Nuoriso


Nuorisotakuun periaatteet ja tavoitteet ovat hienot, sanoo kansanedustaja Antti Kaikkonen blogissaan.

En yhdy tuohon. Mieluummin sanoisin, että nuorisotakuun periaatteet ja tavoitteet eivät ole hienot. “Nuorisotakuun” – sanakin on hassu – asenteellinen lähtökohta on ylhäältä katsova, nuoria epäitsellistävä, holhoava, paternalistinen. Tällainen vie ihmiseltä itsellisyyden, monia se masentaa. Asetelman pitäisi kääntyä päinvastaiseksi: nuorten saatava olemuksensa mukaisesti auttaa näitä ‘takaajia’ irtautumaan jähmettyneisyydestään.

Toiseksi nuorten ohjailu “työkokeiluun”, “työpajaan”, “kuntoutukseen” ja tämänkaltaisiin on ihmiselämän ja sivistyksen latistamista, alentamista. Eduskunnassa joku taisi juuri sanoa, että taattavista nuorista suurella osalla on ‘ylemmän’ tason tutkinto eivätkä nuorisotakuun sijoituskohteet sovi heille alkuunkaan. Takuun perimmäinen tarkoitus on ohjata kaikki nuoret vanhakantaiseen ammattityöhön ja sitä kautta ay-liikkeen jäsenmaksun ja ay-liikkeen johtajien palkkojen maksajiksi, työvoimaksi. Siinä kaikki, SAK:n puheenjohtaja Ihalaisen projekti.

Lehdissä kerrottiin, että esim. Tampereella kuvataiteen opetus aiotaan lopettaa. Juuri näin: kaikki taide, ylempi sivistyspyrkimys ja ihmisten itsellisyys ajetaan alas ja nuoret ajetaan pajoihin, työkokeiluihin, kuntoutukseen.

Kuntoutukseen! Olemmeko me kuntoutettavia? Sanoisin loukkaavaksi.

Kirjoitin espoolaisvihreä Marko Kivelän blogiin kommentin, spontaaneja ajatelmia.

Kivelä: ”Tasa-arvotyölle on aikojen saatossa käynyt mitä on käynyt demareille”.

Sanoisin että vihreät ovat tällä tiellä vähintään yhtä pitkällä. On professorin poikaa, upseerin tyttöä, kokoomusseuralaista ja ties mitä ties mitä. Ville Niinistön viimeisin kirjoitus Euroopan vaihtoehdoista oli pilven päältä katsahtelua. Hyväosainen elämäntapa ja maailmanäkemys. Tämä näkyy lähestulkoon kaikissa vihreiden politiikkatoimissa.

Kivelä: ”heikko-osaisuus onkin tätä nykyä painottunut hyvin voimakkaasti miehiin”

Tässä olen Markon kanssa vahvasti samaa mieltä. Tämä nykyinen ’hyvinvointivaltio’ on akkakulttuuria. Tämä ei ole miesten maailma eikä miehinen tapa elää. Anella ja pokkuroida, suorittaa ja vikuroida joka käänteessä. Jos ’hyvinvointivaltio’ nykymuotoisena häipyy, en jää kaipaamaan.

Kivelä: ”Espooseen nollatoleranssia asunnottomuuden suhteen”

Tämä kaipaa sisällöllisempää tarkastelua. Eikö Espooseenkin rakenneta niitä valtaisia kasarmeja, joissa sitten ”ollaan asumassa”. Taas yksi epämiehinen toimintamalli. Ikään kuin asuminen sinänsä ja yksinomaisena olisi elämäntarkoitus. Sosiaalipolitiikan päivillä toissa keväänä törmäsin kolmeen espoolaiseen asunnottomuusperhetyöntekijään. Väittivät kovasti että espoolaisesta perhetyöstä annetaan julkisuuteen aivan liian ruusuinen kuva tai että nämä kuvan antajat eivät tunne tosioloja (Johanna Karimäki oli juuri kirjoittanut ylistävän kuvan espoolaisesta perhetyöstä).

Kivelä: ”mitä nuorten syrjäytymiseen tulee…”

Poliittisen eliitin jatkuva jauhaminen syrjäytymisen estämisestä, yhteiskuntatakuusta, varhaisesta puuttumisesta, etsivät nuorisotyöstä, kadonneista nuorista herättää minussa ja näköjään monessa muussakin vastareaktion. Se puhe on isällistä, setämäistä, tätimäistä, paternalistista, holhoavaa partiolaisten ja pyhäkoulutyttöjen puhetta. He olettavat että juuri heillä on oikea elämäntapa (oikeanlainen työelämä) johon kaikki muutkin pitää pakottaa. ’Syrjäytyvä’ ei itse ole elämänsä rakentaja vaan hänet taataan, haetaan, etsitään, ohjataan, työelämöitetään. Ja kaiken kukkuraksi kiristämällä ja uhkailemalla: työmarkkinatuen tai toimeentulotuen menetys. Tällainen uhkailu ja kiristys on laitonta, se on rikos. US-blogeissa joku muukin kirjoittaa aika ajoin näin, parhaana esimerkkinä Jonna Purojärven ’Hyi, meitä syrjäytyneitä’. Ehkä myös Li Anderssonin Ei keppiä enää. Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä oli joku vuosi sitten pitkä kriittinen tutkielma varhaisen puuttumisen ideologian rantautumisesta Suomeen. Kunnallisvaalien 2008 alla lukaisin Espoon vihreiden kunnallisvaaliohjelman, järkytyin oikeasti, niin ylhäältä hyvinvoivien sfääreistä katsova pyhäkoulutyttöjen asenne siitä paistoi läpi joka lauseessa, kuinka hairahtuneet surkimukset on MEIDÄN pelastettava. Silloin ajattelin että ainakaan tuota porukkaa en äänestäisi.

(Nämä siis spontaaneja ajatelmia.)

Jonna Purojärvi: Hyi, meitä syrjäytyneitä

Yhteiskuntatakuun paternalismi (Juhani Kahelin)
(lukijan pyynnöstä sama juttu kommentteineen Politiikan arviointi -blogissa sekä US-blogissa )

Mirja Satka: Varhainen puuttuminen, moraalinen käänne ja sosiaalisen asiantuntijat. Yhteiskuntapolitiikka 1/2009.

Sotien jälkeen Suomen kansan demokraattinen liitto (mikä upea nimi) nousi suurimmaksi puolueeksi. SKDL oli rakentamassa tuon ajan kirkkaimpia luomuksia, lapsilisää ja kansaneläkettä. Puolitoista vuosikymmentä kestänyt rakennustyö kumpusi kulttuurisesta aallosta, joka oli sivistyksellistä, taiteellista ja kansanläheistä. Kulttuurinen ymmärrys ja kansansivistys loi innoituksen sotia seuranneille rakennustalkoille. Aiempi yläluokkainen sivistyneistö oli tuuliajolla.

Nykyhetkeä lähestyttäessä kulttuurinen ymmärrys on aste asteelta kadotettu, se on työnnetty reunalle ja siitä on tehty vainojen kohde. Tänään, juuri tänään tämä saa konkreettisen ilmentymän valtiovallan vainona vapaamuotoisia taidekouluja kohtaan.

