Valtionväylät ja Helsingin mielivalta. Bernerin väyläyhtiön merkitys?

Millä oikeudella Helsinki yleiskaavaa laatiessaan kohtelee valtionväyliä kuin ne olisivat kaupungin määräysvallassa ja omistuksessa? Eivätkö Helsinkiin johtavat väylät – Länsiväylä, Turuntie, Hämeenlinnan väylä, Tuusulantie, Lahdenväylä, Itäväylä  – ole kansakunnan yhteistä kansallisvarallisuutta? Eikö ne ole rakennettu ja eikö niitä pidetä yllä kansakunnan yhteisillä varoilla, käytännössä valtion toimesta?

 

Veri kuohahtaa kuin 100 vuotta sitten (sisällissota)

Torpparin veri kuohahti. Akseli otti aseen, hyvästeli Elinan ja liittyi joukkoihin.

Samalla tavalla kuohahtaa veri tänään. Syyt ovat pohjimmiltaan täysin samat. Torpparilla ei ollut itsellisen elämän näköalaa, piti mennä taksvärkkiin ilman korvausta. Oma tila, piha ja pelto jäivät kehittämättä. Torppareita nöyryytettiin, alistettiin, pakotettiin.

Yhteiskunnan tila on tänään täsmälleen sama. Kansalaisia  ja ”työvoimaa” nöyryytetään, pitää olla ”tarjolla” ja ”käytettävissä”.  On tehtävä työtä toisille, ”työnantajalle”, kartanonherralle. Oma elämä seisoo vailla itsellistä näköalaa. Toisille tekemiseen ”kannustetaan” ajamalla alas perusturvaa ja sosiaalisia oikeuksia, pakotetaan ilmaiseen näytetyöhön kuten taksvärkissä konsanaan, palkkaeroja kasvattamista vaativat Hetemäki, TEM:n Gustafsson ja muut, suurituloisille annetaan monikertainen veronalennus verrattuna pienituloiseen (prosenttiperuste) saati tulottomaan.

Dramaattinen esimerkki Sipilän hallitustoimien vaikutuksista:

Opiskelijan tulo tänään on 500 euroa kuukaudessa (opintotuki 250, asumislisä 250, noin). Opintotuesta leikataan nyt 50 euroa. Opiskelijan asuinkaverina olkoon henkilö joka saa palkkaa 2600 euroa/kk. Tosiasiallisesti kumpikin elättää itsensä vain omilla tuloillaan myös ruuan suhteen (eli yleisen asumistuen ruokakunta-käsite ei päde), 800 euron vuokran he maksavat puoliksi. Opiskelija menettää asumislisänsä 250 euroa saamatta tilalle yleistä asumistukea. Opiskelijan menetys on yhteensä 300 euroa eli 60 % tuloista.

Mitä mieltä olet jos tuloistasi leikataan 60 %? Kuohahtaako veri?

Tehdään vertailu.

Olkoon Juha Sipilän palkka 15 000 euroa kuukaudessa, Timo Soinin, Petteri Orpon, VM:n Martti Hetemäen ja TEM:n Jari Gustafssonin palkka 13 000 kuukaudessa, olkoon Matti Alahuhdan ja Kari Stadighin ansiotulo 33 500 euroa kuukaudessa. 60 %:n leikkaus kunkin tuloihin merkitsee 9 000 euroa Sipilällä, 7 800 euroa Soinilla, Orpolla, Hetemäellä ja Gustafssonilla, 20 100 euroa Alahuhdalla ja Stadighlla, siis kaikki tämä joka kuukausi. Vuosileikkaus pitää kertoa 13:lla. Tässä vertailussa ei ole populismia, päinvastoin se on oikeutettu ja välttämätön.

Tekevätkö Sipilä, Soini, Orpo, Hetemäki, Gustafsson, Alahuhta ja Stadigh nämä leikkaukset tuloihinsa? Opiskelijalle he sen tekevät.

Tarkkaan ottaen he, siis Sipilä ja muut saavat leikkausten sijasta lisää: Sipilä, Soini, Orpo, Hetemäki ja Gustafsson saavat joka kuukausi 100 euroa LISÄÄ. Alahuhta ja Stadigh saavat 200 euroa kuussa LISÄÄ (jos ansioveron alennus on 0,6 % tuloista). Yläpäätä kasvatetaan prosenteilla, alapäätä leikataan euroilla, sitä on Sipilän ja Hetemäen politiikka.

Koskelan Akseli sieppaa aseen ja lähtee joukkoihin.

On oikeutettua ja toivottavaa että opiskelijan veri kuohahtaa. Niin kuohahtaa meidän muidenkin veri. Hyvästellään Elina. Ilmoittaudun mukaan, torppareiden rintamaan, tiedustelujoukkoihin, minulla on sissikoulutus upseeritasolla.

Tällä kertaa yhdyn täysin Eero Heinäluoman sanoihin (linkki):

”Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu, uudet leikkaukset sosiaaliturvaan ja samanaikaiset suurituloisia hyödyttävät veronalennukset ovat vaarallinen yhdistelmä kansakunnan yhtenäisyydelle. Veropolitiikassa Sipilän hallitus vahvistaa kasvavia tuloeroja suosimalla miljoonaperintöjen saajia ja räätälöimällä verotukseen uusia vähennyksiä, jotka kohdistetaan vain osalle tulonsaajia. Samaan aikaan tuloveronkevennykset tuovat suurituloisille kaksin-, kolmin- ja nelinkertaiset kevennykset verrattuna pieni- ja keskituloisiin.”

* * *

Analyyttisesti ajatellen:

Yksilökohtaisen asumislisän poistaminen opiskelijoillta ja heidän liittämisensä yleisen asumistuen piiriin johtaa suojautumisreaktioihin. Kimppa-asuminen kannattaa lopettaa ja hakeutua yksilöasumiseen. Asuntojen käytön tehokkuus laskee, vuokra-asuntojen kysyntä kasvaa ja vuokrat voivat jälleen kerran nousta. Muitakin reaalivaikutuksia ilmaantuu.

Sipilän hallituksen, VM:n ja muiden ministeriöiden sekä Elinkeinoelämän Keskusliiton piilokammareissa on laadittu suunnitelma asumistukijärjestelmän alasajoksi tavalla tai toisella. Prosessin tavoitteisto ja asteittaiset toimet on tällä hetkellä piiloinen. EK julkaisi joitain ehdotelmia. Aiheesta on puhunut Kelan Hyssälä (ilmeisen perustellusti) ja kirjoittanut mm. Hypon Ari Pauna (”asumistukikupla”). Prosessia pohjustetaan vähäiseltä näyttävin muutoksin, opiskelijain asumislisän poisto on yksi ensiaskel.

