Metsämiehen laulu, Sydämeni laulu, Finlandia, Sibeliuksen Kullervo-sinfonia – peräkanaa.

Esitys Senaatintorilla oli koskettava. Aurinko paahdutti kirkon portaiden piripintaisen yleisön.

Gallen-Kallela: Kullervon sotaanlähtö

Olikohan Kullervo katsomossa? Etsin häntä katseellani mutta en havainnut. Oliko Kullervo lähtenyt sotaan – Ukrainaan, Syyriaan, Isisiin? Miss’ on piiat pillannunna.

Kuka on aikamme Kullervo? Hän on maahanmuuttaja, turvapaikan hakija, naisten hylkimä, raiskaaja, nurkkaan ahdettu, sivuraiteelle sysätty, Olli Immosen vihan kohde. Kullervo ei kuulu kolmikantaan eikä tee yhteiskuntasopimuksia.

Sinfonian sanat heijastettiin yleisön eteen. Ahmin jokaisen sanan. Mietin itseäni. Pyyhin silmäkulmaa, uudestaan ja uudestaan. Paahde kuivasi posken, mutta vain hetkeksi. Itkin, miksi itken? Minä, Kullervo.

Kullervon sydän on romanttinen, mutta loukattu tunne ajaa kiivaisiin tekoihin. Voimattomuus ja epätoivo tuo epäonnen. Kadonneen sisaren viettely onnistuu helyjä vilauttamalla – tänään tuota sanottaisiin seksin ostoksi.

Kullervo on hylkiö, heittiö, pakotettu luuseri, epätoivoinen kostaja. Kullervo on hallan kaatama saarijärven paavo, putkinotkon juutas, ryysyrannan jooseppi. Tällaisena sivistyneistö esitti ja yhä esittää suomalaisen rahvaan, kykenemättömänä moukkana.

Mutta Kullervo on myös kiivas. Hän suistaa karjan suohon, usuttaa sudet emännän tuhoksi, lähtee sotaan, tappaa Untolan väen, syöksee lopulta miekan rintaansa.

Sibeliuksen Kullervossa soi kansallismytologian ensipauhu. Tämä kurja, heikko, alakuloinen maa (dekadenssi) tarvitsee voimaa ja renessanssia, riimitteli Gallen-Kallela ja maalasi Kullervon koston.

Luuserin kääntöpuoli on torven pauhu, korskeus, tuittupää hevonen. Tuo asenne pohjusti 1900-luvun tapahtumia Suomessa ja Euroopassa: kansallisuho, jääkärimarssi, suuri suomi, yli rajan. Mytologia irtosi arjesta. Arki valui kohti suurlakkoa, torpparikapinaa ja sisällissotaa, kymmeniä tuhansia kuolleita.

Missä on Lönnrotin arka Kullervo? Missä ovat Aleksis Kiven nokkelaälyiset veljekset? Missä Koskelan Akseli ja Elina?

Jäikö korskeuden ja luuseriuden väliin tilaa terveelle itsetunnolle? No, eipä jää tänäänkään. Suostukaa ’yhteiskuntasopimukseen’ tai suistamme nuo kurjat yhä syvemmälle suohon, julistaa Juha Sipilän korskea hallitus.

Torilla satapäinen kuoro laulaa Sibeliuksen sävelin:

Sa että karkoitit orjuuden,
ja ettet taipunut sa sorron alle

Portaikolla yleisö nousee seisomaan.

Kenen orjuudesta Finlandia-hymni puhuu? Kullervo myytiin orjaksi, lähetettiin metsään paimeneksi, pantiin reppuun kivinen leipä johon puukko, tuo ainoa muisto isästä murtui, naiset kaikkoavat, Kullervo on lyöty. Kullervo ja sisarensa päätyvät itsemurhaan.

Finlandia-hymni ja Kullervo-sinfonia peräkkäin Tuomiokirkon juurella on äärimmäistä dramatiikkaa. Onko siinä myös äärimmäistä ristiriitaa!

