Puoluetuki


Selasin kaksi aamun lehteä (HS, Keski-Uusimaa). Tuli surullinen olo. Hirvittävä rahan käyttö lehti-ilmoitteluun. Eräiden ehdokkaiden kohdalla on mielestäni kyse taantumisesta. Vuoden 2007 vaaleista jäi mieleen henkilöitä jotka vetosivat ihmisiin olemuksellaan. Nyt samat tyypit turvautuvat mittavaan lehti-ilmoitteluun, ties kymmeniä kertoja sama ei aivan pieni ilmoitus. Sama hymynaama, samat ”puolesta” fraasit. Minulle lehti-ilmoitus viestii etäisyydestä. Ehdokas on jossain kaukana, mistä hän ”viestii” ja yrittää ”vietellä” (äänestämään). Ei onnistu, ainakaan minun kohdalla, päinvastoin.

Puolueiden listoilta ja tapahtumista on jäänyt mieleen henkilöitä ”tuotapa olisi kiva äänestää”. Kun sama naama ilmestyy mittavana lehtien palstoille niin siinä meni sekin äänensaaja.

Pakostihan lehti-ilmoittelulla ääniä kertyy. Mutta kun ajattelee vaalien jälkeistä aikaa, niin rahakkaalla, etääntyneellä ja epäpersoonallisella sanomalla läpimenneet eivät ole minun arvostuslistani kärjessä, kaukana siitä. Mieluummin kuljen ohi. Haen yhteistyökumppaneita vaatimattomilta tahoilta joilla on asiasisältöä eikä fraseologista hömppää.

Lehteä selatessa ensimmäisenä pisti silmään vihreiden valtaisa rahan (ja paperin) käyttö. Satunnaisessa järjestyksessä: Soininvaara, Puoskari, Brax, Karimäki, Sinnemäki, Kousa, Alanko-Kahiluoto, Hiilamo, Mikkola jne jne. Voisi kysyä, onko tämä ”vihreän ideologian” mukaista? Mikä on perimmäinen motiivinne? Onko se kuten kokoomuksen (ja Yrittäjäin) Eero Lehdellä: kansanedustajuus on maailman helpoin ja kivoin ja vielä hyväpalkkainen ”työ”, kunhan vähän jutustaa.

Valtaisan rahan käyttäjiä on monia muitakin: Kiviniemi, Katainen, Rossi, Vapaavuori, Männistö, Kauma, Asko-Seljavaara, Stubb, Zyskowich, Pelkonen, Jungner, Torsti, Salolainen, Laaninen, Thors, Räty, Wallin, Arhinmäki, Eerola, Hetemaj jne. jne.

Ja te kehtaatte kysyä, mistä ärtymys, ties tulkoon viha politiikan kentillä johtuu. Ja vielä tuomitsette ärtymyksen.

Saanko sanoa mitä ajattelen: hävetkää.

Eduskunnassa aiheena oli gallupit ja politiikka. Kukin puolue kommentoi, vihreiden kommentit jäivät askarruttamaan.

”Puolueilla ei ole muita keinoja kansan mielipiteiden tietämiseksi kuin gallupit”, kommentoi vihreiden Johanna Karimäki. Näinkö todella on? Esitän muutaman ehdotelman, joilla vihreät ja muut voisivat täydentää galluppolitiikkaansa.

1 ) Nettipohdinnat.

Jos gallupit ovat ainoa keino kuulla kansaa, niin tämä todistaa, että puolueet eivät noteeraa nettipohdintoja. Gallupit eivät ole syvällistä analyyttistä tietoa, ne eivät kehittele uusia näkökulmia tai uusia kysymyksiä, eivät uudista politiikkaa. Nettikeskustelut olisivat (periaatteessa) mainio oppimisalusta avoimelle keskustelulle ja yhteiskunnalle, mutta edustuksellinen demokratia torjuu oppimisen mahdollisuudenkin. Politiikka nähdään pelinä annetuilla pelimerkeillä. Kokevatko he netin kilpailijakseen, elinkeinonsa vaarantajaksi? Mikä lie Jyrki Kasvin motiivi ollut, kun hän syksyllä 2010 blogissaan pilkkasi (linkki) kansanedustajien palkankorotusta moittinutta nettiaktiviteettia. Samansukuisia näkemyksiä esitti peräti eduskunnan puhemies. Näinköhän eduskunnan arvostus kasvaa?

2 ) Puhunta, kanssakäyminen.

Luonnollisin tapa kuulla ihmisiä on puhua heidän kanssaan. Edustuksellisuus (eduskunta) eriyttää ”päättäjien” ja muiden välin, luo segregaatiota. Metropoliselonteon yhteydessä eduskunnassa oltiin huolissaan segregaatiosta asuinalueiden välillä. Nykymuotoinen politiikka on myös segregaation lähde. Kuinka moni edustaja alentuu blogeissa tai muutoin käymään keskustelua ”ulkopuolisten” kanssa? Vaalien alla jotkut toki tuovat itseään esille kerran päivässä.

3 ) Eduskunnan täysistunnot ja kansalaiskeskustelu.

”Valiokuntatyö ei ole mediaseksikästä, mutta se on fakta” (Karimäki). – Miksi täysistuntoja ei käytetä kansalaiskeskustelun osapuolena ja virittäjänä? Edustajahan voisi toimia kuin Sokrates, tulla (kuvaannollisesti) kadulle, puhua kansalle, villitä, esittää ainekset, analyysin ja kysymykset, virittää pohdintaa. Nyt eduskunta piilottaa syvällisyytensä valiokuntien salaisiin pöytiin, täysistunto on enimmäkseen nokittelevaa teatteria. Eduskunnan tarkoitus pitäisi ymmärtää uudella tavalla, muuttaa työtapoja, vähentää lakien säätelyä, ehkä unohtaa koko lain käsite. Esim. 20.1. oli aiheena kulttuuri, 95 % edustajista pötki loukkoihinsa vaikka aihe olisi mitä herkullisimmin koskenut kansakunnan kulttuurista olemista (vertaa 1800-luku).  Ei kulturellia väkeä, miten liekin valikoitunut. Miksi he siellä ovat?

4 ) Demokratian innovaatiot.

Åbo Akademi on tehnyt osallistuvan demokratian ja kansalaiskeskustelun kokeita. Tulosten kerrotaan olevan rohkaisevia, tavalliset ihmiset pystyvät korkeatasoiseen keskusteluun, tietotaso kasvoi, luottamus eduskuntaa ja poliitikkoja kohtaan lisääntyi.

Pari vuotta sitten eduskunta keskusteli innovaatioista (selonteko). Edustajat, oletteko innovatiivisia omassa asiassanne, demokratian kehittämisessä? Vai onko innovaationne se, että segregoidutte (sulkeudutte) ja estätte muiden mielen ilmaisut jopa ulkona pakkasessa, kadulla, eduskunnan edustalla. Eihän Suomen pitänyt Valkovenäjä olla.

Demokratian innovaatioita tutkiva Darmstadin teknisen yliopiston professori Brigitte Geissel oli Turussa käydessään sanonut: ”Vanhat edustusdemokratiat ajautuvat ongelmiin. Poliittisia eliittejä ja instituutioita kohtaan kasvaa epäluottamus. Kansa epäilee edustusjärjestelmän kykyä hallita monimutkaisia yhteiskuntia ja ratkaista nykyongelmia. Monet kansalaiset, poliitikot ja politiikan tutkijat asettavat toivonsa demokratian demokratisointiin. Poliittiseen tahdonmuodostukseen ja päätäntään kansalaisia osallistavien innovaatioiden uskotaan parantavan demokratian laatua ja poistavan poliittisen apatian ja tyytymättömyyden.”

5 ) Politiikkaseteli.

Setelit ovat muotia: palveluseteli, liikuntaseteli, lounasseteli, kulttuuriseteli. Miksei politiikkaseteli (linkki)? Jaetaan kansalaisille tietty raha korvamerkittynä politiikkaan: jäsenmaksuihin, ostoksiin, avustuksiin, lahjoituksiin, seminaareihin. Rahojen ohjautuminen kertoisi kansalaisten mielipiteen, ei siihen gallupeja tarvita. Perusteena valinnanvapaus kuten muissakin seteleissä. Valtion kautta maksetussa puoluetuessa valinnanvapaus ei toteudu. Puolueet päättävät rahanjaosta itselleen, uskomatonta, missä on jääviys. On luotava politiikan markkinat kuten kuntiin vaaditaan luotavaksi palvelumarkkinat. Politiikkaseteli korvaa puoluetuen.

6 ) Puoluetuki ja kansan kuuleminen

Gallupitko siis ovat ainoa keino selvittää kansan mielipide! Puolueet, millä rahoilla te gallupeja teetätte? Puoluetuella. Puoluetuki on ihmisten suoran kohtaamisen ja kansalaislähtöisen politiikan korvike ja tuho. Siitä on lyhyt matka ylenkatsantaan. Ainoa johtopäätös: puoluetuki on lakkautettava, viimeistä senttiä myöten, meidän kansalaisten onnen nimissä.

