Touko 2017


 

Suojanaan lepattava telttakangas. Sade työntyy oviaukosta. Aamuyöllä on kylmä.

Tituksen riemukaari, Pyhä tie eli Via Sacra, Colosseum

Ihmiskunnan totuudet ovat heittäneet häränpyllyä kerran jos toisenkin. Niin heittävät myös tänään ja huomenna.

Yksi herkullisimpia totuuden kääntäjäisiä liittyy noin vuoteen 70 jKr sekä senjälkeiseen kehitykseen. Tuolloin Roomaan tallusteli pakolainen rääsyvaatteissa, yöpyi kadun kiveyksellä, söi jos sai syödäkseen, aivan kuten aikamme pakolaiset. Roomaan saapunut sattui olemaan kovaääninen, paasasi sitä ja tätä. Paasauksesta ei Neron jälkeisessä Roomassa pidetty, ristille vaan ja henki pois. Tuon rääsyläisen hauta löytyy Pietarin kirkon alta. Oli hauta oikea tai ei, maailman suurimmaksi mainittu kirkko nimeytyy tuon pakolaisen mukaan – Pietarin kirkko Vatikaanissa.

Helsingin Rautatientorilla ei tämän päivän Pietaria tunnisteta. Häätää hänet kyllä halutaan.

Mikä oli Rooman totuus apostolien Pietari ja Paavali sinne tullessa? Tituksen riemukaari seisoo yhä Via Sacran itäpäässä Forumilla. Roomalaisten pakkovalta oli nostattanut Juudean maan kapinaan. Kapinoinnin perinteitä siellä oli. Jeesus-niminen kapinoitsija (terroristi) oli jo aiemmin menettänyt hermonsa roomalaisten kanssa. Rooman sotaväki kukisti kapinan verisesti, tappoi ja tappoi. Ajan tavan mukaan vihollisen päällikkö raahattiin riemukaaren alitse Forumin halki ja lopuksi mestattiin. Se oli roomalainen totuus.

Kumpi totuus, Pietarin vai roomalaisten, tarttui maailmaan?

Pietarillako avain maailmaan?

Yhden miespahasen puheet ottivat tuulta. Oliko se tuon puheen ansiota? Tuskin. Ehkä enemmän osoitus ihmiskunnan elämänmuotojen hapraudesta ja valtarakenteiden oveluudesta. Voi ihmispoloista.

Kun Mauno Koivisto vuonna 2017 siunataan maanalaiseksi, piispa Huovinen suoltaa tuntikaupalla Pietari-lähtöistä puhuntaa. Ja kaksi vuosituhatta Pietarin ja Paavalin surmaamisen jälkeen Helsingissä on Paavalin kirkko. Pietarin kirkkoa ei taida olla, mutta naapurissa on viisimiljoonainen Pyhän Pietarin kaupunki.

 

Totuus voi löytyä katuojasta.

Totuuksia etsineen Daniel Europaeuksen sanotaan kuolleen Pietarin katuojaan ja tulleen haudatuksi köyhien joukkohautaan. Ei tullut hänestä Pietaria eikä Jeesusta.

Jos käveleksit Rooman pölyisiä, meluisia, ruuhkaisia katuja, niin voi sitä kirkkojen määrää. Kultaa ja kiiltoa, kiiltoa ja kultaa. Parin rääsyläisen sekä Pyhän Marian nimiin tuo kaikki on kastettu tai kuivattu, kummin vaan. Ihmiskunnan totuudet ovat hapraita, tosi hapraita. Nousi kuolleista, astui ylös taivaisiin, on viimeisenä päivänä herättävä kuolleista, vai miten se meni, Huovisen sanat eilen Helsingin Tuomiokirkossa. Miksi se muuten on tuomion kirkko? Ketä tuomitaan, mistä teosta? Tuomitseminenko on maailman totuus? Ymmärrykseni sanoo, että tuo puhunta ei ole totta. En ole tuomion tarpeessa. En ole armon tarpeessa. Puhe armosta on alistamista, samaa alistamista mitä roomalaiset harrastivat ympäri Välimerta.

Paluu pakanalliseen ilotteluun?

Tunnottomat hallitsijat ovat kautta aikain havainneet että armopuhe kirkastaa vallankäytön. Keisari Konstantinus kävi verisen veljestaistelun Rooman kupeessa, sen voitettuaan keksi kristinuskon valtansa perusteluksi. Niin teki myös Kustaa Vaasa, korut pois kirkolta. Luther manasi maaseutukapinalliset. Kirkko kielsi areiolaisuuden, järkeenkäyvän ajattelun. Jos areiolaisuus olisi voittanut, ehkä minäkin olisin kristitty. Nyt en ole, en siedä epäuskottavia tarinoita. Antiikin pakanallisuus oli sentään leikkisää, ihmiskohtaista ja kasvattavaa, olisipa se elänyt. Katolinen kirkko tarrautui pyhän hengen kolminaisuuteen ja sensellaisiin myytteihin. Yhä tänään niitä meille paasataan, tuomiokirkosta alkaen. Katolinen kirkko loi jesuiittajärjestön vahtimaan maailmaa, sen rinalla Trumpin tai Putinin otteet kalpenevat. Uskokaa tai älkää, jesuiittavahtiminen jatkuu tänään. Pietarinkirkon kupeessa on valtaisa arkisto jesuiittain laatimia veteraanin iltahuutoja.

 

Tituksen riemukaari

Forum Romanum

Mainokset
  • Rooman pormestari Virginia Raggi
    Rooman pormestari Virginia Raggi
  • Vestan neitsyet
    Vestan neitsyet

Suurähettiläs Taalas selostaa Italian sisäpolitiikkaa. Kertaakaan hän ei lausu sanaa vihreät. Italiassa vihreys katosikin jo antiikin aikana.