Jos perustulokokeilun perustelut muunnetaan torppariajan kielelle, niin kyse on taksvärkin lisäämisestä: ”työntarjonnan” kasvu. Tavoitteena ei ole ihmisen omaehtoisuuden parannus (torpan ehostaminen), ei työmarkkinariippuvuudesta vapautuminen. Perustulossa kartanon isäntä tarjoaa kupin sumppia tai laulattaa karaokea, jotta sirppi kartanon ruispellolla suihkaisi vinhemmin. Asumistuki on palkan puolikas joka on siirretty valtion eli lähes kaikkien kansalaisten maksettavaksi.

Linkkejä:

Sipilän, Soinin, Orpon, Hetemäen, Gustafssonin tulot
Alahuhdan ja Stadighin tulot
Heinäluoma tulistui – nyt on hallitus valinnut erittäin kovan tien
Ari Pauna: Yksityisten asuntosijoittajien kannattaa varautua ankeisiin aikoihin
Liisa Hyssälä

 

Professori Virenin naivismi

Matti Virenin kirjoitus on masentava näyte siitä, kuinka pinnallista, näköalaa kaventavaa, hyödytöntä ja jopa tuhoisaa nykyinen tiede, varsinkin taloustiede on. Valitaan jokin pieni pläntti tai linssi (olkoon se vaikka ”suomi” tai ”me”), joka rajataan irti muusta maailmasta ja jonka pelastaminen otetaan ainoaksi kriteeriksi ja näkökulmaksi. Eettisesti tämä on alkeellista ja ala-arvoista tiedettä.

Virenin kirjoituksen ensimmäinen kappale olisi hyvä jos siitä edettäisiin kysymään maapallon väestönkasvun syitä ja ohjauskeinoja sekä globaalien rahavirtojen epätasaisuuksien syitä ja ohjauskeinoja. Ei, tätä Viren ei kysy. Sen sijaan hän vaatii kuinka ”me” eristäydymme maailman ongelmista, kuinka emme niistä mitään välitä, kunhan vain itsemme pelastamme tapahtukoon muulle maailmalle mitä tahansa. Tällainen tiede ja politiikka on itsepetollista ja vaarallista politiikkaa. Loppujen lopuksi se ei pelasta myöskään Suomea. Tällainen pelastususko on naivia. Pöyristyttävää on, että (talous)tiede ja professori levittää tällaista naivismia.

Vuosia sitten kuuntelin Britannian tiedeviikolla esitelmän ”The Mystery of Modern Life”. Siinä kerrottiin kuinka väestönkasvu hidastuu länsimaiseen tapaan kun köyhän maan yhteiskunnallisia oloja parannetaan. Naiset eivät ole enää synnytyskoneita. Jos Suomessa olisi tasokasta tiedettä ja tasokasta politiikkaa, se katsoisi nykyisiä muuttovirtoja ja niiden hallintaa tämäntapaisesta näkökulmasta. Toisin kuin Matti Viren.

Yhteiskuntatieteissä on viime vuosikymmeninä ja vuosisatoina ollut paljonkin tutkijoita ja suuntauksia joissa on vertailevalla tavalla tutkailtu kehityserojen syitä eri maissa tai maapallon eri osissa. Ehkä voisi mainita vaikkapa Montesquien tai Jared Diamondin kirjan Tykit, taudit ja teräs tai miksei oman aikamme Pikettyn. 1960- ja 70-luvuilla tutkittiin ja keskusteltiin uuden globaalin järjestyksen luomisesta. YK:lla on ollut ja on vuosituhattavoitteita. Noista tutkijoista ja ajoista nykyinen yhteiskuntatiede on taantunut todella raskaasti. Jos kuka niin Matti Viren sen todistaa.

Matti Viren: Maahanmuuttopolitiikan ajopuu

 

Fortum paikkaa Ville ja Sauli Niinistön virheitä

Tämä on surullinen päivä suomalaiselle demokratialle, kirjoitti Ville Niinistö.

Fortumilta opiksi otettavaa, taitavaa ja joustavaa liiketoiminta-asennetta, sanoisin minä. Kunnia Fortumille.

Seuraavassa nojaan Fortumin yhtiökokouksissa kuultuun ja nähtyyn sekä lehtitietoihin.

”Fortum takasi tärkeiden suhteiden säilymisen kotimaassa ja Venäjällä”, kirjoitti HS 6.8. Tuo lienee avain Fortumin Fennovoima-päätökseen. Se on taitavaa varautumista erilaisiin kehityskulkuihin lähivuosina tai vuosikymmeninä. Nykytalous on jatkuvaa myllerrystä. Vakain pohja yritykselle, valtiolle ja politiikalle syntyy siitä että ei lyö rikki suhteita, keskusteluyhteyksiä, että säilyttää joustavuuden, avoimuuden.

Ville Niinistö puhuu Fortumin painostamisesta, hallituksen keplottelusta ja arvojen myymisestä (mitä arvot Niinistön mukaan lienevätkään). Fortumin ratkaisun voimme yhtä hyvin nähdä toisin, taitavana ja varovaisena liiketoimintana sekä yhteiskuntavastuuna, siinä mielessä moraalisena arvona.

Fortum on rakentanut Venäjälle kaasuvoimaloita tiettävästi noin viiden miljardin euron arvosta. Se voidaan  nähdä riskinottona, miltei seikkailupolitiikkana. Ulkomaiset osakkeenomistajat ovat jo käyneet varovaisiksi. Kaasun voimaloihin toimittaa Gazprom. Fortum ennakoi kaasuvoimaloiden nettotuotoksi 500 miljoonaa euroa vuodessa. Voidaan toki kysyä tällaisen laskelmoinnin moraalia; köyhät venäläiset pannaan maksamaan lämmöstään korkeaa hintaa, jotta Fortum voi jaella miljardin verran osinkoja, siitä Suomen valtiolle 500 miljoonaa.

Fortumin voimalat Venäjällä ovat siis olemassa, vaikkakin ennakoitu tuotto odotuttaa. Tällaista reaalista olotilaa vasten hyvien suhteiden ylläpito eri suuntiin on Fortumilta ymmärrettävää ja taitavaa liiketoiminta-asennoitumista.

