Rakennusteollisuus RT ja Kauppalehti kerrankin oikealla asialla

Tontti- ja kaavoituskorvauksista on tullut kaupungeille kiinteistöveroon verrattavissa oleva tulonlähde. Asia on asuntopolitiikan suurin vaiennettu kysymys. Kunnat eivät halua aiheesta keskustella.

Tonttien korkeat hinnat ovat kestämätön tilanne yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Edullisempi asuminen ei onnistu ilman julkisen vallan osuuden vähentämistä. Näin näkee asian Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti Kauppalehden artikkelissa.

Ymmärtääkseni tässä asiassa meidän tavallisten ihmisten, asunnonostajien ja vuokralla asujien sekä rakentajien edut ja oikeudet  ovat yhdensuuntaisia.

Syyllisiä ovat erityisesti niinsanotut kasvukunnat kuten Helsinki ja Tampere. Ne rahastavat kaavoitus- ja tonttikorvauksilla oikeudettomasti.

 

Verensokeri ja diabetes – Helsinki hännänhuippuna

Helsinki on omaehtoisen diabetes-hoidon hännänhuippu

Uusi laite mullistaa diabeetikon arjen, otsikoi Aamulehti. Laite mittaa verensokerin ilman verta. Laite näyttää miten verensokeri on vaihdellut yön aikana, samoin sen onko verensokeri nousemassa vai laskemassa ja millä vauhdilla.

Helsinkiä lukuunottamatta laitetta saa koko maasta, tosin jakelun laajuus vielä vaihtelee. Etelä-Pohjanmaalla puolet ykköstyypin diabeetikoista on saanut laitteen. Espoossa jakelu alkoi äskettäin. ”Tilanne on todella epätasa-arvoinen”, sanoo Marjatta Stenius-Kaukonen.

Miksi laitetta ei saada Helsingissä? Helsinkihän kehuu olevansa koko maan etu ja edelläkävijä. Helsingin myötä kymmenesosa Suomen väestöstä on suljettu pois uuden menetelmän käytöstä. Helsinki on häntäpään kulkija jos sitäkään.

Helsingin taloutta vuonna 2016 on kuvattu huipputulokseksi. Kaupunki teki voittoa 465 miljoonaa euroa. Tytäryhtiöt mukaanluettuna ylijäämä nousi 600 miljoonaan. Jätkäsaaren rakentamiseen ja muihin investointeihin Helsinki käyttää tänä vuonna yli 650 miljoonaa euroa.

Helsinki kylpee rahassa mutta rahat käytetään kaupungin mahtipontiseen paisuttamiseen. Tämä politiikka saa riittää.

Maakuntatason sote alkaa näyttää tervetulleelta. Jospa se panisi Helsingin kaupungin linjaan muun maan kanssa ja lopettaisi eriarvoisuuden mm. diabeteksen hoidossa.

Aamulehti 30.3.2017: Uusi laite mullistaa diabeetikon arjen.

 

 

Tästä voisin kirjankin kehitellä

• 

  Friedrich Schillerin jalanjäljille

Valikoin Uuden Suomen ja essee.net -sivujen kirjoituksistani paketin, 54 juttua. Pakettia voinee kutsua nettikirjaksi. Kukin kirjoitus avautuu klikkaamalla.

Seuraava vaihe voisi olla painettu kirja. Tai virtuaalinen hyperkirja. Elokuva tai youtuubi menee ehkä liian vaikeaksi.

Nykyään pitää pitsata (pitch), tuotteistaa, brändätä, flirtata, esittää. Korkeasivistys, yliopistot Aallosta, Helsingistä ja ihanasta slushista alkaen on pitsausta. Oi ihana esitystalous. – No, ehkä mekin osaamme jos haluamme.

Ilokseni huomasin, että Ihanien ihmisten kirjaan valikoituneista jutuista yksikään ei ollut kelvannut Uuden Suomen tasokkaaseen karuselliin. Karsinta kuvastanee syvempää arvopohjaa jollaisen Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi kertoo elähdyttävän HS:n toimituspolitiikkaa. Onnitteluni laatumedialle, US ja HS.

Nettikirjan piti alunperin olla Helsingin kaupungin hullutuksien kooste. Löytyy sitäkin, kirjan viimeisestä osasta. Feminismiin, maahanmuuttajiin ja maailman kulttuureihin minä kuitenkin hurahdin.

Tarjoan kahvit sille joka löytää jutuistani rasismia, natsismia tai fasismia. Toki kahdet kahvit tiedän menettäväni, ne menee Helsingin Sanomien toimittajille. Hehän tekevät työtään syvemmästä arvopohjasta käsin.
Ihania ihmisiä. Valikoima ja kirjaluonnos.

Kaius Niemi: Työn merkityksellisyydessä on suuri myönteinen voima. HS 26.3.2017.

 

”Halpaa asuntorakentamista ei olekaan”

Lujatalon toimitusjohtaja Jussi Tanhuanpää sanoo Kauppalehdessä tänään, ettei halpaa asuntorakentamista ole. Aiemmin syksyllä toisen rakennusliikkeen johtaja (olikohan YIT, Lemminkäinen vai muu) sanoi että uusien asuntojen hinnat eivät Helsingissä laske vaikka kuinka rakennettaisiin.

Luja-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Hannu Isotalo sanoo Kauppalehdessä: ”Minulle nousee tukka pystyyn, kun joku puhuu edullisesta vuokrataloasumisesta. Poliitikot puhuvat tästä, mutta tällaisia kohteita on mahdoton saada liikkeelle.”

 

Jaakko Hämeen-Anttilasta Helsingin pormestari

Aiempina aikoina senaatin tai valtioneuvoston jäseniksi valikoitui kulttuurialan, tieteen, filosofian, valtio-opin, kirjallisuuden tuntijoita ja toimijoita. Tänään julkispaikoille on tarjolla vain ammattipoliitikkoja.

Helsingin pormestariehdokkaat aakkosjärjestyksessä: Arhinmäki, Haatainen, Kolbe, Lindell, Sinnemäki, Vapaavuori.

Tyydyttääkö tuo lista? No, vilahtaahan joukossa hiukkanen tiedettä (Kolbe), mutta ohueksi ja kuivahtaneeksi jäänee sekin.

Osaammeko kaivata muuta? Mitä se olisi?

 

Helsingin yleiskaavan laiminlyönnit ja puuttuvat sisällöt

Helsinki himoaa aggressiivista kasvua. Yleiskaavaluonnos on massiivinen investointipaketti. Yleensä investointiin liittyy riskianalyysi, ympäristömuutosanalyysi, vaihtoehtoanalyysi, kaupungin kyseessä ollen julkinen keskustelu visiosta ja tärkeimpänä kaikesta sosiaalianalyysi, ihmisten kokemusanalyysi. Kaikki tämä puuttuu Helsingin yleiskaavatyöstä. Laiminlyönti on uhka sekä kaupungin sisällä että varsinkin ulkopuolisille.

Laiminlyönti on anteeksiantamaton. Näin ei kaavaa laadita tai mikäli laaditaan, jääköön se paperiksi. Helsingin kaavaluonnos on kylmän materialistinen, tekninen. Ihmisten kokemusmaailma ja riskit on vaiettu kuoliaiksi.

 

Alustavia kysymyksiä Otso Kivekkäälle – Malmin kenttää koskien

Koska Otso Kivekäs ei julkaise kommentteja omassa blogissaan (pari kertaa olen turhaan yrittänyt), esitän tässä Kivekkään väittämiin liittyvän muutaman kysymyksen. Nämä ovat tässä vaiheessa nimenomaan kysymyksiä.

Kivekäs kirjoittaa:

 

Tampereen Eteläpuisto ja Helsingin Kamppi – miksi Juha Leiviskä ei kelpaa

Arkkitehti Juha Leiviskän töissä lähtökohtana on valo ja avaruus. Valon leikki luo pyhyyden tunnun.Tampereen Eteläpuistoon ollaan luomassa varjojen maata. Hildenin taidemuseo pyysi apuun Juha Leiviskän. Leiviskän vaihtoehto ei kelpaa Tampereen kaupungille.

Aiemmin Juha Leiviskä laati ehdotelman Helsingin Kamppiin. Siihen sisältyi idea alueen halki lännestä itään kulkevasta aukiosta, jota pitkin ilta-aurinko olisi paistanut kaupunkiin. Idea ei kelvannut Helsingille.

 

Eduskunnassa herätys – Malmin kansallinen luonne ja kaavoitusvallan väärinkäyttö

Malmin kenttä on kansallinen kysymys, sanoo kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen helsinkiläinen Juha Levo (tässä linkki).

Asia on juuri näin. Malmin kenttä ei ole Helsingin sisäinen asia.

