Luonnonsuojelu


Talvivaara on miljardihanke, liuotusmenetelmä toimii. Sodankylän Sakatin kuparipitoisuus on 4 %. Polvijärven esiintymästä kuullaan vielä. Malminetsintä Suomessa on romahtanut puoleen.

Geologian professori Markku Mäkelä (eläkkeellä) esitelmöi toimittajille. Mäkelä kertoi toimineensa geologina Outokumpu-yhtiössä, YK:n geologisissa tehtävissä ja viimeksi joidenkin kaivosyhtiöiden hallituksissa.

Geologin aikaperspektiivi ja tiedon syvyysaste eroaa päiväkohtaisesta inttämisestä. Siksi Mäkelää oli piristävää kuunnella. Poimin häneltä muutaman ajatelman varoittaen että se mitä sanon ei välttämättä ole täsmälleen se mitä Mäkelä tarkoitti sanoa.

Talvivaara on miljardihanke, se on erittäin suuri nikkeliesiintymä. Liuotusmenetelmää toimii, sitä on käytetty ennenkin, tosin ei nikkeliin. Sadekesä oli huonoa tuuria, johon olisi pitänyt varautua.

Sodankylän Sakatin kuparipitoisuus on peräti 4 % (se on sama kuin Outokummun Keretissä oli, siis erittäin hyvä, Outokumpu-yhtiön synnyn perusta – jk). Päällä oleva Natura-suo on hallinnollis-poliittinen päätös, ennemmin tai myöhemmin päätöstä on muokattava. Mäkelä taisi sanoa että valtioneuvosto voi päättää Natura-alueen käyttötavasta.

Vuonoksesta koilliseen (Outokumpu, Polvijärvi) on esiintymä, josta vielä kuullaan.

Pyhäsalmen kaivos on nostattanut kaivostekniikan tason ja liiketoiminnan Suomessa: Outotec, Metso, Normet. Kaivostekniikassa Suomi on maailman paras. Pyhäsalmen kaivos olisi ajat sitten sulkeutunut ellei vierestä olisi löydetty toinen esiintymä joka antoi jatkoaikaa ja sen jälkeen vielä uusi esiintymä yhä syvemmältä. Kaivos toimii edelleen (kanadalaisyhtiö, eikö niin) ja tuottoisasti. Outokumpu-yhtiö myi kaivoksen.

(Oma lisäys: tänään Pyhäsalmen kaivokseen on tulossa Cernin hiukkastutkimuksen toimipiste Laguna, elleivät Helsingin tiedepiirit onnistu sitä estämään.)

Outokumpu-yhtiölle Suomi oli liian pieni. Yhtiö myi kaivoksensa ja erikoistui teräkseen. Kemin kromikaivos on ainutlaatuinen, jatkuu ainakin 50 vuotta. Kiina ”sotkee” teräsbisnestä (seuraapa Outokummun pörssikurssia, ylös alas, ylös alas, valtion vakaasta kaivosalasta tuli globaali seikkailija – jk).

”Eihän Suomessa voi mitään olla, kuin Outokumpukin luopui” – tämä oli näkemys maailmalla pitkään. Kaavin salainen timanttiesiintymä käynnisti uuden etsintäbuumin (kv yhtiöt). Jälleen tänään malminetsintä on romahtanut puoleen, johtuu rahoitusvaikeuksista.

Kaivostekniikan ohella Suomi on maailman johtava maa maa kallioperän geologisessa kartoituksessa. Koko Suomen alue on lennetty 30 metrin korkeudelta.

* * *
Oma päätelmäni:

Päiväkohtaisessa inttämisessä moni näkee asioita toisin kuin geologi Mäkelä. Usein tuo inttäminen kiinnittyy johonkin yksittäisasiaan, ehkä vain yhteen puoleen asioista. Kaivosalalla – kuten muillakin aloilla – on syytä kuunnella eri tieteenaloja, eri aikaperspektiivejä, historiaa ja tulevaisuusnäkymiä, useampia näkökulmia. On kuunneltava perustutkimusta.

Eduskunnassa jotkut kunnostautuvat perustutkimuksen puolustamisella. Samaan hengenvetoon he harrastavat fobiamaista yhden näkökulman inttämistä, milloin jotain kaivosta vastaan, milloin Fennovoimaa vastaan, milloin Venäjää vastaan, milloin mitäkin vastaan.

Raimo Myöhänen kertoo miksi erosi vihreistä. Yksi syy oli suhtautuminen metsään. Sitä ei saanut raivata missään vaiheessa.

Juhannuksena kävelin Kerimäen metsissä Itä-Savossa. Minua harmittaa holtittomasti pöhöttyneet metsät, joita ei mitenkään hoideta. Yleensä pöhikötkin ovat ns. talousmetsiä. Viidakkomaisesti kasvava puusto tukahduttaa toinen toisensa, lumi katkoo loput. JOS on tarkoitus ottaa metsästä jotain ihmisen käyttöön, niin mitä sellaisesta saa, kenties energiahaketta jos sitäkään?

Hoitamattomia pajukoita ja pusikoita ovat myös kaupunkien kaava-alueet, teiden ja ratojen varret sekä järvien ja jokien rannat täynnään. Kukaan ei niihin koske, eikä saa koskea. Tulee mieleen muinainen Itä-Saksa, jossa rakennukset murenivat käsiin kun kukaan ei saanut niihin koskea, ei edes maalata.

Hoidettu ja hyvin vaalittu metsä on mielestäni kaunis. Sellaista on ilo katsoa. En tarkoita niinkään aukkohakkuita. Metsää voi vaalia pääsääntöisesti toisin, harventaa, raivata, poimia, vaalia, pitää puustoa yllä ja muodoltaan kauniina.

Pohjois-Savossa olen seurannut 25 hehtaarin tilaa. Huomattava osa tilan metsistä on mennyt pilalle ja tuotto nollaan tai negatiiviseksi aukkohakkuiden ja pakkoistutusten takia. Tuhansista taimista, kymmenisen vuotta sitten viimeksi on jäljellä muutama vänkyrä. Mutta luonnontaimet tunkevat tilalle ja niistäkös metsää sikiäisi, ellei sikiäisi myös vesakkoa. Vesakko tuhoaa joka ikisen (havu)luonnontaimen. Ja vesakkoako ei saa raivata, niinkö vihreät?

Tunsin kerran kalabiologin. Hän kertoi miksi pitää Pohjanmaasta: ”täällä ihmisen kädenjälki näkyy niin voimakkaana”. Tässä syy miksi vierastan kansallispuistopolitiikkaa, ryteikköjä, joissa tapiolan rikkaat kivaihqut käyvät juomassa viiniä ja kirjoittavat fiinejä blogeja. Mieluummin kauniisti vaalittua metsää, käden jälkeä, luontoa sekin on.

Metsänhoitoyhdistysten pakkojäsenyyden ja pakkoveron lupaillaan poistuvan. Metsien haltijat voisivat vaalia metsiään vapaammin? EU saattaisi salakavalasti kieltää avohakkuut. Kuulostaa hyvältä, koittakoon metsille vapaus. Vapautuuhan Suomi metsäteollisuudestakin.

Puupeltopolitiikan tilalle tarvitaan kuitenkin uudenlaista kansalaislähtöistä metsien vaalintakulttuuria. Totaalinen metsien raivauskielto ei sellaista synnytä, päinvastoin estää. Tätä eivät nykyvihreät tajua.