Kenen tulisi ottaa oppia Fortumin asennoitumisesta? Suomen ulkopoliittisen johdon mukaanluettuna Sauli Niinistö.

Suomen toiminta Etyk-kokouksen yhteydessä (venäläisten ulosheitto kokouksesta) oli päinvastaista Fortumin toimintatapaan verrattuna. Suomen johdon toiminta oli taitamatonta, epäjoustavaa politiikkaa. Siinä katkottiin suhteita ja keskusteluyhteyksiä. Se kaikki ei koskenut vain politiikan ylätasoa, se kolahti konkreettisesti myös meihin, yksittäisiin ihmisiin. Kuinkako? Venäjä uhitteli Suomea talouden vastapakotteilla. Entä jos vastapakotteet olisivat liittyneet Fortumin voimaloihin Venäjällä? Sinne olisi kadonnut ennakoitu 500 miljoonan euron nettotuotto, ties koko voimalat. Sinne olisi kadonnut Suomen valtion Fortumilta joka vuosi saama 500 miljoonan euron osinkotulo. Suomen ulkopolitiikan nykyjohto on talousmielessä riski Suomen valtiolle, Fortumin osakkaille ja kaikille kansalaisille.

Eikö Suomella voisi olla taitavampi ulkopoliittinen johto?

Ville Niinistö (ehkä Sauli Niinistökin) toistelevat uusiutuvan energian pelastavuutta. Nämä puheet ovat epämääräisiä, ilmassa leijuvia, esoteerisia. Mikä on yksittäisen ihmisen osallisuus? Se jää arvoitukseksi, osin pelottavaksi. Tulin autolla Savonlinnasta Lappeenrantaan. Joutsenon paikkeilla laskin tien varressa vajaa 10 tuulimyllyä. Siivet pyörivät verkkaan korkealla. Tuli ahdistava olo. Itä-Suomen leppoisiin järvimaisemiin tuo viuhdonta ei istunut. Uusiutuvan energian nimissä kävellään joiltain osin yksittäisen ihmisen kokemuksen yli. Fortumin en muista suuntautuneen tuulivoimaan ja sen jättiläistukiin. Fortum kehittelee aaltoa, vettä, aurinkoa, bioa. Hyvä valinta Fortumilta, kiitos siitä.

Kuutostien varrella Venäjän rajalla vilahteli homehtuvia suljettuja hirsilinnoja ja hotellin tapaisia, osin venäläisomisteisia. Valtiolla piti olla Itä-Suomi -strategia. Aikoinaan Itä-Suomi, Punkaharju ja muut kukoistivat yhteistyöstä Viipuriin, Pietariin. Tänään Itä-Suomi kuolee.

Liiketoiminnassa täytyy pitää pää pystyssä, ei nöyristellä, ei edes Venäjän edessä. Mutta sitäkin tärkeämpää on olla avoin, diplomaattinen, osallistuva, muuntuvainen. Tässä suhteessa Fortum näyttää nyt esimerkkiä.

Fortum on ystävyyden, yhteistyön ja avunannon tiellä (yya-sopimus).

 

Vartiaisen ja Borgin raportti – näyte tietämisen kriisistä

Vartiaisen ja Borgin Suomen strategia -raportista on tehtävä

•  käsiteanalyysi
•  sosiokulttuurinen analyysi
•  antropologinen analyysi (esim. ihmiskuva) ja
•  taloustieteellinen analyysi

Suomen kriisi ei ole talouden kriisi. Suomen kriisi on tiedon kriisi. Muutama alustava huomio.

Vartiainen ja Borg nojaavat väittämiin, joiden oikeellisuus voidaan kyseenalaistaa. He kehuvat ”kansalaisten suurta luottamusta poliittiseen järjestelmään”, ”kansalaisten keskuudessa vallitsevaa suurta luottamusta” ja ”korkeaa sosiaalista pääomaa” (raportin sivut 10 ja 35). Kuitenkin esimerkiksi Helsingin yliopiston studia generalia -luennolla 26.2. professori Martti Koskenniemi sanoi, että Suomen kriisiytymisen syy on liiallinen luottamus ekonomisteihin (linkki videoon). Tuhatpäisen yleisön joukosta ei kuulunut vastaväitettä. Eli kenen luottamus noteerataan, kenen epäluottamusta ei noteerata?

Vartiaisen ja Borgin perusongelma tietenkin on erittäin kapea ja sen myötä virheellinen yhteiskunnan rajaus. He näkevät ihmiset, väestön vain ’työvoimana’, ’työn tarjontana’, ’työmarkkinana’. Tämä ei ole relevanttia eikä totta. Tällaista rajausta ei oikeuta edes se että kyseessä olisi metodinen ideaalimallinnus. Vartiaisella ja Borgilla on väärä ontologia, väärä käsitys ihmisestä ja yhteiskunnasta. Tiedollinen lukkiutuneisuus on vaarallisempaa kuin Putinin seikkailut.

Tiedollinen rajoittuneisuus ei koske vain Vartiaista ja Borgia. Se koskee myös heidän raporttinsa kanssatyöstäjiä, joita ovat Suomen Pankki, valtiovarainministeriö, VATT, Talousneuvosto, työmarkkinajärjestöt ja nyt myös puolueiden puheenjohtajat, joista ainakin pari sanoi eli Sipilä ja Stubb raportin kriisianalyysiä oikeaksi MTV:n vaalitentissä 18.3.

 

Aitauksen rakentajat  

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on markkinoinut innostuneen yhteiskunnan ideaa. Vartiainen ja Borg rakentavat yhteiskuntaa sulkevaksi aitaukseksi (”työmarkkinat”). Ainoa avaava elementti heidän raportissaan ehkä periaatteessa olisi tuottavuuden koheneminen. Mutta siihenpä heillä ei ole uutta sanottavaa, eikä kuulemma ole taloustieteelläkään.

Helsingin yliopiston Studia generaliassa 26.2 pohdittiin jakamistaloutta ja yhteisomistusta uutena sosiokulttuurina. Aiheesta on ilmestynyt myös kirja ’Talouden uudet muodot’. Prof. Matti Pohjola on vuosien ajan puhunut digivallankumouksesta, osin samaa markkinoitiin ICT 2015 -raportissa. Nämä kolme siis esimerkkeinä siitä kuinka yhteiskuntaa ja kulttuuria tulee lähestyä uudenlaisten avausten kautta eikä Juhana Vartiaisen, ekonomistien ja työmarkkinajärjestöjen tavoin sulkeutuvana aitauksena. Vartiaiset ja kaltaisensa ovat maailman pysäyttäjiä, tukahduttajia.

