Vaalien kasvattava olemus – tai sen puute

Kuin uskonnolliset herätysliikkeet tyrkyttäisivät evankeliumiaan. Naapurin teltalle ei juuri katsota saati että pohdittaisiin heidän sanomaansa. Jokainen tohottaa omaansa.

Vaalityöstä puuttuu itsetutkiskelu, taito katsoa hommaa ulkoapäin. Puuttuu itsereflektio ja meta-analyysi, kuten tiedeväki hienosti sanoisi.

Välillä säälittää ohikulkevat ihmiset joiden käteen tungetaan lippusta ja lappusta väkisin. Elämäntuntemus lappusista harvemmin kohenee.

Mikä on tunkemisen motiivi? Jos henkilökohtainen osuus – menestyä, saada mainetta, päästä kivaan seuraan, saada palkkioita –  jätetään pois, säilyykö innon taso? Kantaako sanoma?

Vaalityö on mieltä ylentävää ja kasvattavaa silloin kun juttukumppaniksi osuu karsinoitumaton, vapaahenkinen, utelias ja pohdiskeleva henkilö. Silloin jutustelussa saattaa pyörähtää puolikin tuntia. Pari kolme kertaa olen saanut tällaista kokea. Mellunmäessä erittäin hillitty työläis-eläkeläinen kertoili elämäntarinansa:

 

Helsinki näyttää huonoa johtamisen mallia Suomelle

Helsinki on aina ollut ylhäältä johdettu kaupunki. Kuningas Kustaa Vaasa perusti kaupungin 1550 mahtikäskyllä pakottaen ihmisiä muuttamaan Vantaanjoen suulle. Sitten käskettiin muuttamaan Vironniemelle. Suomenlinnaa rakennettaessa Helsinki oli sotilasenemmistöinen. Sotaväen ruokkiminen rikastutti muutaman kauppiaan (Sederholm, Kiseleff) mutta tuhosi pienemmät. Senaatintorin ympäristö syntyi Venäjän tsaarin mahtikäskyllä, Jukka Viikilä kuvaa sitä kirjassaan. Torin paikalta purettiin kodikas puukirkko ja hävitettiin jopa hautausmaa – harvinaisen röyhkeätä. Engel halusi purkaa myös Kiseleffin talon. Tsaarin päähuoli oli saadaanko Tuomiokirkon rakentamiseen kulumaan riittävästi rahaa jotta se ilmentää tsaarin loistoa. 1900-luvulla kaupunki puratti Heimolan talon, jossa eduskunta oli hyväksynyt Suomen itsenäisyysjulistuksen. Näin Helsinki juhlistaa 100-vuotiasta.

Häpeä Helsinki, huudahti professori Seikko Eskola Tieteenpäivillä 2017, Heimolan purkua tarkoittaen.

 

”Halpaa asuntorakentamista ei olekaan”

Lujatalon toimitusjohtaja Jussi Tanhuanpää sanoo Kauppalehdessä tänään, ettei halpaa asuntorakentamista ole. Aiemmin syksyllä toisen rakennusliikkeen johtaja (olikohan YIT, Lemminkäinen vai muu) sanoi että uusien asuntojen hinnat eivät Helsingissä laske vaikka kuinka rakennettaisiin.

Luja-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Hannu Isotalo sanoo Kauppalehdessä: ”Minulle nousee tukka pystyyn, kun joku puhuu edullisesta vuokrataloasumisesta. Poliitikot puhuvat tästä, mutta tällaisia kohteita on mahdoton saada liikkeelle.”

 

Jaakko Hämeen-Anttilasta Helsingin pormestari

Aiempina aikoina senaatin tai valtioneuvoston jäseniksi valikoitui kulttuurialan, tieteen, filosofian, valtio-opin, kirjallisuuden tuntijoita ja toimijoita. Tänään julkispaikoille on tarjolla vain ammattipoliitikkoja.

Helsingin pormestariehdokkaat aakkosjärjestyksessä: Arhinmäki, Haatainen, Kolbe, Lindell, Sinnemäki, Vapaavuori.

Tyydyttääkö tuo lista? No, vilahtaahan joukossa hiukkanen tiedettä (Kolbe), mutta ohueksi ja kuivahtaneeksi jäänee sekin.

Osaammeko kaivata muuta? Mitä se olisi?