Ville Niinistö: Energiaturpeen tuotanto voitaisiin ajaa alas 20 vuodessa tai nopeammin. Turpeesta pitää luopua hyvän sään aikana. Vihreät esittää hallituksen kehysriihessä veronkorotuksia turpeelle.  (YLE uutinen)

Fortum rakentaa parhaillaan Järvenpäähän ’biovoimalaa’. Polttoaineena on puuhake ja osin turve (ehkä 20 %). Omistajaohjausministeri Heidi Hautala oli kutsuttu pitämään muurauspuhe 27.1.2012. Näin Hautala sanoi:

” …energiantuotanto jos mikä on pitkän aikahorisontin teollisuudenala. Energiateollisuuden investoinnit ovat erittäin suuria, etenkin kun tehdään investointeja, joiden tarkoituksena on palvella ympäristöä useiden vuosikymmenten ajan ja joiden on ennen kaikkea oltava osa tulevaisuuden kestävää energiataloutta… Järvenpään voimala näyttääkin esimerkkiä vähäpäästöiselle ja uusiutuviin energianlähteisiin perustuvalle energiantuotannolle koko Fortumin toiminta-alueella…  Laitoksen ansiosta hiilidioksidipäästöt vähenevät alle puoleen… Tämän voimalaitoksen peruskiven muuraus on yksi askel parempaa ympäristöä kohti. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto on tehokas tapa tuottaa energiaa. Biomassa laitoksen polttoaineena merkitsee sitä, että tämäkin laitos on tärkeä askel siirryttäessä määrätietoisesti kohti uutta kestävää energiataloutta.”

Hautalan kehut Järvenpään voimalalle ja samaan aikaan vihreiden vaade päästä kokonaan eroon turpeesta eivät täsmää. Haketta ja osin turvetta käyttäviä uusia voimaloita lienee eri puolilla maata useita. Jyväskylän Keljonlahdenkin voimala käyttänee osin turvetta.

Onko tiedossa teknologia joka mahdollistaa Järvenpään, Jyväskylän ja muiden voimaloiden käytön silloinkin, jos turpeen saanti estetään?

Onko vihreillä piilopyrkimyksenä vaikeuttaa myös puuhakkeen energiakäyttöä? Eivät ole protestoineet EU:n päätöstä kieltää hakkeen tuki. Tuulivoimalle vihreät vaativat tukea peräti 200 miljoonaa vuodessa! Tuulivoiman tuki menee muutamalle liikemiehelle. Puuhakkeen tulovaikutus leviäisi laajalti kansan pariin.

Ovatko eduskunnan vihreät perineet demareiden maaseutuvihan? Demareille maaseutuasukas oli ja kai vieläkin on joka paikan kirosana.

Maaseutuvihan keksinnässä vihreiden mielikuvitus on rajaton: valtionosuudet, liikenteen tuet, energiaverot, polttoaineverot, autoviha, hautajaiskunnat, suljettavat lentokentät, metsien hiilitaseen laskenta, nyt jopa vuokrien tasaus (Soininvaara) ja tottakai Kasvin impivaara.

Helsinki, Espoo ja Turku lämmittävät itseään fossiilipolttoaineilla, tuhoavat metsiä, soita ja kallioita asutuksen ja liikenteen tieltä, rakentavat ylikalliita metroja muun kansan varoilla, keskittävät poliittisen vallan, sosiaaliongelmat kasautuvat Helsinkiin, ongelmat projisoidaan maaseudulle, suoturpeeseen.

En puolusta turvetuotantoa. Näen joka kesä omin silmin, kuinka Kivijärven pohjoispää Kinnulassa kasvaa umpeen, vesi on ruskeaa ja kalat ovat kadonneet. Järven tuhoutumisen syiksi uskon

  • metsäteollisuus ojitutti suot 60-luvulla
  • maatilojen huolimattomat ravinnepäästöt
  • turvetuotanto jolla lämmitetään Jyväskylää

Kannattaa huomata, että hyöty näistä kaikista (ojitus, ruuan tuotanto, turve) kiertyy hyvinvoiville ”fiksuille” (Ville Niinistön sanonta). Heikompien syyllistäminen – maaseutuasujamisto tai mikä milloinkin – on väärin ja halpamaista.

Tarvitaan kehityskulkujen ajallista tajua, laajempaa ja syvempää ymmärrystä.

Ville Niinistö haluaa korottaa turpeen verotusta (YLE)
Heidi Hautalan puhe Järvenpään biovoimalassa

Järvenpään biovoimala:   Tekniikka & Talous & Työelämä
Keravan biovoimala

Jos metsien pinta-ala ja hiilinielu Suomessa supistuu, valtio joutuu Durbanin sopimuksen myötä maksamaan sakkoa 20 – 30 milj euroa.

Miksi metsien pinta-ala Suomessa supistuu? Onko suurin syy teiden ja kaupunkien rakentaminen? Esim. Helsinki otti Sipoosta väkisin 30 neliökilometriä (3000 ha). Nykyisten metsien tilalle Helsinki himoaa 30 000 – 50 000 – 80 000 uutta veroa maksavaa, uutta äänestäjää ja niiden myötä uusia kansanedustajapaikkoja Helsingin poliitikoille.

Helsinki ja Uusimaa näyttävät maailmalle mallia metsien hävittämisestä. Miksi tästä vaietaan Suomessa? Syylliset löydetään aina jostain kaukaa, kolmannesta maailmasta tai Impivaarasta.

Kuka maksaa metsien hävittämisen? Onko valtiolla oikeus maksattaa Helsingin toimesta  Sipoossa tapahtuva metsien hävitys koko kansalla?

Maailmassa häviää vuodessa metsää noin 13 miljoonaa hehtaaria eli 130 000 neliökilometria.

Alla olevassa linkissä on valokuvia Helsingin kaappaamasta Sipoon metsäalueesta.

http://juhanikahelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/47027-sipoon-vihreat-metsat

Suomelle tulevasta sakkomaksusta – ellei EU hyvitä – väiteltiin eduskunnan kyselytunnilla 15.12.

Kuuntelin Ville Niinistöä Kansalaisinfossa 27.9. Päätelmäni oli: ympäristöpolitiikassa on lukkiumia, jotka on avattava:

  • onko ympäristöpolitiikan valta legitiimi (oikeutettu)
  • valiokunnat ja valtion bulvaanit
  • tuulivoiman betonibrutalismi
  • reservaatti- ja kasarmipolitiikka (suojelualueet)
  • ekologinen verouudistus
  • kansalaisten mekanisointi ja syrjäytys

Onko ympäristöpolitiikan valta legitiimi?

Niinistön puhujat oli valittu niin huolella, että tilaisuus alkoi vaikuttaa lahkolaiskokoukselta: vallantäyteinen itsetyytyväisyys, usko omaan oikeellisuuteen ja tajuttomuus eroavia näkemyksiä kohtaan.

Onko vallantäyteys legitiimiä? Pieni piiri on ominut valtion ympäristöpolitiikan itselleen. Vihreät saivat vaaleissa 10 paikkaa (vähennystä 4). Eroavia näkemyksiä omanneet perussuomalaiset saivat 39 paikkaa (lisäystä 35). Jo näiden lukujen nojalla sekä riippumatta hallitusoppositio -asetelmasta on mahdoton pitää oikeutettuna tilannetta, jossa 5 % eduskunnan paikkaluvusta pitää ympäristöpolitiikan määrittelyä yksinoikeutenaan. Minun oikeus- ja demokratiatajuani tällainen loukkaa, en koe tilannetta legitiimiksi. Tämä ei liity siihen, kenen politiikka on hyvää ja kenen huonoa vaan pelkästään demokratian tasapuolisuuteen, jakaumiin ja lukuihin. Toki ärsytystä lisää se, että mainittu 5 % ei selvästikään kuuntele kansalaisten tai muutoin eroavia näkemyksiä. Menettely on ylimielinen ja diktatorinen. Tällainen ”demokratia” ei kestä eikä sen tarvitse kestää.


Valiokunnat ja valtion bulvaanit

Eduskunnan valiokunnat kuulevat ympäristöasioissa aina samoja järjestöjä: Luonnonsuojeluliitto, WWF, jopa Demos, kenties Kepa ja jokunen muu. Kansalaismielipiteen ajatellaan näin tulleen kuulluksi. Kiistän tämän. Mainitunlaiset järjestöt edustavat helsinkikeskeistä hyvinvointiporukkaa.