Italiaan on muotoutunut uusi yhteiskuntaluokka: poliitikot. Roomassa poliitikkoja pyörii peräti 900. He elävät rahakasta erilliselämää. Italiaan parlamenttiin on solmiopakko, myös vierailijoille.

Italiassa väestö elää erillismaailmoissa: siisteissä ammateissa toimivat yhtäällä, mutaisessa arjessa elävät toisaalla. Nämä kaksi maailmaa eivät kohtaa. – Eikö sama kohtaamattomuus ole totta myös Suomessa.

Rooma menee alaspäin. Ratikat rätisevät ja vinkuvat, ovat kuin museosta haettuja. Julkinen liikenne on Euroopan huonoin, vai oliko maailman huonoin. Jätepussit kasautuvat pylväiden juurille. Melu, pöly, lika, epäsiisteys, onko kaupunki edes asuttava?

‘Sänkkö stelle’, tuota sanaa käyttivät kokoomuksen Harri Jaskarista alkaen. Mitähän se tarkoittaa?

– Ahaa, Five Star Movement, Movimento Cinque Stelle, ‘sänkkö stelle’. Kumpi on kummoisempi, Italian viiden tähden liike vai pohjoisen Euroopan niinsanotut vihreät? Vastauksia on useampi kuin yksi.

Miksei Italiassa ole vihreitä? Heitin tuon kysymyksen kansanedustajille bussissa. Siitäpä mietintä sikisi. Välimeren alue laidasta laitaan, Kreikka, Italia, Espanja, Syriza, Viisi tähteä, Podemos, Giudadanos. Kaikki kansalaislähtöisiä mutta ei juurikaan vihreitä. Ongelmat Välimeren maissa nousevat ihmisten sosiaalisesta arjesta. Italiassa nuorten työttömyys on 40 %. Britanniaan on muuttanut 600 000 ihmistä, 1 % väestöstä (Suomessa 1 % olisi 60 000). EU:n kannatus on tipahtanut kymmeniä prosenttiyksikköjä. Teollisuudesta katosi lamavuosina viidesosa. Sosiaalinen kriisi vei ihmisten maksukyvyn, siitä sikisi satojen miljardien hoitamattomat lainat. EU:n vakaus- ja pankkitukisäännöt estävät talouden elvyttämisen. Ihmisten varat eivät ole pankeissa talletuksina vaan sijoitusluonteisina eläkesäästöinä. Sovella siihen sijoittajavastuuta, pankkiunionin sääntöjä.

Pohjoisen Euroopan ‘vihreily’ myötäilee 500 vuoden takaisen ‘uskonpuhdistuksen’ aluetta: Saksa, Skandinavia, Itävalta. Max Weberin Protestanttinen etiikka, heitti joku. Tuskin sentään. Taitaa ‘vihreyskin’ haalistua ja kääntyä populismiksi. Ville Niinistö ja Emma Kari sen todistavat. Saksan suurimmassa osavaltiossa (N-W) vihreiden kannatuksesta pamahti kevään 2017 vaaleissa puolet pois. Suomessa eletään keinotekoisen harhakuvan vallassa, media sitä ruokkii tieten tahtoen.

Italialla on EU:ssa värisuora: ulkoministeri Mogherini, EKP:n Draghi, parlamentin puhemies Tajani. EKP elvyttää, pitää koron nollassa, pankkiunionin säännöstö uhkaa mureta tuoreeltaan Italiassa.

Matteo Renzi hävisi uhkapelinsä. Pääministeriksi tuli harmaa Gentiloni. Hän kaavailee sijoittajavastuuta pankeille ja valtion kompensaatiota eläkevaransa menettäville ihmisraukoille. Tie on hidas. Pakolaisia hukkuu Välimereen, sinne uhkaa hukkua myös Eurooppa. Kaukana on Forumin triumfien aika, Vestan neitsyeiden uhkeus.

Italian kaupungeissa pormestari valitaan suoralla kansanvaalilla, toisin kuin Helsingissä ja Tampereella. Suomessa vihreät ja kokoomus estävät ihmisten valinnanvapauden pormestarinvaalissa. Italiassa Five Star sai pormestarin Roomaan, Torinoon ja muuallekin (linkki). Nuoria fiksuja naisia (kuva), sanoi Suomen suurlähettiläs, mutta Italiassa osataan jallittaa. Rooman konkarikaarti kaivaa kuopat, joihin pikkustellat tiputetaan. Rooman tilanne on ankea.

Rooman MAXXI-museossa on kevään ajan pyörinyt video jossa professorit pohtivat Rooman lähihistoriaa ja nykypäivää. Professorien mukaan Rooman ongelmat palautuvat sotien jälkeisten vuosikymmenten yliasuttamiseen. Teollisuuteen haalittiin työvoimaa, rakennettiin ja rakennettiin. Tilanne ei ole hallinnassa. Asuinalueet vaikkapa Rooman itäisen juna-aseman ympäristössä näyttävät ankeilta. Mitä ihmiset täällä tekevät. Kituuttavat kuumissa kopeissa ja pölyssä. Mahtoiko antiikin aikanakaan olla huonompaa? Mieleen tulee Helsinki. Helsinkiin halutaan haalia satoja tuhansia uusia asukkaita, teiden varsien meluun ja pölyyn, sinne ja tänne. Helsingissä tehdään sama virhe mikä tehtiin aeimmin Roomassa. Virhe verhotaan retoriikkaan, metropolipuhunnaksi. Luoja meitä varjelkoon näiltä uusroomilta ja reettoreilta, sinnemäiltä ja soininvaaroita.

