tammikuu 2015


Lukio-opetus mm. Lappeenrannan ja Vaasan steinerkouluissa joudutaan lopettamaan. Syynä on lukioiden rahoituslakiesitys, jota käsitellään eduskunnassa. Lakiesityksellä on siis uhrinsa jo nyt. Lappeenrannan Steinerkoulun tiedote on kokonaisuudessaan tämän kirjoituksen lopussa.

Ollaanpa steinerkouluista mitä mieltä tahansa, tämäntapaisten lukioiden alasajo kertoo siitä miten valtio murentaa yhteiskunnan sosiaalista pohjaa ja moninaisuutta.

Rahoituslakiesitys nojaa Kataisen hallituksen ohjelmaan, rakennepolitiikkapäätökseen maaliskuulta 2013, Stubbin hallituksen ohjelmaan, rakennepolitiikkapäätökseen elokuulta 2014 ja tietenkin opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja ministeri Krista Kiurun toimiin.

Suomalaiset on opetettu alistuviksi. Näin käy nytkin. Steinerkouluissa ympäri maata on hätätunnelma ’voi, miten meidän käy’. Tällainen alistuminen kasvattaa valtiobyrokraattien ja poliitikkojen voimantuntoa entisestään. Ehdotankin asenteeksi: lukioiden antautumisen sijasta on luotava uudenlainen koulutusajattelu.

Oheisella kuviolla hahmotan rahoituslakiesityksen perusrakennetta, käytännön seurauksia ja politiikan kontekstia.

Valtio ajaa alas mm. steinerlukioita - näin ei Suomi virkoa

Onko oikein säätää lukiorahoituksen perusteeksi valtion talousarvio?
Tähän saakka lukioiden rahoitus on perustunut valtakunnallisesti todennettuihin kustannuksiin. Kouluille tämä on antanut vakautta ja työrauhaa. Uudessa lakiesityksessä lukioiden rahoitus säädetään ”valtion talousarvioon perustuvaksi”. Mitä tällainen sanonta tarkoittaa? Mitä se mahdollistaa nyt ja myöhemmin?

Ensinnäkin: kyseessä on arvio (talousarvio). Talousarvio ei ole laki. Laista päätetään eri tavalla kuin talousarviosta, vaativammin. Voiko talousarvio olla lakimääräinen peruste? Voidaanko lailla nostaa talousarvio lain asemaan?

Perustuslain 16 §: Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä. Eli siis: ”säädetään lailla”.

Talousarvio elää ja muuttuu joka vuosi. Lukioiden kannalta uusi rahoitusperuste olisi ennakoimaton ja turvaton. Talousarviossa valtionrahoitusta voidaan muuttaa mielinmäärin, vaikka puolittaa. Talousarviopäätöksillä voitaisiin vaikuttaa lukiolain käytännön merkitykseen. Tähän nyt selvästi pyritäänkin, tekniseltä näyttävän kirjauksen suojissa.

Tilanteessa piilee mielivallan mahdollisuus. Lukioiden, monituhantisen opettajakunnan ja kymmenien tuhansien oppilaiden elämä tulee riippuvaksi pienijoukkoisen virkamies- ja poliitikkokunnan kulloisistakin mielialoista. Yhteiskunnalta katoaa luottamusta luova pohja. Mitä tähän sanoo perustuslaki ja perustuslakivaliokunta? Yhteiskuntasopimus (perustuslaki) ei voi olla peliväline.

Miksi Ylelle säädettiin erityislaki? Mitä on Soten kapitaatio?

Vertailu valaisee asiaa. Ylen rahoitusta ei katsottu voitavan jättää valtion talousarvion vuotuisten ja satunnaisten päätösten armoille. Siksi säädettiin erityinen yleverolaki, siis laki. Sote-rahoituksen kohdalla puhutaan kapitaatiosta, millä tarkoitettaneen väestön määrää kunnittain, ehkä myös väestön ominaisuuksia, joka tapauksessa objektiivisia perusteita. Kuinka siis koulutuksen rahoitus voidaan säätää valtion talousarvioon perustuvaksi? Onko tämä oikeudellisestikaan oikein? Voidaanko lailla säätää ei-lainomaisesta perusteesta?

Olipa oikeuksien kanssa miten tahansa, koulutuksen ja sen rahoituksen järjestely liittyy siihen miten suomalaisen yhteiskunnan pysähtyneisyys uskotaan avattavan. Kyse on politiikan ja valtion perustavasta sisällöstä.

Elpyykö Suomi suoritus- ja tulosohjauksella?

Suomen työelämää on liu’utettu suoritus- ja tulosperusteiseksi. Nyt tämä liu’utus ulotetaan koulurahoituksen kriteereiksi. Suoritus- ja tuloskriteereillä koulutus urautetaan, putkitetaan, kehystetään. Kouluilta, oppilailta, opettajilta estetään omalähtöinen kehittelevyys.

Kuka tietää mikä on oikea tulos, mitkä suoritteet ovat oikeita mitkä vääriä? Kuka katsoo omaavansa oikeuden määritellä tulokset ja suoritteet? Professori ja Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta sanoi tällä viikolla että kukaan ei voi tietää mitä on tuleva konkretia (tästä lisää alempana). Konkretian, siis tuloksen ja suoritteen etukäteismäärittely on vallan omimista ministeriöihin, osallisuuden kieltämistä kouluilta, oppilailta ja kaikilta meiltä.