Parasta mitä Suomessa on koskaan ollut, ovat spontaanisti ja luovien ihmisten toimesta syntyneet vapaat opinahjot: taidekoulu Kankaanpäässä, muotoilu Turussa, valokuvaus Lahdessa, monet kansanopistot, nämä vain esimerkkeinä. Mutta mitä tekee Kataisen hallitus, opetusministeriö ja Jukka Gustafsson? Aikoo lakkauttaa kaikki nämä, tuosta vaan yhdellä kädenheilautuksella. Tällaista kulttuuribarbarismia ei pidä sietää. Jos hallitus pysyy suunnitelmissaan, niin hallitus saa mennä.

Kuka on kulttuuriministeri? Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki. Edustaako Arhinmäki sotienjälkeistä vapaata kulttuurista ymmärrystä? Ei. Ei. Ei. Oletteko kuulleet Arhinmäen tai vasemmistoliiton tai vihreiden suusta ainoatakaan kritiikin sanaa taidekoulujen ja vastaavien lopettamista kohtaan? Minä en ole kuullut. Puoskareita kaikki.

Säästötarpeisiin vetoaminen ei tässä kelpaa. Kyse on (säästöjen) kohdennuksesta (esim. aloituspaikkojen sisällä). Millaista maailmaa halutaan tavoitella, millaisesta ymmärryksestä käsin maailma rakentuu. Se että jokaisesta tehdään metallin kipristäjä nykyammatteihin, on tuota pikaa kuollut maailma. On oltava vapaata ajattelua, vapaata ideointia, etsintää, löytämistä, innoitusta, ahaata. Juuri taidekoulut ja vastaavat ovat tätä edustaneet. Itse asiassa jokaisesta pitäisi tehdä ahaa-eläjä.

Jos Suomea halutaan elvyttää, se ei lähde välimallin luomisesta asuntorakentamiseen ja tuotonmetsästykseen (Jan Vapaavuori ja valtio). Kansalaiselpyminen kumpuaa siitä mistä se kumpusi sotien jälkeenkin, laajasta ja syvällisestä kulttuurisesta ymmärryksestä, innoituksesta, tarpeellisuuden ja vapauden tunnosta ja yhteishengestä. Nyt nämä kaikki murskataan ja murretaan.

Vapaat taidekoulut ja muut ovat olleet viimeisiä vapauden saarekkeita Suomessa. ”Normaalista” työelämästä on vapaa toiminta riivitty viimeistä pisuraa myöten (ellet heittäydy itselliseksi). Suorituspistettä ja salakorruptiota koko työelämä.

Täällä blogimaailmassa törmää silloin tällöin kirjoittajiin, jotka kysyvät ihmisen vapauden perään. Maltanko taaskaan olla mainitsematta Li Anderssonin keppijuttua (oma jatkojuttuni). Näyttää olevan vasemmistonuorten puheenjohtaja. Arhinmäki, Lapintie, Martti Korhoset ja kaikki muut, kuunnelkaapa joskus nuorianne, unohtakaa yhteiskuntatakuunne, pajanne ja ilmaisharjoittelunne. Tiedä vaikka sotienjälkeinen henki syntyisi uudelleen.

Demarit, vihreät ja vasemmistoliitto ylistävät hallituksen tapaa hoitaa köyhyyttä nostamalla työttömän työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa. Helsingin Sanomat, professori Olli Kangas ja Peter Rumjantzeff näkevät asian toisin. Hallituksen paketti hyödyttää isopalkkaisia monin verroin enemmän kuin vähätuloisia (kuva 1). Miksi tasa-arvoisemmat perusturvalohkot unohdettiin? Poliitikot jättävät kertomatta ja viljelevät epäselviä puheita.

Kuva 1. Helsingin Sanomien pääkirjoitus 7.7.2011 (ote)

Kelan etuuksien jakauma ja ajallinen kehitys näkyy kuvassa 2. Työttömyysturva on siinä yllättävän kapea siivu. Vuonna 2009 Kelan työmarkkinatuki oli 762 milj. ja peruspäivärahat 166 milj. Työttömyyskassojen ansiopäivärahat olivat 1 780 miljoonaa. Kela-etuuksien joukosta olisi voitu koota aito köyhyyspaketti, mutta hallituspuolueet halusivat tukea isopalkkaisia ja ammattiliittojen jäseniä.

KELAn etuuksien jakauma ja kehitys

Kuva 3 herättää kysymyksiä.  Miksi ”työmarkkinatuki” luotiin vuonna 1994? Kuvan perusteella työmarkkinatuella syötiin pois Kelan peruspäivärahat. Ajettiinko ihmiset piilopakolla työn tarjoajiksi ja ammattiliittojen jäseniksi?

KELAn maksamat työttömyysturvaetuudet

Työmarkkinatuella on kolme ehtoa: työkykyisyys, työmarkkinoiden käytettävissä olo sekä tuen tarve eli että ei ole muita (perhe)tuloja. Verrataanpa tätä perustuloon. Perustulon erityisansioksi olen mieltänyt sen, että ihminen olisi vapaa, ei laiskottelemaan vaan luomaan elämäänsä ja maailmaa. Lähtökohtaisesti ihminen ei olisi toisen (”työmarkkinat”) käytettävissä, ei olisi ulkoa määriteltyjä ehtoja, käytettävyysvaadetta, työssäoloehtoa, valvontaa eikä pakkoja. Näin vapaan maailman tulisikin rakentua.

Ehdollistaminen työmarkkinatuella tai hallitusohjelman muilla tempuilla riistää ihmisen perusvapauden. Vapaudenriisto on vastoin ihmisarvoa, vastoin ihmisoikeuksia, vastoin perustuslakia. Kuinka ironista ja tuomittavaa onkaan, että Suomessa demarit, vihreät ja vasemmistoliitto ylistävät vapaudenriistopolitiikkaansa historialliseksi. Kokoomus on sitäkin häijympi, nuoret on ”pidettävä kiinni”, sanoi edustaja Eestilä eduskunnassa 28.6. Miettikää noita sanoja, ja ihmisen arvoa. Olemmeko me kiinni pidettäviä koiria?

Jo sana ”työmarkkinatuki” on absurdi, nurin kääntävä, alistava? Rehellisempi sana olisi ”vapaudenriistoraha”.  Politiikkaa tehdään ja mieliä muokataan sanoilla, kielellä, retoriikalla, puhunnalla.

Historiallisen uuden ajan (1500 – 2000) paras juonne on ollut ihmisen vapauden pohdinta, pyrkimys kohti vapaata maailmaa. John Stuart Mill oli yksi pohdiskelija. Liberaaleille vapaus näyttäytyi elinkeinojen vapautena. Suomessa 1960-luvulta alkaen ihmisen vapaudelle on rakennettu ehtoja ja rajoitteita. Ehdollistaminen kiteytyy sanontaan ”työmarkkinoiden käytettävissä olo”: Menevätkö ”työmarkkinat” ihmisen vapauden yli, pakottavat ulkoa käsin?

