Puolueet


Kuntavaaleissa esiin on pulpahtanut uusi liike, Helsinki-liike. Motokseen se on valinnut Terve Helsinki.

Ajoittain ihmisten hätä kiteytyy sosiaaliseksi liikkeeksi. Liikkeitä ovat olleet mm. suomalaisuusliike, torppariliike, jääkäriliike, työväenliike, ympäristöliike, vihreä liike, kansakoululiike.

Kuntavaaleissa esiin on pulpahtanut uusi liike, Helsinki-liike. Motokseen se on valinnut Terve Helsinki.

Jos kiinnitämme huomion pelkkiin sanoihin, niin Helsinki-liike on tarpeellinen, ymmärrettävä ja tervetullut.

(lisää…)

Erkki Tuomioja esitti Kauppalehdessä epäilyjä Helsingin pormestarimallista. Sakari Hankamäki esittää painavia näkökohtia mallin heikkouksista kansanvallan kannalta (linkki). Pormestarimalli alkaa vaikuttaa fiaskolta, joka kannattaa lopettaa samantien. Tai ehkäpä pormestarin valinta suoralla kansanvaalilla ja kuntavaaleista erillisenä muuttaisi tilanteen täysin, myönteiseksi. Eli pienestä olisi kiinni. Eikö puolueet tätä salli. Monopolisoivat vallan itselleen. Eroon monopoleista.

Esitän muutaman lisänäkökohdan ja käytännön havainnon nykyisestä valintamenettelystä:

– Jo vuosien ajan on näyttänyt siltä että Anni Sinnemäki käy pormestarikampanjaa ja on näytellyt voimakasta johtajaa. Seuraus on ollut että demokraattinen keskustelu ja vuorovaikutus on kaupungin johdossa kuoleutunut (esim. yleiskaava, suhtautuminen kaupunkitutkijoihin). Eli henkilövaali johtaa henkilövaltaan. Ei hyvä, ei lainkaan.

(lisää…)

Ylen olisi hyvä olla avoin omasta linjastaan. Yrittääkö Yle profiloitua BBC:ksi, kysyy Pasi Sillanpää Uuden Suomen blogissaan. Kysymys kumpuaa mm. Pekka Ervastin erottamisesta. Entä miksi Yleleaks halutaan lakkauttaa?

Eduskunnan auditoriossa oli 19.4. kyselytunti, vastaajina Yle-työryhmän jäseniä. Ylestä paikalle vaivautui Mällinen, ei johtajistoa.

Erikoinen oli eräiden edustajien (Alanko-Kahiluoto, Kiuru) näkemys Ylen riippumattomuudesta. Heitä huoletti se, että vain hallituspuolueet pääsevät ohjaamaan Yleä mutta ei kaikki puolueet. Miksi ylipäänsä puolueet? Parlamentaarinen omistajaohjaus, kuuluu heidän hieno sanontansa. Parlamentaarinen = puolueet. Eduskunnassa ihmiset sokaistuvat; puolueet ovat kaikki kaikessa.

Tuomo Puumala oli ainoa jonka vastauksissa vilahti sana kansalainen. Ylen ohjelmiin ja ohjelmapolitiikkaan kohdistuva kansalaisarviointi (siis ei puolueiden välittämänä). ”Juontaako jokin ohjelmatyyppi Ylen tehtäväkuvasta”, ehdotteli Puumala arviointitehtäväksi.

Keskustelussa vilahti tieto, että BBC:llä on jonkin sortin kansalaislähtöinen arviointielin. Ehdottaako Suomen Yle-työryhmä jotain tällaista?

Eero Heinäluoma vastasi jo TV:ssä sanoen että valvovia elimiä on jo nyt liian kanssa: Ylen hallintoneuvosto, LVM, Viestintävirasto, eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta. No jaa. Entä Ylen tehtäväkuva, ohjelmasisällön arviointi suhteessa siihen ja sitäkin enemmän suhteessa kulttuuriseen vireyteen, vapauteen, luovuuteen, monipuolisuuteen, demokratiaan ym ym. Miten yht’äkkiset ohjelmien lakkautukset (Yleleaks) tai henkilöiden erottamiset (Ervasti) istuvat tähän? Kuka Ylessä ja Ylen ympärillä oikeasti häärää ja sanelee?

Itse asiassa: tämä some-keskusteluhan onkin Puumalan kaipaamaa kansalaisarviointia. Siinä se.

Perussuomalaisten Hakkarainen on työryhmässä kuulemma jo vaatinut että monikulttuurisuus on poistettava Ylen tehtäväkuvasta, laista. Jos tähän suuntaan lähdetään, niin vuoden takainen 15 000 ihmisen mielenosoitus Musiikkitalon kansalaistorilla Olli Immosta vastaan oli pientä esiharjoittelua.

Entä miksi Yleleaks lakkautetaan? Ei voi välttyä vaikutelmalta että kyseessä on piiloteltu poliittinen sensuuri. Se selitellään ties miten. Asetelma on erikoinen: eduskunnan hallinnoimassa mediassa kommentoidaan edustajien (= isännän) tekemisiä ja saman tien ohjelma lakkautetaan.

 

Pasi Sillanpää: Viestittäjän miinakenttä

Kimmo Saarikko: Erikoistoimittaja Ervastin potkut Yleisradiosta

YLEn toimittaja Pirjo Auvinen on kirjoittanut osuvan kuvauksen tämän hetken poliittisesta tilanteesta. Vastakkain ovat kokoomus ja Hakaniemen AY, Auvinen tiivistää.  Tässä linkki YLEn juttuun.

Menossa on kokoomuksen jälkilypsy-yritys (ns. Suomen malli ja paikallinen sopiminen). On erittäin hyvä, että pienituloinen ay-kenttäväki sanoo kokoomuksen ja hallituksen jälkilypsylle ja samantien koko sopimusehdotelmalle ei.

Kokoomusta vastassa tuskin on koko AY kuten Ylen Auvinen pelkistää. Enemmänkin kyseessä on pienituloisten kapinaliike joka puhkesi ay-liikkeen sisältä. Toivotan kapinaliikkeelle parhainta menestystä. Ehkäpä siitä kehittyy tsunami joka pyyhkäisee laudalta ison liudan nykyisiä superpalkkaisia ay-johtajia, nämä Lylyt, Selinit, Elorannat ja monen muun.

Mitä on ”paikallinen sopiminen”?

Kymmenkunta vuotta seurasin yhden sortin ”paikallista sopimista” julkishallinnossa, peräti eduskunnan virastossa (VTV).  MIkä oli tulos? Palkoista tuli salatiedettä, paljonko johtajat maksavat itselleen palkkoja, sitä ei kukaan tiennyt, ei myöskään toistensa palkkoja, vaikutelmaksi muodostui mielivalta ja sekamelska, palkkaerot räjähtivät, työpaikan sosiaalinen ilmapiiri hajosi, ”direktiovalta” elämöi ja julisti valtaansa joka asiassa (piittaamatta yt-laista), vaiensi muut, porukka vetäytyi piiloihinsa, yritti päästä pakoon kuka mihinkin, työn sisällöstä katosi mieli, työn ”tuloksista” tuli väkinäisiä ja keinotekoisia. Tätä on ”paikallinen sopiminen” tyyliin Suomen eduskunta. Vastaavan käytännön kokoomus ja Sipilän hallitus nyt yrittää pakkolevittää koko maahan. Vastarinta nouskoon.

– PAMin kenttäväki, onnittelen teitä, te hoksasitte asian, toivotan teille parhainta menestystä.

Mistä kumpuaa vaihtoehto?

Vaihtoehto ei kumpua virallisesta ay-liikkeestä, paitsi jos liikkeen sisälle kasvaa pienituloisten kapinavyöry joka pyyhkäisee osan johtajistosta ulos.

Vaihtoehto ei kumpua nykypuolueista, ei myöskään demareista. On kuvaavaa seurata , millä innolla ay-johtajat ja osa demareista puolustaa nykyistä sopimusehdotelmaa. Mistä on kysymys? Sopimus turvaa nykyisen ay-eliitin yhteiskunnallisen valta-asetelman säilymisen, jopa sen kasvattamisen kaikkine etuineen, superpalkat, eläkeyhtiöiden hallinto, VVO:n tuotot ay-liikkeelle, verovähennys ja moni muu asia. Sopimusuehdotelmaa puolustaessaan ay-liikkeen johtokerros puolustaa omia etujaan sekä palkkaerojen ja muiden yhteiskunnallisten erojen säilyttämistä.

Vaihtoehto ei lähde liikkeelle nykyisestä työmarkkinavallasta, ei kolmikannasta, ei Hakaniemestä, ei hallituksesta eikä nykypuolueista.

Syvempi vaihtoehto voi kummuta  ”roskaväen” ja ”älymystön” yhteistunnosta.  ”Roskaväellä” tarkoitan erittäin laveasti kaikkia huono-osaisia, pienituloisia, virallisten ”työmarkkinoiden” ulkopuolisia tai niihin löysästi sidoksissa olevia, itseyrittäjiä, reuna-alueita ja muuta tällaista.  Tietyllä tapaa kyse olisi paluusta Pariisin kevääseen 1968, jolloin puhuttiin työväen ja älymystön liitosta. Sellaista tarvitaan tänään.

Kiintoisa ja lupaava on lauantaiksi 12.3. organisoitu joukkomielenosoitus leikkauspolitiikkaa vastaan. Edellinen mielenosoitus elokuussa ei ollut vähäinen juttu, marssivaa porukkaa riitti tuntikaupalla.

”Kansanliike kertoo mielenosoituksen vastustavan hallituksen yhteiskunnan köyhimpiin kohdistamaa kurjistamis- ja leikkauspolitiikkaa sekä kannustamaan vaihtoehtojen etsimiseen.” Näin kertoo YLE (linkki).

