Ilmasto


Kansallismielisyydessä on ollut rakentavaa voimaa. 1800-luvulla se ruokki suomalaista kirjallisuutta, koulujen syntyä, oma rahaa ja valtiota.

Tänään kansallismielisyys on yksipuolinen ja pettävä tapa suhtautua maailmaan. Monet haasteet ovat maapallon mittaisia. Jos jokainen valtio yrittää hyötyä muista ja sulkeutuu, ei maapallomittaisia toimintamuotoja pääse ikinä kehittymään. Jos jokainen maa luo kilpailukykyä toisia vastaan ja valtaa markkinoita, niin maapallon mitassa logiikka on mahdoton. Tätä todistelee mm. Heikki Patomäki kirjassaan Eurokriisin anatomia. (lisää…)

Ville Niinistö: Energiaturpeen tuotanto voitaisiin ajaa alas 20 vuodessa tai nopeammin. Turpeesta pitää luopua hyvän sään aikana. Vihreät esittää hallituksen kehysriihessä veronkorotuksia turpeelle.  (YLE uutinen)

Fortum rakentaa parhaillaan Järvenpäähän ’biovoimalaa’. Polttoaineena on puuhake ja osin turve (ehkä 20 %). Omistajaohjausministeri Heidi Hautala oli kutsuttu pitämään muurauspuhe 27.1.2012. Näin Hautala sanoi:

” …energiantuotanto jos mikä on pitkän aikahorisontin teollisuudenala. Energiateollisuuden investoinnit ovat erittäin suuria, etenkin kun tehdään investointeja, joiden tarkoituksena on palvella ympäristöä useiden vuosikymmenten ajan ja joiden on ennen kaikkea oltava osa tulevaisuuden kestävää energiataloutta… Järvenpään voimala näyttääkin esimerkkiä vähäpäästöiselle ja uusiutuviin energianlähteisiin perustuvalle energiantuotannolle koko Fortumin toiminta-alueella…  Laitoksen ansiosta hiilidioksidipäästöt vähenevät alle puoleen… Tämän voimalaitoksen peruskiven muuraus on yksi askel parempaa ympäristöä kohti. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto on tehokas tapa tuottaa energiaa. Biomassa laitoksen polttoaineena merkitsee sitä, että tämäkin laitos on tärkeä askel siirryttäessä määrätietoisesti kohti uutta kestävää energiataloutta.”

Hautalan kehut Järvenpään voimalalle ja samaan aikaan vihreiden vaade päästä kokonaan eroon turpeesta eivät täsmää. Haketta ja osin turvetta käyttäviä uusia voimaloita lienee eri puolilla maata useita. Jyväskylän Keljonlahdenkin voimala käyttänee osin turvetta.

Onko tiedossa teknologia joka mahdollistaa Järvenpään, Jyväskylän ja muiden voimaloiden käytön silloinkin, jos turpeen saanti estetään?

Onko vihreillä piilopyrkimyksenä vaikeuttaa myös puuhakkeen energiakäyttöä? Eivät ole protestoineet EU:n päätöstä kieltää hakkeen tuki. Tuulivoimalle vihreät vaativat tukea peräti 200 miljoonaa vuodessa! Tuulivoiman tuki menee muutamalle liikemiehelle. Puuhakkeen tulovaikutus leviäisi laajalti kansan pariin.

Ovatko eduskunnan vihreät perineet demareiden maaseutuvihan? Demareille maaseutuasukas oli ja kai vieläkin on joka paikan kirosana.

Maaseutuvihan keksinnässä vihreiden mielikuvitus on rajaton: valtionosuudet, liikenteen tuet, energiaverot, polttoaineverot, autoviha, hautajaiskunnat, suljettavat lentokentät, metsien hiilitaseen laskenta, nyt jopa vuokrien tasaus (Soininvaara) ja tottakai Kasvin impivaara.

Helsinki, Espoo ja Turku lämmittävät itseään fossiilipolttoaineilla, tuhoavat metsiä, soita ja kallioita asutuksen ja liikenteen tieltä, rakentavat ylikalliita metroja muun kansan varoilla, keskittävät poliittisen vallan, sosiaaliongelmat kasautuvat Helsinkiin, ongelmat projisoidaan maaseudulle, suoturpeeseen.

En puolusta turvetuotantoa. Näen joka kesä omin silmin, kuinka Kivijärven pohjoispää Kinnulassa kasvaa umpeen, vesi on ruskeaa ja kalat ovat kadonneet. Järven tuhoutumisen syiksi uskon

  • metsäteollisuus ojitutti suot 60-luvulla
  • maatilojen huolimattomat ravinnepäästöt
  • turvetuotanto jolla lämmitetään Jyväskylää

Kannattaa huomata, että hyöty näistä kaikista (ojitus, ruuan tuotanto, turve) kiertyy hyvinvoiville ”fiksuille” (Ville Niinistön sanonta). Heikompien syyllistäminen – maaseutuasujamisto tai mikä milloinkin – on väärin ja halpamaista.

Tarvitaan kehityskulkujen ajallista tajua, laajempaa ja syvempää ymmärrystä.

Ville Niinistö haluaa korottaa turpeen verotusta (YLE)
Heidi Hautalan puhe Järvenpään biovoimalassa

Järvenpään biovoimala:   Tekniikka & Talous & Työelämä
Keravan biovoimala

Liimauduin kuuntelemaan Arja Juvosen eduskuntapuhetta 20.12.:

”Etiikan ja yhteiskuntafilosofian professori Timo Airaksinen kertoo kirjassaan Vanhuuden ylistys kansakoulunopettajaltaan kuulemansa tarinan eettisen tunteen heräämisestä: Vanhusta pidettiin nurkassa ja ruoka-aikaan hänelle tarjottiin vain jätteitä puukiposta. Samaan aikaan muu perhe aterioi ruokapöydän ympärillä syöden kunnon ruokaa. Perheen lapsi oli vaistonnut tilanteen ja kysynyt, syövätkö isä ja äitikin sitten vanhoina nurkassa jäteruokaa puukiposta. Lapsen herännyt eettinen ajattelutapa ja omatunto olivat herättäneet myös vanhemmat tajuamaan hyvän kristillisen etiikan mukaisen kultaisen säännön ”Tee toiselle se, minkä toivoisit myös itsellesi tehtävän”. Vanhemmat olivat pyytäneet vanhukselta anteeksi ja ottaneet hänet takaisin ruokapöytään muiden ihmisten rinnalle.”

Tarina jäi mietityttämään. Olenko minä tuo vanhus tai ruokaileva isä vai tuo kyselevä lapsi? Onko ruokapöytä yhtä kuin yhteiskuntamme ja nykypolitiikka? Onko jossain myös kartanonomistaja?

Arjan tarina antaa viitteen, jättää tilaa kuulijan pohdinnalle mutta se myös viiltää.

Arjan puhe on jouluevankeliumi.

Eduskunnassa intetään hirveästi, leijataan tilastoissa, keskiarvoissa ja prosenteissa. Harvoin eläydytään yksilön tuntemusten tasolle tai käytetään esitystapaa, joka johdattaa pohtimaan yhteiskunnan inhimillistä olemusta. Tarina ja muu taide on keino avata politiikkaa koskettavuuden kautta. Kunpa eduskunta olisikin taidekunta.

Tunti Arjan puheen jälkeen eduskunnassa oli taas fanaattinen intos päällä, tällä kertaa ympäristöpolitiikasta. Fanaattisuutta oli puolin ja toisin, myös keskustalla, mutta ehkä enemmän ympäristöpoliitikkojen riveissä. Ville Niinistö, Johanna Karimäki, Oras Tynkkynen, miksei Susanna Huovinenkin ovat sokaistuneet vihreän kapitalismin visioon. Kuitenkin nykymaailma on niin häilyvä ja onnahteleva, että edes ilmaston nimissä ei kannattaisi kiinnittyä sokeasti yhteen näkökulmaan, yhteen analyysiin, yhteen politiikkaan, yhteen sopimukseen (Durban) ja kieltää muiden kysymyksiltä arvo kokonaan. Siitä ei ole pitkä matka fanatismiin. Fanatismia ei tarvitse etsiä Lähi-Idästä eikä Afganistanista, lähempääkin löytyy.

Uuden vuoden lupaukseni olkoon: herramentaliteettia vastaan, olkoon se sinistä, vihreää tai pikkupunaista.

Kuunnellaan koskettavia tarinoita.

 

Arja Juvosen puhe eduskunnassa 20.12.2011:

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_90_2011_vp_1_68_68_p….

Jos metsien pinta-ala ja hiilinielu Suomessa supistuu, valtio joutuu Durbanin sopimuksen myötä maksamaan sakkoa 20 – 30 milj euroa.

Miksi metsien pinta-ala Suomessa supistuu? Onko suurin syy teiden ja kaupunkien rakentaminen? Esim. Helsinki otti Sipoosta väkisin 30 neliökilometriä (3000 ha). Nykyisten metsien tilalle Helsinki himoaa 30 000 – 50 000 – 80 000 uutta veroa maksavaa, uutta äänestäjää ja niiden myötä uusia kansanedustajapaikkoja Helsingin poliitikoille.