Ei, tämä ei ole vapaa maailma. Kataisen hallitus on orjaisäntien hallitus. Historiallisen käänteen aika on, toden totta. Te jotka eduskunnassa hehkutitte hallituksen perusturvapaketin hístoriallisuutta, olitte oikeassa mutta suuntanne on väärä.

Mistä käsin ihmisen vapautta ja – arkisemmin sanoen – luontaista perusturvaa voitaisiin hakea? Heitän kolme lähtökohtaa:

  1. Nykyetuuksien tasa-arvoisemmat elementit (Olli Kankaan mainitsemia)
  2. Niin sanottu perustulo
  3. Reaaliperustan yhdenvertaisuus

Luontevin ja kestävin vapauden perusta lähtee liikkeelle yhteiskunnan ja elämisen reaaliperustasta: miten voi kouluttautua ja sivistäytyä, viisastumisen mahdollisuus, omistus- ja hallintaoikeuksien yhdenvertaisuus, elinkeinovallan ja -vastuiden tasasuhtaisuus, poliittisen vallan hajautuneisuus kansalaisille ynnä muu vastaava.

Reaaliperustan tasolla viime vuosikymmenten kehitys on ollut kielteinen. Nyt Kataisen hallitus ja sen kuusi puoluetta pahentavat asiaa, valitsevat perusturvaksi ehdollistavan työmarkkinatuen sekä tuloeroja kasvattavan päivärahan. Taustalla on työmarkkinajärjestöjen vallankaappaus ja valtiopetos.

Perustulossa saattaisi olla ideaa edellyttäen että reaaliperusta on yllä kuvatusti yhdenvertainen. Nyt näin ei ole.

Järkyttävää on, että vihreät aina vaalien alla kaupittelevat perustuloa nykyrakenteiden päälle liimattuna, ehdollistuneeseen ja eriarvoistuneeseen maailmaan. Vihreiden ideologia ei ole ihminen sinänsä eikä vapaus sinänsä, vaan ihmisten ajaminen työmarkkinoiden käyttöön myös perustulon avulla. Vihreät kehuvat Kataisen hallitusohjelmaa, vaikka sen perusturvapolitiikka on perustulon vastainen (ainakin käsitykseni mukaan). Eikö tällainen menettely ja tällainen puhe ole vaalipetos? Perustulopopulisteina 2011 vaalien alta muistan ainakin seuraavat: Ville Niinistö, Johanna Karimäki, Ville Ylikahri, Satu Haapanen, Touko Aalto.

Lukemistoa, viitteitä:

Olli Kangas: täsmällisyyttä perusturvapuheisiin
Peter Rumjantzeff: Demarien perusturvapopulismi

Helsingin Sanomien pääkirjoitus 7.7.2011 (yllä kuva 1)
Hallituksen esitys työttömyysturvalain muuttamisesta (ansiopäivärahan laskentakaava, taitekohta ynnä muuta)
Outi Alanko-Kahiluodon puhe eduskunnassa 28.6.2011 (ota siitä selvää)
Ville Niinistö 17.8.2011 (mikä on vihreiden keskeinen ehto)

Hätkähdin kun vihreiden Pekka Sauri puhui televisiossa kadonneiden nuorten kiinniottamisesta, harmitteli kiinnioton vaikeutta. Kataisen hallitus ja työministeri Ihalainen puhuu nuorten kiinni saamisesta. Hallitusohjelma on täynnä etsintää, kiinniottoa, aktivointia, valmennusta, kuntoutusta, ihmisten määrittelyä, rajaamista, mittaamista, työmarkkinakelpoisuuden vaatimusta, vaikka mitä.

Hetkinen!

Millä oikeudella te otatte ihmisiä kiinni? Kenellä on kiinniotto-oikeus? Kenties poliisilla määritellyin edellytyksin. Valtiolla, hallituksella, hallinnolla, työministerillä, puolueilla, eduskunnalla, työ- ja elinkeinotoimistolla tuskin on oikeutta ottaa ihmisiä kiinni. Kyseessähän olisi vapauden riisto? Eivätkö kiinniottajat jo pelkillä aikomuksilla syyllisty rikolliseen menettelyyn? Eikö heille tule mieleen että heillä ei ole oikeutta? Eikö tällaiset aikeet ja teot tule saattaa oikeuden tutkittaviksi?

Hallitusohjelman ja politiikan kukkanen on aktivointiaste. Hallitus kehuu kunnianhimoaan nostaa aktivointiasteeksi 30 %.

Mitä on aktivointi?

Kuka aktivoi ketä? Miksi ja millä oikeudella, millä perusteella ja mihin? Tärkein kysymys: kenet on tarpeen aktivoida? Minäpä keksin yhden aktivoitavan kohteen: poliitikot, edustajat, puolueet, ministerit – heidät pitää aktivoida vuoropuheluun kansalaisten kansa sosiaalisessa mediassa. Ehdotan aktivointiasteeksi nykyisen 5 %:n sijasta 80 %, kunnianhimoa.

Mitä on aktiivinen työvoimapolitiikka?

Sanaan sisältyy maailman nurin kääntävä ideologia: ihmiset eivät olekaan ihmisiä vaan työvoimaa. Onko elämän tarkoitus olla työvoimaa, jonkun toisen hyödynnettävissä? Ei ole. Hallituksella tai kellään muullakaan ei ole moraalista oikeutta käyttää työvoima-sanaa.


Hallitusohjelmasta löytyy muitakin herkkupaloja:

”Suomi tarvitsee kaikkien kansalaistensa työtä.” Hetkeä myöhemmin: ”Luodaan yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa pelisäännöt palkattoman työharjoittelun käytöstä työvoimapalveluissa.”

”Varataan riittävät resurssit työttömien työkyvyn arviointiin ja tarvittavien palvelujen piiriin ohjaamiseen.”

”heikentynyt työmarkkinakelpoisuus”

”vaikeasti työllistyvien tueksi työhön valmentajia ja -ohjaajia”

”tarjotaan yhteiskuntatakuu” – Huomatkaa passiivi-ilmaisu, tarjotaan ulkoa, ylhäältä. Eikö ihminen ole olemuksellisesti itse itsensä takuu kuin ulkopuolelta taattava?

”työttömien työmarkkinavalmiuksien parantamiseen panostetaan”. – Sana ’panostetaan’ tuo mieleen Norjan. Toisekseen sana työmarkkinavalmius – on kuin armeijassa olisit.

”kannustavuutta lisätään” – tämä on peitelty ilmaisu pakotamiselle (toisessa päässä mielivaltaisille eduille).

”nuoret pystytään sijoittamaan toimenpiteiden piiriin” (Arto Satonen eduskunnassa). – Satosen kaltaiset ovat siis sijoittajia, nuoret ovat sijoitettavia, heidät sijoitetaan toimenpiteiden piiriin. Eikö tällainen kieli ole ihmisyyttä loukkaavaa?

”suurin panostus yksityisen sektorin palkkatukeen on oikea arvovalinta” (Arto Satonen)

”nuorista pitää voimakkaalla otteella pitää kiinni, kaikki aktiivitoimenpiteet pitää ottaa voimakkaampaan käyttöön” (Markku Eestilä)

”ketkä kaikki ovat toimenpiteiden kohteena” (Harri Jaskari)

”työmarkkinakelpoisuus”. – Eikö tämä ole kummallista kieltä? Mitä on työmarkkina? Meidänkö pitää olla kelpoisia sinne jonnekin? Kuka meidät määrittelee ja millä oikeudella ?


