joulukuu 2014


Kiukustuttavaa on että poliitikot päätyökseen näpräävät mitä kummallisimpia uushallintoja: metropolihallinto, sotealue, sotetuottaja. Aiemmin luotiin avit ja elyt, joista kukaan ei tiedä mitä ne ovat, nyt niitä jo puretaankin, hyvä niin.

Kaikki nämä uushallinnot tuntuvat vierailta, tarpeettomilta, osin haitallisilta. Omakohtaista kosketuspintaa mihinkään niistä ei tulisi olemaan. Poliitikot työllistävät niissä itsensä ja tärkeilevät. Tänäänkin HS:ssä espoolainen Karimäki rehvasteli että eduskunnan loppukauden tärkein tehtävä on soten vieminen loppuun. Kiitos ei.

En usko että ”metropoli” sisällöllisessäkään mielessä kaipaisi uutta hallintoa. ”Metropoli” ei ole niin pyhä asia. Se on teennäinen ylätason käsite.

Helsingin Sanomissa pari aluetutkijaa moitti suomalaispolitiikkaa siitä että päähuomio suunnataan uushallintojen näpräilyyn. Hallinnon sijasta pitäisi keskittyä toimintojen sisältöön, tarvittaessa yhteistyöhön. Näin toimivat yritykset, tutkijat sanoivat.

Mitä on esimerkiksi sote? Poliitikot eivät puhu terveyspalvelujen sisällöstä tai puhuvat kautta rantain vihjailevasti, pelottavasti tyyliin ”on priorisoitava, on karsittava, on luotava kehykset”. Tätäkö varten se uushallinto luodaan?

Jos hallinnon suhteen Suomessa jotain järkevää tehtäisiin, niin hallinnon yläpäästä voitaisiin kokonaan lakkauttaa iso joukko tarpeettomia tai vahingollisia laitoksia. Tässä alkulistaa: Suomen Pankki, valtiontalouden tarkastusvirasto, ehkä ulkopoliittinen instituutti UPI (nykysisältöisenä), valtiovarainministeriö joiltain osin, työeläkeyhtiöiden keskushallinnot, Eläketurvakeskus pääosin tai kokonaan, Tela, moni taloustutkimuslaitos. Lista jatkuu.

Espoolainen Jukka Kilpi kirjoitti tänään blogissaan ranskalaisen Aixin kaupungin kapinasta metropolihallintoa vastaan (tässä linkki). Siinä mallia Suomelle.

Mainokset

Viime vaalien alla vihreät, Jyrki Kasvi ja muut hyökkäsivät impivaaralaisia vastaan. Vaaleissa vihreille tuli suurtappio, Jyrki Kasvi tipahti eduskunnasta. Stubbin vanha suomi / uusi suomi on samaa impivaara-mollausta.

Stubb puhuu ”uudesta suomesta” sisällöllisesti itsestäänselvyytenä. Tämä ei ole avoin, pohtiva, keskusteleva asenne vaan olettaa haukilahtelaisuuden ainoaksi oikeaksi ja kaikkien tietämäksi. Tämä on henkisen diktaattorin asenne.

Se mitä konsensukseksi on kutsuttu, on tosiasiassa ollut hyväosaisten eliittipiirien (työmarkkinajärjestöt, EK, ay, puolueiden johto) keskinäinen sopimus ja hyväosaisuutensa turvaamistoimi.

Kun eduskunnan päätöksenteosta poistettiin enemmistövaatimus (2/3), tapettiin samalla keskusteleva ja yhteiseen ymmärrykseen pyrkivä politiikka. Siinä meni se ”konsensus”. Tuo enemmistövaatimus muuten poistettiin jotta päästiin EU:hun.

Tulee mieleen ranskalaisprofessori Rosanvallon (linkki alla) joka sanoo että tänään demokratia ymmärretään väärin ja toisin kuin 1800-luvulla. Demokratia tänään on pienen, satunnaisen enemmistön (eduskunnassa 51 %) pakkovaltaa, ei yhteiseen ymmärrykseen pyrkivää.

http://juhanikahelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/141495-perustuslaki-on-kan…
(Tämä oli alunperin pikainen kommenttini toiseen blogiin, mutta tulkoon tässä erikseen julkaistuksi näin alustavanakin. Aihe vaatii tarkemman syventymisen.)

Moniko on huomannut, että tällä viikolla eduskunta joutuu siunaamaan EU:n pankkiunionin? Kuinkahan mones unionikerros tämä onkaan: kauppaunioni, valuuttaunioni, vakausunioni, pankkiunioni.

