YLEn osuva analyysi. Mistä kumpuaa vaihtoehto?

YLEn toimittaja Pirjo Auvinen on kirjoittanut osuvan kuvauksen tämän hetken poliittisesta tilanteesta. Vastakkain ovat kokoomus ja Hakaniemen AY, Auvinen tiivistää.  Tässä linkki YLEn juttuun.

Menossa on kokoomuksen jälkilypsy-yritys (ns. Suomen malli ja paikallinen sopiminen). On erittäin hyvä, että pienituloinen ay-kenttäväki sanoo kokoomuksen ja hallituksen jälkilypsylle ja samantien koko sopimusehdotelmalle ei.

Kokoomusta vastassa tuskin on koko AY kuten Ylen Auvinen pelkistää. Enemmänkin kyseessä on pienituloisten kapinaliike joka puhkesi ay-liikkeen sisältä. Toivotan kapinaliikkeelle parhainta menestystä. Ehkäpä siitä kehittyy tsunami joka pyyhkäisee laudalta ison liudan nykyisiä superpalkkaisia ay-johtajia, nämä Lylyt, Selinit, Elorannat ja monen muun.

Mitä on ”paikallinen sopiminen”?

Kymmenkunta vuotta seurasin yhden sortin ”paikallista sopimista” julkishallinnossa, peräti eduskunnan virastossa (VTV).  MIkä oli tulos? Palkoista tuli salatiedettä, paljonko johtajat maksavat itselleen palkkoja, sitä ei kukaan tiennyt, ei myöskään toistensa palkkoja, vaikutelmaksi muodostui mielivalta ja sekamelska, palkkaerot räjähtivät, työpaikan sosiaalinen ilmapiiri hajosi, ”direktiovalta” elämöi ja julisti valtaansa joka asiassa (piittaamatta yt-laista), vaiensi muut, porukka vetäytyi piiloihinsa, yritti päästä pakoon kuka mihinkin, työn sisällöstä katosi mieli, työn ”tuloksista” tuli väkinäisiä ja keinotekoisia. Tätä on ”paikallinen sopiminen” tyyliin Suomen eduskunta. Vastaavan käytännön kokoomus ja Sipilän hallitus nyt yrittää pakkolevittää koko maahan. Vastarinta nouskoon.

– PAMin kenttäväki, onnittelen teitä, te hoksasitte asian, toivotan teille parhainta menestystä.

Mistä kumpuaa vaihtoehto?

Vaihtoehto ei kumpua virallisesta ay-liikkeestä, paitsi jos liikkeen sisälle kasvaa pienituloisten kapinavyöry joka pyyhkäisee osan johtajistosta ulos.

Vaihtoehto ei kumpua nykypuolueista, ei myöskään demareista. On kuvaavaa seurata , millä innolla ay-johtajat ja osa demareista puolustaa nykyistä sopimusehdotelmaa. Mistä on kysymys? Sopimus turvaa nykyisen ay-eliitin yhteiskunnallisen valta-asetelman säilymisen, jopa sen kasvattamisen kaikkine etuineen, superpalkat, eläkeyhtiöiden hallinto, VVO:n tuotot ay-liikkeelle, verovähennys ja moni muu asia. Sopimusuehdotelmaa puolustaessaan ay-liikkeen johtokerros puolustaa omia etujaan sekä palkkaerojen ja muiden yhteiskunnallisten erojen säilyttämistä.

Vaihtoehto ei lähde liikkeelle nykyisestä työmarkkinavallasta, ei kolmikannasta, ei Hakaniemestä, ei hallituksesta eikä nykypuolueista.

Syvempi vaihtoehto voi kummuta  ”roskaväen” ja ”älymystön” yhteistunnosta.  ”Roskaväellä” tarkoitan erittäin laveasti kaikkia huono-osaisia, pienituloisia, virallisten ”työmarkkinoiden” ulkopuolisia tai niihin löysästi sidoksissa olevia, itseyrittäjiä, reuna-alueita ja muuta tällaista.  Tietyllä tapaa kyse olisi paluusta Pariisin kevääseen 1968, jolloin puhuttiin työväen ja älymystön liitosta. Sellaista tarvitaan tänään.

Kiintoisa ja lupaava on lauantaiksi 12.3. organisoitu joukkomielenosoitus leikkauspolitiikkaa vastaan. Edellinen mielenosoitus elokuussa ei ollut vähäinen juttu, marssivaa porukkaa riitti tuntikaupalla.

”Kansanliike kertoo mielenosoituksen vastustavan hallituksen yhteiskunnan köyhimpiin kohdistamaa kurjistamis- ja leikkauspolitiikkaa sekä kannustamaan vaihtoehtojen etsimiseen.” Näin kertoo YLE (linkki).

Juuri tätä tarvitaan – kannustamista vaihtoehtojen etsimiseen. Tähän on panostettava. Näkemykseni on, että välttämätön osa tätä etsimistä on tieteellisperäinen (miksei myös taiteellisperäinen) analyysi ja mielikuvitus. Tähän viittasin sanalla ”älymystö”. Tämä puoli kumpuaa yliopistojen liepeiltä, yliopistoista ulospotkituista (Helsingin yliopiston 1000 irtisanottavaaä ja muut Laakkosen filosofit), kulttuuriväestä, bloggareista, maalareista ja kaikesta tällaisesta. Siellä muhii oppositio, ei eduskunnan kopperoissa.

* * *

Yksi esimerkki yhteiskuntasopimuspuheen salakielestä on ”veronkevennys”. Oleellinen kysymys on, mihin ”kevennys” suunnattaisiin. Siitä ei julkisuudessa puhuta halaistua sanaa. Varmaa on, että ns. neuvotteluissa suuntaamisesta on puhuttu ja varmaan on vallinnut piilevä yhteisymmärryskin. Tottakai kevennys suunnattaisiin ”työsektoriin”. Työsektoriin löysästi sidoksissa olevien on turha odottaa ”kevennyksiä”.  Nykyinen valtaestablishment ohjaa ”kevennykset” itselleen ja omilleen. Yhteiskunnan kahtiajako roskaväkeen ja mukatuottaviin kasvaa entisestään.

Sana ”yhteiskuntasopimus” on harhauttava ja valheellinen. Oikea sana on yhteiskunnan hajotussopimus.

Näkökulma: Viikonlopun jännitysottelu: Kokoomus – Hakaniemen AY. YLE  5.3.2016.

Joukkovoimaliike järjestämässä mielenosoitusta leikkauspolitiikkaa vastaan lauantaina. YLE 5.3.2016.

Juhani Kahelin: Juha Sipilän puheissa on sekavuuksia.

 

Ovatko demarit sosiaalipoliittisia uudistajia – Suomessa tai Euroopassa

Kuuntelin eilen puolueiden paneelikeskustelua köyhyydestä Suomessa ja EU:ssa. Demareita Pikkuparlamentin paneelissa edusti Kimmo Kiljunen.

Kiljusen sanomiset hämmästyttivät ja ärsyttivät. Minimipalkkasäännöksiä ei tarvita, koska Suomessa on työehtosopimusten yleissitovuus, sanoi Kiljunen. EU:n käsite ’social dialogy’ on yhtä kuin kolmikanta, jolla Kiljunen ylvästeli. EU:ta ei Kiljusen mukaan tule päästää ohjaamaan sosiaalipolitiikkaa, se on hoidettava kansallisesti, erityisesti Suomessa. Tärkeintä ovat palvelut, ei niinkään raha, ei tulot, ei tulonsiirrot – tätä Kiljunen toisteli moneen kertaan. – Mutta mitä ne palvelut lopulta ovat, työterveyshuoltoako johon köyhällä kansalla ei ole mitään asiaa!!!

Kiljusen puheista syntyi kuva, että demarit pitävät ”sosiaalipoliittista” luomustaan – työeläke, ansiosidonnaisuus työttömyysturvassa ja eläkkeissä, työterveyshuolto – linnakkeena johon kukaan, ei myöskään EU saa koskea millään lailla. Demareiden luomuksen ulkopuolella olevilla, erilaisilla köyhillä tai köyhtyvillä kansanryhmillä joita on yhä enemmän, ei ole mitään uutta toivoa, ei mitään uutta visiota Suomessa eikä Euroopassa. Todella tylsää ajattelua ja politiikkaa.

Antti Rinne demareiden puheenjohtaja lukitsee tämän asetelman – siis demareiden osalta – entistä tiukemmin. Toki Urpilainen olisi tehnyt ihan saman. Demarit jäävät lopulta yksin omaan linnakkeeseensa. Näinhän on jo paljolti käynytkin. Mutta fraseologia ”hyvinvointivaltiosta” jatkuu.

Paneelikeskustelussa vilahteli iso joukko erilaisia toimintamalleja:

• minimipalkka
• asumisperusteinen sosiaaliturva
• työperusteinen sosiaaliturva
• perustulo (tai perusturva)
• sosiaalinen yrittäjyys
• mikroyrittäjyys
• nuorisotakuu
• sanssikortti
• yleissitovuus
• EU:n direktiivi perusturvasta, minimipalkasta ynnä muusta
• ns. osallistava sosiaaliturva
• yritysvastuu
• yhteisöverolle EU-minimiraja
• EU:n köyhyystavoitteet (nykyiset vailla merkitystä, mitätöity Lissabonin strategia, EU 2020, austerity-politiikka, katso Kreikka)

Kiintoisa oli tieto siitä että hallitusneuvotteluissa 2011 torjuttiin sosiaalisen yrittäjyyden esilleotto hallitusohjelmaan. Ketkä torjui? Oma arvaukseni: demarit ja ehkä kokoomus. Sosiaalisen yrittäjyyden sijaan haluttiin kuulemma korostaa nuorisotakuuta ja sanssikorttia. Miksi näin? Arvaukseni: sosiaalinen yrittäjyys päästäisi ihmiset karkuun ay-liikkeen näpeistä, sen sijaan nuorisotakuu ja sanssikortti sitoo ihmiset perinteiseen työelämään, ay-liikkeeseen ja yritysten työvoimaksi. Asialla jälleen demarit ja kokoomus, näin veikkaan.

Eilisessa paneelissa keskustan Sanna Lehtinen tyrkytti EU:lle erillistä sosiaaliturvadirektiiviä. Ajatuksen torjuivat ainakin kokoomuksen Lauslahti, kristillisten Jääskeläinen ja jopa vasemmistoliiton Myllykoski (raha-ongelma, johtaisi leikkauksiin, hän sanoi). Kiljunen torjui EU:n sosiaalipolitiikasta ylipäänsä.

– Sosiaalidirektiiivi, olisiko sellaisessa mieltä? Ainakin byrokraattista ja ylhäältä ohjailevaa. Me ihmiset olisimme jälleen kerran alamaiskohteina. Enpä sellaiseen oikein usko, minäkään. Onhan näitä ”köyhyysohjelmia” ollut Suomessakin vuosikymmenten mittaan iso joukko. Ja eikö se ”historiallinen perusturvauudistuskin” 2011 kytketty ansioihin, siis tuloeroja ylläpitäväksi ellei peräti kasvattavaksi.

Nykyvaltiollisten köyhyysohjelmien ja perusturvauudistusten käytännön merkitys on samaa tasoa kuin demareiden hyvinvointivaltioretoriikka.

Paljonko on ay-johtajan vuositulo?

 

Eduskunnan ja valtion kollektiivinen älykkyys

Eduskunnassa keskusteltiin lapsilisistä. Ruokkiko keskustelu tietämystä syvemmistä kehitysjuonteista? Eipä juuri. Hanna Mäntylä kertoili itkuviesteistä. Juha Sipilä keksi ehdottaa tupakkiveroa. Susanna Huovinen tuohtui elitismisyytöksistä. Maria Lohela näki ongelmaksi lapsilisien maksamisen maahanmuuttajille.

Tuollainen keskustelu velloo pinta-asioissa. Mitä ovat yhteiskunnan syvemmät kehitysjuonteet, joihin lapsilisäleikkaus ymppäytyy?

Perusetuuksien nakertelu ansioperiaatteen hyväksi

Yksi perusjuonne vilahti Kataisen ja Huovisen puheissa. Ansiotulo- ja perusvähennys kompensoivat lapsilisien leikkauksen, he todistelivat. Näissä kahdessa – lapsilisissä ja tulovähennyksissä – on kuitenkin periaatteellinen ero. Lapsilisä on universaali, kaikkia koskeva etuus. Tulovähennykset kytketään työhön ja tuloihin. Siirtymä universaalietuuksista tuloperusteisiin etuuksiin on ollut oikeiston, demareiden, vasemmiston ja työmarkkinajärjestöjen intohimo viimeiset 50 vuotta. Kansaneläkkeet korvataan työeläkkeillä, työttömyysturva säädetään ansioperusteiseksi, verotukseen luodaan työtulovähennyksiä. Mutta verotuksen lapsivähennys poistettiin. Nyt siis nakerretaan lapsilisiä. Niiden leikkaus on suunnitelmallinen askel. Eduskunnassa leikkausta ei osattu kytkeä 50-vuotiseen ”ansiotulo”politiikkaan. Aiemmin kokoomusnuoret sanoivat tämän suomeksi: heikommalta ainekselta on otettava lapsilisät pois.

Olli Kankaan Sosiaalipolitiikan päivillä 2010 esittämä kuvio havainnollistaa perusturvan ja ansiotulojen suhdetta vuodesta 1990 alkaen jälkeen (katso kuva).

Vuosisataiset kehityskuvat – professorit Piketty, Robinson ja Acemoglu

Äskettäin on julkaistu pari tutkimusta jotka kuvaavat vuosikymmenten, jopa vuosisadan mittaisia kehityskaaria. Ranskalaisen talousprofesssorin Thomas Pikettyn kirja ’Pääoma 20. vuosisadalla’ kohisuttaa jopa taloustieteilijöitä.

Harvardin professori Robinsonin ja MIT:n professori Acemoglun kirja ’Why Nations Fail, The Origin of Power, Prosperity and Poverty’ ilmestyi suomeksi nimellä ’Miksi maat kaatuvat’.