 

Helsingin yleiskaavan laiminlyönnit ja puuttuvat sisällöt

Helsinki himoaa aggressiivista kasvua. Yleiskaavaluonnos on massiivinen investointipaketti. Yleensä investointiin liittyy riskianalyysi, ympäristömuutosanalyysi, vaihtoehtoanalyysi, kaupungin kyseessä ollen julkinen keskustelu visiosta ja tärkeimpänä kaikesta sosiaalianalyysi, ihmisten kokemusanalyysi. Kaikki tämä puuttuu Helsingin yleiskaavatyöstä. Laiminlyönti on uhka sekä kaupungin sisällä että varsinkin ulkopuolisille.

Laiminlyönti on anteeksiantamaton. Näin ei kaavaa laadita tai mikäli laaditaan, jääköön se paperiksi. Helsingin kaavaluonnos on kylmän materialistinen, tekninen. Ihmisten kokemusmaailma ja riskit on vaiettu kuoliaiksi.

 

Tampereen Eteläpuisto ja Helsingin Kamppi – miksi Juha Leiviskä ei kelpaa

Arkkitehti Juha Leiviskän töissä lähtökohtana on valo ja avaruus. Valon leikki luo pyhyyden tunnun.Tampereen Eteläpuistoon ollaan luomassa varjojen maata. Hildenin taidemuseo pyysi apuun Juha Leiviskän. Leiviskän vaihtoehto ei kelpaa Tampereen kaupungille.

Aiemmin Juha Leiviskä laati ehdotelman Helsingin Kamppiin. Siihen sisältyi idea alueen halki lännestä itään kulkevasta aukiosta, jota pitkin ilta-aurinko olisi paistanut kaupunkiin. Idea ei kelvannut Helsingille.

 

Outi Alanko-Kahiluodon ja Juha Sipilän tapausten samankaltaisuus

Helsingin valtuuston puheessaan 30.11. Outi Alanko-Kahiluoto luetteli syitä, joiden perusteella hän katsoi ministeri Grahn-Laasosen tehneen virheen tämän lupailtua valtionosuutta (VOS) Guggenheimin toimintakuluihin.

Syytelista oli pitkä, sen näkee videolta kunhan se nettiin ilmestyy. Kaikkia syytöksiä ei ehtinyt mieleen painaa mutta ainakin nämä: Guggenheimin valtionaupu olisi pois nykyisilta VOS-osuuden saajilta. Guggenheim ohittaisia muita VOS-listalle pyrkiviä. Ministeri Grahn-Laasonen ei voi luvata VOS-osuutta tulevien hallitusten puolesta. Guggenheim tuskin edes täyttäisi valtionosuuskriteerejä. Grahn-Laasonen teki virheen.

 

Globaalien ajatusten avaruus – kukkenheim-satu

Sisään menen, tottakai, museokortilla. Kahveja en osta, se on liian kallista. Etsiydyn seinustalle, mielellään niin että näkymäksi avautuu meren aava ja että katse ei osu Kauppatorin kylmänvalkoisiin levyseiniiin, palaceihin, kaupungintaloon, presidentin lättänään, maailmanpyörään on silläkin nimi, dynamiittia vaan alle, jätteeksi koko roska, kalasataman kuopan täytteeksi.

Rahaa ei museo minulta saa. Mutta kukunorin saatte, saturunoelman, kalaharilta vuoristojärvelle. Tai saatte moreenin, veden voiman, näsijärvi työnsi ja pyhäjärvi veti, kutomon huminan, arojen pehmeän puuvillan. Tällainen syntyy vain globaalissa taideilmastossa, petsatun puuseinän suojissa, ajatusten avaruudessa, meren välkkeessä, tuulen tuiveessa.

Mutta helsinki, se vain kaivaa kuoppaa, valaa betonin, liekö onttoa sekin, murenee. Ei ole tämän minun kaupunkini, hiili tupruaa, ylimieli kukoistaa, kukkenheim kaatuu.

 

Riikka Pulkkisesta ja Engelin kaupungista – vallattomia mietteitä

5.11.2016

• 

Vuosien ajan vieroksuin Riikka Pulkkista. HS tarvitsee jokasyksyisen tähtöläisen – ajattelin.

