Alustavia kysymyksiä Otso Kivekkäälle – Malmin kenttää koskien

Koska Otso Kivekäs ei julkaise kommentteja omassa blogissaan (pari kertaa olen turhaan yrittänyt), esitän tässä Kivekkään väittämiin liittyvän muutaman kysymyksen. Nämä ovat tässä vaiheessa nimenomaan kysymyksiä.

Kivekäs kirjoittaa:

 

Yle ja TV-ala vajoaa. Olisinpa syntynyt saksalaiseksi.

Katselin parina iltana Saksan TV:tä. Kanavaksi valikoitui BBR, mikä lie tarkoittanut Berlin-Brandenburger Rundfunk, siis Saksan Yle. Suomeen palattua avasin TV:n. Yleltä tuli Villikortti. Järkytys ei olisi voinut suurempi olla. Tätäkö on Suomi. Olisinpa saksalainen.

 

Tieteenpäivien pörhistelyt ja tiedepolitiikan ylimieli

Seurasin Tieteenpäiviä viisi päivää aamusta iltaan.

Jäljelle jäi ärtymys.

Ärtymys siitä että monet hyvät ajatukset katoavat taivaan tuuliin. Sitäkin enemmän ärtymys päivillä muhivasta pörhistelystä ja vallantäyteydestä. Seuraavassa muutama poiminta, ei kaikki, jatkan ehkä myöhemmin. Alla olevat voi lukea missä järjestyksessä tahansa.

 

Onko telemarkkinoista esikuvaksi liikennemarkkinoille

’Markkinoiden luominen’ on Anne Bernerin avainsana.

Onko valtion tehtävä luoda markkinoita? Tämä on naivi käsitys valtion olemuksesta ja tehtäväkuvasta. Vilkaisu puhelintoiminnan ja telealan kehitykseen Suomessa avaa aihetta käytännön tasolla.

Anne Berner sanoo: On täysin mahdollista, että liikennemarkkinoilla käy kuten telemarkkinoilla aikoinaan. Suomen hallituksen tavoitteena on luoda suotuisa ympäristö uusille liiketoimintamalleille. Valtio edesauttaa yritysten syntyä näillä markkinoilla. Selvittelyä on tehty useiden sidosryhmien kanssa.

Mitä ovat telemarkkinat?

 

SMP:n / Perussuomalaisten kehityskaari

SMP:n / Perussuomalaisten historiallinen kehityskaari on surkeuksien surkeus.

Alunperin SMP syntyi yhden miehen (Veikko Vennamon) vihareaktiona Kekkosta kohtaan.

1968 – 1970 vähäväkisen maalaisväen hätähuuto kanavoitui SMP:hen. Mauno Koiviston betonipolitiikka ja Kalevi Sorsan ”elvytys” murskasi tuon hätähuudon.

 

Rituaaliuskontoa Finlandiatalolla – Talouden Puolustuskurssi

Rintaman rakentavat Sanoma ja Aalto. Mutta keitä vastaan he puolustautuvat? Vastauksen löydät tämän kirjoituksen lopusta. (Vääriä ihmisiä vastaan, meitä vastaan.)

Tästä linkistä näet kuinka hohdokkaita ovat Talouden Puolustuskurssin teemat.

 

Kysymys eduskunnan Yle-työryhmän jäsenille

Miten näette Ylen päätöksen lakkauttaa lauantai-illan Yleleaks-ohjelma? Onko lakkautuspäätös sopusoinnussa sananvapauden sekä viestinnän monipuolisuuden ja riippumattomuuden kanssa?

Vastaukseksi ei riitä, että työryhmän tai sen jäsenen tehtävä ei ole ottaa kantaa Ylen ohjelmasisältöön, yksittäisiin ohjelmiin tai päätöksiin.

Yleleaksin lakkautuksessa on kyse sensuurista, selittäköön Yle asiaa miten tahansa tai sanoopa poliitikot mitä tahansa. Tsaarinaikainen ennakkosensuuri on palannut Suomeen.

Kyse on suomalaisen kulttuurin elävyydestä, virikkeellisyydestä sekä poliittisen keskustelun monipuolisuudesta.  Yleleaks on edustanut tätä parhaimmillaan. Mutta juuri tämän te, Yle ja Yleä hallinnoiva Suomen eduskunta, tuhoatte.

Tänään Helsingin Sanomissa Tiina Raevaara ihmettelee kun suomalainen kirjallisuus ei mene kaupaksi. Ei mene, kun kulttuuri, kirjallisuus ja yhteiskunnallinen keskustelu sisällöllisesti köyhdytetään. Jäljelle jäävään kulttuurimössöön ei lukijalle tai katsojalle jää mitään tarttumapintaa.

Yksi osa kulttuurimössöä on turruttava viihde, viihteeksi kuviteltu. Ällöttävin esimerkki turruttavasta viihteestä on Uutisvuoto. Tuota ohjelmaa on työnnetty lauantai-illan harmiksi ties kuinka kauan. Missit, kuplat ja kansanedustajat käyvät kukin vuorollaan kikattamassa, aina täsmälleen saman kaavan mukaan. Se ohjelma olisi ansainnut päättyä vuosia sitten. Ei, sen sijaan te lopetatte Yleleaksin, jossa on ollut harvinaisen terävää sanansäilää.

Eduskunnan Yle-työryhmä pohtii Ylen roolia suomalaisen kulttuurin ylläpitäjänä. ”Työryhmän tehtävänä on selvittää Ylen asemaa ja merkitystä Suomen mediamarkkinoilla ja merkitystä demokratian, sananvapauden sekä viestinnän monipuolisuuden ja riippumattomuuden kannalta.”

Tänään 19.4. työryhmän jäsenistä ovat julkisesti vastaamassa kysymyksiin Eero Lehti (kok), Tuomo Puumala (kesk), Ritva Elomaa (ps), Krista Kiuru (sd) ja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr).

Kysymys:
Miten näette Ylen päätöksen lakkauttaa lauantai-illan Yleleaks-ohjelma? Onko lakkautuspäätös sopusoinnussa sananvapauden sekä viestinnän monipuolisuuden ja riippumattomuuden kanssa?

 

 

YLEn osuva analyysi. Mistä kumpuaa vaihtoehto?

YLEn toimittaja Pirjo Auvinen on kirjoittanut osuvan kuvauksen tämän hetken poliittisesta tilanteesta. Vastakkain ovat kokoomus ja Hakaniemen AY, Auvinen tiivistää.  Tässä linkki YLEn juttuun.

Menossa on kokoomuksen jälkilypsy-yritys (ns. Suomen malli ja paikallinen sopiminen). On erittäin hyvä, että pienituloinen ay-kenttäväki sanoo kokoomuksen ja hallituksen jälkilypsylle ja samantien koko sopimusehdotelmalle ei.

Kokoomusta vastassa tuskin on koko AY kuten Ylen Auvinen pelkistää. Enemmänkin kyseessä on pienituloisten kapinaliike joka puhkesi ay-liikkeen sisältä. Toivotan kapinaliikkeelle parhainta menestystä. Ehkäpä siitä kehittyy tsunami joka pyyhkäisee laudalta ison liudan nykyisiä superpalkkaisia ay-johtajia, nämä Lylyt, Selinit, Elorannat ja monen muun.

Mitä on ”paikallinen sopiminen”?

Kymmenkunta vuotta seurasin yhden sortin ”paikallista sopimista” julkishallinnossa, peräti eduskunnan virastossa (VTV).  MIkä oli tulos? Palkoista tuli salatiedettä, paljonko johtajat maksavat itselleen palkkoja, sitä ei kukaan tiennyt, ei myöskään toistensa palkkoja, vaikutelmaksi muodostui mielivalta ja sekamelska, palkkaerot räjähtivät, työpaikan sosiaalinen ilmapiiri hajosi, ”direktiovalta” elämöi ja julisti valtaansa joka asiassa (piittaamatta yt-laista), vaiensi muut, porukka vetäytyi piiloihinsa, yritti päästä pakoon kuka mihinkin, työn sisällöstä katosi mieli, työn ”tuloksista” tuli väkinäisiä ja keinotekoisia. Tätä on ”paikallinen sopiminen” tyyliin Suomen eduskunta. Vastaavan käytännön kokoomus ja Sipilän hallitus nyt yrittää pakkolevittää koko maahan. Vastarinta nouskoon.

– PAMin kenttäväki, onnittelen teitä, te hoksasitte asian, toivotan teille parhainta menestystä.

Mistä kumpuaa vaihtoehto?

Vaihtoehto ei kumpua virallisesta ay-liikkeestä, paitsi jos liikkeen sisälle kasvaa pienituloisten kapinavyöry joka pyyhkäisee osan johtajistosta ulos.

Vaihtoehto ei kumpua nykypuolueista, ei myöskään demareista. On kuvaavaa seurata , millä innolla ay-johtajat ja osa demareista puolustaa nykyistä sopimusehdotelmaa. Mistä on kysymys? Sopimus turvaa nykyisen ay-eliitin yhteiskunnallisen valta-asetelman säilymisen, jopa sen kasvattamisen kaikkine etuineen, superpalkat, eläkeyhtiöiden hallinto, VVO:n tuotot ay-liikkeelle, verovähennys ja moni muu asia. Sopimusuehdotelmaa puolustaessaan ay-liikkeen johtokerros puolustaa omia etujaan sekä palkkaerojen ja muiden yhteiskunnallisten erojen säilyttämistä.

Vaihtoehto ei lähde liikkeelle nykyisestä työmarkkinavallasta, ei kolmikannasta, ei Hakaniemestä, ei hallituksesta eikä nykypuolueista.

Syvempi vaihtoehto voi kummuta  ”roskaväen” ja ”älymystön” yhteistunnosta.  ”Roskaväellä” tarkoitan erittäin laveasti kaikkia huono-osaisia, pienituloisia, virallisten ”työmarkkinoiden” ulkopuolisia tai niihin löysästi sidoksissa olevia, itseyrittäjiä, reuna-alueita ja muuta tällaista.  Tietyllä tapaa kyse olisi paluusta Pariisin kevääseen 1968, jolloin puhuttiin työväen ja älymystön liitosta. Sellaista tarvitaan tänään.

Kiintoisa ja lupaava on lauantaiksi 12.3. organisoitu joukkomielenosoitus leikkauspolitiikkaa vastaan. Edellinen mielenosoitus elokuussa ei ollut vähäinen juttu, marssivaa porukkaa riitti tuntikaupalla.

”Kansanliike kertoo mielenosoituksen vastustavan hallituksen yhteiskunnan köyhimpiin kohdistamaa kurjistamis- ja leikkauspolitiikkaa sekä kannustamaan vaihtoehtojen etsimiseen.” Näin kertoo YLE (linkki).