7 ) Kärpäsestä härkänen, niinkö?

Näin sanoisi Mari Kiviniemi. Asia ei ole näin kevyt. Parhaillaan muotoutuu demokratiaa murentava rintama, perusteena talouskriisi ja ”kestävyysvaje”. Huudetaan kuria, kuntien itsehallinnon purkamista, kehyksiä kunnille mutta ei tel-rahastoille, asiantuntijaneuvostoja, VM perää avukseen uusia sääntöjä juuri kun se normitalkoilla purki muiden vallan. Vaatijoita ovat – muutaman mainitakseni – Etla, EK, VM, Veronmaksajat, VTV, eduskunnan puhemies. Demokratiaa murennetaan juuri kun demokratiainnovaatioita olisi tarjolla.

8 ) Paikallisgallupeilla siltarumpuja

”Kuinka moninaisin tavoin gallupeilla voidaankaan hämätä, luotan silti” (Karimäki). Ja heti perään: ”Espoon metro oli vaikuttava päätös, oli aikakin, kuultiin juuri alkupaukku, ilman median ja gallupien tukea metropäätös olisi ehkä jäänyt syntymättä.” – Paikallisgallupeillako metropäätös mahdollistettiin? Ei metro ole metropolin asia, sitä maksatetaan Lapin noidillakin. Politiikka kaipaa analyyttisempää otetta.

9 ) Kirjallisuuden tutkijat työharjoittelijoiksi eduskuntaan.

Puhua ja kirjoittaa niin että lukijat tempautuvat mukaan, kommentoivat, esittävät näkökulmia, että syntyy vastavuoroinen kierre – sellainen ei ole helppoa, vaatii opettelua. Onneksi eduskunnalle tarjoutuu juuri nyt laadukas opetuspaketti, kun Helsingin, Joensuun ja Jyväskylän yliopistoista vapautuu työttömiksi kirjallisuuden ja filosofian tutkijoita – kiitos eduskunnan ja kiitos yliopistolain. Aktivoikaa heidät Elyn kautta kuntouttavaan työhön, kuuden kuukauden työharjoittelu eduskunnassa ilman korvausta. Elleivät suostu niin leikkaatte säätämänne lain mukaisesti viimesijaista turvaa. Heidän tet-tehtävänsä on opettaa edustajille kansalaiskeskustelua ja kansalaiskuulemista taiteen ja filosofian avuin. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaanto on kerrankin kohdallaan. Hankkeen mitattava tulostavoite on keskusteleva demokratia (Habermasin diskursiivinen demokratia). Hankkeen johtoryhmäksi valittaneen alan asiantuntijat eduskunnan työelämävaliokunnan pj Arto Satonen ja jäsen Johanna Karimäki.

Osmo Pekosta mukaillen voimme kysyä, mikä on veropolitiikan epistemologia eli tiedonmuodostus. Miten kuvataan toimintaympäristö, mitä nähdään ongelmiksi ja mitä tavoitteiksi? Keitä pidetään veropolitiikan tietäjinä? Poliittisuus on syvällä tietoperustassa.

Hetemäki, vihreät, SAK ja Sorsa – mikä heidän veromietintöjään yhdistää? Laitoskeskeisyys. On vahvistettava valtiota, on turvattava talouskasvu, yritysten menestys, kilpailukyky, hyvinvointi, palvelut, ilmasto, on työllistettävä, työeläkejärjestelmään ei saa koskea. Tietäjät ovat itsekin laitoksia, saavat varansa virkapalkoista, puoluetuista, verotuista, valtionavuista. Laitosten vakaus on elämän suola. ”Ainoa korrekti on valtio, ei yhteiskunta”, sanoi professori Juho Saari eduskunnan Tutkas-seurassa 1.12.

Hetemäen veroryhmä katsoo maailmaa yritysten kautta. Veropolitiikan tavoite on yritysten ja talouden kasvu. Kansan on määrä ohjautua yritysten työvoimaksi.

Voitaisiinko veropolitiikka rakentaa muista lähtökohdista? Teemme ajatuskokeen. Heittäydymme nominalisteiksi: maailman perussubstanssia ovat yksittäiset ihmiset, eivät laitokset, ei valtio, eivät yritykset. Veropolitiikan tavoitteistoksi saamme seuraavanlaisia aineksia:

  • Ihmisten voimautuminen ja omaehtoistuminen
  • Voimavarojen käytettävyys suoraan, ei yhtiö- tai valtiovälitteisesti
  • Osallisuus elämän aktiviteetteihin ja tuotantoon
  • Kohtuullisuus. Aineksia antiikista ja degrowth -ajattelusta
  • Talouden, työelämän ja politiikan demokratisaatio
  • Ekologisuus kansalaisten omien aktiviteettien kautta, ei vero- ja hintapoliittisena ohjailuna ylhäältä
  • Uudenlaisten elinkeino- ja elämänmuotojen edistäminen (osallisuus, henkilö ja ääni, oy vai osuuskunta)
  • Liiketoimintojen säätely ja hallinta (finanssit, pankit, arvopaperit)

Työ ilman työnantajaa
Hetemäen, Sinnemäen ja Kianderin johtava arvo on ”työllistäminen”. Entä jos ihmisiä ei pidäkään ”työllistää”. Ihmisten on saatava itsellistyä, omaehtoistua. Verotus asettuu uuteen kontekstiin.

Palkkatyöyhteiskunnan aika alkaa olla ohi. Näin väittää viiden tutkijan kirja Radikaaleinta on arki. Vähintään miljoona kansalaista elää jo nyt epävarmuudessa (Anna Kontula). Itsensä omaehtoiset työllistäjät muodostavat innovatiivisen verkoston, vaihtelevuus synnyttää kulttuurista ja liiketoiminnallista luovuutta. On tuettava työvoiman pakoa palkkatyöläisen epäitsenäisestä asemasta, ei ikuistettava palkkatyötä – tämä on kirjan toive vasemmistolle.

Palkkatyöyhteiskunnan murentumiseksi palkkaveroa on viisasta nostaa, ei laskea (olen itse palkkatyöläinen). SAK:n ehdotus uudesta progressioportaasta yli 150 000 ansaitseville on oikeansuuntainen, mutta vaatimaton. Palkkaveron progressio edistää kohtuullisuutta hyveenä.

Nykypoliitikot laidasta laitaan puhuvat työn verotuksen keventämisestä. Tähän puheeseen peittyy kysymys palkkaeroista ja eläkekatosta. Poliitikot, virkamiehet ja toimitusjohtajat ovat itse isotuloisia eli puhuvat omassa asiassaan ja omaan pussiin.

Veroalennusten peruuttaminen

USAssa suurituloisten veroalennukset toteutettiin määräaikaisina. Miksi näin ei tehty Suomessa? Valtion jouduttua umpikujaan on luontevaa peruuttaa kaikki palkkaveroalennukset ja -vähennykset 5 tai 10 viime vuoden ajalta. Staattisesti laskien valtion velkaongelma poistuu tällä teolla. SDP:n Jouni Backman sanoi televisiossa 2.12. kuluvan vaalikauden veroalennusten olevan 9 miljardia. Valtion vuotuinen lisävelka on täsmälleen sama. Valtion velkaongelma on sinivihreän veropolitiikan tuotos ja vain sitä.

Palkkaverojen nostolla edistetään myös demokratiaa. Perustuslainvastainen työmarkkinajärjestöjen valta poliittisen demokratian yli on kummunnut palkkatyöyhteiskunnasta tuottaen ansioerot vailla rajaa. Tämä ansioton valta ansaitsee murentua.

Henkilötason vai yhteisötason verotus?

Hetemäen veroryhmä pitää listayhtiöiden osakkaita merkityksettömänä joukkona, he eivät vaikuta yhtiön toimiin, investointeihin eivätkä talouden kasvuun. Ryhmä esittää painopisteen siirtoa yhteisöverotuksesta henkilötason (osinko)verotukseen. Eikö pitäisi toimia juuri päinvastoin: voimistaa yksilöitä, ovatpa he osakkeenomistajia tai muita. Talouden yhteisöt – osakeyhtiöt, yritykset, valtio – ovat käyneet ylisuuriksi suhteessa ihmisiin. Yhteisöveroa pitää mieluummin nostaa kuin laskea.

1980-luvun alussa yhteisövero Suomessa oli 60 prosentin tuntumassa, nyt kinastellaan pitääkö sen olla 22 vai 24 vai Irlannin 12,5. Yhteisöverokilpa sokeuttaa kilpailijat, he ovat kuin kilpahevosia radalla, laput silmillä, vilkuilevat vain toisiaan. Kansa katoaa näkökentästä, kapitalismi karkaa käsistä.