Luonnonsuojeluliitto nostettiin valtion avuin 1960-luvulla eriytetyn suojelualuepolitiikan imagoksi. Ohjelmaa ohjelman perään. Taustalla oli elinkeinojen etu: kansa pois jaloista, luonto tehokäyttöön, kuorrutetaan toimet ’luonnonsuojelulla’. Vastaavasti ay-liike nostettiin ’työmarkkinoiden’ imagoksi, teatteriksi: pelastettiin Metalliliitto, säädettiin jäsenmaksun verovähennys ja työnantajaperintä.

Ville Niinistön tilaisuudessa SLL:n Tapani Veistola kehui, kuinka hänen työnsä koostuu eduskunnan valiokuntien valistamisesta. Veistola hehkutti ekologista verouudistusta. Ville Niinistö kertoi, että järjestöjen valtionapu on turvattu ”talousarvion sisäisin järjestelyin”. Järjestöt hyrisivät tyytyväisyyttään myös politiikkaa kohtaan. Särähtääkö tässä peräti hienoinen korruption sävy? Vuosikymmenten ajan valtio on tukenut näitä konsensus-järjestöjä, tuskin suotta.

Jos me muut perustamme Impivaaran Suojeluliiton (ISL), saammeko mekin valtionapua? Toki mekin valistaisimme eduskunnan valiokuntia.

Tuulivoiman betonibrutalismi

Niinistön oikea käsi Johanna Karimäki kehui, kuinka ”hieno juttu tuulivoiman tukitariffit ovat, nyt on varmistettava tariffien ketteryys ja hankkeita eteenpäin puskevuus”. Rakenteelliset esteet tuulivoiman tieltä on raivattava, toistelivat Niinistö ja Karimäki yhteen ääneen. Mitä ovat nämä esteet, muuta kuin tutkaongelmia? Yksi este lienee kansalaisten vastarinta. Ihmisiltä viedään pahimmillaan maat, asuinpaikat, elinkeinot, maisemat, kiinteistöjen arvo alenee eikä mene enää kaupaksi. Lehdissä on tapauksia lähes päivittäin eri puolilta Suomea.

”Olen eduskunnan talousvaliokunnan jäsen, niinpä valiokunta ryhtyy selvittämään tuulivoiman esteiden poistamista” (Karimäki). Miksi valiokunta? Suomessahan valiokunnat ovat suljettuja. Ovien taakse katoavat ristiriidat, kansan purnaus, eurooppalainen maisemasopimus ja monta muuta. Onko tämä avointa hallintoa? Eikö ”esteiden” selvittely kuuluisi hallinnolle, tutkijoille, työryhmille ja kansalaisille sen sijaan että sitä ohjaillaan poliittisesti ja piiloisesti kabinetissa? (Muutoinkin vihreät näyttävät viime aikoina vetäytyneen politikoimaan piiloista käsin, kuntavälikysymyksestäkään ei ollut halua julkisesti keskustella, lie ollut liian rahvaanomaista.)

Saksassa tuulivoiman tuesta on tullut lypsylehmä suurbisnekselle. Joku siellä jo varoitti, että tuulivoiman kanssa tehdään samat virheet kuin ydinvoiman kanssa. Suomessa taaleritehtaat ovat liikkeellä. Entä mikä siis on vihreiden päähuoli: ”ketteryyttä ja eteenpäin puskevuutta”. Energiateollisuus ry kutsuu bisnesvetoisuutta kustannustehokkuudeksi (huomatkaa kielen hienostuneisuus).

Tuulivoimassa toistuu se mitä tapahtui Kemijoella ja Oulujoella 60 vuotta sitten. Yhtiöt kaappasivat jokien ja koskien veden ja jokivarret, karkottivat sadat tuhannet ekologisesti eläneet ihmiset tunturien kivenkoloihin tai asunnottomien kasarmeihin, Helsinkiin ja Espooseen, perussuomalaisten tuleviksi äänestäjiksi. Täällä me nyt olemme.

Tuuli on mitä hienointa energiaa, auringosta peräisin. Mutta sen käyttöönotossa tarvitaan hienosyistä ymmärrystä ja menettelyä. Virossa vilahti uusittu tuulimylly talon pihalla. Jotain tämänkaltaista, ihmisiä mukaan vetävää eikä pois työntävää. Bisnesvetoinen tuulitariffi on satojen miljoonien kohtuuton etuus. Sen voi lopettaa kertaheitolla ja tänään.

Ville Niinistö hehkutti, kuinka ympäristöministeriö on tulevaisuusministeriö, kuinka he luovat uuden talouden. Liioittelua. Menikö Switch konkurssiin (vai muille maille), Winwind melkein, entä se Jyväskylän yritys? (Firmanimissä epätarkkuutta.)

Vihreät hyökkäävät metsäbioenergian kimppuun, vaativat hiilitasetta ja elinkaarta. Miksei, kenties aiheellista. Miksette vaadi samaa tuulihärveleiltä? Mikä on maailman pahin päästäjä? Onko se betoni? Mistä rakennetaan nykyiset tuulivoimalat? Ne ovat uusmodernia betonibrutalismia kuten Tapiola ja Helsingin Makkaratalo aiemmin. Nyt nämä tapiolalaiset vaatimalla vaativat brutalismia ja vielä maksattavat sen meillä, satoja miljoonia vuodessa (tariffi). Olisiko aihetta sanoa: ei käy.

Tuulivoiman elinkaarilaskelmiin pitää ottaa mukaan vaihtoehtoiskustannus, maa- tai merialueen ja merenpohjan vaihtoehtoisen käytön estyminen sekä haitta luonnolle ja kalastolle ja vielä materian kulutus, ehkä myös henkinen kärsimys ja sairastumiset, tinnitykset ja muut.


Reservaatti- ja kasarmipolitiikka (”suojelualueet”)

Eriytettyjen suojelualueiden perustamista on 1960-luvulta alkaen käytetty verukkeena ihmisten ulkoistamiseen luonnonhoidosta, asuinkulttuureistaan ja elinkeinoistaan. Näin bisnestoimijoille on avattu vapaa kenttä toimia (talousmetsä, metsäteollisuus, kaupungit).

Amerikassa intiaanit, joita ei tavatessa tapettu, heitettiin reservaatteihin. Suomessa luonto rajataan reservaatteihin. Ihmiset ohjataan asunnottomien kasarmeihin. Tämä kaikki on yhden ja saman politiikan eri puolta. Mikä on seuraava vaihe? Ylijäämäihmiset ja ylijäämäkunnat heitetään yli laidan, kuolkoot yksikseen (Soininvaaran riviväleissä tämä henki jo huokuu). Vihreät ovat muutoinkin harrastaneet kummallista ihmisten ja alueiden luokittelua, arvottamista menestyjiin ja toivottomiin, voittajiin ja häviäjiin (esim. maaseutuohjelma, Karimäki).

Kymmenet miljoonat eurot, joilla suojelualueita nyt hankitaan (Niinistö röyhistää rintaansa) olisi ihmis- ja luontoläheisempää käyttää siihen, miten me pärjäämme pöheköityvien metsien, vesakoituvien niittyjen, limottuvien lähteiden ja purojen, sammaloituvien ja tummuvien järvien kanssa, miten selviämme avohakkuille ryöppyävistä vesakoista, harvennuksista, rakennusten ja teiden ylläpidosta. Tämä olisi sosiaalista ja inhimillistettyä luonnonsuojelua. Me osaamme suojella ja vaalia, toisin kuin citybulvaanit ja citytanssijat.

Tanssijat vievät ihmisiltä maat, muuttavat ne nuotiopaikoikseen, käyvät kerran vuodessa ilottelemassa, Finnairin siivin, tunturipuron viertä, punaviiniä juomassa. Saamatta nuotiota syttymään (Sinnemäki).