Juuri tätä tarvitaan – kannustamista vaihtoehtojen etsimiseen. Tähän on panostettava. Näkemykseni on, että välttämätön osa tätä etsimistä on tieteellisperäinen (miksei myös taiteellisperäinen) analyysi ja mielikuvitus. Tähän viittasin sanalla ”älymystö”. Tämä puoli kumpuaa yliopistojen liepeiltä, yliopistoista ulospotkituista (Helsingin yliopiston 1000 irtisanottavaaä ja muut Laakkosen filosofit), kulttuuriväestä, bloggareista, maalareista ja kaikesta tällaisesta. Siellä muhii oppositio, ei eduskunnan kopperoissa.

* * *

Yksi esimerkki yhteiskuntasopimuspuheen salakielestä on ”veronkevennys”. Oleellinen kysymys on, mihin ”kevennys” suunnattaisiin. Siitä ei julkisuudessa puhuta halaistua sanaa. Varmaa on, että ns. neuvotteluissa suuntaamisesta on puhuttu ja varmaan on vallinnut piilevä yhteisymmärryskin. Tottakai kevennys suunnattaisiin ”työsektoriin”. Työsektoriin löysästi sidoksissa olevien on turha odottaa ”kevennyksiä”.  Nykyinen valtaestablishment ohjaa ”kevennykset” itselleen ja omilleen. Yhteiskunnan kahtiajako roskaväkeen ja mukatuottaviin kasvaa entisestään.

Sana ”yhteiskuntasopimus” on harhauttava ja valheellinen. Oikea sana on yhteiskunnan hajotussopimus.

Näkökulma: Viikonlopun jännitysottelu: Kokoomus – Hakaniemen AY. YLE  5.3.2016.

Joukkovoimaliike järjestämässä mielenosoitusta leikkauspolitiikkaa vastaan lauantaina. YLE 5.3.2016.

Juhani Kahelin: Juha Sipilän puheissa on sekavuuksia.

Antti Koskela pohtii blogissaan Timo Soinin vaikeaa asemaa sekä ps-puolueen syntytaustaa ja kaksijakoisuutta tänään.  Pari irtokommenttia:

Koskela sanoo: ”SMP syntyi keskustapuolueesta nimenomaan köyhemmän maaseudun väestönosan kannattamana”.

– Miksi maaseudun köyhemmän väestön kannattamana? Silloinen SKDL, Keskustapuolue (maalaisliitto), demarit, ay-liike, Mauno Koivisto ja muut hylkäsivät ja unohtivat maaseudun köyhemmän väestön. Oli ymmärrettävää ja milteipä hyvä että tyhjiöön syntyi edes silloinen SMP. SMP edusti silloisissa oloissa ainoaa toivoa hylätylle ja väheksytylle maaseudun köyhemmälle väestölle (mm. Lea Mäkipää edustanee tänäkin päivänä tuota hyvyyttä). Silloisen SMP:n leimaaminen populismiksi ja arvokonservatismiksi on tässä mielessä väärin ja loukkaavaa.

Koskela toistelee ”Timo Soinin henkilökohtaista suosiota”. Tuohon suosioon minä en pohjimmiltaan usko. Ainakin tuo ”suosio” on ollut ja on huteralla pohjalla, jos pohjaa lainkaan. Timo Soinilta on kautta aikain puuttunut syvällisempi, teoreettisempi, tieteellisempi, älyllisempi kyky hahmottaa nykymaailman ja politiikan kehityskuvia. Pelkkää tilannekohtaista huutelua. Minulle tuollainen satunnaishuutelu ei edusta pienintäkään poliittista johtajuutta.

Sattumoisin luin Olli Immosen kirjoitelman (16.7.) globaalikapitalismista. Immosella on Soiniin verrattuna systemaattisempaa nykytilaan johtaneen kehityksen analyysiä, eikä kaikilta osin kovin huonoakaan. Mutta vikaan Immonen menee juuttuessaan vanhakantaisiin ”kansan” ja ”valtion” käsitteisiin ja vielä enemmän vikaan julistaessaan että ”ei pidä antaa armoa…”. Immosella ei ole kykyä nähdä erilaisten paikallisuuksien, elämäntapojen tai kulttuurien vuorovaikutuksen myönteisyyttä ja alati kehkeytyvien uussynteesien luonnollisuutta. Myös Suomen ’kansa’ on syntynyt eri suuntiin haarautuvien vuorovaikutuksien kautta ja jatkaa tätä uusrenessanssiaan koko ajan. Immonen takertuu, käpertyy ja alkaa heiluttaa armotonta ruoskaa. Pelkkä moraalinen tai juridisluonteinen Immosen moittiminen tuskin riittää, pikemminkin se synnyttää puolustusreaktion. Olli Immosen ajattelusta pitää tehdä tieteellis- ja teoreettisluonteista kritiikkiä, käydä tieteellistä keskustelua hänen analyysistään ja päätelmistään.

Antti Koskela: Soinin vaikea asema

Kommenttini Viljo Heinosen blogissa (Rinne vaihtoon) venyivät sen verran pitkiksi että julkaisen ne tässä erikseen.

SDP:ltä puuttuu älyllistä notkeutta, sanoo Viljo Heinonen.

Älyllinen notkeus on hyvä ilmaus. Notkeus puuttuu esimerkiksi silloin kun koko ajan hoetaan vain ’palkansaaja’ -sanaa ja ollaan ’palkansaajan’ asialla. Tähän syyllistyy tietenkin ay-liike mutta myös ay-liikettä myötäilevät puolueet, sdp ja vasemmistoliitto.

Älyllistä notkeutta olisi mm. Viljo Heinosen ehdottelema paluu pienyrittäjien ja yksin yrittävien roolin ymmärtämiseen. ”käsityöläiset, itselliset suutarit ja räätälit ym. vastaavat olivat työväenliikkeen kantava voima”, sanoo Heinonen. Listaan voisi lisätä torpparit, pienviljelijät ja tämän päivän katsannossa vaikkapa taiteilijat, vapaat tutkijat, free lancerit, omakustantajat jne.

Älyllinen notkeus on eri asia kuin Sitran markkinoima ketteryys. Ketteryys on enemmän oveluutta. Oveluutta toimia olemassa olevien instanssien hyväksi.

Kukahan nykyisessä sdp:ssä tai vasemmistoliitossa kuvastaisi älyllistä notkeutta? Sitä ei ollut Urpilainen. Sitä ei ole varsinkaan Rinne. Tuskin nuoret naisetkaan, marinit ja rasmaijerit. Ja tuskin ne nuoret miehetkään, en edes nimiä saa mieleen.

Entä vasemmistoliitto? Hanna Sarkkinen on osoittautunut vanhakantaisen jähmeäksi, ehkä ylenkatsovaksikin. Li Andersson puhuu aina samaa ja samaa, ei erityisen notkeaa.

Huonolta näyttää sillä rintamalla.

Yksi suuri, ehkäpä keskeisin asialohko jota nykyvasemmisto ei tippaakaan ymmärrä eikä tunnusta, on työelämän sisäinen demokratia. Siis demokratian puute. Suomen työelämä on muokattu erittäin hierarkiseksi, rivisuorittajaa alentavaksi ja nöyryyttäväksi. Ay-liike on aktiivisesti ohjannut kehitystä tähän suuntaan, erityisesti palkkajärjestelmien kautta. Ay-liike on itse osa hierarkista ylätason koneistoa. Sitä ei yksittäisen (rivi)ihmisen tilanne ja kokemus tosiasiassa kiinnosta tippaakaan. Ay-liike hokee vain kolmikantaa. Mikä on kolmikanta? Kolmikanta on ylätason eliittien (työmarkkinajärjestöt, siis järjestöt) keskinäinen vallanpitojärjestelmä.

Pankaa merkille Olli Rehnin puheet (mm. eduskunnassa) ja ehdotukset osallistumisjärjestelmien saattamisesta euroopalaiselle tasolle. Rehnin mukaan Suomi on kaukana Euroopan jäljessä osallisuusasioissa. Onhan se erikoista että oikeistokepulainen ajaa työelämädemokratiaa ay-liikkeen sijasta.

Viljo Heinonen: Rinne vaihtoon, SDP nousuun yrittäjyysohjelmalla

Juhani Kahelin: Jatkan Viljo Heinosen SDP-pohdintaa

Mikä on oikeusministeriön olemassaolon tarkoitus? Tuo on hyvä kysymys. Mitä oikeusministeriö ohjailee?

Sytykkeeksi heitän historiallis-empiirisiä muistikuvia.

Johannes Koskisella oikeusministerinä ollessaan oli intohimoinen taipumus ottaa kantaa tuomioistuinten ratkaisujen sisältöön. Se kummastutti.

Leena Luhtanen turvautui tiukan paikan tullen sanontaan ”näin se vaan on”.

Tuija Brax uhkaili sairaanhoitajalakkolaisia tuomioistuinten kautta tuomittavilla rangaistuksilla. Braxin intohimona olivat rikollisille määrättävät jalkapannat ja vastaavat.

Anna-Maja Henriksson jatkoi Braxin linjalla, metsästi päätyökseen seksuaalirikollisia ja vaati heidän rangaistuksia aina vaan kovemmaksi ja kovemmaksi. Eduskunnassa alkuvuonna käydyt keskustelut saamelaislaeista olivat hirvittävää kuultavaa: Lapin edustajat toivat esille painavan tuntuisia argumentteja joita ministeri Henriksson ei suostunut vähääkään ymmärtämään. Uskoni ministeriin ja ministeriöön älyllisessä mielessä romahti silloin. Niiden saamelaislakien suhteen Henriksson veti lopulta vesiperän.

Jari Lindstöm – kansan mies. Jokohan tulisi oikeutta kansalle?

Oikeusministeriön tuottamat demokratiaselonteot ja vastaavat ovat olleet ärsyttäviä, pelkkää puolueiden ja puoluelaitoksen mainontaa.

Summa summarum: oikeusministerien suhteen Suomella on ollut loputtoman huono tuuri. Tällä en tarkoita Jaria – vielä.