Näiden kahden kirjan sanoma olisi antanut hyvää sisältöä eduskunnan lapsilisäkeskustelulle.

Mukaan ottaminen ja ulos sulkeminen – eli mihin maat kaatuvat

Why Nations Fail -kirjassa tehdään perusjako kahden tyypin valtioihin: mukaan ottavat ja ulos sulkevat. Valtiot, jotka ovat ottaneet väestön kokonaisuudessaan mukaan (universaaliperiaate) ja ovat sallineet ihmisten valita vapaasti, ovat menestyneet. Sen sijaan väestöä ulos sulkevat maat uuttavat tulot ja varallisuuden osajoukon hyväksi. Tällaiset maat ovat ajautuneet vaikeuksiin tai tuhoutuneet: Itävalta-Unkari, Egypti, Kongo, Pohjois-Korea, Argentiina, Latinalainen Amerikka ylipäänsä, Neuvostoliitto, nyt Kiina tulee perässä.

Kehitys Suomessa on ollut ulossulkevaa viisi viime vuosikymmentä. Universaalietuuksia (lapsilisä, kansaneläke ym) on nakerrettu ja poistettu. Tilalle on nostettu osajoukon yhteiskuntaa: isotuloiset, yritykset, työlliset, ansioperiaate. Tulot ja varallisuus ohjataan tuolle osajoukolle aivan kuten tehtiin Argentiinassa, Egyptissä, Kiinassa.

Varallisuuksien keskittyminen – vuosisatainen vaihtelu

Ranskalaisprofessori Piketty on tilastollisesti tutkinut varallisuuden keskittymisen pitkiä kaaria. Ensimmäiseen maailmansotaan asti varallisuuden jakauma oli erittäin vino. Sota, inflaatio, osin verotus söivät sittemmin ylimpien luokkien varallisuutta. Toisen maailmansodan jälkeen omistuseroja kavensi verotus, keskiluokkien vaurastuminen sekä sosiaalinen nousu koulutuksen myötä. Parina viime vuosikymmenenä erot ovat uudelleen revenneet, keskiluokka on köyhtynyt. Palataan tilanteeseen ennen ensimmäistä maailmansotaa. Pankkiirien, yritysjohtajien ja muiden äärimmäisyysmeritokratia voi olla tuhoisa, varoittaa Piketty.

Pirulliset ongelmat ja kollektiivinen älykkyys

Acatiimi-lehdessä Tuula-Maria Ahonen siteeraa kirjaa ’Johtajana kaaoksen reunalla’:
Pirulliset ongelmat vaatisivat kollektiivista älyä. Kuitenkin suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan autoritaarista johtamismallia ja sen ilmenemismuotoja. Kokonaiskuvan hämärryttyä johtajat keskittävät tarmonsa yksityiskohtien ja helposti havaittavien tekijöiden selvittämiseen. Näin itse pirullinen ongelma jää ratkaisematta. Laajempi ymmärrys johtaisi siihen, että ehdotettuja ratkaisuja muokataan tai laaditaan jopa täysin uusia ratkaisuja.

Tiistaina 22.4. eduskunta keskustelee Akatemia-laista. Lain myötä valtioneuvosto alkaa määritellä yhteiskuntatutkimuksen sisältöä, perustaa strategisen tutkimuksen neuvoston Akatemiaan sekä päättää tutkimuksen teema-alueet ja painopisteet.

Tapa jolla Kataisen hallitus perusteli lapsilisien leikkausta eduskunnalle, vaikeneminen laajemmista kehityskuluista, tietämättömyys ja välittämättömyys mainitun kaltaisten professorien analyyseistä ja varoituksista todistaa että politiikan nykytoimijoilta, eduskunnan keskustelijoilta, hallitukselta ja tiedepolitiikan neuvostoilta puuttuu sellainen kollektiivinen älykkyys mitä maailma ja me kaipaamme.

Katsotaanpa vain, Akatemia-lain yhteydessä eduskunta hyrää tyytyväisyyttään, nukahtaa tuoleihinsa. Ohimennen se samalla leikkaa Kelan rahoja ajaakseen alas senkaltaisen tutkimuksen jota mm. Olli Kankaan yllä oleva kuva kertoo. Tätä on autoritaarinen johtajuus.
Kollektiivinen älykkyys – mistä sitä siis löytäisimme? Ei löydy eduskunnasta, ei valtiojohdosta ei Akatemiasta. Suomi on Ukraina, vailla toivoa.

Lukemistoa
Thomas Piketty: Le Capital au XXIe siecle (Pääoma 21. vuosisadalla).
Eeva Lennon: Talous etsii dynamiikkaansa. Talouselämä 14/2014.
Antti Suvanto: Jatkuuko varallisuuden keskittyminen? Kaleva 4.4.2014.
Daron Acemoglu ja James A. Robinson: Miksi maat kaatuvat. Vallan, vaurauden ja varattomuuden synty. Terra Cognita.
Tuula-Maria Ahosen kirjoittama esittely kirjasta ’Johtajana kaaoksen reunalla – kuinka selviytyä pirullisista ongelmista’. Acatiimi2/2014 (löytyy linkin lopusta).
Olli Kangas: Perusturvan puutteet, 2010-luvun sosiaaliset ongelmat, köyhyys ja syrjäytyminen. Pääpuheenvuoro Sosiaalipolitiikan päivillä 2010.

 

   

Kuva 1: Thomas Piketty: Pääoma 21. vuosisadalla.
Kuva 2: Kollektiivinen älykkyys.
Kuva 3: Perusturvan pysähtyneisyys 1990 alkaen.

 

1.8 miljoonaa koditonta sekä VATT ja Janne Tukiaisen sosiaalirasismi

On huonolaatuisia ja hyvälaatuisia ääniä. Kaikkien ei tarvitse uurnille vaivautua. Niiden jotka eivät ota asioista selvää, on parempi pysyä vaalipäivänä kotona. Äänestäjien määrä ei kerro äänten laadusta. Vaalien tehtävä on valita päättäjät. Yksikin ääni olisi tarpeeksi.

Onko puhuja uusrasistinen järjestö, äärioikeisto vai peräti perussuomalainen? Ei, ei mikään niistä. Puhuja on Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, erikoistutkija Janne Tukiainen. Äänestäjillä ei kuulemma ole oikeaa tietoa.

 

Mikä on Lauri Ihalaisen ”yhteiskuntavastuun” alkujuuri?

Ministeri Ihalainen ja muut alkavat hokea yhteiskuntavastuu -sanaa, kun Metso tai muu yhtiö järjestelee toimintaansa. Mikä on tällaisen ”yhteiskuntavastuun” peruste, syntyjuuri tai syntymättömyys? Poliitikot ovat säätäneet tässä yhteiskunnassa toimivien orgaanien säännöt. Yksi keskeisimpiä, ellei keskeisin on osakeyhtiölaki. Kai Metsokin toimii jotakuinkin osakeyhtiölain määrittämällä tavalla. Osakeyhtiömenettelyjen ohi ei yksittäinen ulkopuolinen taho voi ”vastuuttaa”. Yksittäinen omistaja vaikuttaa yhtiösäännösten ja -elinten puitteissa.

Jos yhteiskuntavastuu on tästä yhteiskunnasta kadonnut, niin se on kadonnut silloin kun te ministerit ja edustajat sääditte osakeyhtiölain. Yhteiskuntavastuu pysyy poissa siksi että te annatte nykyisen osakeyhtiölain olla voimassa. Tehän kehutte, kuinka laki voidaan haluttaessa muuttaa päivässä tai kahdessa. Näyttäkää se nyt. Kumotkaa tai uudistakaa osakeyhtiölaki. Pelastakaa Metsolta irtisanottavat 600 ihmistä.

Valtion omistukset ja rooli on verhottu jopa moninkertaisen osakeyhtiömenettelyn taakse. Miksi perustettiin Solidium? Miksi valtion vähenevät osakeomistukset siirrettiin pelinappuloiksi Solidiumiin? Solidium oli ja on Häkämiehen ja ja kokoomuksen kuningashanke. Menikö se eduskunnassa läpi pienen pienenä budjettiasiana vai hymyiltiinkö vinosti? Mikä on Solidium tänään? Ketkä sitä johtavat? Entiset ja nykyisen pankkimaailman suurpelurit ja vastaavat. Häkämies virnuilee taustalla tyytyväisenä, eduskunnassa kinastellaan persuista, mikä sen parempi näille solideille.

Yksittäinen ihminen (esim. Metson työntekijä) on täysin voimaton ja vaikutusvallaton osakeyhtiöpelien melskeessä. Sympatiani ja myötätuntoni, mitä muuta minä voin.

Toisaalta ajattelen sitäkin mitä kaikkia elämänmuotoja, elinkeinoja, yrityksiä ja toimintoja tästä maasta on viimeisen sadan vuoden aikana hävitetty, työvoimaa on ”vapautettu” milloin mistäkin. Nyt sitä taas ”vapautuu”. Tämän päivän tapahtumat (metsot, ensot ja nokiat) ovat samaa jatkoa, ei sen kummempaa. 60-luvulla meni villateollisuus, onko paperin aika nyt ohi?  Näin se maailma kulkee?

 

Kataiset ja Backmanit – ”Suomen etuun” käpertyjät

Näkevätkö suomalaiset maailmaa valtiolta, kysyy Eppu Saarela blogissaan. Eivät näe, eivät ainakaan eduskunnassa hääräävät poliitikot. Espanja-keskustelussa 19.7. he taas toistelivat ”Suomen etua” politiikan viimesijaisena johtotähtenä. Miksi vain Suomi, miksi vain Eurooppa? Miksei maailma? Miksei ihmiskunta?

Kaikki nämä Vapaavuoret, Backmanit, Syskovitsit, Kataiset ja muut ovat impivaara-poliitikkoja. Haukkuvat muita impivaaraisiksi ja käpertyjiksi, mutta itse he käpertyvät, hokevat ”Suomen etua”. Hokeminen on ahdasmielistä, sisäänpäin käpertyvää. Eikö olisi aika astua maailmalle, myös aikuistuvan Kataisen. Nähdä maailma ja ihmiskunta, unohtaa Suomi ja unohtaa Eurooppa.

Olen täysin kyllästynyt tähän Suomen etu -keskusteluun. Sitä hokee talouselämä, yritykset, Alahuhdat, Elorannat, Häkämiehet, EK ja eduskunta, niin myös vihreät, Suomen menestystä.

”Mitä pahaa on Suomen edussa, niinhän kaikki muutkin ajattelevat”, näin taisi sanoa Jouni Backman, demareiden ryhmäjohtaja. Samaa jauhoi Vapaavuori, Zyskowicz, Kataja, Heinonen, koko kokoomus.

Jos elämässä jotakin mielekästä on, niin se on ihmiskuntatasoisten kysymysten asettaminen ja pohdinta. Yks hailee Suomen vakuuksille.

Myös Eppu Saarelan kaipaama lähidemokratia löytyy ja avautuu parhaiten ihmiskunnallisten kysymysten kautta. Me maailmankansalaiset.

Sitä paitsi: Katainen toisteli koko ajan, että muutaman pankin lopettaminen Espanjassa aiheuttaa suurromahduksen Suomessa. Missä on tämän väittämän tieteellinen perustelu? Uskottavuus? Minä en siihen usko. En usko Kataisen ja kumppanien mielivaltaisiin huuhaa-väittämiin. Yhtä hyvin asia on tasan päinvastoin: pankkimaailman ajaminen ahtaammalle on avain ja ensi askel kansalaislähtöiseen maailmaan.

Savutkoon pankit, päästöjä taivaalle.

 

”pitäisi tasoittaa ansiosidonnaisen ja perusturvan välistä ammottavaa railoa”

Ahaa, otsikon ajatus vilahtaa vielä yksittäisvihreällä (Simo Raittilan blogi). Mutta Kokoomus kulkee jo edellä, hyökkää tulonsiirtoja vastaan ylipäänsä, peittäen vaatimuksen palveluretoriikkaan.

Mitä ovat tulonsiirrot?

Onko 5000 euron kuukausieläke tulonsiirto? Onko 2 miljoonan euron vuotuispalkkio Matti Alahuhdalle tulonsiirto? Entä tuulivoiman megatuki? Tai tuotekehitystuki, bisnesenkelin tuki tai Tekesin jakamat 600 miljoonaa euroa vuodessa? Entä Aalto-yliopiston pääomaan roiskaistu 500 miljoonaa euroa? Mitä ovat Satolle, VVO:lle ja Taaleritehtaalle entistä vuolaampana jaettavat korkotuet?

Kuinka monimuotoinen onkaan tulonsiirto.

Olisiko syytä pohtia tulonsiirtojen luonnetta ja määrittelyä, rajausta, rakennetta sekä merkitystä eri ihmisille ja eri toiminnoille.

Palaan otsikon esimerkkiin: ansioturva vai perusturva. Eduskunnan vihreiden kanta kääntyi Kataisen hallituksen myötä. Alanko-Kahiluoto oli aiemmin puhunut kuilun supistamisesta (kytköksen purkamisesta). ”Historiallisen perusturvauudistuksen” myötä supistaminen kääntyi kuilun kasvattamiseksi. Tätä käännettä ovat ylistäneet Alanko-Kahiluoto, Karimäki ja Sinnemäki. Alanko-Kahiluoto selittää ja selittää eduskunnassa kuinka ”perusturvauudistus” vapauttaa ihmisiä toimeentulotuen riippuvuudesta. Lehtitietojen mukaan (HS) edes tämä ei toteudu, ainakaan tähän mennessä. Myöskään nuorten toimeentulotuen leikkaus ei toimi tai toimii tarkoituksensa vastaisesti. Kokoomuksen Arto Satonen työelämävaliokunnan puheenjohtajana puolusteli tätä laitonta pakkotointa vihreiden vienosti säestäessä.

