• Bloggaaja / Helsingin kirjamessut

Kaipaamme kertomuksia nykyajan pyhistä vanhuksista.

Kaipaamme lempeitä ja pyhiä henkilöitä jotka ovat kokonaan läsnä.

Meillä on puute jumaluutta kaipaavista rehellisistä ihmisistä jotka kertovat mihin ja miten voi uskoa.

Nykyvenäläinen kulttuuri ei huomioi kristinuskon perusteita. Mitä tekee Venäjän sivistyneistö?

Ylläolevat sanat lausui Helsingin kirjamessuilla kirjallisuuskriitikko Valerija Pustovaja, kun yleisöstä joku kysyi uskonnon roolia nyky-Venäjällä. Valerijan vierellä juttelivat Jevgeni Babushkin ja Aleksandr Snegirjov, nuoria kirjailijoita.

Jevgeni ja Aleksandr naurattivat yleisöä. ”Lapsena söimme Viola-juustoa. Ihastuin Viola-tyttöön. Nyt kun olen Helsingissä, juuri sitähän täällä on, viola-tyttöjä ja muumeja.”

”Eilen kävelin kaupungilla. Ihmiset syleilivät. Ihmiset itkivät. Ihmiset tappelivat. Ihmiset kusivat iloisesti seinälle. Tästä kaupungista pidän.”

”Aiemmin olin kerran Helsingissä. Oli niin kylmä, että koko ajan olin vain hotellilla. Ajankuluksi kirjoitin novellin. Niin minusta tuli novellikirjailija. – No, nämä jutut me kerromme joka maassa.”

”Kun te kerrotte noin hauskoja juttuja, niin miksi te kirjoitatte toisin”, moitti Valerija.

Venäjällä nauru on protesti, pelleily on kärsimys. Venäläisihminen kaipaa Jumalan luo, arki kasvaa maailmankaikkeudeksi. Lukekaa novellikokoelmasta ’Toisaalta, kaikkea voi sattua’.

Venäjällä hauskoista asioista kirjoitetaan traagisesti, traagisista asioista hauskasti. Katsoin Kaurismäen elokuvan Tulitikkutehtaan tyttö. Elokuvan ihmisille ei tapahtunut mitään. Lopussa oli pieni valoisa kohta.

Tavallisen (ehkä uskovan) ihmisen maailma ei Venäjällä käy yksiin valtion ei myöskään taiteilijoiden maailman kanssa. Kaipaamme lempeitä pyhiä henkilöitä jotka ovat kokonaan läsnä. Kaipaamme nykyajan kertomuksia pyhistä vanhuksista.

Raamattu on kokoelma lyhyitä tiiviitä kertomuksia jotka soveltuvat moneen. Renessanssiajan Decamerone koostuu pienistä jutuista. Haaveilen kirjoittaa seuraavan decameronen, sanoi Aleksandr, siitä olisin ylpeä. Lyhyt, pieni tiivis teksti on aikamme tapa kertoa.

Syntymässä on uusi suuri tyyli, novelli, kertomus. Tämä koskee kirjallisuutta, taidetta ja arkielämää. Tiivissä tekstissä on paljon merkityksiä.

Romaani on kuoleva muoto. Mutta Venäjällä tienaa vain romaaneja kirjoittamalla. Me venäläiset kirjailijat olemme köyhiä mutta ylpeitä. Menossa on romaanin viimeiset päivät. Mennään kohti energistä novellia. Uusi kirjallisuus iskee todella lujaa.

Valerijan, Aleksandrin ja Jevgenin voi sunnuntaina (25.10.) vielä nähdä ja kuulla kirjamessuilla. Liekö juttunsa tänään yhtä lennokkaita. Eilen olin myyty. ”Kaipaamme nykyajan kertomuksia pyhistä vanhuksista.” – Kuka Suomessa sanoisi noin? Suomessa vanhukset ovat taakka, vanhukset tappavat talouskasvun, valtio kuolee vanhusten hoivaan. Pyhä vanhus, mistä hänet löydämme? Koukkuniemestäkö?

Messuilla esiintyivät myös Valeri Siskin ja Artemi Troitski. He näkevät Venäjän kehityksen syvänä pessimisminä, ihmiset haluavat vain selviytyä, itse he ovat paenneet maasta. Miksei, ei tämäkään näkökulma pahitteeksi liene. Enemmän minua silti puhuttelee Valerijan, Aleksandrin ja Jevgenin henki. Jos Venäjällä vallankumous syntyy ja Putin saa kyytiä, niin se lähtee tavallisten ihmisten sydämistä, pyhän kaipuusta. Novelli, pieni kertomus, novelle iskee lujempaa kuin taistekukone Syyriassa. Nummisuutarien ohjaaja Janne Reinikainen sanoi messuilla että Tsehov kiehtoo uudestaan ja uudestaan.

Lukemistoa

Toisaalta, kaikkea voi sattua (novellikokoelma)
Venäläisessä novellikokoelmassa voi sattua kaikkea (HS:n arvostelu)
Maija Kutserskaja: Evankeliumi lapsille ja aikuisille
Venäläisen kirjallisuuden uudet tuulet
Artemi Troitski (YLEn haastattelu)
A. Tihonov: Epäpyhät pyhät (kuka ja missä?)
Jukka Petäjän suosikit (voit olla eri mieltä)