Ajatuskoe: entä jos kaikki suojelualueet lakkautetaan kertaheitolla, annetaan ne ihmisille vaalittaviksi, muutetaan ekosysteemipalveluiksi.


Ekologinen verouudistus

Eduskunnassa 28.6.2011 vihreiden Karimäki ehdotti energia- ja ympäristöverojen indeksitarkistuksia keinoksi supistaa valtion velkaa. Ville Niinistön tilaisuudessa 27.9. Luonnonsuojeluliiton Tapani Veistola ehdotti ekologisen verouudistuksen jatkamista, siis samaa. Maan linja-autoliikenne ja moni muu asia on jo nyt romahtamassa edellisten ”ekologisten” korotusten takia.

”Ekologinen verouudistus” on sosiaalisesti, alueellisesti, miksei myös liiketoiminnallisesti epäherkkä, perusteiltaan ja vaikutuksiltaan heikosti analysoitu. Se on ylhäältä sanelevaa könttäpolitiikkaa. Se ei lähde ihmisten omista aktiviteeteista, toimintojen sisältä ja mahdollisuuksien avaamisesta. Se on kurittamista. Tällaista politiikkaa he vaativat vallantäyteisesti.

 

Kansalaisten mekanisointi ja syrjäytys

Ihmisistä on tehty valvottavia ja mitattavia olijoita vailla omaa ymmärrystä, vailla omaa aktiviteettia. Sähköjänispolitiikan johtoon on astumassa EU.

Ympäristöministeriö asettaa asiantuntijapaneelin ilmastolakia valmistelemaan. ”Asiantuntijuus” on hienostunut ilmaisu eliittipolitiikalle.

Hallituksen kuntaremontissa on sama meno päällä. Siellä sentään poreilee vastarintapesäkkeitä. Pitäisikö ilmastolakia varten muodostaa kansalaisten valvontapaneeli?

Pelottavinta on ympäristöpoliitikkojen tajuttomuus eroavia näkemyksiä kohtaan. He ovat omaan piiriinsä sulkeutuneita, tunnottomia, ylikäveleviä, kääntävät selän. Mikään kritiikki ei heitä tavoita eikä kosketa. He näkevät maailman Turun ja Tapiolan fossiililämmitteisten talojen ikkunasta. Hiilitasetta ei siinä tarvita. Metro ja ratikka tulkoon kotinurkan pieleen, kansa maksakoon.

Tarvitaan kansalaislähtöisempää, avaranäköisempää politiikan hahmottelua.

Elämä Narvassa on tylsää, tosi tylsää, kenties muutamme Englantiin, sanoi nuori narvalaistyttö. – Tätäkö on hyvinvointi EU:ssa, tylsyyttä?

Parikymmentä suomalaistoimittajaa kiersi koillista Viroa, historiaa, nykypäivää, luontoa, Lahemaata, kalkkikiveä, palavaa kiveä, tuulivoimaa, Narvajoen kuivaa uomaa.

Oppaalta kuulimme sisäpiiritarinoita:

”Kun Viro itsenäistyi, Lennart Meri sattui olemaan Helsingissä. Meri vaati käyttöönsä avoauton. Viron lippua ei löydetty, mutta konsulin (oppaamme) nurkasta löytyi viiri, se teipattiin auton nokkaan, ajettiin liehuen ympäri Helsinkiä, Lennart Meri vilkutti pollevana. Puhelinlasku siltä päivältä oli 46 000 markkaa, pitihän presidenttikollegoille soitella.”

– Rahvaan tylsyys ja eliitin rehvakkuus. Siinä nykyinen Viro ja Viron historia. Se on myös nykymaailman, Euroopan ja Suomen kuva.

Kulle Raig (naisoppaamme) julkaisee syksyllä muistelmakirjan. Hänen tarinoitaan kuunnellessa mietin, kuinka Viron kansa on antanut alistaa itsensä yhä uudelleen, kartanoiden maaorjiksi, Venäjän ja Saksan armeijoille, Stalinin orjatöille, pakkokolhooseille, Lasnamäen tylsyydelle. Piikkilangat meren ympärillä, Narvan venäläistys, Kundan hautaus kalkkipölyyn, öljyinen ja fosforinen pohjavesi.

Jälleen tänään: Viro on maailman uusliberaalein maa. Paronit ovat palanneet. Heitä peesaavat Suomen paronit, Stubb, Penttilä ja Jakobsson. Rahvaan elämä on tylsää ja tyhjää.

Narvan nuoret, mikä on näköalanne? Jos minä olisin sinä, muuttaisin minäkin pois. Kaupunki on alakuloinen. Neuvostoliitto pommitti kaupungin raunioiksi. Sodan jälkeen aiempia asukkaita ei päästettykään takaisin, vaan uusi väestö haalittiin ympäri Neuvostoliittoa. Nyt virolaisia on 3 %. Huonosti muurattua valkotiilikerrostaloa koko kaupunki.

Viron väestö ajettiin mureneviin kerrostaloihin. Mitä siellä voi tehdä paitsi tuijottaa ikkunasta. Tallinnan keskustassa tornitalot viistoavat sinne ja tänne. Jalankulkija harhailee hetken ja haluaa pois, ei paikkaa mihin istua. Lasnamäen ruosteisella parvekkeella yksinäinen tuijaa alla lipuvaa moottoritien autovirtaa. EU – mikäpä muu – rahoittaa moottoritietä Tallinnasta Narvaan ja Pietariin. Niin myös uudella mantereella, USA rakennutti Meksikossa hulppeat moottoritiet pääkaupungista Tyynelle merelle amerikkalaisrekkojen ajettaviksi. Samaa uusimperialismia Euroopassa ja Amerikassa. Oikeassa olit Narvan tyttö, maailma on tylsä. Mihin pakenemme? Sorakenttä moottoritien varressa, kyltissä lukee Skanska. Arkkitehtimme kävi katsomassa kaivutöitä Narvan torin laidalla, taisi kutsua YIT:tä roistofirmaksi, rekkojen kuormissa menevät kaatopaikoille Narvan muinaismuistot.

Viro on ollut ja on ylimysten ja patriarkaattien maa. Katsokaa Ilveksen ilmettä, rusettia ja solmuketta.  Suomen Stubb ylistää CIAn käytävillä koulutettua paronia.

Narvalla oli – ennen sotaa ja sodan jälkeen – kolme kivijalkaa: Grönholmin tekstiilitehdas, konepaja (Hiab) sekä palavan kiven energia. Grönholmista on seinät jäljellä, konepajaa ei ole. Intia ja Pakistan tekevät tekstiilit ja koneet halvemmalla. – Miksi muuten Suomen konepajat ja metalliverstaat pärjäävät, vielä toistaiseksi?

Narvan kivijaloista ainoa jäljellä oleva on palava kivi. Piipuista tupruaa taivaalle hiili, yltää Suomeenkin, jätekasat paisuvat. Mutta, onko kiven poltto samaa auringonlaskua kuin paperitehtaat Suomessa? EU yrittää komennella kohti uusiutuvia ja säästäviä energioita.

Läntinen maailma, EU ja Eurooppa on tylsistymisen, lakastumisen ja tuhon tiellä, mahdottomuuksien edessä. Saa kataiset, urpilaiset ja ilvekset selitellä, tämä työllisyyden hallitus. Yksin istun parvekkeella.

Ilkkuen kohoavat tuulimyllyt harmaiden talonyhjösten, pajukoituvien peltojen ja pihapiirien, katajaisten tannerten sekä luhistuvien kolhoosijätösten ylle. Kolmisenkymmentä siivekästä laskin Narvan länsipuolella, eihän se ole edes kunnon puisto. Erotin kyltin WinWind 3 MW – ahaa, intialaista, suomalaisavituksin, joko yt-neuvottelut päättyivät. Suurin osa siivekkäistä seisoi, eikö tuuli käynyt. Myllyt on rakennettu meritöyrään takaiselle alavalle pellolle, miksi? Olisivatpa Suomen tuuliatlastajat olleet neuvoja jakamassa mittavine tukiaisineen.