Nyt kysyn kokoomukselta, kummasta päästä kuilua tai ylipäänsä mistä tulonsiirrosta te alatte uutta yhteiskuntaanne rakentaa? Matti Alahuhdan palkkiostako, ansioperusteisesta?

Yleisemmin kysyen: mistä tuki- tai organisaatiomuodosta käsin yhteiskuntaa kannattaa hahmottaa? Onko lähtökohtana tulonsiirrot vai palvelut vai ihmisten toiminnallinen aktiviteetti vai elämän monimuotoisuus ja kahleettomuus?

Oma näkemykseni on, että rahalliset operaatiot – olkoot tulonsiirtoja, perustuloa tai jotain vastaavaa – eivät ole olennaisin perusta. Olennaisinta on ihmisen mahdollisuus olla aktiivinen toimija, oman elämänsä, ympäristönsä, luonnon ja maailman muokkaaja. Katse kääntyy maailman reaaliseen, fyysiseen rakentumiseen.

Kokoomuksen retoroimat palvelutkaan eivät ole aktiivinen toimijuuselementti, pikemminkin passivoiva ja yhdenmukaistava.

Mitä toimijuus olisi käytännössä? Haen esimerkin maailman toiselta äärilaidalta, Enson siirtomaavallan kohteiksi joutuneilta Uruguayn ja Kiinan ihmisiltä. Eivät he vaadi tulonsiirtoja eivätkä palveluja. He vaativat oikeutta fyysiseen maailmaan, oikeutta maahan, metsiin, veteen ja ympäristöön. Suomessakaan tämä vaatimus ei ole täysin vieras: pakotetaanko metsien avohakkuisiin vai hoidetaanko hellävaroen ja tuottavasti.

Mitä muuta me Suomessa vaatisimme? Vaadimme pääsyä vapaaseen sivistykseen, vapaata pääsyä yliopistoihin. Sivistys, kulttuuri, tieto ja toiminta on meidän palvelumme tälle maailmalle. Me emme vaadi palveluja, me palvelemme. Mutta meitä ei saa estää palvelemasta.

Jos kokoomus ja hallitus asettaa rajoja ja osoittaa meille uria, jos te alatte leikata tulonsiirtoja kuilun alapäästä, niin kaatukoon samana päivänä Tekes, loppukoon tuulivoiman megatuki, sammukoon Shokkinne, ajatustankkinne ja enkelinne, loppukoon VVOn ja Saton korkotuki ja loppukoon puoluetuki. Puhukoot vitsit ja syskovitsit mitä puhuvat.

Mikä oli Jungnerin motiivi sanoessaan että hallituksen suhteen on vaihtoehtoja. Jos näin on, niin toimeksi herra Mikael, eroon Rovaniemen sosiaalihurmoksesta.

 

’Kuntauudistus’ historian, psykologian, talouden ja politiikan valossa

Tarvitaanko kuntia? Millaisia kuntia? Kataisen hallitus, Henna Virkkunen ja valtiovarainministeriö eivät kuuntele keskustelua aiheen ympärillä. Näkökulmia tarjoaisi mm. historia, psykologia ja talous sekä ihmisten oma ajattelu ja tuntemukset. Kuntauudistuksen valmistelu on harvinaisen epä-älyllistä ja estää osallisuuden muilta paitsi hallintobyrokratialta.

Kuuntelemattomuus ei ole sattuma. Aiemmin Henna Virkkunen tuhosi yliopistolailla sivistyksen ja demokratian elementit yliopistoista välittämättä vähääkään vastanäkemyksistä. Nyt Virkkunen tuhoaa kansanvallan elementtejä paikallishallinnosta.

Seuraavaan poimin näkökulmia alkaen historian makrotasolta ja lähestyen arjen kysymyksiä.

Björn Wahlroos ja brittihistorioitsija Niall Ferguson

Miksi Eurooppa aikoinaan nousi Kiinan ohi? Tätä kysyy Björn Wahlroos historioitsija Fergusonia mukaillen. Eurooppa koostui tilkkutäkistä, keskenään kilpailevista erilaisuuksista. Kiina kääntyi monoliitiksi, sulkeutui ja jähmettyi. Suomen kuntauudistuksessa ollaan nyt vanhan Kiinan tiellä, sanoo Wahlroos ja voi hyvinkin olla oikeassa.  (Fergusonin kirja Sivilisaatio, YLE,  HS)

Kuntauudistus makrohistorian valossa

Miksi Henna Virkkunen muistaa aina mainita kuntien rajattoman verotusoikeuden, palveluiden järjestämisvastuun ja elinkeinopoliittisen toimijuuden? Siksi että näistä käsin avautuu valtaisa uusmarkkina yrityksille ja sijoittajille kuten Attendolle, Mikevalle, Mehiläiselle, CapManille. ’Tuotteiden’ kysyntä on takuuvarma, tulovirta taattu, ei markkinointikuluja, ei edes perintähuolia. Mistä löytyisi mojovampi uusmarkkina?

Historiaa taaksepäin kerien ”kuntauudistus” sijoittuu markkinoiden luomisen jatkumolle:

• siirtomaiden valtaus: raaka-aineet, orjat  ja markkinat
• maaseutuväestön karkotus työvoimaksi ja kuluttajiksi
• omaehtoisten tuotantomuotojen hävittäminen: kotitalous, käsityöt, osuuskunta
• keynesiläisyys = keinotekoisen kysynnän luonti
• Pekka Kuusi -tyyppinen sosiaalipolitiikka
• Suomen ”kuntauudistus”

Kataisen hallituksen, Henna Virkkusen ja VM:n ainoa missio on uusmarkkinoiden luonnissa. Pyrkimys kätketään retorisiin ilmauksiin vahvasta ja elinvoimaisesta peruskunnasta tai palveluiden takaamisesta.

Dramaattinen epäluottamus Risto Harisalon tutkimuksen mukaan 

Harisalon ryhmän tutkimuksen perusteella kuntien ja valtion suhteissa vallitsee dramaattinen epäluottamus. Suhde ei ole tasavertainen, ei itsemääräämisoikeudellinen, vaan hierarkinen, epävarmuutta ja hallitsemattomuutta ruokkiva. (lähde: esitelmä eduskunnan Tutkas-seurassa)

Aamulehdessä Harisalo kirjoitti 13.4.2012: ”Ihmisiä ei voida pelkistää vain julkisten palvelujen passiivisiksi vastaanottajiksi. Tie syntyy kävelemällä ja yhteisö yhteisellä tekemisellä. On psykologisesti ja kansallisesti kohtalokasta olettaa, että julkisen vallan on huolehdittava näistä asioista kansalaisten puolesta. Jos valtio uskoo voivansa johtaa kuntia, se ottaa itselleen tehtävän, josta se ei voi kunnolla selviytyä.”

Professori Arto Haveri (Tutkas)

Valtio ohjaa kuntia teknokraattisiksi palvelukunniksi. Tämä rapauttaa omaehtoisen paikallisen kehittymisen. Kuntakoon kasvattaminen irrallisena ei ole kestävä tapa ratkaista ongelmia, rakenteiden veivaaminen jatkuu ja johtaa paikkailutarpeisiin (lähidemokratia, osavaltuustot, seutuhallinto ym). Toiminnot, joissa on aito mittakaavaetu, Haveri irrottaisi erilleen, muutoin kunta olisi paikallinen itsehallintoyhteisö.

Professori Vuokko Niiranen (Tutkas)

Ihmisiä ei saa kaventaa asiakkaiksi. Valtion ydinfraasi tällä hetkellä on palveluiden turvaaminen =  yhtä kuin ihmisten asiakkaistaminen. Kiinnostuksen kunnallispolitiikkaan syö Niirasen tutkimustiedon mukaan toiminnan kuntakeskeisyys, luottamuselinkeskeisyys sekä puoluepoliittinen rakentuminen. Tarvitaan uusia muotoja. Henna Virkkunen on pyytänyt tutkijoilta ideoita lähidemokratiaksi. (Mutta: eikö lähidemokratia kuulosta vanhahtavalta ja pökkelömäiseltä, vertaa vaikka sähköinen demokratia – jk.)

Professori Hannu Katajamäki

Kuntarajat sinänsä ovat toissijaisia. Oleellista on ihmisten elämä. Kuntien yhtenäismalli on mahdoton. Kuntarakenteen tulee olla monimuotoinen. Joillakin maaseutukunnilla voi olla ohuet tehtävät, voi olla myös vahvoja maaseutukuntia. On eriytettävä, jotta oikeudenmukaisuus toteutuu (paradoksi). Keskuksen ja laajan periferian  moniaineksisia kuntia ei aiemmin haluttu, nyt niihin pitäisi loikata. Suurentunut kunta ei saa olla keskuskaupungin jatke vaan laadullisesti uusi kunta. Yhdistymisen vastustus ei ole tunneperäistä vaan juuri se on objektiivista. (Tutkas)

Mikä syövytti luottamuksen valtiovarainministeriöön?

VM on haalinut itselleen politiikan alueen toisensa jälkeen. Yliopistot se murskautti yliopistolailla yhdessä OKM:n kanssa, perustutti Aalto yliopiston (Sailaksen innovaatioyliopisto), siirrätti kansakunnan varoja miljardikaupalla Aallolle, siis elinkeinoelämälle ja Aallon pelipojille. Tulosjohtamisella ja palkkausuudistuksella VM tuhosi luovuuden julkishallinnosta. Nyt VM on haalinut vallan kunta-asioissa ja murskaa kansanvallan elementit sieltäkin.

On aika sanoa: nyt riittää VM.
On aika sanoa: Virkkunen ulos. Nyt riittää.

Professori Pentti Meklin

Kuntauudistuksen säästöt ovat löperö käsite. Keskustelu on jäsentymätöntä ja yleisellä tasolla.  (Tutkas)

Kuusamon terveyskeskuksen ylilääkäri Niilo Keränen

Nykyhallitus on hölmösti lukkiutunut sosiaali- ja terveydenhuollon kunnallisena pitämiseen. Sairaanhoito maakunnalliseksi, maakunnallinen verotus ja vaalit. Kun kunnilta poistuisi sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusvastuu, kuntaverotus vastaavasti kevenisi. Kunnista voisi pysyä itsenäisenä niin moni kuin haluaa. Uudistuksen siemen Keräsen mukaan saattaisi olla myös ajatus 20 kunnasta. (lähde: Kaleva 13.4.2012)

Keski-Suomesta kajahtaa tulevaisuuden visio  

Keski-Suomessa 200 perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon lääkäriä on allekirjoittanut adressin, jossa vaaditaan maakunnan perusterveydenhuoltoon täysremonttia. Adressin mukaan Keski-Suomen terveydenhuolto on kuntakohtaisen rahoitus- ja järjestämisvastuun sijaan järjestettävä esimerkiksi maakunnallisella osuuskuntamallilla. Osuuskunta voisi lääkärien mukaan kilpailla yksityisten terveyspalveluyritysten kanssa.

Keski-Suomen adressi saattaisi hyvinkin avata uuden luvun kansalaisten yhteisen toiminnan muotoutumisessa. Kaiken ylle levittäytyvä sateenvarjotyyppinen kunnallishallinto voisi kenties kadota kokonaan. Ihmiset järjestyisivät enemmän asia- ja osaamislähtöisesti: terveys, koulutus, sivistys ym. Mehän osaamme. Kunnan tilalla olisi (kenties) osuuskunta.

Henna Virkkusen kotikaupungin Jyväskylän liikemies- ja kokoomuspiirit ovat hyökänneet rajusti lääkäreiden adressia vastaan. Tässä taitaakin paljastua kuntauudistuksen perusmotiivi: kuka saa kaapata kuntien kautta kulkevan veroperusteisen raha- ja asiakasvirran.

Se että hallitus, VM ja Virkkunen eivät päästä vaihtoehtomalleja valtiolliseen kuntakeskusteluun, on paitsi harvinaisen epä-älyllistä myös virheellistä hallintotoimintaa. Tällaisen hallituksenko Suomi sietää? Tämä valmisteluvirhe yksistään riittää Virkkusen kuntauudistuksen jäädyttämiseen.

Soininvaaran teknokratia

Kaupungeissa tärkeintä on maankäytön ohjaus, sanoi Soininvaara (Tutkas). – Todellako, maankäyttö? Eikö moinen kuulosta Impivaaralta! Kulttuurinen lennokkuus on tästä kaukana. Aiemmin ihmisten sanottiin olevan turpeeseen sidottuja, nyt kaupunkielämä määrittyy maankäytöstä, huhhuh! Liikenneselonteon mukaan valtiokin alkaa jo jaella ilmaista rahaa kaupunkimaahan (MAL, aiesopimukset). Maankäyttöön kiinnittyvä kaupunkipolitiikka (MAL) on kulttuurisen kuihtumisen maamerkki. Ajateltakoon vaikkapa muinaista ikivanhaa Tapiolaa, siinä sentään haettiin muutakin ideaa kuin turpeista maata. Teknokraattinen kunta tukahduttaa ideoiden vapaan ryöpynnän kaavoihinsa, lautakuntiin, liittoihin ja seutuvaltuustoihin. Päälle tulee vielä väkivalta: kermanlatkijat espoot, järvenpäät, sipoot ja muuramet vallataan väkivalloin. Maa heidän olkoon, latistajat.

Virkkunen ei kuuntele vaan poistuu ylimielisesti

Eduskunnan Tutkaksessa esiintyivät professorit Arto Haveri, Risto Harisalo, Pentti Meklin, Mari Vaattovaara, Vuokko Niiranen ja Hannu Katajamäki.  Ennen heitä litaniansa latoi Henna Virkkunen. Virkkunen ei jäänyt kuulemaan professorien, yleisön ja edustajapaneelin sanomaa, vaan poistui ylimielisesti. Eikö hyvään hallintoon (perustuslaki), ohjeiden mukaiseen lakien valmisteluun, investointisuunnitteluun ja asianmukaiseen käyttäytymiseen kuulu vaihtoehtojen vertailu. Professorit kertoivat hyvin valmistautuneina vaihtoehtoja. Suomen valtiota, Henna Virkkusta, Kataisen hallitusta ja VM:ää ei mitkään vaihtoehdot kiinnosta. Tällainen hallitus ja tällainen hallinto joutaa mennä.

