Maailma on liikettä, olemmeko me

Hiukkanen ei ole tässä ei tuolla vaan molemmissa. Sellainen maailma on. Näin vai noin, kummin se on? Maailma on arvoitus. Elämä on arvoituksen ihmettelyä.

En ole tässä vaikken tuollakaan. Missä siis olet? Heinänkortena, alkusolun hapuiluna, haudan partaalla, taivaan laella, pamukkalen pumpulissa.

Hubblen kuva todisti galaksien toisenlaisuuden alkujen aikoina. Avaruus, kaikkeus ei vain ole, se muuntuu, kiihtyy ja kiihdyttää. Mikä sitä ajaa? Tiedemiehet keksivät nimiä: olkoon pimeää ainetta tai pimeää energiaa, onpahan edes nimetty. Maailma on pimeys, siksi se on arvoitus. Hetkeksi näemme valon, kevään. Viikon päästä karhu kääntää kyljen.

Darwinismi on riisuttu etiikasta ja kauneudesta – sosiaalidarwinismi. Heikoilta kielletään liikunto, hävitkööt. Maailman vallatkoot sampo, wahlroos ja stadigh. Maailma institutionalisoidaan, verot pois yhteisöiltä. Politiikka on evoluution vastakohta, maailman pysäytys, jähmetys. Heikompi aines ja seimen lapsi annetaan herodeksen käsiin. Meneekö siinä myös variaatio?

Maailma on variaatio, muuntelevuus. (Entä fysiikan lait, ovatko ne ei-muuntelevia, vakioita? Pätevätkö lait, sellaisina kuin me ne tunnemme, aina ja kaikkialla, rakojen ja matojen maailmoissa?) Elämän kulmakivi on liike, muuntuvuus, variaatio: epäsovinnaisuus, vahinko, virhe, tottelemattomuus, aisan yli potkinta. Vahinko siittää maailman. Unohda siis tavat ja sovinnaisuudet. Sovinnaiseksi en suostu. Olen virhe, mutaatio, sivullinen ja laidallinen.

Mitä on energia, säteily, signaali, radiosignaali? Maailma ja nykelmä on pelkkää signaalia. Junan loosissa istuu kuusi ihmistä, jokainen tuijottaa signaalia, kännykkäänsä, paitsi minä. Minulle kännykkä on inhokki. Inhokki siksi että naisille se on pistooli. ’Pysy etäällä’ on heidän signaalinsa. Onneksi minun ei tarvitse olla tässä, eikä siinä. Maailma liikkuu, pakenee, etääntyy, eriytyy, yhdentyy ja uudentuu. Miksi tuppautua? Mies ei pysähdy. Maailma on mies.

Tiede-lehti (1/2014) kertoo tuhmia. Tiede kuulemma todistaa, että ihminen ei ole yksiavioinen olento. Näin vakuuttaa paleontologia kuin myös aikamme empiria. Evoluutio on suosinut etsijöitä. Antropologi Helen Fisher väittää että varhaiset ihmiset elivät toistuvasti yksiavioisina, siis toistuvasti.

Ranskalaiskulttuuri kulkee aina edellä, Ranskan presidentit, he vasta etsijöitä ovat. Varmaan uskovat Pariisin katumainoksiin (selittelyä).

Viestintää on monentasoista. Taustasäteily viestii 14 miljardin vuoden takaa, vakioiden ja aineen synnystä. Jos vakio olisi ollut hieman eri, ei ainetta olisi jäänyt tähteeksi, kuka minulle silloin viestisi, no eipä juuri tänäänkään.

Viestinnästä on tehty liiketoimintaa, on soneraa, elisaa ja teeänaata. Mitä muuten on liiketoiminta? Liikettä ja toimintaa. Sitähän maailma oikeasti on, liikettä ja toimintaa, variaatiota ja viestintää. Miksi absurdi maailma on säätänyt liiketoiminnasta lakeja, osakeyhtiölain? Miksi pitää laillistaa? Lailla luodaan instituutio, estetään evoluutio. Suomen talouskriisi todistaa evoluution eston, epäkeston ja pysähdyksen. Nämä vapaavuoren, urpilaisen ja kataisen seminaarit, sosiaalidarwinismin kukahdukset, sosiaalisen älyn nukahdukset.

On oltava voittoisa, voitettava muut, määrää yhtiölaki. Miksi pitää voittaa? Estyykö variaatio? Mitä on tasapaino, kestävyys ja vakaus? Darwinismin elementit: variaatio ja kilpailu, onko toista ilman toista? Tämä monopolien ja etuoikeuksien maailma, tämä pökköytyvä maailma. Valtion rakenneuudistuksilla tuetaan pökköjä, Urpilainen astuu johtoon.

Sosiaalinen media, pois portinvartijat, huuskot ja muut. Heikompi aines – oi katso sinun päiväs’ koittaa, yön uhka karkoitettu on. Moninaisin tavoin meiltä on historian saatossa estetty toistemme löytäminen, etsiminen ja ihmettely. Mutta äly nousee: kirjaimet, kirjoitus, kirjanpainanta, netti, sosiaalinen media. Uskoisivatpa Katainen, Henna Virkkunen, Outotecin Korhonen, OP:n Karhinen ja Sammon Stadigh itsekin, että käskytyksenne on nyt päättynyt.

Geenin itsekkyys, kuka niin sanoi. Itsekkyyden maailmasta puuttuu ilo ja etiikka.

Vetäydynkö, tyydynkö, alistunko, annanko olla, olenko vain? Lopetanko etsimisen? Vetäytyä vai avautua, eroutua vai yhdentyä? Liikun ilokseni, en astu hissiin, juoksen portaat ylös ja alas, kuten se hiukkanen, täällä ja tuolla. Aineen maailma on veikeä, entä ihmisten maailma? Hajoaako avaruus kylmyyteen tai luhistuuko kasaan? Pimeys ajaa erilleen ja pimeys ajaa yhteen, niinkö?

Minä en suorita. Mitä silloin olen? Olenko vain? Oleminen ja aika, sanoi Heidegger. Suoritusyhteiskunta, sanoivat natsit. Näin sanotaan tänäänkin: suorita niin olet, muuten et ole. Mitä minä siis olen kun en suorita enkä ole, en mitään. Tuolla alussa sen silti sanoin: maailma on arvoitus, elämä on ihmettelyä. Olen ihme ja ihmettelijä. Olen liike ja liikuttaja.

Työelämässä jakelevat pisteitä, suorittajille, kerran vuodessa. Olenko minä piste? Pitäkööt pisteensä, muutkin kuin Tom Packalen. Minä elän pisteettömästi, janalla, tasolla, avaruudessa, tulen tai menen, olen tai en, kiinni ette saa. Parabelini avautuu ylöspäin, tangentti on alhaalla, pisteet nollassa, niin myös palkka.

Avaruus laajenee, kiihtyy ja kiihdyttää. Tunteiden kuohunta. Avaruudella ei ole keskipistettä, liekö alkupistettä. Maailma on liike ja liikkuvuus, monipaikkainen, kaari ja kaarevuus, lähtö ja paluu. Mehiläinen ei pysähdy, lentää kukasta kukkaan. En ole suomalainen. En ole isänmaallinen. Olenko äidillinen? Maailma on mies.
Viitteitä:
Totta & tarua paleoelämästä. Tiede 1/2014.

Ranskalaisia fragmentteja – pysykää uskollisina vieteillenne (Juhani Kahelin)

Hubble otti historian syvimmän kuvan universumista. Tekniikka & Talous.