Juuri tätä tarvitaan – kannustamista vaihtoehtojen etsimiseen. Tähän on panostettava. Näkemykseni on, että välttämätön osa tätä etsimistä on tieteellisperäinen (miksei myös taiteellisperäinen) analyysi ja mielikuvitus. Tähän viittasin sanalla ”älymystö”. Tämä puoli kumpuaa yliopistojen liepeiltä, yliopistoista ulospotkituista (Helsingin yliopiston 1000 irtisanottavaaä ja muut Laakkosen filosofit), kulttuuriväestä, bloggareista, maalareista ja kaikesta tällaisesta. Siellä muhii oppositio, ei eduskunnan kopperoissa.

* * *

Yksi esimerkki yhteiskuntasopimuspuheen salakielestä on ”veronkevennys”. Oleellinen kysymys on, mihin ”kevennys” suunnattaisiin. Siitä ei julkisuudessa puhuta halaistua sanaa. Varmaa on, että ns. neuvotteluissa suuntaamisesta on puhuttu ja varmaan on vallinnut piilevä yhteisymmärryskin. Tottakai kevennys suunnattaisiin ”työsektoriin”. Työsektoriin löysästi sidoksissa olevien on turha odottaa ”kevennyksiä”.  Nykyinen valtaestablishment ohjaa ”kevennykset” itselleen ja omilleen. Yhteiskunnan kahtiajako roskaväkeen ja mukatuottaviin kasvaa entisestään.

Sana ”yhteiskuntasopimus” on harhauttava ja valheellinen. Oikea sana on yhteiskunnan hajotussopimus.

Näkökulma: Viikonlopun jännitysottelu: Kokoomus – Hakaniemen AY. YLE  5.3.2016.

Joukkovoimaliike järjestämässä mielenosoitusta leikkauspolitiikkaa vastaan lauantaina. YLE 5.3.2016.

Juhani Kahelin: Juha Sipilän puheissa on sekavuuksia.

 

Pikkuparlamentti tyhjennetään pakolaisille

Piknik-väki kutsuu pakolaisia ruohikolle aterioimaan. Agricolan kirkko avasi kryptansa. Milloin avataan Tuomiokirkon krypta? Eläkeyhtiö Ilmarinen tarjoaa Helsingin arvokiinteistöjä. Sipilä tarjoaa kempele-mökkiään. Demarit keksi työväentalot. On myös tyhjentyneet vankilat ja kasarmit, Keuruulla, Tammisaaressa ja Ylämyllyllä. Entä Hennala? Lukuisat turhat tutkimusasemat ympäri maata ovat myös tarjolla, Kevoa myöten. Pakolaiset voisivat asuttaa maaseudun karjala-evakkojen tapaan.

Nyt on löytynyt lopullinen ratkaisu. Tyhjennetään Pikkuparlamentti pakolaisille.

200 eduskunta-avustajaa vapautetaan työmarkkinoiden käyttöön. Näin lisätään työvoiman tarjontaa, mikä laskee työvoimakustannuksia ja tarjoaa ratkaisun 5 %:n tuottavuusloikkaan.

Pikkuparlamentissa vapautuu avustajien poistuessa 200 huonetta. Jos kuhunkin huoneeseen majoitetaan 5 henkilöä, määräksi saadaan 1000 majoitettua. Se on tasan puolet määrästä jonka EU Suomelle pakottaa mutta jonka Suomi ottaa vastaan vapaaehtoisesti.

Kaikki tuo on kuitenkin vain insinöörilaskelmointia. Varsinainen jytky on sisältö. Suomea ja Eurooppaa odottaa uusrenessanssi, ei yhtään vähempää. Tiedollinen, taiteellinen, filosofinen, valtio-opillinen, oikeusopillinen ja aritmeettinen uudestisyntymä. Tämän todistaa historia.

Ensinnäkin taide: Pikkuparlamentissa on valmis teatteritila, kaksi tai jopa kolme: auditorio, ruokala komeine portaineen sekä suuren valiokunnan pyöreä istuntosali upeine kruunuineen. Afrikasta, tanssin ja musiikin kehdosta tulleiden pakolaisten tanssi täyttää auditorion liikunnollaan, rytmillään, äänillään ja eleillään. Pikkuparlamentista kaikuu laulu ja ylistys, elämän ilo ja riemu, rumpujen kumu. Kuka enää muistaisi gukkenheimin?

Mitä kaikkea arabipakolaiset toivat Eurooppaan keskiajalla? He toivat aritmetiikan, mihin antiikin kreikkalaisista ei ollut. He toivat paperin. Sitä ennen Euroopan luostareissa kyhnättiin nahkanpalasia.

Bagdadin Viisauden talo oli älyn keskus islamin kulta-aikana 800-luvulla. Se oli tiedon keskipiste, valtava kirjasto, yliopisto ja kulttuurikeskus. Aikana, jolloin Euroopan parhaissa kirjastoissa oli joitakin satoja teoksia, Viisauden talossa niitä oli 400 000. Arabien tieto mullisti eurooppalaisen tieteen ja loi perustan renessanssille.

Arabien kautta välittyivät Eurooppaan monet käännöstekstit antiikin kreikkalaisten kirjoituksista. Muuten ne olisivat hävinneet ikiajoiksi.

Jälleen tänään Euroopassa valtio-oppi on kuollut, oikeusajattelu on ajettu nurkkaan, filosofit on ajettu ulos yliopistoista kuten kerran keskiajalla. Eurooppa on henkinen takapajula. Euroopassa mellastaa EU-aave, filosofiaa ymmärtämättömien talousinsinöörien pakkovalta.

Kaikki te, pakolaiset ja turvapaikkaa etsivät sekä kaikki me, suomenmaan ja Euroopan syrjäänsysätyt, yhdistytään, löytäkäämme toisemme. Luodaan uudeksi maa. Tehdään Euroopasta sivistyksen, tiedon, ymmärryksen, taiteen ja ilon kehto.

Tehdään Pikkuparlamentista Viisauden talo. Lähetit ja virkamiehet voivat kuljettaa viisautta potkulaudoilla maanalaista tunnelia pitkin parlamenttiin kansanedustajien pöydille jaettavaksi.

Pikkuparlamentissa on valmiina ymmärtäväiset vahtimestarit. Tarvittaessa he pystyvät lukemaan iltasatuja pakolaislapsille.

Muuten, Suomi saadaan kuntoon satujen voimalla, kertoo taidekriitikko Katri Kovasiipi (Aamulehti 10.9.2015). Köyhästä paimenesta voi kuoriutua prinssi. Sadut rohkaisevat meitä näkemään asioita, joita vallanpitäjät eivät halua meidän näkevän. Pieni lapsi uskalsi erottaa totuuden valheista, jättää sokaistumisen ja nöyristelevän alamaisuuden.

Puolukasta siinnyt Marjatan poika kastetaan Karjalan kuninkaaksi. Väinämöinen luovuttaa hänelle kanteleen.

Pakolaiset, tuokaa Suomelle Välimeren Neitsyt Maria.

Tuomiokirkon krypta

http://www.intokustannus.fi/kirja/viisauden_talo/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viisauden_talo

http://toimitilat.ilmarinen.fi/

 

Oikeusministeriön olemassaolon tarkoitus – kysyy Mikaela Peth

Mikä on oikeusministeriön olemassaolon tarkoitus? Tuo on hyvä kysymys. Mitä oikeusministeriö ohjailee?

Sytykkeeksi heitän historiallis-empiirisiä muistikuvia.

Johannes Koskisella oikeusministerinä ollessaan oli intohimoinen taipumus ottaa kantaa tuomioistuinten ratkaisujen sisältöön. Se kummastutti.

Leena Luhtanen turvautui tiukan paikan tullen sanontaan ”näin se vaan on”.

Tuija Brax uhkaili sairaanhoitajalakkolaisia tuomioistuinten kautta tuomittavilla rangaistuksilla. Braxin intohimona olivat rikollisille määrättävät jalkapannat ja vastaavat.

Anna-Maja Henriksson jatkoi Braxin linjalla, metsästi päätyökseen seksuaalirikollisia ja vaati heidän rangaistuksia aina vaan kovemmaksi ja kovemmaksi. Eduskunnassa alkuvuonna käydyt keskustelut saamelaislaeista olivat hirvittävää kuultavaa: Lapin edustajat toivat esille painavan tuntuisia argumentteja joita ministeri Henriksson ei suostunut vähääkään ymmärtämään. Uskoni ministeriin ja ministeriöön älyllisessä mielessä romahti silloin. Niiden saamelaislakien suhteen Henriksson veti lopulta vesiperän.

Jari Lindstöm – kansan mies. Jokohan tulisi oikeutta kansalle?

Oikeusministeriön tuottamat demokratiaselonteot ja vastaavat ovat olleet ärsyttäviä, pelkkää puolueiden ja puoluelaitoksen mainontaa.

Summa summarum: oikeusministerien suhteen Suomella on ollut loputtoman huono tuuri. Tällä en tarkoita Jaria – vielä.

Mikä siis on oikeusministeriön tarkoitus? Minun vastaukseni kuuluu näin: kaipaan oikeuden syvimpiin perusteisiin menevää pohdintaa ja esilläpitoa. Ihmisoikeudet. Perusoikeudet. Sosiaaliset oikeudet. Sivistykselliset oikeudet. Suomen perustuslaki ja sen toteutuminen tai toteutumattomuus. Valtiosääntöoikeus.

Tuskin on vaikea poimia pitkää listaa asiaintiloja joissa Suomen perustuslakia ja muita perustavia oikeuksia tosiasiassa rikotaan räikeästi. Vaikkapa tämä ”yhteiskuntasopimus” tai kolmikanta. Millä oikeudella jotkin sonninpitojärjestöt sopivat muun kansan elämästä, tosiasiassa ohi valtiosääntöoikeudellisen rakenteen?

Millä oikeudella oikeusministeriö vaikenee tällaisista asiaintiloista?

* * *

Mikaelan Pethin jutut ovat kuin lihasvenyttelyä. Venyttelyssä jumittuneet lihakset loksahtavat auki. Mikaelan jutuissa jumittuneet ajatukset lähtevät lentoon. Kommenteillani on taipumus venähtää sen verran pitkiksi että taas tällä kertaa muokkasin kommentista erillisen jutun.

Mikaela Peth: Kuinka uusi oikeusministeri pilkkoi oikeusministeriön

 

Pyydän toivon ja rukoilen: jatkakaa ulosmarsseja eduskunnassa

Keskustan, perussuomalaisten, vasemmistoliiton ja vihreiden edustajat marssivat perjantaina ulos eduskunnan sivistysvaliokunnan kokouksesta.

Lisää tällaista!

Ulosmarssi liittyi toisen asteen koulutuksen rahoituslakiin, joka koskee lukioita ja ammattioppilaitoksia.

