Kaipaamme kertomuksia nykyajan pyhistä vanhuksista.
Kaipaamme lempeitä ja pyhiä henkilöitä jotka ovat kokonaan läsnä.
Meillä on puute jumaluutta kaipaavista rehellisistä ihmisistä jotka kertovat mihin ja miten voi uskoa.
Nykyvenäläinen kulttuuri ei huomioi kristinuskon perusteita. Mitä tekee Venäjän sivistyneistö?
Ylläolevat sanat lausui Helsingin kirjamessuilla kirjallisuuskriitikko Valerija Pustovaja, kun yleisöstä joku kysyi uskonnon roolia nyky-Venäjällä. Valerijan vierellä juttelivat Jevgeni Babushkin ja Aleksandr Snegirjov, nuoria kirjailijoita.
Jevgeni ja Aleksandr naurattivat yleisöä. ”Lapsena söimme Viola-juustoa. Ihastuin Viola-tyttöön. Nyt kun olen Helsingissä, juuri sitähän täällä on, viola-tyttöjä ja muumeja.”
”Eilen kävelin kaupungilla. Ihmiset syleilivät. Ihmiset itkivät. Ihmiset tappelivat. Ihmiset kusivat iloisesti seinälle. Tästä kaupungista pidän.”
”Aiemmin olin kerran Helsingissä. Oli niin kylmä, että koko ajan olin vain hotellilla. Ajankuluksi kirjoitin novellin. Niin minusta tuli novellikirjailija. – No, nämä jutut me kerromme joka maassa.”
”Kun te kerrotte noin hauskoja juttuja, niin miksi te kirjoitatte toisin”, moitti Valerija.
Venäjällä nauru on protesti, pelleily on kärsimys. Venäläisihminen kaipaa Jumalan luo, arki kasvaa maailmankaikkeudeksi. Lukekaa novellikokoelmasta ’Toisaalta, kaikkea voi sattua’.
Venäjällä hauskoista asioista kirjoitetaan traagisesti, traagisista asioista hauskasti. Katsoin Kaurismäen elokuvan Tulitikkutehtaan tyttö. Elokuvan ihmisille ei tapahtunut mitään. Lopussa oli pieni valoisa kohta.
Tavallisen (ehkä uskovan) ihmisen maailma ei Venäjällä käy yksiin valtion ei myöskään taiteilijoiden maailman kanssa. Kaipaamme lempeitä pyhiä henkilöitä jotka ovat kokonaan läsnä. Kaipaamme nykyajan kertomuksia pyhistä vanhuksista.
Raamattu on kokoelma lyhyitä tiiviitä kertomuksia jotka soveltuvat moneen. Renessanssiajan Decamerone koostuu pienistä jutuista. Haaveilen kirjoittaa seuraavan decameronen, sanoi Aleksandr, siitä olisin ylpeä. Lyhyt, pieni tiivis teksti on aikamme tapa kertoa.
Syntymässä on uusi suuri tyyli, novelli, kertomus. Tämä koskee kirjallisuutta, taidetta ja arkielämää. Tiivissä tekstissä on paljon merkityksiä.
Romaani on kuoleva muoto. Mutta Venäjällä tienaa vain romaaneja kirjoittamalla. Me venäläiset kirjailijat olemme köyhiä mutta ylpeitä. Menossa on romaanin viimeiset päivät. Mennään kohti energistä novellia. Uusi kirjallisuus iskee todella lujaa.
Valerijan, Aleksandrin ja Jevgenin voi sunnuntaina (25.10.) vielä nähdä ja kuulla kirjamessuilla. Liekö juttunsa tänään yhtä lennokkaita. Eilen olin myyty. ”Kaipaamme nykyajan kertomuksia pyhistä vanhuksista.” – Kuka Suomessa sanoisi noin? Suomessa vanhukset ovat taakka, vanhukset tappavat talouskasvun, valtio kuolee vanhusten hoivaan. Pyhä vanhus, mistä hänet löydämme? Koukkuniemestäkö?