Tänä syksynä olen muuttanut mieltäni. AamuTV:ssä sekä kirjamessuilla näin Riikan haastattelun (nojaan tässä niihin). Yhtään Riikan kirjaa en ole lukenut. Viimeisimmän yritin saada lainaan Helsingin kaupunginkirjastosta. Mutta: varausjono oli yli 1600. Siis yli 1600. Lukeva väki on löytänyt Riikan toisin kuin nurkkapatrioottiset finlandia-raadit, joiden mainostamat rakkaustarinat eivät kiinnosta, ainakaan minua.

Mikäs Riikassa kiinnostaa. Terävä oivallus, upeat vertauskuvat, eri tasojen vertautuvuus, siitä kumpuava syvällisyys, ihmisläheisyys. Oivallusten myötä Riikka kohoaa poliittisen puheen yläpuolelle. Riikka on terävä ja sympaattinen poliittinen ajattelija olematta poliittinen kirjailija.

 

Työmatkapahoinvointi – tuo sana sopii hyvin minulle

Tämä oli alunperin kommentti Jyrki Kasvin blogikirjoitukseen Työmatkapahoinvointia.

Matkustin 30 vuotta lähijunassa Järvenpää-Helsinki -väliä, kunnes sain tarpeekseni lähijunien ”ihmissuhdekulttuurista”. Ihmiset sulkeutuivat ja välttelivät toisiaan kaikin mahdollisin tavoin: yleisin keino oli olla nukkuvinaan, monet olivat räpläävinään kännykkää, joskus koko loosi tuijotti kännyköitään, joku tuijotti ikkunasta, joku sulkeutui muuten vain. Tällainen kulttuuriko on hyvinvointia? Ei ole. Jos mahdollista, en astu enää koskaan Helsingin seudun lähijunaan. Muutin asumaan 5 minuutin kävelymatkan päähän ns. työpaikasta, Senaatintorin kupeeseen.

Kuinka ollakaan, sama ihmissuhdekulttuuri tulee vastaan Helsingin kaduilla. Vastaantulija, varsinkin jos on nainen, kaivaa pikavauhtia kännykkää taskustaan voidakseen sulkeutua muilta. Kännykkä on nykyajan pistooli. Tätä on työmatkapahoinvointi, myös Helsingin kaduilla. Ei auta vaikka Anni Sinnemäki kuinka ylistää Helsingin yhteisöllisyyttä. Kaukana siitä.

Nykyvihreiden tavoin Jyrki Kasvi näkee ratkaisuksi suurkaupunkien kasvattamisen ja asuntojen pakkorakentamisen, myös valtiovallan pakkokeinoin. Kapean logiikan mielessä tässä voi olla järkeä. Mutta tähän ajetteluun istuu hyvin Platonin luolavertaus: kun maailmaa tähyää luolan suuraosta, se näyttää yhdenlaiselta. Luolan ulkopuolelta ja muista suunnista katsottuna maailma olisikin toinen. YLEn tiedetoimittaja Pasi Toiviainen raotti hiukkasen näitä muita näkökulmia.

Helsingin tekeillä olevaan yleiskaavaan suunnattua kritiikkiä kannattaisi kuunnella. Mutta Helsingin poliitikot, vihreät, kokoomus, demarit, ketkään eivät kritiikkiä kuuntele. He ovat valtansa tunnossa, kuvittelevat että kaikki valta maailmassa on heillä ja vain heillä. Politiikkaa, jolla Helsingin Kalasatamaa ajetaan pystyyn juuri nyt, voi kutsua pakkovallaksi. Tämä pakkovalta levittää aina vaan laajemmalle yllä kuvattua ihmissuhdekulttuuria, joka on ahdistavaa, masentavaa, epämiellyttävää, helsinkiläistä (muka) hyvinvointikulttuuria, Sinnemäen yhteisöllisyyttä.

Muuten, eikös vihreät olleet parisen vuotta sitten hallituksessa joka nosti asunto-osakkeen varainsiirtoveroprosentin 1,4:stä 2:een ja samalla muutti veroperusteeksi myyntihinnan sijasta velattoman hinnan. Tämä moninkertaisti varainsiirtoveron monessa tapauksessa. Kaksio Helsingin keskustassa maksaa 500 000 euroa, vero siitä on 10 000 euroa. Veron maksaakseen joutuu kasvattamaan samalla määrällä asuntovelkaansa. Ja sitten Suomen Pankki saarnaa kotitalouksien ylivelkaantumista. Sellaista politiikkaa, arvoisat puolueet ja vihreät. Vastustitte EU:n vaatimaa transaktioveroa joka olisi poistanut Suomen varainsiirtoveron ja ollut muutaman prosentin siitä.