Kartanoita katsellessa mietin, millä mahdilla Saksasta tai Tanskasta tulleet siirtolaiset onnistuivat alistamaan virolaiset orjikseen? Eihän kartanoita alun perin edes ollut. Nössöä kansaa nuo virolaiset. Suomessa sentään käytiin nuijasota ja vielä torpparisota. Ei meille mitä tahansa tehdä. Vai tehdäänkö sittenkin? Tuskin meitä siirtolaiset alistavat, mutta entä nämä stubbit ja ilvekset? Vai ovatko hekin siirtolaisia?

Viro on ollut lastu suurpolitiikan laineilla. Välillä saivat osansa paronitkin. Ribbentrop-sopimus kilpenään Saksa pakotutti Viron paronit takaisin Saksaan, mahtoivatko eloon jäädä. Viroon jäivät kartanot ja salarakkaat, montako itkua itkettiin.

Sodassa Viro oli kahden tulen välissä, aina olit väärällä puolella. Sillamäen taistelussa kuoli 50 000 neuvostoarmeijaan kuulunutta (50 000!). Sodan jälkeen Virosta tuli jotakuinkin orjatyöleiri. Stalin rakennutti vangeilla Sillamäen suljetun uraanirikastamon. Pääkatu ihastuttaa tänäkin päivänä, toisin kuin kolhoosien tai Narvan valkotiilikyhätykset tai Lasnamäen kolossit.

Teollinen perinne jo ennen kommunismiakin ja nykyisiä tuulimyllyjä oli patriarkaattinen, kenties myös hyvässä. Grönholmin tehtaalla oli talonsa, huvilansa ja kirkkonsa, Viron suurin. Nyt johtajan huvila ei kelpaa kenellekään edes eurolla. Ylimmillään tehtaassa oli töissä 16 000.


Rock-konsertin indignatos

Mistä käynnistyi Viron itsenäistyminen 1990 paikkeilla? Oppaamme kertoo: nuorille oli luvattu rock-konsertti, mutta heitä saapui aivan liikaa, minkä takia konsertti peruttiin. Siitä repesi suuttumus (nykykielellä indignatos, Madrid). Koululaiset marssivat halki Tallinnan. Silloin kansa tajusi: vallanpitäjien ote on murtunut, pelko ei enää toiminut. Pian ilmestyi maltillinen 40:n kirje, sitä jaettiin takseissa ja joka paikassa. Kirjoittajia ei enää rohjettu sulkea vankilaan tai lähettää Siperiaan, vaikka työpaikkoja menikin.

Suomessa oli siis nuijasota ja torpparisota, Virossa koululaisten indignatos.

Noina aikoina Suomi vänkyröi. Ulkoministeri Väyrysellä ei ollut aikaa tavata itsenäistyneen naapurin johtoa, presidentti Koivisto kierteli ja kaarteli. Pääministeri Holkeri ei tuntenut lainkaan Viron kumouksen taustoja eikä henkistä ilmapiiriä, laverteli niitä näitä.

Tänä päivänä Viron Ilves on ulkoa tuotu ja päälle liimattu epäjohtaja, jota Suomen Stubb koivistolaiseen ja lipposlaiseen tyyliin ylistää. Oppaamme mielestä vastaehdokas Indrek Tarand oli nuorekkaampi ja kansanläheisempi, ehdotti suoraa kansanvaalia. Nyt Ilves valittiin kuin Kekkonen 1970-luvulla, puolueiden konjakkikabinetissa. Savisaarta on mollattu hirveästi, turhaan ja väärin, kuinka hän kestää, silti olisi nyt voinut luopua puolueensa johdosta.

 

Kehityksen ja vapauden tuulet

Eivät Viron kartanot pelkkää orjuutta olleet. Monet olivat aikansa teknisiä ja biologisia uudistajia, hankittiin sähköt, leikkurit, meijerit ja muut. Silti, mihin perustui kartanoiden kukoistus? Viinan polttoon Venäjän armeijalle. Tämä on tuttua Suomestakin: Aulanko rakennettiin aseiden myynnillä Venäjän armeijalle.

Suomi on rehvastellut metsäinnovaattorina inventoineen ja muineen. Mitä tehtiin Palmsessa jo aiemmin? Tuhansien hehtaarien metsät ruudutettiin 400 x 900 metrin lohkoiksi. Ruututeistä osa on ajokelpoisia yhä tänään, maantien varresta niitä suikahtelee. Alustalaiset oli helppo käskeä ajamaan kauriit oikeaan tieaukkoon. Ammutun saaliin myötä lämpeni paronin vaimokin. Palmsen kartanossa on yhä palmuhuone sekä perinnäislajeja ylläpitävä puutarha. Muissa kartanoissa oli mittavia metsätarhoja, niihin oli tuotu puulajeja eri puolilta maapalloa.

Tänään Viron maaseudulla näet viljelemättömiä ketoja, pusikkoa, luhistuvia kolhoosijätöksiä, vajoavia talonyhjöksiä, omistajat ovat kuolleet työleireillä tai kolhoosien nurkissa. Panin merkille laajan maissipellon, vaikutti koetilalta, tuli mieleen Harviala.

Tänään Euroopan innovaattoriksi halaa EU. Energian säästön nimissä se aikoo asennuttaa mittareita kymmenittäin joka ikiseen asuntoon miljardikustannuksin. Lahemaan kansallispuistossa (maata yli 40 000 ha) et voi olla huomaamatta biologista kasvuvimmaa, metsät kaatuvat päälle. Metsiin ei kosketa, sen sijaan poltetaan fossiilikiveä ja kohta asennellaan mittareita ympäri Euroopan. Ovatko politiikat – totaalisuojelu, fossiilipoltto, pakotettu näennäissäästö – synergiassa keskenään? Voisiko Lahemaa olla sekä luontonähtävyys että bioenergiaa? Cityjen viherpeipot, totaalisuojelulla te ajatte ihmiset Lasnamäen ruosteisten parvekkeiden tuijottajiksi.


Vapauden meri

Viron ties opettavin kokemus löytyy Käsmyn lahdelta. 1800-luvulla siellä opittiin rakentamaan purjelaivoja. Pian purjelaivat reissasivat ympäri maapallon. Merikapteeneja Käsmyssä oli kymmenittäin, oli oma merikoulukin. Purjelaivat rantautuivat talvehtimaan Käsmyn lahdelle sadoittain.

Entä mitä tapahtui sodan jälkeen? Ei lupaa lähestyä meren rantaa, piikkilangat, vartiotornit, luodit, ei purjelaivoja, ei edes kumivenettä.

Horisontissa siinsi Suomi. Suomi, älä anna tehdä itsellesi sitä mitä he tekivät ihmisille Virossa.

Äskettäin Käsmyn kylässä laskettiin vesille uusi viikinkivene. Se oli suuri kansanjuhla, meren vapauden koettiin palanneen.

Suomalaistoimittajat tapasivat joukon tulisieluja, jotka kesäisin järjestävät Käsmyssa tiedeseminaarin. Paikalle tarjoutuvat Viron johtavat tiedeajattelijat.

Viikinkivene sekä vapaa ajattelu ja vapaa tiede, mikä symboloisi ihmisten vapautta enemmän, Virossa tai muualla maailmassa?


Tämän me opimme:

Maailman käyttövoima nousee yksittäisistä ihmisistä, intomielestä, keksinnästä ja kokeilusta. EU:n kollektiivikäskyt eivät kanna. Tarvitaanko suomalaista yhteiskuntatakuuta, onko se aikamme piikkilanka, esto ajatella itse, kielto astua merelle.