Ja se solmiopakko

En sitä todesta ottanut. Ilmankin pääsen – ellei muuten niin hymyten. Onneksi Roomassa on uraauurtanut Suomen kulttuuri- ja tiedeinsituutti Villa Lante. Lanten johtaja taikoi komerosta solmion (en sitä pyytänyt vaan se käteeni annettiin). Mikäpä siinä, kietaistaan. Vierailun jälkeen Suomen valtionarkiston pääjohtaja pyysi lainasolmion takaisin palauttaakseen sen omakätisesti takaisin Villa Lanteen. Minun ei tarvinnut nähdä edes palauttamisen vaivaa. Solmiota riisuessani ei yksi vaan kaksi naista mainitsi kuinka hyvin solmio oli minulle istunut. Kyllä siis kannatti. Muistaakseni solmio ei edes ollut vihreä.  Italialainen linja, ei-vihreys säilyi näissäkin suhteissa.

Seuraavan jutun kirjoitan eksluusiosta eli poissulkevuudesta. Ulossulkemisella on Roomassa 2500 vuoden perinne ja se kukoistaa erinomaisesti tänään.
Jenna Vehviläinen: Suoraa demokratiaa ja sirkushuveja – Italian grillolainen vallankumous
How Rome’s mayoral crisis could hurt Five Star’s national chances
Podemos
Citizens, Giudadanos

Sauli Niinistö väärinkäyttää perustuslain aukkoa. Vallan kolmijakokin murenee. Oikeuskanslerin valintaan liittyy tällä kertaa voimakas valtapoliittinen aspekti. Vilkaisu perustuslain historiaan valaisee valinnan poliittisen luonteen.

 

Nopea historiakatsaus perustuslakimurroksiin

Perustuslakiin sisällytettiin 1919 määrävähemmistösäädökset kommunismin ja vallankumouksen pelossa. Neuvostoliiton hajoaminen poisti vallankumouksen pelon ja vähemmistösäädösten tarve lieveni. Esko Ahon hallituksen säästölakien läpisaamiseksi vähemmistöturva poistettiin kokonaan. Tänään säästölakien tiellä ovat perustuslaissa kansalaisille ja kunnille taatut oikeudet. Käynnissä on mittava kampanja näiden oikeuksien heikentämiseksi. Tämän kampanjan kärkihahmo on Tuomas Pöysti.

Pöystiin henkilöityvä oikeuksien heikentämiskampanja sijoittuu perustuslakimurrosten joukossa neljän tärkeimmän joukkoon. Kyse on kaikkea muuta kuin pikkuasiasta. Oikeuskanslerin valinnassa panokset ovat jättimäiset. Henkilön valinnalla vaikutetaan siihen miten myöhemmin ymmärretään perustuslain merkitys, vallanpitäjiin kohdistuvat rajoitteet ja  poliittisen järjestelmän tehtäväkenttä.

 

Perustuslain jääviysaukko

 

Oikeuskanslerin valintatilanne on tuonut esiin outouden Suomen perustuslaissa. Presidentti valitsee itse itselleen omien virkatointensa lainmukaisuuden valvojan (69 §, 108 §). Eikö tilanne ole erikoinen? Valitseeko yhtiössä tai asunto-osakeyhtiössä toimitusjohtaja itselleen tilintarkastajan? Ei, vaan osakkaat ja yhtiökokous valitsee. Tilintarkastaja valvoo osakkaiden puolesta. Laillisuusvalvoja valvoo kansalaisten puolesta. Perustuslain jääviysaukkoa hyväksikäyttäen tämä asetelma ollaan nyt vääntämässä nurin: perustuslain tulkinta halutaan hivuttaa kansalaisia sopeuttavaksi ja tyynnyttäväksi.

Perustuslain jääviysaukko on aiemmin jäänyt huomaamatta ehkä siksi että oikeuskansleriksi (samalla presidentin toimien lainmukaisuuden valvojaksi) on voitu valita poliittisesti jotakuinkin neutraali henkilö. Tällä kertaa asia ei ole näin. Tilanne paistaa läpi, vaikka Sauli Niinistö, Juha Sipilä ja Antti Häkkänen yrittävät toisin vakuutella. Vakuuttelut syövät herrojen luottamusta yhä lisää.

 

Miten käy vallan kolmijaolle

 

Laillisuusvalvojan roolissa oikeuskansleri katsottaneen tuomiovaltaan kuuluvaksi. Presidentti on osa toimeenpanovaltaa. Kun oikeuskanslerin valintaan tällä kertaa liittyy vahvoja poliittisia piilopyrkimyksiä (tästä lisää jäljempänä), tätä kautta myös lainsäädäntövalta hiipii asetelmaan mukaan. Toimeenpanovalta (eli presidentti) valitsee itselleen sopivan tuomiovallan (eli oikeuskanslerin) poliittisin perustein (lainsäädäntövalta). Vallan kolmijako on totisinta epätotta.

Tämä kiistetään, tottakai. Olkoon kiistäminen aiheellista tai ei, totta on myös se miltä asia näyttää. Suomen valtiojärjestelmän ylätasolla vallitsee järkyttävä jääviysongelma. Se mahdollistaa eräänlaisen hyvävelikerhon muotoutumisen.

 

Tieteellis-neutraalin analyysin tarve

 

Tällaisessa tilanteessa on huutava tarve poliittisen vallan rakenteistumiseen kohdistuvalle tutkimukselle ja julkiselle keskustelulle. Vallan rakenteita tulee katsoa etäältä, viileästi, analyyttisesti, syvältä, avoimen tieteellisesti. Tärkeintä on mitä kysytään ja miten kysytään. Missä on kuuluisa huippututkimus nyt? Vallan rakenteistot eivät sisälly straregisen tutkimuksen, strategisen tutkimusneuvoston eikä akatemian prioriteetteihin.