Jyrki Kasvi: Työmatkapahoinvointia

Pasi toiviainen: Myytti tiiviistä ekokaupungista – eli kertomus siitä miten ajatusharhasta tuli vallitseva totuus.

 

Onko Helsinki kustannustehokas?

Helsingin Sanomat mainosti kaupunkien väestöennusteita. Tuollaisissa jutuissa on kyse Sanoma-yhtiön oman liiketoiminnan edistämisestä. Sanoma-yhtiö hoippuu pian konkurssin partaalla ja se yrittää haalia itselleen helppoja asiakkaita, erityisesti Helsingin seudulle.

Millaiseen asumiseen ja elämänsisältöön puoliväkisin haalitut asukkaat Helsingissä ängetään. Olen useita kertoja kierrellyt Jätkäsaaren aluetta ja kyllä näyttää ankealta. Saksalainen Art-lehti kirjoitti kolumnin ’Purkakaa Jätkäsaari heti’. Ensimmäiset kuvat Kalasataman alueelta näyttävät samaa: jumalattoman synkkiä massiivisia taloja. Koko Suomi on kohta valjastettu Kalasataman nostattamiseksi. Katselin kerran Kalasataman seutua vastakkaiselta rannalta. Masentavaa, rumaa. No, rakennusaluettahan se on.

Tällä hetkellä Helsingin seudulle kasautuu työttömyys ja muut sosiaaliset ongelmat. Vanhukset kuihtuvat ja kuolevat hiljaa koteihinsa. Sellainen hyvinvointivaltio.

Helsingin seudulle on rakennettu miljardijaupalla raskaita liikenneinvestointeja: kehärata, länsimetro, Pisaraa ajetaan. Niiden takia nyt nostetaan rajusti joukkoliikennemaksuja. Elämisen kustannus (liikenne, asunnot) käy mahdottomaksi. Anni Sinnemäki ja muut vihreät kehuu kuinka Helsinki on kustannustehokas ja sen takia tänne pitää haalia satoja tuhansia uusia asukkaita. Kustannustehokkuus on soopaa.

Aalto-yliopisto oli laskeskellut niinsanottua hiilijalanjälkeä. Tapansa mukaan Soininvaara kiirehti heti kiistämään.
* * *

Jätkäsaaressa mietin miten tuollaista kaupunkia pääsee syntymään. Missä ovat arkkitehdit? Mikä on arkkitehtien rooli? Onko lätkäisty summittainen kaava karkeitten numeroiden perusteella (tavoiteltu asukasluku, ns. rakennustehokkuus ym), suuri rakennusyhtiö saa pläntin (tontin), pukaa sille rakennuksen josta saa hyvän tuoton. Arkkitehti-parka voi välissä yrittää näyttää taitojaan luomalla erikoisen näköisen seinän tai muuta vastaavaa. Suomessa ei ole tällä hetkellä kaupunkirakentamisen ja asuinrakentamisen arkkitehtuuria. Ellett usko, niin menkää Jätkäsaareen.

 

Ilmastopolitiikan upea avaus – Espoon Leppävaara

Oheinen kuva esittää Leppävaaran kansallismaisemaa Espoossa. Tähän maisemaan kotiutuivat aikoinaan Akseli Gallen-Kallela ja Ville Wahlgren sekä runoilija Kaarlo Sarkia. Ville rakensi vaimolleen talon Laajalahden lepikkoon.

Leppävaarassa oli Maximarket, kansan elämyskeskus. Maxi oli tienoon ainoa rakennus, ympärillä hiilimetsää, niittyä ja suota. Kauppakeskus Sellon tieltä Maxi purettiin. Ostoksille Selloon oli haalittava asujamisto ympäri Uuttamaata, Kemiöstä alkaen. Niinpä Leppävaarasta tuli Suomen johtava ramppikylä, ajoväyliä ylikkäin, alikkain, vierettäin ja perättäin. Leppävaara – Suomen betonikeskittymä.

