tammikuu 2016


Matti Virenin kirjoitus on masentava näyte siitä, kuinka pinnallista, näköalaa kaventavaa, hyödytöntä ja jopa tuhoisaa nykyinen tiede, varsinkin taloustiede on. Valitaan jokin pieni pläntti tai linssi (olkoon se vaikka ”suomi” tai ”me”), joka rajataan irti muusta maailmasta ja jonka pelastaminen otetaan ainoaksi kriteeriksi ja näkökulmaksi. Eettisesti tämä on alkeellista ja ala-arvoista tiedettä.

Virenin kirjoituksen ensimmäinen kappale olisi hyvä jos siitä edettäisiin kysymään maapallon väestönkasvun syitä ja ohjauskeinoja sekä globaalien rahavirtojen epätasaisuuksien syitä ja ohjauskeinoja. Ei, tätä Viren ei kysy. Sen sijaan hän vaatii kuinka ”me” eristäydymme maailman ongelmista, kuinka emme niistä mitään välitä, kunhan vain itsemme pelastamme tapahtukoon muulle maailmalle mitä tahansa. Tällainen tiede ja politiikka on itsepetollista ja vaarallista politiikkaa. Loppujen lopuksi se ei pelasta myöskään Suomea. Tällainen pelastususko on naivia. Pöyristyttävää on, että (talous)tiede ja professori levittää tällaista naivismia.

Vuosia sitten kuuntelin Britannian tiedeviikolla esitelmän ”The Mystery of Modern Life”. Siinä kerrottiin kuinka väestönkasvu hidastuu länsimaiseen tapaan kun köyhän maan yhteiskunnallisia oloja parannetaan. Naiset eivät ole enää synnytyskoneita. Jos Suomessa olisi tasokasta tiedettä ja tasokasta politiikkaa, se katsoisi nykyisiä muuttovirtoja ja niiden hallintaa tämäntapaisesta näkökulmasta. Toisin kuin Matti Viren.

Yhteiskuntatieteissä on viime vuosikymmeninä ja vuosisatoina ollut paljonkin tutkijoita ja suuntauksia joissa on vertailevalla tavalla tutkailtu kehityserojen syitä eri maissa tai maapallon eri osissa. Ehkä voisi mainita vaikkapa Montesquien tai Jared Diamondin kirjan Tykit, taudit ja teräs tai miksei oman aikamme Pikettyn. 1960- ja 70-luvuilla tutkittiin ja keskusteltiin uuden globaalin järjestyksen luomisesta. YK:lla on ollut ja on vuosituhattavoitteita. Noista tutkijoista ja ajoista nykyinen yhteiskuntatiede on taantunut todella raskaasti. Jos kuka niin Matti Viren sen todistaa.

Matti Viren: Maahanmuuttopolitiikan ajopuu

Mainokset

Tämä oli alunperin kommentti Jyrki Kasvin blogikirjoitukseen Työmatkapahoinvointia.

Matkustin 30 vuotta lähijunassa Järvenpää-Helsinki -väliä, kunnes sain tarpeekseni lähijunien ”ihmissuhdekulttuurista”. Ihmiset sulkeutuivat ja välttelivät toisiaan kaikin mahdollisin tavoin: yleisin keino oli olla nukkuvinaan, monet olivat räpläävinään kännykkää, joskus koko loosi tuijotti kännyköitään, joku tuijotti ikkunasta, joku sulkeutui muuten vain. Tällainen kulttuuriko on hyvinvointia? Ei ole. Jos mahdollista, en astu enää koskaan Helsingin seudun lähijunaan. Muutin asumaan 5 minuutin kävelymatkan päähän ns. työpaikasta, Senaatintorin kupeeseen.

Kuinka ollakaan, sama ihmissuhdekulttuuri tulee vastaan Helsingin kaduilla. Vastaantulija, varsinkin jos on nainen, kaivaa pikavauhtia kännykkää taskustaan voidakseen sulkeutua muilta. Kännykkä on nykyajan pistooli. Tätä on työmatkapahoinvointi, myös Helsingin kaduilla. Ei auta vaikka Anni Sinnemäki kuinka ylistää Helsingin yhteisöllisyyttä. Kaukana siitä.

Nykyvihreiden tavoin Jyrki Kasvi näkee ratkaisuksi suurkaupunkien kasvattamisen ja asuntojen pakkorakentamisen, myös valtiovallan pakkokeinoin. Kapean logiikan mielessä tässä voi olla järkeä. Mutta tähän ajetteluun istuu hyvin Platonin luolavertaus: kun maailmaa tähyää luolan suuraosta, se näyttää yhdenlaiselta. Luolan ulkopuolelta ja muista suunnista katsottuna maailma olisikin toinen. YLEn tiedetoimittaja Pasi Toiviainen raotti hiukkasen näitä muita näkökulmia.

Helsingin tekeillä olevaan yleiskaavaan suunnattua kritiikkiä kannattaisi kuunnella. Mutta Helsingin poliitikot, vihreät, kokoomus, demarit, ketkään eivät kritiikkiä kuuntele. He ovat valtansa tunnossa, kuvittelevat että kaikki valta maailmassa on heillä ja vain heillä. Politiikkaa, jolla Helsingin Kalasatamaa ajetaan pystyyn juuri nyt, voi kutsua pakkovallaksi. Tämä pakkovalta levittää aina vaan laajemmalle yllä kuvattua ihmissuhdekulttuuria, joka on ahdistavaa, masentavaa, epämiellyttävää, helsinkiläistä (muka) hyvinvointikulttuuria, Sinnemäen yhteisöllisyyttä.

Muuten, eikös vihreät olleet parisen vuotta sitten hallituksessa joka nosti asunto-osakkeen varainsiirtoveroprosentin 1,4:stä 2:een ja samalla muutti veroperusteeksi myyntihinnan sijasta velattoman hinnan. Tämä moninkertaisti varainsiirtoveron monessa tapauksessa. Kaksio Helsingin keskustassa maksaa 500 000 euroa, vero siitä on 10 000 euroa. Veron maksaakseen joutuu kasvattamaan samalla määrällä asuntovelkaansa. Ja sitten Suomen Pankki saarnaa kotitalouksien ylivelkaantumista. Sellaista politiikkaa, arvoisat puolueet ja vihreät. Vastustitte EU:n vaatimaa transaktioveroa joka olisi poistanut Suomen varainsiirtoveron ja ollut muutaman prosentin siitä.

Jyrki Kasvi: Työmatkapahoinvointia

Pasi toiviainen: Myytti tiiviistä ekokaupungista – eli kertomus siitä miten ajatusharhasta tuli vallitseva totuus.