Jo pelkkä lakiesitys on johtanut lakkautuspäätöksiin joissain oppilaitoksissa. ”Kentällä vallitsee täysi kaaos”, sanoi Tuomo Puumala välikysymyskeskustelussa aiemmin.

Kaikki oppilaitosluvat pantaisiin uusiksi. Mitä eri puolilla maata oikeasti tapahtuisi, siitä ei liene mitään kuvaa. Voidaanko lakeja säätää näin?

Miksi koulutus ylipäänsä on luvanvaraista, ministeriön ja keskushallinnon hetkellisistä aivoituksista riippuvaista? Lupamenettely jatkaa keskitetyn tsaristisen valtion perinnettä. Tuo perinne joutaa roskakoriin, kerta kaikkiaan.

Pahinta uudessa laissa on nyt jo kouluihinkin ulotettava tulosohjaus. Tulosohjaus on kuolettanut Suomen. Tulosohjaus on kuolettanut julkisen hallinnon. Tulosohjaus on filosofisesti ja yhteiskunnallisesti tuomittava ideologia. Tulosohjaus on alistamista, alistamista jollekin ulkopuoliselle.

Viisaat Intiassa sanoivat jo kauan sitten: olennaista on tie. Juuri näin. Olennaista on prosessi. Tulosta ei kukaan tiedä eikä tarvitse tietää ennakolta. Tulos on yllätys ja mitä oudompi yllätys, sitä parempi. Koulutus on taidetta. Kun taiteilija alkaa luoda teosta, hän ei tiedä lopputulosta. Jos tietäisi, ei se olisi taidetta eikä taideteos.

Koulutuksen on oltava vapaata. Vapaata sekä puitteiltaan että sisällöltään.

Te oppositiopoliitikot, pyydän toivon ja rukoilen, jatkakaa ulosmarssejanne koko ensi viikko. Estäkää tämän lain syntyminen.

Sivistysvaliokuntaa johtaa kokoomuksen Raija Vahasalo.

http://yle.fi/uutiset/oppositio_marssi_ulos_valiokunnasta_syyna_koulutus… (myös kommentit)

 

Jumalallinen kuvitelma kaikkivoipaisuudesta: avioliittolaki, vanhuspalvelulaki

Suomen poliitikoilla on kuvitelma kaikkivaltaisuudesta.

Valtioksi kutsutulla instanssilla ei ole syytä eikä oikeutta sekaantua ihmisten keskinäissuhteisiin. Parisuhteet (niinsanotut avioliitot) ovat ei-valtiollinen asia.

Avioliittolain olemassaolo on virhe. Lue Salla Valtarin kirjoitus Yhteistaloussopimus avioliittolain tilalle. Kirjoitus on julkaistu THL:n lehdessä Yhteiskuntapolitiikka 6/2012.

Toinen virheellinen laki on vanhuspalvelulaki. Perustuslain mukaan kukin saa valita asuinpaikkansa vapaasti. Nyt valtio muka lailla määrää ihmiset ”koteihinsa” ja pois ”laitoksista”. Tämä on laitonta pakottamista. Perustuslaki – tässä tapauksessan asuinpaikan valinnan vapaus – kulkee lain yli.

Tässä linkki vanhuspalvelulain muutoksen lähetekeskusteluun eduskunnassa 18.11.2014. Kiinnitä huomiota sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenen Erkki Virtasen puheenvuoroihin. Käsite ’ihmisen arvokkuus’ poistetaan lain kriteereistä. Ihmisen arvokkuus on vaarallinen käsite.

Tässä renessanssihumanisti Picon näkemys ihmisen arvokkuudesta.

Ajat muuttuvat. Arvokkuudet katoavat.

 

Moitteita Sofi Oksaselle, Turun kirjamessuille ja Helsingin Sanomille

Turun kirjamessujen avajaisten puhujiksi oli valittu Sofi Oksanen sekä suomettumisasiantuntija Ville Niinistö. Turussa Oksanen toki tyytyi maanläheiseen aiheeseen, kirjan kohteluun Ranskassa ja Suomessa, lähinnä elinkeinokysymyksenä. Suomettumispuheensa Oksanen oli säästänyt isommille areenoille, Frankfurtiin.

Oksanen ja Niinistö – ärsyttävän yksipuolista. Kirjamessujen arvostus laski silmissäni.

Eikö Suomessa ole kirjallisuuden roolia syvällisemmin näkeviä esiintyjiä messujen avajaisiin?

Ketkä syöttävät kirjallisuudelle Oksasen kaltaisen poliittisen tehtävän?

Helsingin Sanomat rakentelee henkilökultteja, piilopolitikoivia sirkushuveja kansalle. Kirjallisuudessa HS nostaa joka vuosi esiin sopivannäköisen nuoren naisen. Milloin se on Sofi Oksanen, milloin Riikka Pulkkinen, milloin Sanna Karlström jne. Kerran HS:n arvostelija – muistaakseni Pekka Tarkka – nosti Satu Hassin Aleksis Kiven veroiseksi kansalliskirjailijaksi. Siitä lähtien olen avannut HS:n kulttuurisivun huvittuneena.

Kansallisteatterin Lavaklubin Prosak-tilaisuudessa 11.12.2012 tekstejään lukivat Marjo Niemi ja Sofi Oksanen. Marjon tekstiin ihastuin niin suuresti että ostin kirjan heti (Ihmissyöjän ystävyys). Marjoon verrattuna Oksasen teksti (Kyyhkyset) oli tylsää, puisevaa kuin kuiva virkateksti. Sitä ei jaksanut pitkään kuunnella. Oksanen käyttäytyi tilaisuudessa ylimielisesti ikään kuin olisi muiden yläpuolella.

Sofi Oksasen kirjaan perustuva ja eduskunnan näytöksenä esitetty Puhdistus-elokuva oli vieraannuttava. Mieleen ei juuri muuta jäänyt kuin äänekäs hollywood-räiskiminen. Kenenkään en kuullut elokuvaa kehuvan, toisin kuin Mielensä pahoittajaa tänä syksynä.

Oksasen politikoijan rooliin näyttää ottaneen kantaa myös Laura Kolbe, hyvä niin.

Laura Kolben kummastelu

Sofi Oksasen avajaispuhe Turun kirjamessuilla

 

Eduskunnan ja valtion kollektiivinen älykkyys

Eduskunnassa keskusteltiin lapsilisistä. Ruokkiko keskustelu tietämystä syvemmistä kehitysjuonteista? Eipä juuri. Hanna Mäntylä kertoili itkuviesteistä. Juha Sipilä keksi ehdottaa tupakkiveroa. Susanna Huovinen tuohtui elitismisyytöksistä. Maria Lohela näki ongelmaksi lapsilisien maksamisen maahanmuuttajille.

Tuollainen keskustelu velloo pinta-asioissa. Mitä ovat yhteiskunnan syvemmät kehitysjuonteet, joihin lapsilisäleikkaus ymppäytyy?

Perusetuuksien nakertelu ansioperiaatteen hyväksi

Yksi perusjuonne vilahti Kataisen ja Huovisen puheissa. Ansiotulo- ja perusvähennys kompensoivat lapsilisien leikkauksen, he todistelivat. Näissä kahdessa – lapsilisissä ja tulovähennyksissä – on kuitenkin periaatteellinen ero. Lapsilisä on universaali, kaikkia koskeva etuus. Tulovähennykset kytketään työhön ja tuloihin. Siirtymä universaalietuuksista tuloperusteisiin etuuksiin on ollut oikeiston, demareiden, vasemmiston ja työmarkkinajärjestöjen intohimo viimeiset 50 vuotta. Kansaneläkkeet korvataan työeläkkeillä, työttömyysturva säädetään ansioperusteiseksi, verotukseen luodaan työtulovähennyksiä. Mutta verotuksen lapsivähennys poistettiin. Nyt siis nakerretaan lapsilisiä. Niiden leikkaus on suunnitelmallinen askel. Eduskunnassa leikkausta ei osattu kytkeä 50-vuotiseen ”ansiotulo”politiikkaan. Aiemmin kokoomusnuoret sanoivat tämän suomeksi: heikommalta ainekselta on otettava lapsilisät pois.

Olli Kankaan Sosiaalipolitiikan päivillä 2010 esittämä kuvio havainnollistaa perusturvan ja ansiotulojen suhdetta vuodesta 1990 alkaen jälkeen (katso kuva).

Vuosisataiset kehityskuvat – professorit Piketty, Robinson ja Acemoglu

Äskettäin on julkaistu pari tutkimusta jotka kuvaavat vuosikymmenten, jopa vuosisadan mittaisia kehityskaaria. Ranskalaisen talousprofesssorin Thomas Pikettyn kirja ’Pääoma 20. vuosisadalla’ kohisuttaa jopa taloustieteilijöitä.

Harvardin professori Robinsonin ja MIT:n professori Acemoglun kirja ’Why Nations Fail, The Origin of Power, Prosperity and Poverty’ ilmestyi suomeksi nimellä ’Miksi maat kaatuvat’.

Näiden kahden kirjan sanoma olisi antanut hyvää sisältöä eduskunnan lapsilisäkeskustelulle.

Mukaan ottaminen ja ulos sulkeminen – eli mihin maat kaatuvat

Why Nations Fail -kirjassa tehdään perusjako kahden tyypin valtioihin: mukaan ottavat ja ulos sulkevat. Valtiot, jotka ovat ottaneet väestön kokonaisuudessaan mukaan (universaaliperiaate) ja ovat sallineet ihmisten valita vapaasti, ovat menestyneet. Sen sijaan väestöä ulos sulkevat maat uuttavat tulot ja varallisuuden osajoukon hyväksi. Tällaiset maat ovat ajautuneet vaikeuksiin tai tuhoutuneet: Itävalta-Unkari, Egypti, Kongo, Pohjois-Korea, Argentiina, Latinalainen Amerikka ylipäänsä, Neuvostoliitto, nyt Kiina tulee perässä.

Kehitys Suomessa on ollut ulossulkevaa viisi viime vuosikymmentä. Universaalietuuksia (lapsilisä, kansaneläke ym) on nakerrettu ja poistettu. Tilalle on nostettu osajoukon yhteiskuntaa: isotuloiset, yritykset, työlliset, ansioperiaate. Tulot ja varallisuus ohjataan tuolle osajoukolle aivan kuten tehtiin Argentiinassa, Egyptissä, Kiinassa.

Varallisuuksien keskittyminen – vuosisatainen vaihtelu

Ranskalaisprofessori Piketty on tilastollisesti tutkinut varallisuuden keskittymisen pitkiä kaaria. Ensimmäiseen maailmansotaan asti varallisuuden jakauma oli erittäin vino. Sota, inflaatio, osin verotus söivät sittemmin ylimpien luokkien varallisuutta. Toisen maailmansodan jälkeen omistuseroja kavensi verotus, keskiluokkien vaurastuminen sekä sosiaalinen nousu koulutuksen myötä. Parina viime vuosikymmenenä erot ovat uudelleen revenneet, keskiluokka on köyhtynyt. Palataan tilanteeseen ennen ensimmäistä maailmansotaa. Pankkiirien, yritysjohtajien ja muiden äärimmäisyysmeritokratia voi olla tuhoisa, varoittaa Piketty.