Luin Martti Häkkäsen tuoretta väitöskirjaa ’Rakennusoikeuden sääntely’. Ensilukemisen perusteella vaikuttaa siltä että kunnat kuten Helsinki käyttävät julkisen kaavoitustehtävän rooliaan väärin. Ne kaavoittavat omistamalleen maapohjalle runsaasti rakennusoikeuksia ja käyttävät julkisoikeudellisen tehtävän kautta näin syntyneitä rakennus- tai muita oikeuksia kaupantekovälineenä (esim.tonttien luovutus selvästi kalliimmalla mitä on tonttiin liittyvä kustannus kaupungille). Esim. Tampereen Eteläpuistossa Tampereen kaupunki rahastaa viisinkertaisen ylihinnan:  kustannukset noin 20 miljoonaa, tontinluovutus noin 100 miljoonaa.

 

Riikka Pulkkisesta ja Engelin kaupungista – vallattomia mietteitä

5.11.2016

• 

Vuosien ajan vieroksuin Riikka Pulkkista. HS tarvitsee jokasyksyisen tähtöläisen – ajattelin.

Tänä syksynä olen muuttanut mieltäni. AamuTV:ssä sekä kirjamessuilla näin Riikan haastattelun (nojaan tässä niihin). Yhtään Riikan kirjaa en ole lukenut. Viimeisimmän yritin saada lainaan Helsingin kaupunginkirjastosta. Mutta: varausjono oli yli 1600. Siis yli 1600. Lukeva väki on löytänyt Riikan toisin kuin nurkkapatrioottiset finlandia-raadit, joiden mainostamat rakkaustarinat eivät kiinnosta, ainakaan minua.

Mikäs Riikassa kiinnostaa. Terävä oivallus, upeat vertauskuvat, eri tasojen vertautuvuus, siitä kumpuava syvällisyys, ihmisläheisyys. Oivallusten myötä Riikka kohoaa poliittisen puheen yläpuolelle. Riikka on terävä ja sympaattinen poliittinen ajattelija olematta poliittinen kirjailija.

 

Helsingin kuntavaaleihin tarvitaan tutkimusmyönteinen ehdokaslista

Helsingin kuntapolitiikan toimintatavoista ja asenneilmastosta on viime kuukausina paljastunut dramaattisia piirteitä, paljolti yleiskaavaan liittyen. Helsingin kuntapoliitikkojen piirissä vallitsee:

– Väkivaltainen mentaliteetti. Esim. Tiedekulmassa oli tällä viikolla keskustelu, paneelissa mm. Risto Rautava ja Rikhard Manninen. Yleiskaava on ajettava ”voimalla läpi”, sanoi Rautava. Manninen ja Rautava ylistivät ja kiittelivät toisiaan, Rautava kutsui Mannista Rikuksi. ”Hyvä kun Risto on samaa mieltä”, säesti Manninen.

 

Työmatkapahoinvointi – tuo sana sopii hyvin minulle

Tämä oli alunperin kommentti Jyrki Kasvin blogikirjoitukseen Työmatkapahoinvointia.

Matkustin 30 vuotta lähijunassa Järvenpää-Helsinki -väliä, kunnes sain tarpeekseni lähijunien ”ihmissuhdekulttuurista”. Ihmiset sulkeutuivat ja välttelivät toisiaan kaikin mahdollisin tavoin: yleisin keino oli olla nukkuvinaan, monet olivat räpläävinään kännykkää, joskus koko loosi tuijotti kännyköitään, joku tuijotti ikkunasta, joku sulkeutui muuten vain. Tällainen kulttuuriko on hyvinvointia? Ei ole. Jos mahdollista, en astu enää koskaan Helsingin seudun lähijunaan. Muutin asumaan 5 minuutin kävelymatkan päähän ns. työpaikasta, Senaatintorin kupeeseen.

Kuinka ollakaan, sama ihmissuhdekulttuuri tulee vastaan Helsingin kaduilla. Vastaantulija, varsinkin jos on nainen, kaivaa pikavauhtia kännykkää taskustaan voidakseen sulkeutua muilta. Kännykkä on nykyajan pistooli. Tätä on työmatkapahoinvointi, myös Helsingin kaduilla. Ei auta vaikka Anni Sinnemäki kuinka ylistää Helsingin yhteisöllisyyttä. Kaukana siitä.

Nykyvihreiden tavoin Jyrki Kasvi näkee ratkaisuksi suurkaupunkien kasvattamisen ja asuntojen pakkorakentamisen, myös valtiovallan pakkokeinoin. Kapean logiikan mielessä tässä voi olla järkeä. Mutta tähän ajetteluun istuu hyvin Platonin luolavertaus: kun maailmaa tähyää luolan suuraosta, se näyttää yhdenlaiselta. Luolan ulkopuolelta ja muista suunnista katsottuna maailma olisikin toinen. YLEn tiedetoimittaja Pasi Toiviainen raotti hiukkasen näitä muita näkökulmia.

Helsingin tekeillä olevaan yleiskaavaan suunnattua kritiikkiä kannattaisi kuunnella. Mutta Helsingin poliitikot, vihreät, kokoomus, demarit, ketkään eivät kritiikkiä kuuntele. He ovat valtansa tunnossa, kuvittelevat että kaikki valta maailmassa on heillä ja vain heillä. Politiikkaa, jolla Helsingin Kalasatamaa ajetaan pystyyn juuri nyt, voi kutsua pakkovallaksi. Tämä pakkovalta levittää aina vaan laajemmalle yllä kuvattua ihmissuhdekulttuuria, joka on ahdistavaa, masentavaa, epämiellyttävää, helsinkiläistä (muka) hyvinvointikulttuuria, Sinnemäen yhteisöllisyyttä.

Muuten, eikös vihreät olleet parisen vuotta sitten hallituksessa joka nosti asunto-osakkeen varainsiirtoveroprosentin 1,4:stä 2:een ja samalla muutti veroperusteeksi myyntihinnan sijasta velattoman hinnan. Tämä moninkertaisti varainsiirtoveron monessa tapauksessa. Kaksio Helsingin keskustassa maksaa 500 000 euroa, vero siitä on 10 000 euroa. Veron maksaakseen joutuu kasvattamaan samalla määrällä asuntovelkaansa. Ja sitten Suomen Pankki saarnaa kotitalouksien ylivelkaantumista. Sellaista politiikkaa, arvoisat puolueet ja vihreät. Vastustitte EU:n vaatimaa transaktioveroa joka olisi poistanut Suomen varainsiirtoveron ja ollut muutaman prosentin siitä.

Jyrki Kasvi: Työmatkapahoinvointia

Pasi toiviainen: Myytti tiiviistä ekokaupungista – eli kertomus siitä miten ajatusharhasta tuli vallitseva totuus.

 

Onko Helsinki kustannustehokas?

Helsingin Sanomat mainosti kaupunkien väestöennusteita. Tuollaisissa jutuissa on kyse Sanoma-yhtiön oman liiketoiminnan edistämisestä. Sanoma-yhtiö hoippuu pian konkurssin partaalla ja se yrittää haalia itselleen helppoja asiakkaita, erityisesti Helsingin seudulle.

Millaiseen asumiseen ja elämänsisältöön puoliväkisin haalitut asukkaat Helsingissä ängetään. Olen useita kertoja kierrellyt Jätkäsaaren aluetta ja kyllä näyttää ankealta. Saksalainen Art-lehti kirjoitti kolumnin ’Purkakaa Jätkäsaari heti’. Ensimmäiset kuvat Kalasataman alueelta näyttävät samaa: jumalattoman synkkiä massiivisia taloja. Koko Suomi on kohta valjastettu Kalasataman nostattamiseksi. Katselin kerran Kalasataman seutua vastakkaiselta rannalta. Masentavaa, rumaa. No, rakennusaluettahan se on.

Tällä hetkellä Helsingin seudulle kasautuu työttömyys ja muut sosiaaliset ongelmat. Vanhukset kuihtuvat ja kuolevat hiljaa koteihinsa. Sellainen hyvinvointivaltio.

Helsingin seudulle on rakennettu miljardijaupalla raskaita liikenneinvestointeja: kehärata, länsimetro, Pisaraa ajetaan. Niiden takia nyt nostetaan rajusti joukkoliikennemaksuja. Elämisen kustannus (liikenne, asunnot) käy mahdottomaksi. Anni Sinnemäki ja muut vihreät kehuu kuinka Helsinki on kustannustehokas ja sen takia tänne pitää haalia satoja tuhansia uusia asukkaita. Kustannustehokkuus on soopaa.

