Aiemmin Juha Leiviskä laati ehdotelman Helsingin Kamppiin. Siihen sisältyi idea alueen halki lännestä itään kulkevasta aukiosta, jota pitkin ilta-aurinko olisi paistanut kaupunkiin. Idea ei kelvannut Helsingille.
Miten Narinkkatori, tämä Kampin nurkkama koetaan tänään? Ihmiset kävelevät kiireesti läpi, välttelevät katseita, piiloutuvat kännykän taa. Kysyin kerran oppaalta, mitä narinkka tarkoittaa? Opas selosti mutta ei se jäänyt edes mieleen. Liekö tarkoittanut venäläistä telttarykelmää?
Narinkkatorilta livahdetaan putkimaiseen käytävään, sokkeloportaisiin, Espoon busseihin, betoniliuskoille. Kamppi on kampitettu, varjojen ja tavaran tyrkyttäjien maa. Olisikohan Leiviskän valoidea ylentänyt enemmän mieltä?
Millainen Kamppi oli aiemmin? Avara aukio, valoisat bussilaiturit, vieressä kalliorinne. Jukka Viikilä kertoo Engel-kirjassaan Vironniemen olleen aiemmin vuorta ja että Helsinki kaivettiin maasta. Kampissa vuori oli näkyvillä, se tasattiin memphisien, scandicien ja iittaloiden tieltä. Valo, vuori, avaruus, sitä Kampissa oli. Tänään ihmiset törmäilevät pitkin putkia toisiaan säikkyen.
Entä Tampere ja Leiviskän ideointi?
Juha Leiviskä ei piirrä laatikkotaloja, kertoo Yle (tässä linkki). Tamperetta Leiviskä lähestyy luonnon elementtinä ja ihmismielen maisemana. Kolme hienoa selkärankaa ovat: pääkadut, koskimaisema veteen heijastuvine tehtaineen sekä Hämeenpuisto, jonka molemmissa päissä on maisemapuistot järville. Puistoja ei pidä rikkoa. (Aamulehti 17.12.2016).
Tampere syntyi veden korkeuseroista, koskesta, avaruuden painovoimasta. Nyt kosken pauhu on seisova vesi, painovoima padottu. Näsinpuisto, Hämeenpuisto ja Eteläpuisto olisivat järviä yhdistävä avoin tila kuten koski oli ennen. Juha Leiviskä pitäisi näkymän Pyhäjärvelle avoimena, rakentamisen kohtuullisena, toisi elämyksellisyyttä.
Leiviskän tavoin hyvä arkkitehtuuri hakee voimaperäistä ideaa, tuntumaa, kokemusta, valoa, avaruutta, myös mielen avaruutta. Harvassa ovat tällaiset arkkitehdit Suomessa. Jeesusta ei päästetä temppeliin, jotta rahanvaihto saa jatkua.
Mikä madaltaa mielen Tampereella? Kaupunki, kaavoittajat, poliittiset elimet, rakennusyhtiöt, nämä kaikki yhdessä. Niiltä ei löydy taiteen tajua, ei mielen avaruutta, ei tuntemisen herkkyyttä. Kaupungit rakentavat matalamielistä maailmaa ja ihmisille matalamielistä elämää.
Eteläpuiston suunnitelma löytää vertaisensa Helsingin Jätkäsaaresta, seinä on seinässä kiinni. – Abreisen, purkakaa, sanoo saksalainen Kunst-lehti.
Luonnon taju Tampereella on aiemminkin tuhottu rakentamalla. Laajahko alue Puutarhakadun, Kuninkaankadun, Hallituskadun ympärillä on täynnä tylsiä kerrostaloja, valkoista lamellia, mitä lie. Tämä tylsyys lienee aseveliakselin tuotosta 1950- ja 60-luvuilta. Taas tänään kaavoittajat, poliitikot ja liike-elämä pykäävät kolossimaisia kerrostaloja vieri viereen, Pyhäjärven ja Näsijärven rannat täyteen, puistot alta pois. Mikä ”kasvukaupungeissa” muka kasvaa? Niissä kasvaa elämisen latteus, mielen harmaus, tylsyys, maisemana on seinä. Asialla eivät ole vain aseveljet kokoomus ja demarit, vaan tänään erityisesti vihreät. Typerä on maailma.
Missä on taiteellinen intohimo ja herkkyys, se jonka tuotoksia aiemmin olivat Sulzer-höyrykone ja sen konehuone sekä Lauri Viidan sanailut, kosmisuuteen yltävät luonnon näyt? Miksi Mirkka Rekolan pääteemaksi nousi tyhjyyden kokemus? Tyhjyys Tampereella.
Mistä kaupunkien matalamielisyys kumpuaa?
Kaupungit luovat itselleen tulopohjaa julkisoikeudellista kaavoitustehtävää väärinkäyttäen. Eteläpuiston kustannuksiksi kaupungille mainitaan 20 miljoonaa mutta kaupunki rahastaa 100 miljoonaa. Tällainen tulonluonti tyhjästä ja sen omavaltainen omiminen itselle on Suomen oikeusjärjestelmän vastaista (aiheesta lisää, linkki).
Tampereen ja Pirkanmaan eliittipiireissä velloo katteeton itsekehu, sitä harrastaa mm. Aamulehden päätoimittaja Jokinen tai Pirkanmaan liiton johtaja Halme. Vilkaisin myös raitiotien hyötylaskelmia, spekulatiivisuudessaan se on maailmanennätys: kun kasvetaan näin eikä noin, säästetään noin eikä näin. Urbaania huipputiedettä, spekulatiivista peliä kansakunnan yhteisellä oikeusvarannolla.
