Eikö Suomen Pankki ja EKP tule asettaa vastuuseen hintojennostovaateistaan

Suomen Pankki esitteli talouskatsauksensa 30.3. Lehdistölle sen esitteli Erkki Liikanen, yleisölle Hanna Freystätter.

Suomen Pankin talouspoliittinen puhunta alkaa muistuttaa keskiajan skolastiikkaa. Keskiajan viisaat väittelivät Jumalan olemuksesta. Tänään EKP:n ja Suomen Pankin jumalainen olio on inflaatio, erityisesti EKP:n määrittämä inflaatiotavoite. Sen saavuttamisen edestä lakoavat kaikki muut kysymykset.

Tämä tuli todistetuksi kun SP:n tilaisuuden (Freystätter) lopulla yleisö kysyi mitä riskejä liittyy EKP:n ja SP:n omaisuuserien osto-ohjelmaan. Osto-ohjelma tarkoittaa EKP:n ns. määrällistä elvytystä, ultrakeveää ja ’epätavanomaista rahapolitiikkaa’ (SP:n oma ilmaisu). Ohessa on kuvio, josta määrällisen elvytyksen räjähdysmäinen kasvu näkyy.

Ns. arvopaperien osto-ohjelman eli määrällisen elvytyksen räjähdysmäinen kasvu.

Mitä Hanna Freystätter vastasi riskikysymykseen?

”EKP:n määrittämän inflaatiotavoitteen (joka on vajaa 2 %) saavuttamiseksi ja kestävöittämiseksi ultrakeveä rahapolitiikka on aivan välttämätön.” Tätä hän toisteli, muuta hän ei sanonutkaan.

Onko tuo vastaus rahapolitiikan riskejä koskevaan kysymykseen? Mielestäni ei, itse asiassa päinvastoin. EKP:n  ja SP:n ehdoton lukittuminen itse määrittämänsä ja satunnaiseltakin vaikuttavan tavoitteen taakse kasvattaa riskejä.

 

Ideauutiset 29.9.2016

Kolme tilaisuutta tänään yhtä aikaa klo 17. Tässä ovat vaihtoehdot:

1) USAn politiikan tila ja presidentin vaalit. Tohtori Peter Miller luennoi Kaisa-talolla.

2)  Ympäristöhistorian oppihistoriaa. Prof Mikko Saikku luennoi Tieteiden talolla oppihistoriallisen seuran tilaisuudessa

3)  Rahapolitiikka ja kansainväkisen talouden näkymät. Suomen Pankin Samu Kurri luennoi Rahamuseossa.

Miksi menisin kuuntelemaan Peter Millerin näkemyksiä USAn politiikasta?

 

MV = PY eli kuka elvyttää mitäkin

Kansantalouden kaavoja yritettiin aikoinaan iskostaa viattomiin mieliimme. Meniköhän yksi kaava näin:

MV = PY

eli rahan määrä kertaa rahan kiertonopeus on yhtä kuin hintataso kertaa tavaroiden (tuotannon) määrä.

Tänään Kreikkaan työnnetään rahaa. Samoin EKP:n toimesta Eurooppaan syötetään rajattomasti rahaa, rahan määrää M kasvatetaan (ultrakevyt rahapolitiikka). Toiveena EKP:n rahapolitiikassa on että M kiertyisi kasvattamaan Y:tä eli tuotantoa. Näin ei ole käynyt ja voi olla että ei käykään. Investoinnit ja tuotannon lisäys eivät käynnisty, eivät edes rahan pakkosyötöllä (tai Suomessa yhteisöveron laskulla). Syötetty rahaa valuu osakkeiden ja varallisuuksien hintoihin ja muuhun vastaavaan. Eli keinottelutalous saa uutta pontta, kiitos EKP:n ja Suomen Pankin.

Keynes yritti pohjimmiltaan samaa mutta suoremmin Y:n kautta, tarkemmin sanoen yhden Y:n komponentin eli julkisten menojen lisäämisen kautta (tänään sitä kutsutaan elvyttämiseksi). Aikansa sillä ”pelastettiin kapitalismia” (Keynesin sanonta) mutta ei oikein enää. Viereen putkahti tämä valtioiden velkaongelma (Jukka Pekkarisen sanonta).

Kaivakoot ojaa, sotikoot – kunhan julkiset menot luovat kysyntää ja pelastavat yrityksiä pälkähästä. Tämä oli yläluokkaisen Keynesin yläluokkaista ajattelua.

1960-luvulla Pekka Kuusi loi Keynesistä hieman siistimmän version: kierrätetään kysyntää luovat rahat ihmisten taskujen kautta. Sosiaalipolitiikka luo kysyntää ja kasvua. Annetaan sille nimeksi hyvinvointivaltio.

Ilmarisen johtaja Timo Ritakallio luetteli kerran lukuja paljonko nykyisen finanssikriisin ratkaisemiseksi on syötetty rahaa suhteessa bkt:hen. Luku vaihteli 10 %:n molemmin puolin (oliko peräti 20 %) USA:ssa, Japanissa ja Euroopassa. Tällainen rahansyöttömaailma on keinotekoinen, epävakaa, se luo kriisin toisensa jälkeen ja johtaa väestön enemmistön syrjäytymiseen (vertaa Piketty). Ritakalliokin sanoi että uusi kriisi odottaa, ehkä 10 vuoden päästä, mutta miten ja millaisena se tulee, sitä ei tänään kukaan osaa arvata.

Kolmisen vuosikymmentä sitten inflaatio oli hirveä mörkö. Tänään EKP ja Suomen Pankki, ennustepäällikkö Kilposesta alkaen hokevat että inflaatio on saatava nousemaan 2 prosenttiin. Ilman inflaatiota uhkaa deflaatio. Maailma ei pyöri ilman inflaatiota, he hokevat. Keynes ja Kuusi pelastivat maailmaa syöttämällä rahaa Y:n sfääriin, tänään finanssiekonomistit syöttävät rahaa finanssimaailman toimijoille. Kelpaa Stadighin, Wahlroosin ja Liikasen viisastella. Nykyinen taloustiede on äärettömän pinnallista näennäisviisautta. Talouspolitiikka on tyhmä. Taloustiede ei ole uudistunut sitten 1930-luvun eli Keynesin aikojen, sanoi Jaakko Kiander Helsingin kirjamessuilla.

”BKT:n riittävä kasvattaminen ilman velanottoa tai vientiä ei ole mahdollista”, sanoo Mikaela Peth blogissaan. Jaaha. Onkohan tämä välttämättä näin? Voisiko ”kasvu” olla orgaanista, endogeenistä. Sitä kautta taloudesta tulisi vakaampi, terveempi, luonnollisempi, tasa-arvoisempi.

Sipilän hallituksen hokema työajan lisääminen olisi eräs muoto orgaanista kasvua, siis sisältäpäin ilman velanottoa. Tosin tuo tapa on niin kömpelö, mekaaninen ja perusteiltaan puutteellinen että se ei toimi. Sääli hallitusta.

 

Suomen Pankki teki pelottavan löydön

Suomen Pankki, tutkijat Helvi Kinnunen ja Petri Mika-Fränti ovat tehneet pelottavan löydön: tulonsiirrot ovat yhä merkittävämpi kotitalouksien tulonlähde. Tulonsiirtojen osuus nousee 26 prosenttiin, pelkästään eläkkeiden osuus 16 prosenttiin (kuvio 1 alla).

Tulonsiirto-osuuksien kasvun syyt:

• Eläkkeelle siirtyvien aiempaa pidemmät työurat ja korkeampi ansiotaso (siis työeläkkeet)
• Eläkeläisten määrän kasvu
• Yhä suurempi osa työikäisiä sinnittelee pelkällä työttömyysturvalla (työttömyysmenot)
• Palkkatulojen nousu on parin vuoden ajan pidetty pienenä (tyka-sopimus, ei koske kaikkia)
• (Pankaapa merkille: nyt työeläkkeet ovatkin tulonsiirtoa, välillä ne ovat säästettyä palkkaa, kulloisestakin käyttötilanteesta riippuen)

Kotitalouksien tulojen rakenne on kuviossa 2.

Pankit ja ekonomistit olivat uskoneet elinkaariteoriaan eli että eläkeläiset eivät enää säästä, ovat vähävelkaisia ja köyhät eläkeläiset sinnittelevat sosiaalituilla (kuten tekevätkin). Toisin kävi. Varakkaat eläkeläiset eivät käytä varallisuuttaan.

Mitä tästä seuraa?

Kotitalouksiin ei kohta tehoa mikään perinteinen kurinpito. Suhdannepolitiikka menettää merkityksensä (palkkatulojen vähenevä merkitys). Korkopolitiikka menettää tehonsa. Korkojen nosto vain nostaisi varakkaiden eläkeläisten tuloja. Suomea pidetään pystyssä pääomatuloilla, eläkeläisten omilla pääomatuloilla ja eläkerahastojen pääomatuotoilla ja ehkä pääomiakin pikkuhiljaa syömällä.

Suomen Pankki ja EKP ovat suuressa vaarassa. Ikääntyneiden finanssi- ja muu varallisuus on purettava pikimmiten, vaatii Suomen Pankki. Purkamisella (eläkeläisten köyhdyttämisellä) lievennetään samalla Suomen julkisen sektorin menopaineita. ”Esillä on ollut ehdotuksia yksityisestä hoivavakuutuksesta ja käänteisistä asuntolainoista.”

Myös Helsingin Sanomilla on hätä käsissä. Se kirjoitti tänään pääkirjoituksen tästä Suomea uhkaavasta hätätilasta. Suomen Pankin ehdottamilla toimilla (mm. hoivavakuutus ja käänteiset lainat) on kiire, vaatii HS hädissään.

Tässä Suomen Pankin hätätilajulistus:
http://www.eurojatalous.fi/fi/2015/3/kotitaloudet-…

Tässä Helsingin Sanomien hätähuuto:
http://www.hs.fi/paivanlehti/14062015/a1434164725012

Kuvio 1. Tulosniirtojen osuus kotitalouksien tuloista. Lähde: Suomen Pankki.

Kuvio 2. Kotitalouksien tulojen rakenne. Lähde: Suomen Pankki.

 

Li Andersson, Matti Apunen, Ville Niinistö, Juha Sipilä – kenellä oikeaa hajua?

”Vaaleihin meno elvytyskärki edellä ei toiminut” – tunnusti Li Andersson Pressiklubissa 24.4. Sanonta ”elvytyskärki edellä” kuulostaa taktiselta ja sen takia tympeältä. Puhuttiin liiaksi makrotalouspolitiikan tasolla, arveli Li Andersson edelleen.

”Omakohtainen toimeliaisuus ja omistajuus, ihmisen tasolta lähteminen on se mikä ihmisiä kiinnostaa”, kommentoi Matti Apunen Anderssonia. Tällä kertaa olen Apusen kanssa täysin samaa mieltä. Vasemmisto on juuttunut instituutioihinsa, niiden mukana se menee hautaan.

Toisessa ohjelmassa Ville Niinistö hehkutti kuinka Euroopan tulevaisuus riippuu EKP:n massiivisen elvytyksen onnistumisesta. Huh huh, samaa instituutiolähtöistä ylätason politiikkaa kuin vasemmistolla. Ja vielä tyhjän päälle rakentuvaa (paperiraha).

Tähän samaan tautiin tulee surkastumaan myös Sipilän hallitus. Sipilällä ei ole hajuakaan ihmisten omakohtaisesta toimeliaisuudesta. Höpöttää vain rahastojaan, ylätason sopimuksiaan, kolmikantaa, työmarkkinajärjestöjä. Ne kaikki, kaikki ne joutaa hautaan. Sipilän hallitus kuoleutuu ennen syntymistään.

Pressiklubi 24.4.2015

A-studio Talk 23.4.2015 (Ville Niinistön EKP-hehkutus kohdassa 51 minuuttia)

Aiheen kommentointia ja keskustelua US-blogissani

 

Mitä on devalvaatio – arvonleikkaus, arvonsiirto, rikos

Eikö ole kevytmielistä hokea että oma valuutta ja sen myötä devalvaatio ratkaisee vaikkapa Kreikan tai Suomen talouskriisin?

Mitä on devalvaatio? Sanoohan jo nimikin, devalvaatio on arvonleikkaus ja leikatun arvon siirto toiselle. Yksiltä otetaan arvo tai arvoa pois ja toisille vastaavasti annetaan. Devalvaatio on väkivaltainen arvonsiirto, tulonsiirto, varallisuuden leikkaus ja siirto. Eikö itsekunkin omaisuus ole jo perustuslainkin nojalla turvattu! Devalvaatiolla omaisuudesta napataan tosta vaan osa pois ja annetaan toisille. Tuollaista temppua voisi kutsua miltei rikolliseksi.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa devalvoitiin toistuvasti, miltei tasavälein kymmenvuotiskausittain. Devalvaatioilla osa kansaa köyhdytettiin ja syrjäytettiin. Toinen osa – vientiteollisuus ja siitä rahansa nyhtävät – nostettiin rikkauksiin. Devalvaatioilla Suomen talous keskitettiin muutaman suuyrityksen toimintakentäksi ja tämän myötä erityisen haavoittuvaksi. Kun pari kolme yhtiötä tai teollisuuden alaa nyt romahtaa, koko kansan olemassaololta putoaa ikäänkuin pohja pois, tämä on nimetty ”kestävyysvajeeksi”.