Toimivallan ylitys (selittää myös Norjan tapahtumia)

Hallitusohjelma huokuu läpeensä ihmisen alistamista ja epäluottamusta.

Missä on humanismin ja politiikan tutkimus? Tutkijat eivät osaa kysyä perustavia kysymyksiä, saatikka etsiä ja muotoilla humaanimpaa politiikan kieltä ja käytäntöä.

Politiikasta puuttuu ihmislähtöinen positiivinen innostava idea. Kataisen hallituksen ohjelma on tässä suhteessa ehkä kaikkien aikojen pohjanoteeraus. Itse he kyllä ylvästelevät.

Tältä suunnalta löytyy pohjimmainen syy myös siihen mitä tapahtui Norjassa. Syy ja ratkaisu on kaikkea muuta kuin aselaki ja ihmisten uuskyttäily.

Poliitikot ylittävät toimivaltansa kun he sanovat ottavansa nuoria kiinni, kuntouttavansa, valmentavansa, aktivoivansa.

(Keskustelua US-Puheenvuorossa)

helppotulosteinen versio osoitteessa
http://www.essee.net

Opettajien ammattijärjestön (OAJ) hallitusohjelmatavoitteista löytyy helmi: ihmisten on voitava uskoa omiin mahdollisuuksiinsa. Tämän voi yleistää vaalien ja uuden eduskunnan tärkeimmäksi tehtäväksi. Meidän on saatava aikuistua. Nyt ihmisiltä on murentunut itsetunto.

Itsetunnon kohentumista voi yllättäen löytyä myös vaaleista. Vaalit käynnistävät ajatuksia. Hyvinkään opettajat kutsuivat ehdokkaita paneloimaan kasvatuksesta. – Voi ei, mitä on varhaiskasvatus, mitä siitä osaat sanoa?

Perehdytin itseni parin tunnin pikakurssilla. Ja kuinka sanottavaa löytyikään! Aloin uskoa itseeni.

Alkuun ihmetytti kasvatuksen loputon porrastus: koti, päivähoito, varhaiskasvatus, perusopetus, lukio, ammatillinen, korkeakoulu, aikuisopetus, vapaa sivistystyö. Kuin pyramidille kiipeäisi, tätäkö on elämä.

Päivähoito luotiin 1970-luvulla. Ideana oli ’vapauttaa’ naisia ja muita ’työmarkkinoiden käyttöön’. Hoitojärjestelmä pykättiin pystyyn ulkoisin perustein ja mekaanisesti. Puitteiltaan se on pysynyt samanluonteisena neljä vuosikymmentä. Päivähoitolaki on vuodelta 1973.

Nyttemmin on viritelty esiopetusta ja varhaiskasvatusta. Se nivottiin osaksi päivähoitoa. Poliitikot ovat alkaneet kinata koko päivähoitolain korvaavasta varhaiskasvatuslaista.

Kotihoidon, päivähoidon ja varhaiskasvatuksen kokonaisuus on aika miettiä tyhjältä pöydältä. Mikä on sisin olemus? Yhäkö se vain on työmarkkinaseikat tai ’oikeansorttiseksi’ kansalaiseksi ohjastaminen? Mielestäni lapsen itseksi tulemista ei pidä lähestyä ulkoisista seikoista vaan lapsen omasta olemuksesta käsin, sisälähtöisesti.

Perusopetuksen ongelmat tulevat esiin koulun ja luokkien rauhattomuutena, heikkona keskittymisenä ja häiriköiden syrjäytymisenä. Hyvinkään paneelissa ratkaisua haettiin ulkoisista tekijöistä, säännöistä, kurista, auktoriteetista. Esitin jyrkän vastalauseen. Ongelmien juuret ovat sisällöllisiä: tarpeettomuuden ja tyhjyyden tunne, sivullisuus, koulutyön sisältö ja menetelmät, rakenteet kuten luokkakoko. Perusopetuksen pedagogiikka kaipaa pohdintaa ja uusien virikkeiden etsintää muistakin pedagogiikoista.

Ammatillinen koulutus on matalamielisen valtion suosikki. Nuoret urautetaan ja putkitetaan satunnaisiin ammatteihin, ulkoisiksi suorittajiksi. Ennustan, että tämä painotus kostautuu Suomen nuivettumisena. Suomesta tulee pysähtynyt ja matalaotsainen yhteiskunta (ellei jo ole). Elämä on etsimis- ja löytämisprosessi. Ei pidä lukita ihmisiä kapeiksi suorittajiksi.

Ammattikoulutukseen on synnytetty väkisin 12 000 uutta koulutuspaikkaa. Opettajiapa ei olekaan lisätty vastaavasti. Miltä kuulostaa?

Ammattikoulujen opettajien pätevyysvaatimukset muutetaan radikaalisti uudella lailla 1.8.2011. Pätevyydeksi riittää pelkkä ammattitutkinto ilman pedagogista koulutusta. Kasvatusaspekti opettajan kouluttautumisena ja opettajan työnä pyyhitään pois. Eikö tämä kuulosta tosi pahalta? Miksi sinivihreä hallitus ja eduskunta on tällaista tehnyt? Lienee olevinaan tehostamista ja säästämistä. Sitäkin enemmän se on madaltamista, ihmiskunnan kehittämän tiedon (opetusopit) mitätöintiä. Näinkö Suomi nostetaan? Seuraavassa vaiheessa kasvatusaspekti pyyhittäneen pois perusopetuksesta ja korkeakouluista. Kouluista tehdään putkitettuja tehtaita.

Tehdasmallia on viisi vuotta sovellettu ammattikoulujen rahoitukseen. Tuloksellisuusrahoituksen perusteena on työllistyminen, siirtyminen, läpäisy. Ammattikoulu on sellutehdas. Tällainen Suomi ja Eurooppa joutaa kadota maailmankartalta. Kokoomus ja ministeri Virkkunen ulottavat tuloksellisuusrahan yliopistoihin. – Suomen sivistyneistö, ajakaa kolikonheittäjät ja fariseukset ulos temppelistä.

Yliopistomaailma on yliopistolain jäljiltä sekasorrossa. Kansalaislähtöinen yliopisto on palautettava bisnesyliopiston tilalle. Siinä seuraavan opetusministerin tärkein tehtävä.


VETOOMUS puolueille koskien opetusministeriyttä

Pankaa sinivihreä koulutus- ja yliopistopolitiikka poikki.

Olkoon seuraava opetusministeri joku muu kuin sinivihreä.

Vasemmistoliiton vaalitentissa Paavo Arhinmäki halaji opetusministeriksi. Miksipä ei. Mutta muistakin puolueista löytynee kansalaislähtöisesti asennoituvaa kasvatus- ja tiedeymmärrystä.

Miksi opetusministeriksi ei etsittäisi henkilöä tiedemaailmasta, matalan politiikan ja fantasmin ulkopuolelta?

Olenko minä toisesta maailmasta?