Pirulliset ongelmat ja kollektiivinen älykkyys

Acatiimi-lehdessä Tuula-Maria Ahonen siteeraa kirjaa ’Johtajana kaaoksen reunalla’:
Pirulliset ongelmat vaatisivat kollektiivista älyä. Kuitenkin suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan autoritaarista johtamismallia ja sen ilmenemismuotoja. Kokonaiskuvan hämärryttyä johtajat keskittävät tarmonsa yksityiskohtien ja helposti havaittavien tekijöiden selvittämiseen. Näin itse pirullinen ongelma jää ratkaisematta. Laajempi ymmärrys johtaisi siihen, että ehdotettuja ratkaisuja muokataan tai laaditaan jopa täysin uusia ratkaisuja.

Tiistaina 22.4. eduskunta keskustelee Akatemia-laista. Lain myötä valtioneuvosto alkaa määritellä yhteiskuntatutkimuksen sisältöä, perustaa strategisen tutkimuksen neuvoston Akatemiaan sekä päättää tutkimuksen teema-alueet ja painopisteet.

Tapa jolla Kataisen hallitus perusteli lapsilisien leikkausta eduskunnalle, vaikeneminen laajemmista kehityskuluista, tietämättömyys ja välittämättömyys mainitun kaltaisten professorien analyyseistä ja varoituksista todistaa että politiikan nykytoimijoilta, eduskunnan keskustelijoilta, hallitukselta ja tiedepolitiikan neuvostoilta puuttuu sellainen kollektiivinen älykkyys mitä maailma ja me kaipaamme.

Katsotaanpa vain, Akatemia-lain yhteydessä eduskunta hyrää tyytyväisyyttään, nukahtaa tuoleihinsa. Ohimennen se samalla leikkaa Kelan rahoja ajaakseen alas senkaltaisen tutkimuksen jota mm. Olli Kankaan yllä oleva kuva kertoo. Tätä on autoritaarinen johtajuus.
Kollektiivinen älykkyys – mistä sitä siis löytäisimme? Ei löydy eduskunnasta, ei valtiojohdosta ei Akatemiasta. Suomi on Ukraina, vailla toivoa.

Lukemistoa
Thomas Piketty: Le Capital au XXIe siecle (Pääoma 21. vuosisadalla).
Eeva Lennon: Talous etsii dynamiikkaansa. Talouselämä 14/2014.
Antti Suvanto: Jatkuuko varallisuuden keskittyminen? Kaleva 4.4.2014.
Daron Acemoglu ja James A. Robinson: Miksi maat kaatuvat. Vallan, vaurauden ja varattomuuden synty. Terra Cognita.
Tuula-Maria Ahosen kirjoittama esittely kirjasta ’Johtajana kaaoksen reunalla – kuinka selviytyä pirullisista ongelmista’. Acatiimi2/2014 (löytyy linkin lopusta).
Olli Kangas: Perusturvan puutteet, 2010-luvun sosiaaliset ongelmat, köyhyys ja syrjäytyminen. Pääpuheenvuoro Sosiaalipolitiikan päivillä 2010.

 

   

Kuva 1: Thomas Piketty: Pääoma 21. vuosisadalla.
Kuva 2: Kollektiivinen älykkyys.
Kuva 3: Perusturvan pysähtyneisyys 1990 alkaen.

 

Lopettakaa asumistuki tai poistakaa varainsiirtovero

Valtio perii asunnonvaihdosta varainsiirtoveroa pyöreästi 10 000 euroa. Maaliskuussa 2013 veroa nostettiin 25 prosenttia, enimmillään jopa 400 %.

Ottakaa lisää velkaa varainsiirtoveron maksamiseksi – näin valtio antaa ymmärtää. Valtion kehotus löytyy varainsiirtoveroa koskevasta hallituksen esityksestä nro 125/2012. Näin siinä sanotaan:

”Varainsiirtoveron maksu rahoitetaan tyypillisesti asuntolainalla, joten verosta aiheutuva taloudellinen rasitus jakautuu koko laina-ajalle.”

Poliitikot kohisevat valtion velkasuhteen taittamisesta. Entä meidän henkilökohtainen velkasuhteemme, taittuuko se ja avittaako valtio sen taittumista? Ei todellakaan. Valtio siirtää pakkokeinoin velkaansa kansalaisten velaksi. Näinhän he tekevät myös kunnille ja kuntien kautta meille.

Jos ihmiset vaihtavat keskenään jotain, olkoon se mitä tahansa, niin millä oikeudella valtio siitä verottaa? Miksi verotetaan asunnon vaihtoa mutta ei muuta vaihtoa? Jos ostan sinulta auton, miksi vaihdosta ei yhtä lailla peritä veroa? Järjellisyys, oikeus ja kohtuus pitää valtion toimissakin olla.

Yleensähän veroa peritään tekemisestä, tuottamisesta, tulosta, arvonlisästä, tuotosta. Asuntokaupassa ei veroteta tuotosta vaan jostain muusta (asunnon velaton kokonaishinta), kaiken lisäksi jo aiemmin verotetuista arvonlisistä tai varainsiirroista. Eikö kaksinkertainen verotus ole kielletty? Yhteisöveron avoir fiscal oli Suomessa käytössä ja olisi varmaan vieläkin ellei EU  tekisi siitä hankalaa. Voisiko Suomen varainsiirtoverotuksesta kannella, EUhun tai muualle?

Pari vuotta sitten EU:n komissio ehdotti transaktioveroa. Veron määräksi komissio ehdotti 0,1 tai 0,05 % siirretyn varallisuuden määrästä. Paljonko on varainsiirtovero Suomessa? Asunto-osakkeissa 2 %, kiinteistöissä 4 %. Vero on siis 20 – 40-kertainen EU:n komission kohtuulliseksi katsomaan verotasoon verrattuna.

Jos EU:n ajama transaktiovero tulee, Suomi joutuu lopettamaan nykyisen varainsiirtoveron. Tämä osoittaa kuinka mielivaltaisesta verosta ja veron määrästä on kysymys. Vastustiko Suomi transaktioveroa juuri tästä syystä? Haluttiin säilyttää oikeudeton kiusaamisvero.

Laskelma:

Olkoon asunnon velaton hinta 500 000 euroa (kaksio tai kolmio Helsingissä). Varainsiirtovero on 10 000 euroa. EU:n ehdotuksessa veron määräksi tulisi 250 – 500 euroa. Komission ehdotukseen nähden Suomen valtio siis ryövää 9500 euroa. Nimenomaan ryövää: kyseessä on omaisuuden pakko-otto, konfiskaatio. Eikö ihmisen omaisuus olekaan turvattu kuten perustuslaki sanoo? Useimmiten veron kohteeksi joutuvalla ei tuota omaisuutta oikeasti edes ole, koska hänellä voi olla asuntovelkaa asunnon hinnan verran. Netto-omaisuus on nolla, nettotulotkin voivat olla lähellä nollaa lainaerien maksun jälkeen. Siitä huolimatta valtio ryövää häneltä 10 000 euroa. Valtio on Suomen perustuslain päällimmäisin rikkoja.

Valtio on maksanut rakennusfirmoille palkkiota 10 000 euroa/asunto. Asunnon ostajalta otetaan siis 10 000 euroa, mutta sama summa lahjoitetaan rakennusfirmalle, Satolle, YIT:lle, SRV:lle, VVO:lle, mille milloinkin. Laskeeko valtion palkkio asunnon hintaa? Lukekaa Saton, SRV:n, VVO:n tai Avaran tilinpäätöstiedotteita: mikä on pääoman tuotto, mikä on vuokratuotto, miten vuokria hinataan ylös, mitä on Pietarin luksusväen palvelu, rehvastelua täynnä.

Valtio maksaa 380 000 ruokakunnalle (opiskelijat poisluettuna) asumistukea keskimäärin 300 euroa kuukaudessa, kaikkiaan 1,1 miljardia euroa. Ovatko asumistuen saaja ja asuntovelallinen toinen toistaan hyväosaisempia? Kummankin elämä voi olla niukkaa. Velallinen maksaa verovelkaansa 300 euroa kuukaudessa, asumistuettu saa valtiolta saman summan jokaisena kuukautena.

Laskelma:

Asumistukimenot ovat 1100 miljoonaa vuodessa (opiskelijat poisluettuna). Varainsiirtoveron tuotto on (ollut) 580 miljoonaa vuodessa. Lakkauttamalla asumistuki ja poistamalla varainsiirtovero valtio säästää 1100 – 580 = 520 miljoonaa euroa. Valtion velkasuhteen kääntäminen saa hyvän ruiskeen.

Asumistuen lakkauttaminen voi kuulostaa mielettömältä. Mutta entä jos sen myötä ihmiset alkavat löytää enemmän toisensa, alkavat järjestellä asumistaan omatoimisemmin ja yhdessä, vapautuvat riippuvuuksista nykyisiin orjuuttaviin instituutioihin. Vuosia sitten Björn Wahlroos ehdotti asumistuen lakkauttamista, ehkäpä siinä oli tietty järki. Tai jos asumistuki säilytetään, niin on oikeus ja kohtuus lakkauttaa varainsiirtovero.

Varainsiirtovero ja asumisen tuet ajavat väestöryhmiä vastakkain. Toiselta otetaan, toiselle annetaan. Valtio hajottaa yhteiskunnan, luultavasti tieten tahtoen.

Varainsiirtoveron nostamisesta päätti Kataisen hallitus kehysriihessään 2012 (sittemmin lakiesitys 125/2012). Miksi he valitsivat tämän veron? Varmaan arvelivat teoreettisen kritiikin jäävän ekonomistien kammioihin (vertaa VATT) ja vastarinnan kansan keskuudessa hajoavan. Aiemmin Vanhasen hallitukselle asiaa selvitellyt asiantuntijaryhmä tyrmäsi kyseisen veron noston. Sen sijaan Kataisen hallitus on kuin pikkupojat jotka eivät tajua mitä tekevät.

Kataisen asuntoministereitä ovat olleet Krista Kiuru ja Pia Viitanen. Demareilla on intohimo kiusata omistusasumista, estää ihmisten itsellistyminen, pakottaa ihmiset instituutioiden  – Sato, VVO, Avara, Varma, Ilmarinen, ay-liitot, asuntorahastot ja muut – vuokralaisiksi?

Kiuru ja Viitanen puhuvat asumisen kohtuuhintaisuudesta. Nostamalla veroa kymmeniä tai jopa satoja prosentteja kohtuuhintaisuus toteutuu, niinkö? Ei ole toteutunut vuokrienkaan kohdalla, viittaan Saton ja VVO:n tilinpäätöksiin.

