Helsingin Sanomat mainosti kaupunkien väestöennusteita. Tuollaisissa jutuissa on kyse Sanoma-yhtiön oman liiketoiminnan edistämisestä. Sanoma-yhtiö hoippuu pian konkurssin partaalla ja se yrittää haalia itselleen helppoja asiakkaita, erityisesti Helsingin seudulle.
Millaiseen asumiseen ja elämänsisältöön puoliväkisin haalitut asukkaat Helsingissä ängetään. Olen useita kertoja kierrellyt Jätkäsaaren aluetta ja kyllä näyttää ankealta. Saksalainen Art-lehti kirjoitti kolumnin ’Purkakaa Jätkäsaari heti’. Ensimmäiset kuvat Kalasataman alueelta näyttävät samaa: jumalattoman synkkiä massiivisia taloja. Koko Suomi on kohta valjastettu Kalasataman nostattamiseksi. Katselin kerran Kalasataman seutua vastakkaiselta rannalta. Masentavaa, rumaa. No, rakennusaluettahan se on.
Tällä hetkellä Helsingin seudulle kasautuu työttömyys ja muut sosiaaliset ongelmat. Vanhukset kuihtuvat ja kuolevat hiljaa koteihinsa. Sellainen hyvinvointivaltio.
Helsingin seudulle on rakennettu miljardijaupalla raskaita liikenneinvestointeja: kehärata, länsimetro, Pisaraa ajetaan. Niiden takia nyt nostetaan rajusti joukkoliikennemaksuja. Elämisen kustannus (liikenne, asunnot) käy mahdottomaksi. Anni Sinnemäki ja muut vihreät kehuu kuinka Helsinki on kustannustehokas ja sen takia tänne pitää haalia satoja tuhansia uusia asukkaita. Kustannustehokkuus on soopaa.
Aalto-yliopisto oli laskeskellut niinsanottua hiilijalanjälkeä. Tapansa mukaan Soininvaara kiirehti heti kiistämään.
* * *
Jätkäsaaressa mietin miten tuollaista kaupunkia pääsee syntymään. Missä ovat arkkitehdit? Mikä on arkkitehtien rooli? Onko lätkäisty summittainen kaava karkeitten numeroiden perusteella (tavoiteltu asukasluku, ns. rakennustehokkuus ym), suuri rakennusyhtiö saa pläntin (tontin), pukaa sille rakennuksen josta saa hyvän tuoton. Arkkitehti-parka voi välissä yrittää näyttää taitojaan luomalla erikoisen näköisen seinän tai muuta vastaavaa. Suomessa ei ole tällä hetkellä kaupunkirakentamisen ja asuinrakentamisen arkkitehtuuria. Ellett usko, niin menkää Jätkäsaareen.
Metsämiehen laulu, Sydämeni laulu, Finlandia, Sibeliuksen Kullervo-sinfonia – peräkanaa.
Esitys Senaatintorilla oli koskettava. Aurinko paahdutti kirkon portaiden piripintaisen yleisön.
Olikohan Kullervo katsomossa? Etsin häntä katseellani mutta en havainnut. Oliko Kullervo lähtenyt sotaan – Ukrainaan, Syyriaan, Isisiin? Miss’ on piiat pillannunna.
Kuka on aikamme Kullervo? Hän on maahanmuuttaja, turvapaikan hakija, naisten hylkimä, raiskaaja, nurkkaan ahdettu, sivuraiteelle sysätty, Olli Immosen vihan kohde. Kullervo ei kuulu kolmikantaan eikä tee yhteiskuntasopimuksia.
Sinfonian sanat heijastettiin yleisön eteen. Ahmin jokaisen sanan. Mietin itseäni. Pyyhin silmäkulmaa, uudestaan ja uudestaan. Paahde kuivasi posken, mutta vain hetkeksi. Itkin, miksi itken? Minä, Kullervo.
Kullervon sydän on romanttinen, mutta loukattu tunne ajaa kiivaisiin tekoihin. Voimattomuus ja epätoivo tuo epäonnen. Kadonneen sisaren viettely onnistuu helyjä vilauttamalla – tänään tuota sanottaisiin seksin ostoksi.
