Kruunun haka oli lehmien laidun ja hevosten kirmailutanner. Taloja kallioiden laelle alkoivat rakentaa ruiskumestari, merimiehen leski, rakennusmestarit, arkkitehdit. Ihmisten leikkisä luovuus ja vapaa mieli sai vielä liihottaa. Kruunu tai senaatti ei kahlinnut toisin kuin kaavoittajat ja lautakunnat nykyään. Syntyi taloja ja pihoja joita tänään voi ihailla mutta jotka joutuu etsimällä etsimään.

Kruununhaka-seura ja talojen asukkaat esittelivät talojensa tarinoita neljän tunnin kierroksella.

Pukki - Lammas - Tiikeri - Puhveli - Pantteri - Karhu

Korttelit: Pukki – Lammas – Tiikeri – Puhveli – Pantteri – Karhu

 

Ruiskumestarin talolla on ikää 200 vuotta – Helsingin vanhin paikallaan seissyt puutalo. Noina aikoina tiedettiin mihin talo kuuluu rakentaa: kalliolle. Yhä tänään pihan keskellä pilkistää kallion laki. Toisin tehdään tänään. Laajasalossa kallio räjäytetään talojen tieltä, tilalle rautaverkko. Suomen tarina kaartaa kallion laelta takaisin syvänteeseen. Espoossa ihmiset ängetään tunneliin jottei meri häikäise silmiä. Alaspäin on kaupunkien mieli. Nimillä kyllä pelehditään – Kruunuvuorenselkä, Kruunuvuorenranta, Kruunusillat, Kruununhaka. Paitsi että kruunulla ei enää ole vuorta. Turhaan kaupittelette kruunurannan asuntoja. Kuka syvänteeseen muuttaisi.

Merimiehen leski oli rakennuttanut ruiskumestarin talon viereen monikerroksisen kivitalon. Tänäänkin se hyvänä seisoo. Kuinka tuollaisia temppuja tehtiin 1800-luvulla? Merimiehen leski?

Leikkisän mielen näyte löytyy Puhvelin korttelista Kruununhaassa. Kadulle se ei näy, mene sisäpihalle. Talon rakensivat arkkitehdit, Lars Sonck mainittiin. Talo on U:n muotoinen kuten muutkin esitellyt talot. Kymmenen vuotta Puhvelin taloa rakennettiin. Kolme puoliympyrän muotoista ulkonemaa sisäpihalla tekee talosta leikkisän. On alapiha ja on yläpiha, taisi olla tornejakin. Talon väliseinien paksuudeksi kerrottiin puoli metriä, ulkoseinien paksuudeksi mainittiin metri tai puolitoista. Eihän taloa väräyttäisi edes Naton pommit. Kerroksia viisi mutta silti asuntoja vain 17, keskikoko 250 neliötä, suurin asunto 550 neliötä. Ei, en ihaile suuruutta vaan talon leikkisyyttä, moni-ilmeisyyttä, sisäpihan kodikkuutta. Talosta huokuva vapaan mielen lento on Helsingistä ja kaupungeista tuhottu. Jätkäsaaresta, Kalasatamasta, kaupungeista ylipäänsä on tehty yksitotisia vankiloita, synkkiä taloja limikkäin ja päällekkäin, asunnot vankisellejä, parvekkeet toisissaan limi.

Muoto seuraa funktiota, tätä he ovat jankanneet viimeiset 100 vuotta (funktionalismi). He eivät tiedä mitä ovat ihmismielen funktiot. Ihminen ei ole kulmikko eikä laatikko. Kaavoittajat ja laatikkopiirturit vääristävät ihmiset oman ahneutensa ja valtansa jauhokkeeksi. Massaa, massaa, massaa, lisää massaa, massaa, massaa – siinä heidän kuvittelukynsä.