”Upea avaus ilmastopolitiikalle”, sanoisi ministeri Jan Vapaavuori (kok) totuttuun tapaansa. Espoo rakentuu silloista, selloista ja solmuista. Muualle Suomeen ei rakenneta kaupan kauppaa, ei varsinkaan Pieksämäelle, koska Savon ilmasto on pelastettava. Sinivihreä kaavavalta tulkitsee lait, määrittelee oikeudet, rajaa rakentamisen, retoroi politiikan.

Espoo on ekologian avantgarde. Espoon vihreät ovat huolissaan siileistä eduskuntatasoa myöten (Karimäki). Leppävaaran liikennesolmun ali puikkelehtiva siilien kipittelykäytävä ei oheisessa kuvassa erotu, harmi.

Espoo haki itselleen Eurooppa-tason ekokaupunki-tunnuksen. Espoo lämpiää Siperian maakaasulla, tarvittaessa Venäjän hiilellä. Maakaasun veroa on nostettava varoen, jos lainkaan, sanoo Uudenmaan liitto.

Metron kannattavuusvaade ajaa Espoon suunnittelemaan uusia ja taas uusia satelliittikaupunkeja – postmodernia logiikkaa. Arvolähtöistä, sanoisi Mari Nevalainen, valtuutettu. Vihreiden kaupunkisuunnittelija Tiina Elo kiirehtii julistamaan jokaisen uuden alueen (Suomenoja, Hista jne) uraa uurtavaksi ekokaupungiksi. Uskoo ken tahtoo.

Politiikasta erossa pysyttelevä Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) kertoi kansakunnalle, että muualle Suomeen on rakennettu liikenneväyliä väärin perustein. – Mutta paljonko kansakunnan varoja on upotettu Leppävaaran ramppeihin? Tuloksellista ilmastopolitiikkaa? Entä tuottoprosenttinne? Milloin näitä tutkitte, valtion reviisorit?

Mutta Leppävaaran solmu ei olekaan politiikkaa, se on aluepolitiikkaa, siltarumpua. Montako rumpua löydätte kuvasta?

Espoo ei tyydy tuhoamaan vain ilmakehää Siperian ja autojen kaasuilla. Espoo on kansakunnan varallisuuden pohjaton syöppö. Maaginen luku on 500. Valtion vastikkeeton pääomalahjoitus Aalto-yliopistolle on 500 miljoonaa. Valtion tuki Espoon metrolle on kohta 500 miljoonaa. Miljardi, miljardi, miljardi.

Taannoin VTV vaati maaseudun joukkoliikenteen tukea lopetettavaksi (epäpoliittinen vaade). Nyt eduskunnassa Leppävaaran-Tapiolan vihreä Karimäki vaatii Helsingin seudun joukkoliikenteelle valtion tukea enemmän ja taas enemmän. Jos valtio hylkää valtimolaiset, niin miksi valtimolaisten pitäisi kustantaa espoolaisten liikkumista miljoonaeuroin? (Kirjassa Vihreä uusjako Valtimo muuten esitellään mallikuntana koko Suomelle.)

Asunto- ja finanssikupla puhkesi Amerikoissa. Kun Suomessa puhkeaa kiinteistökupla, sen juuret juontuvat Espoon Leppävaaraan. – Ajakaapa kehäykköstä Leppävaaran läpi Tapiolan perukoille, kansallismaisemasta toiseen, katsokaa ja ihmetelkää sarkialaista unimaailmaa.

Poliittiset päätelmät:

1) Aalto-yliopistolle luvattu 500 miljoonan vastinraha perutaan.  Tai ylärajaksi asetetaan 10 – 20 miljoonaa (vastinrahat eri yliopistoille voitaisiin asettaa myös prosentuaalisesti aleneviksi). Aallon osalta valtio näin säästäisi 480 – 500 miljoonaa euroa, valtion velanotto pienenee vastaavasti, vuotuinen korkomeno supistuu 20 miljoonaa. Kiinteistövero voidaan jättää korottamatta.