Kullervo on hylkiö, heittiö, pakotettu luuseri, epätoivoinen kostaja. Kullervo on hallan kaatama saarijärven paavo, putkinotkon juutas, ryysyrannan jooseppi. Tällaisena sivistyneistö esitti ja yhä esittää suomalaisen rahvaan, kykenemättömänä moukkana.
Mutta Kullervo on myös kiivas. Hän suistaa karjan suohon, usuttaa sudet emännän tuhoksi, lähtee sotaan, tappaa Untolan väen, syöksee lopulta miekan rintaansa.
Sibeliuksen Kullervossa soi kansallismytologian ensipauhu. Tämä kurja, heikko, alakuloinen maa (dekadenssi) tarvitsee voimaa ja renessanssia, riimitteli Gallen-Kallela ja maalasi Kullervon koston.
Luuserin kääntöpuoli on torven pauhu, korskeus, tuittupää hevonen. Tuo asenne pohjusti 1900-luvun tapahtumia Suomessa ja Euroopassa: kansallisuho, jääkärimarssi, suuri suomi, yli rajan. Mytologia irtosi arjesta. Arki valui kohti suurlakkoa, torpparikapinaa ja sisällissotaa, kymmeniä tuhansia kuolleita.
Missä on Lönnrotin arka Kullervo? Missä ovat Aleksis Kiven nokkelaälyiset veljekset? Missä Koskelan Akseli ja Elina?
Jäikö korskeuden ja luuseriuden väliin tilaa terveelle itsetunnolle? No, eipä jää tänäänkään. Suostukaa ’yhteiskuntasopimukseen’ tai suistamme nuo kurjat yhä syvemmälle suohon, julistaa Juha Sipilän korskea hallitus.
Torilla satapäinen kuoro laulaa Sibeliuksen sävelin:
Sa että karkoitit orjuuden,
ja ettet taipunut sa sorron alle
Portaikolla yleisö nousee seisomaan.
Kenen orjuudesta Finlandia-hymni puhuu? Kullervo myytiin orjaksi, lähetettiin metsään paimeneksi, pantiin reppuun kivinen leipä johon puukko, tuo ainoa muisto isästä murtui, naiset kaikkoavat, Kullervo on lyöty. Kullervo ja sisarensa päätyvät itsemurhaan.
Finlandia-hymni ja Kullervo-sinfonia peräkkäin Tuomiokirkon juurella on äärimmäistä dramatiikkaa. Onko siinä myös äärimmäistä ristiriitaa!
Kullervon traagisuus ei ollut yhteiskunnallista, se oli seksuaalista. Kullervon tahto oli itsetuhoista:
Kysyi mieltä miekaltansa, tokko tuon tekisi mieli
syöä syyllistä lihoa, viallista verta juoa.
Karkottiko itsetuhoisuus orjuuden? Tänään asumistuen poisto ajaa vanhuksia itsemurhaan.
Entä millainen tahto on aikamme pakolaisilla, turvapaikan hakijoilla, Välimereen vajoavilla? Kohoaako aaltoihin hukkuvan tahto musiikilliseksi pauhuksi vai vaimeneeko aaltoihin? Miten soi Välimeri-sinfonia?
Kulttuurinen korskeus ja lehmipaimen eivät kohdanneet arjessa. Mutta Kullervossa kohtasi maanisuus ja masennus. Sotaan lähtiessään:
soitti suolla mennessänsä, kullervoitsi kankahalla
Kotiin tultuaan Kullervo hukkuu raastavaan yksinäisyyteen:
tupa on tyhjä tultuansa, autio avattuansa
ei tulla likistämähän, käyä kättä antamahan
hiilet kylmät hiilloksessa
loihe siitä itkemähän, itki päivän, itki toisen
Onko Kullervon yksinäisyys Huudon kaltaista (kuva)? Kukaan ei kuule.
Edvard Munch: Huuto
Kullervo-runo päättyy Väinämöisen opetukseen:
Elkötte, etinen kansa, lasta kaltoin kasvatelko
luona tuhman tuuittajan, vierahan väsyttelijän!