Helsinki ja Uusimaa näyttävät maailmalle mallia metsien hävittämisestä. Miksi tästä vaietaan Suomessa? Syylliset löydetään aina jostain kaukaa, kolmannesta maailmasta tai Impivaarasta.

Kuka maksaa metsien hävittämisen? Onko valtiolla oikeus maksattaa Helsingin toimesta  Sipoossa tapahtuva metsien hävitys koko kansalla?

Maailmassa häviää vuodessa metsää noin 13 miljoonaa hehtaaria eli 130 000 neliökilometria.

Alla olevassa linkissä on valokuvia Helsingin kaappaamasta Sipoon metsäalueesta.

http://juhanikahelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/47027-sipoon-vihreat-metsat

Suomelle tulevasta sakkomaksusta – ellei EU hyvitä – väiteltiin eduskunnan kyselytunnilla 15.12.

Kuuntelin Ville Niinistöä Kansalaisinfossa 27.9. Päätelmäni oli: ympäristöpolitiikassa on lukkiumia, jotka on avattava:

  • onko ympäristöpolitiikan valta legitiimi (oikeutettu)
  • valiokunnat ja valtion bulvaanit
  • tuulivoiman betonibrutalismi
  • reservaatti- ja kasarmipolitiikka (suojelualueet)
  • ekologinen verouudistus
  • kansalaisten mekanisointi ja syrjäytys

Onko ympäristöpolitiikan valta legitiimi?

Niinistön puhujat oli valittu niin huolella, että tilaisuus alkoi vaikuttaa lahkolaiskokoukselta: vallantäyteinen itsetyytyväisyys, usko omaan oikeellisuuteen ja tajuttomuus eroavia näkemyksiä kohtaan.

Onko vallantäyteys legitiimiä? Pieni piiri on ominut valtion ympäristöpolitiikan itselleen. Vihreät saivat vaaleissa 10 paikkaa (vähennystä 4). Eroavia näkemyksiä omanneet perussuomalaiset saivat 39 paikkaa (lisäystä 35). Jo näiden lukujen nojalla sekä riippumatta hallitusoppositio -asetelmasta on mahdoton pitää oikeutettuna tilannetta, jossa 5 % eduskunnan paikkaluvusta pitää ympäristöpolitiikan määrittelyä yksinoikeutenaan. Minun oikeus- ja demokratiatajuani tällainen loukkaa, en koe tilannetta legitiimiksi. Tämä ei liity siihen, kenen politiikka on hyvää ja kenen huonoa vaan pelkästään demokratian tasapuolisuuteen, jakaumiin ja lukuihin. Toki ärsytystä lisää se, että mainittu 5 % ei selvästikään kuuntele kansalaisten tai muutoin eroavia näkemyksiä. Menettely on ylimielinen ja diktatorinen. Tällainen ”demokratia” ei kestä eikä sen tarvitse kestää.


Valiokunnat ja valtion bulvaanit

Eduskunnan valiokunnat kuulevat ympäristöasioissa aina samoja järjestöjä: Luonnonsuojeluliitto, WWF, jopa Demos, kenties Kepa ja jokunen muu. Kansalaismielipiteen ajatellaan näin tulleen kuulluksi. Kiistän tämän. Mainitunlaiset järjestöt edustavat helsinkikeskeistä hyvinvointiporukkaa.

Luonnonsuojeluliitto nostettiin valtion avuin 1960-luvulla eriytetyn suojelualuepolitiikan imagoksi. Ohjelmaa ohjelman perään. Taustalla oli elinkeinojen etu: kansa pois jaloista, luonto tehokäyttöön, kuorrutetaan toimet ’luonnonsuojelulla’. Vastaavasti ay-liike nostettiin ’työmarkkinoiden’ imagoksi, teatteriksi: pelastettiin Metalliliitto, säädettiin jäsenmaksun verovähennys ja työnantajaperintä.

Ville Niinistön tilaisuudessa SLL:n Tapani Veistola kehui, kuinka hänen työnsä koostuu eduskunnan valiokuntien valistamisesta. Veistola hehkutti ekologista verouudistusta. Ville Niinistö kertoi, että järjestöjen valtionapu on turvattu ”talousarvion sisäisin järjestelyin”. Järjestöt hyrisivät tyytyväisyyttään myös politiikkaa kohtaan. Särähtääkö tässä peräti hienoinen korruption sävy? Vuosikymmenten ajan valtio on tukenut näitä konsensus-järjestöjä, tuskin suotta.

Jos me muut perustamme Impivaaran Suojeluliiton (ISL), saammeko mekin valtionapua? Toki mekin valistaisimme eduskunnan valiokuntia.

Tuulivoiman betonibrutalismi

Niinistön oikea käsi Johanna Karimäki kehui, kuinka ”hieno juttu tuulivoiman tukitariffit ovat, nyt on varmistettava tariffien ketteryys ja hankkeita eteenpäin puskevuus”. Rakenteelliset esteet tuulivoiman tieltä on raivattava, toistelivat Niinistö ja Karimäki yhteen ääneen. Mitä ovat nämä esteet, muuta kuin tutkaongelmia? Yksi este lienee kansalaisten vastarinta. Ihmisiltä viedään pahimmillaan maat, asuinpaikat, elinkeinot, maisemat, kiinteistöjen arvo alenee eikä mene enää kaupaksi. Lehdissä on tapauksia lähes päivittäin eri puolilta Suomea.

”Olen eduskunnan talousvaliokunnan jäsen, niinpä valiokunta ryhtyy selvittämään tuulivoiman esteiden poistamista” (Karimäki). Miksi valiokunta? Suomessahan valiokunnat ovat suljettuja. Ovien taakse katoavat ristiriidat, kansan purnaus, eurooppalainen maisemasopimus ja monta muuta. Onko tämä avointa hallintoa? Eikö ”esteiden” selvittely kuuluisi hallinnolle, tutkijoille, työryhmille ja kansalaisille sen sijaan että sitä ohjaillaan poliittisesti ja piiloisesti kabinetissa? (Muutoinkin vihreät näyttävät viime aikoina vetäytyneen politikoimaan piiloista käsin, kuntavälikysymyksestäkään ei ollut halua julkisesti keskustella, lie ollut liian rahvaanomaista.)

Saksassa tuulivoiman tuesta on tullut lypsylehmä suurbisnekselle. Joku siellä jo varoitti, että tuulivoiman kanssa tehdään samat virheet kuin ydinvoiman kanssa. Suomessa taaleritehtaat ovat liikkeellä. Entä mikä siis on vihreiden päähuoli: ”ketteryyttä ja eteenpäin puskevuutta”. Energiateollisuus ry kutsuu bisnesvetoisuutta kustannustehokkuudeksi (huomatkaa kielen hienostuneisuus).

Tuulivoimassa toistuu se mitä tapahtui Kemijoella ja Oulujoella 60 vuotta sitten. Yhtiöt kaappasivat jokien ja koskien veden ja jokivarret, karkottivat sadat tuhannet ekologisesti eläneet ihmiset tunturien kivenkoloihin tai asunnottomien kasarmeihin, Helsinkiin ja Espooseen, perussuomalaisten tuleviksi äänestäjiksi. Täällä me nyt olemme.

Tuuli on mitä hienointa energiaa, auringosta peräisin. Mutta sen käyttöönotossa tarvitaan hienosyistä ymmärrystä ja menettelyä. Virossa vilahti uusittu tuulimylly talon pihalla. Jotain tämänkaltaista, ihmisiä mukaan vetävää eikä pois työntävää. Bisnesvetoinen tuulitariffi on satojen miljoonien kohtuuton etuus. Sen voi lopettaa kertaheitolla ja tänään.

Ville Niinistö hehkutti, kuinka ympäristöministeriö on tulevaisuusministeriö, kuinka he luovat uuden talouden. Liioittelua. Menikö Switch konkurssiin (vai muille maille), Winwind melkein, entä se Jyväskylän yritys? (Firmanimissä epätarkkuutta.)

Vihreät hyökkäävät metsäbioenergian kimppuun, vaativat hiilitasetta ja elinkaarta. Miksei, kenties aiheellista. Miksette vaadi samaa tuulihärveleiltä? Mikä on maailman pahin päästäjä? Onko se betoni? Mistä rakennetaan nykyiset tuulivoimalat? Ne ovat uusmodernia betonibrutalismia kuten Tapiola ja Helsingin Makkaratalo aiemmin. Nyt nämä tapiolalaiset vaatimalla vaativat brutalismia ja vielä maksattavat sen meillä, satoja miljoonia vuodessa (tariffi). Olisiko aihetta sanoa: ei käy.

Tuulivoiman elinkaarilaskelmiin pitää ottaa mukaan vaihtoehtoiskustannus, maa- tai merialueen ja merenpohjan vaihtoehtoisen käytön estyminen sekä haitta luonnolle ja kalastolle ja vielä materian kulutus, ehkä myös henkinen kärsimys ja sairastumiset, tinnitykset ja muut.


