Eikö ole kevytmielistä hokea että oma valuutta ja sen myötä devalvaatio ratkaisee vaikkapa Kreikan tai Suomen talouskriisin?

Mitä on devalvaatio? Sanoohan jo nimikin, devalvaatio on arvonleikkaus ja leikatun arvon siirto toiselle. Yksiltä otetaan arvo tai arvoa pois ja toisille vastaavasti annetaan. Devalvaatio on väkivaltainen arvonsiirto, tulonsiirto, varallisuuden leikkaus ja siirto. Eikö itsekunkin omaisuus ole jo perustuslainkin nojalla turvattu! Devalvaatiolla omaisuudesta napataan tosta vaan osa pois ja annetaan toisille. Tuollaista temppua voisi kutsua miltei rikolliseksi.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa devalvoitiin toistuvasti, miltei tasavälein kymmenvuotiskausittain. Devalvaatioilla osa kansaa köyhdytettiin ja syrjäytettiin. Toinen osa – vientiteollisuus ja siitä rahansa nyhtävät – nostettiin rikkauksiin. Devalvaatioilla Suomen talous keskitettiin muutaman suuyrityksen toimintakentäksi ja tämän myötä erityisen haavoittuvaksi. Kun pari kolme yhtiötä tai teollisuuden alaa nyt romahtaa, koko kansan olemassaololta putoaa ikäänkuin pohja pois, tämä on nimetty ”kestävyysvajeeksi”.

Jos nyt tarjotaan lääkkeeksi devalvaatiota, niin sairasta hoidetaan samalla tempulla mikä sairauden aiheutti.

Ymmärrän kyllä että sisäiseksi devalvaatioksi kutsuttu – sellaisena kuin sen nykyiset vallanpitäjät haluavat toteuttaa – johtaa miltei samaan. Siksi älyllinen harrastuneisuus pitää ohjata siihen, mitä ovat ”sisäisen devalvaation” sisäiset vaihtoehdot, vaikkapa valtarakenteiden ja demokratian uudistaminen, talouden rakenteen tasapäistäminen, sivistysarvojen nostaminen talousarvojen yläpuolelle ja muu tällainen.

Yllä olevan kirjoitin alunperin kommentiksi Kaj Turuselle, hänen blogiinsa 7.1. Turusen ohella on lukuisa joukko muitakin jotka hokevat devalvaatiota ikään kuin se olisi jokin leikkiase jota voi napauttaa tosta vain ilman että se aiheuttaisi pahaa kenellekään. Olen tuntenut ihmisiä jotka 1990-luvun alun devalvaatiot ilmiselvästi veivät hautaan.