essee.net

Muistamme kuinka autokauppias Laakkonen käski ajaa filosofit ulos yliopistoista. Nyt filosofit ja pari ekonomistia iskevät takaisin. He ovat koonneet kirjan Talous ja filosofia.

Monilta osin kirja on akateemisen porvarillinen. Kauppakorkean Kristiina Rolin ylistää yritysvastuuta. Ilkka Niiniluoto tarjoaa katederiviisautta tapansa mukaan. Jaakko Kiander moittii taloustiedettä formalismista, kuinka finanssikriisi tuli sille yllätyksenä. Onko taloustiede kehittynyt lainkaan Keynesin jälkeen, onko se edes tiedettä, Kiander kysyy.

Ovatko talouskriisit satunnaisia, kuten euron valuvikaa, USAn asuntolainakuplaa tai johdannaisia, pankin rötöstelyä, liikarahaa Espanjaan? Jääkö ihmiskunnan enemmistö sivustakatsojaksi? Tällaisiin kysymyksiin kirja antaa vastauksia niukasti jos lainkaan. Filosofit ja ekonomistit hukkuvat käsitemaailmaansa, hyvään oloonsa ja eläkeyhtiön turvallisuuteen.

Talous ja filosofia -kirjasta voi silti avautua myös uutta kriittistä ymmärrystä. Jaakko Kuorikosken ja Aki Lehtisen pohdinta tasapainon käsitteestä taloustieteessä on antoisa. Hakeutuuko talous tasapainoon vai päinvastoin? Tämä on hyvä kysymys. Mitä taloustiede on asiasta väittänyt?

Moderni taloustiede perustuu keskeisesti tasapainon käsitteeseen ja tasapainoja tutkiviin menetelmiin, sanovat Kuorikoski ja Lehtinen. Kirjan tärkein lause on kenties tämä: tasapainon käsite ei ole ontologisesti viaton.

Taloustieteen tasapaino on abstraktien relaatioiden järjestelmä, pelkkä johdonmukaisuusehto. Tasapainoon vievästä prosessista ei sanota muuta kuin ’että se tapahtuu’. Tärkein eli tasapainoon johtavan prosessin kuvaus puuttuu. Prosessi on ’hapuilua’. Hapuilevuus on ongelma tasapainolle ja vakaudelle eikä syyttä, sanoo kirja. Missä tasapainon kiintopiste sijaitsee, sitä taloustiede ei kerro. Tasapaino voi olla mikä tahansa tila. Myös mitkä tahansa talouden makroilmiöt voidaan rationalisoida yleisellä tasapainolla. Malli ei anna perusteita tasapainotilojen vertailulle.

Tasapainomenetelmä sulkee pois polkuriippuvuuden. Tämä kai tarkoittaa, että taloustieteelle talous on historiatonta. Talous voi muotoutua mihin ja millaiseksi tahansa, mutta aina se voidaan kuvata tasapainoksi. Jos näin on, niin mikä on esimerkiksi kestävyysvajeen looginen ja sosiaalisesti relevantti johtamisperuste?

Toinen esimerkki: jos varallisuuksien hallinta on jyrkästi keskittynyt ja rikkaiden verotusta on jyrkästi helpotettu kuten Suomessa viime vuosina, nämä syyt unohdetaan kriisiä analysoitaessa (vertaa Tanninen & Tuomala). Näinhän Suomessa tehdään: miljardihelpotuksista rikkaille vaietaan, varallisuusveron poistosta vaietaan. Tietoamme rajataan salakavalasti, polkuriippuvuus häivytetään. Uutta tasapainoa haetaan nykytilasta lähtien. Taloudesta ulosheitetty heikompi aines jää tien varteen.

Taloustieteen tasapainoteoria ei perustu yksilöiden kanssakäymiseen vaan päättelee yksilöiden oletetuista ominaisuuksista suoraan koko markkinoiden tasolle. Taloustiede ei ole sosiaalitiedettä.

Onko politiikassa vastaavaa tasapainoideologiaa? Ei ole, ei edes teoriassa, sanovat Kuorikoski ja Lehtinen. Äänestysprosessin tulos voi päätyä mihin tahansa. Poliittinen vakaus edellyttää rajoittavia instituutioita. Puhuihan jo Hobbeskin pidäkkeistä. Ja onhan meillä perustuslaki, ihmisoikeussopimukset, eräänlainen demokratia (Pierre Rosanvallonin mukaan väärin ymmärretty enemmistödemokratia, Eero Heinäluoma muistutti 1800-luvun neuvottelevasta demokratiasta).

Suomessa talouden automaattista tasapainoa hoettiin 1980-luvun lopulla ja uudelleen nykykriisin alla. Kummallakin kertaa päädyttiin katastrofiin. Tieteen ja filosofian tehtävä olisi paikantaa talouden ohentumat, vieraantumat, tasapainoharhat ja epätieto.

Taloustiede on rakennettava uudelle pohjalle. Pohjustajiksi tarvitaan autokauppias Laakkosen ulosajamia filosofeja. Tieteen uudistajat löytyvät laitamilta, reunamilta, ulosajetuista.

Talous ja filosofia -kirja perää nöyryyttä taloustieteeseen, nöyryyttä havainnoille, maailman kriiseille.

Helsingin Arkadiankadulla on Economicum. Sieltä löydämme sekä nöyryyden että ylimielen. Ylimieltä edustaa Juhana Vartiainen. ”Me ekonomistit ja taloustieteilijät näemme asian näin.”