Reijo Tossavainen ja kymmenet muut edustajat (mukana Tynkkynen, Rehula) ovat tehneet eduskunnassa toimenpidealoitteen hankkeiden asiaperusteiden paremmaksi ennakkotutkinnaksi. Kuntauudistushankkeen jääräpäinen ja epä-älyllinen junttaus todistaa aloitteen merkittävyyden.

Paikallinen yhteistoiminta (hallinto) voisi olla oppimisprosessi ihmisille

Suomen historiassa on vuosisatojen saatossa kehittynyt monenlaisia paikallisen yhteistoiminnan muotoja: pitäjät, käräjät, lukkarintunti, rippikoulu, kirkko, kunnallishallinto, kansakoulu, oppivelvollisuus, oppikoulut jne. Paikallishallinnon uusideointi voisi nytkin olla kansalaispiirien yhteisen keskustelun ja vuorovaikutteisen oppimisen areena. Valtion, hallituksen, VM:n ja Virkkusen menettely estää kaiken tämän. Se on ylhäältä saneltua, etukäteen sisällöllisesti määriteltyä, vaihtoehdotonta menettelyä. Metodina on jankutus ja pälpätys (kuten oli myös yliopistolaissa). Kuinka kansa sallii tällaisen? Miksi se ei heitä Virkkusta meren mutiin, Saarijärven suohon.

Ihmiskuva

Kuntauudistajien kulttuurinen kapasiteetti ei riitä kysymään uudistuksen ihmiskuvaa. Onko ihmisen tehtävä ja olemus maailmassa olla ulkoisesti ohjattu ja palveltu kohde? Missä on ihmisen oma aktiviteetti, tunne, innostus ja tuohtumus?

Paikallisuus, paikattomuus vai monipaikkaisuus?

Sitra ja jokunen konsultti kaupittelee monipaikkaisuuden ideaa. Miksipä ei, siinä voi olla ideaa, tosin käytäntöön sovellettuna monitulkintaista. Jos ihmiset liitelevät sinne ja tänne, ovat samaan aikaan kaupunkilaisia ja maalaisia, työssä ja poissa työstä, kunnassa ja naapurissa, tarvitaanko kuntaa lainkaan? Mitä paikkaan kiinnittyvä lähidemokratia enää olisi, eikö pikemminkin virtuaalidemokratia.

Ranskalaisittain

Henna Virkkunen ja Jyrki Katainen tähyävät Suomen Sarkozyksi. Entä jos teemme ranskalaiset. Sarkozy ulos. Hollande, Melenchon ja Marine (Le Pen) sisään.

 

Kohti älyllistä autonomiaa

Hallitus lakkauttaa 871 kulttuuri- ja viestintäalan opintopaikkaa (kuva). Yliopistoista ajettiin alas kulttuurin, kirjallisuuden, humanismin ja filosofian tutkimus. Sosiaalista mediaa halvennetaan. – Tällaisilla toimilla nykypolitiikka estää älyllisen autonomian.

Millä oikeudella he näin tekevät? Mikä oikeus valtiolla on sanella mitä ihmiset saavat oppia ja tehdä?

klikkaa

Hyökkäily älyn autonomiaa vastaan kertoo itsessään hyökkäilyn syyn. Viestintä, kulttuuri, autonomia ja äly ovat aikamme poliittinen oppositio. Oppositio ei löydy eduskunnasta. Toisin- ja uusinajattelu muhii kulttuurissa ja viestinnässä. Poliittinen valta tukahduttaa tämän muhinnan. Kuunnelkaa Jukka Gustafssonin puheita, myös rivien välejä. Keskuskauppakamarin Penttilä hyökkää sosiaalista mediaa vastaan (HS 14.10.). Ruotsin EK vaati humanisteille pienempää opintotukea kuin muille. Joensuun autokauppias (Laakkonen) vaati filosofit ajettavaksi pois yliopistosta.

Vapauden saarekkeiden (taidekoulut, muotoilu, luonnonvara, kulttuurin tutkimus) lakkauttamisessa ei ole kyse vain yksittäisistä opinaloista. Kyse on elämänmuodon syvimmistä perusteista.

Oheiset kuvat auttavat hahmottamaan asiaa (Schwarz). Kuvat perustuvat tieteellisiin tutkimuksiin ympäri maailman siitä millaiset kulttuuriorientaatiot eri maissa ovat vallalla. Ulottuvuuksien vastapäitä ovat hierarkia vastaan tasa-arvo, autonomia vastaan juurtuneisuus, hallinta vastaan harmonia (sopeutuvuus).

klikkaa

Millainen kulttuuriorientaatio vallitsee Suomessa ja mihin suuntaan sitä nykypolitiikalla ohjataan? Suunta on kohti lisääntyvää hallintaa ja hierarkiaa. Nykypolitiikka etäännyttää meidät älyllisestä ja tunneautonomiasta, siinä ohessa myös tasa-arvosta. Nykypolitiikkaa on madaltavaa barbaaripolitiikkaa.

Vapaa kulttuuri ja viestintä (ml. sosiaalinen media) ovat älyllisen autonomian ja tunneautonomian mahdollistajia. Juuri näitä Suomen valtio nyt kuristaa. Pitäisi toimia päinvastoin: laajentaa autonomian alueita, yhteiskuntaa läpäiseviksi asti. Suomen ja Euroopan talouskriisinkin syyt ja ratkaisut löytyvät autonomian puutteesta ja sen uudelleen elvyttämisestä. Nykyinen talouspolitiikka on tuhon politiikkaa.

Autonomian sanastoa ovat: laajakatseinen, vapaa, luovuus, utelias, jännittävä elämä, elämästä nauttiva, monipuolinen elämä, mielihyvä (katso kuvio). Tasa-arvo on mekaanisempi ja manipuloinnille altis. Ovatko tasaprosenttiset palkankorotukset ja veronalennukset tasa-arvoa? Olkoon katseemme siis autonomiassa, vapaudessa, ihmisarvossa sinänsä (das Ding an sich)).

klikkaa

Palikoitu ja rehvakas valta – koulutuksen ohjailu

Menossa oleva hyökkäily autonomiaa vastaan on poliittinen näytelmä. Miten spektaakkelin käsikirjoitus on laadittu? Valtio katsoo oikeudekseen mestaroida ihmisten oppimista ja jopa ylintä tutkimusta. On säädetty nippu lakeja: peruskoulu, lukio, ammatillinen, yliopistot. Lakeihin on ripoteltu pykäliä, miten valtio luvittaa tai ei-luvita oppimista. Täytäntöönpanosta annetaan asetus, lukee lakien lopussa. Palikoinnin kirkkain kruunu onkin tämä: asetus koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta (987/1998). Siis asetus, huomatkaa. Asetuksen nojalla hallituspuolueet kylmän harkitusti tuhoavat vuosikymmenten mittaan Suomeen syntyneitä vapauden saarekkeita. Operaatiosta tehdään valtaisa spektaakkeli, joka lannistaa yksittäiset toimijat ja ihmiset.

Eduskunnan erityiskeskustelu kesu-suunnitelmasta vaikutti olevan ennalta laaditun käsikirjoituksen osa. Autonomian näkökulmasta keskustelu oli suorastaan haitallinen. Yhteen ainoaan sivulauseeseen oli livahtanut sanat ”opiskelija saa myös itse määrätä, mitä hän elämällään tekee”.

Kaksi edustajaa tivasi työelämäennakoinnin pohjatietoja (”musta laatikko”) myös eduskunnalle kerrottavaksi. Ministeri Gustafssonilta ((sd) ei pohjatietoja herunut, sen sijaan hän sanoi rehvakkaasti: ”Suomi on sillä tavalla, miten minä sanoisin, tuttu maa, esimerkiksi ministeriön virkamiehille, meille yhteiskunnallisille toimijoille, poliitikoille, kyllä me aika hyvin nämä alueelliset vahvuudet tiedämme”.

Nykysuomi on salatun virkamies- ja poliitikkovallan temmellystä. Valtapiirinsä levittämisen he kätkevät erityisesti sanaan ”työelämä”. Jokaisesta olisi tultava teiskolainen metallinkäpristäjä.

Sisäsiittoinen, itseriittoinen, suljettu äly

Nykyvaltio kaventaa älyllisen autonomian etujoukkojensa yksinoikeudeksi. Muun väestön osaksi jää ”oikeus työllistyä” (Gustafsson)). Valtio on asettanut työryhmät investointien houkutteluksi (Eloranta), viennin kasvattamiseksi (Alahuhta) ja pääomarahoitukseen (Stadigh). Eduskuntaan putkahti start up -tiimi. Periaatteessa se voisi olla jopa kansalaislähtöisen autonomian asialla, mutta käytäntö viittaa muuhun: verovapaus bisnesenkeleille, verottoman pääoman sisäsiittoinen kierto, ilmeisesti veroparatiisi. Entä ketä starttaa Aalto-yliopisto – Sanomayhtiötä. Kehä kiertyy umpeen: valtio tuhoaa koulutuspolitiikallaan kansalaisviestinnän, samaan aikaan Aalto ja valtio syöttävät ideoita ja tukeaan sosiaalimedian toiselle tuhoajalle, Sanomayhtiölle. Barbaaripolitiikkaa.

Autonomiaverkosto?

Voisiko Suomeen syntyä autonomia-verkosto? Ensityönään se voisi koota valtakunnallista tukea valtion nyt uhkaamille taidekouluille ja vastaaville, syventää itsepuolustuksen perusteluja. Nyt poliittinen valta ohjaa nämä opinahjot puolustautumaan yksin ja erikseen, jopa toisiaan vastaan.

Löytyisikö autonomiahenkeä eduskunnasta:

Demarit: kun kuuntelee Gustafssonia, Tuppuraista, Peltosta ja Kantolaa, niin toivoa ei ole, pelkkää teatteria ja työelämää.
Perussuomalaisten puheista huokuu ajoittain älyä, moraalia ja tunnetta: Mäntylä, Juvonen, ties tulkoon Kivelä, Heikkilä, Turunen, Joutsenlahti.
Kokoomus: ylenkatseellista ivailua vailla poikkeusta, synnyttää pakokauhun.
Keskustassa vilpittömiä (ylenkatsottuja) ajattelijoita: Puumala, Kalmari, Vehkaperä.
Vasemmisto(liitto) on mennyt pelehtimiseksi, syö jopa omat lapsensa.
Vihreät: kadotettu tulevaisuus, vetovoima herrojen lahkeissa roikkumiseen on liian vahva.
Mustajärvi: järkevä ajattelija.

Tiivistäen

• kulttuurinen orientaatio ymmärryksen lähtökohdaksi
• kulttuuri ja sosiaalinen viestintä on aikamme poliittinen oppositio
• nykypolitiikka ohjaa yhteiskuntaa kohti hierarkiaa ja hallintaa, etäännyttää älyllisestä autonomiasta sekä tunneautonomiasta
• politiikan (myös valtion) lähtökohdaksi on asetettava ihmisten autonomia, edellyttää hallituksen vaihtumisen.

Lähteitä, lukemistoa:

Shalon H. Schwartz: Kulttuuriset arvo-orientaatiot. Limor kustannus 2011.
Koulutus ja tutkimus vuosina 2011-2016. Kesu-suunnitelma.
Poliitikot taidekoulutuksen tiennäyttäjänä. Taide 2/2011.
Eduskunnan keskustelu koulutuksen ja tutkimuksen kehittämisestä 20.10.2011.

 

Perusturvaa vai perusvapautta vai populismia?

Demarit, vihreät ja vasemmistoliitto ylistävät hallituksen tapaa hoitaa köyhyyttä nostamalla työttömän työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa. Helsingin Sanomat, professori Olli Kangas ja Peter Rumjantzeff näkevät asian toisin. Hallituksen paketti hyödyttää isopalkkaisia monin verroin enemmän kuin vähätuloisia (kuva 1). Miksi tasa-arvoisemmat perusturvalohkot unohdettiin? Poliitikot jättävät kertomatta ja viljelevät epäselviä puheita.

Kuva 1. Helsingin Sanomien pääkirjoitus 7.7.2011 (ote)

Kelan etuuksien jakauma ja ajallinen kehitys näkyy kuvassa 2. Työttömyysturva on siinä yllättävän kapea siivu. Vuonna 2009 Kelan työmarkkinatuki oli 762 milj. ja peruspäivärahat 166 milj. Työttömyyskassojen ansiopäivärahat olivat 1 780 miljoonaa. Kela-etuuksien joukosta olisi voitu koota aito köyhyyspaketti, mutta hallituspuolueet halusivat tukea isopalkkaisia ja ammattiliittojen jäseniä.

KELAn etuuksien jakauma ja kehitys

Kuva 3 herättää kysymyksiä.  Miksi ”työmarkkinatuki” luotiin vuonna 1994? Kuvan perusteella työmarkkinatuella syötiin pois Kelan peruspäivärahat. Ajettiinko ihmiset piilopakolla työn tarjoajiksi ja ammattiliittojen jäseniksi?

KELAn maksamat työttömyysturvaetuudet

Työmarkkinatuella on kolme ehtoa: työkykyisyys, työmarkkinoiden käytettävissä olo sekä tuen tarve eli että ei ole muita (perhe)tuloja. Verrataanpa tätä perustuloon. Perustulon erityisansioksi olen mieltänyt sen, että ihminen olisi vapaa, ei laiskottelemaan vaan luomaan elämäänsä ja maailmaa. Lähtökohtaisesti ihminen ei olisi toisen (”työmarkkinat”) käytettävissä, ei olisi ulkoa määriteltyjä ehtoja, käytettävyysvaadetta, työssäoloehtoa, valvontaa eikä pakkoja. Näin vapaan maailman tulisikin rakentua.

