Suojanaan lepattava telttakangas. Sade työntyy oviaukosta. Aamuyöllä on kylmä.

Tituksen riemukaari, Pyhä tie eli Via Sacra, Colosseum

Ihmiskunnan totuudet ovat heittäneet häränpyllyä kerran jos toisenkin. Niin heittävät myös tänään ja huomenna.

Yksi herkullisimpia totuuden kääntäjäisiä liittyy noin vuoteen 70 jKr sekä senjälkeiseen kehitykseen. Tuolloin Roomaan tallusteli pakolainen rääsyvaatteissa, yöpyi kadun kiveyksellä, söi jos sai syödäkseen, aivan kuten aikamme pakolaiset. Roomaan saapunut sattui olemaan kovaääninen, paasasi sitä ja tätä. Paasauksesta ei Neron jälkeisessä Roomassa pidetty, ristille vaan ja henki pois. Tuon rääsyläisen hauta löytyy Pietarin kirkon alta. Oli hauta oikea tai ei, maailman suurimmaksi mainittu kirkko nimeytyy tuon pakolaisen mukaan – Pietarin kirkko Vatikaanissa.

Helsingin Rautatientorilla ei tämän päivän Pietaria tunnisteta. Häätää hänet kyllä halutaan.

Mikä oli Rooman totuus apostolien Pietari ja Paavali sinne tullessa? Tituksen riemukaari seisoo yhä Via Sacran itäpäässä Forumilla. Roomalaisten pakkovalta oli nostattanut Juudean maan kapinaan. Kapinoinnin perinteitä siellä oli. Jeesus-niminen kapinoitsija (terroristi) oli jo aiemmin menettänyt hermonsa roomalaisten kanssa. Rooman sotaväki kukisti kapinan verisesti, tappoi ja tappoi. Ajan tavan mukaan vihollisen päällikkö raahattiin riemukaaren alitse Forumin halki ja lopuksi mestattiin. Se oli roomalainen totuus.

Kumpi totuus, Pietarin vai roomalaisten, tarttui maailmaan?

Pietarillako avain maailmaan?

Yhden miespahasen puheet ottivat tuulta. Oliko se tuon puheen ansiota? Tuskin. Ehkä enemmän osoitus ihmiskunnan elämänmuotojen hapraudesta ja valtarakenteiden oveluudesta. Voi ihmispoloista.

Kun Mauno Koivisto vuonna 2017 siunataan maanalaiseksi, piispa Huovinen suoltaa tuntikaupalla Pietari-lähtöistä puhuntaa. Ja kaksi vuosituhatta Pietarin ja Paavalin surmaamisen jälkeen Helsingissä on Paavalin kirkko. Pietarin kirkkoa ei taida olla, mutta naapurissa on viisimiljoonainen Pyhän Pietarin kaupunki.

 

Totuus voi löytyä katuojasta.

Totuuksia etsineen Daniel Europaeuksen sanotaan kuolleen Pietarin katuojaan ja tulleen haudatuksi köyhien joukkohautaan. Ei tullut hänestä Pietaria eikä Jeesusta.

Jos käveleksit Rooman pölyisiä, meluisia, ruuhkaisia katuja, niin voi sitä kirkkojen määrää. Kultaa ja kiiltoa, kiiltoa ja kultaa. Parin rääsyläisen sekä Pyhän Marian nimiin tuo kaikki on kastettu tai kuivattu, kummin vaan. Ihmiskunnan totuudet ovat hapraita, tosi hapraita. Nousi kuolleista, astui ylös taivaisiin, on viimeisenä päivänä herättävä kuolleista, vai miten se meni, Huovisen sanat eilen Helsingin Tuomiokirkossa. Miksi se muuten on tuomion kirkko? Ketä tuomitaan, mistä teosta? Tuomitseminenko on maailman totuus? Ymmärrykseni sanoo, että tuo puhunta ei ole totta. En ole tuomion tarpeessa. En ole armon tarpeessa. Puhe armosta on alistamista, samaa alistamista mitä roomalaiset harrastivat ympäri Välimerta.

Paluu pakanalliseen ilotteluun?

Tunnottomat hallitsijat ovat kautta aikain havainneet että armopuhe kirkastaa vallankäytön. Keisari Konstantinus kävi verisen veljestaistelun Rooman kupeessa, sen voitettuaan keksi kristinuskon valtansa perusteluksi. Niin teki myös Kustaa Vaasa, korut pois kirkolta. Luther manasi maaseutukapinalliset. Kirkko kielsi areiolaisuuden, järkeenkäyvän ajattelun. Jos areiolaisuus olisi voittanut, ehkä minäkin olisin kristitty. Nyt en ole, en siedä epäuskottavia tarinoita. Antiikin pakanallisuus oli sentään leikkisää, ihmiskohtaista ja kasvattavaa, olisipa se elänyt. Katolinen kirkko tarrautui pyhän hengen kolminaisuuteen ja sensellaisiin myytteihin. Yhä tänään niitä meille paasataan, tuomiokirkosta alkaen. Katolinen kirkko loi jesuiittajärjestön vahtimaan maailmaa, sen rinalla Trumpin tai Putinin otteet kalpenevat. Uskokaa tai älkää, jesuiittavahtiminen jatkuu tänään. Pietarinkirkon kupeessa on valtaisa arkisto jesuiittain laatimia veteraanin iltahuutoja.

 

Tituksen riemukaari

Forum Romanum

Mainokset