Pääomaveron nostoa hokevat kaikki puolueet. Sinänsä on aihetta tukkia porsaanreiät suhteessa ansiotuloihin (isojen tulojen muunto pääomatuloiksi, jopa 90 000 euron verottomat osingot listaamattomista yhtiöistä). Poliitikkojen ja virkamiesten puheissa on silti sivujuonne, lehmä ojassa, piilokateus: omia virkapalkkojaan he eivät pysty muuntamaan pääomatuloiksi. He ovat veropolitiikan osallisia, tavallaan jäävejä.

Yhtiödemokratia poliittisen demokratian korvikkeeksi

Poliittisesta demokratiasta (vaalit, eduskunta, hallitus, hallinto) on tullut harjoittajiensa elinkeino, tosin ilman elinkeinoveroa. Kun muu kansa kokee politiikan tien tukkoon menneeksi, voisi uusi avaus löytyä työelämän ja talouden demokratisoinnista.

Pörssiyhtiöiden omistajista on pienomistajia 38 %. Heidän omistustensa paino yhtiöiden osakepääomasta on silti alle 2 %. Helsingin pörssin yhtiöitä kotitaloudet omistavat 23 miljardilla, 16 % pörssin markkina-arvosta (147 miljardia syyskuu 2010). Pienomistajia kohtelevat kaltoin yhtiöt, lainsäätäjä ja verottaja. ”Jos tyytymätön omistajajoukko yhtäkkiä aktivoituisi, voisi tapahtua yllättäviä asioita”, sanoo Sari Lounasmeri. Suomalaisten varoista yli puolet (70 mrd) on pankkitileillä. Vallankumouspotentiaali sekin.

Hetemäki kiristäisi (pien)osinkojen verotusta vaatimattomat 53 %. Toisaalla on ehdoteltu pienten osinkotulojen (1000 – 5 000) verovapautta ja progressiota suuremmille osingoille. Progressio hajauttaisi yhtiöomistusta.

Yhtiövallan ongelmat ovat nousseet enenevästi esiin: isännättömyys, kasvottomuus, omistajarakenne, hallitusten valinta. Yhtiöiden sisäinen ja ulkoinen demokratisointi ansaitsee oman ”politiikkaohjelman”.

Mitä dynamiikkaa haetaan?

Suomessa on harjoitettu yrityslähtöistä ja vientiä palvellutta veropolitiikkaa. Näin Suomesta on tehty haavoittuva, minkä myös VM toteaa julkaisussaan Julkinen talous tienhaarassa. Hetemäen veropolitiikalla haavoittuvuutta yhä lisättäisiin.

Työn verotuksen keventämisestä on tullut puolueille muotihokema, varsinkin vihreille. Perusteeksi sanotaan työn tarjonnan kasvattaminen (työmarkkinain dynamiikka). Parissa julkaisussa (Kiander & Pirttilä, Uusitalo) empiirinen näyttö kuitenkin osapuilleen kiistetään. Politiikka on hokemia ja uskomuksia, he kuvittelevat ettei heidän puheittensa taustoja kukaan vaivaudu tarkistamaan.

Kianderin ja Pirttilän positiivinen kierre (tiivistäen):
”1990-luvun puolivälistä lähtien veropolitiikkaa on motivoitu työllisyydellä. Työllisyyden parantuminen laajensi veropohjaa ja loi edellytyksiä veronkevennyksille. Paraneva työllisyys ja vahva julkinen talous loivat pitkäaikaisen positiivisen kierteen, missä verotus keventyi, julkisia menoja voitiin hallitusti kasvattaa ja valtion velkaa lyhentää. Tämä päättyi vuonna 2009 syvään taantumaan, seurauksena julkinen alijäämä ja työllisyysasteen lasku. Veropolitiikan suuntaa joudutaan muuttamaan.”

Erkki Tuomioja esitti Helsingin yliopiston paneelissa ’Suomi maailmantaloudessa’ erilaisen kuvan, kriisiteorian: tuloerot ja muut erot yhteiskunnassa pääsevät kerta kerran jälkeen repeämään. Tämä johtaa tavalla tai toisella kriiseihin. Myös nykykriisi juontaa juurensa yhteiskunnan repeämistä, finanssipääoman karkailuista. Uutta dynamiikkaa (enää en puhu Tuomiojan suulla) on haettava yhteiskunnan ja kansalaisten tasolta, demokratian elvyttämisestä eri toiminnoissa, ei niinkään valtion ja yritysten vahvistamisesta kuten Juho Saari, Jaakko Kiander, Martti Hetemäki, vihreät ja monet muut vaativat.

Veropolitiikan piilomotiivi on ollut ihmisten alistaminen yritysten työvoimaksi, ”työllistäminen” (vihreille tämä on uususkontoa). Kuten sanottu, on toimittava päinvastoin: vähennettävä yhtiö- ja valtiovälitteisyyttä, ehkä myös palveluriippuvuutta. Veroilla ja ohjauskäytännöillä yhteiskunnan voimavarojen hallintaa on hajautettava, palautettava suoremmin ihmisten käyttöön. Suurten omaisuuksien vero voi olla tarkoitukseen sovelias.

Voisiko verotulojen tarve laskea?

Hetemäki, Kiander, EK ja muut vaativat julkisten menojen hillintää ja leikkauksia yrityskasvun hyväksi. Veropolitiikassa ei ole kysytty, voisiko verotulojen tarve pienentyä yhteiskunnallisia riippuvuuksia vähentävällä politiikalla. Sinivihreä hallitus on voimistanut riippuvuuksia: perusturvan alhainen taso, sosiaalitupo, työttömien pakkoaktivointi. Vaalien alla vihreät taas alkavat puhua perustulosta, hävetkää.

Omaehtoistuminen vaatii yhteiskuntatutkimusta. Mutta mitä tekevät kiandertalilaiset: ”yhteiskuntatieteiden ja humanismin opeissa ei ole kummoista omaksuttavaa, niiden opintoja voidaan leikata vuodella tai toisella” (Jaakko Kiander Tutkas-seurassa 1.12.). Näin puhuu työeläkeyhtiö Ilmarinen.

Vihreiden erityinen huoli on, että ihmiset tekevät itse sen sijaan että käyttäisivät palveluja. Palveluyhteiskunnan dynamiikkaa, soininvaaraisuutta.

Henkilö ja ääni

Osuuskunta. Yhteiskunnallinen yritys. Osakeyhtiölaki uusiksi. Henkilö ja ääni -periaate talouden yhteisöihin, periaatteessa osuuskunta on tällainen. Jäsendemokratiaa keskittyneiden ja pakkokasvuisten osakeyhtiöiden tilalle. Ilmarinen, Varma ja Tapiola ovat keskinäisiä. Mitähän keskinäisyys tarkoittaa, keskenmenoako? Mitä kanadalainen Joel Bakan sanoo kirjassaan ”Yhtiö: sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu”?

Työmarkkinajärjestöjen ansioton verotuki

Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verotuki on lähes 200 miljoonaa vuodessa. Nämä valtion elättämät järjestöt sanelevat politiikan ydinsisällön Suomessa. Sosiaalitupolla ne upottivat perusturvan ja Sata-komitean. Keväällä 2010 Vanhasen hallitus kutsui järjestöt laatimaan talouden kestävyysohjelmaa. Hetemäen veroryhmä koostuu, paitsi VM:n virkamiehistä, järjestöjen ekonomisteista, ryhmä kuulee järjestöjä, ei muita. Kaiken päälle verottaja siis elättää näitä järjestöjä 200 miljoonalla eurolla vuodessa.

Ainoakaan puolue ei hiiskahdakaan jäsenmaksuvähennyksen poistamisesta, vaikka se olisi mitä luontevin ja mieleentulevin toimi valtion kestävyysvajetta ratkottaessa. Voittaja olisi koko maa, ennen kaikkea demokratia.

Jos jäsenmaksuvähennys jää voimaan samaan aikaan kun meitä uhkaillaan kriiseillä ja leikkauksilla ja kun vielä puoluetukea (36 miljoonaa plus oheiset) yhä vain maksetaan, niin Suomi pysyy itseensä sulkeutuneen, toisiaan suojelevan ja omia etujaan ajavan sisäpiirin maana.

Paot ja pakko-otot

Sixten Korkman, vihreät ja SAK kirjoittavat sivukaupalla tekstiä todistaakseen kiinteistöveron hyvyyden. Toinen hyvä vero on arvonlisävero. Mitä on tämä hyvyys? Pakko-ottoa. Kaupassa on käytävä, talo ei karkaa.

VM:n verojohtaja Arvelan mukaan tärkeintä on alentaa yhteisöveroa, jotta yritykset eivät karkaa maasta ja jotta niitä houkuteltaisiin Suomeen. Kenen puolelle verottaja siis asettuu, karkaajien vai karkaamaan kykenemättömien? Onko karkaamisen epäsuora tukeminen hyvän veropolitiikan periaate? Eikö karkaaminen ole paheksuttavaa, rikosluonteista? Eikö juuri sitä pitäisi verotuksella rangaista ja estää? Jos olisi estetty, olisiko nykyistä talouskriisiä syntynyt? Veropolitiikan tietämys ja etiikka kaipaa syventämistä, historiantajua, vaikutusketjujen analyysiä.