Jos nyt tarjotaan lääkkeeksi devalvaatiota, niin sairasta hoidetaan samalla tempulla mikä sairauden aiheutti.

Ymmärrän kyllä että sisäiseksi devalvaatioksi kutsuttu – sellaisena kuin sen nykyiset vallanpitäjät haluavat toteuttaa – johtaa miltei samaan. Siksi älyllinen harrastuneisuus pitää ohjata siihen, mitä ovat ”sisäisen devalvaation” sisäiset vaihtoehdot, vaikkapa valtarakenteiden ja demokratian uudistaminen, talouden rakenteen tasapäistäminen, sivistysarvojen nostaminen talousarvojen yläpuolelle ja muu tällainen.

Yllä olevan kirjoitin alunperin kommentiksi Kaj Turuselle, hänen blogiinsa 7.1. Turusen ohella on lukuisa joukko muitakin jotka hokevat devalvaatiota ikään kuin se olisi jokin leikkiase jota voi napauttaa tosta vain ilman että se aiheuttaisi pahaa kenellekään. Olen tuntenut ihmisiä jotka 1990-luvun alun devalvaatiot ilmiselvästi veivät hautaan.

 

Suomen talouspolitiikka yksipuolista ja pinnallista – apu maailmalta

Talouspoliittisia ehdotelmia ovat julkaisseet SAK, STTK, Akava, Etla, EK, EVA, TEM, Ala-Pietilä (ict), Teknologiateollisuus, demarien teollisuusohjelma, Keskustan kasvurahasto, on kai muitakin. Lukipa niistä mitä tahansa, tulee vierauden tuntu. Kaikki ne hakevat lineaarista jatkoa aiemmalle politiikalle, pienin sävyeroin.

Talouspoliittinen keskustelu Suomessa on urautunutta ja mielikuvituksetonta. Vilkaisu keskusteluun maailmalla tuottaa ahaa-elämyksiä. Talouskriisin syyt ja toimet sen suhteen voi nähdä tyystin erilaisesta perspektiivistä.

Robert Skidelsky: eriarvoisuus tappaa kapitalismin

Taloustieteen professori (emer), Britannian ylähuoneen jäsen Robert Skidelsky kirjoittaa otsikolla Inequality is Killing Capitalism jotakuinkin näin:

Oikeamääräisen luoton tarjonnan ajatellaan olevan terveen talouden perusta. Asia voidaan nähdä myös toisin: olennaista onkin luoton kysyntä. Mikä ajoi ihmiset lainaamaan liikaa? Skidelskyn mukaan vastaus on tulojen ja varallisuuksien epätasaisuudessa. Ennen talouskriisiä ihmiset lainasivat liikaa, mikä johti asunto- ja kiinteistökupliin. Talouden kriisiydyttyä lainaa ei oteta, rahan pumppaaminen pankkeihin ei poista kriisiä. Talouden elpymistä ei voida jättää Fedille, ei EKP:lle, ei keskuspankeille. Luoton tarjonta, ylipäänsä tarjontapuoli ei ole ratkaiseva. Tarvitaan poliittisia toimia tulonjaon suhteen, myös julkista kulutusta ja infraa.

”But, beyond this, we cannot carry on with a system that allows so much of the national income and wealty to pile up in so far hands. Concerted redistribution of wealth and income has frequently been essential to the long-term survival of capitalism. We are about to learn this lesson again.”

Tulojen ja varallisuuksien keskittyminen harvojen käsiin on kriisin pohjimmainen syy. Siltä suunnalta on myös ratkaisut etsittävä. Tämä toki lienee lähellä keynesiläisyyttä (heikko kysyntä) mutta hakee syitä syvemmältä. Keynesille oli yhdentekevää miten raha kiertää kunhan kiertää ja tavara käy kaupaksi.

Keskittyminen, syrjäytyminen ja eriarvoistuminen on vuosikymmenten prosessi. Talouskriisit ovat vääjäämätön seuraus. Kysynnän tai kilpailukyvyn puute ovat pinnallisia selityksiä. Ongelma on sisemmällä ja syvemmällä. Kyse on toimijuuden keskittymisestä ja siitä syrjäytymisestä.

Skidelskyn analyysi ja Suomen talouspolitiikassa tarvittavat toimet

Varallisuuksien hajauttaminen. Varallisuuksien keskittymisen estämiseksi varallisuusvero on yksi keino. Se tuskin yksinään on riittävän tehokas, koska se ei kajoa kasautumisen mekanismeihin. Osakeyhtiömallin purkaminen ja lähentäminen osuuskuntaan pureutuu keskittymisen alkujuuriin. Lisäksi normit, kiellot, estot.

Verot. Yhteisöveron alentaminen tai arvonlisäveron nosto eivät ole oikeita toimia. Ansioveroa, tuloveroa ja varallisuusveroa on nostettava. Suurille tuloille säädetyt verohelpotukset on peruttava. USAssa tuloveroalennukset säädettiin alunperinkin määräaikaisiksi. Suomessa ne ymmärrettiin pysyviksi, perumisesta ollaan hiljaa ja puheissa ne kielletään ensimmäisenä.

Suurten tulojen veroalennukset nostivat asuntojen hintoja. Veroalennusten turvin suurituloiset ostivat sijoitusasuntoja. Nyt pienituloinen väestö pakenee korkeita hintoja ja vuokria kehille ja metsiin. Tällaista on Suomen vero- ja varallisuuspolitiikka.

Palkanmuodostuksen normit. Kohtuuttomat palkat ja eläkkeet kielletään, asetetaan katot tai verotetaan kokonaan pois. Ranskan Hollandella ja toisellakin ehdokkaalla oli sadan prosentin vero vaaliohjelmassa. Julkishallintoon Suomessa 5 – 10 viime vuoden aikana istutetut uusliberaalit palkkausjärjestelmät puretaan ja niiden turvin ylöshinatut palkat mitätöidään. Työnantajuus määritellään rikokseksi.

Kirjastot ja ’yrittäjyyden’ demokratisointi. Suomessa innovointi ja ’start up’ on miljardipanostuksin keskitetty Tekesille ja Aallolle. USAssa kirjastoista aiotaan kehittää kaiken kansan start up -keskuksia, kansalaisaaltoja. Toimijuuden hajauttamista tavoitellaan siis kirjastojen avulla.

Tarkastajat ja ojentajat. Talouspoliittisen ymmärryksen jähmettäminen ja mielikuvituksen estäminen sai yhden sinetin joulukuussa 2012 kun eduskunta hyväksyi EU-lähtöiset vakaus- ja kurilait. Eduskunta keksi vaatia perustettavaksi ekonomistien neuvosto. EU-käytännön osana Valtiontalouden tarkastusvirasto määriteltiin talouspolitiikan oikeellisuuden tarkastajaksi. Mikä on VTV? Vastauksen saamme VTV:n eduskunnalle antamasta finanssipolitiikan välitarkastelusta. VM-lähtöistä fraseologiaa ja poliittisia vaatimuksia: kuntauudistus, sote, säästöjä kohdennettava etuisuuksiin, väestön kasarmointi jne vailla rajaa. Uusliberaaleja, oikeistosävytteisiä, elitistisiä politiikkavaateita, siinä VTV ja sen kertomus. Tällaiset ajattelun ojentajat, neuvostot ja virastot ovat tehokas tapa estää tietämyksen kuplinta esimerkiksi skidelskyläiseen suuntaan. Mikä olisi ekonomistineuvostojen ja virastojen vaihtoehto? Joukkoistaminen, kansalaistaminen. Alas päällikkövirastot. Maailma ei tarvitse ainoatakaan työnantajaa, kaikkein vähiten julkishallinnossa.

 

2000-luvun sosiaalikeynes ja Kataisen hallitus

1930-luvulla Keynes keksi keinotekoisen kysynnän, kaivakoot kuoppia tai hautoja itselleen, kunhan raha pyörii ja kapitalismi pelastuu.

Tänään on kysyttävä sisältöä, mieltä ja järkeä. Ekonomistien aggregaattikysynnän tilalle on asetettava

• sivistyksellinen keynesiläisyys
• sosiaalinen keynesiläisyys
• ekologinen keynesiläisyys

Kenties juuri tuossa järjestyksessä. Vertaa vihreiden epäsosiaalinen ja tietoelitistinen pakkoekologia.

Maailman on saatava sivistyä, sosiaalistua ja ekologisoitua. On luotava tähän tähtääviä menettelyjä, periaatteita ja sääntöjä. Tämä on Kataisen hallituksen ns. välitarkastelun ja ns. kehystarkastelun tärkein ja ainoa tehtävä. Ekonomistien summamuuttujat, aggregaattikysynnät ja niiden varaan rakennellut teoriat vajeineen on aika unohtaa.

Jutta Urpilainen tietää Euroopan olevan menossa kohti sosiaalista kriisiä. Kenties kriisi jo on. Ratkaisuksi Urpilainen tarjoaa talouskurin ja sosiaalisen turvaverkon yhdistelmää. Onko tuo analyyttisesti lennokasta, tuskin Pekka Kuusi tai Beveridge.

Sosiaalinen turvaverkko, mitä se on? Ajatus turvaverkosta hyväksyy lähtökohtaisesti sosiaalisten erojen olemassaolon. Urpilaisen yhdistelmä ei luo vakaata ja dynaamista maailmaa. Toimijuutta on hajautettava, eikä vaan kudottava verkkoja.

Pintatason finanssikerroin

Ekonomistien tuhatpäinen joukko väittelee kertoimensa suuruudesta: kasvattaako julkisten menojen lisäeuro kansantuotetta 0,5 vai 1 vai 1,5 eurolla. Tämä on ekonomistien pääongelma, keynesiläinen.

Onko sosiaalisesta ja ekologisesta sisällöstä riisutulla finanssielvytyksellä ja sen kertoimella merkitystä? Yhteiskunnasta ulossysättyjen kannalta on yhdentekevää, rakennetaanko uusi tie Turusta Poriin tai nikkaroidaanko sijoittajien yhtiöille uusi välimalli.

Lähteitä ja lukemistoa

Robert Skidelsky: Inequality is Killing Capitalism. Social Europe Journal.

Social Europe Journal.

Jutta Urpilainen: Eurooppa liukumassa sosiaaliseen kriisiin. Yle 20.2.2013.

Why Librariers Should Be the Next Great Start-up Incubators. The Atlantic Cities 19.2.2013.

Towards  European Growth Strategy. Social Europe Report. February 2013.

Wolfgang Streeck: Economic Growth After Financial Capitalism. Koosteessa Towards a European Growth Strategy.

Austerity: Too Much of a Good Thing. VOX.

Paul De Grauwe, Yuemei Ji: Panic-driven austerity in the Eurozone and its implications. VOX. Jeffrey Frankel: Monetary Alchemy, fiscal science. VOX. 29.1.2013.

Yiannis Mouzakis: Fiscal Multipliers, A Cause Worth Fighting For. Social Europe Review.

Deniz Kellecioglu, book review: Why Nations fail – the origins of power, prosperity and poverty. World Economic Review 2/2013.

Olli Rehn käskyttää ministereitä hiljaisiksi. Uusi Suomi 19.2.2013.

Tätä Olli Rehn pelkää

VTV:n erilliskertomus eduskunnalle: Finanssipolitiikan tarkastuksen vaalikauden 2011-2014 puoliväliraportti.
VTV:n tiedote: Kestävyysvajeen taltuttaminen finanssipolitiikan tärkeimpiä tavoitteita.

 

EU:n tulevaisuusvisio ja nykykriisi

Viikon sisällä sain kuulla Olli Rehniä, Suomen Pankin Tuomas Saarenheimoa, professori Kaarlo Tuoria, Sixten Korkmania, valtiovarainministeriön EU-virkamiehiä sekä kansanedustajien heille tekemiä kysymyksiä vastauksineen. Aiheena kaikilla oli EU:n visio ja nykykriisi. Suodatan heidän puheistaan kolme tai neljä kilpailevaa linjaa.

 

Euroopan vaihtoehdot – mikä puuttuu?

Kirjassaan Eurokriisin anatomia Heikki Patomäki nimeää Euroopalle kolme vaihtoehtoa:

• Uusliberaalin politiikan jatkaminen.
• Sosialidemokraattinen politiikka.
• Globaali keynesiläisyys.

Uusliberaali Eurooppa on seikkailupolitiikkaa kuten on koettu: pidäkkeiden puute, moraalikato, kuplat, kriisit, taantumat ja lamat. Yhteiskunnat hajoavat sosiaalisesti, seurauksena poliittisia kriisejä, sotia ja sodanuhkia.