Ihmismielen ja luonnon intensiteetti Tampereella haudataan kolossiin ja betoniin. Aiempina aikoina, – kosken kuohunnan, tehtaiden synnyn, sähkövalon syttymisen ja Lauri Viidan aikoina – luonnon intensiteetti löi leimansa ihmisten mieliin. Tuo tunto ylsi pienimmästä suurimpaan, porkkanan kylvöstä avaruuden ja evoluution kauimpiin sfääreihin. Ei lennä enää. Seinä on vastassa, katsoit minne tahansa, koski on kadonnut, veden voima pysähtynyt. Yliopistosta tehdään ammattikoulu valtion pakkovallalla sekä ministeriön (OKM) ja Grahn-Laasosen laittomilla uhkailuilla. Sinne katoaa yliopistokin, opinahjo jonne kerran saavuin etäisimmän mäntymetsän huminasta.
Lukemisto:
Ely-keskus kaatoi Tampereen niskaan kylmää vettä: Eteläpuiston asemakaavamuutos ei täytä lain vaatimuksia. Aamulehti 10.2.2017.
Sara Hildenin taidemuseon uusi paikka ratkeaa pian? Museolla oma ehdotus. Aamulehti 17.12.2016.
Tampere saa oppineilta kritiikkiä Eteläpuisto-hankkeesta: ”Viranomaisilla on ylimielisyyttä”. Aamulehti.
Valon ja äänen arkkitehti. ARK 3 / 2004
Juha Leiviskä, valon ja musiikin arkkitehti. Yle 21.11.2011, video.
Arkkitehti Juha Leiviskä ei suostu piirtämään laatikkotaloja. Yle 2.5.2016.
Financial Timesin arkkitehtuurikriitikko: Kaupungilla on identiteettikriisi
Sofort wieder abreisen / Purkakaa Jätkäsaari heti. ART Kunstmagasin.
Salla Jokela: Kuka määrää kaupungin identiteetin?
Herätys eduskunnassa – Malmin kansallinen luonne ja kaavoituksen väärinkäyttö
Kuvat yllä:
Juha Leiviskä, Myyrmäen kirkko ja Svenska Socialhögskolan.
Lähde: Wikimedia Commons
essee.net 
16 helmikuun, 2017 at 3:03 pm
Nyt lueskelin linkit myös. Näyttää siltä, että kannatat valtakunnallista yhtiötä hoitamaan kaavoitusasiat, Samoin näytät kannattavan Bernerin suunnitelmaa yhtiöittää väylät?
Pelkään edelleen, että yhtiöhankkeissa on ”koira haudattuna”.
Mutta todella tärkeä aihe. Minäkin tahtoisin, että koko Lapin alueella vaikuttanut muuan Parpala lempattaisiin jo viimein lopulliselle eläkkeelle. Hän on jo kerran lähtenyt, mutta jostakin syystä palasi takaisin. Vissiin taas lähteny, mutta siinäpä olisikin sarkaa tarkastella, kuinka suurta ihan yksityistä valtaa sekin mies on käyttänyt kunnallisena kaavoittajana,
Yksinkertaisempikin tavis Rovaniemella tajuaa,kuinka äkkiä keskusta on pimennetty. Rovakadun uusien kerrostalojen julkisivut ovat kylmää mustaa kiveä katutasossa ja itä-länsi suuntaiselle kadulle paistaa hetkisen ilta-aurinko kadun suuntaisesti ja useinmiten peittyen kadun päässä olevan kirjaston taakse. Aamuaurinko saatta paistaa joskus suden hetken aikoihin idästä.
Nyt sitten rakennetaan täyteen taidemuseon edustaa, Kaupunginpuisto on vieras käsite. Niitä ei rovaniemellä ole. Taviksille riittää kerrostalojen rakentamisen selitykseksi työpaikkojen tärkeys, mutta piirit ovat niin pienet,että sylttytehdas suorastaan haisee…
Jos liikenteen tämänhetkinen kehitys kiinnostaa, niin menkää käymään vaikkapa Destian yrityssivuilla tieasioita koskien. Katselkaa pitkään hallituksen jäseniä ja johtoryhmää, Jos oivallatte jotakin, voitte kenties tutustua niihin muihinkin YIT, Skanska jne. Missä kaikkialla ovatkaan huseeranneet yhdet ja samat?
Lapissa ja jopa Rovaniemen kaupungillakin olisi peräti 90 kilometriä läpimittaa rakentaa todella avarasti ja luonnonläheisesti, Ei edes turismia huomioida tässä asiassa.
20 helmikuun, 2017 at 1:12 pm
Kyllähän se vaan on niin, että parinkymmenen vuoden ajan vähintäänkin on lappilainen kaavoitus ollut ruskeapukuisten lestamiesten kynsissä: seutukaavat, maakuntakaavat ja taajamat…
En kritisoi uskontoa vaan sen mukanaan tuomaa habitusta, että kaiken pitää olla niin pirun KARUA ja kuivaa.
Puistoja ei tarvita, vaan maa ja vesi kaikkineen on vain toimeentuloa varten. Kukkaset on kielletty, naiset ovat synnytyskoneita ja miehet päättävät keskeneään idioottimaisen itsepäisyyden puskemina kuin Kittilässä.
Ei ole estetiikan tajua, vaikka elämä on lyhyt, ja näiden ruskeapukuisten lapset ovat täyttäneet jo yliopiston. Taiteiden tiedekunnassa lienee moni viherpunasokeakin. Niin on suttaseksi menny…