Heitän sytykkeeksi muutaman kysymyksen:

  • Tarvitaanko oikeuskansleria lainkaan?
  • Onko oikeuskansleri kansalaisten luottomies vai  poliittisen ylätason pyrkimysten takuumies? Onko hän hallinnon sisäinen turvamies vai ihmisten kokemien ongelmien (juridinen) ymmärtäjä? Omaksuuko hän toimiensa lähtökohdaksi peruoikeudet, ihmisoikeudet, humanitaariset näkökannat vai rakenteellisten uudistusten ja säästöjen läpisaamisen ja kansalaisten sopeuttamisen niihin?
  • Millaiseksi eri tahot haluavat oikeuskanslerin roolin muodostuvan: neutraali juristi, kysymysten asettaja, keskusteluagendan rajaaja, poliittis-ideologinen vaikuttaja vai mitä?
  • Mikä on laillisuusvalvontaelinten kokonaisuus Suomessa? Onko niitä liikaa? Mitä pyrkimyksiä ne kukin erikseen ja kaikki yhdessä edesauttavat? Ovatko ne itseensä sulkeutuneita vai kansalaisia mukaanottavia (esim. netin kautta)? Kuinka tarpeellisiksi, merkityksellisiksi tai läheisiksi kansalaiset kokevat nuo elimet?
  • Mitä merkitsee pyrkimys säädösten vähentämiseen, normien purkuun? Millaista valtarakennemuutosta tämä tosiasiassa merkitsee? Miten laillisuusvalvonta asemoituu näihin poliittisluonteisiin pyrkimyksiin?

Kysymykset saattavat kuulostaa naiveilta. Mutta esimerkiksi pyrkimys suunnata oikeuskanslerin rooli säästöjen ja niihin liittyvien yhteiskuntamuutosten mahdollistajaksi on totisinta totta ja on ponnahtanut pinnalle juuri tämänkertaisessa oikeuskanslerinimityksessä (katso Pöysti, alempana).

 

Havaintoja viran hakijoista

 

Veli-Pekka Viljasen näkemyksiä sain kuulla 12.9.2016 Helsingin yliopiston seminaarissa ‘Ihmisoikeudet Suomen oikeudessa 25 vuotta’. Viime päivien media on kertonut Viljasen ja Sauli Niinistön jossain määrin eroavista näkökannoista koskien kv sopimusten roolia, maahanmuuttoa tai toimivaltuuksia kriisitilanteessa. Tuomas Pöystin tekemisistä ja näkemyksistä on asiakirjanäyttöä sekä omakohtaisia havaintojani runsaasti.

 

Miksi Tuomas Pöystin lainvastaisia hallintotoimia ei nosteta esiin?

 

Medialla (erityisesti HS) on halu kaivella esiin vaaliehdokkaiden rikostaustoja. Miksi media ei nosta esiin Tuomas Pöystin VTV:n pääjohtajan hallintotoimissaan saamaa lainvastaisuustuomiota? Pöystin pääjohtajuusaikana useat henkilöt VTV:ssä kokivat oikesturvansa uhanalaiseksi tai loukatuksi tai tulleensa väärinkohdelluksi. Lopulta eräs henkilö (en ollut minä) valitti kohtelustaan KHO:hon. ”KHO kumoaa Valtiontalouden tarkastusviraston päätöksen lainvastaisena”, kuului KHO:n päätös 13.11.2015 (taltionumero 3252, diaarinumero 1631/3/13). Päätös on varsin erikoinen, koska VTV on itse hallinnon laillisuusvalvoja poliisivaltuuksin. Nyt siis korkein tuomioistuin joutui kumoamaan laillisuusvalvojan päätöksen lainvastaisena. Mitä tämä kertoo kyseisen laillisuusvalvojan (VTV) osaamisesta, vastuuhenkilöiden pätevyydestä sekä ilmapiiristä? Eikö lainvastaisesta päätöksesta vastuulliset olisi tullut erottaa silloisista viroistaan tai muutoin ojentaa? Kuitenkin nyt sama vastuuhenkilö hakee oikeuskansleriksi, ylimmäksi lainvalvojaksi ja – kuten näyttää – presidentin toimesta aiotaan siihen nimittää. Missä on oikeus? Missä on laki? Missä on luottamus?

Tuomas Pöysti käytti VTV:tä ja asemaansa pääjohtajana poliittisiin tarkoitusperiin, ymmärrykseni mukaan lain ja perustuslain vastaisesti. Raporteissaan eduskunnalle Pöysti (VTV) hoputti panemaan pikaisesti toimeen hallituksen poliittisluonteisia tavoitejulistuksia (rakennesäästöt) vaikka jo silloin yleisesti arveltiin ja tunnustettiin että pakettiin sisältyy toimenpiteitä, jotka eivät ole sopusoinnussa perustuslain kanssa tai joiden tosiasialliset vaikutukset olivat joko tietoisen piiloisia tai oikeasti hämärän peitossa. Aiemmmassa raportissaan eduskunnalle Pöysti hoputti veropoliittisia ratkaisuja joiden perusta ei ollut silloisissa laeissa vaan veropoliittisissa pyrkimyksissä. Tätäkö on valtiontalouden tarkastus, poliittista painostamista? Eikö pääjohtaja Pöysti tullut menneeksi tehtäviensä ja virkavaltuuksiensa ulkopuolelle?

Pääjohtaja Pöysti harjoitti VTV:ssä myös pelolla johtamista, mm. näytösoikeudenkäyntejä kiinalaistyyliseen tapaan. Eräs keskitason päällikkö ei taipunut alentamaan tekemäänsä arviota alaisensa suorituspisteistä. Rangaistukseksi kyseiseltä päälliköltä riistettiin esimiestehtävät ja järjestettiin henkilöstön yleinen kokous, joka koettiin pelon ilmapiirin levittämiseksi. Pöystin metodi oli autoratiivinen, hän ei ollut ihmissuhdejohtaja.