Kauppalehti kertoi 17.2.2014: Kiinteistörahastojen kysyntä nostaa pienten asuntojen hintoja ja vuokria. Rahastoille tuotto tulee kuin manulle illallinen. Tuotto on taattu, koska viime kädessä se katetaan veronmaksajien varoista valtion budjetista asumistukena.

VATT:n lausuntoon viitaten Kataisen hallitus sanoi lakiesityksessään (125/2012): varainsiirtoveron noston ”vaikutus asuntotuotantoon jää pieneksi, koska rakentaminen on keskittynyt vetovoimaisille alueille, joilla asuntohinnat ylittävät rakennuskustannukset niin selvästi, että vain harva rakennusprojekti muuttuu kannattamattomaksi veron korotuksen takia”.

Suomen valtio siis käyttää veron korotuksen perusteena sitä, että rakennusfirmat nyhtävät asuntojen ostajilta ”selvää” ylihintaa (lisäksi ylihinta kertautuu verossa). Valtiota ei kiinnosta hintojen oikeellisuus. Valtio riemuitsee ”selvistä” ylihinnoista. Krista Kiuru, olet ollut tätä lakiesitystä hyväksymässä. Kenen on valtio, ei meidän ainakaan.

Hallituksen esityksessä puolustellaan veron korotusta myös näin: vanhan asunnon välityspalkkio voi olla kymmenkertainen ehdotettuun 0,4 prosentin varainsiirtoveron korotuksen verrattuna.

Eli jos jokin kustannuserä on korkea, niin sillä perustellaan toisenkin kustannuserän (veron) nostamista. Kenen puolella on valtio?

Sitä paitsi eikö lakiesityksessä ole harhauttava virhe? Onko korotus 0,4 %? Eikö korotus ole 25 % tai jopa 400 %? Tuollainen epätäsmällisyys ja harhautus on voinut vaikuttaa kansanedustajien mielikuvaan korotuksen merkityksestä. Laki säädettiin virheellisesti perustellen.

Rakennusteollisuus ry kertoi 19.2.2014 että vapaarahoitteisten rivi- ja kerrostaloasuntojen aloitusmäärä supistui 13 % vuonna 2013. Jälleen laskelma: jos varainsiirtoveron tuotto on 580 miljoonaa, niin 13 %:n vähennys asuntokaupoissa pienentää veron tuottoa 75,4 miljoonaa euroa. Eli veronkorotuksella tavoiteltu 80 miljoonan tuottolisäys ei toteudu lainkaan.

Veronnoston ainoaksi vaikutukseksi jää harvenevan asunnonostajien joukon kiusaaminen ja köyhdyttäminen.

Varainsiirtoveron tavoite on fiskaalinen, sanoo hallitus lakiesityksessään. Eikö yhtä lailla ’viskaalista’ olisi firmoille maksettavien rakennuspalkkioiden (10 000 euroa/asunto) sekä asumistukien (1100 miljoonaa euroa poisluettuna opiskelijat) lopettaminen.

Hallitus kokoaa seuraavaa kehyspäätöstä. Tässä ’viskaalisia’ ehdotuksia:

1)     Valtion virastojen käytävät kuhisevat kymmenkertaisesti ylipalkattuja: valtiosihteeri, kansliapäällikkö, pääjohtaja, ylijohtaja, esikuntapäällikkö, johdon tuen päällikkö, tarkastuspäällikkö, neuvos, johtava tuloksellisuustarkastaja, monia muita. Kaikki ulos, kerta heitolla ulos, ulos ja ulos. Tai palkat kymmenykseen kuten Sauli Niinistö vihjaili. Kreikka ei ole Välimerellä. Kreikka on Pohjolassa.

2)     Palauttakaa 10 tai 20 vuoden takainen valtion tuloveron progressio. Valtion nykyvelka on lähtöisin suurituloisten tuloveroalennuksista, vuositasolla kymmeniä tuhansia per henkilö. Sieltä juontuu tarve myös varainsiirtoveron korottamiseen. Mieluummin maksaisin kymppitonnini suoraan johdon tuen päällikölle käteen kuin valtion välikäden kautta.

Näiden kahden fiskaalisen tempun lisäksi muuta rakennepakettia, säästöpakettia tai kehyspäätöstä ei tarvita.

VATT on todistellut varainsiirtoveron haitallisuutta, hyvä niin. Eduskunta ei VATT:n selvitykselle korvaansa lotkauta. Idea vihreille: poistakaa haitallinen varainsiirtovero, tämä haittavero. Miksi valtiovarainvaliokunnassa kannatitte veron nostoa, vihreiden Johanna Karimäki.

Jan Vapaavuoren ministeriysaikana luotiin välimalli ja taisi tulla se 10 000 euron palkkiokin? Niiden piilotarkoitus oli pelastaa ja tukevoittaa asuntojen rakentajia ja rahoittajia. Toki ne saivat liikkeelle reaalista toimintaa. Sen sijaan Pia Viitanen juoksentelee lähiökujia ja puhuu tyhjää eduskunnassa. Kiurun ja Viitasen teot tähtäävät omistusasumisen estoon. Mistähän jumalasta on peräisin sekin sääntö, että asumisoikeusasuntoja ei saa tehdä enempää kuin vuokra-asuntoja?

Miettikää demarit, miksi kasvava osa kansaa vierastaa teitä. Te ja Kataisen hallitus nikkaroitte orjayhteiskuntaa. Kataisen hallitus painaa yksittäistä ihmistä ja hyödyttää suuria toimijoita: varainsiirtovero ihmisille, rakennuspalkkiot firmoille, piensäästäjän osinkoveron nosto, suuryhtiöiden yhteisöveron lasku. Kuten sanottu, asumistuenkin todellinen merkitys on niin ja näin.

Hallitus ja eduskunnan valtiovarainvaliokunta perustelivat varainsiirtoveron nostoa sillä, että vaikutus rakennusmäärin jää pieneksi. Jos rakentaminen 2013 kuitenkin jo väheni 13 %, niin eikö hallituksen nyt kehysriihessään pitäisi tunnustaa erehdyksensä ja perua varainsiirtoveron korotus. Oikeudenmukaista olisi peruminen takautuvasti 1.3.2013 alkaen ja maksujen palautus.

Muitakin epätäsmällisiä tai harhauttavia perusteluja valtiovarainvaliokunnan mietinnössä on.  ”Kysymys on isosta kokonaisuudesta … niitä ei ole tarkoituksenmukaista arvioida tässä yhteydessä…  merkittävin keino estää asuntokaupan lukkiutumista on oman asunnon myyntivoiton verovapaus. Sen kautta kanavoituva verotuki on noin 1,3 miljardia euroa vuodessa.”

Entä jos asuntojen hinnat eivät joissain osissa maata tai joinain aikoina nouse, voivat jopa laskea. Missä silloin ovat myyntivoitot? Perusteleeko myyntivoiton verottomuus silloinkin varainsiirtoveron noston? Pysyvää veronnostoa perustellaan suhdanneluonteisella tai aluekohtaisella perusteella. Miten huomioitte inflaation toisaalta myyntivoitoissa, toisaalta varainsiirtoverossa?

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa varainsiirtoveron nostoa puolsivat seuraavat:

Kimmo Sasi, Pentti Kettunen, Jouko Jääskeläinen, Sampsa Kataja, Anneli Kiljunen, Kari Rajamäki, Sari Sarkomaa, Jouko Skinnari, Astrid Thors, Kauko Tuupainen, Kari Uotila, Pia Viitanen, Ville Vähämäki, Johanna Karimäki, Marjo Matikainen-Kallström, Sirpa Paatero, Lenita Toivakka ja Anne-Mari Virolainen.

Yksikään näistä, tuskin puolueistakaan saa enää koskaan minun ääntäni.

Eriävän mielipiteen oli jättänyt vain Keskusta, eikä se hassumpi olekaan, esim. näin:

”Uudiskohteissa on myös jo maksettu varainsiirtoveroa sekä tontista että arvonlisäveroa rakennusurakasta… yhtiölainaosuudesta maksettaisiin uudestaan veroa, vaikka se on alun perin otettu kattamaan näitä rakennusaikaisia kustannuksia, jotka on jo kertaalleen verotettu. Tällainen verotuksen päällekkäisyys ei ole mielekästä. Veronkorotuksella on erittäin iso taloudellinen merkitys niille kotitalouksille, jotka suunnittelevat muuttamista. Veronkorotus koskee esimerkiksi niitä perheitä, joiden on pakko muuttaa työn perässä paikkakunnalta toiselle isojen irtisanomisten seurauksena. ”

 

Lukemistoa

VATT: Asuntokauppojen varainsiirtovero johtaa asuntokannan haaskaamiseen
Varainsiirtovero jumittaa asuntokauppaa (Taloustaito / VATT)
Malliesimerkki erittäin tyhmästä verosta
Valuutansiirtovero (Wikipedia)
Kiviniemi runttasi Kataisen avoir fiscal -haaveet
Sampo Terho: Transaktiovero olisi iso riski pienellä palkinnolla
Kepa: Rahoitusmarkkinavero puhkoo rahoituskuplia
Attac: Ecofin-neuvosto hyväksyy transaktioveron osana laajempaa yhteistyötä
KELA: Kelan asumistukimenot nousivat 1,4 miljardiin euroon vuonna 2013
Asumistukea voisi saada lähes 2000 euron tuloilla Helsingissä
Kauppalehti 17.2.2014: Asuntokaupan tiedot mitä sattuu.
JK: Mikä puolue ajoi asuntokauppojen varainsiirtoveron nostoa? Demaritko? (sisältää lisää lähteitä)

 

Perustuslaki on kansan takuu enemmistövaltaa vastaan

Mikä on perustuslain tarkoitus? Käytetäänkö enemmistövaltaa väärin? Nämä ovat ajankohtaisia kysymyksiä Suomessa ja Euroopassa.

Kirjassa ’Demokraattinen oikeutus’ ranskalaisprofessori Rosanvallon käy läpi kysymysten historiaa ja nykytilaa. Käsitykset demokratiasta, vaaleista, enemmistövallasta, vähemmistöstä sekä kansan käsitteestä menevät uusiksi.

Enemmistön käsite oli mielekäs kumottaessa yksinvaltiutta Ranskan vallankumouksen oloissa. Parlamentin ideaksi alun perin ajateltiin sisällöllisen yhteisyyden, yleisyyden ja oikeutuksen löytäminen keskustelun avulla.

Tänään demokratia on typistetty laskuopilliseksi enemmistövallaksi. Toimitaan ikään kuin enemmistö olisi kokonaisuus. Parlamentti on taantunut yksittäisintressien kaupantekojärjestelmäksi. Enemmistöperiaatetta käytetään väärin.

