tammikuu 2013


Pääministeri Cameronin Eurooppa-kritiikki ja kansanäänestyslupaus on tervetullut, Cameronin motiiveista riippumatta. Voisiko EU oikeasti hajota? Voisiko EU:lla olla sosiaalisia, kulttuurisia ja elinkeinollisia vaihtoehtoja? Eurooppa hämmentyy ja mikä sen parempi.

EU-poliitikot ovat tottuneet ohjailemaan Euroopan kehitystä välittämättä oppositiosta tai kansalaisista. Tuore esimerkki on joulukuinen vakauslaki, sitä ennen tukipaketit sekä EU-jäsenyysmaininnan ujuttaminen Suomen perustuslakiin.

Tässä muutama poiminta Eurooppa-porinasta linkkeineen:

Saksan entinen ulkoministeri Joschka Fischer herjaa Cameronia. ”Eurooppa ei hajoakaan heikoimmasta päästä vaan irrationaalisimmasta.”

Henning Meyer kirjoittaa Social Europe Journal -lehdessä: ”Lopulta vain demokratia ratkaisee euroalueen kohtalon. Eliittien ajama Euroopan integraatioprosessi on kohdannut rajansa.”

Brittiläisen Policy Exchange -ajatushautomon Matthew Oakley asettaa sosiaaliturvauudistusten lähtökohdaksi ihmisten omavaraistamisen (self-sufficiency).

Social Europe Journal -lehdessä Albrect ja Lawson torjuvat uusliberalismin sekä Saksan demarien ’uuden keskustan’ kuin myös Britannian Labourin ’kolmannen tien’. He puhuvat ihmisten itsehallinnasta (self-management). Käytännön ensiratkaisuiksi he tarjoavat ostovoimaa ja palkkapolitiikkaa, transaktioveroa ja yhteisöveron harmonisointia.

Katalonian parlamentti on äänestänyt itsenäisyysjulistuksen puolesta.

Valtiosihteeri Raimo Sailas sanoi esitelmässään Keravan valtuustolle 21.1.2013.”Suomen eduskunta on luovuttanut budjettivaltaansa EU:lle. Siinä on toimittu jopa perustuslain vastaisella tavalla.”

Sailaksen tai professorien tällaisista lausumista eivät Suomen EU-poliitikot välitä. Niinpä Cameronin puheet alkavatkin kiinnostaa. Eurooppa tarvitsee keskustelua periaatteistaan sekä vaihtoehdoista, ei yksiuraista ja itsevaltaista politiikkaa.

Lissabonin sopimuksessa EU määritellään sosiaaliseksi markkinataloudeksi. Perustuslain muutoksella Suomi määriteltiin EU:n jäseneksi ja sitä kautta sosiaaliseksi markkinataloudeksi. Kuuluuko tällainen ideologinen kirjaus perustuslakiin, mielestäni ei. Suomen poliitikot toimivat omavaltaisesti ja sulkevat yhteiskunnallisen ajattelun ja keskustelun. Ei ihme jos maailmaan putkahtaa cameroneja

Mainokset

Eduskuntaan ja politiikkaan on levinnyt salailukulttuuri. Salailua ei hävetä vaan sillä jopa ylpeillään. Tieteenpäivien paneelissa keskustelivat Leena Harkimo, Päivi Lipponen, Lauri Heikkilä, Tapani Tölli, Eila Tiainen, Johanna Karimäki, Astrid Thors ja Leena Rauhala.

1700-luvulla Anders Chydenius onnistui Tukholman valtiopäivillä saamaan Ruotsin valtion talouden julkiseksi. Tänään tarvitaan uusia chydeniuksia.

Milloin valiokuntien kokoukset aletaan televisioida, kysyi yleisö? Rehvakkaimmin valiokuntien salassa pitämistä puolusti vihreiden Johanna Karimäki. ”Me olemme vaaleilla valitut. Me kannamme poliittisen vastuun. Kaikki me (panelistit ja puolueet) olemme tästä yksimielisiä”, Karimäki hehkutti muidenkin puolesta.