Mikä siis on oikeusministeriön tarkoitus? Minun vastaukseni kuuluu näin: kaipaan oikeuden syvimpiin perusteisiin menevää pohdintaa ja esilläpitoa. Ihmisoikeudet. Perusoikeudet. Sosiaaliset oikeudet. Sivistykselliset oikeudet. Suomen perustuslaki ja sen toteutuminen tai toteutumattomuus. Valtiosääntöoikeus.

Tuskin on vaikea poimia pitkää listaa asiaintiloja joissa Suomen perustuslakia ja muita perustavia oikeuksia tosiasiassa rikotaan räikeästi. Vaikkapa tämä ”yhteiskuntasopimus” tai kolmikanta. Millä oikeudella jotkin sonninpitojärjestöt sopivat muun kansan elämästä, tosiasiassa ohi valtiosääntöoikeudellisen rakenteen?

Millä oikeudella oikeusministeriö vaikenee tällaisista asiaintiloista?

* * *

Mikaelan Pethin jutut ovat kuin lihasvenyttelyä. Venyttelyssä jumittuneet lihakset loksahtavat auki. Mikaelan jutuissa jumittuneet ajatukset lähtevät lentoon. Kommenteillani on taipumus venähtää sen verran pitkiksi että taas tällä kertaa muokkasin kommentista erillisen jutun.

Mikaela Peth: Kuinka uusi oikeusministeri pilkkoi oikeusministeriön

Pois yliopistoista. Yhdysvallat on jämähtänyt. Suomessa koulutus tuottaa järjestelmälle uskollisia sopeutujia. Suomi kaipaa säpinää. Näin ilakoi Helsingin Sanomat 5.5.2015 .

Älyllisen säpinän puute loistaa puolueiden vastauksista Juha Sipilän hallituskysymyksiin. Seuraavat lausumat on poimittu kokoomuksen, sdp:n ja SAK:n vastauksista.

  • Kokoomus ja sdp tyrmäävät VM:n muistion Vakaampi talous- ja rahaliitto. (VM:n muistio suosittaa talouspolitiikan omistajuuden palauttamista jäsenvaltioille.)
  • Yliopistoja on vahvistettava merkittävällä lisäpääomituksella, jonka ehtona on yksityinen rahoitus (kokoomus).
  • Kulttuurin mahdollisuudet elinkeinotoiminnan lähteenä tunnistetaan ja niitä hyödynnetään määrätietoisesti (sdp).
  • Omistajuudesta tehdään väline yritysten kasvun edistämiseksi (sdp).
  • Yhteiskunnan kaiken tuen perusedellytyksenä on oltava työn vastaanottovelvollisuus (kokoomus). Työttömyysturvan aktiivinen käyttö (sdp).
  • Työpaikkojen luominen edellyttää sääntelyn ja byrokratian purkamista (kokoomus). Vertaa työn vastaanottovelvollisuus. Ketä siis säännellään, ketä ei.
  • Asetetaan työ etusijalle kaikessa päätöksenteossa (kokoomus). Talouspolitiikka ankkuroitava työllisyysasteen nostamiseen (sdp).
  • Hallituksen on arvioitava kaikkea EU-sääntelyä talouskasvun ja työllisyyden näkökulmasta (kokoomus).
  • Sopeutustoimien tulee painottua selkeästi menoihin. Veronkiristysten tie on loppuun käyty. Työn verotusta on syytä keventää (kokoomus).
  • Hallituksen tulee toteuttaa vientivetoista kasvustrategiaa (sdp).
  • Avainasemassa ovat suuret kaupunkiseudut, joissa syntyy pääosa kansantulosta (kokoomus). Oleellista on keskittyä erityisesti kasvukeskusten ja metropolialueen kysymyksiin (sdp).
  • Koko maan ja maan eri osien voimavarat hyödynnetään (kokoomus).
  • Hallituksen tulee sitoutua kolmikantaiseen yhteistyöhön (sdp).
  • SAK: Työmarkkinajärjestöjen toiminnan perusedellytykset on turvattava. Työelämän asiat valmisteltava kolmikantaisesti (siis kaikki työelämäasiat!) . Yleissitovuus säilytettävä.


Onko puolueissa säpinää?

Puolueiden tapa jäsentää politiikkaa on yksiurainen, yksioikoinen. Puolueet rakentavat häkkiä, johon ne sulkevat, pakottavat ja ehdollistavat väestön. Suljettavasta massasta käytetään halventavia nimityksiä: epäaktiivit, työvoima, työttömät, työn tarjonta, syrjäseudut, hyödynnettävät, sopeutettavat, velvoitettavat. Yhdysvaltaisen Peter Thielin sanonta jämähtäminen kuvaa tätä osuvasti (HS 5.5.).

Kaikkea EU-sääntelyä arvioitava talouskasvun ja työllisyyden näkökulmasta, sanoo kokoomus. Mihin jää sosiaalinen Eurooppa, Kansalaisten Eurooppa, kulttuurinen Eurooppa. Kokoomuksen ja muiden näkemys Euroopasta on yksioikoinen, rajattu ja suljettu. Tällainen Eurooppa kuihtuu lopulta reunailmiöksi.

Kulttuurin käsite puolueilla on väärä. Kulttuuri on kaiken läpikulkeva perusta ja rakenne, ei hyödynnettävä saareke tai lisuke. Puolueet ja puoluejärjestelmä itsessään on kulttuurinen ilmiö, jota puolueissa ei sellaiseksi ymmärretä. Suomea ei elvytetä taloutena vaan kulttuurisen perustan uudistamisena. Tämän ymmärryksen puutteeseen kompastuu lopulta myös Sipilän hallitus, ei vain yhteiskuntasopimus.

Puolueet rakentavat häkkiä työn käsitteen ja työmarkkinaideologian ympärille. Työn käsite on erittäin byrokratisoitu. Sen myötä puolueet byrokratisoivat (jämäyttävät) yhteiskunnan läpeensä. Työn ulkopuolisiin kohdistetaan nöyryyttävä sääntely, byrokratia ja ehdollistaminen. Innolla tähän osallistuu myös SAK, mm. Lylyn uusimmat palkkauspuheet.

Kokoomus menee äärimmilleen: yhteiskunnan kaiken tuen perusedellytyksenä on oltava työn vastaanottovelvollisuus. Kyse on pakkoyhteiskunnan modernisaatiosta.

Veronkiristysten tie on loppuun käyty, sanoo kokoomus. Yhtä perustellusti asia voidaan kääntää toisinpäin. Professori Jäntin sanoin: ansiotulojen verotusta on Suomessa kevennetty vuodesta 1996 lähtien yhteensä yli 14 miljardilla eurolla, mikä on kaksi kertaa niin suuri kuin seitsemän miljardin euron kestävyysvaje.

Omistajuudesta on tehtävä väline yritysten kasvuun, vaatii sdp.  Keillä on oikeus omistajuuteen? Demareita ei kiinnosta kansalaislähtöinen omistajuus, yhtiövallan ja yhtiökokousten demokratisointi, piensijoittajat, kansankapitalismi, yhtiömuotojen perkaus, yhtiövallan kulttuurinen perusta.

Kokoomuksen ja demareiden mielisana on ’hyödyntää’. Keitä he hyödyntävät, keitä he ehdollistavat ja millä oikeudella? Yliopistoja, kulttuuria, työvoimaa, maan eri osia, omistajuutta. Hyödyntää-sana kertoo maailman jaosta, vallasta. Joku hyödyntää, toisaalla ovat hyödynnettävät. Hyödyntää on macchiavellistinen moderni vallan määritelmä.

Tulon käsite. ’Tulo’ on neutraaliksi ja tekniseksi brändätty, vallankäytöllisesti erittäin keskeinen sana nykypolitiikassa (edellä: ”… joissa syntyy pääosa kansantulosta”). Tulon käsite on petollinen ja harhainen. Keskusta saa tältä osin kunniamaininnan; vastauksissaan Sipilälle se taisi olla ainoa joka vaati uusien mittarien käyttöönottoa kansainvälisten esimerkkien mukaisesti.

VM:n muistio ’Vakaampi talous- ja rahaliitto’ on vapaan tieteen ja ajattelun kannalta kunniakas, inspiroiva tuotos. Se ei ota politiikan nykyfraseologiaa annettuna vaan etsii ja avaa uusia näkökulmia. Kokoomuksen ja sdp:n torjunta kertoo puolueiden henkisestä lukkiutumisesta.

Käsite ’vientivetoinen kasvustrategia’ kaipaa sisältöanalyysiä ja innovatiivista purkua. Loogisessa ja globaalissa mielessä käsite on mahdoton, analyyttisessä mielessä huonosti perusteltu. Jos maailman kaikki kansat sokkoisesti turvaavat vientiin, maapallo muuttuu kaikkien sodaksi kaikkia vastaan (valuuttasota, resurssisota jne). Sokkoisen politiikan sijaan tarvitaan uutta ricardoa, adamsmithiä, anderschydeniusta, joka kohottautuu pragmatismin yläpuolelle ja pohtii analyyttisesti mitä ovat eri alueiden kohtuulliset suhteelliset edut – talousteorian, työnjaon ja resurssien käytön klassinen kysymys – ja muotoilee tältä pohjalta näkemyksen materiavirtojen globaalista tasapainoverkostosta.  Sokkomainen vientivetoinen kasvustrategia on kansallisesti itsekäs, impivaarainen malli.

SAK:n vaatimus ”järjestöjen toiminnan perusedellytysten turvaamisesta” on röyhkeyden ja oikeudettomuuden huippu kautta aikain. Mihin oikeusperusteeseen nojaten valtion tulisi turvata tiettyjen järjestöjen toiminta? Maa on täynnä järjestöjä. Järjestöjä syntyy ja lakkaa. HS:ssä Elina Grundström kirjoitti Hakaniemen suljetusta bunkkerista. Tuomo Luoma kirjoitti hakaniemeläisestä kuplasta.

Lukemistoa

Valtiovarainministeriö: Vakaampi talous- ja rahaliitto.