Vapauden meri, maailmalle, merelle, tuulen tuivertaan. Me olemme viikinkejä, emme ilveksiä. Vapaa mieli ja vapaa kieli. Tulkaa te ja mennään me.

Elämä Narvassa on tylsää, englantiin.

Näyttämön Elisabet

Livahdin Palmsen teatterin yleisön joukkoon. En ymmärtänyt puhetta, mutta näyttämön Elisabet, sinua minä ymmärsin, sinä suloinen narvan tyttö. Etsit itseäsi, poukkoilit sulhasehdokkaiden välillä, huusit ja itkit, nauroit ja epäröit. Lopulta löysit tien joka avasi maailmaa, antauduit.

Viro, niin sinäkin harhailet, vääntelet ja tukahdut tylsyyteen, lopulta löydät Käsmyn lahden, vapauden meren.


Kuvien selitykset:

1. Kundan kalkki ja ”Pietikäisen suodattimet”.  2. Palava kivi ja hylätty keto. 3. Palmsen kartanon puutarha.  4. Suomi sulkee, Estonia avaa (Estonian Cell).  5. Onpa Suomenlahden vesi kirkasta.

Ajoin autolla Keski-Suomesta Järvenpäähän su 24.4. Lahden moottoritiellä huomio kiintyi ohi kiitäviin autoihin. 70 – 80 % ohittajista oli maasturia, isoa bemaria, mersua, volvoa, mondeota ym. Olemmeko Venäjällä? Uusrikkaiden valtakunta. Pikkuautoilijaa ei joukossa enää juuri ollut. Mihin he ovat kadonneet?

Moottoritien nopeusrajoitus on 120 km/t. Ohittajille se ei riittänyt. Muistelen lukeneeni, että polttoaineen kulutus kilometriä kohti nousee melkoisesti kun nopeus kasvaa esim. 100:sta 120:een. Suomen uusrikkaita  ei bensan poltto, hiilipäästöt ja rengaspöly vaivaa, rahamenon lisäys sitäkin vähemmän. Mistähän nekin rahat tarkkaan ottaen tulevat?

Missä ovat aiempien vuosien pikkuautoilijat? Arvelen että monella ei ole autoon enää varaa. On myös autosta kieltäytyjiä. Helsingin seudulla törmää yhä useammin ihmisiin, jotka elävät aidosti niukkaa ja niukkuuden takia eristyttävää elämää, pienissä likaisissa kopperoissaan, eivät ole muuta maailmaa koskaan nähneetkään. Moottoriteiden huristelevat kuninkaat elävät Espoon, Westendien ja Tapioloiden liepeillä, äänestävät kokoomusta eivätkä tiedä niukkuuden maailmoista tuon taivaallista, varsinkaan välitä.

Yhteiskunnan jaot näkyvät Suomen teillä. Siinä sinivihreän hallituksen ja edeltäjiensä politiikan tulos. Huimia palkkoja, eläkkeitä, optioita, osaketuloja, varallisuuksien keskittymistä, maastureita Lahden tiellä. Ei tarvita tilastoja, silmät sen kertovat.

Jos Suomessa halutaan ilmasto- ja hiilipolitiikkaa harrastaa, niin mikäpä olisi helpompi, inhimillisempi, säästöisempi ja tasa-arvoisempi tapa kuin laskea moottoriteiden nopeudet sataseen kesällä.

TV1 esitti mainion ohjelman Liikevoittoa hiilipäästöillä. Mitä on päästökaupan todellisuus Intiassa, Amazonilla, Kanadassa, Wall Streetilla ja Chigacon pörssissä? Päästökauppakolonialismia, vastasi ohjelmassa Kevin Smith (Carbon Trade Watch). Kanadalaisohjelma on nähtävissä YLEn Areenalla ainakin viikon ajan, suosittelen.

http://areena.yle.fi/video/1297891819772


Kenen ilmasto – pamfletti

Päästökauppaeliitit ovat Suomessa olleet hiljaa Kenen ilmasto -pamfletista (Into, Like, Kepa, 2010). Muutama poiminta kirjasta (suluissa sivunumero).

  • Päästökompensaatioiden suurimmat ostajat ovat finanssialalta ja niiden asiakkaina pääasiassa EU:n energia-ala, hiilivoimalat. (121)
  • Nykyisin suurin osa hiilikaupasta tapahtuu vaikeasti ymmärrettävillä johdannaisilla Wall Streetin ja Lontoon pörsseissä. (188)
  • Hiilikauppa tarkoittaa sitä. että luodaan markkinat, joilla maapallon hiilikierron kapasiteetti muunnetaan hyödykkeeksi. (19)
  • Päästökauppa tulee nähdä yhtenä, tuskin edes toimivana saati parhaana tapana hillitä tulevaisuuden päästöjä. (92)
  • Hiilimarkkinat irrottavat toisistaan päästöjen määrät ja päästöjen tuottamisen tavan. (20)
  • Hiilimarkkinat kehittävät vihreän julkisivun, jonka takana suuret energiayhtiöt, teolliset saastuttajat ja maatalousyritykset voivat piileskellä. Vastavoiman rakentaminen vaatii laajempaa toimintaa kuin ilmastokokousten mielenosoitukset. (122)
  • Hiilimarkkinoiden voittokulku maailmalla valitettavasti jatkuu; siihen ei kansainvälisen ilmastosopimuksen sitovuus tai voimassaolo vaikuta. (119)
  • Ennen päästökauppaa ympäristöpolitiikka perustui sääntelyyn, ei ”markkinavetoisuuteen”. (167)
  • ”Elvytyspolitiikalla” valtiot eliminoivat päästöjä eniten vähentäneen asian eli taantuman. (s 38)
  • Vallitseva talouskasvun paradigma on yksi keskeisistä esteistä todellisen globaalin ilmastonmuutostaistelun tiellä. (75)
  • Yhtiöt piilottavat ilmastomuutoksen juuret, historiallisen luonnonvarojen liikakäytön sekä globaalin vähemmistön aikaansaaman maapallon hiilenkierrätyskapasiteetin vinoutuneen hyödyntämisen. (27)
  • Päästökaupan lähtökohdat eivät ole omiaan innoittamaan sosiologisia, poliittisia ja historiallisia tutkimuksia siitä, kuinka yhteiskunnat kykenevät radikaaleihin muutoksiin. (21)
  • Puhe ilmastonmuutoksesta ”ihmiskunnan” ongelmana on harhaanjohtavaa. Huomion kohteeksi tulee ottaa ihmiskunnan jakautuneisuus. (94)
  • Brasiliassa suuryhtiöiden (teräs, voimalat, eukalyptus) lisäpäästöt korreloivat maattomuuden lisääntymisen ja maaperän köyhtymisen kanssa. (32)
  • Kun suurin osa köyhistä ei pysty ilmastoa juurikaan muuttamaan, heidän vähäpäästöistä ja kestävää elämäänsä kohdellaan merkityksettömänä; sille ei ole tukea eikä oikeuksia. (37)
  • Maat, metsät, vedet ja ilma otetaan pois paikallisten asukkaiden kestävien elinehtojen käytöstä. Tämä kiihdyttää maaltamuuttoa ja kaupungistumista, mikä taas edelleen kasvattaa päästöjä. (37)
  • Monet köyhien maiden ryhmittymät, kansanliikkeet, alkuperäiskansojen järjestöt sekä pienviljelijöiden ja kalastajien liikkeet etsivät kehitysmalleja koko ajan. (96)
  • Tarvitaan poliittista järjestäytymistä (122). Muutosta ei saada aikaan hiilikaupan avulla (164).
  • Ilmastonmuutos ei ole irrotettavissa kolonialismiin, rasismiin, naisten oikeuksiin, maanriistoon, maanviljelykseen tai talouden ja teknologian demokraattiseen hallintaan liittyvistä keskusteluista. (176)
  • Kun hiilestä tehdään markkinoilla vaihdettava hyödyke, siitä tulee abstraktio, joka on irrotettu teknologian valinnoista, ilmakehän kemiasta, ihmisten eriarvoisuuden kysymyksistä ja historiasta. Hiilikauppa ohjaa huomion pois ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisista syistä ja seurauksista ja siten pitkittää ongelmien ratkaisua. (187)

Entä ominaispäästöt?