Aalto-yliopisto oli laskeskellut niinsanottua hiilijalanjälkeä. Tapansa mukaan Soininvaara kiirehti heti kiistämään.
* * *

Jätkäsaaressa mietin miten tuollaista kaupunkia pääsee syntymään. Missä ovat arkkitehdit? Mikä on arkkitehtien rooli? Onko lätkäisty summittainen kaava karkeitten numeroiden perusteella (tavoiteltu asukasluku, ns. rakennustehokkuus ym), suuri rakennusyhtiö saa pläntin (tontin), pukaa sille rakennuksen josta saa hyvän tuoton. Arkkitehti-parka voi välissä yrittää näyttää taitojaan luomalla erikoisen näköisen seinän tai muuta vastaavaa. Suomessa ei ole tällä hetkellä kaupunkirakentamisen ja asuinrakentamisen arkkitehtuuria. Ellett usko, niin menkää Jätkäsaareen.

 

Ministeriöt sähkövatkaimeen. Huomautuksia konsultti Pethille.

Konsulttimme Mikaela Peth raportoi Smolnan neuvotteluista YLEä nopeammin. Laitoin pari reunahuomautusta.

Millainen olisi konsultti Pethin uusimman konsultaation lopputulema?

TEM saisi siis maatalousasiat ja liikenneasiat. Vuosia sitten TEM sai työasiat ja kai vähän ympäristöäkin (te-keskus eli työ-, elinkeino- ja ympäristökeskus). Kävisköhän tuossa niin että vanha kunnon merkantilismi palaisi ja sen myötä elinkeinoasioiden (talousasioiden) ahtaminen yhtenäiseen, samanlaiseen muottiin. Palattaisiinko Anders Chydeniusta ja Adam Smithiä edeltävään aikaan, vapaan ja monimuotoisen orgnisoitumisen estymiseen. Kavahdan yhtenäistä muottia, kavahdan liian vahvaksi koottua TEMiä.

Viestintäasiat OKM:ään. Tässä vois, noin periaatteessa olla itua. Itua siksi että LVM on ylen ihastunut ”viestintämarkkinoihin”. Viestintämarkkinat LVM:n mukaan = Elisa, Sonera, DNA, lehtitalot, Yle ym. Onko viestintä markkinaa? Ei ole, ei saa olla. Viestintä on kansalaistasoista, kansalaisten välistä ja yksilön/kansalaisen omaa luovaa toimintaa. Viestintä on sivistyksen, taiteen ja myös elinkeinojenkin elementti. OKM olisi oikeampi koti, mikäli valtiollista kotia ylipäänsä tarvitaan (pikemminkin ei tarvita).

Mutta nykyinen OKM, huh huh!!! Samanlaista markkinaideologiaa sekin, jopa koulutukseen, sivistykseen ja taiteeseen työnnettynä. Eli toivoton on nykyinen valtio kaikkine ministeriöineen. Kadotkoot kaikki ministeriöt. Eläköön kansalaislähtöinen toimeliaisuus ilman valtiollista päsmäröintiä. Eläköön elinkeinovapaus, kansalaisvapaus, vapaasti organisoituva yhteiskunta, eläköön Anders Chydenius.

Entä ympäristöministeriö? Ensinnäkään en keksi, mitä ihmeen siirrettävää MMM:stä olisi YM:öön? MMM on kautta vuosikymmenten ollut hyperinnokas vesistöjen tuhoaja (Kemijoki, Oulujoki, Iijoki, Pohjanmaan joet) sekä luonnonkalakantojen tuhoaja (kalat syö maataloustuotteiden markkinoita, mokomat) ja näyttää olevan yhä tänään. Tältä osin MMM joutaa taivaan tuuliin.

Asumis- ja kaavoitusasiat YM:ssä. Miksi? Ympäristön luominen pitää viestinnän tavoin palauttaa enemmän kansalaislähtöiseksi, siis poistaa kaavoituksesta ja asuntoasioista byrokraattis-valtiollinen-elinkeinollinen vallankäyttö. Lähiöiden rakentamisen historia kuin myös nykyiset Kalasatamat ovat surullista tarinaa.

Mikaela Peth: Sota ministeriöistä

 

Ohje Smolnaan: kunnilta pois kaavavalta ja kaavoittajat

Kun Smolnassa tulisesti pohditaan miten kunnat saadaan säästämään miljardi euroa ja mitä tehtäviä kunnilta otetaan pois, niin ratkaisu on tässä:

Otetaan kunnilta pois kaavoitustoimi, joka on nyt peräti monopoli. Kuntien käsissä ollut kaavoitus on ollut katastrofi. Kuvitellaan vaihtoehto: yksityiset nokkelat ihmiset ja ihmisten porukat kehittelevät mielikuvituksellisia talo- ja yhdyskuntaluomuksia. Koko maa pääsee kehittymään taideteoksen kaltaiseksi. On vaihtelua, yllätyksellisyyttä ja intomieltä.

Tämä ei ole utopia. Tämä on käytännön vaatimus. Tämä on kauniimman, esteettisen ja innostavan maailman vaade.

—
(Tuo oli kommenttini Mikaela Pethin blogissa, PersKeKo-sarjassa.
http://mikaelapeth1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195553-unesco-ja-perskeko)
—

Toki aihe vaatii syvemmän tarkastelun, olkoon tämä vasta alku.

Miettikää vaikka Helsinkiä. Kaupunkisuunnittelijat, kaupunkisuunnitteluvirasto ja koko toimiala ovat kuin terroristeja. Mikään alue, mikään soppi ei saa olla heiltä rauhassa. Joka paikkaan työntävät kynänsä ja sormensa. Pykäävät kasarmeja, nimenomaan kasarmeja. Vallantäyteisin virkamies tämän päivän Suomessa lienee Anni Sinnemäki. ”Valtio ei kaavoita”, sanoi eräässäkin tilaisuudessa. Ja mitä sanoi suunnittelulautakunnan vpj Soininvaara: Helsinkihän voi kaavoittaa Malmin lentokentän ja myydä näin tyhjästä luomansa rakennusoikeudet valtiolle 600 miljoonalla eurolla.

Entä jos valtio ottaa kaavoitusoikeuden pois kunnilta. Loppuu tuollainen pikkulasten peli. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ja kaupunkisuunnittelulautakunta voidaan lakkauttaa. Siinä miljoonasäästön alku.

Tapiolan ideoija Hertzen kirjoitti kirjan Koteja vai kasarmeja lapsillemme. Vastaus tänään on : kasarmeja. Katsokaa Helsinkiä.

 

’Kuntauudistus’ historian, psykologian, talouden ja politiikan valossa

Tarvitaanko kuntia? Millaisia kuntia? Kataisen hallitus, Henna Virkkunen ja valtiovarainministeriö eivät kuuntele keskustelua aiheen ympärillä. Näkökulmia tarjoaisi mm. historia, psykologia ja talous sekä ihmisten oma ajattelu ja tuntemukset. Kuntauudistuksen valmistelu on harvinaisen epä-älyllistä ja estää osallisuuden muilta paitsi hallintobyrokratialta.

Kuuntelemattomuus ei ole sattuma. Aiemmin Henna Virkkunen tuhosi yliopistolailla sivistyksen ja demokratian elementit yliopistoista välittämättä vähääkään vastanäkemyksistä. Nyt Virkkunen tuhoaa kansanvallan elementtejä paikallishallinnosta.

Seuraavaan poimin näkökulmia alkaen historian makrotasolta ja lähestyen arjen kysymyksiä.

Björn Wahlroos ja brittihistorioitsija Niall Ferguson

Miksi Eurooppa aikoinaan nousi Kiinan ohi? Tätä kysyy Björn Wahlroos historioitsija Fergusonia mukaillen. Eurooppa koostui tilkkutäkistä, keskenään kilpailevista erilaisuuksista. Kiina kääntyi monoliitiksi, sulkeutui ja jähmettyi. Suomen kuntauudistuksessa ollaan nyt vanhan Kiinan tiellä, sanoo Wahlroos ja voi hyvinkin olla oikeassa.  (Fergusonin kirja Sivilisaatio, YLE,  HS)

Kuntauudistus makrohistorian valossa

Miksi Henna Virkkunen muistaa aina mainita kuntien rajattoman verotusoikeuden, palveluiden järjestämisvastuun ja elinkeinopoliittisen toimijuuden? Siksi että näistä käsin avautuu valtaisa uusmarkkina yrityksille ja sijoittajille kuten Attendolle, Mikevalle, Mehiläiselle, CapManille. ’Tuotteiden’ kysyntä on takuuvarma, tulovirta taattu, ei markkinointikuluja, ei edes perintähuolia. Mistä löytyisi mojovampi uusmarkkina?

Historiaa taaksepäin kerien ”kuntauudistus” sijoittuu markkinoiden luomisen jatkumolle:

• siirtomaiden valtaus: raaka-aineet, orjat  ja markkinat
• maaseutuväestön karkotus työvoimaksi ja kuluttajiksi
• omaehtoisten tuotantomuotojen hävittäminen: kotitalous, käsityöt, osuuskunta
• keynesiläisyys = keinotekoisen kysynnän luonti
• Pekka Kuusi -tyyppinen sosiaalipolitiikka
• Suomen ”kuntauudistus”

Kataisen hallituksen, Henna Virkkusen ja VM:n ainoa missio on uusmarkkinoiden luonnissa. Pyrkimys kätketään retorisiin ilmauksiin vahvasta ja elinvoimaisesta peruskunnasta tai palveluiden takaamisesta.