2012 eduskunnassa ajettiin läpi EVM, Euroopan vakausmekanismi. Sen pääomitukseen Suomelta vaadittiin 1,4 miljardia, varaus tehtiin 11 miljardiin saakka. Joulun alla 2012 ajettiin läpi finanssipolitiikan kurilaki (fipo), vastalauseet vaiensi Pekka Ravi.

Pankkiunionin kriisinratkaisurahastoon kerätään nyt 55 miljardia. Suomen maksuosuudeksi tullee 1,1 – 1,5 miljardia, kuitenkin ilman ylärajaa! Rahaston perustaminen ja rahojen siirto viedään läpi vähin äänin, kansa saa keskittyä avioliittolakiin.

Suomessa pankkiunionia valmisteli pieni joukko. ”Työryhmässä olivat edustettuina valtiovarainministeriö, oikeusministeriö, Suomen Pankki, Finanssivalvonta ja Finanssialan Keskusliitto”, kertoo hallituksen lakiesitys 175/2014.

Ei välkehdi älyn valo

Suomen Pankin Euro&talous-lehdessä 2/2014 kuvailtiin pankkiunionisuunnitelmia. Kirjoitus oli pintaa lipova, myötäilevä ja sovinnainen. 1930-luvun lama tuotti uudenlaista taloustieteen ja talouspolitiikan kysymyksenasettelua. Tänään ei välkehdi älyn valo, ei Suomen Pankista, ei Senaatintorilta, ei Brysselistä. Tänään rakennellaan hallintainstituutioita, unionia unionin päälle. Taisi Jaakko Kiander olla oikeassa sanoessaan että taloustiede ei ole uusiutunut 80 vuoteen, sitten Keynesin aikojen. Pimeydessä vaeltaa Suomi, pimeydessä vaeltaa Eurooppa.

Pankkiunionille haettiin poliittista siunausta uittamalla se vähin äänin eduskunnan suuren valiokunnan läpi. EU:n tasolla uuden rahaston perustaminen ja valtioiden pakottaminen rahansiirtoihin ilman demokratian häivettäkään sentään havaittiin uskaliaaksi. EU:n oikeudellinen perusta ei riittänyt. Rahan pakkosiirron keinoksi keksittiin valtiosopimus. Suomessa valtiosopimus joudutaan juoksuttamaan eduskunnan läpi. Juoksutuksen maali on itsenäisyyspäivän aattona 5.12. Keskusta esittää sopimuksen hylkäämistä. Perussuomalaiset esittävät hylkäämistä ja epäluottamusta hallitukselle. Kuinka äänestää vihreät? Anni Sinnemäki on kai suuressa valiokunnassa kannattanut sopimusta. Menevätkö äänet tässä valtiosopimusasiassa 100-99? Olisikohan ainutlaatuista?

Laajempaan käsittelyyn eduskunnassa ja sitä kautta yleiseen pohdintaan pankkiunionia ei tuotu. Talousvaliokunnan annettiin laatia mietintö, ehkä muodon vuoksi, rupatelkoot keskenään suljetussa tilassa. Valiokunnan ”asiantuntijoina” kuultiin pääosin lain valmistelijoita. Missä olivat talous- ja yhteiskuntatieteen uudistajat, nykykeynesit ja muut? Ei missään.

Talousvaliokunnan mietintöä suureen saliin tuotaessa paikalla oli kourallinen edustajia, valiokunnan rupattelijat. Missä olivat sipilät, sasit, syskovitsit, turuset ja urpilaiset? Kahveella, linnan pukua sovittamassa. Keskusta ja perussuomalaiset ovat jättäneet mietintöön eriävät mielipiteet. He eivät hyväksy valtiosopimusta eivätkä asian vähäistä käsittelyä eduskunnassa.

Pankkiunioni aiheuttaa kustannuksia ihmisille. Sijoittajavastuu (rajana 8 %) lisää pankkien rahoituskustannuksia ja nostaa lainojen korkoja. Luottolaitokset siirtävät ainakin osan varainhankinnan kustannuksista asiakasmarginaaleihin. Korkojen nousun arvioidaan hidastavan kansantuotteen vuosittaista kasvua 0,1 – 0,5 prosentilla, sanoo hallituksen esitys.

Kriisinratkaisulain piiriin kuuluu Suomessa noin 300 laitosta. Talletuspankkien lisäksi soveltamispiiriin kuuluvat Hypoteekkiyhdistys, Kuntarahoitus Oyj, kaksi kiinnitysluottopankkia, OP Prosessipalvelut Oy sekä kolme rahoitusyhtiötä. Kustannusten kohdistuminen eri toimijoihin vaihtelee.