2) Espoon metrotuelle asetetaan absoluuttinen yläraja. Nyt valtion piikki on auki, tuki määräytyy rakentamistavan ja kustannusten perusteella, joihin valtio ei vaikuta. Jos valtion tuki olisi 100 miljoonaa, kertyisi säästöä 200 – 400 miljoonaa. Säästöt voitaisiin käyttää vaikkapa ekokylien kehittelyyn eri puolille Suomea. (Oheishuomio: Espanjassa talouskriisi on pysäyttänyt rakentamisen tyystin, käykö näin myös Espoon metrolle.)

3) Onko valtion budjettivallan ulkoistaminen perustuslain, kansalaisten oikeuksien ja yhteiskuntasopimuksen mukaista? Yliopistojen vastinrahojen määrä ja kohdentuminen riippuu nyt ulkopuolisten (lahjoittajien) toimista. Näin on myös Espoon metron kohdalla (prosenttia ennakoimattomista kustannuksista). Kansalaiset ovat veronmaksajina avoimessa piikissä. Valtiolla ei ole oikeutta menetellä näin. Lue Ilkka Kantolan ja Jacob Södermanin huomiot valtiollisen vallan ulkoistamisesta. Eikö asia kiinnosta perustuslakivaliokuntaa? Kuka Suomessa valvoo, paitsi perustuslakia, myös kansalaisten oikeuksia veronmaksajina?

4) Uusiutuva ja hajautettu energia saattaisi suosia väestön hajautumista, ei pakkotiivistämistä. Keskittävä kaavapolitiikka valtakunnankaavoineen on arvioitava uusiksi. Leppävaaran liikennesolmujen, sellojen ja metrojen rakentaminen on analyyttisesti huteralla perustalla, kenties peräti väärää politiikkaa.

***

Kaarlo Sarkia: Älä elämää pelkää

Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano:
”Tämä on iäti minun.”
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.

 

Tapiolan Kaupinkallio ja Espoon betonisaatio

Espoon Tapiolassa on metsäinen kumpare, Kaupinkallio. Ikimännikkö symboloi alkumerta, kallion nousua merestä, tallattua polkua, tuulen kuuntelua, luonnon uhkeutta.

Metsikön tuhoksi on koitumassa Espoon metro ja kasvuvimma. Tapiolan Stockmannille on saatava lisää asiakkaita ja metroon torkkuvia matkustajia. Ilmaston pelastamiseksi männyt mataliksi ja betonia tilalle. Tällaista on Espoon logiikka, mielivaltaista ja sumeaa.

Mitä metsikön pirstominen kertoo Tapiolasta, Espoosta, Metropolista?

Havainnointi
Metsikössä voit seurata luonnon kiertoja. Betoni dementoi ja masentaa.

Alkuelementit
Meri, ranta, metsä, pelto, valo, ilma, kädentyö. Eri elementit lomittavaa rakentamista ideoitiin juuri Tapiolassa 1950-luvulla, mutta ei enää. Kaupunkisuunnittelun taso on laskenut. Enää ei ole pyrkimystä kokoavaan ajatteluun. Liikennettä alle ja päälle, betonikansia, asiakasvirtoja kauppiaille. Tylsä maailma, tylsä metropoli, tylsä Espoo, tylsä Tapiola.

Tulkinnat
Millä käsitteillä tulkitset ympäristöäsi? Tulkintaprosessi on tärkeä, siitä on keskusteltava monipuolisesti, sanoi kulttuurihistorioitsija Silja Laine Espoon taidemuseolla 26.10.09. Tänään Tapiolaa kehitetään yksioikoisesti, kansa ei voi aidosti vaikuttaa tulkintoihin, tuskin arkkitehditkään.

Veistoksellinen sommittelu (museonjohtaja Timo Tuomi).
Tapiola oli avaraa sommittelua, vaihtelevia näkymiä. Veistos ja monumentti vaatii tyhjän tilan, avaruuden, ilmaa, luontoa. New Yorkilla on pilvenpiirtäjänsä, mutta on myös laaja keskuspuisto.

Perusteiden keinotekoisuus
Metro on vain liikenneväline, sanoi oppaamme Mari Nevalainen Tapiolan Killasta. Ja ekonomisti Hannu Ranki: metro on vain yksi näkökulma, Tapiolan idea ei ollut taloudellinen. Tapiolan idea oli ihminen, eläminen ja asuminen. Nyt metrolla ja jopa ilmaston muutoksella perustellaan mitä tahansa. Kaivetaan maahan tunneli ja se on kaikkeus. Äly painuu alas, maan sisään, pimeään. Perusteiden keinotekoisuus ja mielivaltaisuus, tähänkö nykyinen kaupunkikulttuuri meidät vie?