Kuulunkohan minä politiikan sfääriin? Hyvinkään koulupaneelin viimeinen kysymys oli, miten pidentäisit työuria. Kaikki puolueet hokivat urien pidentämistä sieltä ja täältä. Mitä minä sanoin? Hylkään koko työuran käsitteen, ihminen ei ole uraolio, nykykieli on urauttavaa, jäykistävää ja liian jyrkkärajaista. Ei ihminen ole työssä tai eläkkeellä, vaan molemmissa. Ei ihminen ole pätevä tai epäpätevä. Nuoret, pitäkää välivuosia, pitäkää niitä paljon, kiertäkää maailmaa, tehkää taidetta, kirjoittakaa runoja, työelämään ei ole mitään kiirettä.

Eivät he ymmärtäneet. Elämme eri maailmoissa.

(Uudelleen fokusoitu ja muokattu kirjoituksesta
“Mitä Linna ja Kivi sanoisivat tänään”)

Pari vuosikymmentä ovat nujertaneet ihmisten itsetuntoa. 1990-luvun lamasta se alkoi mutta jatkuu. Yhteiskunta on pysähtyneen alakulon vallassa vailla tempaavia näkymiä.

Väinö Linna ja Aleksis Kivi kuvasivat, kuinka nummien väki ihmetteli itseään, haki paikkaansa ja alkoi määritellä elämistään itse. Heiltä löytyi tärkein eli itsetunto.

Sosiaaliturvan, talouden, opinkäynnin, tieteen ja taiteen perustaksi on asetettava ihmisten itsetunnon kohentuminen. Viime aikoina on toimittu päinvastoin. Sosiaaliturvaa on ehdollistettu jopa perustuslain vastaisesti. 150 000 ihmistä elää perusturvalla, puoli miljoonaa pääosin sillä. Nuorten on vaikea nähdä, miksi he ylipäänsä ovat maailmassa, majatalossa ei ole sijaa.

Kuinka te meitä nöyryytättekään. Nuorille te laaditte aktivointisuunnitelmia. Elleivät tottele, niin viette viimeisenkin sentin. Toimeentulotuella eläjän te käskette tulla tarjolle. Työttömyyskorvauksella saa opiskella, mutta sisällön sanelee Ely. Opiskelijaa vahtaatte kuin päiväkotilasta. Työssä olijoita te pisteytätte.

Tällaiseksi päätyi seitsemän veljeksen retki Impivaarasta elämänsä rakentajiksi. Tämä ei ole maa, jota Aapo ja Akseli lähtivät rakentamaan. On aika avata näköalaa ulos anelukulttuurista.

Vaalikeskustelu takertuu ulkoisiin toki tärkeisiin asioihin: verot, eläkeikä, maahanmuutto. Pelkkä säästäminen ei avaa tulevaisuutta ihmiselle, ei yhteiskunnalle, valtiolle eikä yritykselle.

Harvojen vientiyritysten ja tuotekehityksen huippuyksiköiden on väitetty pelastavan maan. Harvainvaltaistaminen juuri on kriisien syy. On palattava lavean pohjan tielle kuten kansakouluja, oppikouluja, peruskouluja ja yliopistoja perustettaessa.

Sosiaaliturvaan on haettava malleja jotka nojaavat ihmisten omaan innostukseen, keksimiseen ja harrastamiseen. Ehdollistaminen ja lex Soininvaarat on pantava nurin.

Työelämä on demokratisoitava. Politiikan monopolisointi puolueille, edustuselimille, virkakunnille ja eturyhmille on purettava. On kehitettävä välitöntä osallistumista. Netti on ‘tuotteistettava’ tähän tarkoitukseen. Talouden haavoittuvuutta ja sidosta suuryrityksiin on hajautettava. Opinnot on avattava kaikille, sisäänpääsykiintiöt poistettava. On luotava sosiaalista kulttuuria malliksi Euroopalle ja maailmalle. Arabikansojen tielle myös Suomessa.

Lukkari ahdisti, rovasti kirosi, nimismies kantoi kimpsut ulos. Pohjalta nousi nummien väki.

He nousivat siksi että heillä oli tärkein: itsetunto. Palakoon Impivaaran sauna, mylviköön härkä, nyrpisköön Venla. Me kohoumme ylös, vihertyy kultainen aho, hulmuaa halme.

Kansan itsetunto, kun sitä liiaksi painetaan, kaataa Ghaddafin ja Kataisen. Haalistuu sinivihrä ja punasini.

Ryhmäteatteri puki eduskunnan teatteriksi. Mikä on Suomen teatterin tarina?

50-luku: väki pukkasi maata ja lisää väkeä, ilon, laulun ja rakentamisen aika.

60-luku: politiikka sekoili, oli kinaa ja sumeaa. Kansanrintaman murskapolitiikka, betonibrutalismi, lähiöt, parakit, väki pakeni Ruotsiin, yksinäisyyttä ja kätkettyä surua.

70-luku: valtion järjestelmiä, kansan ote elämäänsä oheni, anelukulttuuri alkoi. Vilpitöntä mutta petollista, pian tarvittiin Sorsan elvytystä, korpilampea, tekohenkeä.

80-luku: hulluuden perusta, sinipuna kutsui sitä vapaudeksi. Velan, valuutan, pääoman, finanssien, devalvointien ohennettu maailma, romahti kuten USA 2008.

90-luvulta nykyhetkeen: hirmuhallinnon aika. Alistamista, ehdollistamista, purkamista, leikkaamista, näennäisvointia.

Nykyhetki: näköalat kadonneet. Nuoret eivät tiedä miksi ovat maailmassa, ei sijaa majatalossa. Talous jumittunut muutamaan vientiyritykseen, romahduksia. Valtio on epätoivon räpiköijä, ei uuden airut.

Suomen politiikasta löytyvät yhä pakkoelvytyksen, murskapolitiikan, brutalismin, anelukulttuurin, näennäisvoinnin, ehdollistamisen, vahtaamisen ja hulluuden elementit.

Kuinka te meitä nöyryytättekään. Nuoria te aktivoitte tai viette heiltä sentin. Toimeentuloeläjän te määräätte ilmoittautumaan. Työttömyyskorvattu saa opiskella, mutta sisällön sanelee Ely. Opiskelijaa vahtaatte kuin päiväkotilasta. Työssä olijoita te pisteytätte.

Tähänkö päätyi veljesten retki Impivaarasta elämänsä rakentajiksi? Tämä maa ei ole se maa jota Aapo ja Akseli lähtivät rakentamaan.

Ei, näin ei saa olla, on aika avata näköala. Tärkeintä on itsetunto, Akselin uhma. Anelukulttuurista murtaudumme ulos, maa riisutaan retoriikan helinästä.

Vaalikeskustelu takertuu ulkoisiin aiheisiin: verot, eläkeikä, maahanmuutto. Yhteiskunta on pysähtynyt alakulo, säästäminen ei avaa uutta.  Aikamme Jukola, eikö sinulla ole maailmalle muuta annettavaa?