Pankkiunioni lisää sääntelyä. EKP puolestaan viittaa säännöille kintaalla, toimii ”epäsovinnaisesti”. Vaikka kyse olisi osin eri aikaperspektiiveistä, lyövät sääntelyn lisäys ja sääntöjen ohitus toisiaan myös korville. EKP:n yrittää elvyttää Euroopan taloutta työntämällä rahaa yrityksille mitä erilaisimmin tavoin ”epäsovinnaisin” keinoin. Mitä on ”epäsovinnaisuus”? Eikö se ole yhtä kuin laittomuus? Finanssikriisi alkoi 2008 epäsovinnaisesta arvopaperistamisesta. Nyt epäsovinnaisuus (laittomuus) taas on peräti Euroopan pelastus, jumalainen näytelmä a’ la Draghi tai Liikanen.


Kriisien historia, toistuvuus ja muodonmuutokset

Hallituksen esityksessä 175/2014 sanotaan:
”Finanssikriisi on osoittanut, että yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisen toimialan, rahoitussektorin, kriisien ennaltaehkäisy ja hallinta ovat olleet puutteellisia. Toimialan sisäinen markkinakuri ei ole toteutunut … Finanssikriisien on usein sanottu toistuvan tietyllä syklillä politiikkatoimista huolimatta… Kriisejä ei kuitenkaan koskaan voida täysin estää.”

Maan hallitus sekä finanssialan toimijat siis itsekin kautta rantain myöntävät että finanssilähtöisin sääntelyopein kriisit eivät poistu. Uusi kriisi tunkee uudessa muodossa, muuta kautta. Talouden sisäisten kriisien ohella sosiaalinen kriisi ja miksei myös ekologinen kriisi ovat ilmentymiä kriisien evoluutiosta. Sosiaalinen kriisi ei finanssialan toimijoita kiinnosta, sehän on luonnonilmiö, sanoo Piketty mitä tahansa. Vesa Kanniainen ja eräät muut taloustutkijat Suomessa ovat luoneet katsauksia finanssikriisien historiaan suunnaten kriittisen katseen mm. rahan tarjontaan. Taloussanomien kirjoituksessa ’EKP toistaa muinaisen Rooman pankkivirheitä’ mainitaan ulkomaisia kriisihistorian tutkimuksia: A History of Interest Rates, The Volatility Machine, Money – The Unauthorized Biography.

Tietämyksen tila Suomessa?

Mikä on talous-, sosiaali- ja kulttuuritietämyksen tila Suomessa, pinta ja syvyys? Pintaa on se kun kriisien syitä ja ratkaisuja haetaan vain finanssialan sisältä ja alan omia instituutioita säilöen. Näin toimii pankkiunioni, näin toimii EKP, näin toimii Suomen hallitus ”asiantuntijoineen” (SP, VM, Finanssialan Keskusliitto, EK). Suomea ja Eurooppaa johdetaan rahoituksen ja finanssien linssein. Kaikki politiikanalat kierretään VM:n, SP:n, pankkien ja finanssien ympärille (vertaa pankkiunionin valmistelijat). Kunnat alistetaan VM:lle ja niistä tehdään finanssiyksiköitä, samoin valtio, kehykset ja sosiaalikehykset. Tämä on väärää politiikkaa. Täytyy nähdä syvemmälle, perustaviin periaatteisiin. Mikä on yhtiökäsitys, pankkikäsitys, mitä on rahoitus, finanssialan ylipaisunta ja ylivalta, ihmisen roolit yhteiskunnassa, taloudessa, työelämässä ja kulttuurissa, perusoikeudet, perustuslaki, yhteiskunnan ja ihmiskunnan etiikka. Suomessa perustuslakia (yhteiskuntasopimusta) pidetään jotakuinkin pilkkana, väännetään ja käännetään tarpeen mukaan. EVM:ää perustettaessa perustuslakivaliokunta ja Johannes Koskinen hokivat kuinka nyt on tultu rajalle, enää ei voida venyttää, ei edes pikkupalasina. Siitä vaan, pankkiunioni ainakaan ei ole perustuslakikysymys, kertoo valiokunta nyt.

Tietämykseen ja tarkastelufokuksiin tarvitaan uusiutumista. 1930-luvulla Keynes muotoili oman käänteensä. Tänään pitää nähdä Keynes-ajattelun pinnallisuus (kysynnän sääntely, ”kapitalismin pelastaminen”). EKP:n politiikka on omanlaistaan keynesiläisyyttä, nyt vain entistäkin kapeampiin etuihin kiinnittyvänä (yritysrahoitus, rahan tarjonta ja kysyntä). On lähestyttävä yhteiskunnan perustaa, yllä mainittuja perusperiaatteita, perustason pidäkkeitä, rajoitteita, etiikkaa. Siihen ei nykyisten pankkiunionistien, finanssitoimijoiden, nykyisen taloustieteen mielikuvitus eikä halu taivu.

