Koska Otso Kivekäs ei julkaise kommentteja omassa blogissaan (pari kertaa olen turhaan yrittänyt), esitän tässä Kivekkään väittämiin liittyvän muutaman kysymyksen. Nämä ovat tässä vaiheessa nimenomaan kysymyksiä.
Kivekäs kirjoittaa:
24 helmikuun, 2017
Koska Otso Kivekäs ei julkaise kommentteja omassa blogissaan (pari kertaa olen turhaan yrittänyt), esitän tässä Kivekkään väittämiin liittyvän muutaman kysymyksen. Nämä ovat tässä vaiheessa nimenomaan kysymyksiä.
Kivekäs kirjoittaa:
23 helmikuun, 2017
Euroopassa ei ole siirtolaiskriisi vaan poliittinen kriisi, sanoi Amnestyn johtaja Frank Johansson TV:n ykkösaamussa 22.2. Tuo lause pysäytti. Yle Areenaan tuotaessa kyseinen kohta Johanssonin haastattelusta oli leikattu pois.
Euroopan poliittinen kriisi – mitä tuo näkemys pitää sisällään.
Frank Johansson katsoi asiaa vuosikymmenten perspektiivissä, jotakuinkin näin. Aikaa Hitlerin valtaannoususta YK:n ihmisoikeuksien julistukseen kesti noin 25 vuotta. Maailmansodan jälkeen eettinen ymmärrys voitti. Mutta tänään ihmisoikeusperusteet on valtioiden toimesta jälleen mitätöity. Pakolaisten palautussopimukset Turkin ja Libyan kanssa ovat häpeällisiä ja tuomittavia. Häpeän kantaa Suomen ja muiden valtioiden johtajisto, siis myös Suomen hallitus. EU-kokouksesta palattuaan Juha Sipilä kehui sopimusta suurena valtiosaavutuksena.
15 helmikuun, 2017
Aiemmin Juha Leiviskä laati ehdotelman Helsingin Kamppiin. Siihen sisältyi idea alueen halki lännestä itään kulkevasta aukiosta, jota pitkin ilta-aurinko olisi paistanut kaupunkiin. Idea ei kelvannut Helsingille.
11 helmikuun, 2017
Malmin kenttä on kansallinen kysymys, sanoo kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen helsinkiläinen Juha Levo (tässä linkki).
Asia on juuri näin. Malmin kenttä ei ole Helsingin sisäinen asia.
Luin Martti Häkkäsen tuoretta väitöskirjaa ’Rakennusoikeuden sääntely’. Ensilukemisen perusteella vaikuttaa siltä että kunnat kuten Helsinki käyttävät julkisen kaavoitustehtävän rooliaan väärin. Ne kaavoittavat omistamalleen maapohjalle runsaasti rakennusoikeuksia ja käyttävät julkisoikeudellisen tehtävän kautta näin syntyneitä rakennus- tai muita oikeuksia kaupantekovälineenä (esim.tonttien luovutus selvästi kalliimmalla mitä on tonttiin liittyvä kustannus kaupungille). Esim. Tampereen Eteläpuistossa Tampereen kaupunki rahastaa viisinkertaisen ylihinnan: kustannukset noin 20 miljoonaa, tontinluovutus noin 100 miljoonaa.
7 helmikuun, 2017
Tutkin Petteri Orvon HS-kolumnin, Antti Rinteen puoluekokouspuheen, Juha Sipilän huolenpitokäkkärän, Li Anderssonin vaaliohjelman. En löytänyt etsimääni.
Puolueet kuvittelevat meidän olevan riippuvaisia heistä. He ”tarjoavat” palveluita, kohtuuhintaisia asuntoja, koulutusta, työtä, hyvää työnantajuutta, niinsanottua hyvinvointia. He ohjastavat meitä: työmarkkinoiden uudistaminen, kannustaminen, vastikkeellistaminen.
Tuollainen asenne on nöyryyttävä. Yhteiskuntateoreettinen ja filosofinen ajattelu puolueissa on olematonta ja ala-arvoista.
Tutkin feministisen puolueen yleisohjelman. Vihdoin löysin eri tavalla ja toisin päin ajateltua. Ohjelma ei lähde rakenteista ja ”tarjoajista” vaan yksittäisistä ihmisistä kohti rakenteita. Tekijäksi ja kokijaksi asettuu ihmisyksilö. Muutosvaateet suuntautuvat rakenteisiin, instituutioihin.
Poimin ohjelmasta muutaman kohdan (lihavoinnit minun) ja yritän sanoa miksi ne tuntuvat hyviltä.
2 helmikuun, 2017
Tulossa on upeaa. Isäni Tony Erdmann -elokuvassa vilahtavat Sandra Hüllerin kasvot. Voiko tuon persoonan kuvata yhdellä sanalla?
Tony Erdmann on vaikuttavin elokuva minkä olen koskaan nähnyt. Suotta sitä ei ole valittu Oscar-ehdokkaaksi.
Jos on pakko keksiä yksi sana Sandrasta, niin olkoon vienous. Lämminhenkinen, itsellinen, ironinen, leikkisä vienous. Itsessään vahva persoona mutta ei ylen katsova. Mukana oleva mutta ei vietävissä. Tällaisia ei ole paikat täynnä.
Entä elokuvan sanoma? Kaksi nuorehkoa naista sen ideoi ja rakensi. Maren Ade käsikirjoitti, valitsi näyttelijät ja ohjasi. Toinen naisista, oliko Maren vai Sandra vai molemmt, sanoi ettei tiennyt tekevänsä komediaa. Komedia se on, olisi katsonut pitempäänkin. Mutta kuvassa on sisältöä, sanomaa, nykymaailman kritiikkiä.
Brittiläinen Guardian-lehti oli haastatellut Sandra Hülleriä (tässä linkki). Poimin siitä parhaat palat.