Demokratiaa ei tule samaistaa kilpailulliseksi vaalijärjestelmäksi ja sen tuottamaksi enemmistövallaksi, sanoo College de Francen professori Rosanvallon.

Nyky-yhteiskunnat hahmottuvat yhä enemmän vähemmistön käsitteen kautta. Yhteiskunta ilmenee suurena joukkona vähemmistöjä. Kansa on vähemmistön monikkomuoto. Vähemmistö tarvitsee puolustusmekanismit enemmistövaltaa vastaan.

Oikeutuksen (legitimiteetin) muotona käytetään pelkästään menetelmällistä puolta, ei sisällöllistä. Tällaiseen ei pidä alistua. Sanonta ’pulinat pois’ on väärä vaatimus. Pulinan tulee nimenomaan alkaa viimeistään enemmistön käveltyä vähemmistön yli, näin myös Suomen eduskunnassa.

Enemmistö ei ole koko kansa. Enemmistövaltaa on rajattava. Tämä juontuu periaatteesta, jonka mukaan kaikki kansalaiset ovat tasa-arvoisia tulevaisuuden edessä. Enemmistön on omaksuttava myös vähemmistöjen perusteluja. Demokraattinen yleisyys (valtiomuodon legimiteetti) on perustettava uudella, enemmän sisällöllisellä tavalla. Laskennallisen enemmistön – tämä koskee myös vaaleja – merkitys heikkenee tai häviää.

Enemmistövallan rajaamisen keinoja ovat riippumattomat elimet, kansalaisvalvonta, kansan moiteoikeus, internet, yhtenä tärkeänä on perustuslaki. Perustuslaki nousee politiikan keskiöön.

Perustuslaki on kansan ottama takuu enemmistövaltaa vastaan. Perustuslait on ymmärrettävä epäluulon tekoina myönteisessä mielessä. Perustuslaki alistaa lait enemmistövallasta riippumattomille yleispätevyyden kriteereille. Enemmistöjen toiminnalle on luotava rajat.

Rosanvallon käyttää mm. sanontoja: demokraattis-refleksiivinen perustuslaillisuuden valvonta, kansalaisten epäsuora valta, kansan vakuutus lainsäädäntöelinten sortoa vastaan.

Kansa edustaa kaikkia, myös syrjittyjä, ulossuljettuja, unohdettuja. Demokratia tarvitsee refleksiivisiä ulkopuolisia tullakseen vakaaksi. Yhteiskunta koostuu yhä vähemmän vakaista identiteeteistä. Enemmistön käsite haurastuu ja suhteellistuu, järjestelmä rapautuu. Monet totunnaiset käsitteet ja sanonnat menettävät osuvuuttaan.

Kansalle kuuluu moiteoikeus. Suvereeni valta ei ole yhtä kuin vaalienemmistö.

Perustuslaki liittyy pitkän aikavälin demokratiaan vastakohtana vaalidemokratialle ja hetkelliselle enemmistövallalle. Perustuslaki aktivoi kollektiivista muistia.

Perustuslain on oltava kenen tahansa ymmärrettävissä ja tulkittavissa. Perustuslaki on kansan vakuus ja kansan takuu. Perustuslaki ei ole ylätason ohuen tulkinnan asia (Suomessa perustuslakivaliokunta). Perustuslaki on demokraattisen politiikan ydin. Tänään politiikka on siirtynyt valiokuntiin, katseiden ulottumattomiin. Hallintokin on abstraktia ja vaikeasti tavoitettavissa.

Politiikkaa koskeva ymmärrys ja käytännöt ovat Suomessa virheellisiä. Enemmistövallalla katsotaan voitavan tehdä mitä tahansa. Se ymmärretään ”normaaliksi demokraattiseksi enemmistöperiaatteeksi” kuten Johannes Koskinen eduskunnassa 29.5.2013 sanoi. Asioiden valmistelussa tehdään jyrkkä jako enemmistön (enemmistöhallitus) ja muiden välille. Muut suljetaan kokonaan ulos jo valmistelusta, tuoreina esimerkkeinä kunta-asia, sote ja armeija. Päätökset runnotaan eduskunnassa äänestäen, ei sisällöllistä yhteisymmärrystä hakien vaan pakkovallalla. Eduskunnan äänestykset ovat epä-älyllistä katsottavaa.

Pakkovaltapäätöksiin ei tule alistua. Periaatemielessä on oikein ja ’ansaittua’ se, jos tämänhetkinen oppositio lupaa kumota pakkopäätökset (sote, kunta) tultuaan mahdollisesti seuraavaksi enemmistöksi.  Oikeat, oikeutetut ja kestävät ratkaisut syntyvät vain sisällölliseen yhteisymmärrykseen pyrkien ja päästen.

Pitäisikö enemmistöpäätäntä siis suorastaan kieltää? Itse asiassa kyllä. Eikö aiempi perustuslaki vähemmistösuojineen näin tehnytkin? On aika palata historian terveille poluille. Nykyinen kriisipolitiikka on demokratian tuho. Tosin mm. Sixten Korkman ja Vesa Vihriälä todistelevat että näin tuleekin tapahtua (=demokratia väistyy).

On siis kaksi vastakkaista linjaa. Toiset haluavat poistaa demokratian. Toiset palauttavat mieliin demokratian ideaalit ja tarjoavat käytännön ratkaisuja niiden elvyttämiseksi. Perustuslaki on keskeinen elementti.

Suomen eduskunnassa Ben Zyskowicz halveeraa perustuslakioppineita. Onneksi meillä sentään on professoreita ei vain Suomessa vaan myös Ranskassa, jotka näkevät asioita Zyskowiczia monipuolisemmin ja syvemmin, joilla on historian tajua ja demokraattista mielenlaatua, kykyä tervehdyttää ja uudistaa politiikan käytäntöjä, instituutioita ja käsitteitä.

Pierre Rosanvallon: Demokraattinen oikeutus. Puolueettomuus, refleksiivisyys, läheisyys.

Riikka Viander: arvostelu Pierre Rosanvallonin kirjasta Demokraattinen oikeutus.

Joonas Pörsti: arvostelu Rosanvallonin kirjasta Ulkopolitiikka-lehdessä.

Johannes Koskisen puhe eduskunnassa 29.5.2013  
Ben Zyskowiczin puhe eduskunnassa 19.3.2013.
Ben Zyskowiczin puhe eduskunnassa 14.5.2013.

Euroopan murros ja Suomen EU-politiikka. UPIn seminaari 16.4.2013 (mm. Vesa Vihriälä).

EMU ja perustuslaki. Julkinen kuuleminen eduskunnassa 22.5.2013 (mm. Sixten Korkman).

 

Herrakansain liikkeet Suomen eduskunnassa

Suomi jakautuu kahteen leiriiin, kirjoitti Hanna Huhtamäki. Leireistä toinen on pesiytynyt arkadian mäelle. Sinne hakeutuvat herraskaiset, ylevämieliset ja narsismiin taipuvaiset. Läpivalaisua:

Vasemmistoliiton Martti Korhonen tunnistaa vain ”vakavasti otettavat, realistiset ihmiset, joiden kanssa on oltu politiikan tiellä 30-40 vuotta, ay-väen”. Entä me jotka emme ole realisteja, me joihin Martti Korhosen katse ei osu, meitä on miljoonittain. Olen pannut merkille myös sen, että Annika Lapintien ei kuulu keskustella kenen tahansa kanssa. Kerran yritin, toista kertaa en.

Kokoomus syntyi alunperinkin salpakarien liikkeeksi. Sitä se on myös tänään. Kuulkaa Kataista, kuulkaa Vapaavuorta, kuulkaa Orpoa tai Vikmania.

Maalalsliiton runkona olivat maaseudun varalliset. Siitä kummunnut herrahenki ei ole Keskustasta kaikonnut. Tänään se pukeutuu yrittäjän kaapuun, kuuntele Juha Sipilää.

Suurin järkytykseni viime aikoina on ollut havaita millaista hyväosaisuutta ja ylevää asennetta on perussuomalaisissa. Vennamon, Poutiaisen ja SMP:n henki ymmärsi vielä pientä ihmistä, mutta tuskin enää vuosiin tai vuosikymmeniin. Toki vaihtelua henkilöiden välillä on. Kääntäen verrannollisia ovat ikä (virkaikä) ja taipumus narsismiin. Mitä vanhempi ukon tai akan käppänä, sitä syvempää on nöyryys. Kiitos teille, leat ja pentit. Tosin vihreät näkevät käppänyys- ja nöyryyskorrelaation nurinpäin. Ehkä he peilaavat itseensä.

”Me olemme vaaleilla valitut, me kannamme poliittisen vastuun”, ylensi itsensä vihreiden Johanna Karimäki tieteenpäivien paneelissa. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalla on hankkeita, yksi niistä on joukkoistaminen. Joukkoistamista vetää vihreiden Oras Tynkkynen. Oletteko nähnyt että Tynkkysen perässä kulkisi yhdenkään ihmisen joukko, minä en ole nähnyt. Tynkkysen katse on fiksattu suoraan eteenpäin, ei koskaan sivuille. Sivullisia ei ole, ei varsinkaan joukoissa.

Kristillisistä on vaikea sanoa. Heidän joukossaan kohtaa alkukristillisen nöyryyden, tulee lämmin olo. Mutta Östmanin puheet puistattavat, kokoomushenkeä.

Demarit jo unohtuivat, vieläkö heitä on? Tukehtuneet ylenkatseeseen, Gustafsson, Urpilainen ja Backman.

* * *

Tällä US Puheenvuorolla on lyömätön ansio: kirjoitusten ennakkosuodatusta ei ole. Aika ajoin tänne putkahtaa koskettavia, omaperäisiä näkemyksiä, tuntemuksia ja tunnustuksia. Tämän pääsiäisen aikaan minua on lämmittänyt kaksi kirjoitusta, Jenni Lavikan ja Hanna Huhtamäen.

Jenni Lavikka: ”Mikään ei enää tunnu miltään.”

Hanna Huhtamäki: ”Liitot lipovat vain rikkaiden ahtereita… Minä olen yliopistosta valmistunut osa-aikainen duunari, joka tienaa maksimissaan 1000 euroa kuussa miinus verot niin kuin moni muukin kaltaiseni. (Huom! En saa mitään tukia yhteiskunnalta!) Olemmeko me mielestäsi keskiluokkaa??? ”

Luodaan kansanedustajille uusi oikeushyvä

Myönnetään kansanedustajille oikeus elää Hanna Huhtamäen kuukausituloilla, alle 1000 euroa kuukaudessa. Ehkäpä arkadian mäelle hakeutuisi taas vastatuuleen huutelijoitakin.

Jenni Lavikka: Huudetaan yhdessä vastatuuleen!

Hanna Huhtamäki: Suomi jakautuu kahteen leiriin.