Vihreät ovat puolueena muistini mukaan vaatineet valiokuntatyötä julkiseksi. Karimäki ei siten voi olla vihreä tai sitten hän puhuu ja tekee mitä sattuu. Monissa asiakysymyksissähän Karimäki on ajanut kokoomuksesta oikealta ohi: bisnesenkelit, ‘ekologinen’ verotus, yliopistot.

Mitä on ”poliittinen vastuu”? Olkoon esimerkkinä STX-asian piilottaminen talousvaliokuntaan, nimenomaan piilottaminen. Mitä hyötyä kansalaisille on siitä että kymmenkunta vihittyä saa salassa pidettävää tietoa, jota heillä ei ole lupa kertoa kenellekään muulle? Tämä on kansalaisten ohittamista ja syrjäyttämistä, demokratian pilkkaa. Tieteenpäivien paneeleissa vihityt kehuvat ”vastuutaan” ja tärkeyttään. Soopaa, täyttää soopaa.

Poliittisen vastuun sijasta oikeampaa on puhua demokratiarikoksesta. Eduskunnan valiokunnista on tullut demokratian hauta Suomessa.

Tiedepäivien paneelissa tuli muutoinkin esille pöyristyttävää ylimielisyyttä. Karimäen tasolle ylsi Astrid Thors, rkp.

Yleisöstä Jussi Simpura kertoi THL:n jättäneen juuri samana päivänä eriävän mielipiteen sote-mietintöön. Astrid Thors kuittasi heti: ”en usko että THL:n malli ratkaisee”. Paneelin aihe oli asiantuntijatiedon käyttö politiikassa. Tuli selväksi, kiitos Thorsin: älkää näytelkö asiantuntijuutta, THL ja muut.

Juontaja kysyi panelistien kantaa Aimo Ryynäsen ehdotukseen, että tutkijoista ja asiantuntijoista luotaisiin eräänlainen toinen kamari eduskuntaan. ”Ei kaivata”, vastasi Thors ja jatkoi: ”Ryynästä ei kuunnella, koska hän edustaa tieteistä kaikkein epämääräisintä, kunnallistiedettä”.

Suomen tiedeväki, kysyn nyt teiltä, mikä mielestänne on epämääräisin tiede, onko se Thorsin tietämä kunnallistiede vai jokin muu?

Taannoin eduskunnan Tutkas-seura järjesti seminaarin kuntauudistuksesta. Ministeri Virkkunen piti litanialuennon. Litanian jälkeen Virkkunen esikuntineen marssi salista ulos jättäen tutkijat puhumaan keskenään. Tiedepäivien paneelissa Tapani Tölli sanoi, että kunta-asiassa tutkijoita on kuultu vähimmin. Tölli on oikeassa.

Paneelissa Thors ja Karimäki ehdottivat Tutkas-seuran parempaa mainostamista. En kannata. Sanna Lauslahden (kok) puheenjohtajakaudella Tutkaksesta on tehty eduskuntaan kohdistuva poliittisen vyörytyksen kanava. Ulkopuoliset tahot – tiedemaailman poliittinen eliitti, lehikoiset mattilat ja makarowit, OKM, Akatemia, valtioneuvoston kanslia – on yksipuolisesti päästetty markkinoimaan eliitin poliittisia hankkeita. Lauslahden usein kuullut päätössanat ovat: ”tämä hanke sitten ajetaan läpi”. Tällaista tiedettä eduskunnassa, eliittilähtöistä pakkorunnausta, siinä eduskunnan asiantuntijatieto.

Tutkas voisi olla tiedollisten jäsennysten kehittelijä ja esilletuoja, näkökulmien ja kysymysten avaaja. Kuuntelin kerran tämäntyyppisen esitelmän Britannian tiedeviikolla, voi kuinka inspiroiva se oli. Mutta ei, Suomessa ei näin. Suomi on älyllisesti pysähtynyt maa.