Ympärilleen hän loi armeijamaisen esikunnan. Julkiset esiintymiset Pöysti keskitti itselleen tai esikunnalleen luoden itsestään ansioituneen tietojohtajan mainekuvan. Henkilöstön piirissä tämä kaikki aiheutti ahdistuneisuutta ja vetäytyvyyttä sekä epäluovaa ilmapiiriä. Pöystin tekemien päällikkönimitysten epäsuotuisa vaikutus jatkuu yhä tänään, mikä näkyy työilmapiirikyselyjen tuloksissa. Tästä kertoo mm. oheinen eduskunta-avustajan (ei VTV:n henkilöstöä) kirjoitus (tässä linkki).

Vuonna 2015 Tampereen yliopiston tiedekuntajuhlassa Pöystin pitämän esitelmän sanoma oli,  että ns. rakennemuutosten läpiajamiseen tarvitaan voimakasta johtajuutta. Tieteellistä avartavuutta tai demokraattista henkeä Pöystin puheesta oli turha etsiä. Sote-hankkeen tiimoilta voinee havaita samaista pakkorunnovuutta. OECD:n aiemmin useasti toistama moite Suomen terveyseroista (työterveys kontra kansanterveys) on puheista kadonut ja tilalle on nostettu elinkeinopolitiikka ja säästöpuhe. Esimerkiksi synnytysten suhteen Helsingissä ja koko maassa on suurta levottomuutta. Sote-säästöjen nimissä synnytysten tilanne mitä ilmeisimmin vain pahenee. Oikeuskanslerin arvovallalla – jos Pöysti siihen nimitetään – synnyttäjät selitetään kohtaloonsa hiljaisesti alistujiksi ja auton peräpenkillä synnyttäjiksi.

 

Tuomas Pöystin näkemyksiä perustuslaillisuudesta

 

”Suomalainen perustuslaillisuus koetuksella” oli Tuomas Pöystin kolumnin otsikko (KORJAUS: ) Kanava-lehdessä tiettävästi 22.5.2015 (ohessa kuvat). Tämä kolumni rivien väleineen kannattaa nyt lukea tarkasti. Pöysti puhuu perusoikeuksien seuraavasta testistä, joka kumpuaa ”hyvin mittavista säästöistä”. Lähtökohtanaan Pöysti käyttää VM:n aineistoja, puhuu säästöjen vaikutusten kartoittamisesta ja perusoikeuksien kantavien periaatteiden punninnasta. Huomatkaa sana punninta.

Perustuslakivaliokunnan pelko ei ole viisauden alku, sanoo Pöysti. ”Suomalaisessa perustuslaillisuudessa pitää hakea joustavuutta ja perustuslain kantavimpien periaatteiden laajaa toteutumista myös muuttuvissa oloissa.”

Arvattavaa on että oikeuskanslerin tehtäväkentälle Pöysti tekisi saman saman minkä hän aiemmin teki valtiontalouden tarkastukselle, alistaisi palvelemaan ”säästöjä” ja ”muuttuvia oloja”, eli enemmän tai vähemmän hetkellisiä poliittisia pyrkimyksiä.

Ketkä ‘olojen muuttumisen’, perustuslain ’kantavien periaatteiden’ uustulkinnan ja ‘joustavuuden’ totuudeksi tietävät ja kertovat? Tarvitseeko kabinettipiiri avukseen hyvän selittäjän.

Venäjän vallan oloissa valtiosäännön tulkintavaltaa ei voitu uskoa Venäjän keisarin nimittämille tuomareille, sanoo Pöysti. Sauli Niinistön tukemana Pöysti itse nyt halajaa tulkintavallan uskomista keisarin nimittämille tuomareille, siis itselleen.

Pöysti kirjoittaa: ”Rajautuminen vain yhä tarkkarajaisempaan lailla säätämiseen on perusoikeuksien ja niiden kantavien periaatteiden turvaamisessa liian suppea ajattelutapa. Yhteiskunnan ja oikeuden kehitys asettaa lisääntyvästi rajoja tälle lähestymistavalle.”

Lailla säätäminen on ollut poliittisen demokratian keskeinen toimintatapa. Tarkoittaako Pöysti että poliittiselle demokratialle on asetettava lisääntyvästi rajoja?

Pöysti kirjoittaa: Perustuslakivaliokunnan kiinnittyminen yksinomaan aiempiin tulkintaratkaisuihin sekä lain historialliseen tarkoitukseen voi jopa tukahduttaa yhteiskunnallisen uudistamisen. Valtion vastuita on katsottava kokonaisuutena (eurokriisi) ja siltä kannalta miten ne vaikuttavat valtion mahdollisuuksiin vastata velvoitteistaan. Perustuslaillisuus ei ole juristeriaa…

Kuten huomataan, tässä ollaan politiikan ydinkysymysten äärellä. Onkohan Suomen perustuslakia säädettäessä ja oikeuskanslerius siihen kirjattaessa tarkoitettu, että lainmukaisuuden valvojat määrittelevät juristerian uusiksi, alkavat asetella rajoja muille toimintasfääreille ja tulkitsevat perusoikeuksien kantavat periaatteet kuten tulkitsevat.

Edellisessä toimessaan VTV:n ja pääjohtajana Pöystin saama lainvastaisuustuomio ei vakuuta mahdollisen oikeusansleri Pöystin tulevista oikeusvaltion kantavien periaatteien uustulkinnoista.

 

Veli-Pekka Viljasen puhe seminaarissa Helsingin yliopistolla

 

Veli-Pekka Viljanen puhui Helsingin yliopistolla 12.9.2016 seminaarissa ‘Ihmisoikeudet lakien säätämisessä 25vuotta’ (seminaarin ohjelma ohessa kuvana). Viljasen pääsanomaksi ymmärsin moitteen perus- ja ihmisoikeuksien valvonnan nykyistä epäsystemaattisuutta kohtaan ja valvonnan terävöittämisen tarpeen. Ihmisoikeustulkinnoissa on vaihtelua, systemaattisuus puuttuu. Lakien valmisteluvaiheessa ihmisoikeusnäkökulma saattaa vielä olla esillä, mutta hallituksen esityksistä se helposti unohdetaan, joskus tietoisesti. Perustuslain valvonnan hajauttaminen eduskunnassa eri valiokuntiin ei olisi toiminut. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot eivät ole moitteita vaan langettavia tuomioita, Viljanen sanoi.