Sosiaalisen tuho
Tapiolan alkuvuosina taloja arvottiin hakijoiden kesken, SAK:n johtajalla ei ollut etusijaa. Nyt rakennetaan torneja globaalifirmoille, Aalto-yliopistolle, vakuutusyhtiöille, Stockmannille.

Ihmisten jakautuminen
Ihmisten enemmistö on kauppojen asiakkaita, vakuutusten maksajia, metrossa torkkujia. Taksa palvelutalossa on 4000 – 6000 euroa/kk. Kuka voi tänään sanoa: katso tämä on minun luomukseni. Metropoli on pienen vähemmistön luomus.

Säilöntä
Metropoli säilöö ihmisiä. Kasarmeja vai koteja, kysyttiin 1940-luvulla.

Haalinta
Metropoli haalii ihmisiä. Espooseen 300 000, metron täyttämiseksi, muka.

Naivismi
”Tuskin maltan edes odottaa että pääsen painamaan nappia metron puolesta”, kirjoitti vihreä valtuutettu Karimäki metropäätöksen aikaan. Tänään sama valtuutettu äänestää Kaupinkallion metsän säilyttämiseksi, vaikka juuri metron nimissä sitä tuhotaan.

Espoon betonaatio
Espoon valtuustossa Mari Nevalaisen (kok) ehdotusta Kaupinkallion metsän säästämiseksi kannatti 19 ja vastusti 43. Kannattajista oli kokoomuslaisia 4, sdp 0, vas 0, ps 7, vihreitä 3, vielä joku. ’Huikean vaalivoiton’ saaneista vihreistä enemmistö kannatti metsikön rakentamista. Siis rakentamista, ja vihreät. Joukossa Suomen suurimman rakennusyhtiön YIT:n hankepäällikkö Matti Kuronen, Espoon vihreiden edustaja kaupunginhallituksessa. Mäntyjen kaatoa kannatti myös kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja vihreiden Tiina Elo. Näin betonoituu Espoo, näin betonoituvat vihreät. Montako prosenttia päästöistä olikaan peräisin betonista?

 

Helsingin seutu on Suomen syöpä

keskustelua kirjoituksen pohjalta

Uutinen Keravalta. Siellä alkavat keittää aamukahvinsa kannoilla, metsähakkeella ja turpeella. Valmistuvan biovoimalan sähköteho on 21 MW, kaukolämpö 48 MW, prosessilämpö 10 MW. Tehot kattavat 75 % Keravan kaukolämmöstä ja 25 % sähköstä. Helsinkiä ja Espoota lähestyvä kantoralli yltää nyt siis Keravalle, ei vielä lähemmäksi.

Helsingin seutu on Suomen vihrein, sanotaan. Niinpä onkin mahdoton ymmärtää, miksi täällä öyhyytetään Puolan hiiltä ja Siperian kaasua, kertaluonteista fossiilienergiaa, imetään maapalloa tyhjiin. Tätäkö on vihreys, cityvihreys? Miksette istu kannolle käsiänne lämmittelemään kuten Keravalla?

Ei pidä unohtaa aiempiakaan syntejä. Helsinki on kai 60 vuoden ajan imenyt ilmaista sähköä Kemijoesta. Kemijokilaakson kulttuurin tuhoaminen 1948 alkaen on rikos ihmiskuntaa vastaan. Sillä sähköllä pyörii Helsingin teatterit.

Tekojaan he kutsuvat metropoliksi. Kuinka ollakaan, jopa ekosysteemi-innovaattori Antti Hautamäki kummeksuu yhdelle metropolialueelle kasautumista (HS 8.9.09). Hautamäki on stadin poju, Sitran ketteryydestä ulkoistettu, nyttemmin periferiaan vyötetty innovaatioprofessori.

Aalto-yliopiston sosiaalisuus?