Dramaattinen epäluottamus Risto Harisalon tutkimuksen mukaan 

Harisalon ryhmän tutkimuksen perusteella kuntien ja valtion suhteissa vallitsee dramaattinen epäluottamus. Suhde ei ole tasavertainen, ei itsemääräämisoikeudellinen, vaan hierarkinen, epävarmuutta ja hallitsemattomuutta ruokkiva. (lähde: esitelmä eduskunnan Tutkas-seurassa)

Aamulehdessä Harisalo kirjoitti 13.4.2012: ”Ihmisiä ei voida pelkistää vain julkisten palvelujen passiivisiksi vastaanottajiksi. Tie syntyy kävelemällä ja yhteisö yhteisellä tekemisellä. On psykologisesti ja kansallisesti kohtalokasta olettaa, että julkisen vallan on huolehdittava näistä asioista kansalaisten puolesta. Jos valtio uskoo voivansa johtaa kuntia, se ottaa itselleen tehtävän, josta se ei voi kunnolla selviytyä.”

Professori Arto Haveri (Tutkas)

Valtio ohjaa kuntia teknokraattisiksi palvelukunniksi. Tämä rapauttaa omaehtoisen paikallisen kehittymisen. Kuntakoon kasvattaminen irrallisena ei ole kestävä tapa ratkaista ongelmia, rakenteiden veivaaminen jatkuu ja johtaa paikkailutarpeisiin (lähidemokratia, osavaltuustot, seutuhallinto ym). Toiminnot, joissa on aito mittakaavaetu, Haveri irrottaisi erilleen, muutoin kunta olisi paikallinen itsehallintoyhteisö.

Professori Vuokko Niiranen (Tutkas)

Ihmisiä ei saa kaventaa asiakkaiksi. Valtion ydinfraasi tällä hetkellä on palveluiden turvaaminen =  yhtä kuin ihmisten asiakkaistaminen. Kiinnostuksen kunnallispolitiikkaan syö Niirasen tutkimustiedon mukaan toiminnan kuntakeskeisyys, luottamuselinkeskeisyys sekä puoluepoliittinen rakentuminen. Tarvitaan uusia muotoja. Henna Virkkunen on pyytänyt tutkijoilta ideoita lähidemokratiaksi. (Mutta: eikö lähidemokratia kuulosta vanhahtavalta ja pökkelömäiseltä, vertaa vaikka sähköinen demokratia – jk.)

Professori Hannu Katajamäki

Kuntarajat sinänsä ovat toissijaisia. Oleellista on ihmisten elämä. Kuntien yhtenäismalli on mahdoton. Kuntarakenteen tulee olla monimuotoinen. Joillakin maaseutukunnilla voi olla ohuet tehtävät, voi olla myös vahvoja maaseutukuntia. On eriytettävä, jotta oikeudenmukaisuus toteutuu (paradoksi). Keskuksen ja laajan periferian  moniaineksisia kuntia ei aiemmin haluttu, nyt niihin pitäisi loikata. Suurentunut kunta ei saa olla keskuskaupungin jatke vaan laadullisesti uusi kunta. Yhdistymisen vastustus ei ole tunneperäistä vaan juuri se on objektiivista. (Tutkas)

Mikä syövytti luottamuksen valtiovarainministeriöön?

VM on haalinut itselleen politiikan alueen toisensa jälkeen. Yliopistot se murskautti yliopistolailla yhdessä OKM:n kanssa, perustutti Aalto yliopiston (Sailaksen innovaatioyliopisto), siirrätti kansakunnan varoja miljardikaupalla Aallolle, siis elinkeinoelämälle ja Aallon pelipojille. Tulosjohtamisella ja palkkausuudistuksella VM tuhosi luovuuden julkishallinnosta. Nyt VM on haalinut vallan kunta-asioissa ja murskaa kansanvallan elementit sieltäkin.

On aika sanoa: nyt riittää VM.
On aika sanoa: Virkkunen ulos. Nyt riittää.

Professori Pentti Meklin

Kuntauudistuksen säästöt ovat löperö käsite. Keskustelu on jäsentymätöntä ja yleisellä tasolla.  (Tutkas)

Kuusamon terveyskeskuksen ylilääkäri Niilo Keränen

Nykyhallitus on hölmösti lukkiutunut sosiaali- ja terveydenhuollon kunnallisena pitämiseen. Sairaanhoito maakunnalliseksi, maakunnallinen verotus ja vaalit. Kun kunnilta poistuisi sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusvastuu, kuntaverotus vastaavasti kevenisi. Kunnista voisi pysyä itsenäisenä niin moni kuin haluaa. Uudistuksen siemen Keräsen mukaan saattaisi olla myös ajatus 20 kunnasta. (lähde: Kaleva 13.4.2012)

Keski-Suomesta kajahtaa tulevaisuuden visio  

Keski-Suomessa 200 perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon lääkäriä on allekirjoittanut adressin, jossa vaaditaan maakunnan perusterveydenhuoltoon täysremonttia. Adressin mukaan Keski-Suomen terveydenhuolto on kuntakohtaisen rahoitus- ja järjestämisvastuun sijaan järjestettävä esimerkiksi maakunnallisella osuuskuntamallilla. Osuuskunta voisi lääkärien mukaan kilpailla yksityisten terveyspalveluyritysten kanssa.

Keski-Suomen adressi saattaisi hyvinkin avata uuden luvun kansalaisten yhteisen toiminnan muotoutumisessa. Kaiken ylle levittäytyvä sateenvarjotyyppinen kunnallishallinto voisi kenties kadota kokonaan. Ihmiset järjestyisivät enemmän asia- ja osaamislähtöisesti: terveys, koulutus, sivistys ym. Mehän osaamme. Kunnan tilalla olisi (kenties) osuuskunta.

Henna Virkkusen kotikaupungin Jyväskylän liikemies- ja kokoomuspiirit ovat hyökänneet rajusti lääkäreiden adressia vastaan. Tässä taitaakin paljastua kuntauudistuksen perusmotiivi: kuka saa kaapata kuntien kautta kulkevan veroperusteisen raha- ja asiakasvirran.

Se että hallitus, VM ja Virkkunen eivät päästä vaihtoehtomalleja valtiolliseen kuntakeskusteluun, on paitsi harvinaisen epä-älyllistä myös virheellistä hallintotoimintaa. Tällaisen hallituksenko Suomi sietää? Tämä valmisteluvirhe yksistään riittää Virkkusen kuntauudistuksen jäädyttämiseen.

Soininvaaran teknokratia

Kaupungeissa tärkeintä on maankäytön ohjaus, sanoi Soininvaara (Tutkas). – Todellako, maankäyttö? Eikö moinen kuulosta Impivaaralta! Kulttuurinen lennokkuus on tästä kaukana. Aiemmin ihmisten sanottiin olevan turpeeseen sidottuja, nyt kaupunkielämä määrittyy maankäytöstä, huhhuh! Liikenneselonteon mukaan valtiokin alkaa jo jaella ilmaista rahaa kaupunkimaahan (MAL, aiesopimukset). Maankäyttöön kiinnittyvä kaupunkipolitiikka (MAL) on kulttuurisen kuihtumisen maamerkki. Ajateltakoon vaikkapa muinaista ikivanhaa Tapiolaa, siinä sentään haettiin muutakin ideaa kuin turpeista maata. Teknokraattinen kunta tukahduttaa ideoiden vapaan ryöpynnän kaavoihinsa, lautakuntiin, liittoihin ja seutuvaltuustoihin. Päälle tulee vielä väkivalta: kermanlatkijat espoot, järvenpäät, sipoot ja muuramet vallataan väkivalloin. Maa heidän olkoon, latistajat.

Virkkunen ei kuuntele vaan poistuu ylimielisesti

Eduskunnan Tutkaksessa esiintyivät professorit Arto Haveri, Risto Harisalo, Pentti Meklin, Mari Vaattovaara, Vuokko Niiranen ja Hannu Katajamäki.  Ennen heitä litaniansa latoi Henna Virkkunen. Virkkunen ei jäänyt kuulemaan professorien, yleisön ja edustajapaneelin sanomaa, vaan poistui ylimielisesti. Eikö hyvään hallintoon (perustuslaki), ohjeiden mukaiseen lakien valmisteluun, investointisuunnitteluun ja asianmukaiseen käyttäytymiseen kuulu vaihtoehtojen vertailu. Professorit kertoivat hyvin valmistautuneina vaihtoehtoja. Suomen valtiota, Henna Virkkusta, Kataisen hallitusta ja VM:ää ei mitkään vaihtoehdot kiinnosta. Tällainen hallitus ja tällainen hallinto joutaa mennä.