Lapsi kaltoin kasvattama, poika tuhmin tuuittama
ei tule älyämähän, miehen mieltä ottamahan,
vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi.
Lukekaa Väinämöisen opetus Olli Immoselle, lukekaa kaikille heille.
Miksi myyttitaiteilijat, Sibelius, Kallelat ja muut eivät tarttuneet tähän kohtaan? Oliko se liian arkista, rahvaanomaista? Ruveta nyt rahvaskansaa kasvattamaan. Kansakouluja vastustettiin, oppikouluja vastustettiin. Kulttuuria ja sivistystä ajetaan alas jälleen tänään. Kullervo on palannut keskuuteemme. Emme kuulu sopimuspöytään, ilmoittaa Juha Sipilä.
Marjatta. (Lähde: Ateneumin Kalevala-taidetta kouluille -sivusto)
Marjatasta kertoo Kalevalan viimeisin ja kaunein runo (kuva)
Itken Marjattaa, silmä kostuu, kastelee posken.
Miksi Marjatasta ei ole loihdittu hymniä, sinfoniaa? Marjatta jos kukaan sellaisen ansaitsee. Suomen Neitsyt Maria, puolukasta synnyttäjä, äitinsä kiroama, kaino lapsen kasvattaja. Marjatan kaksiviikkoinen poika pitää puolustuspuheen jonka jälkeen hänet kastetaan karjalan kuninkaaksi. Syrjäytetty Väinämöinen lähtee vaskisella veneellä, jättää soiton ja laulun perinnöksi.
Satavuotias Suomi ei tarvitse Tuntematonta sotilasta, uutta elokuvaa. Suomi ei tarvitse korskeita hevospatsaita.
Satavuotias Suomi ansaitsee Marjatta-sinfonian.
hiilet kylmät hiilloksessa
itken
Lähteitä
Sibelius-sivu: Kullervo
Kalevalan 50. runo (Marjatta)
Kalevalan 36. runo (Kullervo)
Aleksis Kivi: Kullervo (Kalevalan kulttuurihistoria)
Marjatta (Ateneum: Kalevala-taidetta kouluille)
Kullervo (Ateneum: Kalevala-taidetta kouluille)
Sibelius: Kullervo (blogikirjoitus)
Finlandia-hymni
Edvard Munch: Huuto
Kansantalouden kaavoja yritettiin aikoinaan iskostaa viattomiin mieliimme. Meniköhän yksi kaava näin:
MV = PY
eli rahan määrä kertaa rahan kiertonopeus on yhtä kuin hintataso kertaa tavaroiden (tuotannon) määrä.
Tänään Kreikkaan työnnetään rahaa. Samoin EKP:n toimesta Eurooppaan syötetään rajattomasti rahaa, rahan määrää M kasvatetaan (ultrakevyt rahapolitiikka). Toiveena EKP:n rahapolitiikassa on että M kiertyisi kasvattamaan Y:tä eli tuotantoa. Näin ei ole käynyt ja voi olla että ei käykään. Investoinnit ja tuotannon lisäys eivät käynnisty, eivät edes rahan pakkosyötöllä (tai Suomessa yhteisöveron laskulla). Syötetty rahaa valuu osakkeiden ja varallisuuksien hintoihin ja muuhun vastaavaan. Eli keinottelutalous saa uutta pontta, kiitos EKP:n ja Suomen Pankin.
Keynes yritti pohjimmiltaan samaa mutta suoremmin Y:n kautta, tarkemmin sanoen yhden Y:n komponentin eli julkisten menojen lisäämisen kautta (tänään sitä kutsutaan elvyttämiseksi). Aikansa sillä ”pelastettiin kapitalismia” (Keynesin sanonta) mutta ei oikein enää. Viereen putkahti tämä valtioiden velkaongelma (Jukka Pekkarisen sanonta).
Kaivakoot ojaa, sotikoot – kunhan julkiset menot luovat kysyntää ja pelastavat yrityksiä pälkähästä. Tämä oli yläluokkaisen Keynesin yläluokkaista ajattelua.