 

Hyödyntämättömät

Vartiainen ja Borg puhuvat ”hyödyntämättömästä työvoimaresurssista”. Työn tarjontaa heidän mukaan lisäävät:

• työttömyysputken poistaminen
• kotihoidon vähentäminen
• vuorotteluvapaan poisto
• maahanmuuton lisäys, tarveharkinnan poisto

Onko näiden ”resurssien hyödynnettävyydestä” sosiokulttuurista näyttöä? Arvelen että ei juurikaan ole. On vain muutaman ekonomistin lukittunut mielikuva.

Ekonomisti Jaakko Kiander säestää Vartiaista (linkki): Maamme 3,5 miljoonasta työikäisestä vain kaksi kolmannesta on töissä, tämä on liian vähän, kolmannes ei ole töissä. Työvoimareservi on saatava käyttöön. MTV:n vaalitentissä Juha Sipilä ja Stubb pauhasivat samaa (työllisyysasteen alhaisuutta).

Nämä pauhaajat ja ekonomistit katsovat omistavansa väestön. Väestölle he katsovat voivansa tehdä mitä tahansa, ajaa markkinoille. Aikoinaan orjuutta pidettiin luonnollisena asiana. Tänään orjamarkkinoiden tilalla ovat työmarkkinat, joita taas pidetään luonnollisena ja peräti Suomen strategian ainoana lähtökohtana.  Ei ole maailma muuttunut.

SAK on haltioissaan työntarjonta -politiikasta. Miksikö? Sitä kautta SAK saa jäseniä, jäsenmaksutuloja ja johtajistolleen isot palkat. Tämä on korruptoitunut monopolirakenne (lisää alla).

 

Palkanmuodostus ja ay-liikkeen loppu

Vartiainen ja Borg markkinoivat palkkojen kansallista koordinaatiota, mutta myös – ja huomatkaa tämä – keskitetysti sovitun ’kansallisen liikkumavaran’ yksilöllistä jakamista, siis yksilöllistä palkkapolitiikkaa työpaikoilla (sivu 34). Lauri Lyly ja SAK ovat tästä erityisen innoissaan (linkki). SAK:n Erkki Laukkanen kertoi kuinka Vartiaisen esitelmä jo aiemmin upposi SAK:n väkeen kuin kuuma veitsi voihin (linkki).

SAK:n riemunkiljahdukset ovat ay-liikkeen loppu. ”Liikkumavaran yksilöllisellä jakamisella” ay-liike kieltää itsensä. Tämä on paluu ay-liikettä edeltävään aikaan. Paluu ei koske ay-johtajistoa ja talouden muuta eliittiä. Ensin eliitit rajaavat ”kansallisen liikkumavaran” (keskitetty sopimus), sen jälkeen he jakavat sen yksilöllisesti. Arvatkaa, paljonko he ottavat itse päältä jakoa tehdessään? Työpaikoilta katoaa oikeusturva.

Tämä on perinteisen ay-liikkeen loppu. Vartiainen ja Borg kylläkin moittivat monopoleja mutta eivätkö he huomaa itse rakentavansa kaikkien aikojen suurinta monopolia, työmarkkinamonopolia! ’Kansallisen liikkumavaran’ monopolimäärittelyä ja sen sisällä omien tulojensa itsemääritystä! Siis itsemääritystä! Tällainen ay-liike joutaa kuolla. Kuolkoot työmarkkinat, kolmikannat muut.

Mihin yksilöllinen palkkapolitiikan (nykyoloissa) johtaa, siitä tarjoaa järkyttävän esimerkin valtion hallintoon ujutettu yksilöllinen palkkapolitiikka. Valtion virastojen johtajisto, joka on itsensä nimennyt ’työnantajiksi’, mieltää virastojen varat ikäänkuin omiksi varoikseen. Nämä ’työnantajat’ nostelevat omia palkkojaan mielin määrin ilman että jäävät siitä tilille ja ilman että muu henkilöstö ja yhteiskunta juurikaan tietää. Yksilöllinen palkkapolitiikka toimii virastoissa politiikan teon välineenä: oikeasta palkitaan, väärästä rangaistaan väärästä eikä tämä näy ulkopuolisille, ei aitoa tilivelvollisuutta, ei ulkopuolista kontrollia. Tätä toimintatavan, siis valtion palkkapolitiikan oikea nimi on rikos. Muutamalle ay-johtajalle voi antaa korruptoivan palkkion ja ostaa hänet hiljaiseksi.

Tätä rikollista mallia Vartiainen ja Borg tyrkyttävät nyt yleiseksi ’palkanmuodostusmalliksi’. SAK hurraa vieressä. Suomi on rikollisjoukkioiden maa. Siinä heidän luottamuksensa.

 

Kuilut ja potentiaalit

Ekonomistien mielikäsitteitä nykyään ovat potentiaalit, kuilut ja vajeet. Näillä sanoilla voidaan operoida mielin määrin. Ne ovat umpimähkäisiä (tämän toteaa myös Vartiainen), tulkinnanvaraisia, olettamuksellisia.

• työttömyyskuilu
• tuotantokuilu
• kilpailukykykuilu
• kestävyysvaje
• entä mikä olikaan THL:n köyhyysvaje

Syyllistäminen, onko ikään pohjaava kausaaliajattelu totta?

Vartiaisen ja Borgin raportti syyllistää ikääntyvän väestön. Raportti näkee juuri ikääntymisen talouden kriisin pohjimmaiseksi syyksi. Tähän ei pidä uskoa. Se ei ole totta.

Kokonaan toisille jäljille päästään jo siitä että Vartiainen ja Borg todistelevat Suomen pärjänneen täysin Ruotsin vertaisesti kun Nokia-kupru ja paperiteollisuus-kupru jätetään huomiotta (sivu 17). Eli Suomen talous on kehitetty spekulatiiviseksi vientimaaksi ja nyt tämän spekuloinnin jälkilasku levitetään koko väestön päälle, väestö syyllistetään laiskuudesta, työmarkkinoilta vetäytymisestä. Tällaisille tieteilijöille maksetaan kymppitonnin kuukausipalkkaa.