Elina Grundström: Suomen pisin kortteli sijaitsee Hakaniemessä. HS 5.5.2015

Tuomo Luoma: Hakaniemeläinen kupla.

  • Me haluamme Naton hajoavan.
  • Eurooppa on perustettava uudelleen ilman keinotekoisia jakolinjoja ja kylmän sodan liittoumia kuten Natoa.
  • Syriza haluaa mullistaa rahaliiton ja Euroopan Unionin sisältäpäin. Kysymys ei ole, minne Syriza haluaa viedä Kreikan, vaan minne Bryssel haluaa viedä Euroopan.
  • Maatani riivaa poliittinen, moraalinen ja sosiaalinen kriisi. Meidän täytyy palata politiikkaan Aristoteleen merkityksessä.
  • Kreikasta on tehty uusliberalistien siirtomaa.

Kuinka upeaa ajattelua – perustaa Eurooppa uudelleen. Tätä voi kutsua poliittiseksi ja älylliseksi luovuudeksi. Sellaista ei Suomessa tällä hetkellä edusta ainoakaan puolue, ei ainoakaan.

Suomessa tingataan mikä on kantasi tähän tai tuohon ennalta määriteltyyn asiaan, Natoon, kolmikantaan, Unioniin, euroon. Tällaiset kannanmäärittelyt  – olkoon vastaus miten päin tahansa – ovat yhdentekeviä. Hajotkoot kaikki. Hiiteen kolmikannat, Natot ja työmarkkinajärjestöt.

Eurooppa täytyy perustaa uudelleen. Oma tulevaisuus on määriteltävä itse. On irtauduttava poliitikkojen ja median valmiina antamista kysymyksistä, kehyksistä, kurista ja leikkauksista. Tällainen ”syriza” on mitä tervetullein Suomeen. Sellaista ei Suomessa nyt ole. Sitäkin enemmän täällä on ”päättäjiksi” itseään kutsuvien ylenkatsetta.

Kreikan Aristoteles pohti poliittisen johtajan hyveellisyyttä. Hyveellisyyttä? Syriza pohtii Euroopan uudistamista, vanhojen rakenteiden hajottamista ja uusien luomista. Tällainen henki levitköön Euroopan ylle.

Välimeren maissa, Kreikassa, Espanjassa, Italiassa muhii uusajattelu, nimenomaan ajattelu. Espanjassa pulpahti Podemos, Kreikassa muun muassa Syriza, Italiassa miksei 5 tähteä. Vastaavaa pyrkimystä kaipaa Eurooppa ja kaipaa Suomi.

Välimerellinen alppituuli leyhytköön Pohjolaan. Älyllinen irtautuminen, alistumattomuus alistamisen edessä, ajattelun elpyminen, toistensa löytäminen. Kuin uskonpuhdistus aikoinaan. Poliittisen uskon puhdistus.

Turha on tuijottaa Stubbia, Sipilää, Rinnettä, Soinia, Arhinmäkeä.

Voisiko huhtikuun vaaleissa Suomella olla oma podemos. Me löydämme toisemme.
– – –

Kirjoituksen alussa olevat siteeraukset ovat Helsingin Sanomista 2.1.2015 aiheesta ’Pitäisikö heitä pelätä?’.

Suomi jakautuu kahteen leiriiin, kirjoitti Hanna Huhtamäki. Leireistä toinen on pesiytynyt arkadian mäelle. Sinne hakeutuvat herraskaiset, ylevämieliset ja narsismiin taipuvaiset. Läpivalaisua:

Vasemmistoliiton Martti Korhonen tunnistaa vain ”vakavasti otettavat, realistiset ihmiset, joiden kanssa on oltu politiikan tiellä 30-40 vuotta, ay-väen”. Entä me jotka emme ole realisteja, me joihin Martti Korhosen katse ei osu, meitä on miljoonittain. Olen pannut merkille myös sen, että Annika Lapintien ei kuulu keskustella kenen tahansa kanssa. Kerran yritin, toista kertaa en.

Kokoomus syntyi alunperinkin salpakarien liikkeeksi. Sitä se on myös tänään. Kuulkaa Kataista, kuulkaa Vapaavuorta, kuulkaa Orpoa tai Vikmania.

Maalalsliiton runkona olivat maaseudun varalliset. Siitä kummunnut herrahenki ei ole Keskustasta kaikonnut. Tänään se pukeutuu yrittäjän kaapuun, kuuntele Juha Sipilää.

Suurin järkytykseni viime aikoina on ollut havaita millaista hyväosaisuutta ja ylevää asennetta on perussuomalaisissa. Vennamon, Poutiaisen ja SMP:n henki ymmärsi vielä pientä ihmistä, mutta tuskin enää vuosiin tai vuosikymmeniin. Toki vaihtelua henkilöiden välillä on. Kääntäen verrannollisia ovat ikä (virkaikä) ja taipumus narsismiin. Mitä vanhempi ukon tai akan käppänä, sitä syvempää on nöyryys. Kiitos teille, leat ja pentit. Tosin vihreät näkevät käppänyys- ja nöyryyskorrelaation nurinpäin. Ehkä he peilaavat itseensä.

”Me olemme vaaleilla valitut, me kannamme poliittisen vastuun”, ylensi itsensä vihreiden Johanna Karimäki tieteenpäivien paneelissa. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalla on hankkeita, yksi niistä on joukkoistaminen. Joukkoistamista vetää vihreiden Oras Tynkkynen. Oletteko nähnyt että Tynkkysen perässä kulkisi yhdenkään ihmisen joukko, minä en ole nähnyt. Tynkkysen katse on fiksattu suoraan eteenpäin, ei koskaan sivuille. Sivullisia ei ole, ei varsinkaan joukoissa.

Kristillisistä on vaikea sanoa. Heidän joukossaan kohtaa alkukristillisen nöyryyden, tulee lämmin olo. Mutta Östmanin puheet puistattavat, kokoomushenkeä.

Demarit jo unohtuivat, vieläkö heitä on? Tukehtuneet ylenkatseeseen, Gustafsson, Urpilainen ja Backman.

* * *

Tällä US Puheenvuorolla on lyömätön ansio: kirjoitusten ennakkosuodatusta ei ole. Aika ajoin tänne putkahtaa koskettavia, omaperäisiä näkemyksiä, tuntemuksia ja tunnustuksia. Tämän pääsiäisen aikaan minua on lämmittänyt kaksi kirjoitusta, Jenni Lavikan ja Hanna Huhtamäen.

Jenni Lavikka: ”Mikään ei enää tunnu miltään.”

Hanna Huhtamäki: ”Liitot lipovat vain rikkaiden ahtereita… Minä olen yliopistosta valmistunut osa-aikainen duunari, joka tienaa maksimissaan 1000 euroa kuussa miinus verot niin kuin moni muukin kaltaiseni. (Huom! En saa mitään tukia yhteiskunnalta!) Olemmeko me mielestäsi keskiluokkaa??? ”


Luodaan kansanedustajille uusi oikeushyvä

Myönnetään kansanedustajille oikeus elää Hanna Huhtamäen kuukausituloilla, alle 1000 euroa kuukaudessa. Ehkäpä arkadian mäelle hakeutuisi taas vastatuuleen huutelijoitakin.


Jenni Lavikka: Huudetaan yhdessä vastatuuleen!


Hanna Huhtamäki: Suomi jakautuu kahteen leiriin.

Kuubassa pidetään vaalit. Kaikki ehdokkaat asettaa kommunistinen puolue. Muita ehdokkaita ei ole lupa asettaa. Kuulostaako tutulta? Eroaako menettely eduskunnan puhemiesvaalista? Yksi eroavuus löytyy: Kuubassa kansalaiset tietävät keitä on ehdolla.

Poliitikot vaativat demokratiakasvatusta. Mikä on eduskunnan oma kasvatuksellinen anti? Miten puhemiesvaali ja sen jälkiojennukset näyttäytyvät kansalaisille?

Puhemiehen vaalitilanteessa ei asetettu ainoatakaan ehdokasta, siis avoimesti. Oliko ehdokkaita olemassa, keitä he olivat ja miten heidät oli nimetty? Onko tämä avointa, tasaveroista edustajien kesken? Mikä on informaatio kansalaisille?

Mikä on vastaava menettely normaalidemokratiassa, siis yhdistyksessä, taloyhtiössä, osakeyhtiössä? Ehdokkaat asetetaan vaalikokouksessa ja jokaisella läsnäolijalla on oikeus ehdottaa.

Kunta- ja eduskuntavaaleissa ehdokkaat asetetaan säädetyin menettelyin. Äänestäjällä on edessään ehdokaslista. Eduskunnan puhemiehen vaali on outo kummajainen.

Vielä kummemmaksi vaali ja sen jälkiojennus muuttuu, kun valittu puhemies toteaa ”vaalin tapahtuneen hivenen normaalista poikkeavassa järjestyksessä”. Kunpa olisikin, eduskunnan nykytavasta poiketen normaalidemokratiaa noudattaen.

Jos yhdistyksen tai asuntoyhtiön vuosikokouksessa annetaan ymmärtää, että hallitukseen valitaan etukäteen sovitut, että vain heitä saa äänestää eikä muita saa ehdottaa, miltä se kuulostaisi.

”Minä Eero Heinäluoma vakuutan, että minä puhemiehenä voimieni mukaan puolustan Suomen kansan ja eduskunnan oikeutta valtiosäännön mukaan.”

Viisi minuuttia vakuutuksensa jälkeen Eero Heinäluoma kertoi eduskunnalle ja kansalle, että puhemiehen vaali käytiin normaalista poikkeavassa järjestyksessä. Mikä on se normaali, josta poikettiin? Rikottiinko kenties valtiosääntöä? Ellei rikottu, niin onko olemassa muu ”normaali” valtiosäännön rinnalla tai yläpuolella ja mikä on sen lakiperusteinen oikeutus? Vaatiko puhemies toimimista toisin kuin valtiosääntö edellyttää? Kansalainen ei voi välttyä näin kysymästä. Rikkoiko Eero Heinäluoma puhemiehen valansa heti sen annettuaan? Jos rikkoi, niin mikä on seuraamus, oikeudellinen tutkinta?

