Risto Alapuro ylistää Erik Allardtia:
”1960-luvulla Erik Allardt oli eräänlainen aura, se koko modernisaatiotutkimus ja hänen uusi kantansa kommunismiin. Sosiologia oli tietomuoto, joka paljasti asioita, puri ilmiöihin ja tuotti perinpohjaisia oivalluksia. Siksi se vei minut.” (HS 28.4.2014)
Kommenttini facebook-tyylillä:
Tulihan noita Allardtin juttuja luettua. Kuivakasta ja mitäänsanomatonta, ei tarttunut millään tavalla (Sosiologia-kirja). Ainoatakaan elähdyttävää ja järkevää ajatusta ei jäänyt mieleen. Helsinkiläisten yläluokkien ja eliittien maailmankuvan viisaaksi väittämistä kaikki ne Allardtin jutut. Sellaista tiedettä oli Suomessa 1960-luvulla. Ja niin on tänäänkin. Tulin juuri kuuntelemasta eduskunnan Tutkas-seuran tilaisuutta valtion uudesta strategisesta tutkimusneuvostosta Akatemian kyljessä. Uutta jähmeää byrokratiaa, hölmöläisten peiton jatkamista, kommentoi eräs Aalto-yliopiston professori. Suomen tiedepolitiikka on jumalattoman kuivaa ja eliittien yksinomaiseen viisauteen uskovaa. Professori Helsingin yliopistosta kysyi miksei puhuta mitään kansalaisten ja kansalaiskeskustelun roolista. Allardtin henki elää Suomen tiedemaailman yllä. Sen kun elää. HS:ssä Osmo Pekonen sanoi hakevansa tiedekustantajansa Ranskasta. Oikein, niin pitää. Ulos täältä kuivatusta.
Eduskunnassa keskusteltiin lapsilisistä. Ruokkiko keskustelu tietämystä syvemmistä kehitysjuonteista? Eipä juuri. Hanna Mäntylä kertoili itkuviesteistä. Juha Sipilä keksi ehdottaa tupakkiveroa. Susanna Huovinen tuohtui elitismisyytöksistä. Maria Lohela näki ongelmaksi lapsilisien maksamisen maahanmuuttajille.
Tuollainen keskustelu velloo pinta-asioissa. Mitä ovat yhteiskunnan syvemmät kehitysjuonteet, joihin lapsilisäleikkaus ymppäytyy?
Perusetuuksien nakertelu ansioperiaatteen hyväksi
Yksi perusjuonne vilahti Kataisen ja Huovisen puheissa. Ansiotulo- ja perusvähennys kompensoivat lapsilisien leikkauksen, he todistelivat. Näissä kahdessa – lapsilisissä ja tulovähennyksissä – on kuitenkin periaatteellinen ero. Lapsilisä on universaali, kaikkia koskeva etuus. Tulovähennykset kytketään työhön ja tuloihin. Siirtymä universaalietuuksista tuloperusteisiin etuuksiin on ollut oikeiston, demareiden, vasemmiston ja työmarkkinajärjestöjen intohimo viimeiset 50 vuotta. Kansaneläkkeet korvataan työeläkkeillä, työttömyysturva säädetään ansioperusteiseksi, verotukseen luodaan työtulovähennyksiä. Mutta verotuksen lapsivähennys poistettiin. Nyt siis nakerretaan lapsilisiä. Niiden leikkaus on suunnitelmallinen askel. Eduskunnassa leikkausta ei osattu kytkeä 50-vuotiseen ”ansiotulo”politiikkaan. Aiemmin kokoomusnuoret sanoivat tämän suomeksi: heikommalta ainekselta on otettava lapsilisät pois.
Olli Kankaan Sosiaalipolitiikan päivillä 2010 esittämä kuvio havainnollistaa perusturvan ja ansiotulojen suhdetta vuodesta 1990 alkaen jälkeen (katso kuva).
Vuosisataiset kehityskuvat – professorit Piketty, Robinson ja Acemoglu
Äskettäin on julkaistu pari tutkimusta jotka kuvaavat vuosikymmenten, jopa vuosisadan mittaisia kehityskaaria. Ranskalaisen talousprofesssorin Thomas Pikettyn kirja ’Pääoma 20. vuosisadalla’ kohisuttaa jopa taloustieteilijöitä.
Harvardin professori Robinsonin ja MIT:n professori Acemoglun kirja ’Why Nations Fail, The Origin of Power, Prosperity and Poverty’ ilmestyi suomeksi nimellä ’Miksi maat kaatuvat’.
Näiden kahden kirjan sanoma olisi antanut hyvää sisältöä eduskunnan lapsilisäkeskustelulle.