Vartiaisen ja Borgin taulukon mukaan (sivu 22) työikäisten määrässä on parin vuosikymmenen notkahdus vuosien 2020-2030 paikkeilla. Onkohan tällainen notkahdus lopultakaan edes huomionarvoinen? Eivätkö pienet notkahdukset täyty pehmeästi ja itsestään? Luonnollista notkahdusta käytetään meitä kohtaan uhittelun perusteena (esim. sivu 28). Pehmeä politiikan ymmärrys vaatii sosiaalista, kulttuurista ja antropologista kysymisen tapaa, jota ekonomisteilla ei ole. Uhittelevat ekonomistit ovat Suomen suurin vaara kuten prof. Koskenniemi julisti 1000-päiselle yleisölle.

Raportin taulukon mukaan 61-62 vuoden iässä ”yksilön julkistaloudellinen nettokustannus” muuttuu hetkessä plus 5 000 eurosta miinus 15 000 euroon (sivu 21). Näinköhän on? Miten lie ’estimoitu’ ja laskelmoitu? Intuitiivisesti tuo ei ole uskottava. Ihmiset voisivat olla tuottavia, luovia, terveitä 70 tai 80 tai 90 ikävuoteen. Paljonko on Jukka Pekkarisen, Raimo Sailaksen tai kansanedustaja Pentti Kettusen julkistaloudellinen nettokustannus? Vastatkoon torkku Vartiainen.

Vartiaisen ja Borgin kirjoitelma vihastuttaa. On käytävä taistoon yksiniittisiä ekonomisteja vastaan.

Borgilaisten marssi

Eespäin nyt kaikki, taisto alkakaa,
saa sankareita vielä nähdä Suomenmaa!
Joukkoon kaikki yhtykää,
meit’ entisajan sankarhenget tervehtää.
viel’ on Suomi voimissaan,
voi vainolaisten hurmehella peittää maan.

Pois, pois rauhan toimi jää,
jo tulta kohta kalpa lyö
Eespäin rohkeasti vaan,
ei kunniaansa myö
sun poikas milloinkaan!

 

Lukemisto:

Strategia Suomelle. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 5/2015.

Studia generalia 5.3.2015 (Martti Koskenniemi, Minna Ruckenstein)

Talouden uudet muodot (kirja)

Lähes kolmannes ei ole töissä. Kiander: ”se on aivan liikaa”. YLE.

Lauri Lyly: Suomen strategiana sopiminen.

Erkki Laukkanen: Strategia Suomelle on jo puoliksi valittu.

 

Pankkiunioni rakentaa kattoa vailla perustuksia

Moniko on huomannut, että tällä viikolla eduskunta joutuu siunaamaan EU:n pankkiunionin? Kuinkahan mones unionikerros tämä onkaan: kauppaunioni, valuuttaunioni, vakausunioni, pankkiunioni.

2012 eduskunnassa ajettiin läpi EVM, Euroopan vakausmekanismi. Sen pääomitukseen Suomelta vaadittiin 1,4 miljardia, varaus tehtiin 11 miljardiin saakka. Joulun alla 2012 ajettiin läpi finanssipolitiikan kurilaki (fipo), vastalauseet vaiensi Pekka Ravi.

Pankkiunionin kriisinratkaisurahastoon kerätään nyt 55 miljardia. Suomen maksuosuudeksi tullee 1,1 – 1,5 miljardia, kuitenkin ilman ylärajaa! Rahaston perustaminen ja rahojen siirto viedään läpi vähin äänin, kansa saa keskittyä avioliittolakiin.

Suomessa pankkiunionia valmisteli pieni joukko. ”Työryhmässä olivat edustettuina valtiovarainministeriö, oikeusministeriö, Suomen Pankki, Finanssivalvonta ja Finanssialan Keskusliitto”, kertoo hallituksen lakiesitys 175/2014.

Ei välkehdi älyn valo

Suomen Pankin Euro&talous-lehdessä 2/2014 kuvailtiin pankkiunionisuunnitelmia. Kirjoitus oli pintaa lipova, myötäilevä ja sovinnainen. 1930-luvun lama tuotti uudenlaista taloustieteen ja talouspolitiikan kysymyksenasettelua. Tänään ei välkehdi älyn valo, ei Suomen Pankista, ei Senaatintorilta, ei Brysselistä. Tänään rakennellaan hallintainstituutioita, unionia unionin päälle. Taisi Jaakko Kiander olla oikeassa sanoessaan että taloustiede ei ole uusiutunut 80 vuoteen, sitten Keynesin aikojen. Pimeydessä vaeltaa Suomi, pimeydessä vaeltaa Eurooppa.

Pankkiunionille haettiin poliittista siunausta uittamalla se vähin äänin eduskunnan suuren valiokunnan läpi. EU:n tasolla uuden rahaston perustaminen ja valtioiden pakottaminen rahansiirtoihin ilman demokratian häivettäkään sentään havaittiin uskaliaaksi. EU:n oikeudellinen perusta ei riittänyt. Rahan pakkosiirron keinoksi keksittiin valtiosopimus. Suomessa valtiosopimus joudutaan juoksuttamaan eduskunnan läpi. Juoksutuksen maali on itsenäisyyspäivän aattona 5.12. Keskusta esittää sopimuksen hylkäämistä. Perussuomalaiset esittävät hylkäämistä ja epäluottamusta hallitukselle. Kuinka äänestää vihreät? Anni Sinnemäki on kai suuressa valiokunnassa kannattanut sopimusta. Menevätkö äänet tässä valtiosopimusasiassa 100-99? Olisikohan ainutlaatuista?

Laajempaan käsittelyyn eduskunnassa ja sitä kautta yleiseen pohdintaan pankkiunionia ei tuotu. Talousvaliokunnan annettiin laatia mietintö, ehkä muodon vuoksi, rupatelkoot keskenään suljetussa tilassa. Valiokunnan ”asiantuntijoina” kuultiin pääosin lain valmistelijoita. Missä olivat talous- ja yhteiskuntatieteen uudistajat, nykykeynesit ja muut? Ei missään.

Talousvaliokunnan mietintöä suureen saliin tuotaessa paikalla oli kourallinen edustajia, valiokunnan rupattelijat. Missä olivat sipilät, sasit, syskovitsit, turuset ja urpilaiset? Kahveella, linnan pukua sovittamassa. Keskusta ja perussuomalaiset ovat jättäneet mietintöön eriävät mielipiteet. He eivät hyväksy valtiosopimusta eivätkä asian vähäistä käsittelyä eduskunnassa.

Pankkiunioni aiheuttaa kustannuksia ihmisille. Sijoittajavastuu (rajana 8 %) lisää pankkien rahoituskustannuksia ja nostaa lainojen korkoja. Luottolaitokset siirtävät ainakin osan varainhankinnan kustannuksista asiakasmarginaaleihin. Korkojen nousun arvioidaan hidastavan kansantuotteen vuosittaista kasvua 0,1 – 0,5 prosentilla, sanoo hallituksen esitys.

