essee.net

Viranomaisen on käytettävä selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Näin vaatii hallintolain 9 §. Vaatimus tulee perustuslaista, se on osa oikeusturvaa, hyvän hallinnon tae.

Hallitus antoi 29.5. eduskunnalle lakiesityksen koskien sotea ja kuntarakennetta (HE 53 /2013). Lakiesityksen kieli on kaukana selkeydestä ja ymmärrettävyydestä. Tässä mielessä esitys on hallintolain ja perustuslain vastainen. Näin siitä huolimatta että esityksen laati hallintoministeri Virkkunen. Virkkunen ei aluksi vaivautunut eduskuntaan edes selostamaan lakiesitystä ja kun hän lopulta löytyi kuittasi esittelyn parilla lauseella.

Tämän kirjoituksen lopussa on katkelma hallituksen esityksestä.

Esityksestä voi poimia sanontoja joiden sisältöä ja käytännön merkitystä kansalaisen on mahdoton tietää. Monen käsitteen sisältö riippuu virastojen tulevista teoista ja on siis arvaamaton. Tämäkö on perustuslain tarkoittamaa oikeusturvaa? Muutama poiminta:

• ”Alle 20 000 asukkaan kunnalla ei ole oikeutta järjestää sote-palveluja.” Dramaattiseen sanontaan ’ei ole oikeutta’ palataan alempana.
• Mitä on lakiesityksen tarkoittama ’toiminnallinen kokonaisuus’ ja sen ’muodostaminen’? Kuka muodostaa ja kuka varmistaa?
• ”Kunnan tulee tukeutua perustason sote-palvelujen järjestämisessä lähimpään Tilastokeskuksen työssäkäyntialueluokituksen mukaiseen työssäkäyntialueeseen tai muun toiminnallisen kokonaisuuden muodostavan alueen keskuskuntaan.” – Millähän luokitusalueella tai minkä tason kunnassa minä asun? Itse asiassa ei kiinnosta.
• ’Perustason alue’. Mikä on perustaso? Mikä on perustason alue?
• ”Perustason alueiden muodostumisesta säädetään asetuksella.” Siis säädetään ja muodostetaan asetuksella? Kukahan tällöin säätää?
• Mikä on ’laaja perus- ja erityistaso’?
• ”Laissa määriteltävä riittävä kantokyky… otetaan huomioon osaaminen, infrastruktuuri ja muut palvelujen järjestämisen edellytykset.”  – Kunnilla on siis yläpuolinen instanssi, joka mittaa ja arvioi ja holhoaa. Kunta on alun perin ollut ja on ihmisten yhteisö. Millä oikeudella yläpuolinen instanssi meitä mittaa ja arvioi?
• ”Muulla kuin lailla säädetyllä taholla ei ole oikeutta päättää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista. Järjestämisvastuussa oleva vastaa palvelujen tarpeen määrittelemisestä.” – Me emme siis itse määrittele tarpeitamme eikä meidän tarvitse niitä edes tietää.
• ”Sote-palvelut voidaan integroida muihin kunnallisiin palveluihin.” – Mitä tämä integrointi tarkoittaa? Entä jos emme ole integroinnin tarpeessa? Onko integroinnilla merkitystä sinulle tai minulle ja mikä se merkitys olisi? Paperista sanahelinää, ei konkretiaa, ei käsin tartuttavaa, voidaan tarkoittaa mitä tahansa.
• ”Otetaan huomioon perustuslain asettamat reunaehdot”. – Perustuslain reunaehdot, mitä tämä nyt on? Eikö perustuslaki olekaan perusta ja keskiö vaan reuna joka otetaan huomioon jos huvittaa?
• ”Sairaanhoitopiirien henkilöstö siirtyy pääsääntöisesti sote-alueen vastuukunnalle.” – Tässäpä onkin arvausleikki, kuka on sinun tai minun seuraava työpaikka ja niinsanottu työnantaja.
• ”Alle 20 000 kunnalla ei ole järjestämisvastuuta, vaan päätösvalta perustasostakin kuuluu vastuukunnalle.”

Eikö perustuslaki lähde pääsääntöisesti yksilöiden oikeuksista, tähän tapaan: Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Nyt siis hallitus esittää ja eduskunta aikoo säätää lain, jonka keskeinen sanonta on ”ei ole oikeutta”. Jos asut väärässä paikassa, sinulla tai yhteisölläsi ei ole oikeutta järjestää terveytesi hoitoa. Eikö tällainen kielto ole absurdi, itsessään oikeudeton, ihmisyyden ja ihmisarvon vastainen?

1860-luvulta alkaen sadan vuoden ajan Suomessa avattiin positiivisia oikeuksia: elinkeinovapaus, kuntalaisten itsehallinto, koulunkäynnin oikeus (oppivelvollisuus, kansakoulut), sananvapaus, perustuslain syrjimiskielto, työväen ja maaseudun nuorisomassoille avautui oikeus opiskella (yliopistot), luotiin lapsilisä ja kansaneläke.