Reijo Tossavainen ja kymmenet muut edustajat (mukana Tynkkynen, Rehula) ovat tehneet eduskunnassa toimenpidealoitteen hankkeiden asiaperusteiden paremmaksi ennakkotutkinnaksi. Kuntauudistushankkeen jääräpäinen ja epä-älyllinen junttaus todistaa aloitteen merkittävyyden.

Paikallinen yhteistoiminta (hallinto) voisi olla oppimisprosessi ihmisille

Suomen historiassa on vuosisatojen saatossa kehittynyt monenlaisia paikallisen yhteistoiminnan muotoja: pitäjät, käräjät, lukkarintunti, rippikoulu, kirkko, kunnallishallinto, kansakoulu, oppivelvollisuus, oppikoulut jne. Paikallishallinnon uusideointi voisi nytkin olla kansalaispiirien yhteisen keskustelun ja vuorovaikutteisen oppimisen areena. Valtion, hallituksen, VM:n ja Virkkusen menettely estää kaiken tämän. Se on ylhäältä saneltua, etukäteen sisällöllisesti määriteltyä, vaihtoehdotonta menettelyä. Metodina on jankutus ja pälpätys (kuten oli myös yliopistolaissa). Kuinka kansa sallii tällaisen? Miksi se ei heitä Virkkusta meren mutiin, Saarijärven suohon.

Ihmiskuva

Kuntauudistajien kulttuurinen kapasiteetti ei riitä kysymään uudistuksen ihmiskuvaa. Onko ihmisen tehtävä ja olemus maailmassa olla ulkoisesti ohjattu ja palveltu kohde? Missä on ihmisen oma aktiviteetti, tunne, innostus ja tuohtumus?

Paikallisuus, paikattomuus vai monipaikkaisuus?

Sitra ja jokunen konsultti kaupittelee monipaikkaisuuden ideaa. Miksipä ei, siinä voi olla ideaa, tosin käytäntöön sovellettuna monitulkintaista. Jos ihmiset liitelevät sinne ja tänne, ovat samaan aikaan kaupunkilaisia ja maalaisia, työssä ja poissa työstä, kunnassa ja naapurissa, tarvitaanko kuntaa lainkaan? Mitä paikkaan kiinnittyvä lähidemokratia enää olisi, eikö pikemminkin virtuaalidemokratia.

Ranskalaisittain

Henna Virkkunen ja Jyrki Katainen tähyävät Suomen Sarkozyksi. Entä jos teemme ranskalaiset. Sarkozy ulos. Hollande, Melenchon ja Marine (Le Pen) sisään.

 

Kuka maksaa Sipoon metsien hävittämisen ja ilmastotuhon – Durbanin sopimus?

Jos metsien pinta-ala ja hiilinielu Suomessa supistuu, valtio joutuu Durbanin sopimuksen myötä maksamaan sakkoa 20 – 30 milj euroa.

Miksi metsien pinta-ala Suomessa supistuu? Onko suurin syy teiden ja kaupunkien rakentaminen? Esim. Helsinki otti Sipoosta väkisin 30 neliökilometriä (3000 ha). Nykyisten metsien tilalle Helsinki himoaa 30 000 – 50 000 – 80 000 uutta veroa maksavaa, uutta äänestäjää ja niiden myötä uusia kansanedustajapaikkoja Helsingin poliitikoille.

Helsinki ja Uusimaa näyttävät maailmalle mallia metsien hävittämisestä. Miksi tästä vaietaan Suomessa? Syylliset löydetään aina jostain kaukaa, kolmannesta maailmasta tai Impivaarasta.

Kuka maksaa metsien hävittämisen? Onko valtiolla oikeus maksattaa Helsingin toimesta  Sipoossa tapahtuva metsien hävitys koko kansalla?

Maailmassa häviää vuodessa metsää noin 13 miljoonaa hehtaaria eli 130 000 neliökilometria.

Alla olevassa linkissä on valokuvia Helsingin kaappaamasta Sipoon metsäalueesta.

http://juhanikahelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/47027-sipoon-vihreat-metsat

Suomelle tulevasta sakkomaksusta – ellei EU hyvitä – väiteltiin eduskunnan kyselytunnilla 15.12.

 

Ympäristöpolitiikan lukot on avattava

Kuuntelin Ville Niinistöä Kansalaisinfossa 27.9. Päätelmäni oli: ympäristöpolitiikassa on lukkiumia, jotka on avattava:

• onko ympäristöpolitiikan valta legitiimi (oikeutettu)
• valiokunnat ja valtion bulvaanit
• tuulivoiman betonibrutalismi
• reservaatti- ja kasarmipolitiikka (suojelualueet)
• ekologinen verouudistus
• kansalaisten mekanisointi ja syrjäytys

Onko ympäristöpolitiikan valta legitiimi?

Niinistön puhujat oli valittu niin huolella, että tilaisuus alkoi vaikuttaa lahkolaiskokoukselta: vallantäyteinen itsetyytyväisyys, usko omaan oikeellisuuteen ja tajuttomuus eroavia näkemyksiä kohtaan.

Onko vallantäyteys legitiimiä? Pieni piiri on ominut valtion ympäristöpolitiikan itselleen. Vihreät saivat vaaleissa 10 paikkaa (vähennystä 4). Eroavia näkemyksiä omanneet perussuomalaiset saivat 39 paikkaa (lisäystä 35). Jo näiden lukujen nojalla sekä riippumatta hallitusoppositio -asetelmasta on mahdoton pitää oikeutettuna tilannetta, jossa 5 % eduskunnan paikkaluvusta pitää ympäristöpolitiikan määrittelyä yksinoikeutenaan. Minun oikeus- ja demokratiatajuani tällainen loukkaa, en koe tilannetta legitiimiksi. Tämä ei liity siihen, kenen politiikka on hyvää ja kenen huonoa vaan pelkästään demokratian tasapuolisuuteen, jakaumiin ja lukuihin. Toki ärsytystä lisää se, että mainittu 5 % ei selvästikään kuuntele kansalaisten tai muutoin eroavia näkemyksiä. Menettely on ylimielinen ja diktatorinen. Tällainen ”demokratia” ei kestä eikä sen tarvitse kestää.

Valiokunnat ja valtion bulvaanit

Eduskunnan valiokunnat kuulevat ympäristöasioissa aina samoja järjestöjä: Luonnonsuojeluliitto, WWF, jopa Demos, kenties Kepa ja jokunen muu. Kansalaismielipiteen ajatellaan näin tulleen kuulluksi. Kiistän tämän. Mainitunlaiset järjestöt edustavat helsinkikeskeistä hyvinvointiporukkaa.

Luonnonsuojeluliitto nostettiin valtion avuin 1960-luvulla eriytetyn suojelualuepolitiikan imagoksi. Ohjelmaa ohjelman perään. Taustalla oli elinkeinojen etu: kansa pois jaloista, luonto tehokäyttöön, kuorrutetaan toimet ’luonnonsuojelulla’. Vastaavasti ay-liike nostettiin ’työmarkkinoiden’ imagoksi, teatteriksi: pelastettiin Metalliliitto, säädettiin jäsenmaksun verovähennys ja työnantajaperintä.

Ville Niinistön tilaisuudessa SLL:n Tapani Veistola kehui, kuinka hänen työnsä koostuu eduskunnan valiokuntien valistamisesta. Veistola hehkutti ekologista verouudistusta. Ville Niinistö kertoi, että järjestöjen valtionapu on turvattu ”talousarvion sisäisin järjestelyin”. Järjestöt hyrisivät tyytyväisyyttään myös politiikkaa kohtaan. Särähtääkö tässä peräti hienoinen korruption sävy? Vuosikymmenten ajan valtio on tukenut näitä konsensus-järjestöjä, tuskin suotta.

Jos me muut perustamme Impivaaran Suojeluliiton (ISL), saammeko mekin valtionapua? Toki mekin valistaisimme eduskunnan valiokuntia.

Tuulivoiman betonibrutalismi

Niinistön oikea käsi Johanna Karimäki kehui, kuinka ”hieno juttu tuulivoiman tukitariffit ovat, nyt on varmistettava tariffien ketteryys ja hankkeita eteenpäin puskevuus”. Rakenteelliset esteet tuulivoiman tieltä on raivattava, toistelivat Niinistö ja Karimäki yhteen ääneen. Mitä ovat nämä esteet, muuta kuin tutkaongelmia? Yksi este lienee kansalaisten vastarinta. Ihmisiltä viedään pahimmillaan maat, asuinpaikat, elinkeinot, maisemat, kiinteistöjen arvo alenee eikä mene enää kaupaksi. Lehdissä on tapauksia lähes päivittäin eri puolilta Suomea.

