Suomessa on kolme aaltoa: Saara, yliopisto ja Alvar. Mitkä kaksi ovat humpuukia?
Oikean vastauksen tietää Ylen kulttuuritoimitus. Monen päivän ajan neljä tuoreinta Ylen kulttuuriuutista puhui Saara Aallosta. Kymmenestä (10) tuoreimmasta kulttuuriuutisesta kuusi (6) koski Saara Aaltoa. Se oli lipsahdus, neljä (4) muutakin aihetta oli päässyt kymmenikköön.
Ylen ja Suomen uskottavuus on viime aikoina horjahdellut ei vain Suomessa vaan maailmalla.
Ylen sisällöllistä antia on tarkasteltava laajemmin eri ohjelmatyyppien sisällöistä käsin: kulttuuri, tiede, ajankohtaisohjelmat, uutiset, viihde.
Britanniassa X-factorin kerrotaan olevan jossain määrin passe’, ohi. Suomen YLE-kulttuuri juoksee vanhahtavan ohjelman perässä kuvitellen sen olevan maailma. Kysyyköhän joku nuori 10 tai 20 vuoden päästä kuka ihmeen Saara. Suhteellisuudentaju puuttuu, varsinkin siinä mielessä mikä on tärkeää muille kuin Ylen omalle kuplaväelle.
Kiitoksen ansaitsee Ylen kirjatoimitus. Seppo Puttosen tyyli on pohtiva, kuunteleva, monipuolinen, itsessään vaatimaton. Sitä on kiva katsoa.
Ajankohtaisohjelmista on kadonnut älyllisyys. Toimittajat ovat kilttejä tirrisilmiä. Eivät osaa avata aiheita uusin tavoin, eivät tarjoa katsojille mullistavia virikkeitä mutta ihastelevat niinsanottuja ”asiantuntijoita” kritiikittömästi. Lapsenomaisen ihailun huippu oli Johanna Vesikallion Nobel-haastattelu (Vihriälä, Korkman, Holmström). Erheellisyyden huippu oli samaisen toimittajan taannoinen ohjelma valokuituverkon rakentamisesta haja-alueille.
YLE hukuttautuu tyhjänpäiväisiin ”viihde”ohjelmiin. Eivät ne viihdettä ole, enemmän raivostuttavia. Mitä kaikkia liekään: veitolat, hintikat, pääskysaaret, hyvät ja huonot uutiset. Tekokikattelua, seksivitsailua ja pyllyn pyörittelyä kameran edessä. Sitä ei siedä katsoa. Uskonto on oopiumia kansalle, sanoi Karl. ”Viihde” on oopiumia kansalle, tietää YLE ja sen poliittinen johto eduskuntaa myöten.
Sensuurin pahin muoto ei ole se mitä ministerit tai toimitusjohtajat käskee tai kieltää. Valikointi on pahin, se mitkä ohjelmat katoaa tai eivät koskaan synnykään, keitä pyydetään ilta illan jälkeen ruutuun hölöttömään. Montako kertaa Li Andersson, Sixten Korkman, Elina Lepomäki on viimeisen vuoden aikana pyydetty ohjelmiin?
Miksi Yleleaks lopetettiin? Siinä oli parhaimmillaan älyllistä viiltoa ja sen antamaa viihdettä. Lopettamisesta vaietaan. Vaikeneminen ja valikointi ovat sensuuria. Sitä sensuuria eivät sananvapausmittarit tunnista. Median leuhkinta sananvapauden ykkösmaasta on harhauttavaa valhetta.
Ylen tiedeohjelma – Prismako lie – on alkanut vaikuttaa tekniseltä sälältä. Pahinta on sen tyyli; ylityylitellyt ja mielestään kaikentietävät toimittajat ja muut taputtelevat toisiaan ja jakavat tietouttaan tyhmille. Lähtökohta on alentava ja loukkaava. Me emme tiedä mitään, olemme pelkkiä tiedon vastaanottajia ja kuluttajia. Missä on esim. taloustieteen, filosofian tai yliopistopolitiikan kritiikki? Miksi ette pyytäneet Cambridgen professori Changia ohjelmaanne hänen Suomessa käydessään? Puhumaan siitä kuinka kansalaisista on tehtävä taloustieteen kriittisiä arvioijia.
Vastaa