Politiikan johtotähdeksi on nostettava ihmisten itsetunto. Työelämä on demokratisoitava. Politiikan monopolisaatio puolueille, edustajille, virkakunnille ja eturyhmille on purettava. On kehitettävä välitöntä osallistumista. Talouden haavoittuvuutta ja sidosta suuryrityksiin on hajautettava. Opinnot on avattava kaikille, sisäänpääsykiintiöt räjäytettävä. On luotava sosiaalista kulttuuria Euroopalle ja maailmalle. Arabikansojen tiellä.

kommentoitu US-versio

Helsingin vihreiden puheenjohtaja Ville Ylikahri kirjoittaa blogissaan: ”viime vaaleissa vihreiden pääteemana oli perustulo .. se on edelleen ajankohtainen.” Myös Ville Niinistö muistaa mainita  perustulon puolueensa lehdessä. Saanko tehdä tarkentavia kysymyksiä?

Olisiko perustulolla tarkoitus korvata syyperusteinen sosiaaliturva: vammaisuus, sairaus, työttömyys ja vastaavat? Mikäli näin on, niin eikö ajatus ole täysin mahdoton ja tuomittava? Kaikki saisivat saman perustulon mutta erityisen syyn perusteella ei enää saisi erityistukea? Eikö tämä olisi heitteillejättöä? Syyperusteisuudella on vankat perusteet. Tietenkin syitä on useammanlaisia ja eriasteisia. Missä kulkisi syyperusteisuuden ja yleisen perustulon raja? Vaikka erityissyyn perusteella edelleen saisikin korvausta, niin silti perustulo nielisi valtaosan sosiaalirahoista, mikä olisi uusi epävarmuuden lähde ’erityissyille’. He jäisivät entistä enemmän  marginaaliin.

Ville Ylikahri kirjoittaa: ”Perustulomallissa jokainen suomalainen saisi noin 500 euron perustulon tililleen ja verotus muutettaisiin yksinkertaiseksi tasaveroksi. Lopputuloksena on selkeä  sosiaaliturvan ja verotuksen yhteen sovittava malli, jossa pienituloiset saavat tarvitsemaansa tukea ja verotus kasvaa käytännössä progressiivisesti.”

Mitä tämä on: verotus tasaveroksi ja verotus kasvaa progressiivisesti! En ymmärrä. Eikö tämä ole siansaksaa?

Ville Ylikahri: ”500 euroa, sen saavat kaikki ja sen päälle voi tienata palkkatuloja vapaasti”.

– Minun oikeustajuni sanoo: TÄMÄ EI KÄY. Ajattelen omassa työyhteisössäni lukuisia herroja, joilla on suomeksi sanottuna helvetin suuri palkka. Ja heille vielä maksettaisiin joka kuukausi 500 euroa sen palkan päälle. Ei ikinä. Jos näin aletaan tehdä, veikkaan sen merkitsevän kansannousua, kuten nyt Egyptissä.

Ville Ylikahri: ”Perustulo kannustaisi työhön.”

– Erinomaista, jos näin on. Mutta tätä perustetta pitäisi yksilöidä: kannustaa ketä, miten, missä, millaiseen työhön jne. Onko asiasta kokemuksia Suomessa tai muualla, onko asiaa tutkittu? Ansioveron alentamisen perusteena Hetemäki, Katainen ja muut käyttävät väitettä, että se lisää työntekoa ja työntarjontaa. Kuitenkin yllättävän monet taloustutkijat (varovaisesti jopa valtiollinen VATT) kiistävät näyttöjen olemassaolon. Vastaavalla tavalla pitää kysyä perustuloargumentaation näyttöjä ja kokemuksia. Eikä heitellä ylimalkaisia kevythintaisia väittämiä.

Ville Ylikahri: ”Nyt kannattamattomat osa-aikatyö, yrittäjyys ja lyhyet keikkatyöt tulisivat kannattaviksi niille ihmisille, jotka ovat nyt pakotettuja olemaan toimettomina työttömyysturvan avulla. ..nykyisten sosiaalitukien varassa voi käytännössä elää työtä tekemättä. Perustulo ei pakottaisi saajiaan toimettomuuteen, vaan nimenomaan kannustaisi lisätulojen hankkimiseen.”

– Tämä kuulostaa hyvältä. Mutta kysymys vihreille ja vihreälle eduskuntaryhmälle: oletteko päättyvällä vaalikaudella toimineet tämän argumentin mukaisesti? Kannatitte ns. aktivointilakia sekä nuorten toimeentulotuen leikkauslakia pakottaaksenne nuoret työhön tai koulutukseen. Eikö tämä ole perustuloidean vastaista. Edustajanne työelämävaliokunnassa (Karimäki) kävi eduskunnan pöntössä asti hymistelemässä aktivointilakia, puheesta huokui porvareiden yhteisymmärrys. Aktivointilaki ja leikkauslaki ovat peräisin tammikuun 2009 ”sosiaalituposta”, joka pani Sata-komitean naurun alaiseksi. Vihreät hyväksyivät eduskunnassa totaalisen kiltisti nämä sosiaalitupolait. Siitä huolimatta, että ”viime vaaleissa vihreiden pääteemana oli perustulo” kuten Ylikahri ja Niinistökin nyt taas sanovat.

Vähin mitä vihreiltä olisi toivonut, olisi ollut julkisen kritiikin nostattaminen perustulon vastaisista orjalaeista. Ei, te olitte hiljaa, painoitte jaa-nappia, lopulta yrititte piiloutua. Viime vaiheen piiloutumisyritys kertoo ehkä siitä, että aloitte tajuta toimivanne vaalipuheittenne vastaisesti. Mutta kuinka ollakaan, TAAS te alatte julistaa perustuloa. Jotakin häpyä pitäisi sentään olla.

– Tällä en tarkoita etteikö perustuloidean pohjalta voisi järkevää kehittää, mutta argumentaation pitää olla tarkempaa, pitää olla laskelmia. On hyvä olla tuntumaa siihen miten ihmiset oikeasti toimisivat. Ennen kaikkea käytännön toimien eduskunnassa ja muualla pitää olla linjassa vaalipuheiden kanssa.

Suurimpana saavutuksenaan vihreät ylistävät ”ekologisen verouudistuksen” ensiaskelta: juuri voimaan tulleet energiaverot ja niihin liittyen Kela-maksun poisto. Kansaeläke on aikoinaan ollut, osin on yhä ja ennen kaikkea voisi olla perustulon kaltainen. Mutta lukekaapa tuoreita mietintöjä (esim. Kestävän talouskasvun ohjelma), joissa vihreät ovat olleet tyytyväisinä mukana, niissä hoetaan työeläkkeiden ja tel-rahastojen rahoituspainetta annettuna asiana. Samaan aikaan te poistatte Kela-maksun. Näistä teoista perustulo on kaukana.

Kela-maksun poisto ei sinänsä välittömästi heikentäne Kela-etuuksia. Mutta politiikka on pitkäjänteistä juonintaa. Kelan perustaa nakerretaan pala palalta ja laitos saatetaan riippuvaksi VM:n toimista, vuotuisbudjeteista ja Kela-vastaisista puolueista. Pari vuotta eteenpäin, niin ”pakko on lopettaa koko Kela, kun rahaa ei ole”, sanoo Katainen tai Sinnemäki.