Aalto-yliopiston avajaisissa Finlandiatalolla TKK:n rehtori Matti Pursula usutti Aallon proffia aluepolitiikan kimppuun. Muistamme kuinka TKK:n tuotantoprofessori Esko Niemi laskelmin todisti alueiden ylläpidon tuhoavan Suomen hyvinvoinnin. Niemen laskelma on näyte Aallon huipputieteestä. Vorwärts, aallon tietä, science macht frei. HYn maantieteen professori Markku Löytönen esittelee vastaavanlaisia näkemyksiä.

Rahojen virtoja voidaan valita niin tai näin, todistaa näin tai noin. Pitää katsoa useampia rahavirtoja ja eri tasoja, materian ja energian virtoja, ihmisten virtoja, asenteiden virtoja, sosiaalisen pääoman virtoja jne.

Espoon metro Alajärvelle

Miksi alajärveläisten pitää maksaa Espoon metroa? Maksakoot espoolaiset kulkemisensa ja gourmensa itse – itsehän ovat pesänsä rakentaneet. Lakko päälle, veronmaksulakko, pyydetään professori Niemi konsultiksi.

Valtio elvyttää Helsingin seudun rakennusfirmoja käynnistysavustuksin, välimallein, korkotuin, investointiavustuksin, kotitalousvähennyksin, kunnallistekniikoin, voi mitä kaikkea. Politiikan portaille itsensä kustantaneet ’päättäjät’ antavat piilotukea. Esim. YIT:n kehityspäällikkö espoolaisvihreä Matti Kuronen näyttää päätyökseen järjestelevän Espoon valtuustosta käsin hommia yhtiölleen, alkaen Suomenojalta ja Jousenkaarelta.

Elämänkaarikorttelia ja muuta

Eikö voitaisi tehdä kuten amerikoissa eli antaa auto- ja rakennusfirmojen kaatuilla kasvualustaksi yhteiskunnan uusille organisoitumisille? Uusyhteisöllistä yhdyskuntasuunnittelua, rakentamista, asumista, vanhusten elämää. Suomi on muutaman firman maa, valtio on fiksautunut näiden avittajaksi, kääntää selkänsä ihmisten haaveille. Eilen satuin lukemaan Vanhustenhuollon uudet tuulet -lehdestä 5/09 hauskan idean elämänkaarikorttelista. (vai oliko se Vanhustyö-lehti?)

Valtio satsaa satakunta miljoonaa asunnottomuuden puolittamiseen. Asunnottomuus on pääkaupunkiseudun ongelma. Ihme kyllä, metropolidynamiikka on niin ovelaa, että asutettujen tilalle tulee aina uusia. Rakennusliikkeitä elvyttäen ei asunnottomuutta hoideta. Sosiaalinen pahoinvointi etsii turvaa metropolista. Tämä on sukulaisilmiö StoraEnson tavalle karkottaa ihmiset plantaasien tieltä slummeihin, laaja ekologis-sosiaalinen kysymys.

Eduskuntaan toinen kamari

Politiikan mekanismit on nykyään viritetty niin, että metropolista tulee itseään ruokkiva vallan kierre. Kansanedustajaksi pääsee vain Helsingistä tai Espoosta, katsokaa vihreitä tai kokoomusta. He käyttävät valtion varoja rakentaakseen lisää, saadakseen enemmän edustajia. Miksei Suomen eduskunnassa ole toista kamaria, joka tasaisi valtaa maan eri alueiden kesken?

Ekologisen rakenneuudistuksen laki

Säädetään ekologisen rakenneuudistuksen laki: kielletään yhdyskunnat käyttämästä promillenkaan vertaa fossiilienergiaa. Nykyisille yhdyskunnille (Helsinki, Espoo, Vantaa) annetaan aikaa 10 vuotta muuntautua. Ellei onnistu, niin kaupunki puretaan pois.

Vielä takaisin Keravalle sekä Jyväskylään. Hakkeen ja turpeen rekkaralli mitä Keravan biovoimalaan, Jyväskylän Rauhalahteen, kohta myös Keljonlahteen päivittäin tulee on hirvittävä, lähentelikö sataa. Sekö on kaunista? Jyväskylän pienoismetropoli imee maakunnan kuiviin. Jos ette usko menkää Mauri Pekkarisen takapihalle Kinnulaan. Kivijärvi, elokuinen tuulastuslahti, kasvaa umpeen kortetta ja sammalta. Myllätyt suot pukkaa järveen paskaa.

keskustelua kirjoituksen pohjalta