Talvivaara on miljardihanke, liuotusmenetelmä toimii. Sodankylän Sakatin kuparipitoisuus on 4 %. Polvijärven esiintymästä kuullaan vielä. Malminetsintä Suomessa on romahtanut puoleen.

Geologian professori Markku Mäkelä (eläkkeellä) esitelmöi toimittajille. Mäkelä kertoi toimineensa geologina Outokumpu-yhtiössä, YK:n geologisissa tehtävissä ja viimeksi joidenkin kaivosyhtiöiden hallituksissa.

Geologin aikaperspektiivi ja tiedon syvyysaste eroaa päiväkohtaisesta inttämisestä. Siksi Mäkelää oli piristävää kuunnella. Poimin häneltä muutaman ajatelman varoittaen että se mitä sanon ei välttämättä ole täsmälleen se mitä Mäkelä tarkoitti sanoa.

Talvivaara on miljardihanke, se on erittäin suuri nikkeliesiintymä. Liuotusmenetelmää toimii, sitä on käytetty ennenkin, tosin ei nikkeliin. Sadekesä oli huonoa tuuria, johon olisi pitänyt varautua.

Sodankylän Sakatin kuparipitoisuus on peräti 4 % (se on sama kuin Outokummun Keretissä oli, siis erittäin hyvä, Outokumpu-yhtiön synnyn perusta – jk). Päällä oleva Natura-suo on hallinnollis-poliittinen päätös, ennemmin tai myöhemmin päätöstä on muokattava. Mäkelä taisi sanoa että valtioneuvosto voi päättää Natura-alueen käyttötavasta.

Vuonoksesta koilliseen (Outokumpu, Polvijärvi) on esiintymä, josta vielä kuullaan.

Pyhäsalmen kaivos on nostattanut kaivostekniikan tason ja liiketoiminnan Suomessa: Outotec, Metso, Normet. Kaivostekniikassa Suomi on maailman paras. Pyhäsalmen kaivos olisi ajat sitten sulkeutunut ellei vierestä olisi löydetty toinen esiintymä joka antoi jatkoaikaa ja sen jälkeen vielä uusi esiintymä yhä syvemmältä. Kaivos toimii edelleen (kanadalaisyhtiö, eikö niin) ja tuottoisasti. Outokumpu-yhtiö myi kaivoksen.

(Oma lisäys: tänään Pyhäsalmen kaivokseen on tulossa Cernin hiukkastutkimuksen toimipiste Laguna, elleivät Helsingin tiedepiirit onnistu sitä estämään.)

Outokumpu-yhtiölle Suomi oli liian pieni. Yhtiö myi kaivoksensa ja erikoistui teräkseen. Kemin kromikaivos on ainutlaatuinen, jatkuu ainakin 50 vuotta. Kiina ”sotkee” teräsbisnestä (seuraapa Outokummun pörssikurssia, ylös alas, ylös alas, valtion vakaasta kaivosalasta tuli globaali seikkailija – jk).

”Eihän Suomessa voi mitään olla, kuin Outokumpukin luopui” – tämä oli näkemys maailmalla pitkään. Kaavin salainen timanttiesiintymä käynnisti uuden etsintäbuumin (kv yhtiöt). Jälleen tänään malminetsintä on romahtanut puoleen, johtuu rahoitusvaikeuksista.

Kaivostekniikan ohella Suomi on maailman johtava maa maa kallioperän geologisessa kartoituksessa. Koko Suomen alue on lennetty 30 metrin korkeudelta.

* * *
Oma päätelmäni:

Päiväkohtaisessa inttämisessä moni näkee asioita toisin kuin geologi Mäkelä. Usein tuo inttäminen kiinnittyy johonkin yksittäisasiaan, ehkä vain yhteen puoleen asioista. Kaivosalalla – kuten muillakin aloilla – on syytä kuunnella eri tieteenaloja, eri aikaperspektiivejä, historiaa ja tulevaisuusnäkymiä, useampia näkökulmia. On kuunneltava perustutkimusta.

Eduskunnassa jotkut kunnostautuvat perustutkimuksen puolustamisella. Samaan hengenvetoon he harrastavat fobiamaista yhden näkökulman inttämistä, milloin jotain kaivosta vastaan, milloin Fennovoimaa vastaan, milloin Venäjää vastaan, milloin mitäkin vastaan.