Kriisinratkaisulain piiriin kuuluu Suomessa noin 300 laitosta. Talletuspankkien lisäksi soveltamispiiriin kuuluvat Hypoteekkiyhdistys, Kuntarahoitus Oyj, kaksi kiinnitysluottopankkia, OP Prosessipalvelut Oy sekä kolme rahoitusyhtiötä. Kustannusten kohdistuminen eri toimijoihin vaihtelee.

Pankkiunioni lisää sääntelyä. EKP puolestaan viittaa säännöille kintaalla, toimii ”epäsovinnaisesti”. Vaikka kyse olisi osin eri aikaperspektiiveistä, lyövät sääntelyn lisäys ja sääntöjen ohitus toisiaan myös korville. EKP:n yrittää elvyttää Euroopan taloutta työntämällä rahaa yrityksille mitä erilaisimmin tavoin ”epäsovinnaisin” keinoin. Mitä on ”epäsovinnaisuus”? Eikö se ole yhtä kuin laittomuus? Finanssikriisi alkoi 2008 epäsovinnaisesta arvopaperistamisesta. Nyt epäsovinnaisuus (laittomuus) taas on peräti Euroopan pelastus, jumalainen näytelmä a’ la Draghi tai Liikanen.

Kriisien historia, toistuvuus ja muodonmuutokset

Hallituksen esityksessä 175/2014 sanotaan:
”Finanssikriisi on osoittanut, että yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisen toimialan, rahoitussektorin, kriisien ennaltaehkäisy ja hallinta ovat olleet puutteellisia. Toimialan sisäinen markkinakuri ei ole toteutunut … Finanssikriisien on usein sanottu toistuvan tietyllä syklillä politiikkatoimista huolimatta… Kriisejä ei kuitenkaan koskaan voida täysin estää.”

Maan hallitus sekä finanssialan toimijat siis itsekin kautta rantain myöntävät että finanssilähtöisin sääntelyopein kriisit eivät poistu. Uusi kriisi tunkee uudessa muodossa, muuta kautta. Talouden sisäisten kriisien ohella sosiaalinen kriisi ja miksei myös ekologinen kriisi ovat ilmentymiä kriisien evoluutiosta. Sosiaalinen kriisi ei finanssialan toimijoita kiinnosta, sehän on luonnonilmiö, sanoo Piketty mitä tahansa. Vesa Kanniainen ja eräät muut taloustutkijat Suomessa ovat luoneet katsauksia finanssikriisien historiaan suunnaten kriittisen katseen mm. rahan tarjontaan. Taloussanomien kirjoituksessa ’EKP toistaa muinaisen Rooman pankkivirheitä’ mainitaan ulkomaisia kriisihistorian tutkimuksia: A History of Interest Rates, The Volatility Machine, Money – The Unauthorized Biography.

Tietämyksen tila Suomessa?

Mikä on talous-, sosiaali- ja kulttuuritietämyksen tila Suomessa, pinta ja syvyys? Pintaa on se kun kriisien syitä ja ratkaisuja haetaan vain finanssialan sisältä ja alan omia instituutioita säilöen. Näin toimii pankkiunioni, näin toimii EKP, näin toimii Suomen hallitus ”asiantuntijoineen” (SP, VM, Finanssialan Keskusliitto, EK). Suomea ja Eurooppaa johdetaan rahoituksen ja finanssien linssein. Kaikki politiikanalat kierretään VM:n, SP:n, pankkien ja finanssien ympärille (vertaa pankkiunionin valmistelijat). Kunnat alistetaan VM:lle ja niistä tehdään finanssiyksiköitä, samoin valtio, kehykset ja sosiaalikehykset. Tämä on väärää politiikkaa. Täytyy nähdä syvemmälle, perustaviin periaatteisiin. Mikä on yhtiökäsitys, pankkikäsitys, mitä on rahoitus, finanssialan ylipaisunta ja ylivalta, ihmisen roolit yhteiskunnassa, taloudessa, työelämässä ja kulttuurissa, perusoikeudet, perustuslaki, yhteiskunnan ja ihmiskunnan etiikka. Suomessa perustuslakia (yhteiskuntasopimusta) pidetään jotakuinkin pilkkana, väännetään ja käännetään tarpeen mukaan. EVM:ää perustettaessa perustuslakivaliokunta ja Johannes Koskinen hokivat kuinka nyt on tultu rajalle, enää ei voida venyttää, ei edes pikkupalasina. Siitä vaan, pankkiunioni ainakaan ei ole perustuslakikysymys, kertoo valiokunta nyt.

Tietämykseen ja tarkastelufokuksiin tarvitaan uusiutumista. 1930-luvulla Keynes muotoili oman käänteensä. Tänään pitää nähdä Keynes-ajattelun pinnallisuus (kysynnän sääntely, ”kapitalismin pelastaminen”). EKP:n politiikka on omanlaistaan keynesiläisyyttä, nyt vain entistäkin kapeampiin etuihin kiinnittyvänä (yritysrahoitus, rahan tarjonta ja kysyntä). On lähestyttävä yhteiskunnan perustaa, yllä mainittuja perusperiaatteita, perustason pidäkkeitä, rajoitteita, etiikkaa. Siihen ei nykyisten pankkiunionistien, finanssitoimijoiden, nykyisen taloustieteen mielikuvitus eikä halu taivu.

Tietämyksen ja viisauden sijasta Eurooppa ahdetaan täyteen raskasta hallintakoneistoa, ristikkäistä ja päällekkäistä. On kriisinratkaisuneuvosto, kriisinratkaisurahasto, rahoitusvakausvirasto, finanssivalvonta, tarkastusvirastot, EVM, EKP, komissio, on vakausmaksut, kriisiasetus ja direktiivi, shorttaus, selvitys ja konkurssi, sopimus ja julistus.

Muuten hyvä mutta me ihmiset unohdumme ja tukehdumme.