Ehdollistaminen työmarkkinatuella tai hallitusohjelman muilla tempuilla riistää ihmisen perusvapauden. Vapaudenriisto on vastoin ihmisarvoa, vastoin ihmisoikeuksia, vastoin perustuslakia. Kuinka ironista ja tuomittavaa onkaan, että Suomessa demarit, vihreät ja vasemmistoliitto ylistävät vapaudenriistopolitiikkaansa historialliseksi. Kokoomus on sitäkin häijympi, nuoret on ”pidettävä kiinni”, sanoi edustaja Eestilä eduskunnassa 28.6. Miettikää noita sanoja, ja ihmisen arvoa. Olemmeko me kiinni pidettäviä koiria?

Jo sana ”työmarkkinatuki” on absurdi, nurin kääntävä, alistava? Rehellisempi sana olisi ”vapaudenriistoraha”.  Politiikkaa tehdään ja mieliä muokataan sanoilla, kielellä, retoriikalla, puhunnalla.

Historiallisen uuden ajan (1500 – 2000) paras juonne on ollut ihmisen vapauden pohdinta, pyrkimys kohti vapaata maailmaa. John Stuart Mill oli yksi pohdiskelija. Liberaaleille vapaus näyttäytyi elinkeinojen vapautena. Suomessa 1960-luvulta alkaen ihmisen vapaudelle on rakennettu ehtoja ja rajoitteita. Ehdollistaminen kiteytyy sanontaan ”työmarkkinoiden käytettävissä olo”: Menevätkö ”työmarkkinat” ihmisen vapauden yli, pakottavat ulkoa käsin?

Ei, tämä ei ole vapaa maailma. Kataisen hallitus on orjaisäntien hallitus. Historiallisen käänteen aika on, toden totta. Te jotka eduskunnassa hehkutitte hallituksen perusturvapaketin hístoriallisuutta, olitte oikeassa mutta suuntanne on väärä.

Mistä käsin ihmisen vapautta ja – arkisemmin sanoen – luontaista perusturvaa voitaisiin hakea? Heitän kolme lähtökohtaa:

1. Nykyetuuksien tasa-arvoisemmat elementit (Olli Kankaan mainitsemia)
2. Niin sanottu perustulo
3. Reaaliperustan yhdenvertaisuus

Luontevin ja kestävin vapauden perusta lähtee liikkeelle yhteiskunnan ja elämisen reaaliperustasta: miten voi kouluttautua ja sivistäytyä, viisastumisen mahdollisuus, omistus- ja hallintaoikeuksien yhdenvertaisuus, elinkeinovallan ja -vastuiden tasasuhtaisuus, poliittisen vallan hajautuneisuus kansalaisille ynnä muu vastaava.

Reaaliperustan tasolla viime vuosikymmenten kehitys on ollut kielteinen. Nyt Kataisen hallitus ja sen kuusi puoluetta pahentavat asiaa, valitsevat perusturvaksi ehdollistavan työmarkkinatuen sekä tuloeroja kasvattavan päivärahan. Taustalla on työmarkkinajärjestöjen vallankaappaus ja valtiopetos.

Perustulossa saattaisi olla ideaa edellyttäen että reaaliperusta on yllä kuvatusti yhdenvertainen. Nyt näin ei ole.

Järkyttävää on, että vihreät aina vaalien alla kaupittelevat perustuloa nykyrakenteiden päälle liimattuna, ehdollistuneeseen ja eriarvoistuneeseen maailmaan. Vihreiden ideologia ei ole ihminen sinänsä eikä vapaus sinänsä, vaan ihmisten ajaminen työmarkkinoiden käyttöön myös perustulon avulla. Vihreät kehuvat Kataisen hallitusohjelmaa, vaikka sen perusturvapolitiikka on perustulon vastainen (ainakin käsitykseni mukaan). Eikö tällainen menettely ja tällainen puhe ole vaalipetos? Perustulopopulisteina 2011 vaalien alta muistan ainakin seuraavat: Ville Niinistö, Johanna Karimäki, Ville Ylikahri, Satu Haapanen, Touko Aalto.

Lukemistoa, viitteitä:

Olli Kangas: täsmällisyyttä perusturvapuheisiin
Peter Rumjantzeff: Demarien perusturvapopulismi
Helsingin Sanomien pääkirjoitus 7.7.2011 (yllä kuva 1)
Hallituksen esitys työttömyysturvalain muuttamisesta (ansiopäivärahan laskentakaava, taitekohta ynnä muuta)
Outi Alanko-Kahiluodon puhe eduskunnassa 28.6.2011 (ota siitä selvää)
Ville Niinistö 17.8.2011 (mikä on vihreiden keskeinen ehto)

 

Syrjäyttävä henki kumpuaa vihreistä – miksi?

Ideayhteiskunnan kuolema. Kevään poliittinen ruumis on wikidemokratia. Ajatuspajojen valtionapu lukitaan puolueiden käyttöön. Perussuomalaiset ja keskustalaiset ovat tuskin ihmisiä.

– Mikä näille uutisille on yhteistä? Arvaatteko?

Näkemysten ja pyrkimysten takaa löytyy vihreät, tavalla tai toisella.

Vihreän Langan entinen päätoimittaja Elina Grundström julisti ideayhteiskunnan kuolemaa (kuva 1). En olisi uskonut Grundströmiltä tällaista tekstiä. ’Uusi kultakausi’ -kirja, mitä Grundström herjaa, on lukemisen arvoinen (pienestä bisneshypestä huolimatta). Siinä ehdotetaan ei vähempää kuin eduskuntauudistus ja hallitusohjelman laatiminen sosiaalisen median tuella. Jos Suomi on oikeasti innovatiivinen, niin tässä on ideoiden alku.

Miten sosiaalinen media ymmärretään taiteen piirissä? Sieltä tulee tosi hyviä ideoita, sanoo oopperoita netin avulla työstävä Iida Hämeen-Anttila (kuva 2). – Politiikan on taiteellistuttava, ainakin hengeltään.

”Vihreissä ja kokoomuksessa on ajateltu, että ajatushautomoiden rahoitus kytkettäisiin tiiviimmin puolueiden rahoitukseen”, kertoo Vihreä Lanka 9.6. (linkki).

Jos koskaan niin tänään tarvitaan uusien lähtökohtien, näkökulmien ja hypoteesien etsintää politiikkaan (esim. Euroopan tulevaisuus). Kuinka ollakaan, kokoomus ja vihreät ryöstävät valtion viimeisetkin sentit uuden ajattelun estämiseksi, ajatuspajojen ja sosiaalisen median nitistämiseksi. Puoluesihteeri Panu Laturi on Suomen Suslov.

Soininvaaran kirjoituksista järkytyn kerta toisensa jälkeen:
”..mikä olisi ollut voitto vihreille, olisi ollut tappio keskustalle..”
”Eduskunnan kuppila oli yhtä hymyä, kun varmistui, että hallitusta aletaan kasata entiseltä sixpack-pohjalta. Tätä olivat toivoneet jokseenkin kaikki – siis kepulaisia ja perussuomalaisia lukuun ottamatta.”

Soininvaaran mukaan perussuomalaiset ja keskustalaiset eivät sisälly joukkoon ”jokseenkin kaikki”. Ymmärrän lausuman hengen niin, että sanotut ryhmät – reilu kolmannes tai vajaa puolet Suomen kansasta – eivät ole oikeasti edes ihmisiä.

Sen sijaan että avoimin mielin kuunneltaisiin ristikkäisiä näkemyksiä ja etsittäisiin uudenlaisia synteesejä soininvaaralaiset pyrkivät tuhoamaan epäajatukset ja epäihmiset. Soininvaaran maailmankuva on vihaa täysi.

Professori Vilho Harle ehdotti kaikkien puolueiden hallitusta kunnallispolitiikan tavoin. Siinäpä mainio idea elvyttämään kuolleen ideayhteiskunnan.

Kuva 1. Grundström: Ideayhteiskunnan kuolema (HS 7.6.2011).

( Älkää välittäkö töherryksistä, en osaa lukea ilman punakynää. )

Kuva 2. Oopperaa sosiaalisen median avulla. (HS Nyt-liite 10.-16.6.2011)

 

Demarit, miten olisi uusmoderni hallitus

Demarien tulevaisuus ratkeaa 16.5.2011. Valinnastaan he saavat syyttää itseään. Heillä on nyt ratkaisijan valta, ei vain omaan osuuteensa vaan oikeistopolitiikan jatkoon Suomessa. Ilman demareita Katainen ei saa hallitusta.

Kutsuttakoon toista tietä uusmoderniksi politiikaksi. Sen tarve näkyi kuplintana vaaleissa. Osa pakeni perussuomalaisiin. Osa käänsi selkänsä ylhäältä johdetulle ja köyhdyttävälle ympäristöpolitiikalle. Uuden politiikan kiteytys on keskustelujen ja analyysien tehtävä.

Demareille olisi tarjolla koollekutsujan rooli. Luontevia kutsuttavia heidän itsensä lisäksi ovat perussuomalaiset, keskusta ja vasemmistoliitto, ainakin nämä. Ei kannata juuttua jankutukseen siitä kuka on konservatiivi, kuka populisti, kuka suvaitseva. Kaikki ovat vilpittömiä ja kaikilta löytyy hyviä näkemyksiä. Niiden suodattaminen, synteesi ja kiteytys on tehtävä.

Muutama esimerkki:

– bisnesyliopistosta palataan kansan yliopistoon

– työmarkkinaperäinen sosiaalitupo korvataan kansalaislähtöisellä perusturvalla perustuslain hengessä

– politiikan betonointi valtakunnallisen äänikynnyksen avulla hylätään, vaalilain muutos uusiksi

– liikenneväylästöä hoidetaan valtakunnallisen kokonaisekologian pohjalta, ei pelkkää Espoon metroa

– sosiaalinen media ja digitaali-infra nostetaan yhteiskunnallisen keskustelun ja sivistyksen keskiöön

– maapallon ekologiaa hoidetaan tavalla jossa ihmiset ovat osallisina ja toimijoina, ei pelkkinä maksajina tai syrjään työnnettävinä

Esimerkkejä riittäisi, kymmenittäin.

Demarit, jos te nyt menette mukaan uhittelevaan ja kansaa köyhdyttävään talouspolitiikkaan, se on teidän loppunne. Siitä pidämme huolen me, ellei muut.

Pankaa merkille, miten keskusta sanomisensa muotoili: ”emme mene mukaan kokoomusjohtoiseen hallitukseen”. He siis tulevat mukaan muunlaiseen hallitukseen.

Suomessa on otollinen hetki muotoilla ”uusmodernia” yhteiskuntaa. Demarit, tekö olette ainoat, jotka ette tätä huomaa. Sinun täytyy astua johtoon, sanoi työväenlaulu.

Kokoomuksen maailma on ajatuksellisesti lukittu. Sen todistaa Kataisen käytös juuri nyt, on kuin Euroopan omistaja. Kokoomuksen maailma on suurliike-elämän, suuryritysten, pankkien, finanssien, talouseuroopan maailma, syvenevien kriisien hoippuva ja haavoittuva Suomi.

Demarit, perussuomalaiset, vasemmistoliitto ja keskusta, nelikossanne on hyviä ajattelijoita. On annaa, hannaa, silviaa, kristiinaa, teuvoa, mariaa, keitä kaikkia. He katsovat maailmaa eri kulmista, niin pitääkin. Tehkää heistä aivoriihi. Antakaa heidän loistaa, majakkana pimeässä syysyössä.

 

Politiikan innovaatioikkuna ja kansanrintamahallitus

”Elinkeinoelämän suurin pelko ei liity Portugal-paketin kohtaloon vaan tulevan hallituksen kokoonpanoon. Pahimmassa skenaariossa maahan muodostettaisiin kansanrintamahallitus, jossa demareiden ja perussuomalaisten lisäksi olisi ainakin vasemmistoliitto ja mahdollisesti vihreät tai ruotsalaiset.”  – Näin tiesi Kauppalehti 4.5.

Kauhuskenaarion voi kääntää toisinpäin. Euroopan tukehtuessa taloutensa sekasortoon suomalainen kansanrintama voisi näyttää mallia muulle Euroopalle.

Kriisimaiden tulevaisuus nähdään nyt lohduttomana. ”Velkamaat tarvitsevat rajuja ratkaisuja, jotka musertavat maiden talouden pitkäksi aikaa”, sanoo Vesa Kanniainen.

USAn suurlähettiläs Oreck pohti Kauppalehdessä 2.5. maailman uusrakentamista. Ei pidä jumittua riskien hallintaan. Kestävyys-puheesta puuttuu positiivisuus. Nouseva menestys on yritykselle tärkeämpää kuin suojautuminen jotakin vastaan. Ihmiskunta selviää haasteistaan vain uudella ajattelulla. On kehitettävä uutta kieltä joka ei viittaa menneisyyteen. Hylätkää sana vihreä tai kestävyys. – Näin siis Oreck, Zero Carbon Initiativen perustaja.

Uusajattelun (innovoinnin) kannalta kansanrintama tarjoaa mehukkaammat ainekset kuin elinkeinoelämän yksinuottisuus ja uhittelevuus.

Mahdollisia aineksia:

• henkilötaso ensisijaiseksi suhteessa yritystasoon. Käytännön esimerkki: yritysvero pysyköön korkeahkona (nyt 26 %). Jos pääomatuloveroa (henkilövero, nyt 28 %) nostetaan, tehtäköön se erittäin valikoidusti pienimittaisia toimintoja kuten piensäästämistä, piensijoittamista, vähäistä vuokrausta tai pienyrittäjyyttä suosien. Hetemäen veroryhmän ja useimpien puolueiden ehdotelmat ovat kulkeneet juuri päinvastoin.
• osallisuus laveammalle pohjalle: koskee omistajuutta, toimintojen muuta hallintaa, työdemokratiaa, koulutusta.
• tiede, taide, filosofia ja kulttuuri palautetaan elämänmuodon perustaksi teknisen kapeutumisen, kaupallisuuden ja syrjäyttämisen sijasta.