Reservaatti- ja kasarmipolitiikka (”suojelualueet”)

Eriytettyjen suojelualueiden perustamista on 1960-luvulta alkaen käytetty verukkeena ihmisten ulkoistamiseen luonnonhoidosta, asuinkulttuureistaan ja elinkeinoistaan. Näin bisnestoimijoille on avattu vapaa kenttä toimia (talousmetsä, metsäteollisuus, kaupungit).

Amerikassa intiaanit, joita ei tavatessa tapettu, heitettiin reservaatteihin. Suomessa luonto rajataan reservaatteihin. Ihmiset ohjataan asunnottomien kasarmeihin. Tämä kaikki on yhden ja saman politiikan eri puolta. Mikä on seuraava vaihe? Ylijäämäihmiset ja ylijäämäkunnat heitetään yli laidan, kuolkoot yksikseen (Soininvaaran riviväleissä tämä henki jo huokuu). Vihreät ovat muutoinkin harrastaneet kummallista ihmisten ja alueiden luokittelua, arvottamista menestyjiin ja toivottomiin, voittajiin ja häviäjiin (esim. maaseutuohjelma, Karimäki).

Kymmenet miljoonat eurot, joilla suojelualueita nyt hankitaan (Niinistö röyhistää rintaansa) olisi ihmis- ja luontoläheisempää käyttää siihen, miten me pärjäämme pöheköityvien metsien, vesakoituvien niittyjen, limottuvien lähteiden ja purojen, sammaloituvien ja tummuvien järvien kanssa, miten selviämme avohakkuille ryöppyävistä vesakoista, harvennuksista, rakennusten ja teiden ylläpidosta. Tämä olisi sosiaalista ja inhimillistettyä luonnonsuojelua. Me osaamme suojella ja vaalia, toisin kuin citybulvaanit ja citytanssijat.

Tanssijat vievät ihmisiltä maat, muuttavat ne nuotiopaikoikseen, käyvät kerran vuodessa ilottelemassa, Finnairin siivin, tunturipuron viertä, punaviiniä juomassa. Saamatta nuotiota syttymään (Sinnemäki).

Ajatuskoe: entä jos kaikki suojelualueet lakkautetaan kertaheitolla, annetaan ne ihmisille vaalittaviksi, muutetaan ekosysteemipalveluiksi.


Ekologinen verouudistus

Eduskunnassa 28.6.2011 vihreiden Karimäki ehdotti energia- ja ympäristöverojen indeksitarkistuksia keinoksi supistaa valtion velkaa. Ville Niinistön tilaisuudessa 27.9. Luonnonsuojeluliiton Tapani Veistola ehdotti ekologisen verouudistuksen jatkamista, siis samaa. Maan linja-autoliikenne ja moni muu asia on jo nyt romahtamassa edellisten ”ekologisten” korotusten takia.

”Ekologinen verouudistus” on sosiaalisesti, alueellisesti, miksei myös liiketoiminnallisesti epäherkkä, perusteiltaan ja vaikutuksiltaan heikosti analysoitu. Se on ylhäältä sanelevaa könttäpolitiikkaa. Se ei lähde ihmisten omista aktiviteeteista, toimintojen sisältä ja mahdollisuuksien avaamisesta. Se on kurittamista. Tällaista politiikkaa he vaativat vallantäyteisesti.

 

Kansalaisten mekanisointi ja syrjäytys

Ihmisistä on tehty valvottavia ja mitattavia olijoita vailla omaa ymmärrystä, vailla omaa aktiviteettia. Sähköjänispolitiikan johtoon on astumassa EU.

Ympäristöministeriö asettaa asiantuntijapaneelin ilmastolakia valmistelemaan. ”Asiantuntijuus” on hienostunut ilmaisu eliittipolitiikalle.

Hallituksen kuntaremontissa on sama meno päällä. Siellä sentään poreilee vastarintapesäkkeitä. Pitäisikö ilmastolakia varten muodostaa kansalaisten valvontapaneeli?

Pelottavinta on ympäristöpoliitikkojen tajuttomuus eroavia näkemyksiä kohtaan. He ovat omaan piiriinsä sulkeutuneita, tunnottomia, ylikäveleviä, kääntävät selän. Mikään kritiikki ei heitä tavoita eikä kosketa. He näkevät maailman Turun ja Tapiolan fossiililämmitteisten talojen ikkunasta. Hiilitasetta ei siinä tarvita. Metro ja ratikka tulkoon kotinurkan pieleen, kansa maksakoon.

Tarvitaan kansalaislähtöisempää, avaranäköisempää politiikan hahmottelua.

Ajoin autolla Keski-Suomesta Järvenpäähän su 24.4. Lahden moottoritiellä huomio kiintyi ohi kiitäviin autoihin. 70 – 80 % ohittajista oli maasturia, isoa bemaria, mersua, volvoa, mondeota ym. Olemmeko Venäjällä? Uusrikkaiden valtakunta. Pikkuautoilijaa ei joukossa enää juuri ollut. Mihin he ovat kadonneet?

Moottoritien nopeusrajoitus on 120 km/t. Ohittajille se ei riittänyt. Muistelen lukeneeni, että polttoaineen kulutus kilometriä kohti nousee melkoisesti kun nopeus kasvaa esim. 100:sta 120:een. Suomen uusrikkaita  ei bensan poltto, hiilipäästöt ja rengaspöly vaivaa, rahamenon lisäys sitäkin vähemmän. Mistähän nekin rahat tarkkaan ottaen tulevat?

Missä ovat aiempien vuosien pikkuautoilijat? Arvelen että monella ei ole autoon enää varaa. On myös autosta kieltäytyjiä. Helsingin seudulla törmää yhä useammin ihmisiin, jotka elävät aidosti niukkaa ja niukkuuden takia eristyttävää elämää, pienissä likaisissa kopperoissaan, eivät ole muuta maailmaa koskaan nähneetkään. Moottoriteiden huristelevat kuninkaat elävät Espoon, Westendien ja Tapioloiden liepeillä, äänestävät kokoomusta eivätkä tiedä niukkuuden maailmoista tuon taivaallista, varsinkaan välitä.

Yhteiskunnan jaot näkyvät Suomen teillä. Siinä sinivihreän hallituksen ja edeltäjiensä politiikan tulos. Huimia palkkoja, eläkkeitä, optioita, osaketuloja, varallisuuksien keskittymistä, maastureita Lahden tiellä. Ei tarvita tilastoja, silmät sen kertovat.

Jos Suomessa halutaan ilmasto- ja hiilipolitiikkaa harrastaa, niin mikäpä olisi helpompi, inhimillisempi, säästöisempi ja tasa-arvoisempi tapa kuin laskea moottoriteiden nopeudet sataseen kesällä.

Eduskunta keskusteli tulevaisuudesta 2.2.2011. Maailman kriisit vilahtivat puheissa ohimennen. Eduskunnalla olisi ollut hyvä tilaisuus näyttää tiedollista ja aatteellista johtajuutta. Kävikö näin?

Mistä kriisit kumpuavat? Ovatko kriisit toinen toisensa syy ja jos niin miten? Entä kriisien ratkaisut, toimiiko tietyn kriisin purku avaimena toisille?

Mitä kriisejä eduskunta maailmasta löysi

Puheissa vilahtivat: talouskriisi, ilmastokriisi, sosiaalinen kriisi, vesikriisi, ruokakriisi, energiakriisi ja väestökriisi. Useimman näistä mainitsi vain yksi edustaja, muutaman kaksi tai jopa kolme. Kriisiharrastus ei eduskunnassa ole erityisen monipuolista, vaikka oppilaita on 200.

Jäikö jokin näkökulma tunnistamatta? Eivätkö tulevaisuutta viitoita seuraavat: demokratiakriisi, poliittinen kriisi, tietokriisi, sivistyskriisi, johtajuuskriisi, ihmisyyskriisi, näköalakriisi, syrjäytymiskriisi, köyhyyskriisi, kulttuurin (elinkaari)kriisi? Olisi odottanut jonkin näistä juolahtavan mieleen. Mutta kun ei. Onko eduskunta kansakunnan älykkyyskasauma?

Kaipasiko eduskunta kriisianalyysiä?

Ei kaivannut. Ehkä he ajattelivat tietävänsä, ehkä he vaikenivat, ehkä tarve ei tullut mieleen. Toki yksi poikkeus löytyi. ”Mietintöä olisi parantanut se, jos sen alussa olisi ollut katsaus kriiseihin, joiden kimpussa maapallo nyt on”, lausui Erkki Pulliainen.

Mistä oloista kriisit kumpuavat?

Eduskunnan keskustelusta ei löydä ainoatakaan arvelua tai analyysiä kriisien syistä ja synnyistä. Kertooko tämä ajattelukyvyn vai kiinnostuksen puutteesta vai molemmista? Pitäisikö puutostautia kutsua eduskuntakriisiksi?

Miten kriisit asemoituvat suhteessa toisiinsa? (jokerikysymys)

Jokainen tähän vastausta yrittänyt reputti. Tosin yrittäjiä oli vain yksi, Johanna Sumuvuori. Sumuvuoren ja vihreiden näkemys kriisien syysuhteista onkin sitä karmaisevampi eikä virheen vaikutus rajaudu heihin itseensä, vaan siitä kärsi kansa ja ihmiskunta.