Tuloksen määrittely etukäteen ei ole taiteellista eikä tieteellistä luovuutta, se ei ole uuden tien etsimistä, se on tarpomista muiden määrittelemässä urassa. Tulos- ja suoritusohjaus on rajaamista, siiloamista. Ehdotan: älkää välittäkö annetuista suorite- ja tulosmäärittelyistä. Kehitelkää ja luokaa itse, omaehtoisesti. Luokaa uudesti maa, vain näin virkoaa Suomi. Tietääkseni steinerkouluissa on pyritty tämäntapaiseen. Mutta juuri ne ajetaan nyt ensimmäisenä alas. Näin ei saa tapahtua. Mieluummin ajettakoon alas valtio ja valtion toimijat.

Helsingin Paasitornissa oli 27.1. monisataisen yleisön ohella professori- ja tutkijakuntaa alkaen Mika Malirannasta ja Juho Saaresta pohtimassa mistä syntyy luottamus. Vastaus kiteytyi kysymykseen miksi valtion rakennepolitiikan lähtökohdaksi ei aseteta inhimillisen ja sosiaalisen pääoman kasvattamista. Tänään tuota pääomaa heikennetään, lukioita ahdetaan kaavaan, isolla luudalla ajetaan kokeilevia, pienempiä ja erityislukioita alas, ne pakotetaan laukkauttamaan itse itsensä.

Suomen koululaisista tehdään diesel-öljyä, valutetaan suursammioihin, vatkataan ja mitataan, epäkurantti kaadetaan maahan.

Suomen strategian soisi olevan päinvastainen: ihmisten, työssäolevien ja koululaisten tasolla rakentuva omaehtoisuuden, moninaisuuden, sosiaalisen ja inhimillisen pääoman, taiteellisen ja tieteellisen luovuuden maa.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on tällä vaalikaudella pitänyt seminaareja innostuksesta (Harri Jaskari) sekä kokeilevuudesta (Juha Sipilä). – Voi teitä, te itsenne innostajat ja kokeilijat. Miksette anna koululaisten innostua? Miksi ajatte kokeilevat koulut alas?

Kansanedustaja Pauli Kiuru sanoi eduskunnassa 17.1.2014: ”Sivistysvaliokunnassa olemme erityisen huolissamme lukioiden asemasta… Valtiovarainvaliokunta toteaakin, että erikoislukiot ovat kansallisen osaamisen, monimuotoisuuden ja korkeatasoisuuden kannalta olennainen tekijä. Niillä on suuri vaikutus kansainväliseen menestykseen urheilussa, taiteessa ja tieteessä.”

Lukiolainen Sahrami Huhtala kirjoitti HS:ssä 30.1.2015: ”jatkuva suorittamisen paine laskee innostusta opiskelua kohtaan, ja monet luovat ideat jäävät toteuttamatta stressin takia”.

Sahramin vetoomukset murskautuvat OKM:n kuurouden alle. Miten valmisteltiin rahoituslakiesitys? Esitysteksti kertoo: esitys on valmisteltu valmistelun pohjalta. Toisin sanoen lakiesitys valmisteltiin OKM:n sisällä. Ministeriön virkakunta, palatkaa koulun penkille, oppimaan edes tautologiaa.

Lausuntoja ministeriö on pyydellyt (keiltä liekään) mutta voiko kukaan tarkistaa onko moitteilla ollut oikeasti merkitystä. (Minä olen varma että ei ole ollut.)

Entä keitä eduskunnan sivistysvaliokunta kuulee laatiessaan mietintöä lakiesityksestä? Tässä kuultujen lista tammikuun 23. päivältä: hallitusneuvos Korhonen OKM, hallitusneuvos Sirviö OKM, hallitusneuvos Tuomainen OKM, hallitusneuvos Öberg OKM, lainsäädäntöneuvos Majuri OM, kehittämispäällikkö Lahtinen Kuntaliitto, prof. Kaarlo Tuori.

Suomalaispolitiikka on sisäsiittoista. Sellaisen varaan Suomea ei voida jättää. Hallinnon rakenteet on pantava uusiksi, ei niinkään koulutuksen rakenteita. Tarvitseeko Suomi nykyisenlaista opetus- ja kulttuuriministeriötä? Tuskin, katsokaa miten kentällä nähdään (tässä linkki) OKM:n edellinen lippulaivahanke, yliopistolaki.

1900-luvulla virisi pedagogisia uudistamisliikkeitä, oli Summerhill, oli sosiaalinen innostaminen, freinet ja mitähän kaikkea. Missä on yhteiskunnallinen ja tieteellinen keskustelu oppimisen ja opettamisen uusnäkymistä tänään? Ei missään. Yhden ministeriön virkamiesbyrokraatit kuuntelevat yritysjohtajia ja siirtävät heiltä saamansa käskyt suorituksineen, tuloksineen, leikkauksineen, poisvalintoineen laeiksi eduskunnalle. Ja eduskunta kuulee samoja byrokraatteja, vain heitä. Onkohan tämä sitä Sitra mainostamaa ketteryyttä?

Missä on myötätunto, luottamus?

Oppimiseen kuuluu myötätunnon tunto. Mitä tapahtuu myötätunnolle tämän päivän Suomessa? Lukioista murennetaan myötätunto-oppimisen edellytyksiä pakottamalla kaikki pikasuorittajiksi.

On ironista ja loukkaavaa se, että samaan aikaan Tekes työntää miljoonittain rahaa mm. Helsingin yliopiston Myötätunnon mullistava voima -hankkeelle. ”Kirkkososiologian professori hakee yrityksille bisnestä yllättävästä suunnasta”, kertoi Helsingin Sanomien otsikko 26.1.2015.

”Myötätunto on yrityksille mahdollisuus bisnekseen. Siksi Tekes, jonka tehtävänä on edistää yritysten kansainvälistä kasvua, myönsi ohjelmalle 1,1 miljoonan euron rahoituksen … Yrityksiltä hanke on kerännyt 165 000 euroa … Tiimi on timanttinen … Työssä viihtyminen paranee, jos työntekijä voi allekirjoittaa yrityksen arvot.” (HS 26.1.2015)

Toisin sanoen:

Rahat pois lukioilta, viimeisin leikkaus 260 miljoonaa. Kuolkoon vapaa kehittelevyys, kuolkoon oppimisen pulpunta alhaalta, kuolkoot erityislukiot, steinerit, kohta muut. Rahat Tekesille, yritysten myötätuntohankkeisiin.

Säästölakien ja leikkausten sijasta tarvitaan keskustelua valtion käsitteestä ja tehtäväkuvasta, yhteiskuntakuvasta ja ihmiskuvasta. Nyt tätä kaikkea muokkaavat vallantäyteiset ministeriöt, virkailijakunnat ja johtavien poliitikkojen piiri. Suomi parka, jatka untasi.

Juhani Kahelin
(työpaikka: VTV)

Lisää aihepiiristä

Lappeenrannan steinerlukio-opetuksen lakkautuspäätös (tiedote alla)

Vaasan steinerlukio lopetetaan – jopa puolet steinerlukioista miettii pystyvätkö jatkamaan (YLE 21.1.2015)

Poimintoja kansanedustajien puheista (katso alla)

Hallituksen esitys koulutuksen rahoituslaiksi (mikä nimihirvitys, näyte valtion kielitaidosta)

Sivistysvaliokunnassa kuulemiset viikolla 5

Sivistysvaliokunnan jäsenet

Luottamus -seminaari Helsingin Paasitornissa 26.1.2015

Timo Heinosen kannanotto Verkkouutisissa

Miten OKM:n edellinen lippulaivahanke, yliopistolaki koetaan kansan parissa

Sahrami Huhtala: Oppimisen ilo katoaa suorittamisen paineessa. HS 30.1.2015.

LIITE:

Lappeenrannan seudun steinerkoulun kannatusyhdistys ry:n tiedote vanhemmille:

Kannatusyhdistyksen hallitus on huhtikuusta 2014 alkaen työskennellyt 2017 voimaan
astuvien toisen asteen koulutuksen (lukio), rakenne- ja rahoitusperusteiden
muutosten tuomien haasteiden kanssa. Lappeenrannan steinerkoulu on järjestänyt
lukiokoulutusta nelivuotisen opetussuunnitelman mukaan vuodesta 2002 alkaen. Meillä
ei ole omaa lukiokoulutuslupaa, vaan toimimme Lahden Rudolf Steiner-koulun
filiaalilukiona.

Opetus- ja kulttuuriministeriö toteuttaa 2017 mennessä mittavan koulutuspoliittisen
rakenneuudistuksen. Suomen valtiontalous ei ole hyvällä tolalla, eikä myöskään
jatkossa näytä useaan vuoteen parantuvan. Entiset rahoitusmallit uudistuvat. Ennen
koulutuskustannukset nousivat ja valtion budjetti jousti, nyt koulutukseen
määritellään rahoitus valtion talousarvion perusteella, ja koulutuksen järjestäjän
täytyy pystyä sopeutumaan rahoituksen vaihteluun. Koulutuspoliittista linjausta
suitsii nyt ja jatkossa raha. Taloudellisuus, tehokkuus määrittää koulutuksen.
Nykyisellä rahoitusmuodolla ja oppilasmäärällä lukiokoulutuksemme toimii
taloudellisti kohtalaisen hyvin, mutta suhteessa tulevaan rahoitusmalliin lukion
oppilasmäärämme ovat auttamattomasti liian pieniä. Taloudellisten resurssien
huvetessa mahdollisuudet erottua lukion pedagogiikalla vähenee huomattavasti.

Tällä rahoitusmallilla lukiomme tulisi ”tuottaa” 30 ylioppilasta vuosittain ja
opinnot tulisi saada valmiiksi kolmessa vuodessa. Tarvitsisimme siis jatkossa
lukioon vähintään 30 oppilaan aloittavat ryhmät, eikä voi vannoa, että sekään
riittää. Toisaalta taas isommat ryhmät johtaisivat tilaongelmiin. Jätti lukiot, isot
opetusryhmät, verkko-opiskelu ovat jo todellisuutta. Alueemme ikärakenne toisen
asteen koulutuksen kannalta on jatkossa useamman vuoden epäsuotuisa.
Pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla 16-vuotiaiden osuus on puolestaan kasvava.

Näiden, ulkopuolelta tulevien paineiden vuoksi kannatusyhdistyksen hallitus on
joutunut tekemään raskaan päätöksen; Lappeenrannan steinerkoulu ei tarjoa enää uusia
aloituspaikkoja lukiokoulutukseen Lahden Rudolf Steiner-koululle syksystä 2015
alkaen. Nykyiset lukiomme opiskelijat jatkavat koulussamme opintojaan
opintosuunnitelmiensa mukaisesti ja viimeiset ylioppilaat, jotka valmistuvat 2017,
jäävät historian kirjoihin.

Lukiokoulutuksellemme on ollut tarvetta ja se on tuottanut hyviä tuloksia! Opetus on
laadukasta ja pienet ryhmät ovat antaneet mahdollisuuden yksilölliseenkin
opetukseen. Luokkamuotoisuus on vahvistanut sosiaalisuutta ja yhteenkuuluvuutta.

Emme ole näiden asioiden edessä yksin. Rakenneuudistus koskee kaikkia
lukiokoulutuksen järjestäjiä, kuntia, kuntayhtymiä ja yksityisiä yhdistyksiä ja
säätöitä. Pienet kunnat ovat jo joutuneet luopumaan lukioistaan.

Päätös oli vaikea, mutta se on nyt tehty. On myös osattava luopua, kun sen aika on.
Jatkossa tulemme käyttämään kaikki voimavaramme perusopetuksen kehittämiseen ja
koulumme tunnetuksi tekemiseen. Laadukas pedagogiikka on toimintamme perusta.

Yhteistyöterveisin
Lappeenrannan seudun steinerkoulun kannatusyhdistys ry
Hallitus

LIITE:

Poimintoja kansanedustajien puheista eduskunnassa 17.12.2014:

Simo Rundgren:
Se, mikä tässä on vakavinta mielestäni, on se, että tästä hallituksen toiminnasta puuttuu suunnitelmallisuus, näkemys siitä, mihin suuntaan koulumaailmaa tulisi kehittää, strategia, miten sinne päästäisiin. Kun tämä puuttuu, silloin puuttuu oikeastaan kaikki. Silloin nämä säästöt ja leikkaukset ovat satunnaisia ja kohdistuvat sinne tänne.

Tuomo Puumala:
Se lakihan on vasta eduskunnassa, ja sen käsittely sivistysvaliokunnassa alkaa, ja jos se meistä on kiinni, edustaja Saarinen, sitä lakia ei missään tapauksessa tulla hyväksymään. Se on kaikilta osin kohtuuton ja johtaa jopa kolmanneksen nykyisistä oppilaitoksista häviämiseen Suomesta. Siihen me emme ole valmiita. Siihen yksikään sivistyskansa ei saa olla valmis.

Sari Sarkomaa:
… on hyvin tärkeää, ettei tätä perustaa tuhota säästöjen nimissä, eli hyvin tarkkaan eduskunnan on tämä lakiesitys katsottava. Selvää on, että säästöjä pitää saada aikaiseksi, mutta Suomen sivistystä ja koulutusta ei pidä nyt tässä tuhota. Tarkan harkinnan paikka, vastaan keskustalle.

Johanna Ojala-Niemelä:

Toisen asteen järjestämislupalaki on saanut osakseen kritiikkiä siitä, että jatkossa jopa opetusministeriön virkamiehet päättäisivät, missä lukiot sijaitsevat maakunnassa, eikä päätöksiä tehtäisi paikallisesti. Tiedän ministerin ansiokkaasti torjuneen näitä väitteitä, mutta varmuuden vakuudeksi kysyn vielä, pitääkö tämä paikkansa.

Aila Paloniemi:
Toisen asteen rakenne- ja rahoitusuudistus on kylmä, heikko ja erittäin byrokraattinen esitys, josta puuttuu visio, eikä vaikuttavuusarvioita ole tehty lainkaan, mutta se on tälle hallitukselle ollut kyllä lainvalmistelussa erittäin tyypillistä. Kyseessä on kuitenkin suomalaisen koulutusjärjestelmän perusteita ravisteleva uudistus, siihen olisi kyllä kannattanut nyt hiukan paneutua. Ei voi olla tasa-arvon ja laadun edistämisen kannalta järkevää, että joka kolmas lukio ja ammattioppilaitos joutuu mahdollisesti nyt lopettamaan tämän keskeneräisen uudistuksen seurauksena. Tämähän tarkoittaa, niin kuin täällä on todettu, tuhansien opettajien joutumista kilometritehtaalle, se merkitsee sitä, että pätevät opettajat häviävät yläasteilta…

Krista Kiuru:
… nyt on tarkoituksena siis käytännössä tehdä toiselle asteelle sekä rakenteellisia uudistuksia rahoitusjärjestelmän kautta että myöskin tehdä se rakenneuudistus, josta nyt tässä puhuttiin, eli 69 miljoonan järjestäjäverkkoratkaisu – siitä siis 69 miljoonaa – ja 191 miljoonaa tämän rahoitusjärjestelmän muutoksella…

Tuula Peltonen:
Toisen asteen rahoitusuudistus on tervetullut myös. Uudistuksessa ollaan lisäämässä tuloksellisuuden osuutta. Kriteereiksi nousevat läpäisy ja koulutuksen jälkeinen työllistyminen. Nämä jos mitkä ovat merkittäviä mittareita siihen, miten koulutuksen järjestäjä on onnistunut tehtävässään.

Pauli Kiuru.
Sivistysvaliokunnassa olemme erityisen huolissamme lukioiden asemasta. Lukiokoulutukseen kohdistuu valtionosuuksissa noin 100 miljoonan euron säästö. Rahoitus on ollut alhaista jo ennen leikkauksia. Oppikirjoista ja materiaaleista ei pystytä säästämään, sillä opiskelijat maksavat itse kirjansa. Leikkaukset vaikuttavat ryhmäkokoihin ja kurssitarjontaan. Onneksi erikoislukioiden asema on ainakin ensi vuonna turvattu, mutta jatkosta ei ole varmuutta. Valtiovarainvaliokunta toteaakin, että erikoislukiot ovat kansallisen osaamisen, monimuotoisuuden ja korkeatasoisuuden kannalta olennainen tekijä. Niillä on suuri vaikutus kansainväliseen menestykseen urheilussa, taiteessa ja tieteessä.

Poimintoja kansanedustajien puheista eduskunnassa 4.12.2014:

Markku Rossi:
… tähän aikaan normaalisti kouluissa valmistaudutaan kirjoittamaan todistuksia ja jakamaan stipendejä. Nyt siellä valmistaudutaan jakamaan lomautus- ja irtisanomismääräyksiä. Mitä te vastaatte niille isänmaan sivistyksen tekijöille, jotka ovat vuosikymmeniä työskennelleet sivistyksen parissa, kun heidät irtisanotaankin ykskaks sanomalla, että tarvitaan säästöjä? Tämä ei edistä suomalaista sivistystä millään lailla.

Aila Paloniemi:
Toisen asteen rahoitusmalliuudistus on aivan liian tulosperusteinen. Suorituksista ja tutkinnoista palkitaan oppilaitoksia jopa useaan kertaan. Malli tulee aivan varmasti lisäämään epävarmuutta, epävakautta ja vähentämään ennakoitavuutta rahoituspohjan pitävyydestä, kun budjetteja siellä oppilaitoksissa laaditaan. Haluan tietää, miten voidaan vaatia pelkästään tuloksia ja suorittamista, kun kyseessä ovat kuitenkin 16-18-vuotiaat lapset ja nuoret, joista osa tarvitsee selvästi enemmän tukea opintoihinsa kuin toiset. Koko ikäluokkahan pitää kuitenkin kouluttaa. Miksi tällainen malli?

Simo Rundgren:
Kyllähän tässä kuitenkin on muistettava katsoa sitä isoa kuvaa ja näihin yksityiskohtiin ei saa hävitä metsä puilta. Nimittäin tosiasia on se, että 1,5 miljardia nämä leikkaukset ovat olleet jo tähän mennessä ja sitten vielä toiselle asteelle tämä 260 miljoonan leikkaus päälle. Nämä ovat eräällä tavalla hätäisesti tehtyjä, sinne tänne suunnattuja olleet nämä säästöt, leikkaukset, jotka kohdistuvat sivistyspuolelle. Ja kyllä ne ovat aiheuttaneet suurta hämmennystä ja sekaannusta koko meidän koululaitoksessamme, jossa pitäisi olla luottamus jatkuvuuteen. Tätä tällä nyt on murrettu kunnissa, kuntayhtymissä, oppilaitoksissa, lukioissa. Tämä on sillä tavalla hämmentävää, että Suomi on nyt kriisissä ja meidän pitäisi toimia sillä tavalla kuin aikaisemminkin, että kriisitilanteessa kansakunta on nostettu koulutukseen panostamalla, osaamista nostamalla

Mainokset

Mari Kiviniemen ollessa alueministeri luotiin elyt ja avit. Sen piti olla uudistus, jolla eri toiminnoista – elinkeinot, työvoima, maaseutu, kalastus – luodaan sulava kokonaisuus. Kuolleeksi ja etäiseksi jäi. Missä elyt ja avit ovat, onko joku kuullut?

Tänään maa on jälleen täynnä vekkuleita hallintokehitelmiä. Sekamelskaa kuvaa Mauri Pekkarinen kokoomuksen Verkkouutisten jutussa (alla).

Gogolin reviisorin lailla voimme kysyä, mihin noita hallintoja tarvitsemme? Mihin tarvitsemme sotea? Mihin tarvitsemme alueellista edunvalvontaa? Mitä ja kenen etua he valvovat?

Tsitsikovit ovat täällä tänään. Tarvitseeko meidän heistä välittää?

Verkkouutiset / Nykypäivä 18.1. (tässä koko juttu):

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajan Mauri Pekkarisen mielestä Suomen aluehallinto on muodostumassa sekavaksi, kalliiksi ja epädemokraattiseksi.

Yksi hallinnonala jakaantuu viiteen alueeseen, toinen seitsemään, kolmas yhdeksään, neljäs viiteentoista. Sisämaan 18 maakunnasta monen kohtalona on kuulua eri alueisiin, yhdessä itään, toisessa länteen, kolmannessa pohjoiseen.

Soten myötä kuntapohjaiselle aluehallinnolle on käymässä samalla tavalla. Maa jakautuu viiteen sote-alueeseen, 19 sairaanhoitopiiriin, 18 maakuntaan ja kymmeniin ammatillisen koulutuksen kuntayhtymiin.

Asiaa sekoittaa entisestään keskus- ja aluehallinnon virastoselvitys eli virsu-hanke, kun 15 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta jaetaan useampaan pienempään alueeseen.

Pekkarinen ehdottaa, että erillisten hallintoputkien sijasta aluehallinto tulisi koota horisontaalisesti 14-18 maakuntaan. Suorilla vaaleilla valittaisiin maakuntavaltuusto. Ruotsin tapaan maakunnallisen hallinnon säädösohjauksesta ja valtion rahoituksesta päättäisivät eduskunta ja hallitus. Maakuntien päättäjien vallassa olisi oman alueen kehittäminen, keskeisten palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, hankkeiden priorisointiin liittyvät asiat ja maakunnan yleinen edunvalvonta.

Talouspolitiikan arviointineuvoston työtä on kyseenalaistettu – aiheetta tai ei. Neuvoston raportti loi ehkä pientä säröä talousinstituuttien kriisivyörytykseen ja työmarkkinajärjestöjen rintamaan. Keskustan Timo Kaunisto asettaa neuvoston vastakohdaksi ”varsinaiset taloustieteilijät”, Suomen Pankin ja Etlan.

Mikä on Suomen Pankin, Etlan, VM:n, VTV:n, PTT:n tai pankkien talousennusteiden ja politiikkasuositusten tieteellisyys ja uskottavuus?

Olin paikalla Suomen Pankin esitellessä talousennustettaan joulun alla, samoin Etlan esitellessä hallitusohjelmamuistiotaan tammikuussa. Suomen Pankin talousennusteessa hätkähdytti yksi kuvio. Kuviolla kerrottiin mistä tekijöistä 2008 alkaneen talouskriisin katsotaan aiheutuneen. Aluksi paino oli miltei yksinomaan ulkoisilla tekijöillä, vientikysynnän laskulla, suhdanteella ym. Nykyhetkeen tultaessa ja lähivuosille kriisin syyksi esitettiin miltei yksinomaan kotimaiset tekijät, ikääntyvä väestö, työikäisten vetäytyminen työelämästä, julkiset menot ja muut tämäntapaisen asiat.

Nämä talousennustajat – Suomen Pankit, Etlat ja vastaavat – syyllistävät Suomessa asuvan väestön. Kun väestö ensin on syyllistetty, seuraavaksi on luontevaa muotoilla politiikkatoimet heitä vastaan. Tämä prosessi on nyt käynnissä laajalla rintamalla: SP, Etla, VM, VTV, PTT, pankit ja muut. Mikä on väestön syyllistämisen tieteellinen totuusarvo? Onko syyllistäminen tiedettä, onko se ”varsinaista taloustiedettä”? Vastaus on kaikkea muuta kuin itsestään selvä. Yhtä hyvin syyllistämistä voi luonnehtia politiikan ja talouden eliittien harjoittamaksi puoskaroinniksi.

Etla ehdottaa työnantajamaksujen alentamista ja alennusten rahoittamista julkisten menojen leikkauksilla sekä eläkkeiden ja sosiaalietuuksien indeksien jäädyttämisellä neljän vuoden ajaksi. Laskin karkeasti että indeksien jäädytys saattaisi alentaa eläkkeiden ja etuuksien reaaliarvoa ehkä 10 %, ehkä 15 %. Talouspolitiikan arviointineuvosto moittii työmarkkinajärjestöjen eläkesopimusta siitä että sopimuksella tosiasiassa pienennetään eläkkeitä 7-12 %, vaikkakaan tätä ei sopimuksessa kerrota läpinäkyvästi. Etlan ehdotuksen ja eläkesopimuksen yhteisvaikutus saattaisi olla melkoinen. Pieneläkeläisille tämä olisi erittäin vaikea asia toisin kuin Etlan tai SP:n hyväpalkkaisille tutkijoille ja johtajille lisäeläkkeineen.

Etla myös ehdottaa työmarkkinoiden ”joustavoittamista” henkilökohtaisilla irtisanomisilla. Työpaikoilla tulisi Etlan mielestä käydä myös ”yksilölliset palkkakeskustelut”. (Itse asiassa eikö näin toimita jo tänään valtion hallinnossa, sitä kutsutaan ”suoritusarvioinniksi”). Joustavoittaminen voi kuulostaa luontevalta ja voi osin sitä ollakin. Yhtä hyvin Etlan joustavoittamisen voi nähdä valtapolitiikkana, jonka lopputulemana on mielivaltainen työelämä ja orjayhteiskunta. Tästä on varoittavaa näyttöä valtion virastoissa jo tältä päivältä: yksittäisten ihmisten palkkaa nostetaan tai lasketaan ”direktiovallan” mielihalujen mukaan, direktiovalta käyttää verovaroja kuin omiaan, määrittelee omat ja lähipiirinsä palkat miksi haluaa ilman että kukaan oikeasti edes tietää niiden tasoa.

Tällaiset ehdotukset, tällainen työelämä ja tällainen yhteiskuntako on taloustiedettä?

Taloustieteen nimissä harjoitetaan nykyään muutakin läpinäkymätöntä spekulointia ja omavaltaista politikointia. Yksi spekuloinnin areena on ”potentiaalisen tuotannon” käsite. Käsitteen spekulatiivisuutta kuvaa PT:n tutkija Markku Lehmus. Kuitenkin finanssipolitiikan kurisääntö ja sen valvonta nojaa potentiaalisen tuotannon käsitteeseen (fipo-laki). Suomessa kurin valvonta on nimetty VTV:lle. Tässä valvontaroolissa VTV:llä on karannut hyrrä käsistä. Se ohjastaa eduskuntaa milloin mihinkin väestöä syyllistävään tai kurittavaan toimeen jopa lakien vastaisesti.

Tieteenpäivien julkaisussa ”kaikkea sattuu” VATT.n johtaja Juhana Vartiainen puhuu huumaantuneista ekonomisteista, kollektiivisista harhakäsityksistä, taloustieteilijöiden ylimielisyydestä, mustista joutsenista, väestöjoutsenista, epäonnesta. Ennen kaikkea Vartiainen toteaa, että finanssikriisin jälkeisestä maailmasta ei ole taloustieteen piirissä syntynyt teoreettista yksimielisyyttä. Tämä on erittäin huomionarvoinen toteamus.

Juhana Vartiaisen todistus talousteorian tuuliajolla olosta vie pohjan pois myös Timo Kauniston näkemykseltä ”varsinaisista taloustieteilijöistä”.

Tieteenpäivillä PT:n johtaja Seija Ilmakunnas ehdotti että talouden nykykriisistä pitäisi tehdä yhtä ”arvovaltainen vertailututkimus” (kuten hän sanoi) kuin tehtiin 1990-luvun lamasta. Syventävään pohdintaan onkin aihetta, mutta ei pelkästään taloustieteilijöiden toimesta vaan myös kulttuurin ja demokratian tutkijoiden toimesta sekä kansalaiskeskusteluna.

Talouspolitiikan arviolintineuvosto: Raportti talouspolitiikasta

Talouspolitiikan arviointineuvosto: rakenteellinen työttömys ei olekaan kasvanut (Verkkouutiset)

Professorit: keskimääräinen eläke pienenee jopa 12 prosentilla (Iltalehti)

Talouspolitiikan arviointineuvosto asetettiin viiden vuoden toimikaudeksi.

Etla: Muistioita tulevalle hallitukselle: Talouspolitiikan linjaus keväällä 2015

Suomen Pankki: Euro ja talous 5/2014. Talouden näkymät

Juhana Vartiainen: Miksi taloutta ei voi ennustaa mutta päätöksiä pitää tehdä. Tieteen päivien julkaisussa ’kaikkea sattuu’.

Kaikkea sattuu. Tieteenpäivien 2015 julkaisu.

Markku Lehmus: Potentiaalinen tuotanto on potentiaalinen ongelma.

Timo Kaunisto: Vähän kuin itseäsi pettäisit (taas)

Etla vaatii sosiaalimenojen indeksien jäädyttämistä vuosina 2016, 2017, 2018 ja 2019. Jäädytyksillä rahoitettaisiin työnantajamaksujen alennus. Kokoomusministeri Vapaavuori toistaa Etlan vaatimuksia omana kantanaan.

Ote Etlan muistiosta hallitusohjelmaksi:

”Julkisen sektorin tulonsiirroista noin puolet on ansiosidonnaisia eläkkeitä. Näillä on perustuslain tasoinen omaisuuden suoja, joten radikaaleja leikkauksia niihin ei ole mahdollista toteuttaa. Muista tulonsiirroista iso osa on tuloerojen tasoittamiseen pyrkiviä vahvasti tulosidonnaisia eriä, kuten kansaeläkkeet ja toimeentulotuki. Tällaisten erien karsinta edellyttää luonnollisesti huolellista vaikutusarviota. Koska tämä vie aikaa, helpoin ja suurimmat virheet välttävä tapa on ”juustohöylä” eli kaikkien etujen tasainen leikkaaminen. Sikäli kuin tämä koskee indeksitarkistuksia, leikkaus voidaan ulottaa ongelmitta myös eläke-etuuksiin. Näin voidaan itse asiassa saavuttaa merkittäviä säästöjä. Arviomme mukaan indeksitarkistuksista luopuminen vuosiksi 2016–2019 johtaisi vuoteen 2019 mennessä veromenetykset huomioon ottaenkin yli 2 miljardin euron (1,1 % BKT:sta vastaavaan) säästöön. Uusi hallitus voisikin päättää indeksien jäädyttämisestä neljäksi vuodeksi ja korjata sitten matkan varrella tätä päätöstä sitä mukaa kuin huolellinen analyysi tuottaa parempia säästökohteita.”

http://www.etla.fi/wp-content/uploads/ETLA-Hallitu…

Jos inflaatio vuosina 2016-2019 olisi noin 3 % vuodessa, niin indeksien jäädyttäminen laskisi lapsilisien, eläkkeiden, toimeentulotuen, asumistuen, kansaneläkkeiden ym. reaaliarvoa ehkä noin 10-15 %? Aiemmin arvonalennus hoidettiin devalvaatiolla, nyt ”sisäisellä devalvaatiolla”.

Päättyvällä vaalikaudella poistettiin yritysten Kela-maksu (miljardi euroa) ja laskettiin yritysten yhteisöveroa niin että veron tuotto pelkästään vuonna 2013 aleni 13 %, tiettävästi 600 miljoonalla eurolla (katso YLEn uutisointi aiheesta).

Kela-maksun poistamisella (’sosiaalitupo’) jäädytettiin perusturvan kehittäminen, taattiin ansioeläkkeiden nostomahdollisuus ja mitätöitiin Sata-komitean työ.

Mihin tämä tie lopulta johtaa? a’ la France.

(Katso myös Armi Lindellin blogi.)

Eikö ole kevytmielistä hokea että oma valuutta ja sen myötä devalvaatio ratkaisee vaikkapa Kreikan tai Suomen talouskriisin?

Mitä on devalvaatio? Sanoohan jo nimikin, devalvaatio on arvonleikkaus ja leikatun arvon siirto toiselle. Yksiltä otetaan arvo tai arvoa pois ja toisille vastaavasti annetaan. Devalvaatio on väkivaltainen arvonsiirto, tulonsiirto, varallisuuden leikkaus ja siirto. Eikö itsekunkin omaisuus ole jo perustuslainkin nojalla turvattu! Devalvaatiolla omaisuudesta napataan tosta vaan osa pois ja annetaan toisille. Tuollaista temppua voisi kutsua miltei rikolliseksi.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa devalvoitiin toistuvasti, miltei tasavälein kymmenvuotiskausittain. Devalvaatioilla osa kansaa köyhdytettiin ja syrjäytettiin. Toinen osa – vientiteollisuus ja siitä rahansa nyhtävät – nostettiin rikkauksiin. Devalvaatioilla Suomen talous keskitettiin muutaman suuyrityksen toimintakentäksi ja tämän myötä erityisen haavoittuvaksi. Kun pari kolme yhtiötä tai teollisuuden alaa nyt romahtaa, koko kansan olemassaololta putoaa ikäänkuin pohja pois, tämä on nimetty ”kestävyysvajeeksi”.

Jos nyt tarjotaan lääkkeeksi devalvaatiota, niin sairasta hoidetaan samalla tempulla mikä sairauden aiheutti.

Ymmärrän kyllä että sisäiseksi devalvaatioksi kutsuttu – sellaisena kuin sen nykyiset vallanpitäjät haluavat toteuttaa – johtaa miltei samaan. Siksi älyllinen harrastuneisuus pitää ohjata siihen, mitä ovat ”sisäisen devalvaation” sisäiset vaihtoehdot, vaikkapa valtarakenteiden ja demokratian uudistaminen, talouden rakenteen tasapäistäminen, sivistysarvojen nostaminen talousarvojen yläpuolelle ja muu tällainen.

Yllä olevan kirjoitin alunperin kommentiksi Kaj Turuselle, hänen blogiinsa 7.1. Turusen ohella on lukuisa joukko muitakin jotka hokevat devalvaatiota ikään kuin se olisi jokin leikkiase jota voi napauttaa tosta vain ilman että se aiheuttaisi pahaa kenellekään. Olen tuntenut ihmisiä jotka 1990-luvun alun devalvaatiot ilmiselvästi veivät hautaan.

  • Me haluamme Naton hajoavan.
  • Eurooppa on perustettava uudelleen ilman keinotekoisia jakolinjoja ja kylmän sodan liittoumia kuten Natoa.
  • Syriza haluaa mullistaa rahaliiton ja Euroopan Unionin sisältäpäin. Kysymys ei ole, minne Syriza haluaa viedä Kreikan, vaan minne Bryssel haluaa viedä Euroopan.
  • Maatani riivaa poliittinen, moraalinen ja sosiaalinen kriisi. Meidän täytyy palata politiikkaan Aristoteleen merkityksessä.
  • Kreikasta on tehty uusliberalistien siirtomaa.

Kuinka upeaa ajattelua – perustaa Eurooppa uudelleen. Tätä voi kutsua poliittiseksi ja älylliseksi luovuudeksi. Sellaista ei Suomessa tällä hetkellä edusta ainoakaan puolue, ei ainoakaan.

Suomessa tingataan mikä on kantasi tähän tai tuohon ennalta määriteltyyn asiaan, Natoon, kolmikantaan, Unioniin, euroon. Tällaiset kannanmäärittelyt  – olkoon vastaus miten päin tahansa – ovat yhdentekeviä. Hajotkoot kaikki. Hiiteen kolmikannat, Natot ja työmarkkinajärjestöt.

Eurooppa täytyy perustaa uudelleen. Oma tulevaisuus on määriteltävä itse. On irtauduttava poliitikkojen ja median valmiina antamista kysymyksistä, kehyksistä, kurista ja leikkauksista. Tällainen ”syriza” on mitä tervetullein Suomeen. Sellaista ei Suomessa nyt ole. Sitäkin enemmän täällä on ”päättäjiksi” itseään kutsuvien ylenkatsetta.

Kreikan Aristoteles pohti poliittisen johtajan hyveellisyyttä. Hyveellisyyttä? Syriza pohtii Euroopan uudistamista, vanhojen rakenteiden hajottamista ja uusien luomista. Tällainen henki levitköön Euroopan ylle.

Välimeren maissa, Kreikassa, Espanjassa, Italiassa muhii uusajattelu, nimenomaan ajattelu. Espanjassa pulpahti Podemos, Kreikassa muun muassa Syriza, Italiassa miksei 5 tähteä. Vastaavaa pyrkimystä kaipaa Eurooppa ja kaipaa Suomi.

Välimerellinen alppituuli leyhytköön Pohjolaan. Älyllinen irtautuminen, alistumattomuus alistamisen edessä, ajattelun elpyminen, toistensa löytäminen. Kuin uskonpuhdistus aikoinaan. Poliittisen uskon puhdistus.

Turha on tuijottaa Stubbia, Sipilää, Rinnettä, Soinia, Arhinmäkeä.

Voisiko huhtikuun vaaleissa Suomella olla oma podemos. Me löydämme toisemme.
– – –

Kirjoituksen alussa olevat siteeraukset ovat Helsingin Sanomista 2.1.2015 aiheesta ’Pitäisikö heitä pelätä?’.