Mukaan ottaminen ja ulos sulkeminen – eli mihin maat kaatuvat
Why Nations Fail -kirjassa tehdään perusjako kahden tyypin valtioihin: mukaan ottavat ja ulos sulkevat. Valtiot, jotka ovat ottaneet väestön kokonaisuudessaan mukaan (universaaliperiaate) ja ovat sallineet ihmisten valita vapaasti, ovat menestyneet. Sen sijaan väestöä ulos sulkevat maat uuttavat tulot ja varallisuuden osajoukon hyväksi. Tällaiset maat ovat ajautuneet vaikeuksiin tai tuhoutuneet: Itävalta-Unkari, Egypti, Kongo, Pohjois-Korea, Argentiina, Latinalainen Amerikka ylipäänsä, Neuvostoliitto, nyt Kiina tulee perässä.
Kehitys Suomessa on ollut ulossulkevaa viisi viime vuosikymmentä. Universaalietuuksia (lapsilisä, kansaneläke ym) on nakerrettu ja poistettu. Tilalle on nostettu osajoukon yhteiskuntaa: isotuloiset, yritykset, työlliset, ansioperiaate. Tulot ja varallisuus ohjataan tuolle osajoukolle aivan kuten tehtiin Argentiinassa, Egyptissä, Kiinassa.
Varallisuuksien keskittyminen – vuosisatainen vaihtelu
Ranskalaisprofessori Piketty on tilastollisesti tutkinut varallisuuden keskittymisen pitkiä kaaria. Ensimmäiseen maailmansotaan asti varallisuuden jakauma oli erittäin vino. Sota, inflaatio, osin verotus söivät sittemmin ylimpien luokkien varallisuutta. Toisen maailmansodan jälkeen omistuseroja kavensi verotus, keskiluokkien vaurastuminen sekä sosiaalinen nousu koulutuksen myötä. Parina viime vuosikymmenenä erot ovat uudelleen revenneet, keskiluokka on köyhtynyt. Palataan tilanteeseen ennen ensimmäistä maailmansotaa. Pankkiirien, yritysjohtajien ja muiden äärimmäisyysmeritokratia voi olla tuhoisa, varoittaa Piketty.
Pirulliset ongelmat ja kollektiivinen älykkyys
Acatiimi-lehdessä Tuula-Maria Ahonen siteeraa kirjaa ’Johtajana kaaoksen reunalla’:
Pirulliset ongelmat vaatisivat kollektiivista älyä. Kuitenkin suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan autoritaarista johtamismallia ja sen ilmenemismuotoja. Kokonaiskuvan hämärryttyä johtajat keskittävät tarmonsa yksityiskohtien ja helposti havaittavien tekijöiden selvittämiseen. Näin itse pirullinen ongelma jää ratkaisematta. Laajempi ymmärrys johtaisi siihen, että ehdotettuja ratkaisuja muokataan tai laaditaan jopa täysin uusia ratkaisuja.
Tiistaina 22.4. eduskunta keskustelee Akatemia-laista. Lain myötä valtioneuvosto alkaa määritellä yhteiskuntatutkimuksen sisältöä, perustaa strategisen tutkimuksen neuvoston Akatemiaan sekä päättää tutkimuksen teema-alueet ja painopisteet.
Tapa jolla Kataisen hallitus perusteli lapsilisien leikkausta eduskunnalle, vaikeneminen laajemmista kehityskuluista, tietämättömyys ja välittämättömyys mainitun kaltaisten professorien analyyseistä ja varoituksista todistaa että politiikan nykytoimijoilta, eduskunnan keskustelijoilta, hallitukselta ja tiedepolitiikan neuvostoilta puuttuu sellainen kollektiivinen älykkyys mitä maailma ja me kaipaamme.
Katsotaanpa vain, Akatemia-lain yhteydessä eduskunta hyrää tyytyväisyyttään, nukahtaa tuoleihinsa. Ohimennen se samalla leikkaa Kelan rahoja ajaakseen alas senkaltaisen tutkimuksen jota mm. Olli Kankaan yllä oleva kuva kertoo. Tätä on autoritaarinen johtajuus.
Kollektiivinen älykkyys – mistä sitä siis löytäisimme? Ei löydy eduskunnasta, ei valtiojohdosta ei Akatemiasta. Suomi on Ukraina, vailla toivoa.
Lukemistoa
Thomas Piketty: Le Capital au XXIe siecle (Pääoma 21. vuosisadalla).
Eeva Lennon: Talous etsii dynamiikkaansa. Talouselämä 14/2014.
Antti Suvanto: Jatkuuko varallisuuden keskittyminen? Kaleva 4.4.2014.
Daron Acemoglu ja James A. Robinson: Miksi maat kaatuvat. Vallan, vaurauden ja varattomuuden synty. Terra Cognita.
Tuula-Maria Ahosen kirjoittama esittely kirjasta ’Johtajana kaaoksen reunalla – kuinka selviytyä pirullisista ongelmista’. Acatiimi2/2014 (löytyy linkin lopusta).
Olli Kangas: Perusturvan puutteet, 2010-luvun sosiaaliset ongelmat, köyhyys ja syrjäytyminen. Pääpuheenvuoro Sosiaalipolitiikan päivillä 2010.
Kuva 1: Thomas Piketty: Pääoma 21. vuosisadalla.
Kuva 2: Kollektiivinen älykkyys.
Kuva 3: Perusturvan pysähtyneisyys 1990 alkaen.
essee.net 