Pahoin pelkään, että Johanna Karimäki tuli valehdelleeksi tieteenpäivien yleisölle. Eduskunnan valiokuntatyön avoimuuden esimerkkinä Karimäki kehui moneen kertaan julkista kuulemista nuorisotakuuasiassa. Muistikuvani mukaan (nyt en pysty tarkistamaan) sekään kuuleminen ei ollut julkinen. Muistan innostuneeni ‘menenpä kuuntelemaan’ kunnes huomasin että eihän sinne päästetäkään.

Paneelin juontaja kertoi pääministeri Kivimäen ehdotuksesta vuodelta 1932: luodaan talousneuvosto, jolta eduskunta jopa tarvitsisi luvan joissain päätöksissä. Panelistien kuoro oli tyrmäävä, ehkä aiheestakin. Mutta Thors ehätti sanomaan, että juurihan talousviisaiden neuvosto luotiin koskien EU:n vakautta. Kimmo Sasi valtiovarainvaliokuntineen sitä eduskunnalle hehkutti.

Kyseistä ekonimistineuvostoa (EU-vakaus) luonnehtisin näytteeksi suomalaispolitiikan ja eduskunnan eristäytymisestä ja elitisoitumisesta sekä kysymyksenasettelun yksinapaistumisesta. Onko vakaus absoluuttinen arvo? Eikö pikemminkin muuntuvuus, liike, uusiutuvuus, avoimuus, rakastavuus? Miksei luoda liikeneuvostoa tai demokratianeuvostoa tai rakkausneuvostoa?

Fysiikan tohtori Lauri Heikkilä (ps) sanoi paneelissa: EU ei kuuntele ilmasto-asioissa fyysikkoja ja kemistejä, tämä tulee kalliiksi. Suomessa ekonomistit ovat poliittisia. Eri puolilla maailmaa pidettävät ympäristökokoukset ovat politisoituneet. Oppositio ei saa tietoa, keitä laki-esitysten laadintavaiheessa on kuultu. Eduskunnan valiokunnissa asiantuntijoiden valinnat ovat poliittisia. Asiantuntijat voisi laittaa keskustelemaan keskenään. EU:n asiantuntijatiedon valikoivuutta moitti vahvasti myös yleisö (mm. Jussi Tammisola).

Karimäki ja Lipponen tyrmäsivät Heikkilän kritiikin, tottakai. Karimäki sanoi myös, että ”valiokunnassa ratkaisee se, kuinka lennokkaasti, uskottavasti, rikkaita mielikuvia käyttäen asiantuntija esittää sanomansa”. Tällaisia höppänöitä valiokunnissa siis on. Koskahan saisimme tieteellisessä mielessä vakaampia edustajia?

Karimäki kehui sivistyksen ja tiedon korkeatasoisuutta Suomessa. Ville Niinistö perusti ministeriöönsä ilmastopaneelin, hyvä malli muillekin, sanoi Karimäki. – En ole vakuuttunut, vähintäänkin tarvitaan monipuolisempi arvio. Ilmastopaneeli on sisäsyntyinen ja -riittoinen, muut ulossulkeva, politisoituva. Kilpailevat näkökulmat ja kansalaisten osallisuus devalvoidaan. Ville Niinistö on kehunut ilmastopaneelin poliittista relevanttiutta (linkki).

Karimäki kehui myös kuinka keskeinen hallitusohjelma on. Minua vierastuttaa nämä karimäki-tyyppiset oman sisäpiirinsä itseriittoiset ja itseensä rakastuneet ylistäjät, muiden ulossulkeminen, keskustelemattomuus, ylen tietävä ja ylen katsova. Toivottavasti eduskunta uusiutuu vaaleissa.