Tietämyksen ja viisauden sijasta Eurooppa ahdetaan täyteen raskasta hallintakoneistoa, ristikkäistä ja päällekkäistä. On kriisinratkaisuneuvosto, kriisinratkaisurahasto, rahoitusvakausvirasto, finanssivalvonta, tarkastusvirastot, EVM, EKP, komissio, on vakausmaksut, kriisiasetus ja direktiivi, shorttaus, selvitys ja konkurssi, sopimus ja julistus.

Muuten hyvä mutta me ihmiset unohdumme ja tukehdumme.

Sääli kansanedustajia

Sääliksi käy nykyistä eduskuntaa joka joutuu rimpuilemaan pankkiunionistien muotoileman tiedon ja ratkaisujen varassa. Pankkiunionia 26.11.2014 käsiteltäessä ne harvalukuiset edustajat lausahtelivat näin:

Talousvaliokunnan pj Mauri Pekkarinen:

” Tästä eurooppalaisesta kriisirahastosta on tosiasiassa päätetty yhdessä Euroopan johtajien kokouksessa, ja se on jo toimeenpantu ja voimaansaatettu yhteisellä asetuksella. Se asetus tuli voimaan elokuussa tänä vuonna. Tältä salilta, tältä eduskunnalta kukaan ei ole koskaan kysynyt, hyväksyykö Suomen eduskunta tässä kokoonpanossa, missä me tässä nyt olemme, sen, että Suomi osallistuu tuolla äsken sanotulla summalla tämän eurooppalaisen kriisirahaston kartuttamiseen. Suuri valiokunta on toki asiasta antanut lausuntonsa, mutta koko eduskunta ei ole koskaan päässyt määrittelemään omaa kantaansa siihen, miten tämän asian kanssa menetellään. Asetus on tullut sellaisenaan voimaan… vaikka nyt kysymys on runsaan miljardin euron siirtämisestä tuohon yhteiseen rahastoon – jos sen rahaston varat eivät riitä, ei ole mitään takarajaa, mitään perälautaa, kuinka paljon sinne jatkossa siirretään.”

Talousvaliokunnan jäsen Jukka Kärnä:

” … asetus pitää aina tuoda eduskuntaan. Olen harvinaisen samaa mieltä, että kyllä tämä laitos ansaitsee sen, että se pääsee asiasta päättämään. Tämä väliaikainen pankkivero ei suinkaan minun mielestäni ollut se iso asia. Kyllä siinä ovat nämä fundamentaaliset asiat, eli tämä 55 miljardia on se juttu, tai oikeastaan se, jos se jossain tilanteessa joudutaan ylittämään, että ennen kuin kaikki kaatuu päälle.”

Talousvaliokunnan jäsen Eero Lehti:

” … tämän asian laajuus on kyllä sellainen, että olisin toivonut, että tämä olisi saanut vähän toisenlaisen käsittelyn täällä eduskunnassa. Täällä on saanut joku 65-vuotiaiden kalastusmaksusta luopuminen ymmärtääkseni enemmän puheenvuoroja, ja nämä asiat ovat kyllä täysin eri planeetoilta…. Mikä se pankin ja rahaston välinen omistussuhde on? Muuttuuko se, katsotaanko se lahjoitukseksi, katsotaanko se osittain tai kokonaan takaisinmaksettavaksi? … jatkossa kannattaa ottaa riskejä, jos siitä ei ole sanktioita.”

Edustaja Erkki Virtanen 26.11.:

” … tässähän on todella vakavasta asiasta kysymys. … täällä on suunnilleen 12 edustajaa, hallituspuolueiden edustajia tasan kaksi, eikä yhtään ministeriä paikalla.”

Vihreitä ei keskustelussa ollut, ei edes talousvaliokunnan jäsen Johanna Karimäki. Heille riittänee omat suhteet sijoittajiin.

 

Lähteitä, lukemistoa

Euro & talous 2/2014: Rahoitusjärjestelmän vakaus

Euro & talous 4/2014: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Keskustelu pankkiuniosta eduskunnassa 26.11.2014.

Hallituksen esitys 175/2014 (pankkiunioni)

Talousvaliokunnan mietintö pankkiunionista

Valtioneuvoston U-kirjelmä eduskunnalle 12.9.2013 (kriisinratkaisumekanismi)

EKP toistaa muinaisen Rooman pankkivirheitä. Taloussanomat 26.10.2014.

Seuraavan euroharhan nimi on pankkiunioni. Taloussanomat 20.4.2014.

Minskyläinen näkökulma rahoitusmarkkinaveroon (Minskyn näkemys rahoitusmarkkinoista). Raha ja talous -blogi.