”Olen eduskunnan talousvaliokunnan jäsen, niinpä valiokunta ryhtyy selvittämään tuulivoiman esteiden poistamista” (Karimäki). Miksi valiokunta? Suomessahan valiokunnat ovat suljettuja. Ovien taakse katoavat ristiriidat, kansan purnaus, eurooppalainen maisemasopimus ja monta muuta. Onko tämä avointa hallintoa? Eikö ”esteiden” selvittely kuuluisi hallinnolle, tutkijoille, työryhmille ja kansalaisille sen sijaan että sitä ohjaillaan poliittisesti ja piiloisesti kabinetissa? (Muutoinkin vihreät näyttävät viime aikoina vetäytyneen politikoimaan piiloista käsin, kuntavälikysymyksestäkään ei ollut halua julkisesti keskustella, lie ollut liian rahvaanomaista.)

Saksassa tuulivoiman tuesta on tullut lypsylehmä suurbisnekselle. Joku siellä jo varoitti, että tuulivoiman kanssa tehdään samat virheet kuin ydinvoiman kanssa. Suomessa taaleritehtaat ovat liikkeellä. Entä mikä siis on vihreiden päähuoli: ”ketteryyttä ja eteenpäin puskevuutta”. Energiateollisuus ry kutsuu bisnesvetoisuutta kustannustehokkuudeksi (huomatkaa kielen hienostuneisuus).

Tuulivoimassa toistuu se mitä tapahtui Kemijoella ja Oulujoella 60 vuotta sitten. Yhtiöt kaappasivat jokien ja koskien veden ja jokivarret, karkottivat sadat tuhannet ekologisesti eläneet ihmiset tunturien kivenkoloihin tai asunnottomien kasarmeihin, Helsinkiin ja Espooseen, perussuomalaisten tuleviksi äänestäjiksi. Täällä me nyt olemme.

Tuuli on mitä hienointa energiaa, auringosta peräisin. Mutta sen käyttöönotossa tarvitaan hienosyistä ymmärrystä ja menettelyä. Virossa vilahti uusittu tuulimylly talon pihalla. Jotain tämänkaltaista, ihmisiä mukaan vetävää eikä pois työntävää. Bisnesvetoinen tuulitariffi on satojen miljoonien kohtuuton etuus. Sen voi lopettaa kertaheitolla ja tänään.

Ville Niinistö hehkutti, kuinka ympäristöministeriö on tulevaisuusministeriö, kuinka he luovat uuden talouden. Liioittelua. Menikö Switch konkurssiin (vai muille maille), Winwind melkein, entä se Jyväskylän yritys? (Firmanimissä epätarkkuutta.)

Vihreät hyökkäävät metsäbioenergian kimppuun, vaativat hiilitasetta ja elinkaarta. Miksei, kenties aiheellista. Miksette vaadi samaa tuulihärveleiltä? Mikä on maailman pahin päästäjä? Onko se betoni? Mistä rakennetaan nykyiset tuulivoimalat? Ne ovat uusmodernia betonibrutalismia kuten Tapiola ja Helsingin Makkaratalo aiemmin. Nyt nämä tapiolalaiset vaatimalla vaativat brutalismia ja vielä maksattavat sen meillä, satoja miljoonia vuodessa (tariffi). Olisiko aihetta sanoa: ei käy.

Tuulivoiman elinkaarilaskelmiin pitää ottaa mukaan vaihtoehtoiskustannus, maa- tai merialueen ja merenpohjan vaihtoehtoisen käytön estyminen sekä haitta luonnolle ja kalastolle ja vielä materian kulutus, ehkä myös henkinen kärsimys ja sairastumiset, tinnitykset ja muut.

Reservaatti- ja kasarmipolitiikka (”suojelualueet”)

Eriytettyjen suojelualueiden perustamista on 1960-luvulta alkaen käytetty verukkeena ihmisten ulkoistamiseen luonnonhoidosta, asuinkulttuureistaan ja elinkeinoistaan. Näin bisnestoimijoille on avattu vapaa kenttä toimia (talousmetsä, metsäteollisuus, kaupungit).

Amerikassa intiaanit, joita ei tavatessa tapettu, heitettiin reservaatteihin. Suomessa luonto rajataan reservaatteihin. Ihmiset ohjataan asunnottomien kasarmeihin. Tämä kaikki on yhden ja saman politiikan eri puolta. Mikä on seuraava vaihe? Ylijäämäihmiset ja ylijäämäkunnat heitetään yli laidan, kuolkoot yksikseen (Soininvaaran riviväleissä tämä henki jo huokuu). Vihreät ovat muutoinkin harrastaneet kummallista ihmisten ja alueiden luokittelua, arvottamista menestyjiin ja toivottomiin, voittajiin ja häviäjiin (esim. maaseutuohjelma, Karimäki).

Kymmenet miljoonat eurot, joilla suojelualueita nyt hankitaan (Niinistö röyhistää rintaansa) olisi ihmis- ja luontoläheisempää käyttää siihen, miten me pärjäämme pöheköityvien metsien, vesakoituvien niittyjen, limottuvien lähteiden ja purojen, sammaloituvien ja tummuvien järvien kanssa, miten selviämme avohakkuille ryöppyävistä vesakoista, harvennuksista, rakennusten ja teiden ylläpidosta. Tämä olisi sosiaalista ja inhimillistettyä luonnonsuojelua. Me osaamme suojella ja vaalia, toisin kuin citybulvaanit ja citytanssijat.

Tanssijat vievät ihmisiltä maat, muuttavat ne nuotiopaikoikseen, käyvät kerran vuodessa ilottelemassa, Finnairin siivin, tunturipuron viertä, punaviiniä juomassa. Saamatta nuotiota syttymään (Sinnemäki).

Ajatuskoe: entä jos kaikki suojelualueet lakkautetaan kertaheitolla, annetaan ne ihmisille vaalittaviksi, muutetaan ekosysteemipalveluiksi.

Ekologinen verouudistus

Eduskunnassa 28.6.2011 vihreiden Karimäki ehdotti energia- ja ympäristöverojen indeksitarkistuksia keinoksi supistaa valtion velkaa. Ville Niinistön tilaisuudessa 27.9. Luonnonsuojeluliiton Tapani Veistola ehdotti ekologisen verouudistuksen jatkamista, siis samaa. Maan linja-autoliikenne ja moni muu asia on jo nyt romahtamassa edellisten ”ekologisten” korotusten takia.

”Ekologinen verouudistus” on sosiaalisesti, alueellisesti, miksei myös liiketoiminnallisesti epäherkkä, perusteiltaan ja vaikutuksiltaan heikosti analysoitu. Se on ylhäältä sanelevaa könttäpolitiikkaa. Se ei lähde ihmisten omista aktiviteeteista, toimintojen sisältä ja mahdollisuuksien avaamisesta. Se on kurittamista. Tällaista politiikkaa he vaativat vallantäyteisesti.

 

Kansalaisten mekanisointi ja syrjäytys

Ihmisistä on tehty valvottavia ja mitattavia olijoita vailla omaa ymmärrystä, vailla omaa aktiviteettia. Sähköjänispolitiikan johtoon on astumassa EU.

Ympäristöministeriö asettaa asiantuntijapaneelin ilmastolakia valmistelemaan. ”Asiantuntijuus” on hienostunut ilmaisu eliittipolitiikalle.

Hallituksen kuntaremontissa on sama meno päällä. Siellä sentään poreilee vastarintapesäkkeitä. Pitäisikö ilmastolakia varten muodostaa kansalaisten valvontapaneeli?

Pelottavinta on ympäristöpoliitikkojen tajuttomuus eroavia näkemyksiä kohtaan. He ovat omaan piiriinsä sulkeutuneita, tunnottomia, ylikäveleviä, kääntävät selän. Mikään kritiikki ei heitä tavoita eikä kosketa. He näkevät maailman Turun ja Tapiolan fossiililämmitteisten talojen ikkunasta. Hiilitasetta ei siinä tarvita. Metro ja ratikka tulkoon kotinurkan pieleen, kansa maksakoon.

Tarvitaan kansalaislähtöisempää, avaranäköisempää politiikan hahmottelua.

 

Vihreät lirkuttelijat Järvenpäässä

Oltuani pari viikkoa pois Suomesta tutkailin vaalitapahtumia. Yksi asia ”keitti” ylitse muiden. Uudenmaan vihreiden viisi naisehdokasta oli kutsunut ihmisiä juttelemaan kanssaan Järvenpäähän. Mieleen tulvahti vihreiden ”juttelualttius” päättyvän vaalikauden ajalta.

Pyydän anteeksi ihmisiltä, jotka alla mainitsen. Tätä en tarkoita vihapuheeksi vaan kokemus- ja asialähtöiseksi vaalikeskusteluksi.