Tänään säädetään oikeuksia sulkevia ja kieltäviä lakeja tyyliin ”ei ole oikeutta”. Eikö lain pitäisi olla myönteisyyden kiteymä kuten oli elinkeinovapaus ja sananvapaus. Nyt laki käännetään nurin, kielloiksi: et saa tehdä tätä, et saa tehdä tuota. Kataisen hallitus suoltaa epäoikeutta.

Perustuslaki on myönteinen, positiivisia oikeuksia luova ja takaava. Nyt perustuslain henki käännetään nurin ja sitä luetaan reunalta, reunaehtona.

Laillisuus- ja oikeusmielessä on palattava yksilötasolle. Perustuslain yli ei ole oikeutta kävellä ulkopuolelta tai ylhäältä asetetulla politiikkajargonilla, ei edes ”palvelujen turvaamisella”. Nuokin kaksi sanaa – palvelut ja turvaaminen – asemoivat yksilön kohteeksi, itsessään voimattomaksi epäsubjektiksi.

On palattava myönteisten oikeuksien politiikkaan.

Yksi kieltolaki kuitenkin tarvitaan. Poliitikkoja, valtiota, eduskuntaa, valtioneuvostoa ja Henna Virkkusta on lailla kiellettävä millään tavalla osallistumasta terveydenhoitomme valmisteluun ja päätäntään. Terveyden hoito on meidän oma asia, ei sekopäisiä ja mielivaltaisia lakeja säätävien poliitikkojen.

Poliitikkoja koskeva kieltolaki on yhtä oikeutettu kuin nyt hallituksen esitykseen sisältyvä pieniä kuntia koskeva kielto järjestää terveydenhoitoa.

* * *

Katkelma hallituksen esityksestä 53/2013:

Alle 20 000 asukkaan kunnalla ei ole oikeutta järjestää sote-palveluja. Jos kunta sijaitsee kuntarakennelain 4 d §:n 3 momentissa tarkoitetun yhtenäisen yhdyskuntarakenne- ja työssäkäyntialueen ulkopuolella, kunnan tulee tukeutua perustason sote-palvelujen järjestämisessä lähimpään Tilastokeskuksen työssäkäyntialueluokituksen mukaiseen työssäkäyntialueen keskuskuntaan tai muun toiminnallisen kokonaisuuden muodostavan alueen keskuskuntaan. Tämä keskuskunta järjestää palvelut koko alueella vastuukuntaperiaatteella. Jos kunta ei kuulu työssäkäyntialueeseen taikka toiminnallista kokonaisuutta ei ole muodostettavissa, kunnan on kuuluttava suoraan sote-alueeseen. Kunta osallistuu järjestämisvastuussa olevan tahon eli perustason alueen tai sote-alueen hallintoon. Kunnalla on rahoitusvastuu asukkaittensa sote-palveluista.

Perustason sote-palvelujen järjestämisvastuu

Perustason sote-palveluilla tarkoitetaan lähinnä palveluja, jotka terveyskeskukset ja kuntien sosiaalitoimi järjestävät nykyisen lainsäädännön mukaan.

Kunnalla, jossa on vähintään noin 20 000—50 000 asukasta, on oikeus järjestää perustason sosiaali- ja terveyspalvelut. Lisäksi se voi toimia perustason järjestämisen osalta toiminnallisen kokonaisuuden vastuukuntana eli muodostaa perustason alueen. Työssäkäyntialueella on pääsääntöisesti vain yksi perustason tai laajan perustason kattava sote-alue. Edellä mainitusta poiketen suurilla kaupunkiseuduilla olevat, nyt yli 20 000 asukkaan kehyskunnat voivat saada perustason sote-palveluiden järjestämisoikeuden. Edellytyksenä on, että kuntarakennelain 4 d §:ssä mainitulla alueella tehdään kaikki kunnat kattava kokonaistarkastelu valtion erityisellä kuntajakoselvityksellä. Näin perustason järjestämisoikeuden saavat kunnat voivat olla vain nykyisin yli 20 000 asukkaan kuntia ja niihin perustuvia uusia kuntia. Tällaisen oikeuden saava kunta ei voisi toimia perustason vastuukuntana alueen muille kunnille.

Perustason alueiden muodostumisesta kuullaan kuntia ja niistä säädetään asetuksella laissa asetettujen alueen määräytymisperusteiden pohjalta. Alueiden muodostumisessa varmistetaan toiminnallisen kokonaisuuden muodostuminen sekä alueen kokonaisedun huomioon ottaminen. Palveluiden järjestämisen kannalta haitallinen alueellinen pirstoutuminen estetään.

Perustason sote-palvelujen lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö voi myöntää laissa säädettyjen poikkeusperusteiden perusteella kunnalle oikeuden järjestää joitakin peruserikoissairaanhoidon palveluja. Perusteet mahdollistavat vain uudistuksen voimaan tullessa jo olemassa olevia integraatiota tukevien palvelurakenteiden ylläpidon myös jatkossa. Uudistus ei saa johtaa siihen lopputulokseen, että jo toimivia rakenteita, jotka tukevat uudistuksen päämääriä, rikkoutuisivat. Niiden kuntien osalta, jotka kuuluvat kuntarakennelain 4 d §:ssä tarkoitettuun alueeseen ja joilla on järjestämisvastuu erityisen kuntajakoselvityksenkin jälkeen, kunnan ja sote-alueen on sovittava palveluiden integraatiosta palveluiden varmistamiseksi.