 

Vihreät, te tuhoatte Savon identiteetin

Uudessa vaalipiirijaossa Savo pätkäistään kahtia. Pohjoinen osa viskataan Pohjois-Karjalaan ja eteläinen osa Kymeen. Tällainen pätkiminen ja heittely on maakuntaidentiteetin loukkaus. Ketkä ovat syyllisiä? Vihreät. Viime vaiheessa kokoomus säesti vihreitä. Ja mikä on peruste? Vain ja ainoastaan lyhyen tähtäimen laskelmointi eduskuntapaikoilla.

Tällainen laskelmointi on loukkaus mitä tahansa identiteettikokemusta vastaan. Ja kuinka ollakaan, samaiset vihreät ryhmäpuheenvuorossaan, jonka esitti espoolainen Johanna Karimäki, vaatimalla vaati ja hehkutti että kuntauudistuksessa kuntien identiteetti pitää säilyttää, tarkoittaen erityisesti kotikuntaansa Espoota, kuinka muutenkaan.

Ideniteetti täällä mutta ei tuolla. Siinä suomalainen nykyvihreys.

Vaalipiirien mulkkaus lyhyen tähtäimen paikkalaskelmien perusteella on ala-arvoisinta mitä Suomen politiikassa on vuosikymmeniin tehty. Ja vihreät, he uhkasivat oikein hallituksesta lähdöllä elleivät saa tätä vaatimustaan läpi. Tämä on ainoa asia koko Kataisen hallituksen aikana mikä vihreiden mielestä on ollut hallitusuhkauksen arvoinen. Eikö ole tärkeämpiä asioita, eikö todella? Valta kiiluu, ja raha.

Entä mitä teki eduskunnan perustuslakivaliokunta tässä asiassa? Äänesti, ja vielä puoluepoliittisesti. Perustuslain lukeminen, soveltaminen ja ymmärtäminen on siis puoluepoliittinen kysymys, poliittinen laskelmointikysymys. Tällaista on suomalainen perustuslakioikeus. (Muista myös EU-vakauslain perustuslakitulkinta tai nuorten toimeentulotuen leikkaus). Eduskunnan arvovalta, siinä sitä on.

Hyvät perustuslakiprofessorit yliopistoissanne, Tuomas Ojanen ja muut, eikö nämä asiat teitä kiinnosta?

Tarjoudun seuraaviin eduskuntavaaleihin projektipäälliköksi tehtävään jonka tavoitteena on estää (tässä tapauksessa) vihreitä saamasta ainoatakaan eduskuntapaikkaa Savon maakunnasta.

Hauskalla tavalla savolaisidentiteettiä pohtii Timo Kohvakka blogissaan Savolaisten nimen alkulähde.

 

Kuubalaisuus Suomessa – eduskunnan puhemiehen valinta ja ojennukset

Kuubassa pidetään vaalit. Kaikki ehdokkaat asettaa kommunistinen puolue. Muita ehdokkaita ei ole lupa asettaa. Kuulostaako tutulta? Eroaako menettely eduskunnan puhemiesvaalista? Yksi eroavuus löytyy: Kuubassa kansalaiset tietävät keitä on ehdolla.

Poliitikot vaativat demokratiakasvatusta. Mikä on eduskunnan oma kasvatuksellinen anti? Miten puhemiesvaali ja sen jälkiojennukset näyttäytyvät kansalaisille?

Puhemiehen vaalitilanteessa ei asetettu ainoatakaan ehdokasta, siis avoimesti. Oliko ehdokkaita olemassa, keitä he olivat ja miten heidät oli nimetty? Onko tämä avointa, tasaveroista edustajien kesken? Mikä on informaatio kansalaisille?

Mikä on vastaava menettely normaalidemokratiassa, siis yhdistyksessä, taloyhtiössä, osakeyhtiössä? Ehdokkaat asetetaan vaalikokouksessa ja jokaisella läsnäolijalla on oikeus ehdottaa.

Kunta- ja eduskuntavaaleissa ehdokkaat asetetaan säädetyin menettelyin. Äänestäjällä on edessään ehdokaslista. Eduskunnan puhemiehen vaali on outo kummajainen.

Vielä kummemmaksi vaali ja sen jälkiojennus muuttuu, kun valittu puhemies toteaa ”vaalin tapahtuneen hivenen normaalista poikkeavassa järjestyksessä”. Kunpa olisikin, eduskunnan nykytavasta poiketen normaalidemokratiaa noudattaen.

Jos yhdistyksen tai asuntoyhtiön vuosikokouksessa annetaan ymmärtää, että hallitukseen valitaan etukäteen sovitut, että vain heitä saa äänestää eikä muita saa ehdottaa, miltä se kuulostaisi.

”Minä Eero Heinäluoma vakuutan, että minä puhemiehenä voimieni mukaan puolustan Suomen kansan ja eduskunnan oikeutta valtiosäännön mukaan.”

Viisi minuuttia vakuutuksensa jälkeen Eero Heinäluoma kertoi eduskunnalle ja kansalle, että puhemiehen vaali käytiin normaalista poikkeavassa järjestyksessä. Mikä on se normaali, josta poikettiin? Rikottiinko kenties valtiosääntöä? Ellei rikottu, niin onko olemassa muu ”normaali” valtiosäännön rinnalla tai yläpuolella ja mikä on sen lakiperusteinen oikeutus? Vaatiko puhemies toimimista toisin kuin valtiosääntö edellyttää? Kansalainen ei voi välttyä näin kysymästä. Rikkoiko Eero Heinäluoma puhemiehen valansa heti sen annettuaan? Jos rikkoi, niin mikä on seuraamus, oikeudellinen tutkinta?

Entä voisiko puhemiehen vaali olla aidosti yksilölähtöinen, kokonaan ilman ennakkoehdokkaita, kukin edustaja äänestäisi vapaasti ymmärryksensä mukaan? Saataisiinko avoimen demokraattisesti valittu puhemies tai -nainen? Olisiko tällainen demokratiakasvatusta ja samalla dramaturginen näytelmä kansalle? Voisiko valituksi tulla Markus Mustajärvi? Hänellä olisikin lyömättömät edut puhemieheksi: selkeys, analytiikka, riippumattomuus omavaltaisiksi osoittautuneista isoista ryhmistä?

Mihin yksilöllisyys katoaa eduskunnassa? Eikö läntinen demokratia ole rakentunut yksilölähtöisyydelle? Vaaleissa ehdokkaana ovat yksilöt. Äänestäessään yksilö on yksin ja äänestää yksilöä.

Eduskunta on politiikan monopoli. Usein monopoli on riskialtis ja sokaisee toimijansa. Monopoliin ilmaantuu ”pelisääntöjä” ja ”instituutioita” jotka aletaan mieltää maan tavaksi, oikeutetuiksi ja normaaliksi. Vaalirahojen kohdalla oikeuslaitos juuri tuomitsi maan tavan. Kuka arvioi eduskunnan maan tavan?

Puhemiehen vaaliin Keskusta asetti ehdokkaan normaalidemokratian mukaisesti. Keskustan menettely saattaa nousta demokratian sankariteoksi. Tiilikainen totesi perusteluiksi demokratian toimivuuden, kuulostaa hyvältä. Kohoaako Mari Kiviniemi – tässä yhteydessä – aikamme Jeanne d’Arc’ksi?

Entä se arvokkuus?

Heinäluoma perää edustajilta arvokkuutta. Mistä arvostus kumpuaa?

”Elämiseeni riittää kulukorvaus ja rovastin eläke, edustajan palkkion luovutan kokonaan vanhushoitoon.” Jotenkin näin sanoo varapuhemieheksi valittu Anssi Joutsenlahti.

Te jotka eduskunnassa saarnaatte elämäntapojen muuttamista, maailman ylikulutuspäivää, ottakaa mallia varapuhemiehestä. Luovuttakaa palkkionne omaishoitoon. Säätämänne takuueläke on 700 euroa, vähemmän kuin kulukorvauksenne. Sillä pärjää yksi ja toinen. Vai kiinnostaako teitä enemmän päivän sijoitustuotto, lisää kulutusvaraa Espooseen?

 

Eduskunnan salailukulttuurilla rehvastellaan – tieteenpäivien paneeli

Eduskuntaan ja politiikkaan on levinnyt salailukulttuuri. Salailua ei hävetä vaan sillä jopa ylpeillään. Tieteenpäivien paneelissa keskustelivat Leena Harkimo, Päivi Lipponen, Lauri Heikkilä, Tapani Tölli, Eila Tiainen, Johanna Karimäki, Astrid Thors ja Leena Rauhala.

1700-luvulla Anders Chydenius onnistui Tukholman valtiopäivillä saamaan Ruotsin valtion talouden julkiseksi. Tänään tarvitaan uusia chydeniuksia.

Milloin valiokuntien kokoukset aletaan televisioida, kysyi yleisö? Rehvakkaimmin valiokuntien salassa pitämistä puolusti vihreiden Johanna Karimäki. ”Me olemme vaaleilla valitut. Me kannamme poliittisen vastuun. Kaikki me (panelistit ja puolueet) olemme tästä yksimielisiä”, Karimäki hehkutti muidenkin puolesta.

Vihreät ovat puolueena muistini mukaan vaatineet valiokuntatyötä julkiseksi. Karimäki ei siten voi olla vihreä tai sitten hän puhuu ja tekee mitä sattuu. Monissa asiakysymyksissähän Karimäki on ajanut kokoomuksesta oikealta ohi: bisnesenkelit, ‘ekologinen’ verotus, yliopistot.

Mitä on ”poliittinen vastuu”? Olkoon esimerkkinä STX-asian piilottaminen talousvaliokuntaan, nimenomaan piilottaminen. Mitä hyötyä kansalaisille on siitä että kymmenkunta vihittyä saa salassa pidettävää tietoa, jota heillä ei ole lupa kertoa kenellekään muulle? Tämä on kansalaisten ohittamista ja syrjäyttämistä, demokratian pilkkaa. Tieteenpäivien paneeleissa vihityt kehuvat ”vastuutaan” ja tärkeyttään. Soopaa, täyttää soopaa.

Poliittisen vastuun sijasta oikeampaa on puhua demokratiarikoksesta. Eduskunnan valiokunnista on tullut demokratian hauta Suomessa.

Tiedepäivien paneelissa tuli muutoinkin esille pöyristyttävää ylimielisyyttä. Karimäen tasolle ylsi Astrid Thors, rkp.

Yleisöstä Jussi Simpura kertoi THL:n jättäneen juuri samana päivänä eriävän mielipiteen sote-mietintöön. Astrid Thors kuittasi heti: ”en usko että THL:n malli ratkaisee”. Paneelin aihe oli asiantuntijatiedon käyttö politiikassa. Tuli selväksi, kiitos Thorsin: älkää näytelkö asiantuntijuutta, THL ja muut.