Mainitun seminaarin kantava moite oli että perusoikeus- ja ihmisoikeuksia ei nyt nähdä suojeltavina asioina eikä edistämistehtävänä (53 §) vaan rajoitteina, joita mahdollisuuksien mukaan kierretään, minimoidaan, ohitetaan. Valvonta jätetään jälkikäteiseksi ja siirretään tuomioistuimille tai hallinnolle (Juha Sipilän kannanotot erityisesti).

Tuo seminaarissa moitittu asenne on luettavissa myös Tuomas Pöystin yllä mainitusta kolumnista. Kaunistelevaan retoriikkaan puettuna laillisuusvalvojien, ministerien ja presidenttien tehtäväksi asetetaan ns. ‘rakenneuudistusten’ junailu siten että oikeuskarikot vältetään ja kansalaiset sopeutetaan ja alistetaan.

 

Veli-Pekka Viljasen ja Sauli Niinistön eroavat näkemykset?

Turun Sanomat uutisoi 28.4.2017:

”Viljanen arvosteli presidentti Sauli Niinistön viime vuoden helmikuussa valtiopäivien avajaisissa pitämää puhetta, jossa tämä käsitteli turvapaikkakriisin hoitoa. Niinistö totesi, että asiaa koskevat kansainväliset säännökset ja niiden tulkinta on kehittynyt aivan toisenlaisissa olosuhteissa. Hän sanoi olevansa varma, että jos kansainvälisiä ja niihin perustuvia kansallisia säännöksiä tehtäisiin vasta nyt, niiden sisältö olisi olennaisesti tiukempi.
Turun yliopiston professori Veli-Pekka Viljanen kommentoi Niinistön puhetta kriittiseen sävyyn Ylelle. Hän totesi, että Suomessa kansainväliset velvoitteet on yleensä otettu hyvin vakavasti ja niitä on noudatettu.
– Suomi ei kuulu niiden maiden joukkoon, jossa kansainväliset sopimukset ovat vain poliittisia julkilausumia. Meillä on katsottu, että niillä on oikeudellinen status, Viljanen sanoi.”

Vaikuttavatko poliittisluonteiset näkemyserot oikeuskanslerinimitykseen? Eikö olisi yhteiskunnan eheyden ja älyllisen ilmapiirin kannalta toivottavaa se että näkyvissä viroissa olisi näkemysvaihtelua ja keskustelualttiutta. Tehdäänkö Suomesta Kiinaa?

Tärkeäähän on myös se miltä asiat näyttää.

 

Sauli Niinistön huolehdinta yhteiskunnan eheydestä ja luottamuksesta

 

Valtiopäivien avajaispuheissaan eduskunnan edessä ja uudenvuoden puheissaan Niinistö on kantanut huolta yhteiskunnan eheydestä. Ehkä hän muistaa tämänkin huolensa valitessaan itselleen soveliasta omien toimiensa lainmukaisuuden valvojaa.

 

Perustuslaki on kansalaisten turva vallanpitäjiä vastaan

 

Ranskalainen valtiotieteilijä, professori Pierre Rosanvallon on tutkinut demokratia- ja perustuslakikäsityksen muuntumista parin vuosisadan ajalta. Hän korostaa, että perustuslaki on tarkoitettu kansalaisten turvaksi vallanpitäjiä vastaan. Tämä onkin ainoa oikea lähtökohta Englannin mainiosta vallankunouksesta lähtien. Siihen verrattuna Tuomas Pöystin edustama kanta että perustuslain pitää ”joustaa” jotta vallanpitäjien ajamat muutokset yhteiskunnassa saadaan läpi, on tuomittava.
Johtopäätös:

Tuomas Pöystiä ei tule valita valtioneuvoston oikeuskansleriksi.

Jos Sauli Niinistö Tuomas Pöystin kuitenkin nimittää, ryhdyttäköön toimiin jotta Sauli Niinistön ensimmäinen kausi presidenttinä jää viimeiseksi. Tarjoan työpanokseni.
Lähteet:

Tuomas Pöysti: Suomalainen perustuslaillisuus koetuksella. (KORJAUS:) Kanava-lehti 22.5.2015. Katso oheiset kuvat. Etsin linkkiä….

Ihmisoikeudet Suomen oikeudessa 25 vuotta. Seminaari Helsingin yliopistolla.

Tässäkö syy ettei Viljanen kelvannut oikeuskansleriksi? Arvosteli presidentin puhetta viime vuonna. Turun Sanomat 28.4.2017

Olli Ainola: Presidentti ei halua poliittista päällystakkia. Iltalehti.

Juhani Kahelin: Perustuslaki on kansan turva enemmistövaltaa vastaan (katsaus Rosanvallonin kirjaan Demokraattinen oikeutus)

Mervi Syväranta: Valtiontalouden tarkastusviraston TF-yksikkö kriisissä

Kummastuttaa ihmiset jotka vaan ovat. Ei hakua päällä, ei missään suhteessa. Mitä he tekevät illat yöt ja päivät, töllöttävät jääkiekkoa ja ankeisia.

Eduskunnassa jätin Touko Aallon olutseuran väliin mutta tiede- ja taideseurasta löysin itseni. Esitelmää, seminaaria, paneelia, K-infoa päivä kuin päivä. Yksin oot sinä ihminen, yksin keskellä kaiken. Missä kaikki ovat? Eduskunnan huippuosaajien palkkakuopan (5000 – 10000) pohjalta ei näe kuopan reunan yli eikä osaa kaivata uusien ajatusten toiseutta. Köllöttely tuottaa euroja saman verran.