Laaja perus- ja erityistaso (sote-alue)

Laajalla perus- ja erityistasolla tarkoitetaan kaikkia lakisääteisiä sosiaali- ja terveyspalveluja.

Maakunnan keskuskaupunki järjestää laajan perustason sosiaali- ja terveyspalvelut ja sen on toimittava sote-alueen vastuukuntana. Sen lisäksi kunta, jossa on vähintään noin 50 000 asukasta, voi järjestää laajan perustason sosiaali- ja terveyspalvelut, jos sillä on laissa määriteltävä riittävä kantokyky. Riittävän kantokyvyn osalta otetaan lainsäädännössä huomioon osaaminen, infrastruktuuri ja muut palvelujen järjestämisen edellytykset. Lisäksi tällainen kunta voi toimia sote-alueen vastuukuntana omalla työssäkäyntialueellaan. Jos samalla työssäkäyntialueella on kuitenkin useita vähintään noin 50 000 asukkaan kuntia, niistä vain maakunnan keskuskaupungin muodostamalla sote-alueella on oikeus järjestää laajan tason sosiaali- ja terveyspalvelut. Tällä halutaan varmistaa alueellisesti toimiva erikoissairaanhoidon kokonaisuus.

Laajan perustason palvelujen järjestämisvastuun toteuttamiseksi perustason järjestäjänä toimivan on kuuluttava sote-alueeseen. Perustason järjestäjänä toimiva kunta osallistuu sote-alueen hallintoon. Jos kunta toimii edellä kuvattuna vastuukuntana alle 20 000 asukkaan kunnalle perustason palvelujen järjestämiseksi, kunnan yhteinen toimielin valitsee alueen yhteisen edustajan tai edustajat sote-alueen hallintoon kaikkien yhteistoimintaan osallistuvien kuntien osalta.

Sote-alueiden muodostumisesta kuullaan kuntia ja laajan perustason sote-alueista säädetään laissa asetettujen perusteiden mukaan asetuksella.
Hallituksen esitys 53/2013
Hallintolaki 434/2003
Perustuslaki 731/1999

Myös Susanna Kaukisen ja hänenlaistensa ajattelu koskien ay-liikettä ontuu jollain, ehkä hyvinkin perustavalla tavalla.

Minun kokemukseni tulee julkishallinnosta, erityisesti valtiolta. Aiemmin henkilöstöjärjestöillä oli aidosti merkittävän osapuolen rooli. Sitten TUPO-sopimusten kautta tuotiin väkivalloin niinsanottu uusi palkkausjärjestelmä, noin 5 vuotta sitten. Henkilöstöjärjestöjen asema ja merkitys nollautui. Tänään henkilöstöjärjestöjen (siis ay) rooli on olematon ja naurettava. Työnantajavalta on totaalinen, rajoittamaton. ”Työnantaja” päättää omista ja muiden palkoista täysin itsevaltaisesti. ”Työnantaja” käyttää julkisia varoja (siis myös verovaroja) kuin ne olisivat heidän omiaan. Henkilöstöjärjestöjä pidetään hengissä pikkukulisseina. Tai itse asiassa henkilöstöjärjestöjen johdosta osa ostettiin (=lahjottiin, korruptoitiin) samanhenkisiksi ”työnantajan” kanssa. Julkishallinnon palkkausjärjestelmä on nykyään massiivinen korruptiojärjestelmä.

Ja miten tämä siis luotiin? TUPO-sopimuksilla. Toisin sanoen ay-liike oli täysin rinnoin ja innoin mukana luomassa tätä korruptiojärjestelmää.

Minun luottamukseni ay-liikettä kohtaan romahti kertaheitolla, totaalisesti ja peruuttamattomasti.

Tätä taustaa vasten suhtaudun jopa Liberan kritiikkiin vähintäänkin mielenkiinnolla. Vielä en ole ehtinyt julkaisua lukea.

Niinsanottu ”uusi palkkausjärjestelmä” markkinoitiin, totta kai, hallinnollisena, teknisluonteisena ja ”kannustavana” järjestelmänä. Tosiasiassa se on poliittisen piilo-ohjauksen ja palkkaerojen legitimoinnin väline, molempia yhtä aikaa ja toisiaan täydentäen. Aina kun puhutaan ”kannustavuudesta” (Kataisesta alkaen), tarkoitetaan palkkaerojen mielivaltaista kasvattamista.

Valtion kyseessä ollen ei ole oikein eikä oikeutettua puhua ”työnantajuudesta” ja ”työnantajista” missään mielessä. Rajaton herravalta kätketään tällaisiin käsitteisiin: työnantaja, kannustava.

Tuollaisen kielenkäytön ja valtarakenteen takia ei mennyt luottamukseni vain ay-liikettä kohtaan vaan myös valtiota kohtaan. En kuulu tähän valtioon.

* * *

US Puheenvuoron sivuilla kirjoitin seuraavan kommentin: