Rintaman rakentavat Sanoma ja Aalto. Mutta keitä vastaan he puolustautuvat? Vastauksen löydät tämän kirjoituksen lopusta. (Vääriä ihmisiä vastaan, meitä vastaan.)

Tästä linkistä näet kuinka hohdokkaita ovat Talouden Puolustuskurssin teemat.

Tuottavuus, mittaaminen, digitalisaatio, johtaminen, innovaatiot, talouden tilannekuva – puhkipuhuttuja ja tuhannesti toisteltuja kaikki. Ihmettelen jos ”yliopisto- ja elinkeinoelämän johtavista osaajista” yksikään sanoo huomenna uutta. Saatikka että sanoisi nykytaloudesta tai politiikasta irtautuvaa tai niitä vastaan asettuvaa.

Mitä on tuottavuus, nykyekonomistisesti ymmärrettynä? Keinotekoinen ei-reaali käsite, paperinen kuin finanssit, sisällöistä putsattu. Mitä korkeammalle herrat saavat hivutettua omat palkkansa, mitä korkeampia hintoja yritykset onnistuvat huijaamaan ostajlta, sitä tuottavampina he näyttäytyvät.

Mitä Matti Pohjola kertoo huomenna? Saman minkä kertoi Tieteenpäivillä, VM:n Keväthumauksessa ja kymmenissä muissa tilaisuuksissa: it-buumi on vasta tulollaan, teknologian uusi aalto höyryn, rautateiden, auton ja sähkön jälkeen, palvelutalous. Tosin Pohjolan Vieraskolumnin julkaissut HS väitti palvelutalous-huumaa epäuskottavaksi.

Minkä uuden vision kertoo Anne Brunila, Aallon hallituksen puheenjohtajaksi Matti Alahuhdan jälkeen ylennetty, Sanoman hallitukseen nostettu, Metsäteollisuudet, Fortumit, VMät ja muut ohikäyneenä, nyt (kai) professoriksi ylennettynä.

Sixten Korkman – taloustieteen pystyynkuolleen käsitteistön ikuista pyörittelyä, kaikkitietävää fraseologiaa, talouden ja eliittien etujen oikeaksi selittämistä, satoja kertoja kuultuna. Tavallinen kansa passitetaan kortistoon tai eläkkeelle tuottavuuden jaloista, mutta mitä tehdään korkmanille, pekkariselle, brunilalle, vanjoelle? Heidät ylennetään professoriksi professorin palkalle sen jälkeen kun he parin kymppitonnin palkalla ovat kolunneet EVAn, Etlan, EU, VM:n, Suomen Pankin, OECD:n, EIB:n, NIB:n ja kymmenet muut instanssit. Minkäsuuruinen tulo ja eläke niistä kertyy? Niitä kannattaa puolustaa, Finlandiataloa myöten.

Aallon vararehtori Tuija Pulkkinen puhuu Finlandia-talolla innovaatioista. Tämä täytyy kuulla.

Laskentatointa, kansainvälistä liiketoimintaa, yritysjuridiikkaa, tietojärjestelmää, praktisprofessiota – tällä kaikella kansanedustajien maailmankuvaa syvennetään ja laajennetaan. Missä on kriittinen ja syventävä filosofia?  Missä on sosiaalisia oikeuksia havainnoiva analyysi? Missä on sivuraiteille ja yhteiskunnasta ulosjoutuneiden kansanosien ääni? Ei missään. Ei missään. Ei missään.

Kuka maksaa eliittien puolustuskurssin, lounasbuffetin, leivoskahvituksen, kurssijuhlat, illallisbuffetin? Helsingin Sanomien tilaajat. Eräät meistä ovat jo maksamiseen kyllästyneet.

Vuosikymmeniä HS on julistanut riippumattomuuttaan. Aivan oikein. HS on elinkeinoelämän sekä politiikan eliittien riippumaton apologeetta.

Sanoman ja Aallon virittämänä yhteishengen nostatukseen Finlandiatalolle taksilla pyrähtävät (katso osallistujalista):

Hartwall Capital, Pro, TEM, Ernst & Young, MMM, Kreab, Solidium (Järvinen alelounaan tarpeessa), Alexanderin Kopra, Wihuri, Accounter, Nordea, EK, PwC, YA, Terveystalo, SAK, STTK (Palola itse), YIT, Fortum (kenraali Räty), PAM, Skanska, Capman (Westerlund) – voi keitä kaikkia näiden lisäksi.

43 kansanedustajaa on tulossa talouden puolustuskurssille. Tulevatko he laventaakseen maailmakuvaansa ja ajatteluaan? Epäilen. Kiva on toki näyttäytyä, taputella olalle, poskisuudella ja jutustaa. Takana onkin monta yksinäistä kesäkuukautta ilman herskyttelyä. Niin, ja lounasbuffet, illallisbuffet, finlandiajuomat.

Arvoisa Sanoma, arvoisa Aalto, ilmoittaudun toimittajaksi tilaisuuteenne, vieläkö mahtuu? Kirjoitan laajat selostukset Korkmanin, Brunilan, Pohjolan, Kuoppamäen, Malmin, Mäkelän, Rossin, Pulkkisen ja Blomqvistin jo etukäteen jännitystä herättävistä esityksistä.

Poimin parhaat palat myös pitsakuski Kuuselta, luovan tuhon Malirannalta, kuulumiset Etlasta, Pihlajalinnan sote-suunnitelmista,  mirristä ja mustista, TEAMin Heli Puuralta hoitajien lomarahojen leikkauksista (sitä kannattaakin puolustaa), öljymiljonääri Anttoselta, VM:n Virpiltä – kaiken huippuna slush. Maltatteko odottaa, hyvät lukijani?

 

Mutta alun kysymys: keitä vastaan he puolustautuvat?

He puolustautuvat meitä vastaan, vääriä vastaan.

Kämp Collection Hotelsin toimitusjohtaja Laura Tarkka teki tämän tiettäväksi (linkki) jo keväällä. Tarkka on huomisen puolustuskurssin johtava asiantuntija. Näin HS kertoi Laura Tarkan strategiasta:

”Tuotteemme on liian halpa, miksi emme nosta Kämpin hintoja, hän tivasi Capmanin Ari Tolppaselta. Jos hintaa pudotetaan, Kämpiin alkaa virrata vääriä asiakkaita.”

Siinä se: vääriä asiakkaita. Olemme vääriä asiakkaita, me.

Lupaan Tarkalle tässä ja nyt: koskaan, en koskaan astu astu yhdenkään Kämp Collection Hotelsin kynnyksen yli.

Mutta eihän tässä uutta: veisime hiekkaa hotellin tai Finlandian lattialle. Puhtautta ja siisteyttä kannattaa puolustaa. Se lujittaa yhteisymmärrystä. Näin Suomi nousee.

Siis puolustamaan. Nähdään huomenna.

Mainokset