Juontaja kysyi panelistien kantaa Aimo Ryynäsen ehdotukseen, että tutkijoista ja asiantuntijoista luotaisiin eräänlainen toinen kamari eduskuntaan. ”Ei kaivata”, vastasi Thors ja jatkoi: ”Ryynästä ei kuunnella, koska hän edustaa tieteistä kaikkein epämääräisintä, kunnallistiedettä”.

Suomen tiedeväki, kysyn nyt teiltä, mikä mielestänne on epämääräisin tiede, onko se Thorsin tietämä kunnallistiede vai jokin muu?

Taannoin eduskunnan Tutkas-seura järjesti seminaarin kuntauudistuksesta. Ministeri Virkkunen piti litanialuennon. Litanian jälkeen Virkkunen esikuntineen marssi salista ulos jättäen tutkijat puhumaan keskenään. Tiedepäivien paneelissa Tapani Tölli sanoi, että kunta-asiassa tutkijoita on kuultu vähimmin. Tölli on oikeassa.

Paneelissa Thors ja Karimäki ehdottivat Tutkas-seuran parempaa mainostamista. En kannata. Sanna Lauslahden (kok) puheenjohtajakaudella Tutkaksesta on tehty eduskuntaan kohdistuva poliittisen vyörytyksen kanava. Ulkopuoliset tahot – tiedemaailman poliittinen eliitti, lehikoiset mattilat ja makarowit, OKM, Akatemia, valtioneuvoston kanslia – on yksipuolisesti päästetty markkinoimaan eliitin poliittisia hankkeita. Lauslahden usein kuullut päätössanat ovat: ”tämä hanke sitten ajetaan läpi”. Tällaista tiedettä eduskunnassa, eliittilähtöistä pakkorunnausta, siinä eduskunnan asiantuntijatieto.

Tutkas voisi olla tiedollisten jäsennysten kehittelijä ja esilletuoja, näkökulmien ja kysymysten avaaja. Kuuntelin kerran tämäntyyppisen esitelmän Britannian tiedeviikolla, voi kuinka inspiroiva se oli. Mutta ei, Suomessa ei näin. Suomi on älyllisesti pysähtynyt maa.

Pahoin pelkään, että Johanna Karimäki tuli valehdelleeksi tieteenpäivien yleisölle. Eduskunnan valiokuntatyön avoimuuden esimerkkinä Karimäki kehui moneen kertaan julkista kuulemista nuorisotakuuasiassa. Muistikuvani mukaan (nyt en pysty tarkistamaan) sekään kuuleminen ei ollut julkinen. Muistan innostuneeni ‘menenpä kuuntelemaan’ kunnes huomasin että eihän sinne päästetäkään.

Paneelin juontaja kertoi pääministeri Kivimäen ehdotuksesta vuodelta 1932: luodaan talousneuvosto, jolta eduskunta jopa tarvitsisi luvan joissain päätöksissä. Panelistien kuoro oli tyrmäävä, ehkä aiheestakin. Mutta Thors ehätti sanomaan, että juurihan talousviisaiden neuvosto luotiin koskien EU:n vakautta. Kimmo Sasi valtiovarainvaliokuntineen sitä eduskunnalle hehkutti.

Kyseistä ekonimistineuvostoa (EU-vakaus) luonnehtisin näytteeksi suomalaispolitiikan ja eduskunnan eristäytymisestä ja elitisoitumisesta sekä kysymyksenasettelun yksinapaistumisesta. Onko vakaus absoluuttinen arvo? Eikö pikemminkin muuntuvuus, liike, uusiutuvuus, avoimuus, rakastavuus? Miksei luoda liikeneuvostoa tai demokratianeuvostoa tai rakkausneuvostoa?

Fysiikan tohtori Lauri Heikkilä (ps) sanoi paneelissa: EU ei kuuntele ilmasto-asioissa fyysikkoja ja kemistejä, tämä tulee kalliiksi. Suomessa ekonomistit ovat poliittisia. Eri puolilla maailmaa pidettävät ympäristökokoukset ovat politisoituneet. Oppositio ei saa tietoa, keitä laki-esitysten laadintavaiheessa on kuultu. Eduskunnan valiokunnissa asiantuntijoiden valinnat ovat poliittisia. Asiantuntijat voisi laittaa keskustelemaan keskenään. EU:n asiantuntijatiedon valikoivuutta moitti vahvasti myös yleisö (mm. Jussi Tammisola).

Karimäki ja Lipponen tyrmäsivät Heikkilän kritiikin, tottakai. Karimäki sanoi myös, että ”valiokunnassa ratkaisee se, kuinka lennokkaasti, uskottavasti, rikkaita mielikuvia käyttäen asiantuntija esittää sanomansa”. Tällaisia höppänöitä valiokunnissa siis on. Koskahan saisimme tieteellisessä mielessä vakaampia edustajia?

Karimäki kehui sivistyksen ja tiedon korkeatasoisuutta Suomessa. Ville Niinistö perusti ministeriöönsä ilmastopaneelin, hyvä malli muillekin, sanoi Karimäki. – En ole vakuuttunut, vähintäänkin tarvitaan monipuolisempi arvio. Ilmastopaneeli on sisäsyntyinen ja -riittoinen, muut ulossulkeva, politisoituva. Kilpailevat näkökulmat ja kansalaisten osallisuus devalvoidaan. Ville Niinistö on kehunut ilmastopaneelin poliittista relevanttiutta (linkki).

Karimäki kehui myös kuinka keskeinen hallitusohjelma on. Minua vierastuttaa nämä karimäki-tyyppiset oman sisäpiirinsä itseriittoiset ja itseensä rakastuneet ylistäjät, muiden ulossulkeminen, keskustelemattomuus, ylen tietävä ja ylen katsova. Toivottavasti eduskunta uusiutuu vaaleissa.

Kiitän Lauri Heikkilää toisenlaisten näkökantojen esille tuonnista.

Tieteenpäivien paneelissa tuli hyväntuntuisiakin ehdotuksia. Monet niistä tulivat Eila Tiaiselta (vas). Valiokunnissa kuultavien piiriä pitää laajentaa. Ei pidä koko ajan käyttää yhtä ja samaa vakiolistaa, on oltava laveampi valintajärjestelmä. On kuultava muutakin kuin talousnäkökulmaa. Myös ulkomaisia kannattaisi kuulla (talouskriisi). Yhteiskuulemiset ovat hyviä, voisivat väitellä keskenään.

”Onhan meillä valtiovarainvaliokunta ja talousvaliokunta, muita menettelyjä ei tarvita”, jatkoi Karimäki itsensä ihastelua. – Entä STX-salaisuuksien kätkeminen talousvaliokuntaan, eikö muuta menettelyä tarvita, Karimäki? Vertaa professori Jorma Taina. Maailmaan ei kuulu ainoatakaan liikesalaisuutta, ei ainoatakaan suljettua valiokuntaa. Tällaiset salaisuudet ovat myymälävarkauksia. Tänään jos koskaan tarvitaan uusia chydeniuksia Suomen eduskuntaa ojentamaan. Eduskunnasta on tullut itseensä rakastunut salailun maailma.

Edustajat osoittelivat paneelissa sormillaan tiedemaailmaa. Osallistukaa yleiseen keskusteluun (Lipponen). Tiedejulkaiseminen on vanhakantaista, kirjoittakaa toisin, tiivistäkää, organisoitukaa toisin. Älkää kuvailko, esittäkää visioita (EU). Tölli muistutti, että tiedemiehet olivat mukana kolmannen valtakunnan toimissa.

– Miksei, hyviäkin ehdotelmia. Mutta miten itse osallistutte? Moniko teistä on piiloutunut herralahkeisiin, kabinetteihin, valiokuntiin, Karimäki ja muut? Arrogantisti kieltäydytte keskustelemasta rahvaan kanssa (ette saa ääntäni). Päivi Lipponen kirjoitteli taannoin, mutta ei vastannut kysymyksiin. Onneksi muutamat Ps-edustajat keskustelevat netissä aktiivisesti (esim. Tossavainen, Lindström, Vähämäki) –  suuri kunnia heille, ties vaikka äänikin.

Jussi Simpura (THL) kysyi panelisteilta: Maassa on 1000 ekonomistia, mutta eivätpähän ennakoineet talouskriisiä. Kuinka te nyt heidät palkitsette? Tuplaatteko lukumäärän, nostatteko heidän palkkaansa, annatte tulospalkkion? Ja tekö siitä päätätte, Simpura kysyi. Yksikään edustaja ei vastannut. Pari tuntia aiemmin olin kuunnellut Jaakko Kianderia. Kianderia poliittisempaa (ja kyynisempää) ekonomistia ei maailmasta löydy. Toinen esimerkki on Sixten Korkman (tuskin tajuaa omaa poliittisuuttaan), eduskunnassa kuultavana harva se päivä. Urautunutta poliittista asiantuntijuutta. Lauri Heikkilä on oikeassa.

Kuka tulkitsee perustuslain ja miten? Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen sanoi UPIn jälkilöylyissä salintäyteiselle yleisölle, että EU-vakaussopimuslain vaikutus Suomen perustuslakiin on huomattava. Perustuslakivaliokunta, valtiovarainvaliokunta, Johannes Koskinen ja Kimmo Sasi todistivat eduskunnan suuressa salissa, että vaikutus on vähäinen (olennainen ero verrattuna huomattavaan) ja että asiantuntijat, Tuomas Ojanen mukaanlukien, olivat tätä mieltä. Kuka siis muuttaa kantaansa tilaisuudesta riippuen, kuka kertoo muunneltua totuutta, kuka tulkitsee sanomiset mielivaltaisesti, kuka valehtelee? Tällaiseenko meidän pitäisi luottaa?

Yksi väitöskirjaa tekevä eduskunnan toimihenkilö kertoi seuranneensa Ulkopoliittisen instituutin (UPI) henkilövalintoja ja julkaisuja vuoden verran. Varsinkin EU-asioissa UPIn julkaisujen sisältö on yksipuolinen. Heikko johtaja valitsee ympärilleen vain samanmielisiä. Näin on käynyt UPIssa Teija Tiilikaisen kaudella.

Edustuksellinen politiikka on Suomessa elitisoitunut sekä sisällöllisesti kapeutunut ja jähmettynyt. Edustuksellinen politiikka on rakastunut itseensä ja rehvastelee. Kiitos tieteenpäiville, että toitte tämän ongelman esiin.

Viitteitä:

Jorma Taina: hallitus ei voi vedota tukipäätöksen liikesalaisuuteen. YLE 29.12.2012.

Suomen johtava kyynikko – työeläkejohtaja Jaakko Kiander.

Ville Niinistön haastattelu … poliittisesti relevantti paneeli. Tekniikka&Talous 25.8.2011.

Ilmastopaneeli vahvan ilmastolain takana.