Kansanrintaman toimet, esimerkkejä

Puolueiden sisäisen uusajattelun esiinkaivu. Suljetaan sosiologi Anna Kontula, toimittaja Silvia Modig, nuorisotyöläinen Hanna Mäntylä ja puunsahaaja Teuvo Hakkarainen samaan häkkiin, lukitaan ovi, ulospääsy vain synteettisiä uusideoita esittämällä.

Viherpesu. Vihreät luontuvat kansanrintaman osaksi vasta kun ylemmöity tietäminen ja itseriittoisuus on pesty pois.

Demarijärjestelmien purku. Tupon ja sosiaalitupon tilalle työdemokratia. Ay-perusteinen isotuloisuus ja sen suojelu (ansiosidonnaisuus) hylätään, tilalle tasasuuruinen perusturva ja eläke. Tel-järjestelmät ja tel-yhtiöt hajalle. Sisällöttömän ja rahamuotoisen talouskasvun tilalle elämän substanssi.

”Populismin” positiviteetti. Tutkijalaumat ja kulttuurihameiset räksyttävät kilpaa perussuomalaisten populismia. Populismi perustelee koulutuksen, osaamisen, tietämyksen, talouden ja politiikan laajapohjaistamisen. Tällainen populismi on mitä tervetullein. Se on avain Euroopan talouskriisiin. Kriisin ratkaisu on laajapohjaistaminen ja uusdemokratia. Kutsukoot lauraparkkiset ja heinijunkkaalat sitä populismiksi.

Hajapoimintoja kansanrintamahallituksen perusteluiksi

Ville Niinistö, blogi ja Turun Sanomat 29.4.:

Ajauduimme osaksi poliittista koneistoa, joka on aikansa elänyt. Vaalituloksessa on uuden alun siemen. Meidän on kirkastettava tulevaisuusratkaisujamme – oltava uskottavien utopioiden esittäjä ja konservatiivisen hallituksen edistyksellinen haastaja.
– Nämä Villen sanat sopivat kansanrintaman tehtäväkuvaksi!

Sami Moisio, Suomen Akatemian blogi 24.3.2011:

Vuosikymmenten ajan Suomea hallittiin kartellivaltion keinoin. Nyt suuri joukko suomalaisia kokee putoavansa kustannustaakoiksi, joita ei kuitenkaan voida irtisanoa tuotantotaloudellisen kalkyylin varaan rakentuvasta valtiosta.
– Eikö Kataisen, kokoomuksen ja elinkeinoelämän Eurooppa ole kartellivaltio potenssiin kaksi, kartellieurooppa. Bengt Holmströmin sanoin: valtiot ovat naimisissa pankkien kanssa.

Vilho Harle, Aamulehti 18.4.2011:

Kilpailuvaltion kelkasta tippuu jo äskeisiä hyväosaisia. Puolueiden kannatuksen uusjako ja uudelleenryhmitys on kovassa vauhdissa. Nostaako tyytymättömyys esiin uusia voimia puolueiden sisällä ja saavatko uudet voimat vaikuttavan roolin? Eri puolueiden tyytymättömät eivät ehkä ole valmiita yhdistymään. Perussuomalaisuus on yksi tapa ryhmittäytyä. Puhe populismista ja protestista ei selitä mitään, mutta se estää analyyttisen pohdinnan.

Saku Tuominen / Idealist Group, Kauppalehti 2.5.:

Prosessi ja innovaatio ovat vastinpareja, vastakkaisia. Innovaatiot ovat eri tavalla ajattelemista, riskinottoa ja perusfundamenttien kyseenalaistamista.
– Olisiko kokoomusvetoinen hallitus mitään muuta kuin prosessien (pankit, finanssit, talous) pyörittäjä?

Heikki Patomäki puhui keskiluokan häviämisestä (HS 1.5.).

Vaalien jälkeen Aamulehti kutsui Suomea syrjäytymisyhteiskunnaksi (pääkirjoitus 17.4.).

Nyt jos koskaan

Nyt jos koskaan tarvitaan innovatiivista politiikkaa. Suomi voisi avata innovaatioikkunan Euroopalle, näyttää esimerkkiä politiikan sisällön demokratisaatiosta, kansan (populan) vetämisestä mukaan positiivisena toimijana, ei kustannustaakkana.

Vassarit, demarit, persut ja keput – muodostakaa hallitus, tehkää Suomesta Euroopan ihmelapsi.

 

Hiilen päästäjät pääsiäistiellä

Ajoin autolla Keski-Suomesta Järvenpäähän su 24.4. Lahden moottoritiellä huomio kiintyi ohi kiitäviin autoihin. 70 – 80 % ohittajista oli maasturia, isoa bemaria, mersua, volvoa, mondeota ym. Olemmeko Venäjällä? Uusrikkaiden valtakunta. Pikkuautoilijaa ei joukossa enää juuri ollut. Mihin he ovat kadonneet?

Moottoritien nopeusrajoitus on 120 km/t. Ohittajille se ei riittänyt. Muistelen lukeneeni, että polttoaineen kulutus kilometriä kohti nousee melkoisesti kun nopeus kasvaa esim. 100:sta 120:een. Suomen uusrikkaita  ei bensan poltto, hiilipäästöt ja rengaspöly vaivaa, rahamenon lisäys sitäkin vähemmän. Mistähän nekin rahat tarkkaan ottaen tulevat?

Missä ovat aiempien vuosien pikkuautoilijat? Arvelen että monella ei ole autoon enää varaa. On myös autosta kieltäytyjiä. Helsingin seudulla törmää yhä useammin ihmisiin, jotka elävät aidosti niukkaa ja niukkuuden takia eristyttävää elämää, pienissä likaisissa kopperoissaan, eivät ole muuta maailmaa koskaan nähneetkään. Moottoriteiden huristelevat kuninkaat elävät Espoon, Westendien ja Tapioloiden liepeillä, äänestävät kokoomusta eivätkä tiedä niukkuuden maailmoista tuon taivaallista, varsinkaan välitä.

Yhteiskunnan jaot näkyvät Suomen teillä. Siinä sinivihreän hallituksen ja edeltäjiensä politiikan tulos. Huimia palkkoja, eläkkeitä, optioita, osaketuloja, varallisuuksien keskittymistä, maastureita Lahden tiellä. Ei tarvita tilastoja, silmät sen kertovat.

Jos Suomessa halutaan ilmasto- ja hiilipolitiikkaa harrastaa, niin mikäpä olisi helpompi, inhimillisempi, säästöisempi ja tasa-arvoisempi tapa kuin laskea moottoriteiden nopeudet sataseen kesällä.

 

Sinipunasoiniko vastaus tuntemuksiin?

Pahalta näyttää. Kansa purkaa vaaleissa pahaa oloa ja herrat pukkaa sinipunasoinia. Vaalit olivat vastalause poliittista ja sosiaalista syrjäytymistä vastaan. Sinipunasoiniko vastaus!

Ajatelkaapa seuraavaa. Sosiaalitupon isä Lauri Ihalainen (tai hengenheimolaisensa) sosiaaliministerinä. Epätoden puhuja Henna Virkkunen jatkamassa Aallon lellimistä, muiden yliopistojen sulkemista, laatu- ja tulosohjausta sekä humanismin, filosofian ja kulttuurin alasajoa. Ylimieli Vapaavuori metropoliittana, impivaaran amputoijana.

Missä olisivat persuministerit? Ihmisten kannalta tyhjänpäiväisissä salkuissa: puolustus, u-kauppa, liikenne, sisä, teollisuus, finanssi kakkonen – väyrysiä kaikki.

Entä mitä tapahtuu takahuoneissa? Sosiaalitupot väijyvät, hiovat kynsiään, lipovat huuliaan, körmyttävät leijonan iskuvalmiudessa. Tammikuussa 2009 ne yhdessä yössä ahmaisivat Sata-komitean, poistivat Kela-maksun, eduskunnan pyhäkoulutytöt alkoivat livertää ekologista verouudistusta (liverrys lakkasi vaaleissa).

Keitä nämä tupo-hyeenat ovat: Lasse Laatunen, Lauri Lyly, varallisuusveron poistaja Mikko Mäenpää, Akavan ja Tekniikan Akateemisten Liiton herrat.

Minkä tilaisuuden takahuone tällä kertaa haistaa? Ellei muuta, niin kaikki rahat tel-yhtiöille, maksut ylös, herroille miljoonaeläkkeet (Härmälä, Lilius), Varman ja Ilmarisen tel-rahat hömppäkeskuksiin, namuja eduskunnan tytöille. Peruskansan perusturva ajetaan yhä alemmaksi tellin tieltä.

Lausuiko vaalien alla yksikään puolue sanaa eläkekatto tai tasaeläke? Pohdittiinko ihmisten alisteisuutta työelämässä ja muussa elämässä? Pohdittiinko sosiaalista ja poliittista syrjäytymistä? Ei mitään näistä. Sosiaalinen vaiettiin. Euroopan talous ja finanssit nähtiin ainoina ratkottavina.

Sinipunien, sateenkaarten ja sinivihreiden jäljet lähihistoriassa ovat järkyttäviä: pääomien vapauttaminen, markkinaistaminen, ansiosidonnaisuus sosiaaliturvassa, perusturvan alasajo ja pilkka, ihmisten orjuutus työmarkkinoilla.

Jos kokoomus alkaa vetää hallitusta ja sanelee ehtoja muille, niin politiikka ei olennaisessa mielessä muutu miksikään. Tämä olisi vaalituntojen ivaa ja pilkkaa. Mitä siitä seuraa, mitä arvelette?

Suomi ei tarvitse uutta nationalismia, ei kansallisrintamaa eikä kansallista kokoomusta vaan kansojen rintaman, yhteenkuuluvuuden maailman. Kreikan, Portugalin, Irlannin kansa ei ole vastapuolemme vaan osa yhteistä rintamaa hyeenoja vastaan.

On kehitettävä sosiaalinen malli maailmalle. Löytyykö uusien kansanedustajien joukosta tähän innostuvia ajattelijoita ja uudistajia? Anna Kontula? Hanna Mäntylä? Arja Juvonen? Silvia Modig?

– Perussuomalaiset, jos hallitukseen rynnitte, niin tehkää Sallan Hannasta saman tien sosiaaliministeri. Sosiaalihyeenojen vahtijaksi, Uuden Suomen alullepanijaksi.

 

Vaalimainosten arviointia (jatko-osa)

Vaalimainosten kehunnasta tuli allekirjoittaneen harraste tänä viikonloppuna. Vilkaisin HS:n henkilömainoksia vaalipäivänä 17.4. Kokoomuslaisten rahankäyttö on kammottavaa, senhän toki arvaa. Ei tarvitse jatkossa flirttailla kokoomuksen kanssa.

Mutta hyvänä kakkosena, lukumääräisesti ja rahallisesti, näyttäisivät tulevan vihreät. Tämä minua ihmetyttää. Tai tarvitseeko sitä enää ihmetellä. Vihreiden politiikka on kautta vuosien on ollut piilevästi isotuloisia hyödyttävää, vaikka suu puhuu toista ja varsinkin vaalimainokset. Olipa raha omaa tai lainattua, saatua tai vietyä, niin jo se että rahan avulla pystyy ja uskaltaa vaaleissa operoida, kertoo turvallisesta olosta.

Onko Sinnemäen 40 000 aidosti ”omaa” rahaa? Työministerin palkasta, kansanedustajan palkasta, verottomista kulukorvauksista, ties mistä jemmattua. Nykypolitiikka on kierre joka vahvistaa itse itseään. Ja siihen päälle äänikynnys, etteivät vihaiset pääse liian lähelle.

Otetaan Hesarista yksi aukema, sivut A16 – A17. Aukeaman vaalimainoksista jotakuinkin puolet on kokoomusta, toinen puoli vihreitä. Kuva vasemmalla ylinnä tuo minulle mieleen Tallinnan hotellien tyttötarjonnan toppauksineen kaikkineen.

Sanotun aukeaman puoleensavetävin (tämä jos mikä on omakohtainen mielipiteeni) mainos on se piskuisin. Silvia Modig, Helsinki, Vasemmistoliitto. (Rohkenen sanoa tämän koska olen eri vaalipiiristä ja peräti toisen ryhmän ehdokkaanakin). Katsokaa noita lämpimiä värejä, värisävyjen istuvuutta. Tuon laittaisin julisteena kotini seinälle. Kuuntelin kerran Silvian juontoa eduskunnan K-infossa, sen perusteella uskon että kuvan ilme on aito. Tuollaisia ärhäköitä tyttöjä eduskuntaan, heitä tarvitaan.

Toinen minuun elävänä vaikutuksen tehnyt on Hanna Mithiku (kuinka ollakaan, sama vaalipiiri, sama puolue). K-infossa olivat paneelissa kaikkien puolueiden maahanmuuttajataustaiset ehdokkaat. Näin silloin Hannan ensi kerran, en edes kuullut hänen puoluekantaansa. Mutta kuulin hänen puheensa, ihastuin puheiden sisältöön ja ajattelin, tuota tyttöä äänestäisin jos olisin Helsingissä. Katsoin taustatietoja, ahaa opiskelee teologiaa ja kehitysmaatutkimusta, hienoa, sopii hyvin, vaikka en itse teologinen mielenlaadultani olisikaan.

 

Kokoomuksen ja vihreiden verovisio ei ole hyvä

Jyrki Katainen kirjoittaa: ”Kokoomus esittää työllistävää verouudistusta… Keventäisimme palkkaveroa ja yritysveroa. Kiristäisimme työllisyyden ja kasvun kannalta vähemmän haitallisia veroja, kuten pääomaveroa, arvonlisäveroa sekä ympäristöä ja terveyttä koskevia veroja.” (HS 5.4.)

Ville Niinistö kirjoittaa: ”Vihreät ovat valmiita nostamaan arvonlisäveroa yhdellä prosenttiyksiköllä.. Kahdesta keskeisestä suuresta verosta, työtulojen verosta ja arvonlisäverosta, valitsemme mieluummin alv:n korottamisen.” (Iltalehti 4.4.)