Kiitän Lauri Heikkilää toisenlaisten näkökantojen esille tuonnista.

Tieteenpäivien paneelissa tuli hyväntuntuisiakin ehdotuksia. Monet niistä tulivat Eila Tiaiselta (vas). Valiokunnissa kuultavien piiriä pitää laajentaa. Ei pidä koko ajan käyttää yhtä ja samaa vakiolistaa, on oltava laveampi valintajärjestelmä. On kuultava muutakin kuin talousnäkökulmaa. Myös ulkomaisia kannattaisi kuulla (talouskriisi). Yhteiskuulemiset ovat hyviä, voisivat väitellä keskenään.

”Onhan meillä valtiovarainvaliokunta ja talousvaliokunta, muita menettelyjä ei tarvita”, jatkoi Karimäki itsensä ihastelua. – Entä STX-salaisuuksien kätkeminen talousvaliokuntaan, eikö muuta menettelyä tarvita, Karimäki? Vertaa professori Jorma Taina. Maailmaan ei kuulu ainoatakaan liikesalaisuutta, ei ainoatakaan suljettua valiokuntaa. Tällaiset salaisuudet ovat myymälävarkauksia. Tänään jos koskaan tarvitaan uusia chydeniuksia Suomen eduskuntaa ojentamaan. Eduskunnasta on tullut itseensä rakastunut salailun maailma.

Edustajat osoittelivat paneelissa sormillaan tiedemaailmaa. Osallistukaa yleiseen keskusteluun (Lipponen). Tiedejulkaiseminen on vanhakantaista, kirjoittakaa toisin, tiivistäkää, organisoitukaa toisin. Älkää kuvailko, esittäkää visioita (EU). Tölli muistutti, että tiedemiehet olivat mukana kolmannen valtakunnan toimissa.

– Miksei, hyviäkin ehdotelmia. Mutta miten itse osallistutte? Moniko teistä on piiloutunut herralahkeisiin, kabinetteihin, valiokuntiin, Karimäki ja muut? Arrogantisti kieltäydytte keskustelemasta rahvaan kanssa (ette saa ääntäni). Päivi Lipponen kirjoitteli taannoin, mutta ei vastannut kysymyksiin. Onneksi muutamat Ps-edustajat keskustelevat netissä aktiivisesti (esim. Tossavainen, Lindström, Vähämäki) –  suuri kunnia heille, ties vaikka äänikin.

Jussi Simpura (THL) kysyi panelisteilta: Maassa on 1000 ekonomistia, mutta eivätpähän ennakoineet talouskriisiä. Kuinka te nyt heidät palkitsette? Tuplaatteko lukumäärän, nostatteko heidän palkkaansa, annatte tulospalkkion? Ja tekö siitä päätätte, Simpura kysyi. Yksikään edustaja ei vastannut. Pari tuntia aiemmin olin kuunnellut Jaakko Kianderia. Kianderia poliittisempaa (ja kyynisempää) ekonomistia ei maailmasta löydy. Toinen esimerkki on Sixten Korkman (tuskin tajuaa omaa poliittisuuttaan), eduskunnassa kuultavana harva se päivä. Urautunutta poliittista asiantuntijuutta. Lauri Heikkilä on oikeassa.

Kuka tulkitsee perustuslain ja miten? Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen sanoi UPIn jälkilöylyissä salintäyteiselle yleisölle, että EU-vakaussopimuslain vaikutus Suomen perustuslakiin on huomattava. Perustuslakivaliokunta, valtiovarainvaliokunta, Johannes Koskinen ja Kimmo Sasi todistivat eduskunnan suuressa salissa, että vaikutus on vähäinen (olennainen ero verrattuna huomattavaan) ja että asiantuntijat, Tuomas Ojanen mukaanlukien, olivat tätä mieltä. Kuka siis muuttaa kantaansa tilaisuudesta riippuen, kuka kertoo muunneltua totuutta, kuka tulkitsee sanomiset mielivaltaisesti, kuka valehtelee? Tällaiseenko meidän pitäisi luottaa?