 

Sairaanhoitajien lakko ja ILOn pykälä

Ensi kerran luottamukseni horjahti heti vaalien 2007 jälkeen, kun vihreiden Johanna Karimäki perusteli sairaanhoitajia vastaan säädettyä pakkolakia kansainvälisen työjärjestö ILOn yhdellä pykälällä ja vain sillä. Näinkö helppoa politiikan teko on, näinkö helppouskoisina he meitä pitävät, ajattelin. Pakkolaki oli järkyttävin vaalilupauspetos (kokoomus) mitä Suomessa on koskaan tehty. Ja vihreille riittää kun epämääräisesti viitataan johonkin hämärään, sumuiseen, homeiseen ILO-pykälään. Lirkun, lirkun.

 

Yliopistolaki

”Yliopistolakiuudistus on laaja ja tarpeellinen”. Näin aloitti puheensa vihreiden Karimäki lain lähetekeskustelussa.

Uusi yliopistolaki on röyhkein yliopistoihin, tieteeseen ja sivistykseen kohdistettu kaappaus kautta koko yliopistohistorian. Suuryritysvetoinen elinkeinoelämä alisti yliopistot käyttöönsä. Nyt yliopistoista heitetään ulos kirjallisuus-, filosofia-, humanismi-, taide- ja muuta väkeä. Aalto-yliopistosta tehdään kaiken keskus, Koneen ja Fortumin tuotekehitysyksikkö. EK-säätiö lahjoitti ja lahjoituttaa kymmeniä miljoonia Aallolle. Vastinrahamenettelyllä valtiovalta ulkoistettiin yrityksille jopa perustuslain vastaisesti, tätä mieltä olen minä ja kenties myös Ilkka Kantola ja Jacob Söderman.

Eduskunnassa yliopistolain kiihkeimmät puolustajat olivat vihreiden Ville Niinistö ja Johanna Karimäki. Helsingin yliopiston yo-vaaleissa vihreät kokivatkin jo tappion, syyksi arveltiin yliopistolakia.

Ensi vaalikaudella yliopisto-ja sivistysasia on ajateltava kokonaan uudelta pohjalta.

 

Energian syöttötariffit ja muut tuet

Tuulivoiman syöttötariffien intomielisin propagoija eduskunnassa ovat olleet vihreät, intomielisimpänä ehkä Karimäki (taas kerran). Toki tämä lienee vilpitöntä hyvällä asialla olemista. Mutta mihin tukipolitiikka lopulta johtaa, tämä epäilyttää yhä enemmän. Energiateollisuus ry hokee sanaa ”kustannustehokkuus”, mikä tarkoittaa sitä, että suuryritykset, taaleritehtaat ja bisnesenkelit omivat tuulen itselleen kuten ne aiemmin omivat itselleen joet (vesivoiman) karkottaen väestön patoaltaiden tieltä. Pohjanmaalla joku kunta onkin jo valittanut energiatariffien syrjivyydestä.

Tariffipolitiikallaan vihreät tukevat talouden keskittymistä, samaa mitä ydinvoimakin saa aikaan. Toki joku heistä ajoittain mainitsee hajautuneen pientuotannon, mutta se jää naiviksi puheeksi. Joko vihreitä käytetään hyväksi tai sitten he oikeasti ovat keskittyneen ja elitisoituneen yhteiskunnan asianajajia (uskon jälkimmäiseen).

 

Pois tieltä risut ja männynkävyt

Aikoinaan Kemijoki ja muut joet ryöstettiin ihmisiltä viinan avulla. Tänään viinan korvaa laki. Rakennus- ja kaavoituslakia muutettiin pikavauhdilla niin että väestön napinat eivät tuulimyllyjen viuhinaa mökin nurkilla vaimenna. Eduskuntaan kehkeytyi vaalikauden kuluessa ylhäältä sanelevan kaavavallan mafia. Sitä johti Jan Vapaavuori (kok), vihreä siipi säesti innolla. Varsinkin Karimäki muisti kiitellä kokoomuksen Jania.

 

Yhteiskunnan ja ihmisten tiivistäminen

Vihreät ovat paisuvien cityjen intomielisiä ajajia. Tiivistäkää, tiivistäkää, hoetaan kuin armeijassa (muutama hokija näyttää itse asuvan väljänoloisesti). Tottakai asiassa on tietty järkijuonnekin, näkökulmasta riippuen. Mutta se on vai yksi juonne. Jumittuminen yhteen perusteeseen ja silmien sulkeminen muilta on petollista politiikkaa. Esim. maailman vesiongelma on paisuvien cityjen aiheuttama ongelma, eikä se ole ainoa, muita ovat mm. lihavuus, diabetes, yksinäisyys, masennus, slummit.

Millä tavalla maapallo kannattaa ”asuttaa”, tätä pitää tutkia vapaalla tieteellisellä mielellä eikä hokea vain yhtä perustetta (tiivistämistä, keskittämistä). Juuri muutetun rakennuslain peruste (kaupunkien keskustojen kehittäminen muun yhteiskunnan kustannuksella) kuulostaa lain perusteena oudolta ja pelottavalta. Voi kuinka vihreät Vapaavuoren ohella tätäkin lakia eduskunnassa puolustivat: Tynkkynen, Karimäki, Juurikkala ja muut. Seuraava eduskunta säätäneekin jo lain ihmisten fysiologian tiivistämisestä.

 

Perustulo vai toimeentulon leikkaus

Vaalien alla vihreät kerta toisensa jälkeen lämmittävät perustulonsa. Retorisena perusteena on mm. ihmisen identiteetin vapaampi määrittyminen. Kuitenkaan ei ole montaa kuukautta siitä, kun säädettiin nuoriin kohdistuva pakkolaki (toimeentulotuen leikkaus). Ihmisen itseidentiteetti on siitä kaukana. Eli suu puhuu yhtä ja kädet tekevät toista.

Kun tutkii tarkemmin vihreiden perustuloa, niin tuleehan sieltä vastaan työllisyysaste, työmarkkina, julkisen talouden kestävyysvaje, kansantalous. Eli pohjimmiltaan perustulokin kääntyy vihreillä elitisoituneen talouden pönkittämiseksi. Siinä se itsemäärittely.

Vihreiden perustulomalli on tulonjaollisesti epäilyttävä. Perustulo olisi kaikille veroton (ymmärsinköhän oikein). Ylin tasaveroaste olisi vihreiden mallissa alle 50 %. Kokoomuksen Hetemäki sentään kehtasi ehdottaa ylimmäksi rajaveroksi 50 %. Vihreät täräyttävät paremmaksi eli tosiasiassa vaativat suurituloisille huimia veronalennuksia (veroton perustulo, madallettu tulovero).

Tekniikan akateemisten liiton (TEK) vaaleissa vihreät vaativat veroprogression lieventämistä eli euromääräisiä tulonsiirtoja isotuloisille. TEK-ehdokkaina olivat mm. vihreiden Jyrki Kasvi ja Johanna Karimäki. Asiassa kuin asiassa vihreät ovat yhteiskunnan hyvinvoivan eliitin puoltajia vaikka suu lirkuttaa muuta.

 

He eivät kuuntele, arroganssi

Vaalikauden alkupuolella lähetin vihreiden kansanedustajille toiveita koskien työelämän epädemokratiaa, rajatonta työnantajavaltaa, palkkausjärjestelmiä, yliopistolakia ja jotain muutakin. Ei vastakaikua, ei pienintäkään. Tunsin tulleeni nolatuksi, tajusin olleeni naivi. Tästä tuntemuksesta kumpuaa tämäkin kirjoitus.

Vihreiden työelämäpolitiikka on ollut tunteetonta, työnantaja- ja kolmikantahenkistä. Eduskunnan valiokunnat juoksevat tuon tuosta kolmikannan ”aamukahveilla”. Eduskuntaan palattuaan he, varsinkin Karimäki ylistävät kolmikannan ihanuutta. Itse kokemiini työelämäongelmiin vihreät eivät ole ratkaisu promilleenkaan vertaa, päinvastoin heistä huokuu sosiaalinen arroganssi, ties nauru. Työelämävaliokunnassa jäsenenä on ollut Karimäki, häntä ennen Sinnemäki (muistaakseni).

 

Ääliöt, Impivaara ja kuppikunnat

Politiikan uussanaston kehitti Jyrki Kasvi. Eikös Kasvi vaalikauden puolivälissä vaatinut edustajille kunnon palkkoja jotta eduskuntaan saadaan kunnon väkeä. Ääliöt ja kuppikunnat pysykööt Impivaarassa.

 

Tuija Braxin teot

Braxin teoista lausuin näkemyksiäni aiemmin. Brax on siirtynyt Helsingistä ehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiiriin.