Ehdotan, että vaaleissa ja vaalien jälkeen kootaan rintama torjumaan kokoomuksen ja vihreiden samanhenkinen veropolitiikka. Pienistä näennäiseroista huolimatta nämä kaksi ajavat yhteiskuntaa, jossa yritykset ja palkkatyö karkaavat omaan maailmaansa ja muu kansa, pienipalkkaiset, palkattomat, tulottomat ja vähävaraiset jäävät yhä enemmän sivuun ja herrojen elämän maksumiehiksi.

Yhä enemmän on niitä, joilla on pieniä työtuloja tai ei tuloja lainkaan, on työttömiä, työpajalaisia, pätkätyöläisiä, kansaneläkeläisiä, työmarkkinatukilaisia, opiskelijoita ja vastaavia.

Kokoomuksen ja vihreiden kannustavaa logiikkaa soveltaen löydämme ratkaisun: lisätään työtulojen verotusta voimakkaasti ja sitä enemmän mitä ylemmästä tuloluokasta on kyse. Tämä kannustaa työssä pitkään olleita ja varsinkin suurituloisia vähentämään työn tarjontaa. Näin työpaikkoja vapautuu nyt sivussa oleville, siis nuorille, syrjäytyneille ja vähävaraisille.

Me työelämän tatit voimme välillä heittäytyä taiteilijoiksi tai kokopäiväisiksi blogisteiksi. Kulttuurielämä nousisi uuteen kukoistukseen samalla kun kokoomuksen työllistävä verouudistus muuttuu todeksi.

Tämä olisi myös vihreää kierrätystä sekä uutta innovaatiopolitiikkaa. Työn kierrätys tuottaa uusia ideoita, uusia näkökulmia ja toimintatapoja, työelämän dynamiikkaa ja sitä kautta Suomen menestystä. Pitäisiköhän eduskuntakin kierrättää?

Arvonlisäveron noston vihreät kuorruttaisivat vähennysten viilauksella. Tällaiset puheet ovat poliittista teatteria. Vähennyksistä eivät ylipäänsä kaikki pääse osallisiksi. Toiseksi ”kompensaatiot” ovat katoavia. Kolmanneksi ne ovat alentavaa köyhäinhoitoajattelua.

Työtulojen verotus ylös, arvonlisävero alas – siinä hallitusohjelman vero-osio tiivistetysti.

 

Vaalien jälkeen kansanrintama ja uusi köyhyyspolitiikka

http://www.essee.net

Tuskin koskaan on Suomessa ollut sellaista umpikujan tunnetta kuin tänään. Miljoona vähäosaista ja syrjittyä on vailla näköalaa. Virallinen Suomi suhtautuu heihin kustannuselättinä. Vaalien jälkeen on rakennettava uusi kansanrintama. Politiikka on jalkautettava ihmisen tasolle, rakennettava elämän sisällöistä käsin.

Vaalikeskustelu on lohduttomuuden evankeliumia. Nimikkeitä heillä riittää: kaikkein heikoimmat, pienituloiset, köyhät, tulottomat, aktivoitavat, työllistettävät, perusturvan varassa eläjät, köyhyysvajeiset, paperittomat, toimeentuloleikatut, masentuneet, työkyvyttömät, kansaneläkeläiset, kuritettavat, varhaispuututtavat, takuupalkatut, indeksittömät, kestävyysvaje, köyhyysloukku, työttömyysloukku, aktivointiaste, työllisyysaste.

Kaksi on ylitse muiden: Martti Hetemäen köyhyystutkimus (VM) ja THL:n perusturvaselvitys.

Perusturvaeläjät: uusi pysyvä luokka (THL)

150 000 ihmistä elää pelkällä perusturvalla. Määrä on kaksinkertaistunut 90-luvun alusta. Pääosin perusturvalla elää puoli miljoonaa. Suurin osa näistä ei yllä minimikulutukseen. THL on keksinyt hyvän sanan: köyhyysvajeiset.

Perusturvalla elävien tulot (asumismenojen jälkeen) ovat laskeneet kahden vuosikymmenen ajan. Samaan aikaan heidän verotustaan on peräti kiristetty: päivärahan vero on 16,5 % , samansuuruisen palkan vero 7,5 % (kuva). Ero on suorastaan revennyt. Tämä on kansanosan tietoista köyhdyttämistä, nykymuotoista orjayhteiskuntaa. Kansa ajetaan ”työmarkkinain käyttöön”, kansa ei ole oman maailmansa rakentaja.

Ihminen on kolmoisloukussa, valtio tukiloukussa (Hetemäki)

Asumismenot vievät toimeentulotuesta puolet. Se on köyhyyden ydin Hetemäen ajattelussa. Ruokakunnan tulot ennen asumistukea olivat 737 euroa, siitä asumismenot vievät 68 % eli valtaosan. Asuminen on vähävaraisen ainoa elämäntehtävä, ihminen on kuin lintu, kesä kuluu pesää rakentaessa.

1960-luvulla alkoi ajanjakso, jolloin pesän rakentaminenkin riistettiin ihmisiltä. Rakentaminen on keskittynyt muutamalle firmalle, väestö on syrjäytetty kuluttajiksi ja maksajiksi. Firmat ja valtio pitävät yllä korkeita hintoja, vaikka (osin) muuta puhuvat. USAssa, Espanjassa ja Irlannissa asuntojen hinnat laskivat taantumassa puoleen tai alle. Suomessa elvytettiin ja luotiin ”välimalleja”, joiden turvin taaleritehtaat ja rakentajat pitivät hinnat ja tuottonsa yllä. Köyhyyden syyt eivät ole köyhissä, syyt löytyvät poliittisen eliitin päätöksistä. Köyhyys on politiikalla tuotettua.

Vähävaraisilla ihmisillä on kaksoisloukku (Hetemäki). Työttömyys(tuki)loukussa oleva ei voi mennä töihin. Työssä mutta köyhyysloukussa oleva pysyy köyhänä palkankin noustessa. Valtio itse on tukipolitiikan loukussa: asumistuki valuu vuokriin ja vuokranantajille, tukimenot kasvavat, vuokralainen lukittuu vuokraloukkuun. Lienee ollut kokoomus asialla, toivon tuoja.

Valtiokasarmit
Hetemäen ehdottama ratkaisu on valtiokasarmit. Asumistukea saavat pakataan valtion tukemiin halpataloihin (näinhän tehdään jo asunnottomille). Segregaation eli slummiutumisen Hetemäki kuittaa tutkimustiedolla: ”asuinalueiden monimuotoisuutta lisäävät toimet näyttävät vähentävän työllisyyttä ja hyvinvointia pienituloisimpien joukossa”.  – Kuulostaako erikoiselta?

Nettikommentit kuvastavat pelkoa: ”Tuloerojen kasvattamisen jälkeen seuraava vaihe on ghettojen rakennuttaminen ja seuraavaksi pakkotyö. Pakkosiirroiksi menee. Verohelpotukset rikkaille aiheuttavat köyhyyden. Takuueläke leikkautuu pois. Köyhyyden syitä on alettava pöyhiä tarkemmin.”

Vaalien jälkeen uusi sisältöpolitiikka kansanrintaman avulla

Umpikujayhteiskunnalle on haettava uusia avauksia. Perustuslain mukaiseen ihmisarvoiseen elämään kuuluu tunne siitä että aurinko nousee ja taivas punertuu. Kansaa ei saa mieltää elätiksi ja kustannuseräksi. Kansa on maailman kohottaja, ihminen on maailman rakentaja.

On haettava ratkaisua kahteen kysymykseen yhdessä: toimeentulo ja elämän sisällökkääksi kokeminen. Nämä kuuluvat yhteen. Ei riitä, että puhutaan vain perusturvasta, kompensaatiomuruista milloin millekin uudelle verolle, hinnannousulle tai herrojen optioille. Suurin ongelma on ihmisten syrjäytyminen omasta elämästään ja yhteiskunnasta. Heitä ei ole miljoona, heitä on kaksi.

Toimijuus, itsellisyys, omakätisyys, omamielisyys – toimeentulon on rakennuttava näistä käsin. Nämä kaksi on ratkaistava yhdessä. Ei riitä sekään, että ihmisille ”annetaan” työtä, työnantajuus on orjaisännän mentaliteetti. Ihmisen on voitava tuntea itsensä itselliseksi toimijaksi, ”työllistyä” itse, omin ehdoin, omin käsin, omin teoin, yhteistuumin.

Köyhyyden, syrjäytymisen ja toimeentulon ratkaisuja on lähdettävä etsimään nykyisistä ”sektoripolitiikoista”: koulutus ja sivistys, tieto, tietäminen ja luova toiminta, terveydenhoito, asumisrakentaminen, elinkeinojen rakenne, alue- ja yhdyskuntarakenne, elinkeinorakenne, maailman omistajuudet, kattosäännöt.

Puolueet, mitä tarjoatte?

Demareiden täky on 100 euroa perusturvaan. Tällainen rahatäky ei tunnista ”turhuuden” tuntoja, toimijuudesta syrjäytymistä, erikseen otettuna pikemminkin pahentaa näitä. Pikkukompensaatiot ovat myös haihtuvia. Isotuloisten maailma, ay-johtajista alkaen pakenee kaukana, kaukana, kaukana.

Vasemmisto(liito)n paketti: 750 euroa perusturvaksi, 10 euron minimipalkaksi, 10 000 euroa verottomaksi, 600 euron terveyskatoksi. Ihailtavan tasalukuinen paketti! Hyviä tavoitteita, sitä parempi mitä enemmän todeksi muuttuvat. Mutta vasemmistoliittoa vaivaa alistuneisuus ”työnantajuudelle”, heille riittää kun vikistään palkollisen roolissa, ollaan ay:tä. – Askel eteenpäin, hyvä vasemmisto, ihmisten itsellisen toimijuuden suuntaan, työmarkkinat on lyötävä hajalle, ei ihminen ole toisten työvoimaksi syntynyt.

Vihreiden perustulomallin seuraukset ovat vaikeasti hahmotettavia. Malli on tulonjaollisesti ja ihmisten toimijuuden kannalta epäilyttävä. Malli pitänee sisällään valtaisat verovähennykset suurituloisimmille (tasavero, maksimiprosentti, kaikille veroton perustulo), tätä vihreät piilevästi ajavatkin vaikka eivät suoraan sano. Malli kääntyy ihmisten hoputtamiseksi ”työmarkkinoille”. Heikko uskottavuus, eivät vihreät oikeasti siihen itsekään usko, kunhan vaalien alla höpöttävät. Vihreät ovat kovia ”aktivoimaan” ja leikkaamaan, laki perusturvan ehdollistamisesta (Soininvaara) oli kaikkea muuta kuin sattuma. Järvenpäässä Heikki Hiilamo kutsui lain kritiikkiä ”turhaksi poruksi” ja sanoi, että pitäähän ihmisiä heidän oman etunsa nimissä hoputtaa. Ja kun nykyvihreät eivät ole sopuisia impivaaralaisten kanssa, niin ei taida heistä olla kansanrintaman jäseniksi.

Keskustan anti. Ennen oli maaseutuköyhyys, nyt kaupunkiköyhyys. Helsingin seutu on vetokeskus: köyhyys, asunnottomuus, yksinäisyys, masennus, heitteillejätöt, ruuhkat, pöly, kaasut, uinuva elämä. Suomen asuttumista pitää katsoa köyhyysnäkökulmasta eikä osittaisesti ilmastosta. Miksi kaikki ajettaisiin köyhyyden sumppuun? Uutta ryhtiä on haettava Jukolan pojilta impivaaran takaa.

Perussuomalaiset. Eduskunnan tulonjakokeskustelussa Ruohonen-Lerner esitti köyhyysohjelman luomista vaalien jälkeen. Itse asiassa siinä se on, vaalien jälkeen ensimmäinen ja tärkein tehtävä.

Kattopolitiikka. Viime kauden surkuhupaisin tapahtuma eduskunnassa oli eläkekatto. Eläketurvakeskuksen Mikko Kautto teki kiiruusti ”tutkimuksen” saaden tulokseksi että eläkekatto on Suomessa mahdoton (vaikka se muissa maissa on mahdollinen). Voi sitä Hyssälän hyssyttelyä, hallituspuolueiden hykerrystä, vihreillä ei mitään sanottavaa, ei löydy vaaliohjelmasta, hehän ovatkin liberaaleja. Demarit vaikenee, leikkautuisi Ihalaisenkin eläke. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta kirjoitutti ”Tulevaisuuden voittajat”, siinä väitettiin että kansa ei kannata eläkekattoja. Taisi olla valhe, ainakin jos uskomme samanaikaista väitöskirjaa. Näin helppoa on valehtelu Suomessa, eduskunta tuottaa ja jakaa itselleen.

Eläkekaton ohella yhteiskatto lääkkeille ja terveydenhoidolle (esim. 600) sekä asiakasmaksujen poistaminen (koska niitä ei ole työterveydessäkään) ovat köyhyyspolitiikan majakoita.

 

Ruokkiiko yliopistojen ”autonomia” tieteen korruptiota?

Jatkan yliopistoasiaa, vaikka pitäisi kirjoittaa köyhyysvajeisten elämän toivottomuudesta.  Lassen ja Laurin kommentit mietityttävät. Helsingin yliopistossa Niiniluodon palkka nousi yksityistämisen myötä 6 500 euroa eli 61 % 17 000 euroon/kk (Lauri). Huikeat palkankorotukset johtajille ovat se keino, joilla heidät on lahjottu noudattamaan sitä politiikkaa, jota korotuksen ajajat ovat halunneet (Lasse).

Väittämien oikeellisuutta en tiedä, mutta oheinen Keskisuomalaisen juttu on pakko uskoa todeksi.

Kuvien lähde: Keskisuomalainen 24.3.2011.