Sumuvuori sanoi kaksi kertaa: ”Seuraavan vaalikauden isoin asia on talouskriisin, ilmastokriisin ja niistä seuraavan sosiaalisen kriisin saaminen hallintaan.”

Olennaista on Sumuvuoren (vihreiden) olettamus syysuhteista, sanat ”niistä seuraa”. Näkemyksensä oikeellisuutta vihreät eivät vähääkään epäile. Myöskään yksittäin otettuna talouskriisin tai ilmastokriisin syiden pohdintaa vihreät eivät harrasta vaan puhuvat niistä annettuina ja olevina. Tällainen historiattomuus ja analyysin pätkintä on politiikassa erittäin kavahdettavaa.

Vihreiden faktana esittämä kriisien ketjutus jää epätieteelliseksi. Vaikutusketju kulkee yhtä hyvin toisinpäin: sosiaalikriisi on talouskriisin ja edelleen ilmastokriisin (sekä monen muun kriisin) syy. Jos näin on, niin politiikan sisältö on etsittävä sosiaalisista oloista, rakenteista ja kulttuurista. Vihreiden nykypolitiikka osoittautuu karkeaksi virheeksi ja uusongelmien lähteeksi, he monistavat maailman kriisiketjua. Vihreät ovat opetuksen tarpeessa.

Sosiaalisen kriisin ollessa – siis vihreiden mukaan – jotain jäljessä tulevaa, politiikan avaimeksi nousee ilmasto. Vihreät ovat kapeutuneet ilmainsinööreiksi ja kaiken lisäksi runnovat politiikkaansa pakottaen ja alistaen. Siinä pelissä on voittajia ja häviäjiä, sanovat he itse eduskunnassa harvinaisen röyhkeästi, erityisesti Johanna Karimäki ja Ville Niinistö.

Vihreät tekevät kaksoisvirheen: politiikan kohdistus on väärä ja keinot tuottavat uusia ongelmia, syrjäytymis- ja demokratiakriisin. Tätä vihreät eivät tunnusta vaan esiintyvät aiheuttamiensa uusongelmien uuspelastajina. Tämä on suurta tragiikkaa.

Maailman omistajuus vihreiden mukaan

Suora lainaus Karimäeltä:
”Ympäristömaksut kohdistuvat tasaisesti kaikkiin, joten samalla on huolehdittava, etteivät kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ja pienituloiset saa kohtuutonta taakkaa. Pienituloisten tulonsiirtoja on lisättävä korottamalla perustoimeentuloa ja painottamalla työveron kevennykset pienituloisille.”  – Tätä lausumaa edelsi puolen tunnin hehkutus teknologian ihanuuksista, ympäristöveroista ja maailman voittajista.

Suora lainaus Tynkkyseltä (kommentista Kumpula-Natrille):
”…jos verotusta kevennetään pienituloisimpien päästä, jos parannetaan perusturvaa, sillä voidaan hyvin kompensoida ilmastopolitiikan mahdollisia lisäkustannuksia kaikkein pienituloisimmille.”

Kammottavaa näissä lainauksissa on ensinnäkin se ”kaikkein pienituloisimpien, kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” olemassaolo todetaan selviönä, annettuna, asiaankuuluvana ja kestoluonteisena. Riittää kun heille ”kompensoidaan”.

Kompensaatiot ovat petollisia ja toimijuudesta syrjäyttäviä. Rahanarvo liitelee sinne ja tänne, yhteiskunnan rakenteet muuttuvat, joidenkin palkat, eläkkeet, optiot ja osakkeet leijaavat pilvien yllä. Näiden rinnalla muutaman euron tai kympin haihtuva kompensaatio on suomeksi sanottuna ’haista paska’ -politiikkaa. Tätä politiikkaa Suomessa on harjoitettu jo kymmenien vuosien ajan ja nyt vihreät ovat asettautuneet sen etujoukoksi jopa itse siitä ylpeillen. Toivotonta.

Sosiaalimielessä vihreät palaavat kauaksi historiaan, impivaaran taakse 1800-luvulle, ikivanhaan köyhäinhoitopolitiikkaan. ”Kaikkein heikoimpien” olemassaolo on heille selviö. Ressukat, tupanurkkien lyytimummot sekä huutokaupattavat piiat ja rengit hoidetaan jälkijoukkona, residuaalina, kompensaationa. He eivät ole maailman menestyjiä, eivät voittajia, eivät edes toimijoita. He ovat vain olemassa, parempi kun eivät olisi, maailma olisi kustannustehokkaampi kuten insinööri Karimäki tapaa sanoa. Vihreiden ihmis- ja yhteiskuntakuva on vanhanaikainen, ihmisiä jo lähtökohtaisesti eriarvoistava ja kurjalistoa halventava. Seuraavan vaalikauden tärkein tehtävä on päästä eroon vihreiden ihmis- ja yhteiskuntakuvasta.

Vihreiden lailla eduskunnassa toimivat, varsinkin kokoomus, kai muutkin porvarit ja demarit ovat ”kompensaatiopolitiikallaan” luoneet maailmaan ihmisyyden kriisin.

Entä väestökriisi?

Ydinongelma on väestökriisi, sanoi Pentti Tiusanen (vas). Hän olikin ainoa, joka mainitsi väestökriisin. Tiusanen on syvemmällä kuin pintaliitävät vihreät. Mutta mistä väestökriisi johtuu ja mitä kautta sitä hoidetaan? Ihmisen biologia? Epäsuotuisat sosiaaliset olot eli sittenkin sosiaalikriisi ongelmien alkupäänä? Vai onko kyseessä ravinnontuotantobuumi, ehkä hetkellinen?

Huomaamme, että kriisianalyysi on monisäikeinen. Ei alkuunkaan niin simppeli kuin vihreät sen esittävät.

Mistä ja miten kriisianalyysejä?

Voisiko uudesta eduskunnasta tulla kriisitietoisempi, monipuolisemmalla tavalla kuin edeltäjänsä?

Päättyneellä vaalikaudella eduskuntaan on suollettu selonteko toisensa jälkeen. Periaatteessa mainio asia, keskustelua on hyvä viritellä eri tavoin. Mutta selonteot ovat pienen piirin tuottamia: virkakunta, ministeri, puolueen piilopainotus, jokin näkökulma jätetään sanomatta. Ne eivät avaa mielikuvitusta eivätkä vaihtoehtoja. Ne mielletäänkin lukitsevina tiekarttoina kuten vihreiden Karimäki tulevaisuusselonteosta moneen kertaan sanoi.

Eduskunnan valiokuntien mietinnöt ovat silottelevia. Kansalaisille näkyvä ison salin keskustelu on lepsua ja innotonta. Kulttuuriselonteon alkaessa sali tyhjeni sekunnissa. Kriisien jääminen vilahteluksi tulevaisuusselonteon yhteydessä  kertoo eduskunnan köykäisyydestä. Oma analyysi, jopa sen tarpeen oivaltaminen puuttuu.

’Kompensoidaan’ Sitrat ja Tekesit

Suomi on pullollaan ylipalkattuja Sitroja, Tekesiä, Aaltoja, yliopistoja, UPIa, VTVtä, taaleritehtaita, rahastoja, mitä niitä onkaan. Nämä kaikki lakkauttamalla Suomesta voitaisiin tehdä kriisitutkimuksen johtava huippuyksikkö maailmassa. Se olisi aitoa globaalihenkeä (ei voittajien perässä säntäilyä), tulevaan kurkottavaa, sosiaalisesti innostavaa ja kulttuurisesti visioivaa.

Vai pitääkö meidän kansalaisten ryhtyä eduskunnan opettajiksi? Ehkäpä vaalien 2011 paras tulos onkin se, että jälkimainingeista syntyy kansalaisten ajatuspaja, think tank.

TV1 esitti mainion ohjelman Liikevoittoa hiilipäästöillä. Mitä on päästökaupan todellisuus Intiassa, Amazonilla, Kanadassa, Wall Streetilla ja Chigacon pörssissä? Päästökauppakolonialismia, vastasi ohjelmassa Kevin Smith (Carbon Trade Watch). Kanadalaisohjelma on nähtävissä YLEn Areenalla ainakin viikon ajan, suosittelen.

http://areena.yle.fi/video/1297891819772


Kenen ilmasto – pamfletti

Päästökauppaeliitit ovat Suomessa olleet hiljaa Kenen ilmasto -pamfletista (Into, Like, Kepa, 2010). Muutama poiminta kirjasta (suluissa sivunumero).

