Rakennusteollisuus RT ja Kauppalehti kerrankin oikealla asialla

Tontti- ja kaavoituskorvauksista on tullut kaupungeille kiinteistöveroon verrattavissa oleva tulonlähde. Asia on asuntopolitiikan suurin vaiennettu kysymys. Kunnat eivät halua aiheesta keskustella.

Tonttien korkeat hinnat ovat kestämätön tilanne yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Edullisempi asuminen ei onnistu ilman julkisen vallan osuuden vähentämistä. Näin näkee asian Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti Kauppalehden artikkelissa.

Ymmärtääkseni tässä asiassa meidän tavallisten ihmisten, asunnonostajien ja vuokralla asujien sekä rakentajien edut ja oikeudet  ovat yhdensuuntaisia.

Syyllisiä ovat erityisesti niinsanotut kasvukunnat kuten Helsinki ja Tampere. Ne rahastavat kaavoitus- ja tonttikorvauksilla oikeudettomasti.

 

Anni Sinnemäen puheet kuohuttaa

Pormestariehdokkaiden tentissä Sanomatalolla juontaja kysyi ehdokkailta, kuka kannattaa Hämeenlinnanväylän bulevardisointia (samalla Keskuspuiston viistämistä). Anni Sinnemäki nosti vastustavan punaisen lapun.

On aikoihin eletty.

Helsingin vihreät ovat Sinnemäen ja Soininvaaran johdolla ajaneet sisääntuloväylien bulevardisointia henkeen ja vereen. Taisivat mainita tämän jopa päättyvän vaalikauden tärkeimmäksi asiaksi. Olen ollut tilaisuuksissa, joissa Anni Sinnemäki on vaientanut bulevardisointiin kohdistuvan kritiikin, jopa pilkannut sitä.

Televisioidussa vaalitentissä Anni Sinnemäki nyt siis näyttää punaista. Onko Sinnemäen puheisiin tämän jäljeen luottamista missään asiassa?

 

Vaalien kasvattava olemus – tai sen puute

Kuin uskonnolliset herätysliikkeet tyrkyttäisivät evankeliumiaan. Naapurin teltalle ei juuri katsota saati että pohdittaisiin heidän sanomaansa. Jokainen tohottaa omaansa.

Vaalityöstä puuttuu itsetutkiskelu, taito katsoa hommaa ulkoapäin. Puuttuu itsereflektio ja meta-analyysi, kuten tiedeväki hienosti sanoisi.

Välillä säälittää ohikulkevat ihmiset joiden käteen tungetaan lippusta ja lappusta väkisin. Elämäntuntemus lappusista harvemmin kohenee.

Mikä on tunkemisen motiivi? Jos henkilökohtainen osuus – menestyä, saada mainetta, päästä kivaan seuraan, saada palkkioita –  jätetään pois, säilyykö innon taso? Kantaako sanoma?

Vaalityö on mieltä ylentävää ja kasvattavaa silloin kun juttukumppaniksi osuu karsinoitumaton, vapaahenkinen, utelias ja pohdiskeleva henkilö. Silloin jutustelussa saattaa pyörähtää puolikin tuntia. Pari kolme kertaa olen saanut tällaista kokea. Mellunmäessä erittäin hillitty työläis-eläkeläinen kertoili elämäntarinansa:

 

Eikö Suomen Pankki ja EKP tule asettaa vastuuseen hintojennostovaateistaan

Suomen Pankki esitteli talouskatsauksensa 30.3. Lehdistölle sen esitteli Erkki Liikanen, yleisölle Hanna Freystätter.

Suomen Pankin talouspoliittinen puhunta alkaa muistuttaa keskiajan skolastiikkaa. Keskiajan viisaat väittelivät Jumalan olemuksesta. Tänään EKP:n ja Suomen Pankin jumalainen olio on inflaatio, erityisesti EKP:n määrittämä inflaatiotavoite. Sen saavuttamisen edestä lakoavat kaikki muut kysymykset.

Tämä tuli todistetuksi kun SP:n tilaisuuden (Freystätter) lopulla yleisö kysyi mitä riskejä liittyy EKP:n ja SP:n omaisuuserien osto-ohjelmaan. Osto-ohjelma tarkoittaa EKP:n ns. määrällistä elvytystä, ultrakeveää ja ’epätavanomaista rahapolitiikkaa’ (SP:n oma ilmaisu). Ohessa on kuvio, josta määrällisen elvytyksen räjähdysmäinen kasvu näkyy.

Ns. arvopaperien osto-ohjelman eli määrällisen elvytyksen räjähdysmäinen kasvu.

Mitä Hanna Freystätter vastasi riskikysymykseen?

”EKP:n määrittämän inflaatiotavoitteen (joka on vajaa 2 %) saavuttamiseksi ja kestävöittämiseksi ultrakeveä rahapolitiikka on aivan välttämätön.” Tätä hän toisteli, muuta hän ei sanonutkaan.

Onko tuo vastaus rahapolitiikan riskejä koskevaan kysymykseen? Mielestäni ei, itse asiassa päinvastoin. EKP:n  ja SP:n ehdoton lukittuminen itse määrittämänsä ja satunnaiseltakin vaikuttavan tavoitteen taakse kasvattaa riskejä.