Maltti petti pahan kerran, otsikoi lehti. Pahiten maltti petti Koneen johtaja Alahuhdalla, joka ”sattuu” olemaan myös Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtaja. Tätäkö on tiedemaailman johtaminen? Näinkö kasvaa luottamus tieteeseen?

Vaalirahoista ja politiikan korruptiosta on kohistu vuosikausia. Tieteen hyväveliohjautuvuus on vaikuttavampi asia. Missä viipyy kohina? Tietenkään veljeys ei hairahdu näkyväksi korruptioksi, se puetaan laillistetuksi menettelyksi. Yhteinen ymmärrys maksetaan isona palkkana jolloin kaikki on rehellistä kuin Uudenmaan vaalitentissä. Miksi Aino Sallinen ei kerro palkkaansa? Ketkä Jyväskylän yliopiston hallituksessa päättivät rehtori Sallisen palkasta? Tätäkö on yliopiston autonomia ja tieteen avoimuus?

Peruspäivärahalla olevan tulo on ehkä jotain 6000 euroa vuodessa? Rehtori Sallisen palkan arvellaan olevan 15 000 euroa kuukaudessa eli 180 000 vuodessa. Niiniluodon rehtoriajan palkaksi Lauri kertoo 17 000 euroa. Mikä on kunkin henkilön sekä tieteen yhteiskunnallinen vaikuttavuus? Hyödyttääkö sivusta katsova teräväsanainen aktivisti maailmaa ties jopa enemmän kuin Niiniluodon filosofiset kuivakkuudet tai Sallisen tuijottelu finanssisijoitusten tuottoprosentteihin.

Eduskunnassa keskusteltiin tuloeroista 8.2.2011:

Jyrki Katainen: ”Ihmisen oma kokemus on kaikkein tärkein.”

Ville Niinistö: ”Kasvavat tuloerot heikentävät kansalaisten keskinäistä luottamusta ja lisäävät turvattomuutta… Tärkeää on, että yhteiskunnassa säilyy riittävän pienet tuloerot niin että ihmisten keskinäinen luottamus säilyy… Vihreät ovat sitoutuneet tuloerojen kaventamiseen ja köyhyyden torjumiseen myös seuraavalla vaalikaudella.”

Johanna Karimäki: ”Tasa-arvoisen hyvinvoinnin jälleenrakentaminen on seuraavan hallituskauden iso haaste.”

– Haastetta riittääkin, kun itse sen pohjustaa. Ketkä eduskunnassa intoilivat eniten yliopistolain puolesta luoden mekanismit palkkaerojen kasvulle yliopistojen sisällä ja suhteessa muihin? Ketkä eivät kuuntele kritiikkiä valtion uudesta palkkausjärjestelmästä vaan luimuavat tupon ja kolmikannan taakse?

Yliopistolain päämoottori oli yritysmaailma ja EK. Poliitikoista muistuu mieleen kokoomusministerit Sarkomaa ja Virkkunen, lisäksi Jukka Mäkelä ja Sanna Perkiö. Keskustasta Kyösti Karjula. Vihreiden intoilijat muistaa vaikkei haluaisikaan: Ville Niinistö ja Johanna Karimäki.

Tieteen ja tiedehallinnon karkailu, piiloutuminen, etääntyminen kansalaisista ja eliittien kartellisoituminen on erittäin vakava kehityssuunta. Se jos mikä ruokkii epäluottamusta yliopistolaitosta, tiedettä ja yhteiskuntaa kohtaan. Te, jotka jahtaatte vihakirjoittelua, pohditteko samalla innolla mekanismeja, jotka luovat yhteiskunnallista syrjäytymistä?

Miksi Jeppe juo?

Yllä mainitut kommentit ja kirjoitus: Millainen opetusministeri Suomelle?

 

Miten eduskunta (ja vihreät) oppisivat ymmärtämään maailman kriisejä

Eduskunta keskusteli tulevaisuudesta 2.2.2011. Maailman kriisit vilahtivat puheissa ohimennen. Eduskunnalla olisi ollut hyvä tilaisuus näyttää tiedollista ja aatteellista johtajuutta. Kävikö näin?

Mistä kriisit kumpuavat? Ovatko kriisit toinen toisensa syy ja jos niin miten? Entä kriisien ratkaisut, toimiiko tietyn kriisin purku avaimena toisille?

Mitä kriisejä eduskunta maailmasta löysi

Puheissa vilahtivat: talouskriisi, ilmastokriisi, sosiaalinen kriisi, vesikriisi, ruokakriisi, energiakriisi ja väestökriisi. Useimman näistä mainitsi vain yksi edustaja, muutaman kaksi tai jopa kolme. Kriisiharrastus ei eduskunnassa ole erityisen monipuolista, vaikka oppilaita on 200.

Jäikö jokin näkökulma tunnistamatta? Eivätkö tulevaisuutta viitoita seuraavat: demokratiakriisi, poliittinen kriisi, tietokriisi, sivistyskriisi, johtajuuskriisi, ihmisyyskriisi, näköalakriisi, syrjäytymiskriisi, köyhyyskriisi, kulttuurin (elinkaari)kriisi? Olisi odottanut jonkin näistä juolahtavan mieleen. Mutta kun ei. Onko eduskunta kansakunnan älykkyyskasauma?

Kaipasiko eduskunta kriisianalyysiä?

Ei kaivannut. Ehkä he ajattelivat tietävänsä, ehkä he vaikenivat, ehkä tarve ei tullut mieleen. Toki yksi poikkeus löytyi. ”Mietintöä olisi parantanut se, jos sen alussa olisi ollut katsaus kriiseihin, joiden kimpussa maapallo nyt on”, lausui Erkki Pulliainen.

Mistä oloista kriisit kumpuavat?

Eduskunnan keskustelusta ei löydä ainoatakaan arvelua tai analyysiä kriisien syistä ja synnyistä. Kertooko tämä ajattelukyvyn vai kiinnostuksen puutteesta vai molemmista? Pitäisikö puutostautia kutsua eduskuntakriisiksi?

Miten kriisit asemoituvat suhteessa toisiinsa? (jokerikysymys)

Jokainen tähän vastausta yrittänyt reputti. Tosin yrittäjiä oli vain yksi, Johanna Sumuvuori. Sumuvuoren ja vihreiden näkemys kriisien syysuhteista onkin sitä karmaisevampi eikä virheen vaikutus rajaudu heihin itseensä, vaan siitä kärsi kansa ja ihmiskunta.

Sumuvuori sanoi kaksi kertaa: ”Seuraavan vaalikauden isoin asia on talouskriisin, ilmastokriisin ja niistä seuraavan sosiaalisen kriisin saaminen hallintaan.”

Olennaista on Sumuvuoren (vihreiden) olettamus syysuhteista, sanat ”niistä seuraa”. Näkemyksensä oikeellisuutta vihreät eivät vähääkään epäile. Myöskään yksittäin otettuna talouskriisin tai ilmastokriisin syiden pohdintaa vihreät eivät harrasta vaan puhuvat niistä annettuina ja olevina. Tällainen historiattomuus ja analyysin pätkintä on politiikassa erittäin kavahdettavaa.

Vihreiden faktana esittämä kriisien ketjutus jää epätieteelliseksi. Vaikutusketju kulkee yhtä hyvin toisinpäin: sosiaalikriisi on talouskriisin ja edelleen ilmastokriisin (sekä monen muun kriisin) syy. Jos näin on, niin politiikan sisältö on etsittävä sosiaalisista oloista, rakenteista ja kulttuurista. Vihreiden nykypolitiikka osoittautuu karkeaksi virheeksi ja uusongelmien lähteeksi, he monistavat maailman kriisiketjua. Vihreät ovat opetuksen tarpeessa.

Sosiaalisen kriisin ollessa – siis vihreiden mukaan – jotain jäljessä tulevaa, politiikan avaimeksi nousee ilmasto. Vihreät ovat kapeutuneet ilmainsinööreiksi ja kaiken lisäksi runnovat politiikkaansa pakottaen ja alistaen. Siinä pelissä on voittajia ja häviäjiä, sanovat he itse eduskunnassa harvinaisen röyhkeästi, erityisesti Johanna Karimäki ja Ville Niinistö.

Vihreät tekevät kaksoisvirheen: politiikan kohdistus on väärä ja keinot tuottavat uusia ongelmia, syrjäytymis- ja demokratiakriisin. Tätä vihreät eivät tunnusta vaan esiintyvät aiheuttamiensa uusongelmien uuspelastajina. Tämä on suurta tragiikkaa.

Maailman omistajuus vihreiden mukaan

Suora lainaus Karimäeltä:
”Ympäristömaksut kohdistuvat tasaisesti kaikkiin, joten samalla on huolehdittava, etteivät kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ja pienituloiset saa kohtuutonta taakkaa. Pienituloisten tulonsiirtoja on lisättävä korottamalla perustoimeentuloa ja painottamalla työveron kevennykset pienituloisille.”  – Tätä lausumaa edelsi puolen tunnin hehkutus teknologian ihanuuksista, ympäristöveroista ja maailman voittajista.

Suora lainaus Tynkkyseltä (kommentista Kumpula-Natrille):
”…jos verotusta kevennetään pienituloisimpien päästä, jos parannetaan perusturvaa, sillä voidaan hyvin kompensoida ilmastopolitiikan mahdollisia lisäkustannuksia kaikkein pienituloisimmille.”

Kammottavaa näissä lainauksissa on ensinnäkin se ”kaikkein pienituloisimpien, kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” olemassaolo todetaan selviönä, annettuna, asiaankuuluvana ja kestoluonteisena. Riittää kun heille ”kompensoidaan”.

Kompensaatiot ovat petollisia ja toimijuudesta syrjäyttäviä. Rahanarvo liitelee sinne ja tänne, yhteiskunnan rakenteet muuttuvat, joidenkin palkat, eläkkeet, optiot ja osakkeet leijaavat pilvien yllä. Näiden rinnalla muutaman euron tai kympin haihtuva kompensaatio on suomeksi sanottuna ’haista paska’ -politiikkaa. Tätä politiikkaa Suomessa on harjoitettu jo kymmenien vuosien ajan ja nyt vihreät ovat asettautuneet sen etujoukoksi jopa itse siitä ylpeillen. Toivotonta.

Sosiaalimielessä vihreät palaavat kauaksi historiaan, impivaaran taakse 1800-luvulle, ikivanhaan köyhäinhoitopolitiikkaan. ”Kaikkein heikoimpien” olemassaolo on heille selviö. Ressukat, tupanurkkien lyytimummot sekä huutokaupattavat piiat ja rengit hoidetaan jälkijoukkona, residuaalina, kompensaationa. He eivät ole maailman menestyjiä, eivät voittajia, eivät edes toimijoita. He ovat vain olemassa, parempi kun eivät olisi, maailma olisi kustannustehokkaampi kuten insinööri Karimäki tapaa sanoa. Vihreiden ihmis- ja yhteiskuntakuva on vanhanaikainen, ihmisiä jo lähtökohtaisesti eriarvoistava ja kurjalistoa halventava. Seuraavan vaalikauden tärkein tehtävä on päästä eroon vihreiden ihmis- ja yhteiskuntakuvasta.

Vihreiden lailla eduskunnassa toimivat, varsinkin kokoomus, kai muutkin porvarit ja demarit ovat ”kompensaatiopolitiikallaan” luoneet maailmaan ihmisyyden kriisin.

Entä väestökriisi?

Ydinongelma on väestökriisi, sanoi Pentti Tiusanen (vas). Hän olikin ainoa, joka mainitsi väestökriisin. Tiusanen on syvemmällä kuin pintaliitävät vihreät. Mutta mistä väestökriisi johtuu ja mitä kautta sitä hoidetaan? Ihmisen biologia? Epäsuotuisat sosiaaliset olot eli sittenkin sosiaalikriisi ongelmien alkupäänä? Vai onko kyseessä ravinnontuotantobuumi, ehkä hetkellinen?

Huomaamme, että kriisianalyysi on monisäikeinen. Ei alkuunkaan niin simppeli kuin vihreät sen esittävät.

Mistä ja miten kriisianalyysejä?

Voisiko uudesta eduskunnasta tulla kriisitietoisempi, monipuolisemmalla tavalla kuin edeltäjänsä?

Päättyneellä vaalikaudella eduskuntaan on suollettu selonteko toisensa jälkeen. Periaatteessa mainio asia, keskustelua on hyvä viritellä eri tavoin. Mutta selonteot ovat pienen piirin tuottamia: virkakunta, ministeri, puolueen piilopainotus, jokin näkökulma jätetään sanomatta. Ne eivät avaa mielikuvitusta eivätkä vaihtoehtoja. Ne mielletäänkin lukitsevina tiekarttoina kuten vihreiden Karimäki tulevaisuusselonteosta moneen kertaan sanoi.

Eduskunnan valiokuntien mietinnöt ovat silottelevia. Kansalaisille näkyvä ison salin keskustelu on lepsua ja innotonta. Kulttuuriselonteon alkaessa sali tyhjeni sekunnissa. Kriisien jääminen vilahteluksi tulevaisuusselonteon yhteydessä  kertoo eduskunnan köykäisyydestä. Oma analyysi, jopa sen tarpeen oivaltaminen puuttuu.

’Kompensoidaan’ Sitrat ja Tekesit

Suomi on pullollaan ylipalkattuja Sitroja, Tekesiä, Aaltoja, yliopistoja, UPIa, VTVtä, taaleritehtaita, rahastoja, mitä niitä onkaan. Nämä kaikki lakkauttamalla Suomesta voitaisiin tehdä kriisitutkimuksen johtava huippuyksikkö maailmassa. Se olisi aitoa globaalihenkeä (ei voittajien perässä säntäilyä), tulevaan kurkottavaa, sosiaalisesti innostavaa ja kulttuurisesti visioivaa.

Vai pitääkö meidän kansalaisten ryhtyä eduskunnan opettajiksi? Ehkäpä vaalien 2011 paras tulos onkin se, että jälkimainingeista syntyy kansalaisten ajatuspaja, think tank.