Helsingin ytimessä sadan metrin säteellä on seminaaria, paneelia, luentoa, kirjastoa, museota, taidehallia, vapputelttaa, uusivuosilaulantaa, torikonserttia. Ehdoton elämys oli Kullervo-sinfonia Senaatintorilla, se kertoi kullervosta, minusta. Luettuani Jukka Viikilän kirjan Engelin ja tsaarin teoista aloin vierastaa ellen vihata tuota toria, pömpöösiä vallan keskusta. Empiren tieltä purettiin puukirkko ja tuhottiin hautausmaa. Helsingin imperialismi periytyy tsaarin ajalta ja pahenee päivä päivältä.

Olen keksinyt kutsua itseäni esseistiksi koska esseisti voi olla mitä vaan. En ole mitään tai olen mitä vaan

Kerran halusin oppia paremmaksi. Aloin lukea Suomen parhaan esseistin Antti Nylenin – kuten Helsingin heimot häntä kutsuvat – kirjaa Pahuuden kukkaset vai mikä lie nimi ollut. Sainko luettua kymmentäkään sivua kun suljin kirjan. Koskaan, koskaan en enää koskisi Nylenin kirjoihin, ajattelin. Kirjoitan itse paremmin. Kehukoot Helsingin heimot nyleniään.

Jouduin katsomaan Tsehovin Vanja-enon. Oho, ei huono ollenkaan. Tehov oli omaperäinen havainnoija. Näytelmiin kirjasi ihmisten ajelehtimisen, elämän onttouden, kaipuun hetkellisyyden, pakenemisen tietämättä mihin, sivistyksen ohuuden, tiedeviisauden katoavuuden, yhteiskunnan ja ympäristön rapistumisen, yleisen otteettomuuden. Pyristelyn jälkeen jäljelle jää vain kaihomieli ja arjen tylsyys. Laskut on maksettava, kirjaa pidettävä ja valtion tilit tarkastettava. Horiseva professori kyyditsee haahuilevan nuorikkonsa Rostoviin. Siinä aikamme kuva, se jota hyvinvoinniksi kutsutaan.

Tahdoin nähdä elokuvan Setäni Tony Erdmann. Liukkaasti luikahteli Sandra liikemiesten keskellä, neuvoi, opasti ja konsultoi. Vieressä ja mielessä kummitteli toinen minuus, tunki joukkoon, kummastutti liikemiehiä. Voiton vei lopulta toiseus, kutsuille pääsi vain alastomana. Ironia, viattomuus ja lämpö johdatti ymmärtäväisten ihmisten pariin, pois pömpöösien seurasta.

Eikö poliittisessa kodittomuudessa ole tarpeeksi.

Pitääkö kodittomuuden koskea myös kirjallisuutta, tätä kotimaista. Miki Liukkosen kirjaa en ikinä jaksaisi lukea mutta lainailenpa mitä hän on sanonut tai mitä hänestä on sanottu. Haluan paneutua ajan henkeen, sanoo Liukkonen. Ajelehtiminen on uusi olemisen muoto. Fobiat ja neuroosit määrittävät ihmisyyttä. Neurootikoista koostuva sirkus on ajan kuva. Maailman pirstaleisuus, merkityksetön nippelitieto ja pätevältä vaikuttava mukafakta, heikkojen signaalien kakofonia. Kotimainen kaunokirjallisuus on vajonnut viihteen tasolle. Kirjallisuus heijastelee enää vain itseään ja tarinoitaan.

Kysyikö joku elämäni tarinaa? Ehkä tarina onkin tarinattomuus, etsiminen, liikkeelläolo, irrallisuus, leijuvuus, keveys, ikuinen kaipuu ymmärtäväisten luo.

Katkelma Kodittomuus-raportista.
Lue koko tarina

En ollut helsinkiläistä kulttuurisukua jonka vesat kelluu itsetunnossa, tekevät väitöskirjan puoliaivoilla, menevät teatterikorkeaan kun isäkin siellä meuhkasi ja ovikin oli valmiiksi selällään. Elämän täyttymyksenä heillä on putous, villikortti, ankeinen, rethro tai yellow.

Aita on pystyssä joka puolla, portit kiinni:

  • tieteen oppien vieraus, yliopistojen formalismi
  • valtion alistavat johtamisopit
  • poliittinen kodittomuus, fyysiset rajoitteet
  • Helsingin kulttuuriheimojen omahyväinen sulkeutuneisuus
  • perinteisen median totaalinen kiinniolo
  • oman itsen yliherkkyys

Impivaaran sitkolla aidasta löytää reiän. Reiäksi minulle löytyi netti. Enää ei ollut portinvartijoita. Kirjoitan mitä kirjoitan. Tosin en tiedä, kaikkiko turhaa on kuten Eino Leinolla.

”Olen lukenut juttujasi” – kuulin tuon  lausahduksen muutaman kerran eduskunnan käytävillä. Enemmän oli niitä jotka lakkasivat tervehtimästä, piispasta persutyttöön.

Katkelma raportista Kodittomuus
Lue koko raportti

Yhteiskunnan eliittipiirit perustavat säätiön, joka alkaa määrätä tutkimus-, tiede- ja koulutustoiminnasta Tampereella.