Perussuomalaiset ovat keksineet ilmasto-ohjelmansa lähtökohdaksi ominaispäästöt vaatien päästökauppaa lopetettavaksi (onko näin). Kyseistä lehtiuutista lukiessa tuli mieleen yllä mainittu pamfletti. Onko näillä kolmella asialla – pamfletti, kanadalaisohjelma päästökaupasta sekä persujen ohjelma – sukulaisuutta? Näin tuntuisi äkkiseltään olevan.

Maallikkojärjellä sana ”ominaispäästö” kuulostaa luontevalta ja itsestään selvältä. Siinä liikutaan maan pinnalla, reaaliasioissa. Sen sijaan jos päästöistä tehdään ”oikeuksia” ja kauppatavaraa, käy kuten kanadalaisten TV-ohjelma monin esimerkein kertoo. Se on hylättävää ja tuomittavaa politiikkaa.

Poliittisten eliittien rintamahyökkäys persujen ”ominaisohjelmaa” vastaan kummastuttaa. Eikö ilmastopolitiikan vaihtoehtoihin pidä suhtautua tieteilijän tavoin? On useita kilpailevia oletuksia (hypoteeseja): päästökauppa / ominaispäästöt / ihmiskunnan jakautuneisuus / uuskolonialismi / historiallis-yhteiskunnallinen analyysi / degrowth  / ynnä muut … Kaikkia näitä pitää tutkia ennakkoluulottomasti.

Oras Tynkkynen ehätti jo jossain todistamaan, että ominaispäästöt keskusteltiin loppuun 1990-luvulla. Voi olla niinkin, mutta siitä huolimatta tuollainen asenne henkii ylenkatsovuutta. Ei sillä tavalla maailmaa pelasteta eikä rakenneta.

( Kenen ilmasto? – ainoa arvio kirjasta? )

Oheinen kuva esittää Leppävaaran kansallismaisemaa Espoossa. Tähän maisemaan kotiutuivat aikoinaan Akseli Gallen-Kallela ja Ville Wahlgren sekä runoilija Kaarlo Sarkia. Ville rakensi vaimolleen talon Laajalahden lepikkoon.

Leppävaarassa oli Maximarket, kansan elämyskeskus. Maxi oli tienoon ainoa rakennus, ympärillä hiilimetsää, niittyä ja suota. Kauppakeskus Sellon tieltä Maxi purettiin. Ostoksille Selloon oli haalittava asujamisto ympäri Uuttamaata, Kemiöstä alkaen. Niinpä Leppävaarasta tuli Suomen johtava ramppikylä, ajoväyliä ylikkäin, alikkain, vierettäin ja perättäin. Leppävaara – Suomen betonikeskittymä.

”Upea avaus ilmastopolitiikalle”, sanoisi ministeri Jan Vapaavuori (kok) totuttuun tapaansa. Espoo rakentuu silloista, selloista ja solmuista. Muualle Suomeen ei rakenneta kaupan kauppaa, ei varsinkaan Pieksämäelle, koska Savon ilmasto on pelastettava. Sinivihreä kaavavalta tulkitsee lait, määrittelee oikeudet, rajaa rakentamisen, retoroi politiikan.

Espoo on ekologian avantgarde. Espoon vihreät ovat huolissaan siileistä eduskuntatasoa myöten (Karimäki). Leppävaaran liikennesolmun ali puikkelehtiva siilien kipittelykäytävä ei oheisessa kuvassa erotu, harmi.

Espoo haki itselleen Eurooppa-tason ekokaupunki-tunnuksen. Espoo lämpiää Siperian maakaasulla, tarvittaessa Venäjän hiilellä. Maakaasun veroa on nostettava varoen, jos lainkaan, sanoo Uudenmaan liitto.

Metron kannattavuusvaade ajaa Espoon suunnittelemaan uusia ja taas uusia satelliittikaupunkeja – postmodernia logiikkaa. Arvolähtöistä, sanoisi Mari Nevalainen, valtuutettu. Vihreiden kaupunkisuunnittelija Tiina Elo kiirehtii julistamaan jokaisen uuden alueen (Suomenoja, Hista jne) uraa uurtavaksi ekokaupungiksi. Uskoo ken tahtoo.

Politiikasta erossa pysyttelevä Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) kertoi kansakunnalle, että muualle Suomeen on rakennettu liikenneväyliä väärin perustein. – Mutta paljonko kansakunnan varoja on upotettu Leppävaaran ramppeihin? Tuloksellista ilmastopolitiikkaa? Entä tuottoprosenttinne? Milloin näitä tutkitte, valtion reviisorit?

Mutta Leppävaaran solmu ei olekaan politiikkaa, se on aluepolitiikkaa, siltarumpua. Montako rumpua löydätte kuvasta?

Espoo ei tyydy tuhoamaan vain ilmakehää Siperian ja autojen kaasuilla. Espoo on kansakunnan varallisuuden pohjaton syöppö. Maaginen luku on 500. Valtion vastikkeeton pääomalahjoitus Aalto-yliopistolle on 500 miljoonaa. Valtion tuki Espoon metrolle on kohta 500 miljoonaa. Miljardi, miljardi, miljardi.

Taannoin VTV vaati maaseudun joukkoliikenteen tukea lopetettavaksi (epäpoliittinen vaade). Nyt eduskunnassa Leppävaaran-Tapiolan vihreä Karimäki vaatii Helsingin seudun joukkoliikenteelle valtion tukea enemmän ja taas enemmän. Jos valtio hylkää valtimolaiset, niin miksi valtimolaisten pitäisi kustantaa espoolaisten liikkumista miljoonaeuroin? (Kirjassa Vihreä uusjako Valtimo muuten esitellään mallikuntana koko Suomelle.)

Asunto- ja finanssikupla puhkesi Amerikoissa. Kun Suomessa puhkeaa kiinteistökupla, sen juuret juontuvat Espoon Leppävaaraan. – Ajakaapa kehäykköstä Leppävaaran läpi Tapiolan perukoille, kansallismaisemasta toiseen, katsokaa ja ihmetelkää sarkialaista unimaailmaa.

Poliittiset päätelmät:

1) Aalto-yliopistolle luvattu 500 miljoonan vastinraha perutaan.  Tai ylärajaksi asetetaan 10 – 20 miljoonaa (vastinrahat eri yliopistoille voitaisiin asettaa myös prosentuaalisesti aleneviksi). Aallon osalta valtio näin säästäisi 480 – 500 miljoonaa euroa, valtion velanotto pienenee vastaavasti, vuotuinen korkomeno supistuu 20 miljoonaa. Kiinteistövero voidaan jättää korottamatta.

2) Espoon metrotuelle asetetaan absoluuttinen yläraja. Nyt valtion piikki on auki, tuki määräytyy rakentamistavan ja kustannusten perusteella, joihin valtio ei vaikuta. Jos valtion tuki olisi 100 miljoonaa, kertyisi säästöä 200 – 400 miljoonaa. Säästöt voitaisiin käyttää vaikkapa ekokylien kehittelyyn eri puolille Suomea. (Oheishuomio: Espanjassa talouskriisi on pysäyttänyt rakentamisen tyystin, käykö näin myös Espoon metrolle.)