  • Päästökompensaatioiden suurimmat ostajat ovat finanssialalta ja niiden asiakkaina pääasiassa EU:n energia-ala, hiilivoimalat. (121)
  • Nykyisin suurin osa hiilikaupasta tapahtuu vaikeasti ymmärrettävillä johdannaisilla Wall Streetin ja Lontoon pörsseissä. (188)
  • Hiilikauppa tarkoittaa sitä. että luodaan markkinat, joilla maapallon hiilikierron kapasiteetti muunnetaan hyödykkeeksi. (19)
  • Päästökauppa tulee nähdä yhtenä, tuskin edes toimivana saati parhaana tapana hillitä tulevaisuuden päästöjä. (92)
  • Hiilimarkkinat irrottavat toisistaan päästöjen määrät ja päästöjen tuottamisen tavan. (20)
  • Hiilimarkkinat kehittävät vihreän julkisivun, jonka takana suuret energiayhtiöt, teolliset saastuttajat ja maatalousyritykset voivat piileskellä. Vastavoiman rakentaminen vaatii laajempaa toimintaa kuin ilmastokokousten mielenosoitukset. (122)
  • Hiilimarkkinoiden voittokulku maailmalla valitettavasti jatkuu; siihen ei kansainvälisen ilmastosopimuksen sitovuus tai voimassaolo vaikuta. (119)
  • Ennen päästökauppaa ympäristöpolitiikka perustui sääntelyyn, ei ”markkinavetoisuuteen”. (167)
  • ”Elvytyspolitiikalla” valtiot eliminoivat päästöjä eniten vähentäneen asian eli taantuman. (s 38)
  • Vallitseva talouskasvun paradigma on yksi keskeisistä esteistä todellisen globaalin ilmastonmuutostaistelun tiellä. (75)
  • Yhtiöt piilottavat ilmastomuutoksen juuret, historiallisen luonnonvarojen liikakäytön sekä globaalin vähemmistön aikaansaaman maapallon hiilenkierrätyskapasiteetin vinoutuneen hyödyntämisen. (27)
  • Päästökaupan lähtökohdat eivät ole omiaan innoittamaan sosiologisia, poliittisia ja historiallisia tutkimuksia siitä, kuinka yhteiskunnat kykenevät radikaaleihin muutoksiin. (21)
  • Puhe ilmastonmuutoksesta ”ihmiskunnan” ongelmana on harhaanjohtavaa. Huomion kohteeksi tulee ottaa ihmiskunnan jakautuneisuus. (94)
  • Brasiliassa suuryhtiöiden (teräs, voimalat, eukalyptus) lisäpäästöt korreloivat maattomuuden lisääntymisen ja maaperän köyhtymisen kanssa. (32)
  • Kun suurin osa köyhistä ei pysty ilmastoa juurikaan muuttamaan, heidän vähäpäästöistä ja kestävää elämäänsä kohdellaan merkityksettömänä; sille ei ole tukea eikä oikeuksia. (37)
  • Maat, metsät, vedet ja ilma otetaan pois paikallisten asukkaiden kestävien elinehtojen käytöstä. Tämä kiihdyttää maaltamuuttoa ja kaupungistumista, mikä taas edelleen kasvattaa päästöjä. (37)
  • Monet köyhien maiden ryhmittymät, kansanliikkeet, alkuperäiskansojen järjestöt sekä pienviljelijöiden ja kalastajien liikkeet etsivät kehitysmalleja koko ajan. (96)
  • Tarvitaan poliittista järjestäytymistä (122). Muutosta ei saada aikaan hiilikaupan avulla (164).
  • Ilmastonmuutos ei ole irrotettavissa kolonialismiin, rasismiin, naisten oikeuksiin, maanriistoon, maanviljelykseen tai talouden ja teknologian demokraattiseen hallintaan liittyvistä keskusteluista. (176)
  • Kun hiilestä tehdään markkinoilla vaihdettava hyödyke, siitä tulee abstraktio, joka on irrotettu teknologian valinnoista, ilmakehän kemiasta, ihmisten eriarvoisuuden kysymyksistä ja historiasta. Hiilikauppa ohjaa huomion pois ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisista syistä ja seurauksista ja siten pitkittää ongelmien ratkaisua. (187)

Entä ominaispäästöt?

Perussuomalaiset ovat keksineet ilmasto-ohjelmansa lähtökohdaksi ominaispäästöt vaatien päästökauppaa lopetettavaksi (onko näin). Kyseistä lehtiuutista lukiessa tuli mieleen yllä mainittu pamfletti. Onko näillä kolmella asialla – pamfletti, kanadalaisohjelma päästökaupasta sekä persujen ohjelma – sukulaisuutta? Näin tuntuisi äkkiseltään olevan.

Maallikkojärjellä sana ”ominaispäästö” kuulostaa luontevalta ja itsestään selvältä. Siinä liikutaan maan pinnalla, reaaliasioissa. Sen sijaan jos päästöistä tehdään ”oikeuksia” ja kauppatavaraa, käy kuten kanadalaisten TV-ohjelma monin esimerkein kertoo. Se on hylättävää ja tuomittavaa politiikkaa.

Poliittisten eliittien rintamahyökkäys persujen ”ominaisohjelmaa” vastaan kummastuttaa. Eikö ilmastopolitiikan vaihtoehtoihin pidä suhtautua tieteilijän tavoin? On useita kilpailevia oletuksia (hypoteeseja): päästökauppa / ominaispäästöt / ihmiskunnan jakautuneisuus / uuskolonialismi / historiallis-yhteiskunnallinen analyysi / degrowth  / ynnä muut … Kaikkia näitä pitää tutkia ennakkoluulottomasti.

Oras Tynkkynen ehätti jo jossain todistamaan, että ominaispäästöt keskusteltiin loppuun 1990-luvulla. Voi olla niinkin, mutta siitä huolimatta tuollainen asenne henkii ylenkatsovuutta. Ei sillä tavalla maailmaa pelasteta eikä rakenneta.

( Kenen ilmasto? – ainoa arvio kirjasta? )

Tieteellisen tutkimuksen tuloksia kannattaa kuunnella avoimin vaikkakin epäilevin mielin. Viikon sisällä on uutisoitu sähköautojen ja kaupungistumisen ilmastovaikutuksista. Suomessa vallitsevien uskomusten valossa tulokset saattavat olla outoja.

Britannian Royal Society of Chemistryn toimitusjohtaja Richard Piken mukaan hiilidioksidipäästöt vähenevät vain pari prosenttia, jos Britannian autokanta muuttuisi sähköiseksi. Autokannan sähköistämisen hinnalla voitaisiin Britanniassa saavuttaa yli 30 prosentin reaaliset päästövähennykset investoimalla uusiutuvaan energiantuotantoon. (lähde: Economist, Taloussanomat)

USAn tiedeakatemian tutkimuksen mukaan väestön ikääntyminen on ilmaston kannalta hyvä asia, kaupungistuminen sen sijaan huono asia. Ikääntyminen saattaa vähentää päästöjä jopa 20 prosentilla, etenkin teollistuneissa maailmankolkissa. Sitä vastoin kaupungistuminen voi lisätä päästöjä yli 25 prosentilla. Tutkijat peräänkuuluttavat kaupungistumisen ja ikääntymisen vaikutusten tarkempaa huomioonottamista etenkin Kiinassa, Intiassa, Yhdysvalloissa ja EU:ssa. (Tekniikka & Talous)

Suomessa väestön sanotaan ikääntyvän maailman nopeimmin. Poliitikot, valtiovarainministeriö ja ekonomistit hokevat alinomaa, mikä rasite ja kestävyyden tuhoaja ikääntyminen on Suomen kansan- ja valtiontaloudelle (viis ihmisistä). Ja nyt huipputiede kertoo, että ikääntyminen on maailman pelastus. Ikääntymisen avulla Suomi onkin yht’äkkiä ilmastopolitiikan edelläkulkija.

Hissiyhtiö Kone Oyj muistuttaa alinomaa kaupungistumisen makrotrendistä. Kiinassa 300-400 miljoonaa ihmistä muuttaa (ehkä) kaupunkeihin, pilvenpiirtäjiä rakennetaan tuhansia, Intia yrittää tulla perässä. Kone Oyj surfaa mukana, valtaa markkinoita, työntää hissiä ja liukujaa, tekee voittoa ja tuo elintason Suomeen. Näin kertovat espoolaispoliitikot ääni värähtäen. Maapallon ilmaston huonontuminen on vain ulkoishaitta, josta Helsingin metropolin ei tarvitse olla tietävinään.

Aalto-yliopisto ja Kone Oy ovat yksi ja sama. Tutkiiko Aalto-yliopisto maailman ilmasto-ongelmia samalla tavalla kuin USAn kansallinen tiedeakatemia? Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtaja on Kone Oy:n toimitusjohtaja Matti Alahuhta. Suomalaista huippututkimusta, fantastinen yliopistouudistus.

Oheinen kuva esittää Leppävaaran kansallismaisemaa Espoossa. Tähän maisemaan kotiutuivat aikoinaan Akseli Gallen-Kallela ja Ville Wahlgren sekä runoilija Kaarlo Sarkia. Ville rakensi vaimolleen talon Laajalahden lepikkoon.

Leppävaarassa oli Maximarket, kansan elämyskeskus. Maxi oli tienoon ainoa rakennus, ympärillä hiilimetsää, niittyä ja suota. Kauppakeskus Sellon tieltä Maxi purettiin. Ostoksille Selloon oli haalittava asujamisto ympäri Uuttamaata, Kemiöstä alkaen. Niinpä Leppävaarasta tuli Suomen johtava ramppikylä, ajoväyliä ylikkäin, alikkain, vierettäin ja perättäin. Leppävaara – Suomen betonikeskittymä.