Messuilla esiintyivät myös Valeri Siskin ja Artemi Troitski. He näkevät Venäjän kehityksen syvänä pessimisminä, ihmiset haluavat vain selviytyä, itse he ovat paenneet maasta. Miksei, ei tämäkään näkökulma pahitteeksi liene. Enemmän minua silti puhuttelee Valerijan, Aleksandrin ja Jevgenin henki. Jos Venäjällä vallankumous syntyy ja Putin saa kyytiä, niin se lähtee tavallisten ihmisten sydämistä, pyhän kaipuusta. Novelli, pieni kertomus, novelle iskee lujempaa kuin taistekukone Syyriassa. Nummisuutarien ohjaaja Janne Reinikainen sanoi messuilla että Tsehov kiehtoo uudestaan ja uudestaan.
Lukemistoa
Toisaalta, kaikkea voi sattua (novellikokoelma)
Venäläisessä novellikokoelmassa voi sattua kaikkea (HS:n arvostelu)
Maija Kutserskaja: Evankeliumi lapsille ja aikuisille
Venäläisen kirjallisuuden uudet tuulet
Artemi Troitski (YLEn haastattelu)
A. Tihonov: Epäpyhät pyhät (kuka ja missä?)
Jukka Petäjän suosikit (voit olla eri mieltä)
Kuuliaisuus ja ihmisen sisäinen kauneus eivät sovi yhteen. Todella kaunis ihminen ei voi olla kuuliainen.
Rakkaus ei ole kaupankäyntiä. Se on taidetta.
Nuo ovat poimintoja tv-ohjelmasta Kauneuden monet kasvot. Ohjelman Libanon-osassa islamiin uskovat naiset kertovat elämästään Libanonissa. Se on kaunein koskaan näkemäni tv-ohjelma.
Nuori naisrunoilija Joumana Haddad kertoo:
”On käsittämätöntä, kuinka kulttuuri joka on tuottanut kehoa ja seksuaalisuutta käsittelevää upeaa kirjallisuutta jo 900-luvulla, on nykyisessä tilassaan, takapajuinen ja pelkää seksuaalisuutta. Miksi naisen kehoa pidetään uhkaavana? Tästä on tullut keskeinen elementti kaikessa: kontrollissa, uskonnoissa, syrjinnässä. Miksi kulttuurimme on tällä tavalla taantunut? Tätä pohtimaan perustin lehden. Taistelen vapaan seksuaalisuuden ja itsemääräämisoikeuden puolesta. Samalla taistelen maallisen yhteiskunnan puolesta. Libanonilaisessa yhteiskunnassa unohdetaan naisen oikeudet ja naisen riippumattomuus. Kauneus ja erotiikka typistetään esteettisyydeksi. Tällöin ei voi puhua kauneudesta, sillä pinta ei tee ihmisestä kaunista vaan myös hänen sisimpänsä. Kauneutta on ihmisen sisäinen voima ja se millaisena hän näkee itsensä suhteessa muihin. Aivan liian usein naiset muodostavat käsityksen itsestään sen perusteella millaisina muut heitä pitävät tai millaisiksi muut heidät arvioivat. He ovat muiden silmissä kauniita ja kuuliaisia. Minusta todella kaunis ihminen ei voi olla kuuliainen. Ne eivät sovi yhteen. Meitä vaivaa turhauttava itsemme kieltäminen.”
Libanonilaisrunoilja Joumana Haddad
Islamia televisiossa opettava naishenkilö sanoo: ”Seksuaalinen nautinto on Jumalan lahja ja ihana asia. Opetan heitä ja puhun televisiossakin, vaikka muut mitä sanoisivat. Rakkaus ei ole kaupankäyntiä. Se on taidetta.”
Tärkeitä ovat usko, persoonallisuus ja kanssaihmisiin suhtautuminen. Ne tekevät ihmisestä kauniin. On tärkeää saavuttaa sopusointu tämän elämän ja tuonpuoleisen elämän välille, sanoo nuori tyttö.
Omien halujen kuuntelu ja toteuttaminen on tärkeää. Ihmisellä, myös naisilla on oltava oikeus elää, ilmaista itseään ja käydä ulkona, vaikka diskossa. Nuorten naisten elämää rajoitetaan säännöin. Sisäiset ja ulkoiset kiellot luovat ristiriidan, mikä estää omien halujen kuuntelemisen. On tärkeää että voin olla oma itseni henkilön kanssa joka myös on oma itsensä. Näin puhuvat naisopiskelijat.