 

”Halpaa asuntorakentamista ei olekaan”

Lujatalon toimitusjohtaja Jussi Tanhuanpää sanoo Kauppalehdessä tänään, ettei halpaa asuntorakentamista ole. Aiemmin syksyllä toisen rakennusliikkeen johtaja (olikohan YIT, Lemminkäinen vai muu) sanoi että uusien asuntojen hinnat eivät Helsingissä laske vaikka kuinka rakennettaisiin.

Luja-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Hannu Isotalo sanoo Kauppalehdessä: ”Minulle nousee tukka pystyyn, kun joku puhuu edullisesta vuokrataloasumisesta. Poliitikot puhuvat tästä, mutta tällaisia kohteita on mahdoton saada liikkeelle.”

 

Helsingin yleiskaavan laiminlyönnit ja puuttuvat sisällöt

Helsinki himoaa aggressiivista kasvua. Yleiskaavaluonnos on massiivinen investointipaketti. Yleensä investointiin liittyy riskianalyysi, ympäristömuutosanalyysi, vaihtoehtoanalyysi, kaupungin kyseessä ollen julkinen keskustelu visiosta ja tärkeimpänä kaikesta sosiaalianalyysi, ihmisten kokemusanalyysi. Kaikki tämä puuttuu Helsingin yleiskaavatyöstä. Laiminlyönti on uhka sekä kaupungin sisällä että varsinkin ulkopuolisille.

Laiminlyönti on anteeksiantamaton. Näin ei kaavaa laadita tai mikäli laaditaan, jääköön se paperiksi. Helsingin kaavaluonnos on kylmän materialistinen, tekninen. Ihmisten kokemusmaailma ja riskit on vaiettu kuoliaiksi.

 

Eduskunnassa herätys – Malmin kansallinen luonne ja kaavoitusvallan väärinkäyttö

Malmin kenttä on kansallinen kysymys, sanoo kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen helsinkiläinen Juha Levo (tässä linkki).

Asia on juuri näin. Malmin kenttä ei ole Helsingin sisäinen asia.

Luin Martti Häkkäsen tuoretta väitöskirjaa ’Rakennusoikeuden sääntely’. Ensilukemisen perusteella vaikuttaa siltä että kunnat kuten Helsinki käyttävät julkisen kaavoitustehtävän rooliaan väärin. Ne kaavoittavat omistamalleen maapohjalle runsaasti rakennusoikeuksia ja käyttävät julkisoikeudellisen tehtävän kautta näin syntyneitä rakennus- tai muita oikeuksia kaupantekovälineenä (esim.tonttien luovutus selvästi kalliimmalla mitä on tonttiin liittyvä kustannus kaupungille). Esim. Tampereen Eteläpuistossa Tampereen kaupunki rahastaa viisinkertaisen ylihinnan:  kustannukset noin 20 miljoonaa, tontinluovutus noin 100 miljoonaa.

 

Valtionväylät ja Helsingin mielivalta. Bernerin väyläyhtiön merkitys?

Millä oikeudella Helsinki yleiskaavaa laatiessaan kohtelee valtionväyliä kuin ne olisivat kaupungin määräysvallassa ja omistuksessa? Eivätkö Helsinkiin johtavat väylät – Länsiväylä, Turuntie, Hämeenlinnan väylä, Tuusulantie, Lahdenväylä, Itäväylä  – ole kansakunnan yhteistä kansallisvarallisuutta? Eikö ne ole rakennettu ja eikö niitä pidetä yllä kansakunnan yhteisillä varoilla, käytännössä valtion toimesta?

 

Helsingin kuntavaaleihin tarvitaan tutkimusmyönteinen ehdokaslista

Helsingin kuntapolitiikan toimintatavoista ja asenneilmastosta on viime kuukausina paljastunut dramaattisia piirteitä, paljolti yleiskaavaan liittyen. Helsingin kuntapoliitikkojen piirissä vallitsee:

– Väkivaltainen mentaliteetti. Esim. Tiedekulmassa oli tällä viikolla keskustelu, paneelissa mm. Risto Rautava ja Rikhard Manninen. Yleiskaava on ajettava ”voimalla läpi”, sanoi Rautava. Manninen ja Rautava ylistivät ja kiittelivät toisiaan, Rautava kutsui Mannista Rikuksi. ”Hyvä kun Risto on samaa mieltä”, säesti Manninen.

 

Ovatko pientalojen energiakertoimet edes laillisia?

Pientalojen energiakertoimilla vaikutetaan varallisuuksien suhteellisiin arvoihin. Mikä oikeus viranomaisilla tai lain säätäjälläkään on heikentää jonkun omaisuuden arvoa? Perustuslain 15 §: ”Jokaisen omaisuus on turvattu. Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla.”

Onko omaisuus turvattu jos viranomaispäätöksellä tai tavallisella lailla omaisuuden arvoa tosiasiallisesti alennetaan? Yksittäisellä kansalaisella on täysi oikeus ja syy kokea näin.

Ennakoivasti säädettynä (säätämishetken jälkeen hankittavia taloja koskevana) tuollainen laki saattaisi olla ymmärrettävä. Tosin, tunteeko perustuslaki ennakoivaakaan omaisuuksien arvon säätelyä viranomais- tai poliittisin päätöksin? Ei taida tuntea. Vertaa perustuslain 15 §.