1960-luvulla Pekka Kuusi loi Keynesistä hieman siistimmän version: kierrätetään kysyntää luovat rahat ihmisten taskujen kautta. Sosiaalipolitiikka luo kysyntää ja kasvua. Annetaan sille nimeksi hyvinvointivaltio.
Ilmarisen johtaja Timo Ritakallio luetteli kerran lukuja paljonko nykyisen finanssikriisin ratkaisemiseksi on syötetty rahaa suhteessa bkt:hen. Luku vaihteli 10 %:n molemmin puolin (oliko peräti 20 %) USA:ssa, Japanissa ja Euroopassa. Tällainen rahansyöttömaailma on keinotekoinen, epävakaa, se luo kriisin toisensa jälkeen ja johtaa väestön enemmistön syrjäytymiseen (vertaa Piketty). Ritakalliokin sanoi että uusi kriisi odottaa, ehkä 10 vuoden päästä, mutta miten ja millaisena se tulee, sitä ei tänään kukaan osaa arvata.
Kolmisen vuosikymmentä sitten inflaatio oli hirveä mörkö. Tänään EKP ja Suomen Pankki, ennustepäällikkö Kilposesta alkaen hokevat että inflaatio on saatava nousemaan 2 prosenttiin. Ilman inflaatiota uhkaa deflaatio. Maailma ei pyöri ilman inflaatiota, he hokevat. Keynes ja Kuusi pelastivat maailmaa syöttämällä rahaa Y:n sfääriin, tänään finanssiekonomistit syöttävät rahaa finanssimaailman toimijoille. Kelpaa Stadighin, Wahlroosin ja Liikasen viisastella. Nykyinen taloustiede on äärettömän pinnallista näennäisviisautta. Talouspolitiikka on tyhmä. Taloustiede ei ole uudistunut sitten 1930-luvun eli Keynesin aikojen, sanoi Jaakko Kiander Helsingin kirjamessuilla.
”BKT:n riittävä kasvattaminen ilman velanottoa tai vientiä ei ole mahdollista”, sanoo Mikaela Peth blogissaan. Jaaha. Onkohan tämä välttämättä näin? Voisiko ”kasvu” olla orgaanista, endogeenistä. Sitä kautta taloudesta tulisi vakaampi, terveempi, luonnollisempi, tasa-arvoisempi.
Sipilän hallituksen hokema työajan lisääminen olisi eräs muoto orgaanista kasvua, siis sisältäpäin ilman velanottoa. Tosin tuo tapa on niin kömpelö, mekaaninen ja perusteiltaan puutteellinen että se ei toimi. Sääli hallitusta.
Tämä on surullinen päivä suomalaiselle demokratialle, kirjoitti Ville Niinistö.
Fortumilta opiksi otettavaa, taitavaa ja joustavaa liiketoiminta-asennetta, sanoisin minä. Kunnia Fortumille.
Seuraavassa nojaan Fortumin yhtiökokouksissa kuultuun ja nähtyyn sekä lehtitietoihin.
”Fortum takasi tärkeiden suhteiden säilymisen kotimaassa ja Venäjällä”, kirjoitti HS 6.8. Tuo lienee avain Fortumin Fennovoima-päätökseen. Se on taitavaa varautumista erilaisiin kehityskulkuihin lähivuosina tai vuosikymmeninä. Nykytalous on jatkuvaa myllerrystä. Vakain pohja yritykselle, valtiolle ja politiikalle syntyy siitä että ei lyö rikki suhteita, keskusteluyhteyksiä, että säilyttää joustavuuden, avoimuuden.
Ville Niinistö puhuu Fortumin painostamisesta, hallituksen keplottelusta ja arvojen myymisestä (mitä arvot Niinistön mukaan lienevätkään). Fortumin ratkaisun voimme yhtä hyvin nähdä toisin, taitavana ja varovaisena liiketoimintana sekä yhteiskuntavastuuna, siinä mielessä moraalisena arvona.