Ihmiset eivät enää suostu elämään kahleissa kuten ennen. Ihmiset haluavat paeta ansaa johon sota heidät vei.
Kuinka ihmeessä Libanonissa myydään niin paljon leninkejä, oli Pariisissa ihmetelty. ”Kaunistautuminen on meille keino selviytyä ja osoittaa että olemme olemassa – mikä ei tarkoita että ajattelisimme vain kaunistautumista”.
Tv-ohjelman mukaan libanonilaisnaiset käyvät kampaajalla kaksi kertaa viikossa. Tukan tulee hulmuta tummana, pitkänä ja valtoimenaan. Huivi on tapa koristautua. Jumala ja islam eivät kiellä kirkkaita värejä.
Kauneutta janoava elämäntyyli – Therese Bohmanin Toinen nainen
Nuoren naisen kaipuun, itsetunnon ja uhman löydämme myös ruotsalaiskirjailijasta. Therese Bohman esiintyi lokakuun alussa Pohjoismaiden kulttuurikeskuksessa Helsingissä sekä Tampereen yliopistolla. Teoksellaan Toinen nainen hän on ehdolla Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Toivotan onnea.
Therese Bohman. Hänen kirjansa Toinen nainen on pohjoismaiden kirjallisuuspalkintoehdokkaana.
’Toisen naisen’ päähenkilö on nuori tyttö joka tiskaa norrköpingiläisen sairaalan keittiössä. Hän on maailmaa vastaan yksin. Romaanin teema on vapaus ohjata omaa elämäänsä, lähteä ja kulkea omaa tietään ja unelmoida. Päähenkilö haluaa olla naisellinen flanööri, kuljeksija ajatuksissaan ja teoissaan, lukea kirjoja, kokea taidetta ja musiikkia. Tiskaus on monotonista vailla korkeampia ajatuksia. Tyttö on yksinäinen. Kunpa joku huomaisi, kaipuu, elämänpulssi.
Kirjaa miettiessäni kävelin vain ympäri kaupunkia ympäri, Therese sanoo. (Kuulostaa tutulta: kävellä ympäri kaupunkia, baana, satama, meri, valo, portaat, aurinko, sielujen ykseys.)
Toinen nainen etsii ideoita, paikkoja ja yhteenkuuluvuutta mutta ajautuu välitiloihin. Hänessä on halu elää sovinnaisuuksien ulottumattomissa, mutta se toteutuu itsetuhoisten valintojen kautta: miehinen taiteilijamyytti, älyllinen yhteenkuuluvuus, kaino hymy, intohimo.
Energia ja voima puuttuu nykyisestä kulttuurista. Keskiluokkaisten naisten ja feministien maailma tai yliopistomaailma on sulkeutunut ja rajallinen. He luovat vain uusia sääntöjä.
Jukka Mäkelän maalaukset
Maalausta on katsottava vailla mielessä olevaa esikuvaa tai tulkintaa. Herkkyys ja voima yhtä aikaa. Kaikki muu ja ulkopuolella oleva on toissijaista.
Jukka Mäkelä: Ristin tie.
Tervetuloa
Maailmassa on kauneuden saarekkeita, hyvyyttä ja suloutta. Etsitään niitä, huomataan ne ja rakennetaan niiden pohjalle.
Tervetuloa te islamia vastaan kapinoivat mutta siitä voimaa saavat hulmuvatukkaiset naiset. Teistä huokuu kypsyys, sisäinen kauneus. Teissä on itsetuntoa joka ei suuntaudu muita vastaan.
Välimeren pohjukassa on joskus elänyt sisäisen kauneuden kulttuuria ja kirjallisuutta. Haikuja siitä kumpuaa jälleen tänään.
Libanonin ja Beirutin raunioiden keskellä tai Norrköpingin sairaalakeittiössä elää etsiviä, kaipaavia naisia. Etsitään heidät.
Kauneuden monet kasvot, osa Libanon. YLE Teema. (nähtävissä lokakuu 2015)
Joumana Haddad
Therese Bohman
Herkkyys ja voima, Jukka Mäkelän näyttely Helsingin Taidehallissa.
Jukka Mäkelä (Timo Valjakka)
essee.net 