Ikinä en olisi keksinyt Karjalan vaakunaa Elisabethin kadun ylätornissa. Talon ulkoseinästä puolikas on graniittia, toinen puolisko betonia, saumassa konkurssi. Karjalaisten yhteisö talosta piti tulla, keittiöineen, pesuloineen, kaikkineen, eri-ikäisille. Tätä taloa tsaarin ohrana vahtasi mutta jäi toiseksi. Terroristit – tänään heitä kutsutaan jääkäreiksi – tulivat taloon metsänistuttajiksi verhoutuneena, oikeasti matkustaakseen Tornion kautta terroristien leirille Saksaan (terroristeja suhteessa valtioon, esivaltaan). Nämä kansalaistottelemattomat ja tsaarihallinnon kannalta rikolliset poistuivat talosta takakadulle ohranan vahdatessa Liisankadulla. Kunnes yksi terroristi joi itsensä junassa niin humalaan, että unohti repun junaan ja reitti paljastui.

Toinen talo Elisabethin kadulla, moni-ilmeinen sekin, sisäpihalta nähtynä. Rakentajana rakennusmestari, siihen ei tarvittu arkkitehtitoimistoa, ei lautakuntaa, ei Swecoa, ei rakennuslupaa. Lenin ja Maxim Gorki tapasivat talossa toisensa. Kruununhaka – se onkin ollut tottelemattomuuden pesä, aikansa ainopennanen. Missähän talossa Kekkonen täällä vieraili, omaa kumoustaan hoitamassa.

Monen talon yhteydessä vilahti kirjailijoiden, näyttelijöiden ynnä muiden nimiä, Paasilinna, Kilpinen, Linnus, vaikka ketä. Pantterin korttelissa taloaan esitellyt asukas taputti itselleen kun sai kerrottua että sukupuussaan oli ollut eduskunnan oikeusasiamies, kahteenkin kertaan. Kuulijat eivät tajunneet taputtaa. Yksi talo oli kerran ollut kenraaleja täynnä, hirmuisesta Haartmanista alkaen.

Neljän tunnin kierroksen pääsanoma: mielen vapaus.

Kruununhaassa mielen vapaus on kukkinut joskus, ei kaikkialla mutta siellä täällä. Vapaan mielen jälkiä on tänään vaikea löytää ja havaita. Jäljet ovat hautautuneet tylsän rakennusmassan alle, kaupungin ahneuden ja ylimielisyyden alle. Myös oma mielemme on turrutettu vankilamaiseen fyysiseen ympäristöön. Emme osaa muuta enää edes kaivata ja kysyä.

Kuuntelin kirjailija Donna Leonia Akateemisessa. Venetsia on menetetty, Venetsiaa ei enää ole, hän sanoi. Venetsian tuhoaa 33 miljoonaa turistia joka vuosi. Oikeita asukkaita on 55 000. Heille kaupunki on sietämätön ja kuollut. Venetsiaa ei enää pelasta mikään koska kaupungin johto kieltäytyy suitsimasta turismia. Donna Leon muutti itse pieneen salaiseen sveitsiläiskylään.

Helsinki, Suomi, kaupungit ja kunnat kulkevat täsmälleen samaa polkua kuin Venetsia, Barcelona ja Amsterdam. Helsingin johto kiljui kesällä riemusta kun yhtenä päivänä kaupungissa kävi 16 000 risteilijäturistia. Senaatintorilla turistilla on 5 minuuttia aikaa pakollisen selfiensä ottoon. Torin laidat pörisee laivaturistien busseja. Kulttuurin mieli?

Suomea tai maailmaa ei tuhoa muuttoliike, ei maahanmuuttajat vaan turistien ahnehdinta. Lapin tunturitkin, tunturinäkymät Kaunispäästä alkaen tuhotaan turistien tieltä. Donna Leonin lailla pakopaikkaa on alettava etsiä tänään. Pyhän joen töyräältä se ehkä löytyy.

Vapaa leikkisä mieli on Suomesta, rakentamisesta ja ihmisiltä tuhottu. Kalliot poroksi.

 

Donna Leon ja Venetsian tuho. Yle 15.8.2018.

Mari Vaattovaara: Helsinki ei ole kestävä. HS 20.8.2018.