”Upea avaus ilmastopolitiikalle”, sanoisi ministeri Jan Vapaavuori (kok) totuttuun tapaansa. Espoo rakentuu silloista, selloista ja solmuista. Muualle Suomeen ei rakenneta kaupan kauppaa, ei varsinkaan Pieksämäelle, koska Savon ilmasto on pelastettava. Sinivihreä kaavavalta tulkitsee lait, määrittelee oikeudet, rajaa rakentamisen, retoroi politiikan.

Espoo on ekologian avantgarde. Espoon vihreät ovat huolissaan siileistä eduskuntatasoa myöten (Karimäki). Leppävaaran liikennesolmun ali puikkelehtiva siilien kipittelykäytävä ei oheisessa kuvassa erotu, harmi.

Espoo haki itselleen Eurooppa-tason ekokaupunki-tunnuksen. Espoo lämpiää Siperian maakaasulla, tarvittaessa Venäjän hiilellä. Maakaasun veroa on nostettava varoen, jos lainkaan, sanoo Uudenmaan liitto.

Metron kannattavuusvaade ajaa Espoon suunnittelemaan uusia ja taas uusia satelliittikaupunkeja – postmodernia logiikkaa. Arvolähtöistä, sanoisi Mari Nevalainen, valtuutettu. Vihreiden kaupunkisuunnittelija Tiina Elo kiirehtii julistamaan jokaisen uuden alueen (Suomenoja, Hista jne) uraa uurtavaksi ekokaupungiksi. Uskoo ken tahtoo.

Politiikasta erossa pysyttelevä Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) kertoi kansakunnalle, että muualle Suomeen on rakennettu liikenneväyliä väärin perustein. – Mutta paljonko kansakunnan varoja on upotettu Leppävaaran ramppeihin? Tuloksellista ilmastopolitiikkaa? Entä tuottoprosenttinne? Milloin näitä tutkitte, valtion reviisorit?

Mutta Leppävaaran solmu ei olekaan politiikkaa, se on aluepolitiikkaa, siltarumpua. Montako rumpua löydätte kuvasta?

Espoo ei tyydy tuhoamaan vain ilmakehää Siperian ja autojen kaasuilla. Espoo on kansakunnan varallisuuden pohjaton syöppö. Maaginen luku on 500. Valtion vastikkeeton pääomalahjoitus Aalto-yliopistolle on 500 miljoonaa. Valtion tuki Espoon metrolle on kohta 500 miljoonaa. Miljardi, miljardi, miljardi.

Taannoin VTV vaati maaseudun joukkoliikenteen tukea lopetettavaksi (epäpoliittinen vaade). Nyt eduskunnassa Leppävaaran-Tapiolan vihreä Karimäki vaatii Helsingin seudun joukkoliikenteelle valtion tukea enemmän ja taas enemmän. Jos valtio hylkää valtimolaiset, niin miksi valtimolaisten pitäisi kustantaa espoolaisten liikkumista miljoonaeuroin? (Kirjassa Vihreä uusjako Valtimo muuten esitellään mallikuntana koko Suomelle.)

Asunto- ja finanssikupla puhkesi Amerikoissa. Kun Suomessa puhkeaa kiinteistökupla, sen juuret juontuvat Espoon Leppävaaraan. – Ajakaapa kehäykköstä Leppävaaran läpi Tapiolan perukoille, kansallismaisemasta toiseen, katsokaa ja ihmetelkää sarkialaista unimaailmaa.

Poliittiset päätelmät:

1) Aalto-yliopistolle luvattu 500 miljoonan vastinraha perutaan.  Tai ylärajaksi asetetaan 10 – 20 miljoonaa (vastinrahat eri yliopistoille voitaisiin asettaa myös prosentuaalisesti aleneviksi). Aallon osalta valtio näin säästäisi 480 – 500 miljoonaa euroa, valtion velanotto pienenee vastaavasti, vuotuinen korkomeno supistuu 20 miljoonaa. Kiinteistövero voidaan jättää korottamatta.

2) Espoon metrotuelle asetetaan absoluuttinen yläraja. Nyt valtion piikki on auki, tuki määräytyy rakentamistavan ja kustannusten perusteella, joihin valtio ei vaikuta. Jos valtion tuki olisi 100 miljoonaa, kertyisi säästöä 200 – 400 miljoonaa. Säästöt voitaisiin käyttää vaikkapa ekokylien kehittelyyn eri puolille Suomea. (Oheishuomio: Espanjassa talouskriisi on pysäyttänyt rakentamisen tyystin, käykö näin myös Espoon metrolle.)

3) Onko valtion budjettivallan ulkoistaminen perustuslain, kansalaisten oikeuksien ja yhteiskuntasopimuksen mukaista? Yliopistojen vastinrahojen määrä ja kohdentuminen riippuu nyt ulkopuolisten (lahjoittajien) toimista. Näin on myös Espoon metron kohdalla (prosenttia ennakoimattomista kustannuksista). Kansalaiset ovat veronmaksajina avoimessa piikissä. Valtiolla ei ole oikeutta menetellä näin. Lue Ilkka Kantolan ja Jacob Södermanin huomiot valtiollisen vallan ulkoistamisesta. Eikö asia kiinnosta perustuslakivaliokuntaa? Kuka Suomessa valvoo, paitsi perustuslakia, myös kansalaisten oikeuksia veronmaksajina?

4) Uusiutuva ja hajautettu energia saattaisi suosia väestön hajautumista, ei pakkotiivistämistä. Keskittävä kaavapolitiikka valtakunnankaavoineen on arvioitava uusiksi. Leppävaaran liikennesolmujen, sellojen ja metrojen rakentaminen on analyyttisesti huteralla perustalla, kenties peräti väärää politiikkaa.

***

Kaarlo Sarkia: Älä elämää pelkää

Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano:
”Tämä on iäti minun.”
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.

Maailmassa hävitetään metsää noin 13 miljoonaa hehtaaria vuodessa (130 000 neliökilometria). Hävittämisen yksi syy on rakentaminen. Helsinki otti Sipoosta väkisin 30 neliökilometriä (3000 ha). 150 metrin päähän Kasabergetin mäen laesta (kuva) Helsinki aikoo rakentaa metroaseman ja asuttaa sen ympärille nykymetsiin ehkä 30 000 ihmistä. Helsinki ja Uusimaa näyttävät maailmalle mallia metsien hävittämisestä. (lisää…)

Professori Atte Korhola kertoi 10.5. Hartwell-ilmastokannanotosta. Tutkijaryhmä eri puolilta maailmaa ehdottaa ilmastopolitiikan uudistamista. Korholan tiedotteesta ja Hartwell-kannanotosta voimme poimia seuraavaa:

Kannanoton perusperiaate on ihmisarvoisen elämän edistäminen kaikkialla maapallolla.  Ilmastokysymyksen uudelleenarviointi ihmisarvoisen elämän näkökulmasta ei ole ainoastaan jalomielistä, vaan se on myös välttämätöntä ja todennäköisesti tuloksellisempaa kuin ihmisten vikoihin, puutteisiin ja pahoihin tekoihin keskittyminen. Ihmisarvoisen elämän takaava ilmastopolitiikka tarkoittaa energiansaannin tasapuolisuutta, maapallon ekojärjestelmän suojelemista ja ilmastoriskeihin varautumista. Yhteiskuntien on varauduttava poikkeuksellisiin sääilmiöihin riippumatta niiden syistä.

Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on tärkeä asia, mutta se voidaan saavuttaa vain muiden, poliittisesti kiinnostavien ja äärimmäisen käytännöllisten tavoitteiden sivutuotteena.

Ilmastopolitiikka tulee hajottaa osiinsa, joita punnitaan omien meriittiensä mukaan: metsät, ilmanlaatu, maankäyttö, adaptaatio jne.

The Paper therefore proposes that the organising principle of our effort should be the raising up of human dignity via three overarching objectives: ensuring energy access for all; ensuring that we develop in a manner that does not undermine the essential functioning of the Earth system; ensuring that our societies are adequately equipped to withstand the risks and dangers that come from all the vagaries of climate, whatever their cause may be.

The ultimate goal of doing this is to develop non-carbon energy supplies at unsubsidised costs less than those using fossil fuels.

To reframe the climate issue around matters of human dignity is not just noble or necessary. It is also likely to be more effective than the approach of framing around human sinfulness – which has failed and will continue to fail.

The problem is epistemological. It is a characteristic of open systems of high complexity and with many ill-understood feed-back effects, such as the global climate classically is, that there are no selfdeclaring indicators which tell the policy maker when enough knowledge has been accumulated to make it sensible to move into action. Nor, it might be argued, can a policy-maker ever possess the type of knowledge – distributed, fragmented, private; and certainly not in sufficient coherence or quantity – to make accurate ‘top down’ directions. Hence, the frequency of failure and of unintended consequences.

Therefore, in our view, the organising principle of our effort should be the raising up of human dignity and in that pursuit, our re-framed primary goals should be three:

1) to ensure that the basic needs, especially the energy demands, of the world’s growing population are adequately met. ‘Adequacy’ means energy that is simultaneously accessible, secure and low-cost

About 1.5 billion worldwide people lack access to electricity.