Missä ovat kansanedustajien ajatuspajat, missä yliopistotutkijat, Arki-kirjan kirjoittajat, filosofit?

”Vihreä modernisaatio”

Vero-ohjelmassaan vihreät vaativat ympäristöveroja taas uuden miljardin lisää. Maapallon ekologian vihreät pelastavat kliinisellä vero- ja hintapolitiikalla. Mikä on hintapolitiikan ohjausvoima ja ihmiskuva? Hoituvatko Etelä-Amerikan maakiistat veropolitiikalla (Enso, UPM)? Vihreät surfaavat ”kapitalismin” pinnalla. Voisiko ekologian jalkauttaa ihmisten ymmärrykseksi ja käsin tekemiseksi?

Liiketoiminnan ja finanssien säätely

Pörssivero, kansainvälinen varainsiirtovero, pankkivero, omaisuusvero.

Krääsätalous

Nykyinen talouskasvu ei ole kasvua vaan muodonmuutosta. Yhteiskunta käännetään ja väännetään rahankierroksi ja vaihdannaksi, jotta joku voi vetää välistä. Veropohjat, verotuotot, julkinen talous ja ”hyvinvointi” ehdollistetaan krääsätalouden kasvattamiselle. ”Arvonlisäveroa on nostettava.” ”Kulutusveroja on nostettava.”

Yhteenveto, tiivistys:

  • Palkkaverot ylös ja voimistuva progressio. Irtautuminen palkkatyöyhteiskunnasta omaehtoisen toimeliaisuuden hyväksi.
  • Pääomaverojen progressio. Yhtiöiden liikakasvua hillitään yhteisöveroilla.
  • Julkisen velan ongelma hoituu peruuttamalla kaikki tuloveroalennukset ja -vähennykset viimeisten 5 – 10 vuoden ajalta.
  • Talouksien kriisalttiuden säätely verotuksen keskeiseksi perusteeksi.
  • Talouden, työelämän ja ekologian demokratisointi, kulttuurisempi elämänmuoto.


Lukemistoa

Osmo Pekonen: Minustako professori? HS 30.11.2010.

Hetemäen verotyöryhmän välimietintö 21.6.2010.

Jaakko Kiander ja Jukka Pirttilä: Hyvinvointivaltiota vahvistava verouudistusehdotus. Kalevi Sorsa -säätiön julkaisuja 4/2010.

Hyvinvointivaltio rahoitetaan veroilla. SAK:n verolinjaukset 2011-2015. Lokakuu 2010.

Vihreä verouudistus. Vihreät 28.11.2010.

Roope Uusitalo: Työn verotuksesta ja työllisyydestä, 12.6.2010. VATT / VM.

Sixten Korkman: Kiinteistövero on hyvä vero. ETLA, 15.8.2008.

Lasse Arvela / YLE: Verokilpailu jatkuu veloista huolimatta.

Radikaaleinta on arki -kirja. Into Kustannus.

Joel Bakan: Yhtiö – sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu

Metro-lehdessä osui silmään Johanna Karimäen K-infon tilaisuutta koskeva ilmoitus. Ilmoituksessa oli henkilökohtaisen vaalimainonnan sävy kuvan kera. Herää kysymys kuka maksoi ja mistä varoista: vihreä eduskuntaryhmä eduskunnalta saaduista toimintarahoista, vihreät puoluetuesta vai Karimäki itse?

Sama kysymys koskee kokoomusta juuri nyt. Mistä rahoista maksetaan kokoomuksen julistautuminen vihreäksi valtaisine lehti-ilmoituksineen?

Eikö olisi asianmukaista edellyttää, että tällaisissa ilmoituksissa kerrotaan, kuka on maksaja sekä (mahdollisen valtion) rahan lähde, peruste ja määrä? Jos kyseessä on tuleva vaaliehdokas, niin eikö olisi moraalista sisällyttää tiedot vastaiseen vaalirahailmoitukseen?

Vaalirahakohussa vihreät ovat näytelleet maan pelastajaa. Tätä on vaikeahko uskoa. Puoluesihteerit laajensivat puoluetuen jaon myös kuntatasolle, lehtikuvissa leveimmän hymyn läväytti vihreiden Panu Laturi. Vihreä oikeusministeri Brax toi eduskuntaan vaalilakiesityksen valtakunnallisine äänikynnyksineen, jolla myös vihreät rakentavat muuria uusia tulokkaita vastaan vieden politiikalta uusiutumismahdollisuuden. Tämäkö on maan pelastamista, vihreiden saavutus? Eduskunnan hallitusaitiossa oikeusministeri Brax hymyili epäilijöille ivallisesti. Viime vaaleissa vihreät naiset jakoivat rahaa (täytyi olla peräisin puoluetuesta) naisehdokkaille ympäri maan. Jos temppu toistuu tulevissa vaaleissa, niin toivon, että joku tekee tasa-arvovalituksen.

Tiedoksi puolueille: vaaleissa en äänestä vaalirahan käyttäjiä, tapahtuipa se missä muodossa ja missä vaiheessa tahansa.

Epäuskoisena olen kuunnellut, kun Johanna Karimäki eduskunnan tilaisuuksissa esiintyy köyhyyden syvimmän alhon kokeneena ja kuitenkin köyhäilijällä on yht’äkkiä varaa heittää 20 000 euroa tai enemmän riskialttiiseen vaalimainontaan. Minulla, eduskunnan takuupalkkalaisella (palkka lienee puolet edustajan palkasta, vuosittain laskee reaalisesti kuin Kreikassa konsanaan), irtisanomisuhan alaisella, työelämän orjuuttavuuden joka päivä näkevällä ja kuulevalla, ei moisia kymppitonneja ole.

Politiikan ja työelämän sfääri repeää kahtia: toisaalla proletarisoituva, unohdettu ja ylenkatsottu valtion palkkatyöläistö, toisaalla puoluerahoilla melskaava politiikan joukko. Ehdotukseni ja toiveeni on, että vaalirahat ja puoluetuet kaikissa muodoissaan lakkautetaan sataprosenttisesti. Tulkaa joukkoomme juttelemaan, älkääkä sievistelkö lehti-ilmoituksissa (jotka nekin lopulta me maksamme).

Kahtia repeää myös maa. Citystä pääsee eduskuntaan oikeanlaatuisesti hymyillen. Henkilömääriin sidotut tuolit ja puoluetuet kasvattavat tilallista epätasapainoa vaali vaalilta. Tuloksena on metropoliylimielisyys, minkä loisteliain näyte on juuri tänään (19.5.) eduskunnalle annettava kulttuuriselonteko.

Oma hauskuutensa vaaleissa on kuvamanipulaatio. Mitä manipuloidumpi kuva, sitä vähäisempi asiauskottavuus, ajattelen minä.

Vastauksen saamiseksi yllä olevia kysymyksiä on turha esittää. Kollegiaalisten edustajien ”hyviin käytäntöihin” kuuluu olla kommunikoimatta maallikoiden kanssa. Vastaako Päivi Lipponen, vastaako Johanna Karimäki, vastaako Outi Alanko-Kahiluoto, vastaako Timo Soini blogikommentoijien kysymyksiin?

(kommentit US-blogissa)

Talouden kriisejä ovat olleet 1930-luvun lama, 70-luvun öljykriisi, 90-luvun lama ja nykykriisi. Miten kuhunkin on vastattu? Miten nykylamaan aiotaan vastata? Voitaisiinko vastata toisin?

Pääministeri Vanhanen eduskunnassa 13.4.2010:

… on käynnistetty kolmikantainen kuuden työryhmän valmistelu. Se on keskeinen osa valmistautumistamme taloudellisiin päätöksiin. Kyse on laajasta kansallisesta selviytymispaketista. Ne perustuvat eri osapuolten eksperttien välillä käytyyn valmistelutyöhön. Tälle valmistelutyölle ei ole olemassa kunnollista vaihtoehtoa. Tavoittelemme järjestöjen kanssa kasvun ja työllisyyden ohjelmaa, jossa muodostetaan kokonaisuus.

Ohjelman johtoryhmä on: Vanhanen, Katainen, Sinnemäki, Wallin, Fagernäs, Lyly, Mäenpää, Viljanen. Siis puolueiden puheenjohtajat sekä EK, SAK, STTK, Akava.

Millä oikeudella kolmikanta nostetaan laajan kansallisen politiikan muotoilijaksi? Millaista politiikkaa nämä ”ekspertit” edustavat? Työmarkkinajärjestöjen kanta perusturvaan, eläkekattoon sekä vallanjakoon yhteiskunnassa on valaiseva.