Entä voisiko puhemiehen vaali olla aidosti yksilölähtöinen, kokonaan ilman ennakkoehdokkaita, kukin edustaja äänestäisi vapaasti ymmärryksensä mukaan? Saataisiinko avoimen demokraattisesti valittu puhemies tai -nainen? Olisiko tällainen demokratiakasvatusta ja samalla dramaturginen näytelmä kansalle? Voisiko valituksi tulla Markus Mustajärvi? Hänellä olisikin lyömättömät edut puhemieheksi: selkeys, analytiikka, riippumattomuus omavaltaisiksi osoittautuneista isoista ryhmistä?

Mihin yksilöllisyys katoaa eduskunnassa? Eikö läntinen demokratia ole rakentunut yksilölähtöisyydelle? Vaaleissa ehdokkaana ovat yksilöt. Äänestäessään yksilö on yksin ja äänestää yksilöä.

Eduskunta on politiikan monopoli. Usein monopoli on riskialtis ja sokaisee toimijansa. Monopoliin ilmaantuu ”pelisääntöjä” ja ”instituutioita” jotka aletaan mieltää maan tavaksi, oikeutetuiksi ja normaaliksi. Vaalirahojen kohdalla oikeuslaitos juuri tuomitsi maan tavan. Kuka arvioi eduskunnan maan tavan?

Puhemiehen vaaliin Keskusta asetti ehdokkaan normaalidemokratian mukaisesti. Keskustan menettely saattaa nousta demokratian sankariteoksi. Tiilikainen totesi perusteluiksi demokratian toimivuuden, kuulostaa hyvältä. Kohoaako Mari Kiviniemi – tässä yhteydessä – aikamme Jeanne d’Arc’ksi?

Entä se arvokkuus?

Heinäluoma perää edustajilta arvokkuutta. Mistä arvostus kumpuaa?

”Elämiseeni riittää kulukorvaus ja rovastin eläke, edustajan palkkion luovutan kokonaan vanhushoitoon.” Jotenkin näin sanoo varapuhemieheksi valittu Anssi Joutsenlahti.

Te jotka eduskunnassa saarnaatte elämäntapojen muuttamista, maailman ylikulutuspäivää, ottakaa mallia varapuhemiehestä. Luovuttakaa palkkionne omaishoitoon. Säätämänne takuueläke on 700 euroa, vähemmän kuin kulukorvauksenne. Sillä pärjää yksi ja toinen. Vai kiinnostaako teitä enemmän päivän sijoitustuotto, lisää kulutusvaraa Espooseen?

Carl Haglund valitaan Rkp:n puheenjohtajaksi. Haglundin myötä Rkp leimautuu suuren rahan puolueeksi ja vain sellaiseksi. Haglund tuo mieleen viime EU-vaalit. Niissä Haglund ajettiin läpi valtaisalla rahankäytöllä. Uudenmaan lehdet olivat täynnä sivut täyttäviä Haglundin mainoksia. Mietin tuolloin, mikä on Haglundin tausta, mistä nuo rahat tulevat, onko EU-vaali aito jos Haglund läpi menee.

Mainontansa avulla Haglund meni läpi tipauttaen Vasemmistoliiton kokonaan pois EU-parlamentista. Ajattelin tuolloin ja ajattelen yhä, että EU-vaalitulos ei ole moraalisesti legitiimi. Aina Haglundin ilmestyessä televisioruutuun koen, että siinä puhuu yläluokkainen suuren rahan ”EU-poliitikko”. Tänään jokainen hänen sanansa ja kannanottonsa todistaa samaa.

Stefan Wallin kaatui arroganttiuteen, ylimieleen. Ruumiinkieli, eleet, olemus ja teot huokuivat ylimieltä. Koko Kataisen hallitus saattaa ennen pitkää kaatua samaan. Valitkaa vain Haglundeja puheenjohtajiksi ja ministereiksi.

Myötätunnolla ajattelen rannikkoalueen ruotsinkielisiä puutarhureita, kalastajia ja muita. On teillä edusmiehet.

Espoota vastaan minulla ei mitään olisi, mutta hagalundeineen ja haglundeineen Espoo ruokkii pyhäkouluasuun verhoutunutta suuren rahan valtaa ja arroganttiutta.

SDP:n puoluekokous ei tuonut mitään uutta, kirjoittaa Rovaniemen hemmo.

Sama vaikutelma minullakin. SDP on entistä enemmän
– VVO-puolue
– SAK-puolue
– raamisopimuspuolue
– Ilmarisen ja Varman puolue.

Vanha suurituloisia hyysäävä ja instituutioihin kiinnittyvä politiikka jatkuu entistä raaempana. Höttöpuheet kohtuullisuudesta, välittämisestä tai oikeudenmukaisuudesta ovat sataprosenttista höttöä. Käytännössä noilla puheilla ei ole mitään merkitystä, ellei merkitykseksi lueta raa’an politiikan peittelyä.

Vihreät käyttivät puoluekokouksessaan täsmälleen samoja sanoja: kohtuutalous, välittäminen. Yhtä tyhjää puhetta molemmilla.

Politiikan tutkija Timo Tuikka kirjoitti otsikolla ’Puolueet ovat hukanneet itsensä’ HS 18.5.12:

”Onko pian käsillä aika, jolloin kansalaiset kysyvät, mihin he tarvitsevat arvonsa hukanneita puolueita ja ammattipoliitikkoja”.

Udmurdin mummot lauloivat juuri, impivaara Euroopan yllä.

(kirjoitettu Euroviisu- ja sdp:n puoluekokousyönä 26.5. klo 23)
(tunnustuksellista keskustelua US-Puheenvuorossa)

Helena Erosen erottamisvaade on synnyttänyt ajatuksia uuden poliittisen liikehdinnän tarpeesta. Kommentoin aihetta Jouko Pihon blogissa. Tässä kooste.

Näkemykseni on, että perussuomalaisten kannatuksessa keväällä 2011 oli pääosin kyse sosiaalisesta tyytymättömyydestä ja kanavan etsimisestä tälle tyytymättömyydelle. Tämän sosiaalisen protestin yli on nyt kävelty raskaasti. Keskeisin ylikävelijä on Kataisen hallitus ja sen politiikka. Soinille itselleen on – kuten hyvä sanonta kuuluu – jäänyt levy päälle. Sosiaalinen näkökulma on häneltä kadonnut tyystin. Soini on paljastunut Espoon huliviliksi.

Syrjäytymisen ja syrjäyttämisen tunne velloo nyt laajana ja laveana, vailla kanavaa, vailla täsmällistä sisältöä. Hallituksen ”vastuuretoriikalla” tunne ei katoa yhtään mihinkään.

Perinteisellä, ahtaasti ymmärretyllä ”uusi puolue”-mallilla tuskin on hyvää tartuntapintaa. Vähintäänkin siinä pitää olla pohjustuksena uustiedollinen, kansalaisläheinen, sivistyksellinen, talouden perusteisiin porautuva ja globaali ahaa-henkinen innostus.

– Siis, jotta mitä, kysyi Jouko Piho.

Näkemykseni mukaan ihmisillä on paljon syrjäytymisen, voimattomuuden, vetäytymisen, näköalattomuuden tunnetta. Näköalattomuuteen tarvitaan uusia tiedollisia, analyyttisiä avauksia, sanoja, käsitteitä. Kun seuraa eduskunnan keskusteluja, niin usein tulee surkea olo: ministerit myhäilevät aitiossaan ylenkatsovina, itseensä rakastuneina, naureskelevat oppositiolle. Opposition oma esiintyminen on pääosin jankuttavaa ja jää hallituksen ”esityslistan” vangiksi, kinastelee yhdestä asiasta kerrallaan. Laveampia uushahmotuksia, erilaista esityslistaa oppositio ei osaa hahmotella.

Nykyoppositio ei huomaa, mistä hallitus vaikenee. Vaikenemalla tätä maata ja maanosaa johdetaan. Risto Harisalon kirjoitus Aamulehdessä (kuva) on upea kooste siitä, mistä kaikesta hallitus vaikenee kuntauudistuksensa kohdalla. Samoin kehyspäätökseen liittämässään kasvupaketissa hallitus vaikeni piensijoittajien ’perusvähennyksestä’, jota Stadigh oli ehdottanut. Nyt tuulivoiman kohdalla hallitus aikoo leikata kansalaisdemokratiaa, taaskaan oppositio ei huomaa itään. Kaikkien aikojen nössöin oppositio.

Entä hallituksen poliittiset bulvaanit tutkimusmaailmassa? Hallitus tiedotti kehyspäätöksestään Säätytalolla alkaen klo 15, ajoi kiireesti eduskuntaan, klo 16 Urpilainen julisti eduskunnalle: ”kehyspäätös supistaa tuloeroja, näin VATT on laskenut”. Tuon taksimatkan aikanako VATT laski ginikertoimensa, promilleista promilleimman? Valtion harjoittama tutkimus on muuttunut bulvaanitoiminnaksi. Ainoa joka asian edes huomaa on Markus Mustajärvi.

Entä ajatuspajojen valtionavustus? Puolueet omivat senkin itselleen ja vain itselleen. Valtion tukeman e2:n johtaja Karina Jutila halveeraa televisiossa Paavo Väyrystä.

Pirkko Ruohonen-Lernerin suulla lausuttu vaatimus Helena Erosen erottamiseksi on järisyttävä. Mikä on vaatimuksen ja erottamisen juridinen perusta? Jos tai kun erottaja on eduskunta, niin asia on tuhat kertaa kiintoisampi. Entä erottamisen poliittinen perusta ja seuraus? Helena Erosen ympärille on tainnut syntyä kaikkien aikojen nopein (netti)kansanliike Suomessa. Timo Soini vaikenee, niinkö? En panisi pahakseni, jos Erosen erottamisesta alkaisi ei vain Ruohonen-Lernerin vaan myös Timo Soinin lähtölaskenta.