Mikähän mahtaa takuueläkkeen tosiasiallinen toteutus ja merkitys olla? Eikös köyhimmiltä leikkaudu takuueläkkeestäkin osa pois kuten nykyään lapsilisistä.

Ville Ylikahri kirjoittaa: ”Perustuloon tulee yhdistää aktiiviset työllistämistoimet, sillä pelkkä tukien jakaminen ei riitä työllisyyden nostoon. Paltamon kunnassa kokeillaan parhaillaan järjestelmää, jossa kaikki työttömät palkataan kunnan työllistämisyhdistykseen.  Tässä mallissa on samaa yksinkertaisuutta kuin perustulossa ja sen käyttöönottoa on syytä tutkia huolella muuallakin maassa.”

– Ymmärrettävää ja hyvää pyrkimystä. Mutta tuo kieli ”aktiivinen työllistäminen” jo sinänsä on pahaenteistä ja vieraannuttavaa. Siinä ihminen ei ole oman elämänsä subjekti, luova toimija, vaan hänet ”työllistetään” jostain ylhäältä. Jälleen kerran perustuloidean vastaista.

Jos perustulo edistää ihmisten itseohjautuvuutta ja omaehtoistumista, niin mikäpä parempi. Silti uskon että mehukkaammat keinot löytyvät muualta: työelämädemokratia, työnantajuuden hylkääminen, työmarkkinajärjestöjen alasajo, voimavarojen hallinnan demokratisointi, vapaa sivistys, vapaa yliopisto, vapaa tiede, taidelähtöinen elämä jne jne.

Vasemmistoliitto näyttää kaupittelevan 750 euron yhtenäistettyä perusturvaa, oliko etuuksia 5 vai 6 vai 7, yhtenä opintotuki. Tämä kuulostaa käytännölliseltä ja ymmärrettävältä toisin kuin perustulo, johon liittyy kummallista mystiikkaa ja epätarkkuuksia. Vai enkö tunne asiaa? Neuvokaa.

Aiemmat eduskuntavaaliaiheiset kirjoitelmat:

Kevään vaaleista puuttuu syvähenkinen vaihtoehto
Toimiko Mari Kiviniemi omin luvin?
Kriisitaloustieteestä oppia myös Suomelle
Veropolitiikka (kehiteltäviä ajatelmia)

Vaalikauden sulkeutunein eduskuntaryhmä ovat olleet vihreät. Ulkopuolisen on turha yrittää heihin mitään kontaktia. Sitäkin enemmän ilostuu ja hämmästyy, kun muiden ryhmien edustaja tervehtii ja juttelee kuin tutulle konsanaan.

Onko tämäntapainen tuntemus kelvollinen peruste politiikassa? Mielestäni on. Se miten ihminen (poliitikko tai muu) suhtautuu kanssaihmisiin, kertoo eniten hänen ihmiskuvastaan ja politiikkanäkemyksistään.

Jos kansan kahtiajakoa on olemassa, niin jakolinja kulkee ”päättäjien” ja muiden välillä. Tämä kahtiajako on edustuksellisen demokratian (eduskunnan) suurin riski. Riski on lauennut, tällä vaalikaudella erityisesti vihreiden kohdalla.

”Me päättäjät, me päättäjät, me päättäjät.” Tätä he hokevat jokaisessa lauseessaan eduskunnan pöntössä ja blogeissaan. Sanoista huokuu himo erottautua erilliseksi professioksi, päättäjiksi, politiikan ammattilaisiksi, etujoukoksi, erityisryhmäksi, avant gardeksi, edellä kävijöiksi, modernisaattoreiksi. Heidän pöytänsä on eri, he tunnistavat vain kollegan.

Sivuun sysättyjen tunnot pukee parhaiten sanoiksi Peter Rumjantzeff (työelämän pahoinvoinnin logiikka, psykoverotettu työelämä). Hyvin kirjoittaa myös sallalainen Hanna Mäntylä (ps, nuorten koulutus ja työttömyys), miksei myös Sari Niinistö (kok, miksi työelämästä katosi mieli). Tosin kokoomuksen vaalipuheisiin kannattaa suhtautua varauksella. Muistamme vaalien 2007 alta Jyrki Kataisen hehkutukset työuupumuksesta uutena kansantautina. Onko vaalien jälkeen Katainen tai muu maininnut tautilöytöään kertaakaan? Vuorenvarmasti ei, päinvastoin nuorilta napataan viimeisinkin leivänkannikka (hallituksen esitys).

Vihreiden eniten käyttämä sana on ”meidän kaikkien yhteinen hyvinvointi” – nykytilaa kuvaavassa mielessä. Ehdotan seuraavaan hallitukseen hyvinvointiministeriä, hän olkoon kompetentti vihreä, Uudeltamaalta, Helsingistä tai Turusta.

Miten hyvinvointi näkyy politiikassa? Aktivointia, kuntoutusta, osallistamista, väkisinpanoa, toimeentulon leikkausta – näitä vanhoja pikkujuttuja. Mikä muuten on aktivoinnin peilikuva – kysykää Konecranes-yhtiön johtajilta, kuinka johtajille pelataan 7 miljoonan euron edestä ilmaisia osakkeita – leikkiä kaikki. Aallon aika alkaa nyt, kirjoittaa vihreiden Karimäki (Aallon taustalla samainen Kone ja Konecranes). Työvoimapalveluista olemme ylpeitä, sanoo Sinnemäki. Ympäristö hoituu pakkoveroilla. Eurooppaa ohjataan yläkiintiöillä sekä päästökaupalla, windfall-optiot jakaa Fortum. Suomen teollisuus maailmaa valtaamaan (vihreä kapitalismi, tietä näyttää Kone). Armollinen asenne: ’meillä on varaa’ huolehtia taakse jääneistä. Tuulivoimaa pakolla ellei muuten, kaavat pikavauhdilla, unohtukoot merenpohjat ja kalastot. Vapaavuoren ihastelu, palveluiden ja verojen porrastus asuinpaikan mukaan? Juurikkala puhuu syrjäseuduista. Ojansuu vaatii syrjäseutujen lentokentät kynnökselle. Alueiden insinöörimäinen luokittelu (kaavoitus, maaseutuohjelma). – Näitä riittäisi, kirjaksi asti.

Pari vuotta sitten vihreät laativat kasvustrategian. Miten se meni: 15 – 15 – 15 ensi alkuun ja sitten potensseina ylöspäin. Tuli vaikutelma että sisällöistä ei tarvitse, ei saa keskustella kunhan valta kasvaa.  (Sisältöseikoista kirjoitan ehkä myöhemmin lisää.)

Millaisesta maaperästä politiikan ylpeily saa ravinteensa, miltä alueilta? Jos käytämme empiirisenä aineistona edelleen vihreitä (ehkä tämä on kohtuutonta, pahoittelen, olkoon tämäkin leikkiä, sitä paitsi joukossanne on loistava poikkeus, Pulliainen), niin vaalipiireittäin ylpeily kukoistaa jotakuinkin tässä järjestyksessä: Uusimaa, Helsinki, Tampere, Turku. Kuinka se keskittyykään näihin hv-kaupunkeihin?

Suomen poliittinen järjestelmä ei muutoinkaan ole tasapainossa. Uudeltamaalta ja Helsingistä on eduskunnassa liikaa edustajia (yhteensä 56, asiaa kummasteli jopa Länsiväylän päätoimittaja Pietilä). Pahinta on että rajattoman vallan makuun päässyt joukko alkaa ihmisinäkin käyttäytyä ylimielisesti. USAssa edustavuusongelma on ratkaistu kaksikamarisuudella. Jotenkin näin pitää tehdä myös Suomessa.

Nyt Suomessa hykerrellään edustavuuden hienosäädöllä (Brax, vihreät), kun kuitenkin saman aikaan uusilla äänikynnyksillä eliminoidaan vapaa kilpailu politiikasta. Talouden puolella kilpailun rajoittaminen on peräti lailla estetty, nyt politiikassa varta vasten aiotaan säätää laki markkinoille tulon ja vapaan kilpailun rajoittamiseksi (valtakunnallinen äänikynnys). On siinä Braxilla ja vihreillä ylpeilyn aihe! Eivätkö he huomaa karmeaa ristiriitaa? Tämä asia yksin riittää perusteeksi päästää vihreät levolle. Tulkoot neljän vuoden päästä takaisin nöyryyttä oppineina.

Pitäisikö eduskunta kaikkinensa korvata suoremmalla demokratialla? Netistä ja älykkäistä verkoista löytyy menettelyt jos niitä halutaan käyttää. Arkadia-professioiden aika olkoon ohi.

Lopuksi juorutasolle alentuen voisimme kysyä, onko eduskuntaprofessiolla oikeus vaieta poliisin edessä? Näin moraalin ja lain tulkitsi Jyrki Kasvi ns. ”häirintäjutussa”. Onko muillakin oikeus vaieta poliisin edessä? Sivusta seuraten tuntui loukkaavalta, kuinka viattomia(kin) miesedustajia syyllistettiin. Eikö myös aiheeton syyllistäminen ole rikos? Syyllistäjät eivät astu esiin omalla nimellään vaan katsovat oikeudekseen huudella puskan takaa (toki voimme arvailla). Hävetkää. Ja Kasvi kieltäytyy poliisin edessä, kuulemma suojelee, siis ketä. Tätäkö on avoimuus? Koppavuus ilmenee pienessä ja suuressa, tavalla ja toisella.

Kevään 2011 vaaleissa etsin sellaisen ehdokkaan jonka arvelen tehokkaimmaksi protestiksi koppavuutta vastaan. Kuka oli se istuva edustaja joka kirjoitti Hesariin nasevan kritiikin Hetemäen veroehdotuksista? Siinä se, valintani.

Eduskunnassa äänestetään tänään klo 14 nuorten toimeentuloturvan leikkaamisesta. Kyseessä on ensimmäinen leikkaus, joita ministereiden mukaan ei pitänyt tulla. Alla poimintoja eilisestä eduskuntakeskustelusta:

”Mieltään osoittaneet nuoriso- ja opiskelijajärjestöt paheksuivat sitä, että heitä ei ole kuultu, vaikka nuorisolain mukaan näin tulisi tehdä.” (Anneli Kiljunen)
( – kuulostaa vahvalta argumentilta, onko lakiesitys valmisteltu toista lakia rikkoen? )

”Istunnon alussa käsiteltiin verolait ja annettiin hyvätuloisille jälleen selviä veronkevennyksiä.” (Toimi Kankaanniemi)

”Sosiaaliasiamiehet ry viittasi omassa lausunnossaan jopa perustuslakiin, jonka mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä. Heidän mielestään laki viittaa nyt koulutuspakkoon (nuori joutuu väärin valitsemansa alan vangiksi). Minkälaisen viestin täältä eduskunnasta me lähetämme näille nuorille.”  (Maria Guzenina-Richardson)

”Soitin Soininvaaralle … hänen hyvin selkeä viestinsä oli, että älkää hyvänen aika hylätkö tätä lakiesitystä.”  (Heli Järvinen)

”Täällä säädetään todellakin nyt vain tätä lakia. Muista laeista ..  ei kukaan valiokunnalle kertonut eikä myöskään Soininvaara mitään maininnut.” (Guzenina-Richardson)

”Viime perjantaina äänestimme tämän lain sisällöstä, jolloin nimenomaan oli mahdollisuus korjata tätä lakia.”  (Arhinmäki)

Nuorisojärjestöjen mielenosoitusjoukkoa eduskunnan edessä 7.12. ”yhdisti iso banderolli, jossa luki: Lyödään lyötyä. … Kaikkien kolmen muun hallituspuolueen (paitsi kokoomus) nuorisojärjestöt olivat sitä mieltä, että tätä Lex Soininvaaraa ei pidä hyväksyä… Miten perustuloa edistetään sillä, että leikataan ei perusturvaa vaan vielä sen alapuolelle menevää minimitoimeentuloa.” (Arhinmäki)

”Ei saa tällä tavalla hämätä ihmisä.”  (Guzenina-Richardson)

”Nämä asiantuntijat .. tuntevat nuorten todellisuuden .. olivat sitä mieltä, että tämän lain toimenpide on väärä, koska tässä on kyse nimenomaan sellaisista nuorista, jotka eivät kykene perustelemaan sitä, miksi he jättävät hakematta jotakin opiskelupaikkaa tai kieltäytyvät siitä.  …kun nämä nuoret saadaan kiinni ja saadaan analysoitua nuoren elämäntilanne, niin kaikki nämä nuoret osaavat loppupeleissä vastata kysymykseen, miksi et ole aktiivinen yhteiskunnan jäsen.”  (Outi Alanko-Kahiluoto)

”Ei voi olla niin, että jos koko valiokunta huomaa virheen tapahtuvaksi, niin sen annetaan mennä läpi sen takia, että ministerin ajatus ei ole muuttunut.”  (Tuula Väätäinen)

”Kun tulee se selvitys, miten pakkohaku toimii, niin voidaan palata mielestäni tähän asiaan ja korjata vahinko.”  (Alanko-Kahiluoto)

”Tässä olisi pitänyt ehdottomasti aukaista työttömyysturvalaki.”  (Erkki Pulliainen)

”Toimeentulotuki on niin automaattinen, että näitä nuoria ei saa millään kiinni muuta kuin sillä tavalla, että heidät tavallaan velvoitetaan tulemaan sosiaalityöntekijän luokse.” (Sirpa Asko-Seljavaara)

”Kyllä jossain pitäisi kulkea omantunnon raja.”  (Erkki Virtanen)

* * * *

Kirjoittajan kommentti:

Periaatteellisesti, moraalisesti, yhteiskuntateoreettisesti tämä laki kuuluu nykyisen vaalikauden merkittävimpiin ratkaisuihin, ellei merkittävin. Vaalikausi alkoi pakkolailla sairaanhoitajia vastaan, vaalikausi päättyy pakkolailla nuoria vastaan.

Kevään 2011 eduskuntavaalikeskustelun soisi rakentuvan tämän tematiikan ympärille. Millaista yhteiskuntaa tähän maahan rakennetaan