Ajankohtaisessa kakkosessa 20.4.2010 Sixten Korkman sanoi:

”Vuosi sitten sovittiin sosiaalitupo, jossa työmarkkinajärjestöt katsoivat asiakseen ilmoittaa, että perusturvaa ei saa korottaa suhteessa ansioturvaan. Minun mielestä sellainen päätös kuuluu eduskunnalle. Työmarkkinajärjestöillä ei ole demokratiassa legitimiteettiä tehdä sellaisia päätöksiä.”

Syksyllä 2009 keskusteltiin eläkekatosta, syynä Fortumin Lilius ja Enson Härmälä. Ministeri Liisa Hyssälä eduskunnassa 26.11.2009:

Eläkekaton mahdollisuus on nyt perusteellisesti selvitetty. Työnantaja- ja työntekijäjärjestöt kaikkinensa heti ilmoittivat, että he eivät kannata eläkekattoja. Kun meillä on eläkepolitiikka kolmikantaista valmistelua, niin tämä realiteetti on otettava huomioon ja en näe mitään edellytyksiä viedä asiaa eteenpäin.

Toisin sanoen: köyhiä ei saa nostaa ylös, rikkaille ei saa asettaa ylärajaa, kolmikanta sanelee. Tämä ylevä henki elähdyttänee myös hallituksen lamatyöryhmiä.

Vilkaisu lamahistoriaan

1930-luvun lama repäisi taloustieteen kahtia, syntyi makrotalous(tiede), kysynnän keinotekoinen nostatus (Keynes). Vuosikymmenien saatossa kysynnän säätely möyhentyi talouden ja kuluttamisen oravanpyöräksi, jonka seurauksia ympäristö-, energia-, ilmasto- ja sosiaalikriisit ovat.

70-luvun öljykriisi tuotti sanan elvytys (Sorsa). Etujärjestöt maistelivat kolmikanta-konjakkia Korpilammella. Tämä avasi tien 80-luvun finanssiliberalisaatiolle, joka Suomessa johti nykykriisiä vastaavaan lamaan. Suomi olikin kriisien tiennäyttäjä.

90-luvun lamasta pelastettiin pankit ja rikkaat: pankkituet, sosiaalileikkaukset, pääomaveron eriyttäminen. Ihmiset alkoivat syrjäytyä, ilman omaa poliittista visiota ja rintamaa – masentumista, itsemurhia, kaivoon hyppimistä. Sateenkaari ja kolmikanta valaisivat maailmaa.

Keskustelukielto – entä sananvapaus?

Matti Vanhanen kielsi 13.4.2010 eduskuntaa keskustelemasta lamaryhmien työstä:

Hallitus vetoaa, että ei nyt lähdetä kesken tätä luottamuksellista valmistelutyötä ampumaan alas jokaista ideaa, joka siellä liikkuu. Jos te olette vastuullisia, te tuette tätä kolmikantaista valmistelua. Jos nämä järjestöt ovat valmiita ideoimaan ja keskustelemaan näistä eri malleista, niin kyllä tällä poliittisella salilla pitää olla malttia antaa sen työn käydä. …mikä ihmeen kiire tällä salilla on lähteä ensimmäisenä ampumaan tämä keskustelu alas.

Eikö keskustelun kielto – peräti eduskunnassa ja eduskunnalta itseltään, pääministerin suulla – ole sananvapauden, siis perustuslain vastaista? Vieressä muut ministerit myhäilevät oikeusministeri Braxista alkaen, kukaan ei sanoudu irti pääministerin kielloista.

Nykyisen talouskriisin hoito valtionvelkoineen tekee elämästämme vaikean. Meillä tai eduskunnalla ei olisi oikeutta edes keskustella! Näinkö nousee hallituksen arvostus? Visioita on pohdittava vapaasti.

Tutkimushypoteesi:

Talouskriisit aiheutuvat demokratian vajauksista ja ylikävelystä. Talouden perusteet (osakeyhtiölaki ym) sekä niihin nojaavat toimijat ovat irronneet omavaltaiseksi sfääriksi – Markku Kuisman sanoin rosvoparoneiksi. Jospa ratkaisut löytyvät tyystin eri suunnilta kuin mitä sinivihreän hallituksen kolmikantaryhmissä pohditaan, esimerkiksi:

  • osakeyhtiölain remontti
  • talouden ja työelämän demokratisointi
  • talouden toimintojen lähentäminen kansalaisiin
  • eduskunnan valta kolmikannan yli
  • kolmikannan vallan purkaminen
  • kansalaisdemokratian mekanismien luominen
  • taloustieteen uudistaminen kansalaistoimijuuden perustalle

Varjopääministeri puhuu eduskunnassa:

”Menossa on kriisistä ulospääsyn kansalaisdemokraattinen valmistelu. Haemme kokonaisratkaisua talouden kriisiin, jonka rosvoparonit USAssa, muissa maissa ja Suomessa aiheuttivat. Ideointiin on kutsuttu mukaan vähä-äänisten elämää ymmärtäviä intellektejä ja eksperttejä. Johtoryhmän puheenjohtajaksi on ehdolla joko filosofi Jukka Hankamäki tai kirjailija Riikka Söyring. Tälle valmistelutyölle ei ole kunnollista vaihtoehtoa. Hallitus huolehtii siitä, että vähemmistörikkaiden etua ajavat työmarkkinajärjestöt eivät pääse vaikuttamaan kriisiohjelman valmisteluun. Teidät, arvoisa eduskunta, otetaan mukaan ideointiin mikäli halukkaita vaivautujia keskuudestanne löytyy.”

Tieteeseen kuuluu epäilyn, vastakysymisen, kritiikin ja argumenttien tasaveroinen kilpa. Tällaista henkeä tarvittaisiin Suomen politiikkaan. Politiikka on käynyt sulkeutuneeksi. Kilpailevat näkemykset torjutaan jo ennalta. Tuorein näyte on Sinnemäen ja vihreiden omaksuma itsekehu. Pelottava on myös tapa, jolla hallitus kieltää eduskuntaa keskustelemasta ns. kolmikannan politiikkaideoista (eduskunnan pöytäkirja 13.4., asiasta tarkemmin).

Vapaa ajattelu pakenee politiikan instanssien ulkopuolelle, kansalaisten, tutkijoiden ja yliopistojen keskuuteen. Eduskunta tivaa yliopistoilta vuorovaikutusta ja innovaatioita. Eduskunta itse vaikenee tärkeimmästä innovaatiosta, kansalaisdemokratian kehittämisestä.

Vaalien alla käydään niukalti läpi edustajien tekoja, ihmetteli Matias Kivikangas (HS 11.2.2010). Vaalit ovat hidas, epäselvä ja toissijaisille vaikutuksille altis. Kansalle tarvitaan parempia välineitä edustajien valvomiseen. Nykyinen demokratian malli ei ole kovin oikeutettu, kirjoitti lääkäri Jarno Ylitalo (HS 20.4.2010). Välillinen demokratia on umpikujassa, sen on luovuttava pöhöttyneestä ja omia etuja ajavasta yksinvallasta. Mikään puolue ei aja kansalaisdemokratian lisäämistä.

Eduskuntavaalien lähestyessä voimme me – blogistit, tutkijat ja muut – käynnistää systemaattisen eduskunnan, puolueiden ja edustajien toimien arvioinnin.

Arvioinnin kohtioita:

  • yksittäisen edustajan teot ja tuotos
  • eduskuntaryhmän tuotos
  • tietyn vaalipiirin tietyn puolueen edustajien tuotos
  • vaalipiirin tuotos
  • puolueen tuotos
  • hallituspuolueiden tuotos
  • opposition tuotos
  • eduskunnan tietyn valiokunnan tuotos
  • valiokuntamenettely
  • täysistuntomenettely
  • eduskunnan tuotos
  • politiikan tuotos
  • tuotokset asiateemoittain, politiikan aloittain

Sisältöesimerkkejä alustavasti

Täysistuntomenettely. Eikö eduskunnan täysistunto ole absurdi? Iso joukko ihmisiä nököttää tuoleillaan, osa on kuuntelevinaan puheita, joista harvoin löytyy kehiteltäviä ajatuksia. Valtaisaa älyn, energian ja rahojen tuhlausta. Työaika (elämä) valuu moisella nököttämisellä hukkaan. Jörn Donnerille riitti yksi kausi. Onkohan tämä sitä valtion tuottavuusohjelmaa? Eikö eduskunta voisi toimia luovemmin suhteessa itseensä, älypotentiaaliinsa sekä suhteessa julkisuuteen, kansalaisiin? 200 ihmisen luova joukko!