Yllä olevat ovat esimerkin luonteisia havaintoja.

Lähde: Aamulehti 13.4.2012.

Lähde: Aamulehti 13.4.2012.

Kyykyttävää sosiaaliturvaa puretaan, kirjoittaa Outi Alanko-Kahiluoto blogissaan.

Minun päätelmäni on tasan päínvastainen.

Ihmisten elämistä ehdollistetaan entistä enemmän, muun muassa näin:

– Työttömyysturva vähenee 100 päivällä, jos kieltäytyy tarjotuista työllistämistoimista.

– Ansiosidonnainen työttömyysturva porrastetaan työssäoloajan mukaan. Jos työhistoriaa on yli kolme vuotta, saa ansiopäivärahaa 500 päivältä. Jos työhistoriaa on alle kolme vuotta, saa päivärahaa enintään 400 päivältä.

– Ansiodidonnaiselle pääsyä nopeutetaan. Eli yhteiskunta ja ihmisten elämä kiedotaan ”ansioperiaatteen” (= tuloerojen) ympärille vauvasta alkaen. Tästä kietomisesta vihreät vaikenevat visusti, päinvastoin Kataisen hallituksen aikana ovat ylistäneet ansioperiaatetta historialliseksi (Alanko-Kahiluoto, Karimäki, Sinnemäki jne). Siinä heidän tulonjakonsa.

– Terveydenhuolto suunnataan yhä enemmän työterveyden kehittämiseen, vaikka nimenomaan yleinen kansanterveystyö (lisääntyvä eläkeläisväestö ym) on kovaa vauhtia tuhoutumassa. Meidän ihmisten elämä terveyttä myöten ehdollistetaan ”työlle” ja ”työelämälle”. Muut heitetään yli laidan, suoraan sanoen kuolemaan.

Tällainen ehdollistaminen tuo minulle mieleen inkojen ja atsteekkien lapsiuhrit. Ellet kumarra nykyeliiteille (”työmarkkinoille”), veresi valuu alttarille.

Minun perustuslakinäkemyksen ja maailmankuvani mukaan tällaiseen ehdollistamiseen ei ole oikeutta. Oikeutta ei ole eduskunnalla (ilman perustuslain muutosta), ei hallituksella, ei kolmikannalla, ei työmarkkinajärjestöillä, ei puolueilla, ei yhdelläkään kansanedustajalla.

Julkisuudessa on viime päivinä kerrottu henkilöistä, jotka syvästi harkittuaan kieltäytyvät nykyisenlaisesta työelämästä (ei työstä sinänsä omaehtoisena). Juuri näin, juuri näin on tehtävä. Mitä enemmän tällaisia kieltäytyjiä löytyy, sen parempi. Laskekoon ”työllisyysaste” mahdollisimman matalaksi. Tulkoon kieltäytymisestä kansanliike. Se olisi kulttuurin ja sivilisaation elinvoiman merkki.

Sidonnaisuus ulkoa annettuun työhön ja työhön ehdollistaminen on historiassa tai joissain valtioissa asetettu aika ajoin kaiken perustaksi. 1930-luvulla kansallissosialistisen Saksan iskusanana oli suoritusyhteiskunta. Neuvostoliittoa rakennettiin työn sankaruudelle. Samalla tiellä on tänään Suomi, työmarkkinajärjestöt ja Kataisen hallitus. Ennemmin tai myöhemmin, tulos on sama kuin Saksassa tai Neuvostoliitossa. Ne maat tulivat ja menivät.

Läntisen maailman perusjuonteeksi on sanottu vapautta aina Millin ajoista alkaen. Jo aiempinakin aikoina kulttuurien kukoistushetket kumpusivat vapaudesta (edes joidenkin tai lähes kaikkien). Ateenan kukoistus antiikin aikana lienee rakentunut vapaiden kansalaisten vapaille toimille. Samoin renessanssin tieteet, taiteet, kauppa ja kaupungit.

Tänään vapaus on jälleen kerran uhattuna. Uhka tulee työelämään ehdollistamisesta.

Ihminen ei voi itselleen tärkeämpää tehtävää kuvitella tai löytää kuin on taistelu Kataisen hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen vapaudenriistopolitiikkaa vastaan. Meitä ette kyykytä.

Viime aikojen vihastuttavin ja vieraannuttavin ilmiö on ollut eduskuntaan ja hallituspuolueisiin pesiytynyt ylimielisyys. Se näkyy heidän käyttäytymisessään viimeistä piirtoa myöten: kikattelevat, halailevat, ivailevat ja naureskelevat oppositioedustajille. Tämä ilmiö on paha, todella paha.

Kyseessä on politiikan rakenneongelma. Vähemmistön suoja poistettiin perustuslaista. Ihme kun suoja yhä on osakeyhtiölaissa. Viimeinen ulkoinen ja ajoittain arvaamaton pidäke hallituspuolueiden ylivallalta poistettiin kun presidentiltä vietiin oikeus olla mukana hallitusta muodostettaessa tai peräti hajottaa eduskunta.  Tällä hetkellä hallituspuolueiden ylimieltä ei uhkaa mikään, ei mikään.  Se näkyy ja on tuhoisa.

Politiikasta katoaa keskustelevuus, uusiutuvuus ja dynamiikka. Hallitusohjelma on enemmän tai vähemmän hätäpäin kasattu kyhäelmä, joka jäykistää politiikan vuosikausiksi. Ohjelmaa laadittaessa kullekin puolueelle lahjoitetaan keppihevonen, suuri tai pieni, joka yhteishengen nimissä ajetaan väkisin läpi. Järkyttävä esimerkki on tuulivoimatariffi (vihreiden keppi), jolla meidät kaikki pakotetaan maksamaan muutaman suursijoittajan suurtuotto, törkeistä törkein.

Mauno Koivisto teki uroteon katuessaan yliparlamentarismia. Olennaista ei – minun mielestä – ole vahva presidenttiys vaan se että ylimielisyyteen taipuvaisten puolueiden vallalle on tarvittaessa jokin ulkoinen pidäke, olkoon se vaikka presidentti. Nyt sellaista ei ole. Nykyisten kriisien pohjimmaisena syynä niin taloudessa kuin politiikassakin on vallan pidäkkeettömyys.

Parlamentarismi on tyylikäs sana ja sellaiseksi imagoitu. Tänä päivänä parlamentarismiin kätkeytyy pikkudiktaattorien pidäkkeetön valta, pehmennetty diktatuuri.

Mitä lie perussuomalainen (en muista nimeä) tarkoittanut sanoessaan että poistaa varmistimen kuullessaan sanan parlamentarismi. Unohdetaan hetkeksi tunteet, fraasit, hokemat ja mantrat ja kysytään viileällä tutkija-asenteella, voisiko noissa sanoissa olla jotain perää? Ensinnäkin: parlamentarismi on tietyllä tavalla vastakohta kansalaisdemokratialle, ehkä jo vanhakantainen aikansa elänyt kuollut ja epädemokraattinen instituutio. Toiseksi: mikä on parlamentin innovatiivisuus? Onko se ajatuspaja, think tank, tutkimushenkinen instanssi, kansakunnan henkisen ja älyllisen elämän inspiroija? Ei vakuuta, ei innosta. Kolmanneksi: onko parlamentti eturyhmien bulvaani ja samalla myös oman itsensä eturyhmä? Tältä näyttää. Kiistättekö?

Suuressa vaalikeskustelussa 19.1. sivuttiin hallituksen muodostamista keväällä 2011. Paavo Väyrynen moitti ja kysyi, miksi relevantteja vaihtoehtoja ei päästetty edes pohdintaan (esim. sd + ps + kesk). Nyt kun seurataan miten ylimielisellä, lukkiutuneella ja epäanalyyttisellä tavalla hallitus toimii, niin keväisen laiminlyönnin rasite kasvaa päivä päivältä. Tämä havainto saattaa olla presidentinvaalien 2012 merkittävin tulema ja vaikutus riippumatta siitä kuka valitaan niin sanotuksi presidentiksi.

Onko Mauno Koivisto ainoa ajattelukyinen ihminen Suomen politiikassa? Nyt kypsään ikään ehdittyään.

Raamisopimuksella suurituloiset järjestävät itselleen huomattavat lisätulot. Palkankorotusten prosenttiperuste kasvattaa tuloeroja kymmeniä kertoja enemmän kuin ”sosiaaliturva” niitä supistaa.

Sopimuksesta käytettiin eduskunnassa 94 puheenvuoroa. Sana ’prosenttiperuste’ lausuttiin yhden ainoan kerran. Lausuja oli Anne Kalmari. Eduskunta on suurituloisten etujärjestö.

Jutta Urpilainen ja Jyrki Katainen, miksi ette panneet VATTia laskemaan raamisopimuksen tulonjakovaikutusta? Syksyllä olitte ginikertoimesta kovin innoissanne.


52 edustajaa ylisti raamisopimusta, siis palkkaerojen kasvattamista:

Katainen, Urpilainen, Sarkomaa, Rajamäki, Kalli, Uotila, Karimäki, Nylund, Östman, Kiviniemi (oheismoitteita), Tiilikainen, Huovinen, Zyskowicz, Lapintie, Pekkarinen, Rantakangas, Salolainen, Kettunen, Saarinen, Toivakka, Filatov, Kivelä (vahvoja varauksia), Jaskari, Korhonen, Skinnari, Matikainen-Kallström, Kärnä, Myllykoski, Kurvinen, Tölli, Lindtman (ylimielisesti ja toisenmielisiä herjaten), Viitanen, Mäkipää varauksin, Grahn-Laasonen, Mäkisalo-Ropponen, Kalliorinne, Kantola, Männistö, Jaskari (lieviä varauksia), Virolainen, Kärnä, Heinonen, Mäkelä, Mäntymaa, Turunen, Pekkarinen, Mäkinen, Jääskeläinen, Kymäläinen, Autto, Kuusisto, Lipponen.