Sen sijaan Vesa Kanniaisesta näyttäisi tulleen nöyryyden apostoli. Eduskunnan Tutkas-seurassa Kanniainen on pohtinut talouksien kriisihistoriaa ja tämän päivän energiakysymyksiä ”päiväkotitasoisesti” kuten hän itse sanoo, avoimesti havainnoiden, empiirisellä nöyryydellä. Näin pitääkin, hylätä käsiterykelmät, tasapainoteoriat, havaita elämän kurjuus. Kansantaloustieteen professori Kanniainen voisi antaa yksityisopetusta VATTin ylijohtaja Vartiaiselle kunhan ylijohtajan sihteeri ensin herättää esimiehensä päiväunilta.

Mikä on taloustieteen arvo?

Mikä on tasapainotaloustieteen arvo? En tarkoita arvon käsitettä taloustieteessä vaan taloustieteen itsensä arvoa? Vastaus löytyy taloustieteen arvoteoriasta, rajahyötyteoriasta? Jos taloustiede ei näe nykyisen talouskriisin syitä, kriisin sosiaalista kontekstia ja jos taloustiede ei ole – kuten Jaakko Kiander kirjamessuilla sanoi – tiedettä lainkaan, niin eikö silloin taloustieteen rajahyöty ja arvo ole nolla.

Mistä taloustieteen tasapainointo juontuu?

Intressit ja apologeetat. Talouden toimijuus on rajautunut pienelle osalle väestöä: yrittäjät, yritykset, yhtiöt. Tieteen apologeetat kehittävät teorioita asiantilan luonnollisuudesta.

Luonnontieteeseen verhoutuminen. Newtonilainen liike, liikkeiden ja voimien tasapaino, avaruudellisen liikkeen kiintokohdattomuus, liikkeiden suhteellisuus, maapallo kiertää aurinkoa, kuu kiertää maapalloa vuosimiljardista toiseen. Taloustieteen abstraktit relaatiot oletettuine tasapainoineen ovat vertauskuvia luonnontieteestä luoden vaikutelmaa huipputieteestä.

Entä evoluutio? Evoluutio syntyy virheistä, poikkeamista. Siis muutos, kehitys.

Entä ihmisyhteisön kulttuuri, sosiaalinen edistys, hyvyys, kauneus, pyhyys, arvot, yhdenvertaisuus? Muutoksella on siis sittenkin suunta sekä kiintopisteitä, perusta, arvoja. Talous ei voi olla mitä tahansa. Talouteen on luotava pidäkkeitä ja instituutioita, muutakin kuin Euroopan vakausmekanismi (evm) tai pankkiunioni.

Tasapainon taloustiede on satavuotinen harha-askel.

Talous ja filosofia (kirja)

Keskustelu Talous ja filosofia -kirjasta Helsingin kirjamessuilla

Hannu Tanninen & Matti Tuomala: Nousu 1990-luvun alun lamasta. Talouspolitiikan menestystarina vai onnekas sattuma. Yhteiskuntapolitiikka 5/2013.

Perustuslaki on kansan takuu enemmistövaltaa vastaan (JK)

Eero Heinäluoma: Valtiopäivätoimintaa 150 vuotta (säätyvaltiopäivien yhteensovitusmenettely)

Esseistiikkaa kuvasta (talouspolitiikan maailmankuva) (JK)

Päivittäin tulee kannanottoja ja selvityksiä, joissa asuntokauppojen varainsiirtoveron nosto tuomitaan jyrkin sanoin. Tässä muutama esimerkki:

VATT: Muuttamisen verottaminen jumiuttaa asuntomarkkinoita.

Sp-koti vaatii: asuntoministerin herättävä.

Tekniikka & Talous: tämän veron takia suomalaiset asuvat vääränkokoisissa asunnoissa.

Tekniikka & Talous: Asuntokauppa hiljentynyt roimasti viime vuodesta .

SRV / Jukka Hienonen: Hallitus pahentaa asuntoahdinkoa.

Kauppalehti: Asunnon hinnassa veroja yli 40 prosenttia.

Erityisesti VATT:n selvityksen pitäisi kolahtaa puolueisiin ja hallitukseen. VATT:n mukaan varainsiirtovero on hyvän veropolitiikan vastainen. Veron haitta on suuri suhteutettuna verotuloihin. Vanhan pesukoneen saa myydä verotta mutta ei vanhaa asuntoa. Varainsiirtovero on vanha jäänne (entinen leimavero, leimasta oli helppo periä veroa).

Jos Suomessa ja Euroopassa otetaan käyttöön rahoitusmarkkinavero, niin tietääkseni se pakottaisi Suomen luopumaan varainsiirtoverosta, koska nämä kaksi veroa olisivat päällekkäisiä. Rahoitusmarkkinavero olisi pieni murto-osa nykyisestä varainsiirtoverosta.

Suunnittelen asunnon ja asuinkunnan vaihtoa. Olen laskenut vaihdosta kertyvät säästöt työmatka- ja muina kuluina. Kuinka ollakaan, varainsiirtovero imaisee säästöt moninkertaisena takaisin ja vielä monelta vuodelta. Eli juuri kuten VATT sanoo: varainsiirtovero jumiuttaa ihmiset nykyasuntoihinsa, hiljentää asuntojen kierron, aiheuttaa väärää asumista eli tehottomuutta sekä työttömyyttä. Yksi rakennusyhtiö (Quattrogemini) meni konkurssiin eilen.

Mikä puolue hallitusneuvotteluissa ja sen jälkeen ajoi varainsiirtoveron nostoa? Arvaukseni on demarit, korjatkaa jos olen väärässä. Hehän vihaavat omistusasumista ja haluavat pakottaa kaikki vuokra-asujiksi, ajavat niihin ara-tukia aina vaan lisää ja lisää, kuuntele Antti Lindtmanin puheita.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa minun ääntäni eivät saa varainsiirtoveron nostajat. Hiljaa tässä asiassa on ollut myös Keskusta ja Sipilä.