Yksi väitöskirjaa tekevä eduskunnan toimihenkilö kertoi seuranneensa Ulkopoliittisen instituutin (UPI) henkilövalintoja ja julkaisuja vuoden verran. Varsinkin EU-asioissa UPIn julkaisujen sisältö on yksipuolinen. Heikko johtaja valitsee ympärilleen vain samanmielisiä. Näin on käynyt UPIssa Teija Tiilikaisen kaudella.

Edustuksellinen politiikka on Suomessa elitisoitunut sekä sisällöllisesti kapeutunut ja jähmettynyt. Edustuksellinen politiikka on rakastunut itseensä ja rehvastelee. Kiitos tieteenpäiville, että toitte tämän ongelman esiin.

Viitteitä:

Jorma Taina: hallitus ei voi vedota tukipäätöksen liikesalaisuuteen. YLE 29.12.2012.

Suomen johtava kyynikko – työeläkejohtaja Jaakko Kiander.


Ville Niinistön haastattelu … poliittisesti relevantti paneeli.
Tekniikka&Talous 25.8.2011.

Ilmastopaneeli vahvan ilmastolain takana.

HS:n uutinen 3.7.2012 kertoo:

”Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska sanoo siirtävänsä tulospalkkionsa verottoman osuuden kokonaan laitosta tukevalle THL-säätiölle.

Puska sai viime vuodelta tulospalkkiota 4 900 euroa, josta hän maksaa veroa noin puolet. Verottoman osuuden, noin 2 500 euroa, hän luovuttaa säätiölle.

Vuoden 2010 alusta THL:n pääjohtaja otettiin valtion johdon tulospalkkion piiriin. Puska lahjoitti jo vuoden 2010 tulospalkkionsa THL-säätiölle.

”Tulospalkkio on mielestäni harkitsemattomasti kopioitu yksityisestä liike-elämästä”, Puska perusteli tuolloin.

”Siellä jaetaan palkkioita avainhenkilöille firman mahdollisesta voitosta. Valtion laitosten suhteen tilanne on toinen: emmehän me tuota voittoa. Jokainen työntekijä pääjohtajaa myöten tekee mahdollisimman hyvää ja sovittua työtä sillä palkalla, joka meille verovaroilla maksetaan”, hän sanoi.

Puska ilmoitti, että tulospalkkiosysteemi ei kuulu valtion laitoksille etenkään supistuvien budjettien ja irtisanomisten aikana.”

* * *

Mitä ovat valtion johdon tulospalkkiot? Kenen toimesta, mihin perustuen ja millä päätöksillä sellaiset on luotu?

Kyseisten johtajien palkka on 8000 tai 10000 tai 15000 euroa kuukaudessa. Tämän palkan päälle he siis maksavat itse itselleen ja valtion varoista tulospalkkiota.

Eduskunnan virastossa (VTV) johtajiston, lukumäärältään ei aivan vähäinen, kerrotaan kaavailleen tai ehkä jo maksaneen itselleen 15 %:n tulospalkkion. Kansanedustajat voisivatkin ottaa oppia tästä sen sijaan että imitoivat Sauli Niinistöä. Valitsivathan edustajat juuri kyseisen viraston johtajankin, lippuäänestyksellä taukojumpaten huvittunein ilmein.

St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen moitti TV:n Päivän kasvo -ohjelmassa 4.1. yritysten sisäisiä palkkaeroja sanoen sen heijastuvan yrityksen ilmapiirin ja heikentävän yrityksen toimintaa. Onkohan valtiolla toisin?

Ehdotan VTV:n tulospalkatuille sauliniinistö-henkistä menettelyä: kukin palauttaa palkkionsa vapaaehtoisesti ja bruttomääräisesti korkoineen ja mahdollisine sakkoineen eduskunnalle sen tarpeellisiksi katsomiin kansakunnan menoihin. Revisioaatteen mukaisesti.