YLEn uutinen 23.5.:

”Tämä on hyvin poliittisesti ohjaava keino. Kertoimet ovat tahdon asia ja tämän hetkinen poliittinen tahto suosii kaukolämpöä ja fossiilisia polttoaineita pienkiinteistön lämmityksessä. Kesäkuussa voimaan tuleva laki sanoo, että ympäristöministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä laskennallisen ostoenergiankulutuksen määrittämisestä. Energiatehokkuusluokka kertookin oikeastaan, kuinka kiinteistö sopii tämän hetkiseen poliittiseen ilmastoon… todistuksesta voi tarkastaa pientalon poliittisen luokituksen. ”

Voisiko poliittisen ohjailun laillisuuden tutkituttaa?

Suomen ympäristöministeriöllä on sen perustamisesta lähtien ollut asenne ja luulo, että se voi kohdella yksittäisiä kansalaisia, heidän omistuksiaan tai oikeuksiaan miten tahansa. Naturan oikeusriidat olivat yksi näyte. Haja-asutusalueiden jätevesilaki pakottaa tyhmyyksiin. Energiatehokkuusdirektiivi pakottanee kohta hankkimaan jokaikiseen asuntoon mittarin toisensa jälkeen. Kaikesta tästä huokuu insinöörimäinen, pohjimmiltaan epäekologinen palikkapolitiikka. Ihmisten omaa ymmärrystä ja aloitteellisuutta ei tunnusteta lainkaan.

Energiakerrointen taustalla on EU-direktiivi. Mutta Ruotsissa päädyttiin käyttämään tosiasiallisia kulutuslukemia, ei laskennallisia.

Olkoon ympäristöministeriön oikeutus muutoin mikä tahansa, mutta ministeriön mielivaltainen, holhoava ja pakottava menettely kansalaisia kohtaan antaa aiheen lopettaa koko ministeriö heti ja kokonaan. Rajansa kaikella.

YLEn uutinen:
http://yle.fi/uutiset/rakennuksen_energiatehokkuus_lasketaan_poliittisil…

 

Asuntoillassa Juhana Vartiainen tuomittiin kerran jos toisenkin

Vuokra-asuminen jumiuttaa ikuiseen varallisuusloukkoon. ARA-rahoitus ei sovi Helsingin seudulle. Elvytyksellä pelastettiin rakennusyhtiöt, ei muuta. Helsingin Hitas on tappioloukko.

Kansanedustaja Juha Väätäinen oli kutsunut K-infoon raahelaisen korjausrakentajan sekä Icecapitalin. Ihmisten on saatava aktivoitua toimijoiksi rakentamisessa ja asumisessa, tämän ymmärsin illan pääanniksi.

70-lukulaisen kerrostalon täysremontti, lisärakentaminen ja nolla-energiaksi muuttaminen maksaa 1700 euroa / neliö. Kaukolämmöstä irtautuminen on ennen pitkää myös Helsingin tulevaisuus.

Rakennuksen elinkaareen kuuluu korjaaminen aika ajoin, sitä on turha kauhistella. Mutta Helsingin seudulla korjautetaan kalliisti ja paljon turhaa.

Viikissä valtion tukema yhtiö (VVO) perii kalliimpaa vuokraa kuin vapaan rahan rakentaja. ARA-rahoitus ei sovi Helsingin seudulle.

Yleisön joukossa oltiin katkeria Helsingin hitakselle. ”Olemme kokeneet satojen tuhansien tappion suhteessa muihin.” Poliitikkojen vastaus aina on: ähäkutti, oma vika. Helsingin kaupunginvaltuustossa vallitsee rikkumaton hyvävelijärjestelmä hitaksen suhteen, näin yleisö väitti.

Ihmisiä kiihdyttää valtion lottovoitot aravien käyttörajoituksista vapauttamisessa sekä yhtiöiden peli. Ns. välimalli osana elvytystä oli superlotto muutamalle yhtiölle. Tukimuodon ideoi Jan Vapaavuori. Asumisoikeus- tai hitasasuntoihin tällainen lotto ei kuulu.

”Elvytyksellä” pelastettiin muutama rakennusfirma ja tuettiin virolaisrakentajia. Aiheesta on tekeillä viranomaisselvitys.

Juhana Vartiainen vaatii omistusasumiselle lisärasitteita, korkeampaa kiinteistöveroa ja muuta. Mutta samat rasitteet kiertyvät myös vuokrataloihin, ei ole ilmaista (vuokratalon) omistajaa.

Ruotsin asuntojärjestelmää on kehuttu, mutta se on piilevästi korruptoiva: jonoissa maksetaan sitä ja tätä.

Krista Kiurun puheet korkotuen lisäyksen vaikutuksesta vuokriin (2-3 euroa/neliö) ovat epäilyttäviä.

Krista Kiurun ohella Vantaan Antti Lindtman kehuu eduskunnassa, kuinka korkotuen lisäys rakennusyhtiöille on valtion budjetin tärkein asia. Entä jos asia on päinvastoin: korkotuki pitää lopettaa kokonaan.

Ketä julkisen tuen ylipäänsä pitäisi hyödyttää? Rahan syytäminen rakentajayhtiöille pitää lopettaa.

Perusidean pitäisi olla ihmisten oman aktivoitumisen mahdollistaminen ja avaaminen. Se voi tapahtua moninaisin tavoin. Asuntovarallisuuteen kiinnipääsy vaikka vähitellen on yksi tie. Omat asunnot pidetään kunnossa paremmin kuin vuokratalot. Omistajuus eriasteisena ja erimuotoisena on elämänsisältökysymys – ehkä juuri tämä onkin olennaisinta. Suomen asukkaat on totutettu orjakansaksi: työvoimaa, liikkuvuutta, loputonta vuokranmaksua, osattomuutta, tarkoituksettomuutta.

Tältä kannalta Krista Kiurumainen puhe ”kohtuuhintaisten asuntojen tarjoamisesta” on väärä tie. Se on toimettomuuteen ja osattomuuteen jumiuttamisen tie. Politiikassa on aika astua korkeammalle tasolle: johtotähdeksi ihmisten oma aktiivinen toimijuus. Sosialidemokratian ja vasemmiston pitkäaikaisen alamäen keskeinen syy on tässä: he pitävät meitä mekaanisina alistujina, asiakkaina, elämän vuokralaisina.

Olavi Syrjänen kerrottiin asetetun selvitysmieheksi ARAn suhteen. Tuskinpa Syrjäseltä, entinen aravavirkamies ja vielä demari, lennokasta ideointia voi odottaa. Eikö koko ARA joutaisi vihdoin lopettaa, vähintään myllätä uusiksi, K-infossa kysyttiin.

 

Ilmastopolitiikan upea avaus – Espoon Leppävaara

Oheinen kuva esittää Leppävaaran kansallismaisemaa Espoossa. Tähän maisemaan kotiutuivat aikoinaan Akseli Gallen-Kallela ja Ville Wahlgren sekä runoilija Kaarlo Sarkia. Ville rakensi vaimolleen talon Laajalahden lepikkoon.

Leppävaarassa oli Maximarket, kansan elämyskeskus. Maxi oli tienoon ainoa rakennus, ympärillä hiilimetsää, niittyä ja suota. Kauppakeskus Sellon tieltä Maxi purettiin. Ostoksille Selloon oli haalittava asujamisto ympäri Uuttamaata, Kemiöstä alkaen. Niinpä Leppävaarasta tuli Suomen johtava ramppikylä, ajoväyliä ylikkäin, alikkain, vierettäin ja perättäin. Leppävaara – Suomen betonikeskittymä.

”Upea avaus ilmastopolitiikalle”, sanoisi ministeri Jan Vapaavuori (kok) totuttuun tapaansa. Espoo rakentuu silloista, selloista ja solmuista. Muualle Suomeen ei rakenneta kaupan kauppaa, ei varsinkaan Pieksämäelle, koska Savon ilmasto on pelastettava. Sinivihreä kaavavalta tulkitsee lait, määrittelee oikeudet, rajaa rakentamisen, retoroi politiikan.

Espoo on ekologian avantgarde. Espoon vihreät ovat huolissaan siileistä eduskuntatasoa myöten (Karimäki). Leppävaaran liikennesolmun ali puikkelehtiva siilien kipittelykäytävä ei oheisessa kuvassa erotu, harmi.

Espoo haki itselleen Eurooppa-tason ekokaupunki-tunnuksen. Espoo lämpiää Siperian maakaasulla, tarvittaessa Venäjän hiilellä. Maakaasun veroa on nostettava varoen, jos lainkaan, sanoo Uudenmaan liitto.

Metron kannattavuusvaade ajaa Espoon suunnittelemaan uusia ja taas uusia satelliittikaupunkeja – postmodernia logiikkaa. Arvolähtöistä, sanoisi Mari Nevalainen, valtuutettu. Vihreiden kaupunkisuunnittelija Tiina Elo kiirehtii julistamaan jokaisen uuden alueen (Suomenoja, Hista jne) uraa uurtavaksi ekokaupungiksi. Uskoo ken tahtoo.

Politiikasta erossa pysyttelevä Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) kertoi kansakunnalle, että muualle Suomeen on rakennettu liikenneväyliä väärin perustein. – Mutta paljonko kansakunnan varoja on upotettu Leppävaaran ramppeihin? Tuloksellista ilmastopolitiikkaa? Entä tuottoprosenttinne? Milloin näitä tutkitte, valtion reviisorit?

Mutta Leppävaaran solmu ei olekaan politiikkaa, se on aluepolitiikkaa, siltarumpua. Montako rumpua löydätte kuvasta?

Espoo ei tyydy tuhoamaan vain ilmakehää Siperian ja autojen kaasuilla. Espoo on kansakunnan varallisuuden pohjaton syöppö. Maaginen luku on 500. Valtion vastikkeeton pääomalahjoitus Aalto-yliopistolle on 500 miljoonaa. Valtion tuki Espoon metrolle on kohta 500 miljoonaa. Miljardi, miljardi, miljardi.

Taannoin VTV vaati maaseudun joukkoliikenteen tukea lopetettavaksi (epäpoliittinen vaade). Nyt eduskunnassa Leppävaaran-Tapiolan vihreä Karimäki vaatii Helsingin seudun joukkoliikenteelle valtion tukea enemmän ja taas enemmän. Jos valtio hylkää valtimolaiset, niin miksi valtimolaisten pitäisi kustantaa espoolaisten liikkumista miljoonaeuroin? (Kirjassa Vihreä uusjako Valtimo muuten esitellään mallikuntana koko Suomelle.)

Asunto- ja finanssikupla puhkesi Amerikoissa. Kun Suomessa puhkeaa kiinteistökupla, sen juuret juontuvat Espoon Leppävaaraan. – Ajakaapa kehäykköstä Leppävaaran läpi Tapiolan perukoille, kansallismaisemasta toiseen, katsokaa ja ihmetelkää sarkialaista unimaailmaa.

Poliittiset päätelmät:

1) Aalto-yliopistolle luvattu 500 miljoonan vastinraha perutaan.  Tai ylärajaksi asetetaan 10 – 20 miljoonaa (vastinrahat eri yliopistoille voitaisiin asettaa myös prosentuaalisesti aleneviksi). Aallon osalta valtio näin säästäisi 480 – 500 miljoonaa euroa, valtion velanotto pienenee vastaavasti, vuotuinen korkomeno supistuu 20 miljoonaa. Kiinteistövero voidaan jättää korottamatta.

2) Espoon metrotuelle asetetaan absoluuttinen yläraja. Nyt valtion piikki on auki, tuki määräytyy rakentamistavan ja kustannusten perusteella, joihin valtio ei vaikuta. Jos valtion tuki olisi 100 miljoonaa, kertyisi säästöä 200 – 400 miljoonaa. Säästöt voitaisiin käyttää vaikkapa ekokylien kehittelyyn eri puolille Suomea. (Oheishuomio: Espanjassa talouskriisi on pysäyttänyt rakentamisen tyystin, käykö näin myös Espoon metrolle.)

3) Onko valtion budjettivallan ulkoistaminen perustuslain, kansalaisten oikeuksien ja yhteiskuntasopimuksen mukaista? Yliopistojen vastinrahojen määrä ja kohdentuminen riippuu nyt ulkopuolisten (lahjoittajien) toimista. Näin on myös Espoon metron kohdalla (prosenttia ennakoimattomista kustannuksista). Kansalaiset ovat veronmaksajina avoimessa piikissä. Valtiolla ei ole oikeutta menetellä näin. Lue Ilkka Kantolan ja Jacob Södermanin huomiot valtiollisen vallan ulkoistamisesta. Eikö asia kiinnosta perustuslakivaliokuntaa? Kuka Suomessa valvoo, paitsi perustuslakia, myös kansalaisten oikeuksia veronmaksajina?

4) Uusiutuva ja hajautettu energia saattaisi suosia väestön hajautumista, ei pakkotiivistämistä. Keskittävä kaavapolitiikka valtakunnankaavoineen on arvioitava uusiksi. Leppävaaran liikennesolmujen, sellojen ja metrojen rakentaminen on analyyttisesti huteralla perustalla, kenties peräti väärää politiikkaa.

***

Kaarlo Sarkia: Älä elämää pelkää

Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano:
”Tämä on iäti minun.”
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.

 

Euron loppu ja elvytyksen petollisuus

kommentit US-blogissa

Euron loppu hyödyttäisi kaikkia, arvioi analyysiyhtiö Capital Economics (Taloussanomat). Rahaliiton pitäminen koossa pitkittää euroalueen taantumaa ja suistaa heikoimmat jäsenmaat jopa vuosikymmenten deflatoriseen lamaan ja kurimukseen. Syitä ovat:

• ylivoimaisen suureksi paisunut julkisen talouden velkataakka
• talouskuritus pahentaa kriisimaiden jamaa
• heikko kilpailukyky suhteessa Saksaan
• pohjoisten euromaiden jääräpäinen tukeutuminen vientivetoiseen kasvuun ja kotimaista kysyntää kuristava talouspolitiikka

Capital Economicsin ennakoimia ratkaisuja ovat kansalliset valuutat, devalvoitumiset sekä velkojen saneeraukset. Yhtenä esimerkkinä mainitaan Suomen vientivetoinen kasvu 1990-luvun laman jälkeen.

Kysymyksiä ja kommentteja:

• Onko Capital Economicsin analyysi ristiriidaton? Kurittavathan devalvaatiotkin kotimaista kysyntää. Devalvaatiot ovat pakotettuja tulonsiirtoja viennin hyväksi. Kuinka moni pienyrittäjä tuhoutui 90-luvun laman ja devalvaatioiden oloissa?
• Suomen hallitus ja Jyrki Katainen esiintyivät jyrkän vaihtoehdottomina perustellessaan pankkien ja euroalueen pelastamista, Kreikkatukea, siihen liittyvää saneerausohjelmaa ja valtion velkabudjettia. Nyt Capital Economics esittää tyystin erilaisen näkymän. Kilpaileviin analyyseihin kannattaa vähintäänkin perehtyä, sama koskee opposition näkemyksiä Suomessa.
• Millaisen politiikan Capital Economics tarjoaisi Suomelle? Devalvaatio suuren velan takia? Ei jääräpäistä vientivetoisuutta? Kotimaisen kysynnän elvytys, mutta mitä kautta?
• Valtion elvytysrahojen vaikutuksista on Suomessa puhuttu vain karkealla makrotasolla. On tutkittava elvytysrahojen piilovaikutuksia, piilosisältöjä. Elvytysrahaa on suunnattu erityisesti rakentamiseen. Niinpä siellä putkahtelee elvytystukia hyödyntäviä pääomarahastoja, sijoitustuotteita, sopimusoligopoleja ym. Toimijoina on Taaleritehtaita, erityisrikkaiden (1 %) varallisuuksien hoitajia, tel-yhtiöitä, rakentajia, MedOne. Nykyinen kriisi alkoi USA:ssa asumisen ja rakentamisen finanssijohdannaisista. Kuinka ollakaan, Suomea elvytetään juuri niillä keinoilla, jotka kriisiin johtivat. Keynesiläisyys on tyhjentynyt sisällöistä ja yhteiskunnallisuudesta. Näin oppivainen ja sosiaalinen hallitus meillä on.
• Tarvitaan syvempää sisältöanalyysiä siitä mitä ja miten on syytä elvyttää, ketkä ovat toimijoita. Voisivatko toimijoita olla laajemmin kansalaiset, kotitaloudet, suora kansanvalta. Pohdinnan voi aloittaa Arto Lahden kirjoituksesta.

Samasta aihepiiristä:
Luokitusyhtiöt
Lainakupla
Jan Rossi

 

Alustavia muistiinpanoja Kanadasta

Kanada-kuvasto

Juhani Niinistö kirjoitti Kanadan politiikasta. Itse olin juuri pari viikkoa Kanadassa: Toronto, Ottawa ja Wakefield (kylä noin 40 km Ottawasta pohjoiseen).

Toronton keskustan ilme ihastutti. Espoon Tapiolastakin tunnetun Viljo Rewellin City Hall Torontossa on mielikuvituksellista arkkitehtuuria. Sitä paitsi kaupungintalo on avoin sosiaalinen tila kirjastoineen ja kahviloineen. Onko Suomessa näin?

Uusia pilvenpiirtäjiä Torontossa on paljon mutta kullakin on omaperäinen kaunis ilmeensä, kiva katsella. Ihmiset Toronton kaduilla eivät ole niin sulkeutuneita ja ylpeänoloisia kuin Helsingissä, suorastaan oudon luonnollisia, avoimia, silmiin katsovia.

Mutta valtaisat kerrostalot moottoritien varressa Torontosta itään kauhistuttivat. Mitä ne ihmiset tekee, miten liikkuvat? Ekologista kaupunkiasumistako?

Ottawasta itään oli loputtomia rivitaloalueita, kymmenien kilometrien matkalla, tuhansia kloonitaloja, aina samanlaisia. Sekö on hyvinvointia? Tuttava sanoi, että talot ovat nopeasti kyhättyjä, eivät kestä kauan, rumaa aluetta ja että kaupunki (tai alue-) suunnittelu Kanadassa on heikohkoa kun maata on ollut niin helposti tarjolla.

Käteen osui John Ralston Saulin kirjoja, antoisampaa ja älykkäämpää luettavaa kuin Jukka Relanderit tai Jari Tervot Suomessa. Viimeksi tänä aamuna junassa työmatkalla luin Saulin kirjaa Fair Country – telling truths about Canada. Arvostelijat luonnehtivat esseisti Saulia mm. näin: mielikuvituksellista, tietoperäistä, älyllisesti pelotonta, haastaa eliittien ortodoksiat, tuore perspektiivi vallitseviin käsitteisiin. Kuinka ollakaan, vasta jälkeenpäin huomasin että kyseessähän onkin maailman PENin puheenjohtaja.

Kanadan yleisradioyhtiö CBC järjestää vuosittain ns. Massey-luennot. Tuleekohan YLEn ja Uuden Suomen luennoista yhtä antoisia, epäilen.

Törmäsin vihertävään Alternatives-lehteen. Siihen verrattuna Suomen ”vihreä keskustelu” alkoi näyttäytyä pinnalliselta, harjoitetun politiikan populistiselta puolustelulta, vallitsevaan käsitteistöön lukittuneelta.

Wakefieldin kylä on oma lukunsa. Kaikki ihmiset omanlaisiaan taiteilijoita, oikeasti tai elämäntaiteilijoita. Jätät auton kylän keskelle, avaimet jäävät virtalukkoon, ei katoa. Asunnot jätettiin lukitsematta. Täällä Suomessa ehdotellaan jalkapantoja, turvakameroita ja sähkölukkoja joka paikkaan. Yhteiskuntakeskustelu Suomessa on kuivettaviin käsitteisiin lukittunutta (”työura, eläkeikä”). Kanadan tulevaisuutta pohtivassa julkaisussa ennustettiin, että eläköityminen on Kanadassa tuntematon käsite vuonna 2050. Niin olkoon meilläkin, ryhdytään kaikki elämäntaiteilijoiksi 100-vuotiaiksi asti.

Näihin teemoihin on aikomukseni palata sanojen ja kuvien kera.

 

Tapiolan Kaupinkallio ja Espoon betonisaatio

Espoon Tapiolassa on metsäinen kumpare, Kaupinkallio. Ikimännikkö symboloi alkumerta, kallion nousua merestä, tallattua polkua, tuulen kuuntelua, luonnon uhkeutta.

Metsikön tuhoksi on koitumassa Espoon metro ja kasvuvimma. Tapiolan Stockmannille on saatava lisää asiakkaita ja metroon torkkuvia matkustajia. Ilmaston pelastamiseksi männyt mataliksi ja betonia tilalle. Tällaista on Espoon logiikka, mielivaltaista ja sumeaa.

Mitä metsikön pirstominen kertoo Tapiolasta, Espoosta, Metropolista?

Havainnointi
Metsikössä voit seurata luonnon kiertoja. Betoni dementoi ja masentaa.

Alkuelementit
Meri, ranta, metsä, pelto, valo, ilma, kädentyö. Eri elementit lomittavaa rakentamista ideoitiin juuri Tapiolassa 1950-luvulla, mutta ei enää. Kaupunkisuunnittelun taso on laskenut. Enää ei ole pyrkimystä kokoavaan ajatteluun. Liikennettä alle ja päälle, betonikansia, asiakasvirtoja kauppiaille. Tylsä maailma, tylsä metropoli, tylsä Espoo, tylsä Tapiola.

Tulkinnat
Millä käsitteillä tulkitset ympäristöäsi? Tulkintaprosessi on tärkeä, siitä on keskusteltava monipuolisesti, sanoi kulttuurihistorioitsija Silja Laine Espoon taidemuseolla 26.10.09. Tänään Tapiolaa kehitetään yksioikoisesti, kansa ei voi aidosti vaikuttaa tulkintoihin, tuskin arkkitehditkään.

Veistoksellinen sommittelu (museonjohtaja Timo Tuomi).
Tapiola oli avaraa sommittelua, vaihtelevia näkymiä. Veistos ja monumentti vaatii tyhjän tilan, avaruuden, ilmaa, luontoa. New Yorkilla on pilvenpiirtäjänsä, mutta on myös laaja keskuspuisto.

Perusteiden keinotekoisuus
Metro on vain liikenneväline, sanoi oppaamme Mari Nevalainen Tapiolan Killasta. Ja ekonomisti Hannu Ranki: metro on vain yksi näkökulma, Tapiolan idea ei ollut taloudellinen. Tapiolan idea oli ihminen, eläminen ja asuminen. Nyt metrolla ja jopa ilmaston muutoksella perustellaan mitä tahansa. Kaivetaan maahan tunneli ja se on kaikkeus. Äly painuu alas, maan sisään, pimeään. Perusteiden keinotekoisuus ja mielivaltaisuus, tähänkö nykyinen kaupunkikulttuuri meidät vie?

Sosiaalisen tuho
Tapiolan alkuvuosina taloja arvottiin hakijoiden kesken, SAK:n johtajalla ei ollut etusijaa. Nyt rakennetaan torneja globaalifirmoille, Aalto-yliopistolle, vakuutusyhtiöille, Stockmannille.

Ihmisten jakautuminen
Ihmisten enemmistö on kauppojen asiakkaita, vakuutusten maksajia, metrossa torkkujia. Taksa palvelutalossa on 4000 – 6000 euroa/kk. Kuka voi tänään sanoa: katso tämä on minun luomukseni. Metropoli on pienen vähemmistön luomus.

Säilöntä
Metropoli säilöö ihmisiä. Kasarmeja vai koteja, kysyttiin 1940-luvulla.

Haalinta
Metropoli haalii ihmisiä. Espooseen 300 000, metron täyttämiseksi, muka.

Naivismi
”Tuskin maltan edes odottaa että pääsen painamaan nappia metron puolesta”, kirjoitti vihreä valtuutettu Karimäki metropäätöksen aikaan. Tänään sama valtuutettu äänestää Kaupinkallion metsän säilyttämiseksi, vaikka juuri metron nimissä sitä tuhotaan.

Espoon betonaatio
Espoon valtuustossa Mari Nevalaisen (kok) ehdotusta Kaupinkallion metsän säästämiseksi kannatti 19 ja vastusti 43. Kannattajista oli kokoomuslaisia 4, sdp 0, vas 0, ps 7, vihreitä 3, vielä joku. ’Huikean vaalivoiton’ saaneista vihreistä enemmistö kannatti metsikön rakentamista. Siis rakentamista, ja vihreät. Joukossa Suomen suurimman rakennusyhtiön YIT:n hankepäällikkö Matti Kuronen, Espoon vihreiden edustaja kaupunginhallituksessa. Mäntyjen kaatoa kannatti myös kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja vihreiden Tiina Elo. Näin betonoituu Espoo, näin betonoituvat vihreät. Montako prosenttia päästöistä olikaan peräisin betonista?

 

Helsingin seutu on Suomen syöpä

keskustelua kirjoituksen pohjalta

Uutinen Keravalta. Siellä alkavat keittää aamukahvinsa kannoilla, metsähakkeella ja turpeella. Valmistuvan biovoimalan sähköteho on 21 MW, kaukolämpö 48 MW, prosessilämpö 10 MW. Tehot kattavat 75 % Keravan kaukolämmöstä ja 25 % sähköstä. Helsinkiä ja Espoota lähestyvä kantoralli yltää nyt siis Keravalle, ei vielä lähemmäksi.

Helsingin seutu on Suomen vihrein, sanotaan. Niinpä onkin mahdoton ymmärtää, miksi täällä öyhyytetään Puolan hiiltä ja Siperian kaasua, kertaluonteista fossiilienergiaa, imetään maapalloa tyhjiin. Tätäkö on vihreys, cityvihreys? Miksette istu kannolle käsiänne lämmittelemään kuten Keravalla?

Ei pidä unohtaa aiempiakaan syntejä. Helsinki on kai 60 vuoden ajan imenyt ilmaista sähköä Kemijoesta. Kemijokilaakson kulttuurin tuhoaminen 1948 alkaen on rikos ihmiskuntaa vastaan. Sillä sähköllä pyörii Helsingin teatterit.

Tekojaan he kutsuvat metropoliksi. Kuinka ollakaan, jopa ekosysteemi-innovaattori Antti Hautamäki kummeksuu yhdelle metropolialueelle kasautumista (HS 8.9.09). Hautamäki on stadin poju, Sitran ketteryydestä ulkoistettu, nyttemmin periferiaan vyötetty innovaatioprofessori.

Aalto-yliopiston sosiaalisuus?

Aalto-yliopiston avajaisissa Finlandiatalolla TKK:n rehtori Matti Pursula usutti Aallon proffia aluepolitiikan kimppuun. Muistamme kuinka TKK:n tuotantoprofessori Esko Niemi laskelmin todisti alueiden ylläpidon tuhoavan Suomen hyvinvoinnin. Niemen laskelma on näyte Aallon huipputieteestä. Vorwärts, aallon tietä, science macht frei. HYn maantieteen professori Markku Löytönen esittelee vastaavanlaisia näkemyksiä.

Rahojen virtoja voidaan valita niin tai näin, todistaa näin tai noin. Pitää katsoa useampia rahavirtoja ja eri tasoja, materian ja energian virtoja, ihmisten virtoja, asenteiden virtoja, sosiaalisen pääoman virtoja jne.

Espoon metro Alajärvelle

Miksi alajärveläisten pitää maksaa Espoon metroa? Maksakoot espoolaiset kulkemisensa ja gourmensa itse – itsehän ovat pesänsä rakentaneet. Lakko päälle, veronmaksulakko, pyydetään professori Niemi konsultiksi.

Valtio elvyttää Helsingin seudun rakennusfirmoja käynnistysavustuksin, välimallein, korkotuin, investointiavustuksin, kotitalousvähennyksin, kunnallistekniikoin, voi mitä kaikkea. Politiikan portaille itsensä kustantaneet ’päättäjät’ antavat piilotukea. Esim. YIT:n kehityspäällikkö espoolaisvihreä Matti Kuronen näyttää päätyökseen järjestelevän Espoon valtuustosta käsin hommia yhtiölleen, alkaen Suomenojalta ja Jousenkaarelta.

Elämänkaarikorttelia ja muuta

Eikö voitaisi tehdä kuten amerikoissa eli antaa auto- ja rakennusfirmojen kaatuilla kasvualustaksi yhteiskunnan uusille organisoitumisille? Uusyhteisöllistä yhdyskuntasuunnittelua, rakentamista, asumista, vanhusten elämää. Suomi on muutaman firman maa, valtio on fiksautunut näiden avittajaksi, kääntää selkänsä ihmisten haaveille. Eilen satuin lukemaan Vanhustenhuollon uudet tuulet -lehdestä 5/09 hauskan idean elämänkaarikorttelista. (vai oliko se Vanhustyö-lehti?)

Valtio satsaa satakunta miljoonaa asunnottomuuden puolittamiseen. Asunnottomuus on pääkaupunkiseudun ongelma. Ihme kyllä, metropolidynamiikka on niin ovelaa, että asutettujen tilalle tulee aina uusia. Rakennusliikkeitä elvyttäen ei asunnottomuutta hoideta. Sosiaalinen pahoinvointi etsii turvaa metropolista. Tämä on sukulaisilmiö StoraEnson tavalle karkottaa ihmiset plantaasien tieltä slummeihin, laaja ekologis-sosiaalinen kysymys.

Eduskuntaan toinen kamari

Politiikan mekanismit on nykyään viritetty niin, että metropolista tulee itseään ruokkiva vallan kierre. Kansanedustajaksi pääsee vain Helsingistä tai Espoosta, katsokaa vihreitä tai kokoomusta. He käyttävät valtion varoja rakentaakseen lisää, saadakseen enemmän edustajia. Miksei Suomen eduskunnassa ole toista kamaria, joka tasaisi valtaa maan eri alueiden kesken?

Ekologisen rakenneuudistuksen laki

Säädetään ekologisen rakenneuudistuksen laki: kielletään yhdyskunnat käyttämästä promillenkaan vertaa fossiilienergiaa. Nykyisille yhdyskunnille (Helsinki, Espoo, Vantaa) annetaan aikaa 10 vuotta muuntautua. Ellei onnistu, niin kaupunki puretaan pois.

Vielä takaisin Keravalle sekä Jyväskylään. Hakkeen ja turpeen rekkaralli mitä Keravan biovoimalaan, Jyväskylän Rauhalahteen, kohta myös Keljonlahteen päivittäin tulee on hirvittävä, lähentelikö sataa. Sekö on kaunista? Jyväskylän pienoismetropoli imee maakunnan kuiviin. Jos ette usko menkää Mauri Pekkarisen takapihalle Kinnulaan. Kivijärvi, elokuinen tuulastuslahti, kasvaa umpeen kortetta ja sammalta. Myllätyt suot pukkaa järveen paskaa.

keskustelua kirjoituksen pohjalta