( maaliskuu 2018 / keskustelua )

Ensin pakolaiset, sitten työttömät, köyhät, nuoret ja eläkeläiset. Eriarvoistava järjestys etenee askel askeleelta. Me kaikki olemme pakolaisia.

Ranskalaisfilosofi Rancieren perusajatuksiin kuuluu kaikkien ihmisten älyllinen tasa-arvo. Tasa-arvo ei ole poliittisen toiminnan tulos vaan lähtökohta. Jokainen ja kuka tahansa – tämä on ainoa universaali.

Ulossuljetut nousevat näyttämölle ja avaavat suunsa tarvitsematta ketään puhumaan puolestaan. Esimerkki Suomesta tänään: työstä kieltäytyjäin liitto vastassaan aktiivimalli.

Osattomien osa laajenee, kun yhä uusia ihmisiä luokitellaan riskiryhmiksi. Ulossuljettujen ylijäämä, maaton joukko, työn ulkopuolelle jäävä väki, roskajoukko, köyhälistö tai Marxin sanoin ’alimpien kerrosten passiivinen mädäntymistuote’. Köyhä, tuo omaisuudeton ja ominaisuudeton on uhka.

Ketkä suljetaan ulos tai keillä on oikeus esittää näkemyksensä. Jako niihin, joita pidetään kykenevinä ajattelemaan tai tekemään vaikkapa tiedettä ja niihin jotka ovat vain tutkimuskohteina.

Kenen ääntä kuullaan. Ketkä tunnustetaan poliittisiksi toimijoiksi. Platon sulki kansan pois vapaan keskustelun piiristä. Järjestyksen hallinnalla estetään tänään pääsy filosofian piiriin. Ihminen vailla ominaisuuksia.

Osaton nousee esiin toimijana – ei todisteena epäkohdasta – ylittää vakiintuneen sanaston, murtaa vakiintuneen näkemisen ja katsomisen tavan.

Rancieren ajattelu on kuritonta, romuttaa oppialojen jaot. Tämä liittyy kysymykseen tiedon, tieteen, ‘älykköjen’ tai filosofin tehtävästä: mistä asemasta kukakin puhuu, kenen tai minkä nimissä, kenellä on lupa avata suunsa missäkin tilanteessa.

Filosofian tehtävä on ihmisten kykyjä rajaavien ja estävien luokittelujen murtaminen.

Tiedolliset hierarkiat ja niihin nojaavat roolit kyseenalaistetaan. Ymmärtää voi kuka tahansa, älyjen tasa-arvo. Tasa-arvo ei ole päämäärä, ei politiikan tavoite tai tuotos vaan lähtökohta.

Vaatimus kaikkien tasa-arvosta sekä yhdenvertaisesta osallisuudesta oikeuksiin on universaali. Politiikassa kyse on oikeuksien muotoilusta uudelleen ja uusien oikeuksien luomisesta. Politiikka on oikeuksien kentän laajentamista.

Taide siirty reunoille, auttaa näkemään sellaista mitä ei ennen kyetty näkemään kiistan aiheeksi, koska sitä ei ollut meille havaittuna olemassa. Taide monimutkaistaa annettuja totuuksia, nostaa esiin vaiennettuja ja piilossa olevia näkökulmia. Taide avaa vapaan toimettomuuden tilan. Taide paljastaa ihmisen oman tahdon ja elämänhalun. Työstä kieltäytyjien näyttely sekä Ossi Nymanin teos Röyhkeys on tällaista taidetta.

Elokuva, esimerkiksi Susanna Helken Joutilaat kuvaa, miten ihminen selviää maailmassa keneltäkään lupaa kysymättä. Maailman ylösalaisin keikauttava hulvattomuus, kalevalainen suohonlaulanta, lötkö. Nauru tuottaa repeämän. Nauru on vastarintaa holhoavalle pyrkimykselle aktivoida. Siinä taiteen poliittinen potentia.

Ihminen on itse itsensä määrittäjä.

* *

Yllä oleva on tiivistelmää kirjasta ‘Jacques Ranciere ja erimielisyyden näyttämöt’.

Ranciere on Algeriassa syntynyt, Ranskassa asuva ajattelija, kirjoittaja, filosofi. Hän katsoo maailmaa ulkoa, alhaalta, reunalta, sivusta, syrjästä. Ranciere on me.

Aikomukseni on esitellä Rancieren ajattelua muiltakin osin.

* * *

Missä ihmisten älyllistä tasa-arvoa ylenkatsotaan tänään erityisen totutusti? Yliopistolla. Siinäpä paradoksi. Menet mihin tahansa seminaariin, paneeliin, kuulemaan esitelmää, ensimmäisen puoli tuntia he käyttävät kehuskeluun ”tohtori sitä, tohtori tätä, väitös siitä, väitös tuosta, tässä tai tuossa yliopistossa, sinä ja tänä vuonna, sitä sun tätä, tätä sun sitä”.

Osattomat kuuntelevat päät pökertyneinä.

Valtiollisesti ohjattu yliopistoväki, varsinkin politiikan tutkijat keksivät älyn pakolaisista leimaavia sanoja. Milloin olemme populisteja, milloin kuplia, milloin kuiluja, erään professorin mielestä viemärirottia.

 

Kirja ’Jacques Ranciere ja erimielisyyden näyttämöt’

Ranciere Wikipedian mukaan