3) Onko valtion budjettivallan ulkoistaminen perustuslain, kansalaisten oikeuksien ja yhteiskuntasopimuksen mukaista? Yliopistojen vastinrahojen määrä ja kohdentuminen riippuu nyt ulkopuolisten (lahjoittajien) toimista. Näin on myös Espoon metron kohdalla (prosenttia ennakoimattomista kustannuksista). Kansalaiset ovat veronmaksajina avoimessa piikissä. Valtiolla ei ole oikeutta menetellä näin. Lue Ilkka Kantolan ja Jacob Södermanin huomiot valtiollisen vallan ulkoistamisesta. Eikö asia kiinnosta perustuslakivaliokuntaa? Kuka Suomessa valvoo, paitsi perustuslakia, myös kansalaisten oikeuksia veronmaksajina?

4) Uusiutuva ja hajautettu energia saattaisi suosia väestön hajautumista, ei pakkotiivistämistä. Keskittävä kaavapolitiikka valtakunnankaavoineen on arvioitava uusiksi. Leppävaaran liikennesolmujen, sellojen ja metrojen rakentaminen on analyyttisesti huteralla perustalla, kenties peräti väärää politiikkaa.

***

Kaarlo Sarkia: Älä elämää pelkää

Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano:
”Tämä on iäti minun.”
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.

Maailmassa hävitetään metsää noin 13 miljoonaa hehtaaria vuodessa (130 000 neliökilometria). Hävittämisen yksi syy on rakentaminen. Helsinki otti Sipoosta väkisin 30 neliökilometriä (3000 ha). 150 metrin päähän Kasabergetin mäen laesta (kuva) Helsinki aikoo rakentaa metroaseman ja asuttaa sen ympärille nykymetsiin ehkä 30 000 ihmistä. Helsinki ja Uusimaa näyttävät maailmalle mallia metsien hävittämisestä. (lisää…)

kommentoitu US-versio

Kuulas kevätaamu Suomenselän pälvisillä hangilla. Miksi teeri ei kukerra? Hiljainen kevät.
(lisää…)

Viikon sisällä eduskunnassa on pidetty viidet hautajaiset. Haudatuiksi ovat tulleet:

  • vapaa tutkimus
  • vapaa luontoajattelu
  • kansalaislähtöinen hallinto
  • kansaneläke
  • yhteiskunnan koheesio

Politiikan superviikko siis. On aika sanoa: nyt riittää.

Kandidaatti Pasi Matilainen kysyi taannoin, onko enemmistövalta diktatuuria. Millaiseksi kehittyy yhteiskunta, kun diktatorisia päätöksiä tehdään solkenaan kuten nyt eduskunnassa? Ylikäveltyjä vähemmistöjä syntyy vaihtelevin perustein, heistä kausautuu jätevuori, lautta. Onko tällainen yhteiskunta kestävä ja mielekäs? Vaikka ei olisi nykyopposition kannattaja, on kysyttävä, roiskivatko hallituspuolueet ylimielisiä päätöksiä vastuuttomasti?

Vapaan tutkimuksen hautajaiset

Suomen Akatemian tutkijan virat ovat olleet tutkimisen ja ajattelun vapauden saareke. Porvareiden hallitus kirjoitti uuden lain akatemiasta. Hallinnollisin nippeliperustein saareke hävitetään. Valvonnan lonkerot solutetaan yliopistoihin, akatemiaan ja ajatteluun. Jopa Helsingin Sanomat tuomitsi hallituksen pikkusieluisuuden ja epäinnovatiivisuuden. Samaan aikaan Koneen Alahuhta tienaa 4 miljoonaa, vaatii kansan palkkoja alas, on Aalto-yliopiston puheenjohtaja, hoputtaa tuotekehittelyä Keilaniemen firmoille, valtio pettää lupauksiaan muille yliopistoille, pääoman keruu on mahdottomuus. – Kauniit hautajaiset.

Vapaan luontoajattelun hautajaiset

Maakuntien ympäristökeskukset ovat alkaneet vaikuttaa herrakerhoilta. Silti ympäristökeskusten sulauttaminen elinkeinokeskuksiin on luontoajattelun nurkkaan ajamista, elinkeinoille alistamista, muotikielellä valtavirtaistamista. Kun Iijoen, Ounasjoen tai muun vesistön betonointi ei muutoin onnistu, niin poistetaan vastahankainen hallinto, vaihdetaan esittelijä, heitetään henkilöstöä ulos, muka nostetaan tuottavuutta, nimetään uusi päällikkö, haudataan luonto.

Asian ollessa 3.11.09 eduskunnassa vihreät tapansa mukaan puikkivat pakoon, eivät kehtaa näyttäytyä, eivät selitä, eivät välitä. ’Puheenjohtaja kun on’ Ville Niinistö jäi hymähtelemään kriitikoille. Vihreät ovat TEMin elinkeinoväkeä, pelastavat toimialoja, luovat uusia, synergiovat ympäristön ja elinkeinot. – Jos näin on, niin älkää sitten moittiko metsähallituksen liikelaitoistamista tai Pallaksen rakentamista. Kyse on prikulleen samasta asiasta, elinkeinojen ja luonnon synergioinnista. Tarvittais’ syvempää ja systemaattisempaa analyysiä, ei pikkusievää irtopisteilyä tai pakoilua.

Kansalaislähtöisen hallinnon hautajaiset

Suomi rakentui, kun ihmiset raivasivat, rakensivat, kokoustivat. Ihmisten toiminnan pohjalle rakentuvan hallinnon mahdollisuus hautautuu nyt aluehallintouudistukseen. Elynne ja alunne ovat erittäin virka- ja professiokeskeisiä. Kaksi valtion superministeriötä, VM ja TEM laativat strategioita, kehyksiä, tulosbudjetteja ja muuta velvoitteiksi. Maakuntien liittojen ’demokratiapohja’ on erittäin ohut, sisäpiireissä monen väliportaan kautta seulottu joukko. Sitten vielä maakuntajohtajat, johtajat, virkamiehet, yhteistyöryhmät. Tavallinen kansa ei ole ikinä kuullutkaan.

Kansaneläkkeen hautajaiset (katso ”kansaneläkettä romuttamassa”)

Koheesion hautajaiset

Ilmasto- ja energiaselonteon sivu 53: ympäristöllisen, sosiaalisen ja taloudellisen välillä ei voida täysin välttyä valinnoilta ja priorisoinnilta. Valtioneuvosto linjaus sivulla 64: ilmastopolitiikan aiheuttama kustannusten nousu pyritään kompensoimaan kaikkein pienituloisimmille ja haavoittuvimmille ihmisryhmille.

– Viattomia ja siloteltuja lauseita, mutta pahaenteisiä.

Miksi Oras Tynkkysen selontekijät pyysivät tulonjakoselvityksen Jaakko Kianderilta? Työmarkkinaekonomistien intohimo tiedetään: jatkaa suurituloisia hyödyttäviä tuloveroalennuksia, päästä eroon veroprogressiosta. Selvityksessään Kiander kiertelee ja kaartelee ja kas, hokkus pokkus onkin vihreä ekologinen verouudistus.

Oikeisto, keskusta, vihreät, demarit, nämä suurituloiset löytävät toisensa ”ekologisessa verouudistuksessa”. – Lähivuosien polttavimmaksi kysymykseksi nousee taistelu ”ekologista verouudistusta” vastaan.

Ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuus ei pelkisty vain tulonjakoon. Olennaisempi kysymys on, kuka voi milläkin lailla toimia, rakentaa, ’johtaa’, muokata maailmaa, tavallaan vallanjako. Tynkkysen ilmastoselonteko on tässä suhteessa äärielitistinen. Siinä hoetaan poliittista johtajuutta, valtion ylintä johtoa, johdon tukea, koherenssia, valtavirtaistamista, velvoittamista, tarpeettomien rakenteiden välttämistä. Kansalaisille tarjotaan tietoa, heitä kasvatetaan ja opetetaan.

– Hyvin muotoiltua totalitarismia. Tällaista koheesiota eduskunta hyrisee.