Sääli kansanedustajia

Sääliksi käy nykyistä eduskuntaa joka joutuu rimpuilemaan pankkiunionistien muotoileman tiedon ja ratkaisujen varassa. Pankkiunionia 26.11.2014 käsiteltäessä ne harvalukuiset edustajat lausahtelivat näin:

Talousvaliokunnan pj Mauri Pekkarinen:

” Tästä eurooppalaisesta kriisirahastosta on tosiasiassa päätetty yhdessä Euroopan johtajien kokouksessa, ja se on jo toimeenpantu ja voimaansaatettu yhteisellä asetuksella. Se asetus tuli voimaan elokuussa tänä vuonna. Tältä salilta, tältä eduskunnalta kukaan ei ole koskaan kysynyt, hyväksyykö Suomen eduskunta tässä kokoonpanossa, missä me tässä nyt olemme, sen, että Suomi osallistuu tuolla äsken sanotulla summalla tämän eurooppalaisen kriisirahaston kartuttamiseen. Suuri valiokunta on toki asiasta antanut lausuntonsa, mutta koko eduskunta ei ole koskaan päässyt määrittelemään omaa kantaansa siihen, miten tämän asian kanssa menetellään. Asetus on tullut sellaisenaan voimaan… vaikka nyt kysymys on runsaan miljardin euron siirtämisestä tuohon yhteiseen rahastoon – jos sen rahaston varat eivät riitä, ei ole mitään takarajaa, mitään perälautaa, kuinka paljon sinne jatkossa siirretään.”

Talousvaliokunnan jäsen Jukka Kärnä:

” … asetus pitää aina tuoda eduskuntaan. Olen harvinaisen samaa mieltä, että kyllä tämä laitos ansaitsee sen, että se pääsee asiasta päättämään. Tämä väliaikainen pankkivero ei suinkaan minun mielestäni ollut se iso asia. Kyllä siinä ovat nämä fundamentaaliset asiat, eli tämä 55 miljardia on se juttu, tai oikeastaan se, jos se jossain tilanteessa joudutaan ylittämään, että ennen kuin kaikki kaatuu päälle.”

Talousvaliokunnan jäsen Eero Lehti:

” … tämän asian laajuus on kyllä sellainen, että olisin toivonut, että tämä olisi saanut vähän toisenlaisen käsittelyn täällä eduskunnassa. Täällä on saanut joku 65-vuotiaiden kalastusmaksusta luopuminen ymmärtääkseni enemmän puheenvuoroja, ja nämä asiat ovat kyllä täysin eri planeetoilta…. Mikä se pankin ja rahaston välinen omistussuhde on? Muuttuuko se, katsotaanko se lahjoitukseksi, katsotaanko se osittain tai kokonaan takaisinmaksettavaksi? … jatkossa kannattaa ottaa riskejä, jos siitä ei ole sanktioita.”

Edustaja Erkki Virtanen 26.11.:

” … tässähän on todella vakavasta asiasta kysymys. … täällä on suunnilleen 12 edustajaa, hallituspuolueiden edustajia tasan kaksi, eikä yhtään ministeriä paikalla.”

Vihreitä ei keskustelussa ollut, ei edes talousvaliokunnan jäsen Johanna Karimäki. Heille riittänee omat suhteet sijoittajiin.

 

Lähteitä, lukemistoa

Euro & talous 2/2014: Rahoitusjärjestelmän vakaus

Euro & talous 4/2014: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous

Keskustelu pankkiuniosta eduskunnassa 26.11.2014.

Hallituksen esitys 175/2014 (pankkiunioni)

Talousvaliokunnan mietintö pankkiunionista

Valtioneuvoston U-kirjelmä eduskunnalle 12.9.2013 (kriisinratkaisumekanismi)

EKP toistaa muinaisen Rooman pankkivirheitä. Taloussanomat 26.10.2014.

Seuraavan euroharhan nimi on pankkiunioni. Taloussanomat 20.4.2014.

Minskyläinen näkökulma rahoitusmarkkinaveroon (Minskyn näkemys rahoitusmarkkinoista). Raha ja talous -blogi.

 

Eduskunnan ja valtion kollektiivinen älykkyys

Eduskunnassa keskusteltiin lapsilisistä. Ruokkiko keskustelu tietämystä syvemmistä kehitysjuonteista? Eipä juuri. Hanna Mäntylä kertoili itkuviesteistä. Juha Sipilä keksi ehdottaa tupakkiveroa. Susanna Huovinen tuohtui elitismisyytöksistä. Maria Lohela näki ongelmaksi lapsilisien maksamisen maahanmuuttajille.

Tuollainen keskustelu velloo pinta-asioissa. Mitä ovat yhteiskunnan syvemmät kehitysjuonteet, joihin lapsilisäleikkaus ymppäytyy?

Perusetuuksien nakertelu ansioperiaatteen hyväksi

Yksi perusjuonne vilahti Kataisen ja Huovisen puheissa. Ansiotulo- ja perusvähennys kompensoivat lapsilisien leikkauksen, he todistelivat. Näissä kahdessa – lapsilisissä ja tulovähennyksissä – on kuitenkin periaatteellinen ero. Lapsilisä on universaali, kaikkia koskeva etuus. Tulovähennykset kytketään työhön ja tuloihin. Siirtymä universaalietuuksista tuloperusteisiin etuuksiin on ollut oikeiston, demareiden, vasemmiston ja työmarkkinajärjestöjen intohimo viimeiset 50 vuotta. Kansaneläkkeet korvataan työeläkkeillä, työttömyysturva säädetään ansioperusteiseksi, verotukseen luodaan työtulovähennyksiä. Mutta verotuksen lapsivähennys poistettiin. Nyt siis nakerretaan lapsilisiä. Niiden leikkaus on suunnitelmallinen askel. Eduskunnassa leikkausta ei osattu kytkeä 50-vuotiseen ”ansiotulo”politiikkaan. Aiemmin kokoomusnuoret sanoivat tämän suomeksi: heikommalta ainekselta on otettava lapsilisät pois.

Olli Kankaan Sosiaalipolitiikan päivillä 2010 esittämä kuvio havainnollistaa perusturvan ja ansiotulojen suhdetta vuodesta 1990 alkaen jälkeen (katso kuva).

Vuosisataiset kehityskuvat – professorit Piketty, Robinson ja Acemoglu

Äskettäin on julkaistu pari tutkimusta jotka kuvaavat vuosikymmenten, jopa vuosisadan mittaisia kehityskaaria. Ranskalaisen talousprofesssorin Thomas Pikettyn kirja ’Pääoma 20. vuosisadalla’ kohisuttaa jopa taloustieteilijöitä.

Harvardin professori Robinsonin ja MIT:n professori Acemoglun kirja ’Why Nations Fail, The Origin of Power, Prosperity and Poverty’ ilmestyi suomeksi nimellä ’Miksi maat kaatuvat’.