Entä mitä olisi sosialidemokraattinen Eurooppa? EKP:n katteetonta rahan luontia ja omavaltaista jakoa pankeille. Talouden valtiollista elvyttämistä ja velkaantumista. Euron devalvoitumista, bensiinin hinnassa se jo näkyy. Mutta Brasilia syyttää jo nyt Eurooppaa valuuttasodasta kehittyviä maita vastaan, eikä varmaan aiheetta. Sosialidemokraattinen Eurooppa olisi eturyhmien itsekästä politiikkaa Euroopan sisällä ja suhteessa muuhun maailmaan. Ei suositella.

Keynesiläisyys, kansallinen tai globaali on kysynnän ja kuluttamisen pakonomaista kasvattamista. Onko tavaroiden kasvava rahtaus järkevää maapallopolitiikkaa ja kenelle se olisi järkevää? Maan ystävät ry näkee ylikuluttavan luokan globaalina ongelmana. Tämä näkemys yritetään vaieta, totta kai.

Patomäen vaihtoehdoista puuttuu jotain. Joku kiiruhtaa tarjoamaan ekologiaa ja luonnonvarojen rajallisuutta. Kenties, mutta silti: tiede ja teknologia ovat kekseliäitä ja pystyvät yhä vain puhkomaan rajoja.

Patomäen vaihtoehdoista puuttuu sosiaalis-humanistinen, sivistyksellinen, kansalaislähtöinen, demokraattinen Eurooppa. Mitä tämä merkitsisi Suomelle, Euroopalle, ihmiskunnalle ja maapallolle?

Brasilia: rahan lapioiminen kannibalisoi meidät

Ekonomisti: EKP:n järjestelmässä on kauhea vinoutuma

Saksaa jo hirvittää, Suomi maksaa mukisematta

Heikki Patomäki: Eurokriisin anatomia

Kommentissani (tässä linkki) otan kantaa EKP:n rahanjakopolitiikkaan sekä suomalaispoliitikkojen ja -ekonomistien suhtautumiseen.

 

Mikä on EKP:n halvan rahan oikeutus, legitimaatio?

Uutinen Euroopasta: EKP pumppaa tänään finanssimarkkinoille 500-1 000 miljardia euroa halpakorkoista rahoitusta. Eurooppalaispankeille on tarjolla keskuspankin lainarahaa kolmeksi vuodeksi noin yhden prosentin korolla. Edellisen kerran vastaavaa lainaa myönnettiin joulukuussa 2011, silloin pankit ottivat lainarahaa 489 miljardin euron arvosta. EKP:n tavoitteena on helpottaa Euroopan pankki- ja rahoitusjärjestelmän paineita.

Mikä on tällaisen rahanjaon oikeutus, legitimaatio? Mitä EKP jakaa ja millä valtuuksilla? Mistä EKP:n raha tulee? Tuleeko se ylipäänsä mistään? Tyhjiä tasekirjauksia ja paperinpalasia?

Raha on tavallaan yksi oikeuden muoto: oikeus tehdä maailmalle jotain, hankkia jotain. Kullakin ihmisellä on (tai pitäisi olla) luontaisia oikeuksia, mutta miten jossain voi olla suuria oikeuksien kasaumia, joita jokin instanssi (EKP) jakelee tosta vain. Mikä on jakelijan poliittinen, yhteiskunnallinen, moraalinen oikeutus? Mikä on se substanssi jota EKP katsoo omaavansa?

Rahan paikalle voidaan ajatella mikä tahansa muu oikeus: oikeus opiskella, oikeus asua jossain tai vastaavaa. Eikö olisi absurdia ajatella, että pimennosta astuu kummajainen (EKP) joka julistaa oikeudekseen jaella mielensä mukaisesti ja kenelle haluaa ihmisten luontaisia oikeuksia.

Jakelemalla pankeille rajattomasti rahaa tarkoituksena varmaankin on 1) pankkien ja rahamaailman pelastaminen sinänsä tai 2) saada aikaan toimeliaisuutta jossain tai 3) synnyttää piiloinflaatiota velkojen pienentämiseksi. Mikään näistä ei sellaisenaan anna oikeutusta ryhtyä omavaltaiseksi ja rajattomaksi rahan luojaksi.

Rahan jakelun käytännön vaikutuksista löytyy ajankohtainen esimerkki Suomesta. Elvytyksen nimissä ja Jan Vapaavuoren keksimänä rakennusliikkeille jaettiin 2008 jälkeen ilmaista ja halpaa rahaa: asuntokohtainen palkkio 15 000 euroa/asunto sekä ns. välimalli. Ilmaispalkkiota hyödyntäen VVO rakensi taloja Myyrmäkeen. Vuokra niissä on jopa korkeampi kuin viereisissä ei-tuetuissa taloissa.

Olkoon jakelijana EKP tai Suomen valtio, olkoon saajana pankki tai rakennusliike, ilmainen rahan jakelu omille suosikeille on se moraalikadon lähde, minkä mm. kokoomuksen kansanedustaja Sanna Lauslahti näkee nykyisten talouskriisien perimmäiseksi syyksi (Kreikka riesanamme).

Omavaltaiset finanssikeisarit ovat kaapanneet Euroopan. Heitä ovat Draghi, Monti ja kaikki heidän ihailijansa Sixten Korkmanista alkaen.

 

Tiedon muruja Euroopasta – uutta ymmärrystä etsimässä

Missä on antiikin eurooppa-neito? Jos kuuntelemme talouden tutkijoita ja toimijoita, niin Euroopasta syntyy häkellyttävä kuva. Kulttuurisempi näkökulma antaa eväitä myös uuteen ymmärrykseen.

Syntyikö euro pelkoreaktiona?

Ekonomistit Kanniainen ja Korkman sanoivat EMUn syntyneen Saksan voimistumisen pelosta. Yhdistynyt Saksa piti sitoa ja siihen tarkoitukseen luotiin Euroopan valuuttaunioni. – Jos euro on synnyltään ja tavoitteiltaan poliittinen hätätoimi, niin voiko sen ennuste olla hyvä?

Euroopan taloushistoria – moraalikatoa

Fysiikka tuntee leipurin muunnoksen: pintailmiöstä taaksepäin kerien päästään lähtökohtaan (Ekeland). Euron kriisistä voimme keriä taaksepäin Euroopan tarinaa. Miksi oli kaksi Saksaa – se oli sodan tuotos. Miksi oli sota – Saksan nöyryytys ensimmäisen maailmansodan jälkeen, superinflaatio, kansallissosialismi. Mikä johti maailmansotaan – kilpajuoksu siirtomaista, raaka-aineista ja markkinoista, talouden kuplat. Miksi oli kuplia – uusi tiede mahdollisti äkkirikastumiset: teräs, radat, sähkö, autot, öljy, osakeyhtiö, moraalikato. Mikä syövytti moraalin – pidäkkeiden puute taloudessa, yhtiöpeliksi muuttunut talous. Sivistys jauhautui barbaaritalouden alle.

Tällainen on siis Euroopan taival, viimeiset 200 vuotta. Mutta takaisin tähän päivään. Tänään jauhautuvat, ei vain kulttuuri vaan myös ihmiset. Katsokaa Kreikkaa, noita Sokrateen tallaamia katukiveyksiä.

Spekulaatiotaloutta rahavivulla

Vuosina 2000-08 rahan tarjonta (M3) kasvoi Euroopan rahaliitossa 91 %. 2007 ja 2008 vuotuinen kasvu oli 10-12 %. Luottoekspansiolla mahdollistettiin spekulatiivinen rakentaminen Irlannissa, Espanjassa, Kreikassa. Reaalikorot olivat negatiiviset (kuten nyt USAssa). EKP tulkitsi kasvun ylikeveän rahapolitiikkansa ansioksi. EKP:n rahapolitiikka on viritetty Saksan talouden näkökulmasta. (Kanniainen, kuva 1)

Saksa vivutti Euroopan

Euro siis luotiin Saksan pitämiseksi aloillaan. Euro mahdollisti saksalaispankkien rynnistyksen reuna-alueille, mikä päätyi nykykriisiin. 2010 Saksan johdolla oli valittavana kaksi vaihtoehtoa: maksattaa pankkiensa kriisi saksalaisilla veronmaksajilla tai kaikilla euromailla. Merkel valitsi jälkimmäisen. ”Siinä lensi taivaan tuuliin erinäisiä satoja miljardeja euromaiden veronmaksajien rahoja”, sanoo Wahlroos HS 12.2.2012.

– Aiotaanko Saksan eurovivutus todella maksattaa myös suomalaisilla jopa  vuosikymmeniä? Luvassa on kapina.

Rajaton rahan tarjonta pankeille – jälleen kerran  

”Ainoaa järkevää politiikkaa on rajaton rahan tarjonta pankeille, rajaton likviditeetti. Pelkkä säästäminen ei pelasta, mutta rahan syöttäminen pelastaa. Tosin EKP liikkuu harmaalla alueella” (siis omavaltaisesti).  – Tällaista viisautta meille jakaa Jaakko Kiander (kuva 2), hänen lisäkseen Korkman ja Puttonen.

Mitä on rajaton rahan tarjonta, vivutus ja kertoimet

Miksi rahaa pitää syöttää rajattomasti pankeille? Onko olemassa tieteellinen fakta, joka estää syöttämästä samaa rahaa toimeentulotuen tarvitsijoille (Suomessa heitä on 380 000, pankkeja pari kolme)? Mikä on tällaisen ”rajattoman sivilisaation” reaalinen perusta, kestävyys, horjuvuus, haavoittuvuus, vivutus, kerroin? Keynes keksi jo yhden kertoimen alistamaan kansat kuluttajiksi. Mihin kertoimeen meidät ripustetaan?

Vesa Kanniainen löysi jyvän  

Nousukaudella rahan tarjonnalle on asetettava rajoite, sanoo Kanniainen. Aikoinaan rajoitteista puhui myös Hobbes, yksinvallan rajoitteista. Parlamentti luotiin poliittisen vivutuksen (yksinvallan) pidäkkeeksi. Nyt rajoitteita tarvitaan talouteen. Kanniaisella on ajatuksen siemen toisin kuin Kianderilla, Korkmanilla ja Puttosella.

Devalvaatiohoukutus elää ekonomistien mielissä

Toivottavasti euro heikkenee, laulaa ekonomistien kuoro. Devalvaatio on utuista peliä yksien hyväksi ja toisten tuhoksi. Suomessa devalvaatioilla pelattiin vuosikymmenet. Kansa syrjäytettiin taloudesta sosiaalitukien varaan ja kuhnuttajiksi lähiöihin. Devalvaatioilla luotiin seikkaileva teollisuus. Nyt samat firmat murenevat ja siirtyvät imemään etelän maita (Enso, UPM, Nokia). Devalvaatio on moraalikadon maailma.

Korkmanin hevoskuuri

Korkman vaatii kansoille hevoskuuria (kuva 3). – Samaa huutavat Eloranta, kokoomus, Sailas ja VM.  Eikö hevoskuurin pikemminkin ansaitsisi spekulaatiotalous? Korkman jatkaa: pitää rakentaa siltaa niille jotka vielä voivat pärjätä ja selviytyä. – Entä ne, jotka eivät enää voi selviytyä, osa kreikkalaisista?  Suomen henkiseen ilmastoon on putkahtanut uusi asenne: kadotkoot toivottomat (kuin juutalaiset muinoin). Toivottomia ovat Kreikka, romanit, hautajaiskunnat Suomessa. Ulosheittäjiä ovat Korkman, Soininvaara ja muut. Heille kyseessä on taisteluhävikki, kun taloutta viritetään.

Inflaatiovero houkuttaisi myös

USA on valinnut velkojen inflatoimisen (rahan rajaton tarjonta). USAssa hyväksytään inflaation piilovero, mutta ei näkyviä veroja, myhäilee Varman Risto Murto Talouselämä-lehdessä.

On vaikea kuvitella, että hyvin informoituja sijoittajia (kuten eläkeyhtiöt) voitaisiin nykyoloissa huijata inflaatiolla, sanoo Antti Suvanto Kaleva-lehdessä.

Inflaatiovero ei tule avuksi. Luottojen kysyntä on heikkoa, tuotteilta puuttuu markkinat, tuottaviakohteita ei löydy, sanoo Kanniainen.

”Mutta johonkinhan ne rahat täytyy sijoittaa”, vaikeroi Vesa Puttonen. Polttaakohan liika raha.

Kansallissosialismin, maailmansodan ja ties euronkin synnytti inflaatio ja Saksan nöyryytys. Nyt nöyryytetään Kreikkaa ynnä muita. Mikä on tulema?

Talouden maailma on yhtä aikaa väsynyt ja pakkomielteinen.