Valiokuntamenettely. Valiokuntien esityslistoista löytynee syy politiikan sulkeutuneisuuteen.  Samat eturyhmät – SAK, Akava, STTK, EK, yrittäjät, MTK jne – juoksevat valiokunnissa päivästä toiseen. Lukkiutuneen ajattelun ja lukkiutuneiden etujen kehä. Valiokunnat kahvittelevat vuorostaan samaisissa järjestöissä, ystävyyksiä kehittyy, muu kansa alkaa näyttää tyhmältä. Jos valiokuntatyö on – kuten edustajat sanovat – tärkein osa eduskunnan työtä ja jos politiikan on tarkoitus olla läpinäkyvää, niin kaiken työn, myös valiokunnissa tulee olla julkista.

Perustulo ja perusturva. Vaalikauden tuotos näiden suhteen? Perustulo-ideologian vastaisia lakeja: Kela-maksun poisto, kuntouttavan työtoiminnan (aktivoinnin) laki, perusturvan ehdollistus ja perustuslain murentaminen aktivoinnin nimissä, sosiaalitupo. Näitä lakeja hallituspuolueet ovat riemuiten esitelleet, myös perustulolla vaaleissa ratsastaneet vihreät, onko johdonmukaista. STKL:n kokoama Sosiaalibarometri kertoi juuri, että monet viranomaisjohtajatkaan eivät usko aktivointisanktioihin (perusturvan ehdollistus). Ihmisissä sanktiot herättävät aggressioita eli nimenomaan ylhäältä käsin ruokitaan vihayhteiskuntaa, täysin arvattavasti.

Työelämävaliokunnan tuotos. Orjuuttaviksi koetut työelämälait käsiteltiin työelämävaliokunnassa. Hallituspuolueilta tuskin on kuulunut ainoatakaan kriittistä sanaa, pelkkää ihastelua ja ylistelyä, näin myös vihreiden edustajalta valiokunnassa (Sinnemäki, Karimäki). Mitä työelämävaliokunta on neljässä vuodessa tehnyt? Yritti etsiä kadonneita nuoria (mitä nämä ihmiset valiokunnalle kuuluu). Valiokunnan tekemiset on käytävä läpi, tehtävä analyysi sekä arvio, tarvitaanko moista valiokuntaa tai miten muuten se voisi toimia.

Setelipolitiikasta politiikkaseteliin. Hallitus on mieltynyt setelipolitiikkaan: palveluseteli ja työllistämisseteli. Setelialoite tuli Elinkeinoelämän Keskusliitosta ja hallitus oli taipuisaa tyttöä. – Mutta: viedään mallia eteenpäin, otetaan käyttöön politiikkaseteli. Lakkautetaan puoluetuet kaikissa muodoissaan, vastaava rahamäärä jaetaan kansalaisille politiikan edistämiseen kunkin oman valinnan mukaan. Valinnan vapaudella hallitus perusteli palveluseteliäkin, olkaamme johdonmukaisia. Nykyinen puoluetuki on rahan varastamista valtion kassasta.

Politiikan innovativiteetti. Paitsi puoluetuella hallitus monopolisoi politiikkaa myös vaalilaeilla. Valtakunnallinen äänikynnys jähmettää ja monopolisoi politiikkaa enemmän kuin vaalipiireittäiset äänten hukkumiset.

Yksittäisen edustajan tuotos. Arvioitavia riittää, 200 nimeä. Poimimme Jan Vapaavuoren. Alueiden käytön ohjaus on Suomessa harvinaisen keskittynyttä ja tunnotonta kritiikille. Tämä herättää kasvavaa kritiikkiä (esim. Sami Moisio HS 16.4.2010). Espooseen ja Helsinkiin pykätään räjähdekeskuksia (kauppakeskuksia) rajattomasti, niihin ei sovelleta YVAa eikä muita viiväkkeitä (kuten ei vihreiden mukaan tuulivoimaloihinkaan). Vapaavuoren selittely TV:ssä ei vakuuttanut.

Aamulehdessä (su/asiat) 18.4.2010 oli esimerkillinen arviointi eduskunnan ja hallituksen työstä viime vuosilta. Juttuun ei saane linkkiä, mutta ohessa pari kuvaa.

Aamulehti1.gif

Aamulehti2.gif

Kullekin kansanedustajalle jaetaan vastedes innovaatioseteli kerran kuussa. Setelin arvoksi on ehdoteltu 500 euroa tai 1000 euroa tai enemmän. Puhemies Niinistön säästölinja kuitenkin voittanee: setelin arvoksi määritellään 50 % kunkin edustajan kulukorvauksesta. Kulukorvausta leikataan vastaavasti, näin eduskunnan menot eivät kasva.

Setelin myötä ennakoidaan innovaatioaaltoa Suomeen. Rohkeimman arvion aallon korkeudesta ovat esittäneet Etlan Petri Rouvinen sekä Aallon Vesa Puttonen.

Kuinka setelin idea syntyi

Idean alkujuuri tulee Turun Kauppakorkean entisen rehtorin Tapio Reposen innovaatioteoriasta. Reposen mukaan innovaatiot syntyvät yksilöistä, eivät rakenteista. Tämä tieteen tulos järkytti TEMiä, Sitraa ja eduskuntaa. Vuosikausia ne yhteistuumin vakuuttelivat systeemisten innovaatioiden ensisijaisuutta (tosin kukaan ei tiedä mitä he niillä tarkoittavat).

Toinen alkujuuri on eduskuntaan pulpahtanut innovaatioaalto. Kansan edustajat alkoivat äänestellä miten sattuu, päänsä mukaan, yksilöllisesti innovoiden. Edustajien innovaatiointoa on ruokittava, kestävöitettävä yhtä lailla kuin valtion talous. Innovaatioseteli on tähän tarkoitukseen kuin luotu. Setelit on siis päätetty jakaa suoraan edustajille, ei puolueille, ei eduskunnan virastoille, ei Sitralle, ei Tekesille, ei yrityksille.

Espoolaisedustajia kismittää, kun seteli-ideaa ei keksittykään Aalto-yliopistossa vaan Turussa. Innovaatioiden syntymisen perusmekanismi (assosioituminen, rajapintojen törmäykset) ei olekaan tavoittanut Aallon työpajoja, vaikka toisin on vakuuteltu.

Mitä setelillä tavoitellaan

Valtion revisiovirasto (revisio = toisin näkeminen) kävi läpi kansanedustajien tekemät aloitteet. Tulos oli yllättävä. Aloitteita on paljon, mutta niitä luonnehtii – näin revisio – lattea pragmatismi. Aloitteet ovat uusurbaania siltarumpupolitiikkaa: valtion roposia kaupunkireissuille ja vastaavia.

Aloitteista puuttuu tärkein eli systeeminen ote, rakenteelliset uudistukset. Yksikään kansan edustaja ei ole hoksannut tehdä aloitetta kansalaisten oikeudesta tehdä lakialoitteita. Lissabonin sopimuksen myötä kansalaisilla on aloitemahdollisuus nyt jo demokratian syvimmässä alhossakin eli EU:ssa. Onko Suomi todellakin Euroopan peränpitäjä kuten Paavo Lipponen arveli? Hautala ja Hassikin ovat hiljaa, puhumattakaan Suomen kansan edustajista.

Yksikään edustaja ei ole tehnyt aloitetta työmarkkinajärjestöjen vallan karkottamiseksi eduskunnasta. Päinvastoin, nyt jo vihreidenkin piiristä kuullaan ihastelevia sanoja kolmikannan ihanuudesta. Arvuuteltu tosin on, olisivatko vihreät sekoittaneet kolmiodraaman ja kolmikannan.

Eduskunnan innovoinnin syventämiseksi ja laadun takeeksi tarvitaan siis innovaatioseteli. Setelille on sosiaalinen tilaus.

Esimerkki 1: Koiran aktivointi (Pentti Oinonen)

Mitähän edustajat keksivät? SMP:n kansanedustaja Pentti Oinosen innovaatio on Koiran aktivointi. Äkkiseltään ehdotus kuulostaa asian viereen menevältä, jopa huvittavalta. Perehtyminen kontekstiin ja perusteisiin paljastaa innovaation viiltävän terävyyden sekä nykypolitiikan suurimman harha-askeleen.

Oinosen innovaatio kumpuaa ns. aktivointilaeista joita eduskunta sääti syksyllä ja kuulemma säätää keväällä lisää (esim. laki kuntouttavasta työtoiminnasta). Perustuslain vastaisesti tai perustuslakia mielivaltaisesti tulkiten eduskunta ehdollisti kansalaisten perusturvan. Aktivoidu, tarjoudu, allekirjoita, ole käytettävissä, muuten viimesijaista turvaasi leikataan. Ole syömättä ja juomatta 60 päivää, elä tai kuole, asu tai elä (espoolaisittain sanottuna). Aktivointipakote, kiristys on peräisin EK:n ja Lauri Ihalaisen sosiaalituposta. Vallan kaksijaon mukaisesti eduskunta panee tupon toimeksi. Tupon syrjään sysäämille (perusturvalaiset ja muut) eduskunta antaa ehdot kuin koulussa muinoin. Ehtoja suoritellessa meni pyhät ja kesät, nyt aika kuluu aktivointipajoissa (ovatkohan sukua Aallon pajoille).