Kerran valtio koettiin yhteiseksi hyväksi. Ei enää. Nyt valtio on keskinäisen herrapiirin lypsylehmä.

http://www.hs.fi/kotimaa/THLn+Pekka+Puska+luopuu+tulospalkkiostaan/a1341…

Mika Anttonen: http://areena.yle.fi/tv/1756170

Olenko liberaali, konservatiivi, relativisti vai nominalisti? Tai olenko runoilija? Jos saisin valita itse, olisin viime mainittu.

Joulun alla eduskunnan K-infoon oli kutsuttu viisaita keskustelemaan liberalismista ja konservatismista. Ei tullut selvää. Määreet konservatiivi tai liberaali menevät ristiin rastiin ja niitä voidaan käyttää miten päin tahansa.

Joudunko siis olemaan relativisti: mikä tahansa käy, olkoon maailma mitä on. Rakentakoot loistopaatin USA:n tai Kiinan superrikkaille, leikkikööt vihaista lintua, hällä väliä.

Mika Luoma-aho tarjoaa historiallista taustaa Niin & näin -lehdessä:

Keskiajan skolastikot uskoivat universaalien (jumalan arkkityyppien) olemassaoloon. Nominalistit kiistivät tämän: yläpuolellamme ei ole ontologisia universaaleja (eikö siis myöskään EU:ta ja valtiota). Vain tässä ja nyt on olevaa, vain empiirisesti todettavat faktat ovat. Mutta faktat eivät kerro, millaisia (poliittisia) päätöksiä pitäisi tehdä. Nykyaikana ei enää puhuta hyvästä tai pahasta. Nykymoraali perustuu relativismille, joka itse ei perustu mihinkään. Arvostaa voidaan mitä tahansa, arvoista käy kaikki, pahuusdiskurssia ei ole.

Nominalismihan kuulostaa houkuttavalta, ikään kuin turvatakeelta. Oikeasti on vain sinä ja minä. Me olemme perusta ja substanssi, meille kuuluu ihmisyys, arvokkuus, oikeus, ihmisoikeus, vapaus. EU tai eduskunta ei meille direktiivejä säädä. Ihmisyyden kapinaliike.

Suomalaisyhteiskuntaa elävöittivät hetken aikaa universaalit, ehkä myös nominalismiin vivahtavat tasaperiaatteet: kansaneläke, lapsilisä. Nyt universaalit on hävitetty ja viimeisiä viedään, lapsilisäindeksin jäädytys. Tänään tullaan kannustetuiksi ja palkituiksi. Siinä tämän päivän uusliberalismi, hierarkisen ja elitistisen maailman paluu, Pekka Himasen ja vihreiden voittajien maailma. Nykypolitiikan ymmärrys on oma etu, yrityksen etu, kansallinen etu, kilpailukyky, voittajat vastaan häviäjät. Sauli Niinistön puhe eheydestä on ivaa.

Yhteiskunnan perifeeriset äänet ehdottelevat muuta, esimerkiksi uusalkiolaisuutta, mitä se on, kertokaa. Kirkon väki puolestaan, Kari Mäkinen, Irja Askola ja loistokas Kai Sadinmaa, nyt jo paavikin uuden vuoden tervehdyksessään toisin kuin Sauli Niinistö hakevat erilaista etiikkaa. Heitä on ilo kuunnella, toisin kuin Niinistöä.

Elina Vuola puhuu uskontojen sisäisestä itseymmärryksestä. On tärkeää tunnistaa itsekriittisesti oma paikkansa. Itse kullakin meillä on monia identiteettejä eikä kukaan palaudu kokonaan uskontoonsa tai kulttuuriinsa. Uskonnot voi nähdä hybridisinä ja heterogeenisina. K-infon paneelissa Sanna Lehtinen puhui uskontojen lukutaidosta ja kuinka yhden tuntemus tuo ymmärrystä myös muita kohtaan. Meidän ei tarvitse olla arvovapaita, relativisteja, meillä saa olla omat arvomme.