 

Poliittisen uran lumo

Kerran tulin vilkaisseeksi Vihreiden naisten ohjelmaa. Järkytyin yhdestä kohdasta. He kehuivat kuinka lumoavaa on heittäytyä poliittisen uran lumoihin ja kehottivat sisariaankin antautumaan uran luontiin.

 

Miksi tarjouduin itse ehdokkaaksi

Tarjouduin Köyhien asialla rp:n ehdokkaaksi kolmesta syystä.

1) osoittaakseni tyytymättömyyttä nykypolitiikan arroganttia henkeä kohtaan (ylimieli, tunteettomuus, ylpeily)

2) saadakseni moraalisen oikeuden lausua näkemyksiäni viime vuosien politiikasta

3) voidakseni ehdokkaan roolissa kirjoittaa politiikkaehdotelmia. Jos suinkin ehdin ja kykenen, kirjoitan vaaleihin saakka sarjaa aiheesta ’Kansojen varattomuus’ (eli tähänkö Adan Smithin tiellä päädyttiin).

Arvelen että arroganttien puolueiden piirissä Köyhien asialla rp on ylenkatsotuin, väheksytyin ja ivatuin. Juuri siksi se sopii minulle, tunnen olevani kotona. Kiitän kun hyväksyitte minut joukkoonne.

 

Eduskuntavaaleissa äänestän ylpeilyä vastaan

Vaalikauden sulkeutunein eduskuntaryhmä ovat olleet vihreät. Ulkopuolisen on turha yrittää heihin mitään kontaktia. Sitäkin enemmän ilostuu ja hämmästyy, kun muiden ryhmien edustaja tervehtii ja juttelee kuin tutulle konsanaan.

Onko tämäntapainen tuntemus kelvollinen peruste politiikassa? Mielestäni on. Se miten ihminen (poliitikko tai muu) suhtautuu kanssaihmisiin, kertoo eniten hänen ihmiskuvastaan ja politiikkanäkemyksistään.

Jos kansan kahtiajakoa on olemassa, niin jakolinja kulkee ”päättäjien” ja muiden välillä. Tämä kahtiajako on edustuksellisen demokratian (eduskunnan) suurin riski. Riski on lauennut, tällä vaalikaudella erityisesti vihreiden kohdalla.

”Me päättäjät, me päättäjät, me päättäjät.” Tätä he hokevat jokaisessa lauseessaan eduskunnan pöntössä ja blogeissaan. Sanoista huokuu himo erottautua erilliseksi professioksi, päättäjiksi, politiikan ammattilaisiksi, etujoukoksi, erityisryhmäksi, avant gardeksi, edellä kävijöiksi, modernisaattoreiksi. Heidän pöytänsä on eri, he tunnistavat vain kollegan.

Sivuun sysättyjen tunnot pukee parhaiten sanoiksi Peter Rumjantzeff (työelämän pahoinvoinnin logiikka, psykoverotettu työelämä). Hyvin kirjoittaa myös sallalainen Hanna Mäntylä (ps, nuorten koulutus ja työttömyys), miksei myös Sari Niinistö (kok, miksi työelämästä katosi mieli). Tosin kokoomuksen vaalipuheisiin kannattaa suhtautua varauksella. Muistamme vaalien 2007 alta Jyrki Kataisen hehkutukset työuupumuksesta uutena kansantautina. Onko vaalien jälkeen Katainen tai muu maininnut tautilöytöään kertaakaan? Vuorenvarmasti ei, päinvastoin nuorilta napataan viimeisinkin leivänkannikka (hallituksen esitys).

Vihreiden eniten käyttämä sana on ”meidän kaikkien yhteinen hyvinvointi” – nykytilaa kuvaavassa mielessä. Ehdotan seuraavaan hallitukseen hyvinvointiministeriä, hän olkoon kompetentti vihreä, Uudeltamaalta, Helsingistä tai Turusta.

Miten hyvinvointi näkyy politiikassa? Aktivointia, kuntoutusta, osallistamista, väkisinpanoa, toimeentulon leikkausta – näitä vanhoja pikkujuttuja. Mikä muuten on aktivoinnin peilikuva – kysykää Konecranes-yhtiön johtajilta, kuinka johtajille pelataan 7 miljoonan euron edestä ilmaisia osakkeita – leikkiä kaikki. Aallon aika alkaa nyt, kirjoittaa vihreiden Karimäki (Aallon taustalla samainen Kone ja Konecranes). Työvoimapalveluista olemme ylpeitä, sanoo Sinnemäki. Ympäristö hoituu pakkoveroilla. Eurooppaa ohjataan yläkiintiöillä sekä päästökaupalla, windfall-optiot jakaa Fortum. Suomen teollisuus maailmaa valtaamaan (vihreä kapitalismi, tietä näyttää Kone). Armollinen asenne: ’meillä on varaa’ huolehtia taakse jääneistä. Tuulivoimaa pakolla ellei muuten, kaavat pikavauhdilla, unohtukoot merenpohjat ja kalastot. Vapaavuoren ihastelu, palveluiden ja verojen porrastus asuinpaikan mukaan? Juurikkala puhuu syrjäseuduista. Ojansuu vaatii syrjäseutujen lentokentät kynnökselle. Alueiden insinöörimäinen luokittelu (kaavoitus, maaseutuohjelma). – Näitä riittäisi, kirjaksi asti.

Pari vuotta sitten vihreät laativat kasvustrategian. Miten se meni: 15 – 15 – 15 ensi alkuun ja sitten potensseina ylöspäin. Tuli vaikutelma että sisällöistä ei tarvitse, ei saa keskustella kunhan valta kasvaa.  (Sisältöseikoista kirjoitan ehkä myöhemmin lisää.)

Millaisesta maaperästä politiikan ylpeily saa ravinteensa, miltä alueilta? Jos käytämme empiirisenä aineistona edelleen vihreitä (ehkä tämä on kohtuutonta, pahoittelen, olkoon tämäkin leikkiä, sitä paitsi joukossanne on loistava poikkeus, Pulliainen), niin vaalipiireittäin ylpeily kukoistaa jotakuinkin tässä järjestyksessä: Uusimaa, Helsinki, Tampere, Turku. Kuinka se keskittyykään näihin hv-kaupunkeihin?

Suomen poliittinen järjestelmä ei muutoinkaan ole tasapainossa. Uudeltamaalta ja Helsingistä on eduskunnassa liikaa edustajia (yhteensä 56, asiaa kummasteli jopa Länsiväylän päätoimittaja Pietilä). Pahinta on että rajattoman vallan makuun päässyt joukko alkaa ihmisinäkin käyttäytyä ylimielisesti. USAssa edustavuusongelma on ratkaistu kaksikamarisuudella. Jotenkin näin pitää tehdä myös Suomessa.

Nyt Suomessa hykerrellään edustavuuden hienosäädöllä (Brax, vihreät), kun kuitenkin saman aikaan uusilla äänikynnyksillä eliminoidaan vapaa kilpailu politiikasta. Talouden puolella kilpailun rajoittaminen on peräti lailla estetty, nyt politiikassa varta vasten aiotaan säätää laki markkinoille tulon ja vapaan kilpailun rajoittamiseksi (valtakunnallinen äänikynnys). On siinä Braxilla ja vihreillä ylpeilyn aihe! Eivätkö he huomaa karmeaa ristiriitaa? Tämä asia yksin riittää perusteeksi päästää vihreät levolle. Tulkoot neljän vuoden päästä takaisin nöyryyttä oppineina.

Pitäisikö eduskunta kaikkinensa korvata suoremmalla demokratialla? Netistä ja älykkäistä verkoista löytyy menettelyt jos niitä halutaan käyttää. Arkadia-professioiden aika olkoon ohi.

Lopuksi juorutasolle alentuen voisimme kysyä, onko eduskuntaprofessiolla oikeus vaieta poliisin edessä? Näin moraalin ja lain tulkitsi Jyrki Kasvi ns. ”häirintäjutussa”. Onko muillakin oikeus vaieta poliisin edessä? Sivusta seuraten tuntui loukkaavalta, kuinka viattomia(kin) miesedustajia syyllistettiin. Eikö myös aiheeton syyllistäminen ole rikos? Syyllistäjät eivät astu esiin omalla nimellään vaan katsovat oikeudekseen huudella puskan takaa (toki voimme arvailla). Hävetkää. Ja Kasvi kieltäytyy poliisin edessä, kuulemma suojelee, siis ketä. Tätäkö on avoimuus? Koppavuus ilmenee pienessä ja suuressa, tavalla ja toisella.

Kevään 2011 vaaleissa etsin sellaisen ehdokkaan jonka arvelen tehokkaimmaksi protestiksi koppavuutta vastaan. Kuka oli se istuva edustaja joka kirjoitti Hesariin nasevan kritiikin Hetemäen veroehdotuksista? Siinä se, valintani.