Fortum on rakentanut Venäjälle kaasuvoimaloita tiettävästi noin viiden miljardin euron arvosta. Se voidaan nähdä riskinottona, miltei seikkailupolitiikkana. Ulkomaiset osakkeenomistajat ovat jo käyneet varovaisiksi. Kaasun voimaloihin toimittaa Gazprom. Fortum ennakoi kaasuvoimaloiden nettotuotoksi 500 miljoonaa euroa vuodessa. Voidaan toki kysyä tällaisen laskelmoinnin moraalia; köyhät venäläiset pannaan maksamaan lämmöstään korkeaa hintaa, jotta Fortum voi jaella miljardin verran osinkoja, siitä Suomen valtiolle 500 miljoonaa.
Fortumin voimalat Venäjällä ovat siis olemassa, vaikkakin ennakoitu tuotto odotuttaa. Tällaista reaalista olotilaa vasten hyvien suhteiden ylläpito eri suuntiin on Fortumilta ymmärrettävää ja taitavaa liiketoiminta-asennoitumista.
Kenen tulisi ottaa oppia Fortumin asennoitumisesta? Suomen ulkopoliittisen johdon mukaanluettuna Sauli Niinistö.
Suomen toiminta Etyk-kokouksen yhteydessä (venäläisten ulosheitto kokouksesta) oli päinvastaista Fortumin toimintatapaan verrattuna. Suomen johdon toiminta oli taitamatonta, epäjoustavaa politiikkaa. Siinä katkottiin suhteita ja keskusteluyhteyksiä. Se kaikki ei koskenut vain politiikan ylätasoa, se kolahti konkreettisesti myös meihin, yksittäisiin ihmisiin. Kuinkako? Venäjä uhitteli Suomea talouden vastapakotteilla. Entä jos vastapakotteet olisivat liittyneet Fortumin voimaloihin Venäjällä? Sinne olisi kadonnut ennakoitu 500 miljoonan euron nettotuotto, ties koko voimalat. Sinne olisi kadonnut Suomen valtion Fortumilta joka vuosi saama 500 miljoonan euron osinkotulo. Suomen ulkopolitiikan nykyjohto on talousmielessä riski Suomen valtiolle, Fortumin osakkaille ja kaikille kansalaisille.
Eikö Suomella voisi olla taitavampi ulkopoliittinen johto?
Ville Niinistö (ehkä Sauli Niinistökin) toistelevat uusiutuvan energian pelastavuutta. Nämä puheet ovat epämääräisiä, ilmassa leijuvia, esoteerisia. Mikä on yksittäisen ihmisen osallisuus? Se jää arvoitukseksi, osin pelottavaksi. Tulin autolla Savonlinnasta Lappeenrantaan. Joutsenon paikkeilla laskin tien varressa vajaa 10 tuulimyllyä. Siivet pyörivät verkkaan korkealla. Tuli ahdistava olo. Itä-Suomen leppoisiin järvimaisemiin tuo viuhdonta ei istunut. Uusiutuvan energian nimissä kävellään joiltain osin yksittäisen ihmisen kokemuksen yli. Fortumin en muista suuntautuneen tuulivoimaan ja sen jättiläistukiin. Fortum kehittelee aaltoa, vettä, aurinkoa, bioa. Hyvä valinta Fortumilta, kiitos siitä.
Kuutostien varrella Venäjän rajalla vilahteli homehtuvia suljettuja hirsilinnoja ja hotellin tapaisia, osin venäläisomisteisia. Valtiolla piti olla Itä-Suomi -strategia. Aikoinaan Itä-Suomi, Punkaharju ja muut kukoistivat yhteistyöstä Viipuriin, Pietariin. Tänään Itä-Suomi kuolee.
Liiketoiminnassa täytyy pitää pää pystyssä, ei nöyristellä, ei edes Venäjän edessä. Mutta sitäkin tärkeämpää on olla avoin, diplomaattinen, osallistuva, muuntuvainen. Tässä suhteessa Fortum näyttää nyt esimerkkiä.
Fortum on ystävyyden, yhteistyön ja avunannon tiellä (yya-sopimus).
essee.net 