Kianderin kyniikka kestää

Ei mitään uutta 30 vuoteen Euroopassa. Samanlaista työttömyyttä ja kriisiä on ollut joka vuosikymmenellä. Poliittista levottomuutta saattaa ilmetä, mutta mitäpä siitä, Ilmarisen ikkunasta on kiva katsella. Sekä ostella asuntoja. EU:n kunniahimoiset tavoitteet toki jäävät. Näin puheli Jaakko Kiander.

Lissabonin sopimus, EU 2020, ilmastojohtajuus. Euroopan oli määrä kohota maailman huipuksi. Nyt Eurooppa huiputtaa omaa väestöään. Kianderilla vino hymy.

Pankkipolitiikan federalisointi

Kalifornian kriisi ei USAssa leviä eikä aiheuta ketjureaktiota kuten tapahtuu Euroopassa. USAssa liittovaltio säätelee. Euroopassa valtio ja pankit ovat liimautuneet toisiinsa (Korkman). – EuroMemorandun tarjoilee toisenkinlaista lähestymistä, finanssien vallan vähentämistä ylipäänsä (alla).

Kulttuuri unohtuu EU:n uudistuksissa

Näin otsikoi Simo Häyrynen. Euroopan rakentamisen aloittaisin kulttuurista, on Monnet nyttemmin sanonut. Kulttuurin kääntäminen talousoppien kielelle johtaa samaan, mihin talousopit ovat vieneet talouden. Kansallisvaltioihin lukkiutumien sijasta Euroopassa tulee painottaa kulttuurista tilannetajua ja kansalaisyhteiskunnan osallisuutta EU-uudistuksiin. (Häyrynen)

Heikki Patomäki: etäisyyttä Eurooppaan

Patomäki ehdottaa etäisyydenottoa kuri-Eurooppaan ja tilalle globaalia keynesiläisyyttä. (Mutta mitä on keynesiläisyys: rääsää, rääsää, rääsää = kokonaiskysyntä.)

EuroMemo

Vasenlaitaisten ekonomistien ryhmä ehdottaa Euroopalle:

• korkeampia progressiivisia veroasteita
• varallisuusveroja
• tranaktioveroa
• debt audit
• eurobondeja
• budjettikuria ei kirjata perustuslakiin
• kaikki vakuutustoiminta julkisperustalle (työeläke Suomessa!)
• sijoitusjohdannaiset pääosin pois
• palkkojen osuutta suhteessa voittoihin nostettava
• rakennerahastoja high tech -investointien tueksi
• finanssien roolin vähentäminen
• osuuskuntia
• yhdistysten roolia lisättävä
• Rio 2012

Omia päätelmiäni ja ehdotelmiani

1. Kulttuurinen näkökulma lähtökohdaksi
2. EuroMemon listasta voi poimia jotain
3. Kanniaisen pidäkkeet

Kulttuurinen näkökulma ei tarkoita kulttuuria sektorina vaan koko sivilisaation perusrakennetta ja mentaliteettia. Nykyinen barbaarieurooppa on hylännyt vapaan tiedon, uteliaisuuden, kulttuurin, filosofian ja moraalin. Elinkeinoelämä alistaa itselleen kaiken, tiedon, yliopistot, materian ja toiminnot. Eurooppa tukahduttaa.

Kanniaisen pidäkkeisiin on turvautuminen, ellei sama pyrkimys hoidu kulttuurin, moraalin, tiedon ja vapauden kautta. Rakennettakoon pidäkkeiden kautta muillekin sitä ”siltaa” jota Korkman tarjoilee vain selviytyjille. EuroMemon listasta voi poimia ja kehitellä käytännön politiikkatoimia. Muitakin toimia tarvitaan erityisesti kulttuurisen perusrakenteen alueella.

Lähteet

Tutkaksen seminaari 14.2.2012. Kriisitalous – katse menneeseen ja tulevaisuuteen.
Kapitalistin muotokuva (Björn Wahlroos). HS 12.2.2012.
Antti Suvanto: Inflaatiostako ratkaisu velkakriisiin? Kaleva 10.2.2012.
Simo Häyrynen: Kulttuuri unohtuu yhä EU:n uudistuksissa. HS 29.1.2012.
Saksan ruoska lannistaa kasvun. Talouselämä 5/2012. Risto Murron lausumat.
Heikki Patomäki: Eurokriisin anatomia.
Attacin seminaari 22.2.2012 Euroopan budjettikurisopimuksesta
EuroMemo Group.
Ivar Ekeland: Ennakoimattoman matematiikka. Oma ikivanha referaattini kirjasta.

Tulkinnat Vesa Kanniaisen, Sixten Korkmanin ja Jaakko Kianderin esityksistä ovat peräisin Tutkaksen seminaarista. Tulkinta Vesa Puttosen esityksestä on peräisin Eurooppa-tiedotuksen seminaarista K-infossa joulukuussa 2011. Mahdolliset tulkintavirheet ovat tämän kirjoittajan.

  Kuva 1. Vesa Kanniainen,Tutkas 14.2.2012.

  Kuva 2. Jaakko Kiander, Tutkas 14.2.2012.

  Kuva 3. Sixten Korkman, Tutkas 14.2.2012.

 

Sosiaalinen kriisi lähestyy Suomea

Jankkaus Euroopan talouskriisistä on tuudittanut unikuvaan: jylisköön ukkonen metsän takana, ei se tänne tule. Taitaa tulla sittenkin. Yhä useammin joutuu kysymään onko Suomen eduskunta täynnä löttäpöksyjä. Jos meiltä aletaan nyhtää miljardeja ja miljardeja, se merkitsee sosiaalista kriisiä myös Suomessa. Kataisen, Vanhasen, Kiviniemen, Ville Niinistön ja muiden retoriikka, että vaihtoehtoa ei ole tai että tämä on pahoista pienin, ei ole enää uskottava.

Viittaan pariin tämänpäiväiseen näkemykseen: Dublinin Trinity Collegen dosentti Gurdgievia sekä Björn Wahlroos.

Taloussanomat kertoo rahoituksen dosentin Constantin Gurdgievian näkemyksistä. Suosittelen koko jutun lukemista, tässä poimintoja:

– Pankkien velka on otettu valtion haltuun, ja julkista taloutta ajetaan samalla alas huimaa vauhtia.
– Julkisen sektorin leikkauspolitiikkaa tehdään tällä hetkellä siten, että palveluita ajetaan alas pankkien pitämiseksi pystyssä.
– Irlannin 80 miljardin euron pankkiveloista 30–40 miljardia on muissa Euroopan maissa sijaitsevien pankkien velkoja, jotka ovat siirtyneet irlantilaisten veronmaksajien maksettavaksi. Sitä velkaa me emme kykene maksamaan, eikä ole mitään moraalista velvoitetta, miksi meidän pitäisi se maksaa.
– Maan julkinen talous voi selviytyä veloistaan, jos pankkien annettaisiin kaatua. Niin toimi samankaltaisista ongelmista kärsinyt Islanti.
– Tie ulos kriisistä olisikin pankkien päästäminen markkinoiden armoille. Tuhoa tulisi, mutta se on Gurdgievin mukaan ainoa mahdollisuus. Mutta EU tukipakettisääntöineen estää Irlantia tekemästä tätä. (!!!)
– Keskittyminen julkiseen velkaan on vienyt huomion pois kotitalouksien kurjuudesta.
– Uuden katastrofin välttämiseksi resepti on selkeä: annetaan pankkien, yritysten ja kotitalouksien kaatua velkoihinsa, toteutetaan konkurssien kautta tarvittavat rakenneuudistukset ja luotetaan vientiin sekä kotimarkkinoiden elpymiseen.
– En suostu hyväksymään perussuomalaisten EU-vastaista propagandaa, mutta puolueen mukaantulo on silti tehnyt Suomelle hyvää. Nykyään Suomi kyseenalaistaa Ranskan ja Saksan linjauksia. ( Näin siis irlantilaisdosentti Gurdgievia )

Entä Björn Wahlroos, HS 12.2.2012:

– Saksan pankkijärjestelmä on läpimätä.
– Merkel teki keväällä 2010 väärän ratkaisun. Oli kaksi vaihtoehtoa: pankkeihin olisi pantu 30-40 miljardia veronmaksajien (tarkoittanee saksalaisten) rahoja ja annettu Kreikan ajautua maksukyvyttömäksi. Toinen vaihtoehto oli, että Merkel ryhtyi lobbaamaan kaikkia muita Euroopan maita mukaan antamaan rahaa Keikalle. Siinä lensi taivaan tuuliin satoja miljardeja euromaiden veronmaksajien rahoja.
– Eurokriisi ei ole euron kriisi vaan eurooppalaisen talouspolitiikan kriisi.

Wahlroosin mukaan Euroopan Keskuspankin toiminta on nyt ammattitaitoista: korko alas ja pankeille halpaa rahaa. Samaa ehdotteli Vesa Puttonen – jos oikein ymmärsin – joulun alla eduskunnan K-infossa.

Vaikka Wahlroosin-Puttosen linja ehkä pelastaisi talouden suurtoimijoita, niin yhteiskuntien sisäistä levottomuutta, poliittista hajoamista ja sosiaalista kriisiytymistä se ei hoida. Meitä ei pakoteta mihin tahansa.

Enää valtaisa konkurssiaalto voi pelastaa Irlannin. Taloussanomat 12.2.2012.

 

Toimiko Mari Kiviniemi omin luvin?

Mitä Euroopan taloudelle pitäisi tehdä. Neljä ranskalaisekonomistia julkaisi aiheesta manifestin. Samaan aikaan Mari Kiviniemi yhtyy Saksan, Ranskan, Britannian ja Hollannin EU:lle osoittamaan kurikirjelmään. Oliko Kiviniemellä valtuuksia, kysyy europarlamentaarikko Carl Haglund.

Viiden maan kirjelmä (kuva 2) vaikuttaa viattomalta ja teknisluonteiselta. Sen merkittävyys alkaa aueta, kun vertaamme sitä ja ranskalaisekonomistien manifestia (kuva 1) toisiinsa.

Kuva 1. Ranskalaisekonomistien manifestin alkusivu.

Kuva 2. Viiden maan kirjelmä EU:lle.

 

10 väärää oppia sekä Manifestin kritiikki ja ehdotukset

Ekonomistien manifesti kiistää väitteen pääomamarkkinoiden tehokkuudesta. Pääoman hinta ei toimi tasapainottavasti vaan kuplia synnyttäen. Manifestin politiikkaehdotukset:

• pääomaliikkeiden verottaminen ja valvonta
• pääomaliikkeiden kiinteämpi kytkentä reaalitalouteen
• pääomakaupan tuottojen rajaaminen.
• pääomamarkkinoiden ja niillä toimivien erottelu toisistaan

Tuottavatko finanssimarkkinat talouskasvua? Aitojen tuottojen ja tuottavien investointien löytäminen on yhä vaikeampaa. Tilanne johtaa velkoihin, kiinteistökupliin, fiktiiviseen varallisuuteen, kestämättömään kulutukseen. Ehdotukset:

• yritysten sisälle on eri sidosryhmille taattava vastavoimat (siis talouden demokratisointi, täysin vaiettu näkökulma Suomen ”elvytyksessä” )
• suurten tulojen verotuksen voimakas kiristäminen
• yritysten finanssimarkkinariippuvuuden vähentäminen
• julkinen luottopolitiikka

Osaavatko markkinat arvioida julkisten talouksien selviytymistä. Manifesti:

• luottoluokitusten ei saa antaa vaikuttaa esim. valtioiden korkoihin
• luokitukset läpinäkyviksi
• Euroopan keskuspankille isompi rooli finanssimarkkinariippuvuuksista vapauttajana

Onko julkisen velan syynä liikakulutus? Manifesti:

• Julkiset velat, niiden alkuperät, velkojat ja velkojen määrät auditoitava avoimesti

Onko julkisia menoja leikattava julkisen velan hoitamiseksi? Manifesti: pitkällä aikavälillä julkinen talous edistää kasvua. Leikkaukset EU-maissa samanaikaisesti pahentaisivat lamaa ja aiheuttaisivat lisää julkista velkaa.

• sosiaalimenojen taso täytyy pitää yllä tai jopa kasvattaa
• varsinkin koulutus-, tutkimus- ja investointimenoja lisättävä

Onko julkinen velka taakka seuraaville sukupolville? Manifesti lähestyy asiaa toisin. Tehdyistä veronalaennuksista ovat hyötyneet rikkaat, nämä ovat sijoittaneet veroilta säästyneitä varoja tuottavasti mm. julkisten alijäämien rahoittamiseen. Verojen tasaava vaikutus on kääntynyt ylösalaisin rikkaiden hyväksi.

• välittömiin veroihin on palautettava voimakas uudelleenjakava progressio
• yritysten verovähennyksiä on karsittava

Valtiot ja keskuspankki on alistettu finanssimarkkinoille. Manifesti:

• Euroopan keskuspankin saatava rahoittaa suoraan valtioita kohtuukorolla
• finanssimarkkinoiden merkityksen vähentäminen
• mahdollisesti julkisen velan uudelleenstrukturointi

Väite: EU suojelee sosiaalisen Euroopan mallia. Manifesti: rakennereformit ja Lissabonin sopimus eivät ole olleet demokraattisia eivätkä ihmisiä kokoavia. Sosiaalinen Eurooppa on jäänyt tyhjäksi sanaksi. Vain kilpailun ja finanssien Eurooppa on vahvistunut. EKP:n riippumattomuus politiikasta sekä kasvu- ja vakaussopimus ovat epäluottamus demokraattisesti valituille hallituksille.

• kilpailupolitiikan sijasta on luotava periaatteita Euroopan sosiaalisen edistyksen harmonisoinniksi
• pääomien ja tavaroiden vapaa liikkuvuus EU:n ja muun maailman välillä on kyseenalaistettava ja korvattava sopimuksilla

Väite: euro on suoja kriisejä vastaan. Manifesti: varsinkin Saksa kohdisti kriisin taakan väestöön (työvoimaan) ja palkkoihin, hyötyi kriisistä muiden kustannuksella, seurauksena on ylijäämiä yhtäällä, alijäämiä toisaalla. Tasakorkoisuus mahdollisti kuplapolitiikan osassa maita. Komission ajamat sosiaalileikkaukset syventävät kriisiä ja luovat jännitteitä maiden välille. Koordinaation puute ja solidaarisen EU:n budjettipolitiikan poissaolo ovat luoneet tilaa spekulaatioille euroa vastaan. Ehdotukset:

• makropolitiikan koordinaatio
• eri maiden ali- ja ylijäämien tasapainottaminen
• lainoja eri maiden välille
• jos euroa hajoaa, on Euroopalle luotava uusi rahajärjestelmä

Johtaako Kreikan kriisi Euroopan ’taloushallitukseen’ vai uudenlaiseen solidaarisuuteen? Eurooppa on hylännyt keskuspankkioption tehden itsensä riippuvaksi finanssimarkkinoista. Komissio, IMF ja hallitukset himoavat rangaista Kreikkaa, pakottavat sen säästöohjelmiin ja palvelujen yksityistämiseen. Finanssikriisin alkuperät ollaan unohtamassa. Komissio ja Saksa vaativat kurisääntöjä perustuslakeihin, uusia valvojia finanssipolitiikkaan, rakennereformeja ynnä muuta. Finanssieliitit ja teknokraatit kehittelevät shokkistrategioita (VM ja Hetemäen ryhmä Suomessa). Sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja talouden kysyntä heikkenee, kotitaloudet ajetaan eläke- ja terveyssäästäjiksi, elämä finanssioidaan. Hyöty tästä kiertyy samoille finanssi-instituutioille, jotka olivat kriisin syy. – Mainio esimerkki Suomesta: FK:n ja VM:n päivänvanhat (12.1.) ehdotukset eläkevakuutuksiksi, joissa tosiasiassa on kyse asuntovarallisuuden ryöstöstä pankeille ja vakuutusyhtiöille. Manifestin ehdotuksia:

• Eurooppaverot (hiilivero tai yhteisövero)
• tehokas Eurooppa-budjetti tasaamaan talouksien eroja
• julkisten ja sosiaalipalvelujen tasaaminen eri maiden välillä
• Euroopan talouden viherryttäminen halpakorkoisilla lainoilla
• finanssipolitiikkojen keskiarvo Euroopassa ei saa ole leikkaava

Tarvitaan aloitteellisia maita (manifesti)

Eurooppaa on kolme vuosikymmentä rakennettu teknokraattiselle perustalle. Väestöt on suljettu talouskeskustelun ulkopuolelle. Finanssimarkkinoiden tehokkuuteen uskova uusliberaali politiikka on nyt hylättävä, rajoitettava finanssien valtaa, koottava varoja voimakkaasti tasaavalla verotuksella. On palautettava demokraattinen legitimiteetti.

EU sai alkunsa kuuden maan aloitteilla. Nykypolitiikan katastrofaalisten seurausten myötä talousdebatti hulmahtaa yli Euroopan. Myös nyt tarvitaan aloitteellisia maita. On politiikkainnovaatioiden aika.

Eurooppa on enemmän kuin talousprojekti. Markkinadiktatuurin sijasta on rakennettava demokraattinen manner. On käynnistettävä demokraattinen keskustelu. Valtaekonomistit rationalisoivat finanssimarkkinapolitiikkaa, joka tyrkyttää kilpailua joka soppeen ja hetkeen. Politiikan teoreettiset perusteet on pantava uusiksi. Vakaussopimusten ja vääräoppien tilalle tarvitaan useampia malleja (pluraliteettia).

Mihin ja millä valtuuksilla Mari Kiviniemi sitoo Suomea

Ulkopolitiikka-lehti 4/2010 kertoo Kiviniemen politiikasta näin:

• Mari Kiviniemellä ei ole suurta visiota EU:n kehittämiseksi. Ongelmia ratkaistaan sitä mukaa kuin niitä ilmaantuu. Suomen linjan yksi peruspilari on pragmaattisuus.
• 3K:n politiikka: kuri, koordinaatio, kilpailukyky (Kiviniemi itse UPIn jälkilöylyissä).
• Nyt yritetään sopia valtiontalouksien valvonnan tehostamisesta sekä yhteisistä pelisäännöistä luistavien maiden rankaisemisesta.
• Yhteinen kakku ei juurikaan kasva, mutta jakajia on entistä enemmän.
• Entistä toimivampien sisämarkkinoiden luominen on päällimmäinen huolenaihe juuri nyt.
• On kiirehdittävä kilpailukykyä ja kasvua edistäviä toimia.
• En jaksa uskoa, että populismin kasvu johtuisi yksin siitä, että kansalaiset kapinoivat EU:n demokratiavajetta vastaan. Kyllä kasvualustana ovat paljon arkisemmat asiat.
• Unionin sisäisestä demokratiatilanteesta kansalaiset tuskin ovat huolissaan. Vasta tulosten ja lisäarvon Eurooppa lunastaa legitimiteetin kansalaisten silmissä.
• Meillä Suomessa EU-asioihin vaikutetaan demokraattisella tavalla, koska eduskunta on niin vahvasti muotoilemassa EU:ssa ajettavia asioita.

Kiviniemen lista on osin fraseologiaa. Silti näemme heti, että se ( = Suomen politiikka) eroaa olennaisesti ranskalaisekonomistien ehdotuksista. Ranskalaisten olennaiset osiot puuttuvat Kiviniemen listasta (esim. sosiaalinen ja tasa-arvoistava Eurooppa).

Viiden maan kirjelmä EU:lle, missä budjetin rajaksi vaaditaan aluksi 2,9 % ja vuodesta 2014 alkaen inflaation määrä eli nollakasvu, näyttää teknisluonteiselta, viattomalta. Kuitenkin tämä vaade estää ranskalaismanifestin ehdottaman politiikan.

Määrällistäkin rajausta olennaisempi on kirjelmään kätketty pyrkimys varojen uuskohdennuksiin. Piilotavoitteena on suunnata EU:n varat entistä enemmän elinkeinoelämää palvelevaan tutkimukseen. Muista kohteista jouduttaisiin leikkaamaan. Itä-Euroopan maat ovat jo olleet vihaisia kirjelmän johdosta, mikä on erittäin ymmärrettävää. Menemällä mukaan röyhkeään ja itsekeskeiseen politiikkaan Suomi hajottaa EU:ta sisältä käsin (onko tämä hyvä vai paha!).

Onko EU:n menojen jäädytys oikeasti Suomen hallituksen, eduskunnan ja suuren valiokunnan linja, kysyy europarlamentaarikko Carl Haglund (HS 18.12.2010, kuva 3).

Jos Kiviniemi allekirjoitti kurikirjeen ”omin luvin”, niin eroaako tämä periaatemielessä paljoakaan Paavo Lipposen omavaltaisista lupauksista Bushille Irakin sodan suhteen. Niiden lupausten jälkilöylyissä ratkaistiin silloiset eduskuntavaalit (Lipponen / Jäätteenmäki). Onko Kiviniemi-gate alkamassa?

Jos Kiviniemi allekirjoitti kurikirjeen ”omin luvin”, niin eikö olisi oikein, että viimeistään eduskuntavaalien jälkeen pääministerinä olisi joku muu, olkoon kuka tahansa. Suomi ansaitsee pääministerin ja hallituksen, jolla on yhteiskunnallisesti innostavaa sanottavaa eikä pelkkää lukkarinkeppiä. Lipevä hymy ei riitä ministerille.

Sitä paitsi: Kiviniemen ihmiskuva on alentava. Kiviniemelle eurooppalaiset ovat syöttöporsaita, jotka ovat tyytyväisiä tai vinkuvaisia sen mukaan millaista suurusta kuppiin milloinkin kaadetaan. Voi näitä Perikleen aikoja.

Kuva 3. HS:  Suomi tukee vaatimuksia menokurista.

Talouskriisin lopputulema: kuriyhteiskuntako?

Kuria, uusvalvojia, kehyksiä ja länkiä hoetaan nyt joka suuntaan, kunnille, valtioille ja EU:lle.

EU-komission tyrkyttämiä valvojia Suomi on pian pullollaan. Talousneuvostokin, maailman turhin ja epäeettisin. Eikö sitä vieläkään ole lakkautettu? Komission käskystä Talousneuvosto mietinnöi uutta asiantuntijaneuvostoa valvomaan kuria. Kuka on asiantuntija? Kuria on Suomessa valvottu hajautetusti, Talousneuvosto sanoo. – Niinpä onkin, niin hajautetusti että akateeminen körttikansa vaikenee, ei ole Suomessa yhtään ’ranskalaisekonomistia’.

Sauli Niinistön ehdottama viisaiden neuvosto, samaa sarjaa kuin oli EU:n viisaiden neuvosto ja Suomen brändiryhmä. – Tosiaan, Jorma Ollila kolmannen kerran asialle.

Varokaa VTV:tä, julkaisi tiukat kestävyys- ja kehysukaasit. Tämä eduskunnan neutraali ja epäpoliittinen virasto, verovaroista kustannettu.

EU:n tutkimuspolitiikka?

Suomi on siis mukana suhmuroimassa EU:n varoja omaa elinkeinoelämää palvelevaan tutkimukseen. Mitä on tämä tutkimus? Valaisevan kuvan siitä antaa Mari Kiviniemen saatekirjoittama raportti ’Suomen tutkimus- ja innovaatiopoliittiset linjaukset vuosille 2011 – 2015’.

Tieteenpäivien avajaispuheessa 12.1.2011 professori Ilkka Hanski tuomitsi valtioneuvoston linjaraportin jyrkin sanoin vain elinkeinoelämää hyödyttävänä innovointina. Tarvittaisiin oikea tiedeministeri, kaksi innovaatioministeriä riittää jo, hän sanoi. Hanskin tuomio Suomen ja sitä myötä EU:n tutkimuspolitiikalle oli pitkään aikaan riemastuttavin politiikan ”arviointi” tiedemaailman toimesta. Auetkoon uusi ura oikealle tieteelle, hävitköön innovaatioministerit, pekkariset ja virkkuset.

Ajan henki, UPI ja akateeminen sivistyneistö

Ranskalaisekonomistien kirjelmän – vaikka oltaisiin eri mieltäkin – pitäisi hätkähdyttää Suomessa. Suomen ”älymystö” on kuin kirkonmäelle kokoontunut körttikansa. Tutkijat ja virkamiehet imivät hartaina Mari Kiviniemen sanat ”hyvässä seurassa ollaan”, kun hän UPIn jälkilöylyissä 21.12. selosti Eurooppa-neuvoston kokousta mainiten ohimennen kurikirjelmän. David, Angela, Nicolas, Mark ja Mari.

Ulkopolitiikka-lehdessä Teija Tiilikainen ratkeaa riemusta. ”Pääministerin asema on vahva, hänen sormiensa läpi kulkee tärkein, on oltava aloitteinen, kurinalainen, pitää vakuuttaa kansalaiset ja markkinat, ennen kaikkea Kiviniemi ajan hengen mukaisesti tähdentää sisämarkkinoita ja EU:n globaalia tehtävää.” – Alkaa kaivata Raimo Väyrystä takaisin UPIn johtoon, edes hiukkanen analyysiä.

Jos Kiviniemen globaalisaatio on ajan henki, niin olkoon ranskalaisekonomistien kulttuurieurooppa tulevaisuuden henki.

EU on tienhaarassa. Eteneekö EU kiinalaista harvainvaltaa kohti vai sosiokulttuurista Eurooppaa kohti? Jos nykyhallituksen, kiviniemineen kaikkineen, annetaan huseerata vaalien jälkeen, niin Euroopan ja Suomen tie on Kiinan tie. Hyvästi antiikin sivistysmieli, hyvästi perustutkimus, hyvästi aineen ja avaruuden taa kurkottava etsivä mieli, hyvästi demokratia, hyvästi kulttuurikansalaisuus, hyvästi innostus ja elämisen ilo.

Ranskalaismanifestin kirjoittajat työskentelevät Ranskan tiedeakatemiassa, Sosiaalikorkeakoulussa, Taloustieteiden tutkimuskeskuksessa ja Attacin tieteellisessä neuvostossa, yksi heistä on Taloustieteen seuran puheenjohtaja. Voisitteko kuvitella että Suomen Akatemian, Helsingin yliopiston, Tiedeakatemian, Tieteellisten Seurain valtuuskunnan, UPIn, Valtiotieteellisen Yhdistyksen tai Kansantaloudellisen Yhdistyksen keskuudesta löytyisi ainekset vastaavanlaiselle Manifestille? Ei ikinä, ei ikinä, ei ikinä.

Suomessa akateeminen sivistyneistö on yliopistolailla, tutkimuslinjauksilla, pätkätöillä, yritysyhteistyöllä, rahoituskriteereillä, palkkausjärjestelmällä ynnä muulla niin alistettu ja nöyryytetty, että itse kukin on kadottanut rohkeutensa, yhteishengen, kuvittelukyvyn, ihmiskuntaperspektiivin. Kaikki he veisaavat samaa virttä, varsinkin ekonomistit, nämä kianderit, korkmanit ja hetemäet.

Lukemistoa

Manifesto of the appalled economists.

Riikka Söyring: Manifestin suomennos (osin).

Ulkopolitiikka 4/2010. Pääkirjoitus ja Mari Kiviniemen haastattelu.

Viiden maan kirjelmä EU:n komisiolle 18.12.2010.

VNK:n tiedote 17.12.2010 (Tutkimus- ja innovaatiopoliittinen linjaus vuosille 2011-2015).

Tutkimus- ja innovaationeuvosto: Tutkimus- ja innovaatiopoliittinen linjaus vuosille 2011-2015.

VNK:n tiedote 16.12.2010: Keskustelunavaus finanssipolitiikan kurinalaisuuden lisäämiseksi.

Suomi tukee vaatimuksia menokurista. HS 18.12.2010.

Ulkopoliittinen instituutti, UPI: Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt 21.12.2010.

VTV:n tiedote 12.1.2011: Kehysmenettely ei nykymuodossaan riitä turvaamaan hyvinvointivaltion rahoitusperustaa.

Olli Kivinen: EU:n mielistelypolitiikka ajoi karille. HS 11.1.2011.

 

Kriisitaloustieteestä oppia myös Suomelle

Tunnettu japanilaisekonomisti Richard Koo esittää uuden tulkinnan Euroopan kriisistä. Amerikkalaisprofessorit Roubini ja Mihm kuvaavat kapitalismin kriisejä, myös nykyisen kriisin syitä ja ulospääsyä kirjassa Kriisitaloustiede. Suomesta puuttuu vastaava kriittinen talousymmärrys.

 

Richard Koo: on väärin syyttää Euroopan ylivelkaisia maita

Eurokriisistä on helppo syyttää ylivelkaisia maita, Kreikkaa ja Irlantia. Richard Koon mukaan tämä on väärä tulkinta ja epäoikeudenmukaista, minkä takia myös kriisitoimet menevät pieleen. Heikoimmat euromaat ollaan uhraamassa, niiltä vaaditaan mittavia julkisen talouden kiristystoimia. Kriisi on yhtä paljon Saksan sekä euron rakennevirheiden syytä.

Kriisin kolme syytä Richard Koon mukaan ovat 1) EKP:n yhden koon korkopolitiikka, sen taustalla olivat Saksan talousvaikeudet, 2) pankkeihin pakkautui ylimääräisiä säästöjä syötettäväksi korkeapaineella asunto- ja kulutusluottoina reunamaihin, 3) eri maiden ylijäämät ja alijäämät, jotka johtuivat kohdista yksi ja kaksi.

Velkajuhliin reunamaita houkuttelivat EKP:n korkopolitiikka ja saksalaispankit. Reunamaiden ulkoiselle velkaantumiselle, siis saksalaispankkien riskinotolle ei ollut pienimpiäkään pidäkkeitä. Velkajuhlien avulla nimenomaan Saksa sai oman taloutensa tolpilleen. Se on hyötynyt eniten eurosta.

Suomi ilakoi ja hyötyy, niinkö

 

Suomessa ilakoidaan siitä, että Suomi hyötyy Euroopan kriisistä alhaisina korkoina. Richard Koon analyysin valossa tätä voi pitää itsekeskeisenä ja epäeettisenä asenteena.

Mari Kiviniemen kanta ”tämä ei ole Suomen etu” (koskien eurobondeja) on osittaisoptimointia, samaa tasoa kuin ”Suomen kilpailukyky”.

Itsekeskeisen hyötymisen sijasta on suuntauduttava eettiseen analyysiin Euroopan ja maailman tilasta. Oma hyötyminen tai muiden kansakuntien syökseminen kurimuksiin pinnallisen ja yksipuolisen analyysin nojalla ei ole oikeutettua. Suomea johdetaan epäeettisesti ja epäfilosofisesti.

Roubinin ja Mihmin Kriisitaloustiede

Roubinin ja Mihmin valokeilassa on globaali maailma ja ihmiskunta. Heidän analyysinsä talouskriisien syistä on varsin yhtenevä ekonomisti Koon kanssa.

Talouden kriisit syntyivät kapitalismin myötä 1600-luvun alussa. Satojen vuosien ajan kriisit etenivät melko ennustettavasti. Kriisi kehittyy vuosien jopa vuosikymmenten ajan. Vuonna 2007 alkanut kriisi ei ole poikkeus. Vuosikymmeniä jatkunut vapaiden markkinoiden fundamentalismi loi olosuhteet romahdukselle.

Talouden kuplien edellytyksenä on löysä luoton lähde sijoittajille. Maailmantaloudessa hölskyi sijoituskohdetta etsivää rahaa. Keskuspankit kasvattivat asuntokuplia, grynderit rakensivat aina vaan uusia lähiöitä. Luokittajat, palkitsijat ja bonustajat korruptoivat talouden.

Nykysotkun perimmäinen vastuu on Yhdysvalloilla, erityisesti Bushin uhkarohkeilla veronalennuksilla ja asuntokuplan rahoituksella. Verojen alennukset kasvattivat valtion alijäämiä. Yhdysvallat kaivoi itsensä syvään kuoppaan. Siitä on tullut maailman suurin velallinen. Sillä ei ole enää samaa painoarvoa kuin 1970-luvulla. Se on altis samoille kriiseille, jotka iskivät kehittyviin talouksiin 90-luvulla. Yhdysvallat seuraa Britannian polkua, jonka valta ja valuutta heikkenivät vuosikymmenten mittaan. Punnan syrjäytymiseen kului 80 vuotta. Dollarin päivät voidaan laskea vuosissa, ei vuosikymmenissä.

Kiinaan kasautui suuria säästöjä, koska maan bkt:stä vain 36 % tulee kulutuksesta (Yhdysvalloissa 70 %) ja koska Kiinalla ei ole sosiaalista turvaverkkoa, työttömyysvakuutusta, terveydenhoitoa eikä kulutusluottoja. Ylijäämien sijoittaminen globaaliin talouteen, joka on hukkumassa ylikapasiteettiin, ei olisi ollut pelastus, niinpä niitä virtasi USAhan. USAn velkojat eivät halua tappioita dollarin heikkenemisestä (setelirahoitus ja US-inflaatio).

1930-luvun laman jälkeen maailman rahoitusjärjestelmä jotakuinkin vakautui kahdeksaksi vuosikymmeneksi. Nyt maailman rahoitusjärjestelmä on laho. Vaihtotaseet pitäisi tasapainottaa järjestyneesti. On luotava uusi varantovaluutta. Onko se SDR? Mitä roolia eurobondeille jää (joita Suomi siis vastustaa)?

Pystyvätkö suuret taloudet työskentelemään yhteiseksi hyväksi, Roubinin kirja kysyy.

Kirjassa vastausta haetaan myös ihmisen ja reaalielämän tasolta. Miljardit ihmiset pitäisi yhdentää globaaliin työvoimaan. Kiinassa ja Intiassa on 2,5 miljardia ihmistä, muissa kehittyvissä maissa 2 miljardia lisää. Maailman jännityspisteet ja taseongelmat hoituvat suhteessa tähän yhdentymiseen. Tulojen ja vaurauksien erot on ratkottava, muuten syntyy levottomuuksia. Kiinaan on luotava sosiaaliset turvaverkot, työttömyysvakuutus ja terveydenhoito. Turvaverkkojen ja eläketurvan on kuljettava ihmisten mukana. Talouskuplien taajuutta ja tarttuvuutta on vähennettävä.

Yhdysvalloissa tämä Roubinin kirjan mukaan tarkoittaa progressiivista verotusta. Bushin tekemät veroalennukset on peruttava, jätettävä jatkamatta. Yhdysvallat on tienhaarassa, sen on saatava vajeensa kuntoon ja säästöt kasvuun.

Yksikään rahaliitto ei ole kestänyt ilman budjetti- ja poliittista liittoa. Yhdysvalloissa kriisejä voidaan ratkoa liittovaltion tasolla. Euroalueella ei tällaisia mekanismeja ole (siis vielä). EU:n jäsenmaat eivät jaa verotaakkaa kuten tekevät Yhdysvaltain osavaltiot.

Entä globaali taso? Kiina ja Yhdysvallat päättävät kahdestaan, niinkö? G8 tai G20? Eikö YK ole luontevin, eettisin ja oikeudenmukaisin foorumi.

Entä globaalin kansalaisen taso? Turvaverkko ja perusturva kulkee ihmisen mukana, liikkuipa hän missä päin maailmaa tahansa. Maailma ilman rajoja – mikä globaali visio!

Euroopan polut

Mitä polkuja Euroopalla ja yksittäisillä mailla voisi olla edessään? Mitä eväitä Richard Koon ja Roubinin analyysit antavat Euroopalle?

• erota EU:sta
• euro ja EU hajoaa sisältä käsin
• yhdenmukaistettu liittovaltio kuten USA
• eettinen, ihmiskunta- ja historialähtöinen talousymmärrys, kriisien hallinta
• uusi Eurooppa, joka on muuta kuin nykyinen EU, ei kilpailusuhteessa ihmiskuntaan

Kriisitaloustieteen opetus Suomelle

Suomen valtion ”kestävyysvajeen” syy on paljolti sama kuin Yhdysvalloissa: uhkarohkeat tuloveron alennukset (8 miljardia, sanoo Backman). ”Kestävyysvajeen” ratkaisu on paljolti sama kuin Roubinin suositus Yhdysvalloille: veronalennusten peruuttaminen.

Faktarintama Suomessa – VM, Etla, Teknologiateollisuus, Hetemäki, Sailas jne – pelottelee kansaa ”kestävyysvajeella”, omii niinsanotun oikean tiedon. Pelottelu ja syyllistäminen on epäoikeudenmukaista samalla tavoin kuin Richard Koo näkee Kreikan ja Irlannin syyllistämisen.

Maailma tarvitsee globaalia eetosta ja syvempää ymmärrystä, ei osittaisoptimoivia Sailaksen ja Kiviniemen faktoja.

Talouden kriisien taustalta löytyy aina taloutta koskevan demokratian puute, tänään se ilmenee finanssien hallinnan heikkoutena. Peruslääke nykykriisiin on talouden demokratisointi. Siitä avautuu toisenlainen politiikka kuin VM:n sosiaalileikkaukset.

Suomessa on hoettu osaamista pari vuosikymmentä. Uutta osaamista tarvitaan, se on oleva ymmärrystä maailman tilasta ja kehitysprosesseista. Tässä suhteessa esim. Aalto-ideologia on katastrofi, osittaisoptimoija, Suomen pärjääminen, tuotekehitys. Yliopistollinen kysymyksenasettelu Suomessa on vajonnut alas.

Lähteet

Nouriel Roubini ja Stephen Mihm: Kriisitaloustiede. Terra Cognita 2010.

Eurokriisi ei ole vain tuhlaajamaiden syytä. Taloussanomat12.12.2010.

 

Hetemäki, vihreät, SAK, Sorsa-säätiö – veropolitiikat nurinniskoin

Osmo Pekosta mukaillen voimme kysyä, mikä on veropolitiikan epistemologia eli tiedonmuodostus. Miten kuvataan toimintaympäristö, mitä nähdään ongelmiksi ja mitä tavoitteiksi? Keitä pidetään veropolitiikan tietäjinä? Poliittisuus on syvällä tietoperustassa.

Hetemäki, vihreät, SAK ja Sorsa – mikä heidän veromietintöjään yhdistää? Laitoskeskeisyys. On vahvistettava valtiota, on turvattava talouskasvu, yritysten menestys, kilpailukyky, hyvinvointi, palvelut, ilmasto, on työllistettävä, työeläkejärjestelmään ei saa koskea. Tietäjät ovat itsekin laitoksia, saavat varansa virkapalkoista, puoluetuista, verotuista, valtionavuista. Laitosten vakaus on elämän suola. ”Ainoa korrekti on valtio, ei yhteiskunta”, sanoi professori Juho Saari eduskunnan Tutkas-seurassa 1.12.

Hetemäen veroryhmä katsoo maailmaa yritysten kautta. Veropolitiikan tavoite on yritysten ja talouden kasvu. Kansan on määrä ohjautua yritysten työvoimaksi.

Voitaisiinko veropolitiikka rakentaa muista lähtökohdista? Teemme ajatuskokeen. Heittäydymme nominalisteiksi: maailman perussubstanssia ovat yksittäiset ihmiset, eivät laitokset, ei valtio, eivät yritykset. Veropolitiikan tavoitteistoksi saamme seuraavanlaisia aineksia:

• Ihmisten voimautuminen ja omaehtoistuminen
• Voimavarojen käytettävyys suoraan, ei yhtiö- tai valtiovälitteisesti
• Osallisuus elämän aktiviteetteihin ja tuotantoon
• Kohtuullisuus. Aineksia antiikista ja degrowth -ajattelusta
• Talouden, työelämän ja politiikan demokratisaatio
• Ekologisuus kansalaisten omien aktiviteettien kautta, ei vero- ja hintapoliittisena ohjailuna ylhäältä
• Uudenlaisten elinkeino- ja elämänmuotojen edistäminen (osallisuus, henkilö ja ääni, oy vai osuuskunta)
• Liiketoimintojen säätely ja hallinta (finanssit, pankit, arvopaperit)

Työ ilman työnantajaa
Hetemäen, Sinnemäen ja Kianderin johtava arvo on ”työllistäminen”. Entä jos ihmisiä ei pidäkään ”työllistää”. Ihmisten on saatava itsellistyä, omaehtoistua. Verotus asettuu uuteen kontekstiin.

Palkkatyöyhteiskunnan aika alkaa olla ohi. Näin väittää viiden tutkijan kirja Radikaaleinta on arki. Vähintään miljoona kansalaista elää jo nyt epävarmuudessa (Anna Kontula). Itsensä omaehtoiset työllistäjät muodostavat innovatiivisen verkoston, vaihtelevuus synnyttää kulttuurista ja liiketoiminnallista luovuutta. On tuettava työvoiman pakoa palkkatyöläisen epäitsenäisestä asemasta, ei ikuistettava palkkatyötä – tämä on kirjan toive vasemmistolle.

Palkkatyöyhteiskunnan murentumiseksi palkkaveroa on viisasta nostaa, ei laskea (olen itse palkkatyöläinen). SAK:n ehdotus uudesta progressioportaasta yli 150 000 ansaitseville on oikeansuuntainen, mutta vaatimaton. Palkkaveron progressio edistää kohtuullisuutta hyveenä.

Nykypoliitikot laidasta laitaan puhuvat työn verotuksen keventämisestä. Tähän puheeseen peittyy kysymys palkkaeroista ja eläkekatosta. Poliitikot, virkamiehet ja toimitusjohtajat ovat itse isotuloisia eli puhuvat omassa asiassaan ja omaan pussiin.

Veroalennusten peruuttaminen

USAssa suurituloisten veroalennukset toteutettiin määräaikaisina. Miksi näin ei tehty Suomessa? Valtion jouduttua umpikujaan on luontevaa peruuttaa kaikki palkkaveroalennukset ja -vähennykset 5 tai 10 viime vuoden ajalta. Staattisesti laskien valtion velkaongelma poistuu tällä teolla. SDP:n Jouni Backman sanoi televisiossa 2.12. kuluvan vaalikauden veroalennusten olevan 9 miljardia. Valtion vuotuinen lisävelka on täsmälleen sama. Valtion velkaongelma on sinivihreän veropolitiikan tuotos ja vain sitä.

Palkkaverojen nostolla edistetään myös demokratiaa. Perustuslainvastainen työmarkkinajärjestöjen valta poliittisen demokratian yli on kummunnut palkkatyöyhteiskunnasta tuottaen ansioerot vailla rajaa. Tämä ansioton valta ansaitsee murentua.

Henkilötason vai yhteisötason verotus?

Hetemäen veroryhmä pitää listayhtiöiden osakkaita merkityksettömänä joukkona, he eivät vaikuta yhtiön toimiin, investointeihin eivätkä talouden kasvuun. Ryhmä esittää painopisteen siirtoa yhteisöverotuksesta henkilötason (osinko)verotukseen. Eikö pitäisi toimia juuri päinvastoin: voimistaa yksilöitä, ovatpa he osakkeenomistajia tai muita. Talouden yhteisöt – osakeyhtiöt, yritykset, valtio – ovat käyneet ylisuuriksi suhteessa ihmisiin. Yhteisöveroa pitää mieluummin nostaa kuin laskea.

1980-luvun alussa yhteisövero Suomessa oli 60 prosentin tuntumassa, nyt kinastellaan pitääkö sen olla 22 vai 24 vai Irlannin 12,5. Yhteisöverokilpa sokeuttaa kilpailijat, he ovat kuin kilpahevosia radalla, laput silmillä, vilkuilevat vain toisiaan. Kansa katoaa näkökentästä, kapitalismi karkaa käsistä.

Pääomaveron nostoa hokevat kaikki puolueet. Sinänsä on aihetta tukkia porsaanreiät suhteessa ansiotuloihin (isojen tulojen muunto pääomatuloiksi, jopa 90 000 euron verottomat osingot listaamattomista yhtiöistä). Poliitikkojen ja virkamiesten puheissa on silti sivujuonne, lehmä ojassa, piilokateus: omia virkapalkkojaan he eivät pysty muuntamaan pääomatuloiksi. He ovat veropolitiikan osallisia, tavallaan jäävejä.

Yhtiödemokratia poliittisen demokratian korvikkeeksi

Poliittisesta demokratiasta (vaalit, eduskunta, hallitus, hallinto) on tullut harjoittajiensa elinkeino, tosin ilman elinkeinoveroa. Kun muu kansa kokee politiikan tien tukkoon menneeksi, voisi uusi avaus löytyä työelämän ja talouden demokratisoinnista.

Pörssiyhtiöiden omistajista on pienomistajia 38 %. Heidän omistustensa paino yhtiöiden osakepääomasta on silti alle 2 %. Helsingin pörssin yhtiöitä kotitaloudet omistavat 23 miljardilla, 16 % pörssin markkina-arvosta (147 miljardia syyskuu 2010). Pienomistajia kohtelevat kaltoin yhtiöt, lainsäätäjä ja verottaja. ”Jos tyytymätön omistajajoukko yhtäkkiä aktivoituisi, voisi tapahtua yllättäviä asioita”, sanoo Sari Lounasmeri. Suomalaisten varoista yli puolet (70 mrd) on pankkitileillä. Vallankumouspotentiaali sekin.

Hetemäki kiristäisi (pien)osinkojen verotusta vaatimattomat 53 %. Toisaalla on ehdoteltu pienten osinkotulojen (1000 – 5 000) verovapautta ja progressiota suuremmille osingoille. Progressio hajauttaisi yhtiöomistusta.

Yhtiövallan ongelmat ovat nousseet enenevästi esiin: isännättömyys, kasvottomuus, omistajarakenne, hallitusten valinta. Yhtiöiden sisäinen ja ulkoinen demokratisointi ansaitsee oman ”politiikkaohjelman”.

Mitä dynamiikkaa haetaan?

Suomessa on harjoitettu yrityslähtöistä ja vientiä palvellutta veropolitiikkaa. Näin Suomesta on tehty haavoittuva, minkä myös VM toteaa julkaisussaan Julkinen talous tienhaarassa. Hetemäen veropolitiikalla haavoittuvuutta yhä lisättäisiin.

Työn verotuksen keventämisestä on tullut puolueille muotihokema, varsinkin vihreille. Perusteeksi sanotaan työn tarjonnan kasvattaminen (työmarkkinain dynamiikka). Parissa julkaisussa (Kiander & Pirttilä, Uusitalo) empiirinen näyttö kuitenkin osapuilleen kiistetään. Politiikka on hokemia ja uskomuksia, he kuvittelevat ettei heidän puheittensa taustoja kukaan vaivaudu tarkistamaan.

Kianderin ja Pirttilän positiivinen kierre (tiivistäen):
”1990-luvun puolivälistä lähtien veropolitiikkaa on motivoitu työllisyydellä. Työllisyyden parantuminen laajensi veropohjaa ja loi edellytyksiä veronkevennyksille. Paraneva työllisyys ja vahva julkinen talous loivat pitkäaikaisen positiivisen kierteen, missä verotus keventyi, julkisia menoja voitiin hallitusti kasvattaa ja valtion velkaa lyhentää. Tämä päättyi vuonna 2009 syvään taantumaan, seurauksena julkinen alijäämä ja työllisyysasteen lasku. Veropolitiikan suuntaa joudutaan muuttamaan.”

Erkki Tuomioja esitti Helsingin yliopiston paneelissa ’Suomi maailmantaloudessa’ erilaisen kuvan, kriisiteorian: tuloerot ja muut erot yhteiskunnassa pääsevät kerta kerran jälkeen repeämään. Tämä johtaa tavalla tai toisella kriiseihin. Myös nykykriisi juontaa juurensa yhteiskunnan repeämistä, finanssipääoman karkailuista. Uutta dynamiikkaa (enää en puhu Tuomiojan suulla) on haettava yhteiskunnan ja kansalaisten tasolta, demokratian elvyttämisestä eri toiminnoissa, ei niinkään valtion ja yritysten vahvistamisesta kuten Juho Saari, Jaakko Kiander, Martti Hetemäki, vihreät ja monet muut vaativat.

Veropolitiikan piilomotiivi on ollut ihmisten alistaminen yritysten työvoimaksi, ”työllistäminen” (vihreille tämä on uususkontoa). Kuten sanottu, on toimittava päinvastoin: vähennettävä yhtiö- ja valtiovälitteisyyttä, ehkä myös palveluriippuvuutta. Veroilla ja ohjauskäytännöillä yhteiskunnan voimavarojen hallintaa on hajautettava, palautettava suoremmin ihmisten käyttöön. Suurten omaisuuksien vero voi olla tarkoitukseen sovelias.

Voisiko verotulojen tarve laskea?

Hetemäki, Kiander, EK ja muut vaativat julkisten menojen hillintää ja leikkauksia yrityskasvun hyväksi. Veropolitiikassa ei ole kysytty, voisiko verotulojen tarve pienentyä yhteiskunnallisia riippuvuuksia vähentävällä politiikalla. Sinivihreä hallitus on voimistanut riippuvuuksia: perusturvan alhainen taso, sosiaalitupo, työttömien pakkoaktivointi. Vaalien alla vihreät taas alkavat puhua perustulosta, hävetkää.

Omaehtoistuminen vaatii yhteiskuntatutkimusta. Mutta mitä tekevät kiandertalilaiset: ”yhteiskuntatieteiden ja humanismin opeissa ei ole kummoista omaksuttavaa, niiden opintoja voidaan leikata vuodella tai toisella” (Jaakko Kiander Tutkas-seurassa 1.12.). Näin puhuu työeläkeyhtiö Ilmarinen.

Vihreiden erityinen huoli on, että ihmiset tekevät itse sen sijaan että käyttäisivät palveluja. Palveluyhteiskunnan dynamiikkaa, soininvaaraisuutta.

Henkilö ja ääni

Osuuskunta. Yhteiskunnallinen yritys. Osakeyhtiölaki uusiksi. Henkilö ja ääni -periaate talouden yhteisöihin, periaatteessa osuuskunta on tällainen. Jäsendemokratiaa keskittyneiden ja pakkokasvuisten osakeyhtiöiden tilalle. Ilmarinen, Varma ja Tapiola ovat keskinäisiä. Mitähän keskinäisyys tarkoittaa, keskenmenoako? Mitä kanadalainen Joel Bakan sanoo kirjassaan ”Yhtiö: sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu”?

Työmarkkinajärjestöjen ansioton verotuki

Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verotuki on lähes 200 miljoonaa vuodessa. Nämä valtion elättämät järjestöt sanelevat politiikan ydinsisällön Suomessa. Sosiaalitupolla ne upottivat perusturvan ja Sata-komitean. Keväällä 2010 Vanhasen hallitus kutsui järjestöt laatimaan talouden kestävyysohjelmaa. Hetemäen veroryhmä koostuu, paitsi VM:n virkamiehistä, järjestöjen ekonomisteista, ryhmä kuulee järjestöjä, ei muita. Kaiken päälle verottaja siis elättää näitä järjestöjä 200 miljoonalla eurolla vuodessa.

Ainoakaan puolue ei hiiskahdakaan jäsenmaksuvähennyksen poistamisesta, vaikka se olisi mitä luontevin ja mieleentulevin toimi valtion kestävyysvajetta ratkottaessa. Voittaja olisi koko maa, ennen kaikkea demokratia.

Jos jäsenmaksuvähennys jää voimaan samaan aikaan kun meitä uhkaillaan kriiseillä ja leikkauksilla ja kun vielä puoluetukea (36 miljoonaa plus oheiset) yhä vain maksetaan, niin Suomi pysyy itseensä sulkeutuneen, toisiaan suojelevan ja omia etujaan ajavan sisäpiirin maana.

Paot ja pakko-otot

Sixten Korkman, vihreät ja SAK kirjoittavat sivukaupalla tekstiä todistaakseen kiinteistöveron hyvyyden. Toinen hyvä vero on arvonlisävero. Mitä on tämä hyvyys? Pakko-ottoa. Kaupassa on käytävä, talo ei karkaa.

VM:n verojohtaja Arvelan mukaan tärkeintä on alentaa yhteisöveroa, jotta yritykset eivät karkaa maasta ja jotta niitä houkuteltaisiin Suomeen. Kenen puolelle verottaja siis asettuu, karkaajien vai karkaamaan kykenemättömien? Onko karkaamisen epäsuora tukeminen hyvän veropolitiikan periaate? Eikö karkaaminen ole paheksuttavaa, rikosluonteista? Eikö juuri sitä pitäisi verotuksella rangaista ja estää? Jos olisi estetty, olisiko nykyistä talouskriisiä syntynyt? Veropolitiikan tietämys ja etiikka kaipaa syventämistä, historiantajua, vaikutusketjujen analyysiä.

Missä ovat kansanedustajien ajatuspajat, missä yliopistotutkijat, Arki-kirjan kirjoittajat, filosofit?

”Vihreä modernisaatio”

Vero-ohjelmassaan vihreät vaativat ympäristöveroja taas uuden miljardin lisää. Maapallon ekologian vihreät pelastavat kliinisellä vero- ja hintapolitiikalla. Mikä on hintapolitiikan ohjausvoima ja ihmiskuva? Hoituvatko Etelä-Amerikan maakiistat veropolitiikalla (Enso, UPM)? Vihreät surfaavat ”kapitalismin” pinnalla. Voisiko ekologian jalkauttaa ihmisten ymmärrykseksi ja käsin tekemiseksi?

Liiketoiminnan ja finanssien säätely

Pörssivero, kansainvälinen varainsiirtovero, pankkivero, omaisuusvero.

Krääsätalous

Nykyinen talouskasvu ei ole kasvua vaan muodonmuutosta. Yhteiskunta käännetään ja väännetään rahankierroksi ja vaihdannaksi, jotta joku voi vetää välistä. Veropohjat, verotuotot, julkinen talous ja ”hyvinvointi” ehdollistetaan krääsätalouden kasvattamiselle. ”Arvonlisäveroa on nostettava.” ”Kulutusveroja on nostettava.”

Yhteenveto, tiivistys:

• Palkkaverot ylös ja voimistuva progressio. Irtautuminen palkkatyöyhteiskunnasta omaehtoisen toimeliaisuuden hyväksi.

• Pääomaverojen progressio. Yhtiöiden liikakasvua hillitään yhteisöveroilla.

• Julkisen velan ongelma hoituu peruuttamalla kaikki tuloveroalennukset ja -vähennykset viimeisten 5 – 10 vuoden ajalta.

• Talouksien kriisalttiuden säätely verotuksen keskeiseksi perusteeksi.

• Talouden, työelämän ja ekologian demokratisointi, kulttuurisempi elämänmuoto.

Lukemistoa

Osmo Pekonen: Minustako professori? HS 30.11.2010.

Hetemäen verotyöryhmän välimietintö 21.6.2010.

Jaakko Kiander ja Jukka Pirttilä: Hyvinvointivaltiota vahvistava verouudistusehdotus. Kalevi Sorsa -säätiön julkaisuja 4/2010.

Hyvinvointivaltio rahoitetaan veroilla. SAK:n verolinjaukset 2011-2015. Lokakuu 2010.

Vihreä verouudistus. Vihreät 28.11.2010.

Roope Uusitalo: Työn verotuksesta ja työllisyydestä, 12.6.2010. VATT / VM.

Sixten Korkman: Kiinteistövero on hyvä vero. ETLA, 15.8.2008.

Lasse Arvela / YLE: Verokilpailu jatkuu veloista huolimatta.

Radikaaleinta on arki -kirja. Into Kustannus.

Joel Bakan: Yhtiö – sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu

 

Suomen johtava kyynikko – Jaakko Kiander

Olenkohan koskaan kuullut puhetta, jossa halveksittaisiin vähäosaista kansaa yhtä paljon kuin Jaakko Kiander 25.11. Missä Kiander puhui – eduskunnassa, demokratian kehdossa, köyhyysseminaarissa. Keille Kiander puhui – köyhille, heitä oli noin 150.

Näin kulki Kianderin ajatus:

Köyhyys tulee jostain ulkoa. Se on ilmiö jolle emme mahda mitään. 1990-luvun lama jätti jälkeensä köyhyyden. Tulevaisuudessa häämöttää vanhuusköyhyys, eläke-ja hoivapommi.

Uusia köyhiä tulee. ”Kelkasta” on pudonnut noin miljoona. He ovat köyhiä tiputtuaan työstä ja ansiosidonnaiselta.

Köyhyys ei katoa. ”Näin tulee olemaan.”

Köyhät eivät äänestä. Niinpä ei ole poliittista tahtoa hoitaa köyhyyttä. Köyhyyden olemassaoloon on totuttu. Enemmistö ei siitä kiihdy.

”Nyt tiedetään sekin, että rahaa köyhyyden hoitamiseksi ei ole.”

Seuraavat kaksi vaalikautta kurotaan umpeen julkisen talouden kuoppaa. Uusia menoja ei voida ottaa. Veroja ei haluta kiristää. Keinoiksi jää palvelujen tehostus, etuuksien heikennys, verojen kiristys tai työurien pidennys. Näistä kootaan yhdistelmä.

Verojen kiristys koskee tasaverotyyppisiä veroja: arvonlisävero, kuntavero, kiinteistövero ja sotu-verot. Sen sijaan tuloveron progressiota kevennetään. Kaiken kaikkiaan tuloerot kasvavat.

– Rahaa ei siis ole köyhyyden hoitoon, mutta progression lieventämiseen eli suurituloisille sitä on. Kiander ja Jukka Pirttilä (Palkansaajien tutkimuslaitos) julkistivat juuri verokannanoton, jossa vaativat ylimmän rajaveroasteen pudottamista 50:een. Aiemmin saman vaateen ovat esittäneet Elinkeinoelämän Keskusliitto ja Hetemäen verotyöryhmä.

Takaisin Kianderin puheeseen eduskunnassa:

Sosiaaliturvan suhteellinen taso alkaa jälleen laskea. Tämän aikaansaamiseen on helppo keino: niitä ei vaan nosteta.

Enemmistöllä, joka saa säällistä palkkaa, menee hyvin.

Hyvinvointivaltion uudelleenjakava vaikutus vähenee. Palveluja ei riitä kaikille.

Kolmas sektori yrittää pitää kelkasta pudonneet mukana. Kuitenkin yrittäjät haluavat kolmannen sektorin pois liiketoimintansa tieltä ja verottaja hyökkää kolmannen sektorin kimppuun. Tämä asia olisi viranomaisten käsissä, kuinka tiukasti he tulkitsevat EU-säännöksiä (tällä hetkellä tiukasti). Lopulta jää jäljelle diakoniatyyppistä toimintaa.

****

Tämän kaiken lausui siis työeläkeyhtiö Ilmarisen johtaja Kiander eduskunnassa kuulijoilleen, joista eräs kertoi elävänsä lapsensa kanssa 220 eurolla kuukaudessa vuokranmaksun jälkeen. Lapsilisää hän ei oikeasti saa, koska toimeentulotuki syö sen.

Tämän röyhkeämmäksi ja ylimielisemmäksi ei poliittinen puhe pääse. Tällaisia puheita pitävät työeläkeyhtiöiden johtajat, työmarkkinajärjestöjen ekonomistit, puolueiden luottotutkijat.

Kuka on Jaakko Kiander (sd)? Aiemmin Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja. Entä mikä on tämä laitos? ”Palkansaajien tutkimuslaitosta ylläpitää kannatusyhdistys … johon kuuluvat kaikki Suomen ammatilliset keskusjärjestöt SAK, AKAVA ja STTK. Valtiolta sekä yksityisiltä ja julkisilta rahastoilta saatavat avustukset sekä maksut tilaustutkimuksista kattavat osan laitoksen rahoituksesta.”

Tässä maassa siis harjoitetaan köyhien pilkkaamista valtion avustuksilla. Onko valtionavustus käytetty myönnettyyn tarkoitukseen? Pitäisikö se periä takaisin? Millä perusteella tapettiin Teiniliitto aikoinaan?

Kuluvana syksynä Kiander siirtyi työeläkeyhtiö Ilmarisen johtajaksi. Kuka arvaa hänen palkkansa? Entä mikä on Ilmarinen? Ilmarisen ”arvona on vastuu eläketurvasta, vastuu omasta työstä, vastuu yrityksenä”. Ilmarisen arvona ei ole vastuu köyhistä, ei vastuu yhteiskunnasta eikä eheydestä.

Eläkejohtaja Kianderhan voisikin palkata apulaisekseen kelkasta pudonneen Jouko Ahosen, pelastaisi toverinsa siihen enemmistöön, jota köyhien olemassaolo ei kiihdytä.

Eheys ja koheesio, näkemiin.

 

****

liite:

Kansalaisten ja päättäjien yhteisseminaari  25.11.2010
Eduskunnan lisärakennuksen auditorio

Köyhyys – ketä se koskee?

Viestejä kansalaisilta päättäjille
Kokemusasiantuntijapaneeli

Rahattomuuden sosiaaliset vaikutukset
Kokemusasiantuntijapaneeli

Onko meillä varaa poistaa köyhyys tai olla poistamatta sitä? (- vastaus yllä)
Johtaja Jaakko Kiander, Palkansaajien tutkimuslaitos
Vastaava tutkija Pertti Honkanen, Kela

Mitä tehdään köyhyydelle?
Kansanedustajien paneelikeskustelu

Seminaarin päätös
Eduskunnan köyhyysryhmän puheenjohtaja

 

Euroopan tulevaisuus levällään – mitä tehdä

Itse kukin meistä seuraa maailman ja Euroopan talouskriisejä, mutta kokoanpa tähän muutaman linkin aihepiiristä.

”Tätä läksyä Eurooppa ei oppinut” (Taloussanomat 3.10.). Nasevan tuntuinen historiakatsaus Euroopan kriiseihin 1900-luvulla ja politiikan kömmähtelyihin.

”Kuinka paljon velkaa on liikaa” (Taloussanomat 29.8.). Euroopan Keskuspankin tutkimus aiheesta. Juttu sisältää katsauksen eri valtioiden velkatilanteeseen.

”Kenen rahat uppoavat valtioiden velkasuohon?” (Taloussanomat 1.9.). Jutun lopussa kuvio Saksan, USAn ja Japanin velan kehityksestä 1970 alkaen sekä arvioita velan kehityksestä vuoteen 2040.

”Saksa sen sanoi: Älä luota Euromaihin” (Taloussanomat 21.11.). Belgialaisen Leuvenin yliopiston eurotalouden professori Paul de Grauwe: ”EU:n velkasaneerausten valmistelut voivat merkitä jopa rahaliiton lopun alkua”. Jutun lopussa taulukko Euroopan mailta vaadituista koroista ja riskiluokituksista.

”Kaatuuko euroalueen pyramiditalous?” (Taloussanomat 17.2.).

Positive money ja nef (the new economics foundation). NEF ja Southamptonin yliopiston professori Richard Werner ovat tehneet ehdotelman = Towards a twenty-first century banking and monetary system. – Olisikohan siinä avausta uudelle taloustieteelle? Eikös Suomessakin ole virinnyt ”epäortodoksista” keskustelua moraalittomasta rahanluonnista ja mitä sille on tehtävä.

Degrowth Finland. Degrowth on näkökulma ja yhteiskunnallinen liike, joka asettaa talouskasvun ja sen hyvinvointivaikutukset kriittiseen tarkasteluun. Degrowth-talous tarkoittaa vapaaehtoista talouden koon rajoittamista, ympäristön ja luonnonvarojen talouskasvulle asettamien rajojen tunnistamista ja pyrkimystä pois sokeasta uskosta talouskasvun ja hyvinvoinnin yhteyteen.

HS 21.11. Katsaus maailmantalouden kriiseihin 1900-luvulla. Uusin kriisi on Euroopan velkakriisi. Eli keskiössä ollaan.

Hajoaako siis euro, EU ja Eurooppa? Jos hajoaa, niin onko se hyvä vai paha? Ennen kaikkea: mitä tehdä. Tulevan eväät ovat Euroopassa levällään.