Kuuluuko valtion maksaa jo herrojen työeläkkeetkin?

Valtion velkaantuessa lisää 7 miljardia vuositasolla on röyhkeää ja moraalitonta käyttää 410 miljoonaa euroa sopimukseen, joka kasvattaa palkkaeroja. Valtion osuuteen sisältyy ansioveroalennus, mikä kasvattaa tuloeroja yhä lisää. Veronalennuksella ”kompensoidaan” työeläkemaksun nosto. Epäsuorasti valtio siis maksaa ja maksattaa sivullisilla liliusten ja ihalaisten työeläkkeitä. Työeläkkeenhän piti olla myöhennettyä palkkaa, nyt siitä tulee lähestulkoon valtionapua. Kenen on valtio?

Vuosikausia demarit ovat (muka) vastustaneet tasaveroja, nyt te siirrätte veroja pois progression piiristä (ansiovero) tehdäksenne tilaa tasaprosenttiselle tel-maksulle. Tekemällä salavihkaisia pikkusiirtymiä vuosien ja vuosikymmenten ajan, niistä tulee valtavirta. Ilkka Kantolan väite, että valtion panos 410 miljoonaa on tuottava investointi, on pohjoiskorea-tasoa.

 

Ihanat naiset eduskunnassa

Pienipalkkaisten naisalojen näkökulmasta raamisopimusta moittivat Anne Kalmari, Elsi Katainen, Aila Paloniemi ja Mari Kiviniemi. – Anne, Elsi, Mari ja Aila, te ihanat naiset eduskunnassa (uskaltaisipa kukkia lähettää).

 

Eikö palkkasegregaatio kiinnosta? 

On muotia olla huolissaan asuinalueiden eriytymisestä Helsingin seudulla (segregaatio). Sen sijaan segregaatio palkkojen, tulojen, varallisuuksien ja aktiviteettien suhteen ei teitä kiinnosta. Päinvastoin, hekumoitte palkkaerojen kasvattamisella.


’Raamisopimus on hyvä kaikille’ – ’julkisen alan kattavuus 100 %’

Annika Lapintie sanoi: ”Raamisopimus on hyvä kaikille suomalaisille juuri tällaisessa tilanteessa.”
Timo Heinonen sanoi: ”sopimuksen sisällä on 100 prosenttia julkisen puolen työntekijöistä.”

– Valhetta ja vielä kerran valhetta. Tässä muutama peruste:

1) Matalapalkkaisten naisalojen sekä muiden pienipalkkaisten ja palkattomien syrjäyttäminen. Heitä (siis meitä) voi olla kansasta jopa 90 %. Ja te puhutte ”hyvästä kaikille”. Te pilkkaatte meitä. Tervetuloa Wall Street -liike.

2) Kuvan 1 (alla) asiallisuudessaan liikuttava teksti. Missä on vasemmisto, missä on ay-liike, ei ainakaan pienipalkkaisten asialla.

3) Raamisopimus saattaa hyvinkin kääntyä katastrofiksi julkiselle taloudelle (kuva 2 alla).

4) Ei tarvitse mennä eduskuntatalosta ulos kumotakseen Lapintien ja Heinosen väitteet. Eduskunnan virkamieslain alaisena on satakunta työntekijää, joiden reaalipalkkaa on 5 vuoden aikana laskettu 20-30 %, osa oli alunperinkin pienipalkkaisia. Sopimuskorotuksenne eivät heitä ole koskeneet, ei yleis- eikä mikään muu korotus. Lukeudun itse heihin, minulla ei ole hävittävää, voin ajatella vapaasti. Me neljännesleikatut emme kuulu sopimustenne piiriin, emme kuulu joukkoonne, emme kuulu tähän yhteiskuntaan. Teidän Suomenne ei ole meidän suomi. Pitäkää hyvänänne. Taksi kohti Linnaa odottaa (6.12.), TV-kamera käy.


Antti Lindtman todisti: me olemmekin rakkikoiria

Lindtman opasti Kimmo Tiilikaista: ”karavaani kulkee ja opposition koirat haukkuvat … ei tuo rakkikoiran rooli teille sovi”.  (huomautus: minä, tämän kirjoittaja en ole kepulisti)


Kenen sopimus?

Pentti Kettunen: kaikki kansalaiset eivät ole raamisopimuksen piirissä.
Anne Kalmari: Missä olivat tupopöydästä pienituloisten asiat … prosenttiperusteisesti jäädään jälkeen.


Mihin vaaliprotesti katosi?

Päivi Lipponen: ”Suomen suunta todella muuttui viime vaaleissa … paluu sopimusyhteiskuntaan.”

– Vaalit 2011 olivat protestivaalit. Miten se protesti näkyy raamisopimuksessa? Ei vähääkään. Päinvastoin, raamisopimus on suurituloisten mielivaltainen kaappaus. Te, lipposet ja muut, poljette kevään protestin, vaalit ja demokratian jalkoihinne vielä tekoanne kehuen. Olette ylimielisistä ylimielisimpiä.


Epä-älyllinen kosmetiikka

Lea Mäkipää: ”pienet kosmeettiset parannukset, isyysloman pidentäminen ja vuorotteluvapaa, ovat ihan hyvä asia, mutta…”

– Sarkomaa, Karimäki, Mäkelä, Kymäläinen, ties muutkin ratsastivat kosmetiikalla. Oheiskosmetiikan (toki hyviäkin asioita) taakse vetäytymällä välttyy laajempaa ja syvempää analyysiä vaativilta kysymyksiltä koskien prosenttilinjaa, palkkaeroja, tulonjakoa, yhteiskunnan hajoamista, katkeruutta sekä palkankorotusten ja uuden velan moraalia ylipäänsä. Epä-älyllisyys, suhteellisuudentajun puute ja enkelimäiseksi heittäytyminen vie uskottavuuden edustajalta ja asiasisällöltä.


Vihreiden hämmästyttävä vaade: keppiä kansalle

Raamikeskustelun hämmästyttävin vaade tuli vihreiltä, vpj Johanna Karimäen lausumana:

”Tämä raamisopimus on helpotus koko Suomen kansalle ja kiitos kuuluu kaikille osapuolille … Onko hallituksen piirissä pohdittu mahdollisia porkkanoita, mahdollisia keppejä, että ikääntyvät ihmiset saadaan pidettyä työelämässä.”

– Arvoisat vihreät, teillä ei ole oikeutta ”pitää” meitä yhtään missään eikä osoitella meitä kepeillä. Meillä on itsemääräämisoikeus, vai eikö ole? Vihreiden herra-asenne on kiehunut yli. Keppi-vaade oli raamikeskustelun röyhkein vaade, orjuuttava. Asennemielessä kepitys ei eroa islamilaisesta kivityksestä. Keppi ja kivi, yksi ja sama. Vihreää monokulttuuria.  

– Arvoisat vihreät, arvoisa edustaja Karimäki, tuo yksi sana, keppi, jonka eduskunnassa lausuitte, on Sarajevon laukaus. Tämä sota käydään loppuun asti. Tähän aiheeseen palaan.


Eheyttä vai sotia Euroopalle?

Anni Sinnemäki ja demarit ovat ehdottaneet valtion budjettia ja raamisopimusta malliksi muullekin Euroopalle. Jos näin kävisi, raamisopimus ei hajottaisi vain suomalaista yhteiskuntaa vaan myös EU:n. EU:ta on sanottu rauhan projektiksi. Suomen prosenttilinjalla Eurooppa ajautuisi ei valtioiden välisiin vaan väestöryhmien välisiin ja yhteiskuntien sisäisiin sotiin. Ensi askelmat Välimeren maissa ja Englannissa on jo otettu.


Suurituloisten hyväksi viritetty lottomylly, muut yli laidan 

Vallankäytön rakenne Suomessa on suurituloisten hyväksi viritetty lottomylly. Taustalla odottaa piilosuunnitelmia, joiden palasia viedään läpi otollisina hetkinä. Varallisuusvero poistettiin tupon avulla, Sata-komitea mitätöitiin sosiaalitupolla, nyt raamisopimus, ansioveroalennus jne. Yliopistoihin on piilosuunnitelmia laatimaan ripoteltu ”hyvinvointiprofessoreita” esim. Juho Saari Kuopiossa.

STTK:n Mikko Mäenpää kirjoitti 29.11. HS:ssä:

”Suomi on tekemässä lähiaikoina suuria ratkaisuja kestävyysvajeen hallitsemiseksi, hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden uudistamiseksi ja ennen kaikkea kasvun lähteiden löytämiseksi. Näillä asioilla on vahvat kytkennät työmarkkinapöytiin.”

Mitä ovat ”vahvat kytkennät työmarkkinapöytiin”. Jyrki Katainen vastasi 29.11. eduskunnassa:

”Nämä toimenpiteet, joihin hallitus on osaltaan valmis ryhtymään, eivät ole irrallisia tai hetkessä keksittyjä toimenpiteitä, vaan ne ovat olleet hallituksen työlistalla muutoinkin siinä mielessä, että olemme ajatelleet, että nämä toimenpiteet olisivat niitä oikeita rakenteellisia parannuksia ja että olemme niihin valmiita, mikäli meillä mahdollisuus niihin on. Nyt tämä raamiratkaisu tämän mahdollisuuden tuo, eli järkevä palkkaverotus, järkevä yritysverotus ja työvoimapolitiikan vahvistaminen, nämä kaikki, ovat rakenteellisesti järkeviä toimenpiteitä, ja nyt meillä on mahdollisuus näihin toimenpiteisiin tarttua.”

Sosiaalitupolla estettiin vähäosaisten asemien parantelu. Raamisopimuksella ei ainoastaan estetä hyväosaisten etujen leikkauksia vaan niitä jopa parannetaan. Lauri Ihalainen, varmaan Juho Saaren ja muun akateemisen viisauden tukemana, viimeistelee sosiaalitupo kakkosta. Kaikki valta ja rahat työeläkeyhtiöille, näille kasvuyrityksille.