Kullervon traagisuus ei ollut yhteiskunnallista, se oli seksuaalista. Kullervon tahto oli itsetuhoista:

Kysyi mieltä miekaltansa, tokko tuon tekisi mieli
syöä syyllistä lihoa, viallista verta juoa.

Karkottiko itsetuhoisuus orjuuden? Tänään asumistuen poisto ajaa vanhuksia itsemurhaan.

Entä millainen tahto on aikamme pakolaisilla, turvapaikan hakijoilla, Välimereen vajoavilla? Kohoaako aaltoihin hukkuvan tahto musiikilliseksi pauhuksi vai vaimeneeko aaltoihin? Miten soi Välimeri-sinfonia?

Kulttuurinen korskeus ja lehmipaimen eivät kohdanneet arjessa. Mutta Kullervossa kohtasi maanisuus ja masennus. Sotaan lähtiessään:

soitti suolla mennessänsä, kullervoitsi kankahalla

Kotiin tultuaan Kullervo hukkuu raastavaan yksinäisyyteen:

tupa on tyhjä tultuansa, autio avattuansa
ei tulla likistämähän, käyä kättä antamahan
hiilet kylmät hiilloksessa
loihe siitä itkemähän, itki päivän, itki toisen

Onko Kullervon yksinäisyys Huudon kaltaista (kuva)? Kukaan ei kuule.

  • Edvard Munch: Huuto
    Edvard Munch: Huuto

Kullervo-runo päättyy Väinämöisen opetukseen:

Elkötte, etinen kansa, lasta kaltoin kasvatelko
luona tuhman tuuittajan, vierahan väsyttelijän!
Lapsi kaltoin kasvattama, poika tuhmin tuuittama
ei tule älyämähän, miehen mieltä ottamahan,
vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi.

Lukekaa Väinämöisen opetus Olli Immoselle, lukekaa kaikille heille.

Miksi myyttitaiteilijat, Sibelius, Kallelat ja muut eivät tarttuneet tähän kohtaan? Oliko se liian arkista, rahvaanomaista? Ruveta nyt rahvaskansaa kasvattamaan. Kansakouluja vastustettiin, oppikouluja vastustettiin. Kulttuuria ja sivistystä ajetaan alas jälleen tänään. Kullervo on palannut keskuuteemme. Emme kuulu sopimuspöytään, ilmoittaa Juha Sipilä.

  • Marjatta. (Lähde: Ateneumin Kalevala-taidetta kouluille -sivusto)

Marjatta. (Lähde: Ateneumin Kalevala-taidetta kouluille -sivusto)

Marjatasta kertoo Kalevalan viimeisin ja kaunein runo (kuva)

Itken Marjattaa, silmä kostuu, kastelee posken.

Miksi Marjatasta ei ole loihdittu hymniä, sinfoniaa? Marjatta jos kukaan sellaisen ansaitsee. Suomen Neitsyt Maria, puolukasta synnyttäjä, äitinsä kiroama, kaino lapsen kasvattaja. Marjatan kaksiviikkoinen poika pitää puolustuspuheen jonka jälkeen hänet kastetaan karjalan kuninkaaksi. Syrjäytetty Väinämöinen lähtee vaskisella veneellä, jättää soiton ja laulun perinnöksi.

Satavuotias Suomi ei tarvitse Tuntematonta sotilasta, uutta elokuvaa. Suomi ei tarvitse korskeita hevospatsaita.

Satavuotias Suomi ansaitsee Marjatta-sinfonian.

hiilet kylmät hiilloksessa
itken

Lähteitä

Sibelius-sivu: Kullervo
Kalevalan 50. runo (Marjatta)
Kalevalan 36. runo (Kullervo)
Aleksis Kivi: Kullervo (Kalevalan kulttuurihistoria)
Marjatta (Ateneum: Kalevala-taidetta kouluille)
Kullervo (Ateneum: Kalevala-taidetta kouluille)
Sibelius: Kullervo (blogikirjoitus)
Finlandia-hymni
Edvard Munch: Huuto

  • Katkelmia Kalevalan Marjatta-runosta
    Katkelmia Kalevalan Marjatta-runosta
Mainokset