Ovelasti kansanedustaja Oinosen Koiran aktivointi avautuu kahteen suuntaan. Joko niin että (1) perustuslakia horjuttava aktivointi ulotetaan ihmisten lisäksi koskemaan myös koiria tai niin että (2) perustuslakia aletaan oikeasti noudattaa, lopetetaan kiristys ja nöyryytys, annetaan ihmisten aktivoitua omalla tavallaan, omaehtoisesti, suuntaudutaan kansalaisyhteiskunnaksi.

Koira -innovaatio johdatti siis meidät kysymään peräti perustuslain innovaatioherkkyyttä. Kenen sopimus pätee sopimusyhteiskunnassa? Tupojen keskenään tekemä sopimus vai perustuslakiin kirjattu yhteiskuntasopimus? Kelle meidän pitäisi olla lojaaleja, kenen puoleen aktivoidumme ja millä tavalla?

Aktivointioppia netistä: ”monenlaisia temppuja voi koiralle opettaa, siinä vain vaaditaan omistajaltakin aivojen käyttöä eli mielikuvitusta”.  – Juuri näin: opettaa mielikuvitusta. Tämä on perimmäinen syy kansanedustajien innovaatiosetelin käyttöönotolle.

Innovaatioesimerkki 2: autamme Heli Järvistä

Ikääntyessään puolueet stagnautuvat, keloutuvat. Rajuimmin ikääntymisen ongelmaan on havahduttu vihreissä. Ikääntymisestä on tullut puolueen ja sen kannatuksen kasvun este aivan kuten kansakunnan ikääntyminen on Suomen talouden kasvun este (tämä kausaliteetti todistettiin hallituksen vakausohjelmassa 2007). Vihreät Naiset olivat pitkään kansakunnan innovaatiogeneraattori. Onko vuoteen tai kahteen kuultu enää mitään? Tilanne on huolestuttava, sanoi jo työministeri. Edes puheenjohtaja Heli Järvisen savolaismieli ei ruostunutta terää kirkasta. Autamme Heliä innovaatiosetelin käytössä. Tässä ehdotuksemme:

Kiasma ja Sitra vaihdetaan keskenään, pannaan päikseen.

Ehdotuksemme perustelut käyvät niin syvälle yhteiskunnan systeemisiin rakenteisiin, että joudumme jättämään ne tästä kirjoituksesta pois vaikka juuri tämä olisi juttumme herkullisin sanoma.

Kotitehtävä itse kunkin lukijan vastattavaksi: miksi Sitran ja Kiasman tehtäväkuvat kannattaa vaihtaa päikseen.

Aihetta sivuaa:

Matti Vanhanen: Nuorten työllisyysseteli
Juhani Kahelin: Politiikkaseteli
Suomen innovaatiojärjestelmän arviointi
Jo pari vuotta sitten uudistettiin
Hallituksen esitys kuntouttavasta työtoiminnasta
Sosiaalitupo
Vakausohjelman tarkistus 2007

Eikö puoluetuki tulisi muuttaa suoritusperusteiseksi? Suoritusarviointi on nykyään pakkomenettely työelämässä yliopistoja myöten. Miksi puolueet olisivat tämän ulkopuolella?

Puoluetuki näyttäytyy puolueille ikään kuin lapsilisänä, joka subjektiivisena oikeutena maksetaan automaattisesti riippumatta siitä parkuuko lapsi vai ei. Subjektiivisia oikeuksia vaaditaan muualta pois ja omaishoitoa leikataan, onko puoluetuki poikkeus?

Jos yliopistojen ja tutkijoiden suoriutumista kyetään arvioimaan, niin olisihan kumma ellei puolueiden ja kansanedustajien. Arviointiperusteita on tarjolla pilvin pimein. Heitän tässä yhden, tosielämässä jo vastaan tulleen. Eduskunnassa oli kolmen huipputärkeän lain suma: kela-maksu, aluehallinto, akatemialaki. Oli pökerryttävää katsoa netin kautta, kun jokunen eduskuntaryhmä ei nähnyt aiheelliseksi kertoa KOKO VÄESTÖLLE perusteluja, miksi ovat mitäkin mieltä. Erityisesti tämä koskee vihreitä, pienenpienin poikkeuksin. Eivätkö puolueet tajua, kuinka olennaisesti täysistuntojen merkitys on netin myötä muuttunut? Meitä ei kiinnosta keskinäinen nahina ja hymähtely. Täysistunto on asiaraportointia KOKO VÄESTÖLLE. Jos te tästä tehtävästä pakoilette, niin kyseessä on vakava alisuoriutuminen. Vähintäänkin kyseisen puolueen puoluetuki on jätettävä maksamatta, miksei myös edustajien palkat. Näin toimitaan muuallakin työelämässä. Mikä etuoikeuden ja luimuilun saareke eduskunta muka on?

Ehdotukseni ei ole yksityisajattelua. Aamulehden sunnuntaiosiossa 15.11.09 (su/asiat) oli keskustalaisen ajatuspaja e2:n johtajan Karina Jutilan sekä vihreän politiikantutkijan Rauli Mickelssonin (Tampereen yliopisto) haastattelu. Poimien:

”Palatkaa puolueet jo tälle planeetalle. Suomalaiset maksavat joka vuosi puolueille 36 miljoonaa euroa. Nyt on aika vaatia vastinetta rahoille. Uhattuna on koko suomalainen demokratia, jollei puolueista löydy halua ja kykyä uudistua. Ykkösasiana pitäisi olla kansalaisten kiinnittyminen poliittiseen järjestelmään. Siihen velvoittaa jo avokätinen yhteiskunnan tuki. Nyt nuoret tuntevat lähinnä poliittista voimattomuutta. Pitää muuttaa politiikan toimintatapoja. Puolueiden on pakko riisua monikerroksista järjestöbyrokratiaa. Politiikan kieli pitää suomentaa niin että sitä ymmärtää. Vaalien välillä puolueiden toiminta on suunnattu pääasiassa jäsenille. Nuoret eivät välttämättä samaistu mihinkään puolueeseen. Koko puolue pitäisi miettiä uusiksi. Mielikuvapolitikoinnin huippu on ohitettu. On puhuttava globaalipuolueista, kansallinen taso ei riitä. Tavallisella ihmisellä ei muka ole lupa toimia ohi Suomen.”

Mikä on ”vaalirahakohun” keskeinen ja ties ainoa lopputulos? Kameroiden edessä Tuija Braxin, Taru Tujusen, Jarmo Korhosen ja Panu Laturin kasvot olivat yhtä Naantalin aurinkoa heidän kertoessaan uudesta innovaatiosta: lisätään puoluetukea ja jaetaan sitä lakiperusteisesti myös kuntatasolle. Eikö tämä ole ristiriidassa kunnan ja VÄESTÖN itsehallinnollisuuden kanssa? Kuntavaaleissa väestön tulee saada kokea itsensä paikallisena itsehallinnollisena yhteisönä, jonka piiristä pulppuavat ehdokkaat ja äänestäminen ilman ulkoa tulevaa ohjailua. Nyt Helsingin puoluetoimistot pääsevät valtiollista rahaa jakaen sekaantumaan paikallisyhteisöihin. Eikö tämä ole oikeustajun vastaista? Menettelyä harjoittelivat Vihreät naiset viime vaaleissa.

Suomeen on suurella tohinalla luotu huippuosaamisen keskukset, shokit. Tekesin kautta niihin upotetaan valtion rahaa tänä vuonna 50 miljoonaa euroa. Puoluetuki on nyt siis 36 miljoonaa, kohta enemmän, samaa suuruusluokkaa kuin shok-raha. Shokkeja on ulkomaita myöten moitittu suuryrityskeskeiseksi epäonnistuneeksi rahankylvöksi. Puoluetuesta on tehty vastaavanlainen olemassaolevien organisaatioiden säilöntäraha. Eikö löydy toisenlaista innovointia?

US-blogeissa pohditaan ihmisläheisen teknologian ja sosiaalimedian mahdollisuuksia sekä blogikirjoittamisen merkitystä.

Tomi Astikainen esittää hyviä ideoita:

”Jo nykypäivän teknologia mahdollistaisi oikean demokratian toteutumisen. Asioiden valmistelua voitaisiin hoitaa avoimesti vaikkapa wikeissä, niin että kaikilla olisi aikaa tuoda ideansa pöytään ja ymmärtää asia läpikotaisin. Ennen eduskunnan äänestyksiä kansalta voitaisiin kysyä suuntaa antavaa mielipidettä vaikka tekstiviestitse. Ja paikallistason määrärahoista osa voitaisiin jakaa avoimesti osallistuvalla budjetoinnilla. … Osallistumisesta puheen ollen, nämä US-blogit mahdollistavat ryhmäkirjoittamisen.”

Helge V. Keitel kysyy:

”Sosiaalisen median puhuvat päät ovat lisänneet tuntemattomien ihmisten välistä vuorovaikutusta. … Saammeko täällä jotain uutta aikaiseksi, vai onko tämä pöytälaatikkokirjoittamiseen verrattavaa toimintaa? … kouriintuntuvat hyödyt pitäisi punnita … Ehkä yhdessä pystymme jotenkin muokkaamaan ja muovaamaan maailmaa?”

Mistä politiikka syntyy? Jos seurailee politiikan ihmisten tekemisiä, niin usein teot ovat arkisia ja mittasuhteiltaan pieniä. Joku järjestää seminaarin, paikalle tulee 5 tai 10 ihmistä. Eduskunnassa pidetään pikkunäppäriä puheita, osa on toki pohdittuja. Moni blogijuttu vetää hyvin vertoja eduskuntapuheille. Miksi valtakuntaa ohjataan politiikan pienillä teoilla ja muu ajattelu jää merkityksettömäksi? Vai jääkö?

Politiikasta on tehty monopolirakenne: edustajuus, vaalilait, puoluelaki, puoluetuki, vaaliraha. Vanha media kohdistaa huomion tähän monopoliin turvaten samalla omia etujaan. Puoluetuen myötä seurojentalot mätänivät tai ne entisöitiin nostalgiamuistoiksi. EU nitistää yrityskilpailun nimissä nyt jo muitakin kansalaisjärjestöjä (de minimis).

Voisiko sosiaalimediasta ja kansalaisteknologiasta kuoriutua uusi seurojentalo, järjestö ja puolue, elävöitettyä demokratiaa, sosiaalisuuteen yhtyvää itseilmaisua, elämän taiteellistumista?

Mitä tämän hyväksi tekisimme? Tomi Astikaisen ajatus ryhmäkirjoittamisesta on kiintoisa. Minkähänlaisen muodon se saisi? Millainen seura tai ”puolue” siitä syntyisi?


Viimeksi muokattu 12.1.2010
– erityisesti vihreitä koskevilta osin.

Politiikan sisältö Suomessa on ”vakautettu” monin piilomenettelyin: edustuksellisuuden ylikorostus, politiikan käsitteellinen monopolisointi, kansalaisten henkinen lamauttaminen (perusturvan ehdollistaminen, ns. kuntouttava työtoiminta eli aktivointi),  puoluetuki, vaalilait, vaaliraha.


Suomeen tarvitaan poliittinen uusrintama

Minkähänlainen se olisi?  Mikä tökkii nykypuolueissa?

Demarit. Miksei, ehkä.  Yksi seikka kaataa kaiken: perustulon vastaisuus, yhteiskunnan kietominen ulkoa annetun työn,  ansioperiaatteen, työterveyshuollon, työeläkkeen, työeläkeyhtiöiden ympärille, ylipäänsä ay-ideologia.

Kokoomus. Porskuttaa liike-elämän pinnalla. Liike-elämän murentuessa alistaa valtion pelastajakseen, mieletön velka, velka syö yhteiskunnan koheesion, rakentelee piilopakkoja, orjuuttavaa työelämää, ehdollistettua perusturvaa, klassista elitismiä, tsaarin paluuta. (Ikävä sanoa näin koska joukosta löytyy esikuvallisia henkilöitä. Kuka eduskunnassa paneutuu joka ikiseen asiaan suurella antaumuksella, osallistuu keskusteluihin, on myönteisen utelias toisinajattelevia kohtaan, ei hymähtele muille, päätyy usein järkeviin ajatuksiin. Koostuisipa politiikka heistä.)

Keskusta. Pohjimmiltaan samoja porvareita, kartanonherran mentaliteetti, pinnallista talousajattelua, nousukashenkeä, vapaan sivistyksen tajun puute.

Vasemmistoliitto. Kaipaisi laajempaa perspektiiviä, maailmankävijän tietämystä ja itsetuntoa. Luottamusmiesmentaliteetti ei riitä. – Tässähän meillä olisikin työkenttä, nostaa vasemmistoliitto uuden sivistyksen airueeksi ja johtavaksi puolueeksi.

Vihreät. Rakentavat politiikkansa holhoavan ihmiskuvan pohjalle: nuorten ’katoaminen’ työelämästä, kadonneiden etsintä, varhainen puuttuminen, kuntouttava työ, työmarkkinoille palauttaminen, ammatillistaminen, oppisopimus, aktivointi, elinkeinotoimiston määrittelemä ’omaehtoinen koulutus’, työura, suorite, arviointi, palkan alenta, Aalto-yliopiston suosinta, epäuskottavia yliopistoväittämiä, ylhäältä ohjattua ekologiaa. Loputon lista ylhäältä holhoavaa suhtautumista ihmisiin.  ’Kuntouttavan työtoiminnan’ laki eli ns. aktivointi, käytännössä perusturvan ehdollistaminen, Suomen perustuslakia mielivaltaisesti tulkitseva laki, vihreän työministerin toimialaa. Entä mikä oli Sinnemäen ensi teko puheenjohtajana? Yhteinen seminaari kokoomuksen kanssa ekologisesta verouudistuksesta. Vallan käytävillä vihreä politiikka näyttäytyy kikatteluna, hymähtelynä, kopsantana, ylenkatseena junttikansaa kohtaan.  Suomen arrogantit ry.

Vaalit?

Päivittäiskeskustelussa vilahtelee näkemyksiä jotka ovat syvässä ristiriidassa nykypolitiikan kanssa, esimerkiksi:

”Ihmisiä ei tule kohdella pelkkänä työvoimana eikä tuontitavarana” (Markus Lehtipuu US-blogi)

”Valtio omistaa sinut, vihamielisyys ihmisten omia elämänvalintoja kohtaan” (Pasi Matilainen US-blogi).

”Entä jos emme halua uusia haittaveroja? Onko eduskunnalla valta pakottaa kansa oikealle tielle? Mistä eduskunta aikoo hankkia mandaatin päätöksille” (Petteri Järvinen, Espoo, HS 10.11.2009).

Hallituspuolueet siunasivat 11.11. akatemialain. Sillä heikennetään vapaata tutkimusta ja ajattelua.

Voisivatko vaalit olla vastarintaman generaattori? Voisiko vaaleista tehdä uusia perusteita teatterimaisesti esille nostavan tapahtuman, ikään kuin performanssin? Ei niinkään valituksi tullakseen, vaan syöttääkseen yhteiskuntaan uusajattelua, kehitellä ideoita, virittää, ärsyttää pohtimaan ja väittelemään.

pieni nettikeskustelu aiheesta

Nimimerkki jussilaari, jota en tunne, sanoi politiikkaseteli -aihetta kommentoidessaan:

Puolueet ovat kaapanneet vallan kansalta, eivätkä siitä luovu vapaaehtoisesti. Koko kaappauksen mahdollisti aikanaan puoluetuki, joka irrotti puolue-eliitin jäsenistön kontrollista. Puolueen jäsenten maksamilla jäsenmaksuilla ei enää ollut taloudellista merkitystä. Puoluekoneisto kääntyi päälaelleen. Aiemmin koneistö toteutti jäsenistön tahtoa, mutta nykyään se markkinoi johdon tahtoa äänestäjille

En haluaisi puolueita mollata. Siellä toimii hirvittävän vilpittömiä ihmisiä, ystävällisiä, halutaan aidosti luoda hyvää maailmaa. Heidän kanssaan puuhastelisi mielihyvin, jos se olisi mahdollista.

Monen puolueen johtohenkilöstö on kuitenkin valikoitunut kapeasta  sosiaalisesta taustasta. He ovat sosiaalisesti hyvinvoivia,  on kivaa, hengaillaan. Yhteiskuntaa he eivät analysoi pahoinvoinnista käsin. Pahoinvointi on heille enintään jokin ikävä sivuilmiö, jossain toisaalla, rajoite, riski, joka ”meillä on varaa hoitaa”. Monesti kieli ja sanasto kertoo puhujan yhteiskunnallisen asemoitumisen, vaikkapa lievän ylemmyydentunteen.

Ikävä kyllä, mielestäni jussilaarin näkemys puoluetuesta on täsmälleen oikea. Puoluetuki irrotti puolue-eliitin jäsenistön kontrollista, puoluekoneisto kääntyi päälaelleen. Olen, ikävä kyllä, sitä mieltä, että puoluetuki on lakkautettava.

Puoluetuella on – näin arvelen – myös syvempiä piiloperusteita. Tuella ’vakautetaan’ yhteiskunta ja sen rakenteet. Siinä menee luovuus, dynamiikka ja innovaatiot.

Muistan kuinka erään puolueen kokouksiin ja seminaareihin virtasi aikanaan reppukansaa satamäärin. Menepä tänään vastaaviin kokouksiin, vaikkapa Järvenpää-talolle. Johtavan arroganssin edessä minut valtaa pakokauhu.