Tässä luettelo eliittikunnan jäsenistä ja pääomasta minkä kukin tässä vaiheessa sijoittaa yliopistosäätiöön:

  • Suomen valtio (50 000 euroa)
  • Jane ja Aatos Erkon säätiö (1 000 000)
  • Kaupan liitto (50 000)
  • Kauppias K. P. Ruuskasen säätiö (50 000)
  • Kunnallisneuvos C. V. Åkerlundin säätiö (50 000)
  • Mannerheimin lastensuojeluliiton tukisäätiö (10 000)
  • Pirkanmaan liitto (50 000)
  • PSHP/Tampereen yliopistollisen sairaalan opetus- ja tutkimussäätiö (250 000)
  • Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK (50 000)
  • Suomen Punainen Risti (10 000)
  • Tampereen aikuiskoulutussäätiö (250 000)
  • Tampereen kauppakamari (200 000)
  • Tampereen kauppaseura (10–50 000)
  • Tampereen kaupunki (50 000)
  • Tampereen suomalainen klubi (20 000)
  • Tampereen teknillinen seura (30 000)
  • Tekniikan akateemiset (50 000)
  • Teknologiateollisuus, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö (50 000)
  • Väinö Tannerin säätiö (10 000)
  • Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry (10 000)

Katsokaa näitä nimiä: Erkko, Mannerheim, Tanner jne. Tampereen Yliopisto siirretään erkkolaisten käsiin, tannerilaisten käsiin, SAK:n käsiin, kauppakamarin käsiin. Vararehtori Harri Melin kuvasi asian sanomalla että Tampereen yliopisto ei ole punainen vaan valkoinen.

Tampereen (entinen) pormestari Anna-Kaisa Ikonen, Aamulehti, varararehtori Harri Melin ja lukemattomat muut ovat ylistäneet kuinka uusi ”yliopisto” on Tampereen kaupungin ja seudun tärkein hanke. Esitelmässään 11.4. Harri Melin kertoi esimerkin suurenmoisesta tutkimuksesta: raitiotien pysäkin vaikutus ympäristöönsä. – Hienoa, Tampere saa pysäkkiyliopiston.

Harri Melin luetteli muitakin ”uuden yliopiston” huippuaiheita: myynnin johtaminen, tieto/bisnes/työ, rakentaminen, pelit. Mainitun raitiotiepysäkin ympärille sijoitetaan 10 000 uutta asukasta, tässä onnistumiseksi tarvitaan yliopistollista, akateemista huipputiedettä.

Yliopiston säätiöittäminen on suurliike-elämän hanke. Hanketta alunperin pohjustamaan pyydettiin Stig Gustafsson, mies Wärtsilän, Outokummun ja Elinkeinoelämän Keskusliiton ylimmästä johdosta.

Tampereen nykyinen yliopisto, entinen yhteiskunnallinen korkeakoulu alistetaan palvelemaan yrityksiä, suuryrityksiä, rakennusfirmoja, työmarkkinajärjestöjä, pelureita. Kyse on puhdasoppisesta vallankaappauksesta ja vain siitä.

Valtiovalta, Sanni Grahn-Laasosen hallinnoima OKM pakottaa säätiön perustamiseen. Ennen joulua Yle kertoi Grahn-Laasosen uhanneen tulevien valtionapujen poisvetämisellä ellei hanke etene. Tuollainen uhkailu on laitonta. Laittomaan uhkailuun syyllistyy ministeri Grahn-Laasonen ja hänen kauttaan Suomen hallitus. Valtion varat eivät ole ministerin varoja, eivät myöskään maan hallituksen varoja. Eikö laittomasta uhkailusta ole tapana rangaista. (Forssassa Grahn-Laasosen puoluetta näytäänkin jo rangaistun, ääniosuus laski  5.5 prosenttiyksiköllä.)

Edistyksellisen Tiedeliiton seminaarissa 11.4. kuuntelin OKM:n ylijohtaja Tapio Kosusta, vararehtori Harri Meliniä, SYL:n vihreää puheenjohtajaa Riina Lummetta. Muut esitelmöijät sekä yleisö esittivät kohteliasta mutta painavaa kritiikkiä OKM:n yliopisto- ja tiedepolitiikkaa kohtaan: sen läpinäkymättömyys, epädemokraattisuus, bulvaanien käyttö (Demos Helsinki). Kosusen, Melinin, Lumpeenkin vastaukset olivat mitäänsanomattomia tai liehakoivia: ”hyvä kysymys”, pitää miettiä”. Kritiikkiä eliitin edusmiehet eivät kuuntele. Yliopistopolitiikkaa Suomessa pyörittää eliittien diktatuuri. Tämän diktatuurin toimin ja jopa laittomuuksiin turvautuen yliopistolaitos alistetaan palvelemaan nykyeliittejä, elinkeinoelämää, tymarkkinajärjestöjä, säätiöitä, erkkoja, tannereita.

Kyse on vallansiirrosta ja vallankaappauksesta.

Aikoinaan hakeuduin opiskelemaan Tampereen yliopistoon, kauempaa pohjoisesta tullen. Tänään en Tampereelle menisi. Millä oikeudella Tampereen yliopisto ja ”uusi yliopisto” alistetaan palvelemaan Tampereen kaupungin, sen seudun ja elinkeinoelämän tarpeita. Eikö yliopisto yhäkin saa suuren osan rahoistaan valtiolta eli koko kansakunnalta kerätyistä verovaroista. Tutkimuksen ja koulutuksen alistaminen yhtä seutua palvelemaan on yhteisten varojen väärinkäyttöä.

Seminaarissa 11.4. tuli esille paljon muutakin kuin ylläsanottu. Siihen on palattava. Tämä olkoon pieni avaus.

On uuden yliopistokapinan aika. Edellisestä onkin 48 vuotta. Opetusministeri Johannes Virolainen lupasi silloin yliopistojen hallintoon henkilö ja ääni -periaatteen, tarkoittaen myös opiskelijoita.

Tänään perustetaan säätiö. Säätiön hallituksen valitsee salaperäinen nimitystoimikunta. Ja eikö vaan samainen säätiön hallitus ala toimia yliopiston hallituksena. Tästä ei röyhkeys röyhkeämmäksi muutu.

Tampereen kaappausta räikeämpää tuskin löytyy ihmiskunnan historiasta.