Elämme rihmastojen aikaa, sanoo Osmo Pekonen. Internet, sosiaalinen media on epälineaarinen, anarkistinen, rihmaston kaltainen. Myös fysiikassa ja biologiassa on omat rihmastonsa. Länsimaista kulttuuria ja tiedettä hallitsi pitkään ja vieläkin näkemys hierarkisesta tiedon puusta. Sen sijaan rihmasto on vailla hierarkiaa. Pekonen puhuu myös solmuista (matematiikassa, fysiikassa, alkeishiukkasissa). Minä yhdistäisin solmut aivoihin: hermosolut ja säikeet luovat koko ajan itseään, risteävät, solmiutuvat, kohtaavat ja hajoavat. Näin voisimme tehdä me ihmisetkin. Solmuissa, risteämissä näet ja ymmärrät moneen suuntaan, olet lukutaitoinen. Siinä tämän päivän monikulttuurisuus, monimuotoisuus, moniarvoisuus, monipuolueisuus, moniuskontoisuus.

Mihin päätyy liberaali demokratia sadassa tai tuhannessa vuodessa, kysyi Ilkka Kantola K-infon paneelissa.

Niin & näin -lehden kirjoittajilta saamme tukun vastauksia: nykydemokratian tulevaisuus on kyseenalaistamattomuus, itseensä sulkeutuva totaliteetti, hyvivointivaltiollinen yhtenäisyys, moderni metafyysinen varmuus, diktatuuri, uusliberalismin totalitaarisuus, parlamenttien peluuttaminen, poikkeustila, mitattomuus.

Joulun alla eduskunnassa raukkamaisin yömenettelyin läpirunnatut EU-vakauslait ovat kuvaava esimerkki. Laeilla herätettiin henkiin muinaisegyptiläinen uuspapisto. Papistoon kuuluvat valtioneuvosto, vakausviisaiden neuvosto, valtiontalouden tarkastusvirasto VTV sekä Kimmo Sasi poliitikkoveljineen. He määrittelevät – nyt siis peräti lain nojalla – kansojen ja Euroopan potentian, poikkemat potentiasta, kehitysuran, he toteavat poikkeustilan olemassaolon, he tulkitsevat maailman. He edustavat modernia metafyysistä varmuutta, itseensä sulkeutuvaa totaliteettia, sisäsiittoista mielivaltaa.

Rihmasto on pelastuksemme. Se on syrjään sysättyjen ja väheksyttyjen foorumi, politiikan oppositio, diktatuurin este ja esto.

Elämän potentiaa eivät määrittele valtion neuvostot ja virastot eikä ekonomistinen papisto. Potentian keksii ja kertoo runous, taide. Runoilija olemme me.

Runous syntyy kohtaamisista, hetkellisistä solmuista, vapaista ja satunnaisista. Uuspapisto sulkee maailman, erottaa meidät toisistamme.

Löysin maailman kuvan: runous, rihmasto, solmu, risteys, kohtaaminen. Olen auki ja kevyt, tule.

 

Lukemisto

Kai Sadinmaa: aamuhartaus, YLE 27.12.2012. (kuuntele, suosittelen hartaasti)
Konservatiivit vs. liberaalit – vai onko kumpiakaan? Eduskunnan K-info 4.12.2012.
Niin & näin 4/2012.
Sanna Lehtinen: Konservatiivit versus liberaalit – arvokeskustelua? US Puheenvuoro.
Osmo Pekonen: Joka paikan akateemikko. Kirja-arvostelu.
Juhani Ihanus: Vapauttava kieli. Kirjallisuuden ja taiteen toiseudesta.
Italo Calvino: Keveys. Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle.