Taide


  • Friedrich Schillerin jalanjäljille

    Friedrich Schillerin jalanjäljille

Valikoin Uuden Suomen ja essee.net -sivujen kirjoituksistani paketin, 54 juttua. Pakettia voinee kutsua nettikirjaksi. Kukin kirjoitus avautuu klikkaamalla.

Seuraava vaihe voisi olla painettu kirja. Tai virtuaalinen hyperkirja. Elokuva tai youtuubi menee ehkä liian vaikeaksi.

Nykyään pitää pitsata (pitch), tuotteistaa, brändätä, flirtata, esittää. Korkeasivistys, yliopistot Aallosta, Helsingistä ja ihanasta slushista alkaen on pitsausta. Oi ihana esitystalous. – No, ehkä mekin osaamme jos haluamme.

Ilokseni huomasin, että Ihanien ihmisten kirjaan valikoituneista jutuista yksikään ei ollut kelvannut Uuden Suomen tasokkaaseen karuselliin. Karsinta kuvastanee syvempää arvopohjaa jollaisen Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi kertoo elähdyttävän HS:n toimituspolitiikkaa. Onnitteluni laatumedialle, US ja HS.

Nettikirjan piti alunperin olla Helsingin kaupungin hullutuksien kooste. Löytyy sitäkin, kirjan viimeisestä osasta. Feminismiin, maahanmuuttajiin ja maailman kulttuureihin minä kuitenkin hurahdin.

Tarjoan kahvit sille joka löytää jutuistani rasismia, natsismia tai fasismia. Toki kahdet kahvit tiedän menettäväni, ne menee Helsingin Sanomien toimittajille. Hehän tekevät työtään syvemmästä arvopohjasta käsin.
Ihania ihmisiä. Valikoima ja kirjaluonnos.

Kaius Niemi: Työn merkityksellisyydessä on suuri myönteinen voima. HS 26.3.2017.

Mainokset

Juna hiljaista miestä kuljettaa. Ja matkan pää on siirtotyömaa.

Hiljainen mies torilla, turvapaikanhakijoiden teltan edustalla

Noin laulettiin 1960-luvulla.

Hiljainen mies istuu Helsingin Rautatientorilla, turvapaikanhakijoiden teltan edustalla. Kukaan ei häntä huomaa, kukaan ei hänelle puhu. Mies istuu yksin. Hän  katsoo eteensä maahan.

Kuka onkaan se mies
Mikä on se maa

1960-luvun siirtotyöläinen oli isäni tai veljeni tai se olin minä.  Tämä mies ja me, me olemme yksi, me olemme sama. Koen olevani tuo mies teltan edustalla.

Oi, armas Suomi, mitä hälle se antaa
Hän parakin luona patjaa kantaa
Ei paljoa puhu
Vaan takanansa on monta muuta
Kokonainen kansa

(lisää…)

Kuvittelin Pompejin raunioksi josta kaivellaan esiin seksimaalauksia. Noin ei ollutkaan. Pompeji on jämäkkä, tiivis, tarkasti jäsentynyt kaupunkijäänne. Hahmon ja sen rajat tunnistaa joka askelella. Kaupunki on rakentunut kumpareelle kuten Kumpula Helsingissä. Suuri se ei ole, ehkä kilometri kertaa puoli kilometriä.

(lisää…)

Aiempina aikoina senaatin tai valtioneuvoston jäseniksi valikoitui kulttuurialan, tieteen, filosofian, valtio-opin, kirjallisuuden tuntijoita ja toimijoita. Tänään julkispaikoille on tarjolla vain ammattipoliitikkoja.

Helsingin pormestariehdokkaat aakkosjärjestyksessä: Arhinmäki, Haatainen, Kolbe, Lindell, Sinnemäki, Vapaavuori.

Tyydyttääkö tuo lista? No, vilahtaahan joukossa hiukkanen tiedettä (Kolbe), mutta ohueksi ja kuivahtaneeksi jäänee sekin.

Osaammeko kaivata muuta? Mitä se olisi?

(lisää…)

Oheinen otsikko löytyy Lapin Kansasta ja Aamulehdestä. Juttu täyttää neljä sivua, kaksi aukeamaa. Avoimen yliopiston luentoa vetänyt professori Hannu Sariola mainitsi tuon jutun moneen kertaan ja sanoi että nettisivulla jutulle kertyi muutamassa päivässä 30 000 tykkääjää. Siis 30 000.

Lehden juttu ei polemisoi nationalismin puolesta eikä vastaan, ei edes mainitse nationalismi-sanaa. Juttu nojaa tieteeseen.

Myös Avoimen yliopiston teemana sattui olemaan historiakäsitys Suomessa. Kuulijoita oli salissa satoja, loput netissä (luentotallenne tässä).

Suomen väestö on alkuperältään tilkkutäkki, sekalainen seurakunta, poikkeavien heimojen maa. Maahantulijoiden kielet olivat yhtä erilaisia kuin ranska, italia ja espanja. Ei siis ollut edes yhteistä kieltä.

(lisää…)

Arkkitehti Juha Leiviskän töissä lähtökohtana on valo ja avaruus. Valon leikki luo pyhyyden tunnun.Tampereen Eteläpuistoon ollaan luomassa varjojen maata. Hildenin taidemuseo pyysi apuun Juha Leiviskän. Leiviskän vaihtoehto ei kelpaa Tampereen kaupungille.

Aiemmin Juha Leiviskä laati ehdotelman Helsingin Kamppiin. Siihen sisältyi idea alueen halki lännestä itään kulkevasta aukiosta, jota pitkin ilta-aurinko olisi paistanut kaupunkiin. Idea ei kelvannut Helsingille.

(lisää…)

Tulossa on upeaa. Isäni Tony Erdmann -elokuvassa vilahtavat Sandra Hüllerin kasvot. Voiko tuon persoonan kuvata yhdellä sanalla?

Tony Erdmann on vaikuttavin elokuva minkä olen koskaan nähnyt. Suotta sitä ei ole valittu Oscar-ehdokkaaksi.

Jos on pakko keksiä yksi sana Sandrasta, niin olkoon vienous. Lämminhenkinen, itsellinen, ironinen, leikkisä vienous. Itsessään vahva persoona mutta ei ylen katsova. Mukana oleva mutta ei vietävissä. Tällaisia ei ole paikat täynnä.

Entä elokuvan sanoma? Kaksi nuorehkoa naista sen ideoi ja rakensi. Maren Ade käsikirjoitti, valitsi näyttelijät ja ohjasi. Toinen naisista, oliko Maren vai Sandra vai molemmt, sanoi ettei tiennyt tekevänsä komediaa. Komedia se on, olisi katsonut pitempäänkin. Mutta kuvassa on sisältöä, sanomaa, nykymaailman kritiikkiä.

Brittiläinen Guardian-lehti oli haastatellut Sandra Hülleriä (tässä linkki). Poimin siitä parhaat palat.

(lisää…)

Seuraava sivu »