Gaudeamus-kahvilassa keskusteltiin perustulosta. Mukana olivat vasemmistoliiton Jouko Kajanoja, vihreiden Ville Ylikahri, demarinuorten Matias Mäkynen, Kelan Olli Kangas, Sitran Paula Laine ja tutkija Johanna Perkiö.
Ennustan että tulossa on suuri turhautuminen.
Nostan esille muutaman vaikutelman. Täsmällisen kuvan antaminen olisi vaatinut muistiinpanoja.
’Perustulo’ on sanana hieno. Sen nimiin tai oheen on helppo kytkeä asioita joita muuten olisi vaikea saada läpi.
Usea keskustelija (ainakin demarinuoret, vihreät, Perkiö) kannatti perustulon rahoittamista arvonlisäveroa ja kiineistöveroa nostamalla. Työn verotuksella se ei kuulemma onnistu. Ilmeisesti perustulo olisikin oiva tilaisuus häivyttää työn verotuksen vihoviimeisiä progressiivisia elementtejä.
Työn verossa siirryttäisiin tasaveroon, tämä lienee vihreiden kuningasajatus. Virossa on tasavero ja sitä on hamuttu Suomeen. Nyt jos koskaan, perustulon nimissä se tapahtuu. Politiikka on ovelaa.
Keskustelijat jaksoivat muistuttaa että ansioperusteisuuteen ei kosketa. Päätelmä tästä voinee olla vain se, että perustulo(kokeilu) olisi varsin marginaalinen asia, lähes merkityksetön.
Joku keskustelija hairahtui puhumaan ihmiskuvasta. Nykyisessä reaalipolitiikassa tämä puhe on humpuukia. Jo Kelan sivuilta ilmenee että perustulokokeilu tähtää ”osallistavaan sosiaaliturvaan”, ”työhön kannustamiseen” ja ”työelämän muutoksiin vastaamiseen”. Tällaiset sanat ovat politiikan peitekieltä joihin verhotaan ihmisten ohjailu ja alistaminen. Siitä on omaehtoinen ihmiskuva kaukana.
Naivistien puhuessa ihmiskuvasta Olli Kankaan huvittunut (kenties ivallinen) ilme vihjasi mitä kulisssien takana oikeasti puhutaan. Yksittäisen ihmisen elämäntunnot ja sivistyksen uusiutuminen siltä pohjalta ei näitä selvitysmiehiä ja ministereitä kiinnosta vähääkään. Kyseessä on puhtaasti järjestelmälähtöinen ohjailuhanke.
Tutkija Perkiö muistutti että ”kannustamis”retoriikkaa ei esiintynyt vielä 1980-luvulla. Se on viime aikojen tuote. (Muuten: tuloeroja kasvattaneet valtion ja yliopistojen palkkausjärjestelmät ajettiin läpi juuri samalla kannustamisretoriikalla eli kuviota ollaan toistamassa.)
Demarinuorten ”yleistulomallin” (tai mitä sanaa he käyttivät) keskeisimmältä piirteeltä vaikutti ehdollistaminen. Ei kuulosta hyvältä, ei lainkaan. Asumistuen demarinuoret korvaisivat asumisrahalla (tai mikä se sana oli). Se ei riippuisi henkilön todellisista asumiskustannuksista. Mäkysen mukaan tämä malli edellyttäisi asuntotuotannon erittäin voimakkaan lisäämisen. Perustulon varjolla suurten kaupunkien rakentamiseen halutaan siis ajaa uusi vaihde päälle.
Yleisöstä joku ihmetteli että eihän esitellyillä malleilla hoideta syvintä köyhyyttä lainkaan. Keskustelijat eivät tainneet tätä juurikaan kiistää.
Paradoksi: nykyhallitus ajaa sosiaaliturvaa alas mitä erilaisimmin tavoin. Samaan aikaan pidetään yllä puhetta perustulokokeilusta. Uskokoon ken jaksaa. Niinsanottu pohjoismainen ”hyvinvointivaltio” hajoaa ja erkanee eri maissa eri teille (Tanska / Norja / Suomi).
Perustulokokeilun pitäisi kuulemma jatkua vuosia, 2 vuotta, neljä vuotta tai jopa vuosikymmeniä. – Siinäpä se, nostetaan alkajaisiksi arvonlisävero ylös, poistetaan alvin alennetut kannat (ruoka, kirjat ym), häivytetään työveron progression rippeet, siirrytään tasaveroon, luodaan uusia ehdollistuksia ja luodaan rakennusfirmoille uudet markkinat. Näiden pikatemppujen jälkeen jäädäänkin vuosikymmeniksi odottamaan perustulokokeilun tieteellistettyjä tuloksia.
– Politiikka, eikö se olekin ovelaa.
Yleisöstä joku kysyi, voiko perustulokokeiluun osallistumisesta kieltäytyä? Kysymys on tärkeä, sanoi Kangas. Mutta se yritetään väistää monivaiheisella ’vapaaehtoistuksella’.
Kaiken kaikkiaan:
Perustulo on niin hieno sana että siihen on helppo kytkeä ja verhota lähes mitä vaan. Kun tämä alkaa valjeta ihmisille, tuloksena on sekava polemiikki ja suuri turhautuminen.
essee.net 