The primary rationale for the policy goals articulated below is to improve the quality of human life – through securing public benefits in developed and developing countries and through managing the multi-faceted natural asset of tropical forests.

Securing access to low-cost energy for all, including the very poor, is truly and literally liberating. Building resilience to surprise and to extremes of weather is a practical expression of true global solidarity.

All-inclusive “Kyoto” type of climate policy needs to be broken up into separate issues again, each addressed on its merits and each in its own ways. Adaptation, forests, biodiversity, air quality, equity and the many other disparate agendas that have been attached to the climate issue must again stand on their own.

In stating these goals we assume a radically different framing of what the idea of anthropogenic climate change means for an early twenty-first century world and what that, in turn, means for practical politics.

Olkoot Hartwellin kannanoton motiivit ja pyrkimykset mitkä tahansa, niin yllä olevat lähtökohdat ALLEKIRJOITAN erittäin painokkaasti.

Suomen ja länsimaailman ilmastopolitiikka ei rakennu yllämainituille lähtökohdille. Ympäristöpolitiikka ei ole antropogeenistä, ihmislähtöistä. Ilmastopolitiikka on ylhäältä sanelevaa, rajoituksia asettavaa, suoraan tai mutkien kautta ihmisiä syyllistävää. Ilmastopolitiikka on kuuro antropologisille ja sosiaalisille kysymyksille: itsekunnioitus, saatavuus kaikille, osallisuus, alhainen hinta.

Olkoon lukija eri mieltä kanssani, mutta ei erityisen mieltä ylentävää ollut eilen (11.5.) kuulla vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuhetta Ville Niinistön suulla:

” Sinivihreä hallitus on tehnyt uraauurtavaa työtä suomalaisessa ilmasto- ja energiapolitiikassa. (Välihuutoja) Se on ensimmäisenä hallituksena Suomessa ottanut vakavasti ilmastonmuutoksen torjumisen. Olemme toteuttamassa yhteensä miljardin euron ekologista verouudistusta. ”

’Miljardin euron ekologinen verouudistus’ on ylhäältä saneltua, sosiaalisille kysymyksille tunnotonta ilmastopolitiikkaa. Olennainen osa ’uudistusta’ oli Kela-maksun poisto. Se on yksi vaihe sarjassa, jolla murennetaan köyhien eli kansaneläkkeen varassa elävien perusturvaa. Tätä vihreät kehuvat koko vaalikauden suurimmaksi voitokseen, eilen siis Ville Niinistö vihreiden ryhmäpuheenvuorossa, reilu viikko sitten Anni Sinnemäki lauantaiaamun TV-haastattelussa.

– Vihreät, tällaisella politiikalla te teette ainakin minusta Hartwellin julistuksen ja Atte Korholan vuorenvarman kannattajan.

Sosiaalinen tunnottomuus näkyy myös EU-politiikassa juuri nyt, Kreikan ja muiden ’kestävyyskriisien’ hoidossa. Vuoden 2008 finanssikriisissä pelastitte pankkijärjestelmän, syöksitte valtiot velkoihin, suon silmään. Kreikan kriisissä te jälleen pelastatte pankkijärjestelmää. Frankfurtiin lentäen matkaava näkee koneen ikkunasta pankkien valtaisat tornit. Siinä on teidän pankkijärjestelmänne: röystäilevää elämää, rajattomia palkkioita aivan kuten Suomen pankeissa ja tel-yhtiöissä.

Kreikan, Suomen ja EU:n kansat te saatatte kuoleman partaalle ’kestävyysvajetta’ hoitaessanne. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa Järvenpään valtuustossa tarvittiin turvamiehiä, kyse oli vanhusten siirroista, siis kestävyysvajeenne hoidosta.

Euroopan ilmastopolitiikka ja talouspolitiikka syyllistää ja syrjäyttää kansoja, ihmisten osallisuutta ja itsekunnioitusta. Kreikan lainapaketissa ministereitä ei vähääkään kiinnostanut mitä mieltä kreikkalaiset ovat, riittää kun asia vieritetään parlamentin läpi. Toinen esimerkki: Suomen eduskunnassa vihreä edustaja vaatii ”tuulipuistojen massiivista ja mielivaltaista yva-lupamenettelyä kevennettäväksi, sillä liian raskas ja arvaamaton yva-prosessi on nyt kehityksen esteenä.” Kuitenkin eurooppalainen maisemasopimus edellyttää menettelytapoja, joiden kautta yleisö, paikallis- ja alue­viranomaiset ja muut asianosaiset voivat osallistua maisemapolitiikan määrittelemiseen ja toteuttamiseen. – Mitäpä sopimuksista ja laeista, kun Eurooppaa tornitetaan.

Televisiossa Katainen ja Vanhanen suoltavat populismisyytöksiä demareille, kun he äänestävät Kreikka-pakettia vastaan. Mitä on populismi, popula, kansa? Popula olemme me. Populismisyyte on syyte meitä vastaan, meidän ymmärryskykyämme vastaan. Te uskotte, että vain teillä on ymmärrys ja tieto.

Ihmisen itsekunnioituksesta (dignity) lähtevää politiikan muotoilua tarvitaan ilmasto- ja ympäristöasioihin. Sitä tarvitaan EU- politiikkaan ja talouspolitiikkaan. Ylhäältä tarjoiltu hyvinvointipuheenne on höpöä. Tarvitsemme lisää Hartwellin julistuksia.

Giovanni Pico della Mirandola: Ihmisen arvokkuudesta

keskustelua aiheesta

Politiikka näyttäytyy hokemina. Tieteellisessä mielessä sellainen ei ole vakuuttavaa eikä uuteen ajatteluun virittävää. Elävöityäkseen ja vakuuttava ollakseen moni osa-alue kaipaa tieteellistä hahmotusta. Tällaisia ovat elvytys, työllisyys, metropoli, ilmasto, alue- ja yhdyskuntasuunnittelu, ekologisen ja sosiaalisen suhde, talousliberalismi, moni muukin.

Tieteelliseen hahmotukseen kuuluu:

  • ennakkoasenteettomuus
  • havaintojen monipuolisuus
  • vaihtoehtoiset hypoteesit
  • punninta eri näkökulmista
  • virikkeitä tarjoava esitystapa, päätelmiä

Tieteellisyyteen kuuluu herkkyys poikkeaville havainnoille. Fysiikassa poikkeavat havainnot mullistivat käsityksen universumin luonteesta (kiihtyvä laajeneminen, pimeä energia). Poikkeavia havaintoja vilahtelee myös politiikan alalla, usein niitä ei olla huomaavinaan, esimerkiksi:

  • diabetes yleistyy, koska asumismuoto tekee ihmisistä toimettomia
  • vanhusväestö dementoituu virikkeiden puutteessa, toimettomina ja yksinäisinä
  • kerrostalossa energian käyttö on tehottomampaa kuin muissa asumismuodoissa
  • Ylen Mot-ohjelmassa MIT:n, Metlan ja HY:n professorit kiistivät ilmastotilastojen oikeellisuuden.

Poikkeavia havaintoja ei pidä ohittaa vaikenemalla. Niiden merkitys täytyy arvioida, selittää ja ymmärtää. Vanhusten hoidosta tai diabeteksesta puhutaan irrallisina kysymyksinä. Toisenlaisissa asumisoloissa 80- ja 90-kymppiset ihmiset hoitelevat puutarhaa, raivaavat metsää, kalastavat, eikä dementiasta ole ikinä kuultukaan. Millaisia hypoteeseja, suosituksia ja päätelmiä tieteellisesti vapaa mieli muodostaisi näistä havainnoista?

Soininvaaran hurmahenki

Näitä kysymyksiä jouduin miettimään törmättyäni Osmo Soininvaaran blogiin. Soininvaara opettaa kaupunkisuunnittelua espoolaisille ja kehyskuntalaisille. Moista ylimieltä ja hurmahenkeä en uskonut enää löytyvän.

Katajanokan vihreä älykkö opettaa: ”Kehyskunnat eivät ole kypsiä ottamaan väestöpainetta vastaan. Päätöksentekokoneisto ei osaamiseltaan ja vahvuudeltaan ole siinä kunnossa, että se pystyisi käsittelemään rationaalisesti kymmenien miljoonien eurojen kaavoitushyötyjä… Kunnilla ei ole tähän taloudellisia, poliittisia eikä henkisiä edellytyksiä.”

Kellä on henkisiä edellytyksiä, kellä ei ole? Tämä taitaa olla Soininvaaran rotuoppia. Me ’kehyskuntien’ asukkaat voimme nostaa kunnianloukkauskanteen Soininvaaraa vastaan.

Entä kymmenien miljoonien kaavoitushyödyt? Nämä ovat samaa tyhjästä tehtyä virtuaalipeliä kuin oli USA:ssa arvopaperistaminen, josta talouslama sai alkunsa. Tämä peli (kaavoitusmonopoli) joutaa kunnilta pois.

Soininvaaralle Espoo on reuna-aluetta. ”Reuna-alueet eivät selviä investoinneista, joita nopea väestönkasvu edellyttää, elleivät lähetä arveluttavaa ainesta Helsinkiin”. Siis väestönkasvua itsestäänselvyytenä. Diabetesta, dementiaa…

”Espoon kaavoitusta ei tehdä liikenteen ehdoilla, voiko osittaisoptimoinnin selkeämmin määritellä” (Soininvaara).