Samaan aikaan nuorten toimeentulotukea leikataan, meidän palkkoja on jo alennettu kymmeniä prosentteja ja nyt meille vaaditaan vielä keppiä (vihreät). Jokohan meno riittäisi.

Eduskunta six packeineen on elimellinen osa sulle-mulle-keppi muille -verkostoa. Ari Alsio kyseli rakenteellisen korruption perään. Korruptio-sana voi olla ahdasmääritteinen, mutta lopputulema on täsmälleen sama. Ottakaa te, niin mekin saamme.

 

Arkadianmäen vihapuhe

Me jotka emme ole sopimustenne ja suomienne piirissä, koemme hekumalliset puheenne, toinen toistenne kiittelyt vihapuheena. Näin koettuun meillä on oikeus, jota ette edes te, arvoisat edustajat, meiltä voi pois ottaa. Ellette ota kaikkea.

Eduskunnassa 29.11.2011 käyty keskustelu raamisopimuksesta

Kuopiolaispapista Kimmo Kivelästä on tullut Toivon Valo eduskunnassa. Vihdoin löytyi edustaja, joka lausuu totuuden. Näin lausui pappi:

”Tällainen ulkoistaminen on osa uusliberalistista ajattelua, joka on tullut tuhoisana ja rappeuttavana julkiselle sektorille. Virtaviivaistamista on se, että joukko-osastojen kaikki toiminnot ja henkilöstö ovat sen komentajan ja komentajaa palvelevan esikunnan johtamia. Tällä toimenpiteellä ei tulla saamaan säästöjä vaan lisämenoja, katkeruutta ja työpahoinvointia. On käsittämätöntä, että vasemmisto hallituksessa on ollut hampaaton tämän asian osalta. …On järjetöntä, että säästöjä haetaan tällä tavoin pieni-, matalapalkkaisen naistyövoiman kustannuksella. Tässä loukataan ihmisarvoa. … Puolustusvoimien kokoon nähden on suhteettoman paljon korkeita upseereita eversteistä kenraaleihin. Vähempikin riittäisi.”

Kerrankin oikeita sanoja: ihmisarvo, tuhoisa, rappeutus, katkeruus, työpahoinvointi.

Julkishallinnossa on toimittu juuri näin. Virastoissa on päällikköä kuin meren mutaa. He nostavat itse omia palkkojaan ilman rajaa niin että juurelta katsoen huimaa. He ajavat ulos ’reunaväkeä’ saadakseen tilaa omille palkoilleen. Useimmista päälliköistä on järkevälle ja luovalle työnteolle pelkkää haittaa. Siinä meidän valtio.

Jos julkishallinnossa pitää säästää, niin leikattakoon yläpään palkkoja 30 tai 50 %. Prosenttilinjalla ja progressiivisesti, pienempiä vähemmän tai ei lainkaan, isompia enemmän.

Markus Mustajärvi (vasryhmä) sanoi armeijan ruokahuollon yhtiöittämisestä näin:

”Ensinnäkin palkat alenevat vanhoilla työntekijöillä neljän vuoden kuluttua 200 euroa kuukaudessa ja uusilla heti. Vuosilomat lyhenevät, niiden vaikutus on 6 prosenttia vuodessa, ja lyhyemmän jakson työajan hyöty katoaa pidempien tasotusjaksojen vuoksi olemattomiin. Työaikakorvaukset alenevat, sen vaikutus on 8 prosenttia vuodessa. Sairausajan palkka, niiden vaikutus ja muiden tekijöitten vaikutus on vähintään 2 prosenttia. Kun tämän ynnää yhteen, niin ale yhteensä vanhoilla työntekijöillä on 3 500 euroa vuodessa ja uusilla työntekijöillä liki 6 000 euroa vuodessa. Eli järkyttävää kohtelua, jos tämä toteutuu.”

Hanna Mäntylä (ps) sanoi näin:

”Toisaalta ihmettelen myös sitä, että hallitus, joka kyllä moniin muihin asioihin vaatii hyvin kiivaasti ja kovaan ääneen tasa-arvoa ja yhdenvertaista kohtelua, kuitenkin tässä asiassa on valmis polkemaan näiden pienituloisten naisten asemaa.”

Kokoomuksen Sofia Vikman moitti Kivelää ja muita kokonaisnäkemyksen puutteesta. Aivan.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kirjoitti blogiin tekopyhän ylistyksen kuinka yhtiömuoto turvaa hyvän henkilöstöpolitiikan. Vihreiden puheet ovat suurpatruunoiden puhetta.

Viime vaalikaudella työministerinä oli vihreiden Anni Sinnemäki. Eduskunnan työelämävaliokunnassa vihreitä edusti Johanna Karimäki. Muutaman kerran yritin virittää heille keskustelua ihmisarvoa loukkaavasta henkilöstöpolitiikasta valtiolla. Ei pienintäkään vastakaikua, ei pienintäkään. Silloin tiesin, vihreiden puoleen on turha kääntyä.

Eduskunnan kyselytunnilla työministeri Sinnemäeltä kysyttiin THL:n irtisanomisista. Sinnemäen vastaus oli kylmä, siitä huokui henki ’valtion väki menköön minne tahansa’.

Onneksi eduskuntaan putkahti yksi ymmärtäjä, Kimmo Kivelä (ps). Kiitos.

Eduskunnan keskustelu puolustusvoimien ruokahuollon yhtiöittämisestä

Onko populismi (antielitismi) myönteinen reaktio politiikan tyhjentymiseen ja luottamuskatoon? Onko populismi politiikan paluuta vai taantumuksen voittokulkua? Ovatko vasemmisto ja oikeisto korvautuneet populisteilla ja paternalisteilla? Onko populismi rakkaan Euroopan uusi aave? Pitääkö muukalaisvastaisuuden kasvusta huolestua?

Tällaisiin kysymyksiin etsittiin vastauksia Ideoiden taistelu -tapahtumassa (kuva).

Times-lehden kolumnisti Mick Hume sanoi moneen kertaan, että populismin kasvualustana on Euroopan Unionin antidemokratia, keskittyneisyys ja vanhoillisuus.

Unkarilaisen median ja taiteen professorin Ferrenc Hammerin mielestä populistit eivät ole pelkästään väärässä. Kansa ei ole saanut sanoa kantaansa. Analyysiä on tarkennettava, on erotettava populismin eri juonteet.

Nainen yleisöstä kysyi: Miten te määrittelette demokratian? Eikö demokratia tarkoita ihmisten kanssa puhumista? Populistithan tekevät juuri niin.

Nuori poika yleisöstä: on naurettavaa puhua populismista. Populismipuhe on median nostattamaa, ääriesimerkkinä Ruotsi.

Suomessa populismin tutkijoita on ripoteltu yliopistoihin. Laura Parkkinen Turussa, Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissakin joku tutkii populismia työkseen. Yhteistä heille näyttää olevan yksiniittinen ennakkoasenne: populismi on paha.

– Toki populismi voi olla pahaakin, mutta se kuvastaa myös ihmisten syrjäytymistä,  ahdistusta, vaikeuksien kokemista, politiikan koskettamattomuutta. Tässä mielessä populismin voisi nähdä kajastuksena politiikan sisällön muutostarpeesta.

Jos tutkijat olisivat viisaita eivätkä eliittilähtöisiä syyllistäjiä, he tutkisivat populismia positiivisella asenteella, etsien demokratian uusia käytäntöjä. Tässäpä tuleekin mieleen Helena Erosen blogiehdotus, että kansalle on annettava oikeus äänestyksellä kumota eduskunnan päätös. Onko sekin populismia?

  klikkaa

Katsoin pätkiä eduskunnan keskusteluista. Puistatti. Ensin Timo Heinosen lausumat perussuomalaisten vaihtoehtobudjetista (2.11.). Toiseksi Maria Guzenina-Richardsonin vastaukset kyselytunnilla; omaishoitajuutta koskevan asiasisällön puute peittyi puoluekinasteluun. Vaikutelmaa pahensi kollegoiden myhäily vieressä, Henna Virkkusesta alkaen.

Poimintoja Timo Heinosen lausumista:

– jos kaikki puhuisivat niin kuin perussuomalaiset, höttöä ja tyhjää, niin ei tässä maassa mitään tapahtuisi. Itse asiassa nämä tyhjät lupauksenne ovat epärehellisintä, mitä voi suomalaisille tarjota.
– teidän veroratkaisunne ovat sellaisia, että ne rapauttavat kasvua, ja on hyvin hötön päälle rakennettu tuo teidän varjobudjettinne.
– tuo teidän paperinne on sellainen, että on onni, että te ette lähteneet hallitukseen. Te halusitte jäädä oppositioon huutelemaan puskista, ja se sopii teidän puolueellenne hyvin.

Kyselytunnilla 3.11. keskustan edustajat kimpaantuivat Guzenina-Richardsonille. Tähän tyyliin:

– teidän vastauksenne on aivan liirumlaarumia alusta loppuun. (Anu Vehviläinen)
– Jestas, mitä höpöhöpöä. Minä hämmästelen, ministeri Guzenina-Richardson, että en saanut vastausta siihen kysymykseen, mitä te lupaatte omaishoitajille, muuta kuin näitä iänikuisia kehittämis- ja selvittämisohjelmia. (Annika Saarikko)

Tällaisia keskusteluja kuunnellessa alkaa pohtia, eikö eduskunta voisi keskustella tiedeyhteisön lailla. Syventyä asiasisältöön, nostaa esiin eri puolia valaisevia aineistoja ja näkökulmia, keskustella toisiaan kunnioittaen, kuunnellen ja hiljentyen, myöntäen ja ymmärtäen että ainoaa oikeaa näkemystä ei välttämättä ole.

Voisiko politiikka olla älyllistä? Sellaista mistä sivullinenkin (kansa) nauttisi ja saisi virikkeitä.

Seuraava sivu »