Espoon taidemuseolla keskusteltiin Espoon suunnittelusta, oli myös Tapiolan arkkitehtuurikävely. Liikenne ei ole kaupungin kehittämisen lähtökohta, sanoi mm. Mari Nevalainen ja Hannu Ranki. Ajatellaanpa taidehistoriaa, tieteen historiaa, maalausta, arkkitehtuuria, runoutta, romaaneja. Liikenteestäkö sisältö sikiää? Näinkö pinnalliseksi vihreä äly on käynyt? Jälki näkyy Espoossa ja metropolissa. Kaikkea perustellaan metrolla, liikenteellä, ihmisten dementointia, kaupungin sementointia, luonnon jauhantaa (Kaupinkallio).

Tarvitaan uusia hypoteeseja

Alue- ja kaupunkisuunnitteluun tarvitaan uusia hypoteeseja ja tieteellistä hahmotusta. Väestön keskittäminen ja tiivistäminen olkoon yksi hypoteesi. Tieteellisesti vähempiarvoisempi ei ole yhteisöjen ja ihmisten omavaraistaminen. Onko se katajanokkaisuutta ja leppävaaraisuutta vai jotain muuta?

Puolueet hokevat ekologista (epäsosiaalista) verouudistusta. Entä jos kannattaisi tehdä sosiaalinen verouudistus. Oheistuotoksena saattaisi syntyä uudenlaista ekologiaa.

Valtioneuvoston ilmasto- ja energiaselonteossa hoetaan ylhäältä ohjattua ilmastopolitiikkaa. Mutta jospa ilmastomuutoksen syy onkin talouden ja politiikan epäkansanvaltaisuudessa. Jospa oikea ratkaisu onkin demokratian elvytys. Maan Ystävien Marko Ulvila luennoi Helsingin yliopistolla hahmotellen demokratian elvytystä, se oli hämmentävän inspiroivaa kuultavaa.

Soininvaara tuskailee, kun Helsingillä, Espoolla, Vantaalla ja ’kehyskunnilla’ ei ole varaa kaavoittaa ja investoida riittävästi ja kun eläminen kallistuu. Miksi pitää väkisin kaavoittaa? Jospa kaupungit ovat kohdanneet luonnollisen kokorajansa kuten inkavaltio aikoinaan? Helsingin synty jo sinänsä oli irrationaali ja satunnainen. Tsaarin armeija tarvitsi linnoituksen Suomenlahden kapeimpaan kohtaan ja Turkukin sattui palamaan. Helsingin olisi suonut sammaloituvan tsaarin kasarmien mukana.

Nämä ovat esimerkkejä nykypolitiikan tieteellisen vakuuttavuuden puutteesta. Tieteellisesti asioita hahmottaen avautuisi uusia näkymiä, viriäisi uusia kehityspolkuja ja keskustelua. Eduskunnassa tällaista ei viriä, hallitusaitio on hokema-aitio. Onko sellainen demokratia mielekäs?

keskustelua aiheesta

Viikon sisällä eduskunnassa on pidetty viidet hautajaiset. Haudatuiksi ovat tulleet:

  • vapaa tutkimus
  • vapaa luontoajattelu
  • kansalaislähtöinen hallinto
  • kansaneläke
  • yhteiskunnan koheesio

Politiikan superviikko siis. On aika sanoa: nyt riittää.

Kandidaatti Pasi Matilainen kysyi taannoin, onko enemmistövalta diktatuuria. Millaiseksi kehittyy yhteiskunta, kun diktatorisia päätöksiä tehdään solkenaan kuten nyt eduskunnassa? Ylikäveltyjä vähemmistöjä syntyy vaihtelevin perustein, heistä kausautuu jätevuori, lautta. Onko tällainen yhteiskunta kestävä ja mielekäs? Vaikka ei olisi nykyopposition kannattaja, on kysyttävä, roiskivatko hallituspuolueet ylimielisiä päätöksiä vastuuttomasti?

Vapaan tutkimuksen hautajaiset

Suomen Akatemian tutkijan virat ovat olleet tutkimisen ja ajattelun vapauden saareke. Porvareiden hallitus kirjoitti uuden lain akatemiasta. Hallinnollisin nippeliperustein saareke hävitetään. Valvonnan lonkerot solutetaan yliopistoihin, akatemiaan ja ajatteluun. Jopa Helsingin Sanomat tuomitsi hallituksen pikkusieluisuuden ja epäinnovatiivisuuden. Samaan aikaan Koneen Alahuhta tienaa 4 miljoonaa, vaatii kansan palkkoja alas, on Aalto-yliopiston puheenjohtaja, hoputtaa tuotekehittelyä Keilaniemen firmoille, valtio pettää lupauksiaan muille yliopistoille, pääoman keruu on mahdottomuus. – Kauniit hautajaiset.

Vapaan luontoajattelun hautajaiset

Maakuntien ympäristökeskukset ovat alkaneet vaikuttaa herrakerhoilta. Silti ympäristökeskusten sulauttaminen elinkeinokeskuksiin on luontoajattelun nurkkaan ajamista, elinkeinoille alistamista, muotikielellä valtavirtaistamista. Kun Iijoen, Ounasjoen tai muun vesistön betonointi ei muutoin onnistu, niin poistetaan vastahankainen hallinto, vaihdetaan esittelijä, heitetään henkilöstöä ulos, muka nostetaan tuottavuutta, nimetään uusi päällikkö, haudataan luonto.

Asian ollessa 3.11.09 eduskunnassa vihreät tapansa mukaan puikkivat pakoon, eivät kehtaa näyttäytyä, eivät selitä, eivät välitä. ’Puheenjohtaja kun on’ Ville Niinistö jäi hymähtelemään kriitikoille. Vihreät ovat TEMin elinkeinoväkeä, pelastavat toimialoja, luovat uusia, synergiovat ympäristön ja elinkeinot. – Jos näin on, niin älkää sitten moittiko metsähallituksen liikelaitoistamista tai Pallaksen rakentamista. Kyse on prikulleen samasta asiasta, elinkeinojen ja luonnon synergioinnista. Tarvittais’ syvempää ja systemaattisempaa analyysiä, ei pikkusievää irtopisteilyä tai pakoilua.

Kansalaislähtöisen hallinnon hautajaiset

Suomi rakentui, kun ihmiset raivasivat, rakensivat, kokoustivat. Ihmisten toiminnan pohjalle rakentuvan hallinnon mahdollisuus hautautuu nyt aluehallintouudistukseen. Elynne ja alunne ovat erittäin virka- ja professiokeskeisiä. Kaksi valtion superministeriötä, VM ja TEM laativat strategioita, kehyksiä, tulosbudjetteja ja muuta velvoitteiksi. Maakuntien liittojen ’demokratiapohja’ on erittäin ohut, sisäpiireissä monen väliportaan kautta seulottu joukko. Sitten vielä maakuntajohtajat, johtajat, virkamiehet, yhteistyöryhmät. Tavallinen kansa ei ole ikinä kuullutkaan.

Kansaneläkkeen hautajaiset (katso ”kansaneläkettä romuttamassa”)

Koheesion hautajaiset

Ilmasto- ja energiaselonteon sivu 53: ympäristöllisen, sosiaalisen ja taloudellisen välillä ei voida täysin välttyä valinnoilta ja priorisoinnilta. Valtioneuvosto linjaus sivulla 64: ilmastopolitiikan aiheuttama kustannusten nousu pyritään kompensoimaan kaikkein pienituloisimmille ja haavoittuvimmille ihmisryhmille.

– Viattomia ja siloteltuja lauseita, mutta pahaenteisiä.

Miksi Oras Tynkkysen selontekijät pyysivät tulonjakoselvityksen Jaakko Kianderilta? Työmarkkinaekonomistien intohimo tiedetään: jatkaa suurituloisia hyödyttäviä tuloveroalennuksia, päästä eroon veroprogressiosta. Selvityksessään Kiander kiertelee ja kaartelee ja kas, hokkus pokkus onkin vihreä ekologinen verouudistus.

Oikeisto, keskusta, vihreät, demarit, nämä suurituloiset löytävät toisensa ”ekologisessa verouudistuksessa”. – Lähivuosien polttavimmaksi kysymykseksi nousee taistelu ”ekologista verouudistusta” vastaan.

Ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuus ei pelkisty vain tulonjakoon. Olennaisempi kysymys on, kuka voi milläkin lailla toimia, rakentaa, ’johtaa’, muokata maailmaa, tavallaan vallanjako. Tynkkysen ilmastoselonteko on tässä suhteessa äärielitistinen. Siinä hoetaan poliittista johtajuutta, valtion ylintä johtoa, johdon tukea, koherenssia, valtavirtaistamista, velvoittamista, tarpeettomien rakenteiden välttämistä. Kansalaisille tarjotaan tietoa, heitä kasvatetaan ja opetetaan.

– Hyvin muotoiltua totalitarismia. Tällaista koheesiota eduskunta hyrisee.