Näiden kahden kirjan sanoma olisi antanut hyvää sisältöä eduskunnan lapsilisäkeskustelulle.

Mukaan ottaminen ja ulos sulkeminen – eli mihin maat kaatuvat

Why Nations Fail -kirjassa tehdään perusjako kahden tyypin valtioihin: mukaan ottavat ja ulos sulkevat. Valtiot, jotka ovat ottaneet väestön kokonaisuudessaan mukaan (universaaliperiaate) ja ovat sallineet ihmisten valita vapaasti, ovat menestyneet. Sen sijaan väestöä ulos sulkevat maat uuttavat tulot ja varallisuuden osajoukon hyväksi. Tällaiset maat ovat ajautuneet vaikeuksiin tai tuhoutuneet: Itävalta-Unkari, Egypti, Kongo, Pohjois-Korea, Argentiina, Latinalainen Amerikka ylipäänsä, Neuvostoliitto, nyt Kiina tulee perässä.

Kehitys Suomessa on ollut ulossulkevaa viisi viime vuosikymmentä. Universaalietuuksia (lapsilisä, kansaneläke ym) on nakerrettu ja poistettu. Tilalle on nostettu osajoukon yhteiskuntaa: isotuloiset, yritykset, työlliset, ansioperiaate. Tulot ja varallisuus ohjataan tuolle osajoukolle aivan kuten tehtiin Argentiinassa, Egyptissä, Kiinassa.

Varallisuuksien keskittyminen – vuosisatainen vaihtelu

Ranskalaisprofessori Piketty on tilastollisesti tutkinut varallisuuden keskittymisen pitkiä kaaria. Ensimmäiseen maailmansotaan asti varallisuuden jakauma oli erittäin vino. Sota, inflaatio, osin verotus söivät sittemmin ylimpien luokkien varallisuutta. Toisen maailmansodan jälkeen omistuseroja kavensi verotus, keskiluokkien vaurastuminen sekä sosiaalinen nousu koulutuksen myötä. Parina viime vuosikymmenenä erot ovat uudelleen revenneet, keskiluokka on köyhtynyt. Palataan tilanteeseen ennen ensimmäistä maailmansotaa. Pankkiirien, yritysjohtajien ja muiden äärimmäisyysmeritokratia voi olla tuhoisa, varoittaa Piketty.

Pirulliset ongelmat ja kollektiivinen älykkyys

Acatiimi-lehdessä Tuula-Maria Ahonen siteeraa kirjaa ’Johtajana kaaoksen reunalla’:
Pirulliset ongelmat vaatisivat kollektiivista älyä. Kuitenkin suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan autoritaarista johtamismallia ja sen ilmenemismuotoja. Kokonaiskuvan hämärryttyä johtajat keskittävät tarmonsa yksityiskohtien ja helposti havaittavien tekijöiden selvittämiseen. Näin itse pirullinen ongelma jää ratkaisematta. Laajempi ymmärrys johtaisi siihen, että ehdotettuja ratkaisuja muokataan tai laaditaan jopa täysin uusia ratkaisuja.

Tiistaina 22.4. eduskunta keskustelee Akatemia-laista. Lain myötä valtioneuvosto alkaa määritellä yhteiskuntatutkimuksen sisältöä, perustaa strategisen tutkimuksen neuvoston Akatemiaan sekä päättää tutkimuksen teema-alueet ja painopisteet.

Tapa jolla Kataisen hallitus perusteli lapsilisien leikkausta eduskunnalle, vaikeneminen laajemmista kehityskuluista, tietämättömyys ja välittämättömyys mainitun kaltaisten professorien analyyseistä ja varoituksista todistaa että politiikan nykytoimijoilta, eduskunnan keskustelijoilta, hallitukselta ja tiedepolitiikan neuvostoilta puuttuu sellainen kollektiivinen älykkyys mitä maailma ja me kaipaamme.

Katsotaanpa vain, Akatemia-lain yhteydessä eduskunta hyrää tyytyväisyyttään, nukahtaa tuoleihinsa. Ohimennen se samalla leikkaa Kelan rahoja ajaakseen alas senkaltaisen tutkimuksen jota mm. Olli Kankaan yllä oleva kuva kertoo. Tätä on autoritaarinen johtajuus.
Kollektiivinen älykkyys – mistä sitä siis löytäisimme? Ei löydy eduskunnasta, ei valtiojohdosta ei Akatemiasta. Suomi on Ukraina, vailla toivoa.

Lukemistoa
Thomas Piketty: Le Capital au XXIe siecle (Pääoma 21. vuosisadalla).
Eeva Lennon: Talous etsii dynamiikkaansa. Talouselämä 14/2014.
Antti Suvanto: Jatkuuko varallisuuden keskittyminen? Kaleva 4.4.2014.
Daron Acemoglu ja James A. Robinson: Miksi maat kaatuvat. Vallan, vaurauden ja varattomuuden synty. Terra Cognita.
Tuula-Maria Ahosen kirjoittama esittely kirjasta ’Johtajana kaaoksen reunalla – kuinka selviytyä pirullisista ongelmista’. Acatiimi2/2014 (löytyy linkin lopusta).
Olli Kangas: Perusturvan puutteet, 2010-luvun sosiaaliset ongelmat, köyhyys ja syrjäytyminen. Pääpuheenvuoro Sosiaalipolitiikan päivillä 2010.

 

   

Kuva 1: Thomas Piketty: Pääoma 21. vuosisadalla.
Kuva 2: Kollektiivinen älykkyys.
Kuva 3: Perusturvan pysähtyneisyys 1990 alkaen.

 

Sanna Lehtisen väitöskirja – seurakunnatko Euroopan pelastavat?

Seurakunnilla ja kirkolla on tuhannen taalan paikka, sanoo Sanna Lehtinen. Lehtisen väitöskirja käsittelee seurakuntien ja uskonnon roolia EU:n politiikassa ja sosiaalirahaston hankkeissa.

Mikä on kirkon ja uskonnon rooli Euroopassa tänään tai huomenna?

Suomessa kuntia ajetaan alas. Valtio vetäytyy sosiaalivastuista, luo tilalle pakkoja.  EU hylkää universaalioikeudet. Oikeusperuste korvautuu sopimuksilla. EU:n arvopohja kapenee ja teknistyy. Lissabonin strategiasta poistettiin sosiaalisuus, jäljelle jäin vain talous ja työllisyys. Yhteiskuntia ja sosiaaliturvaa rakennetaan työn ympärille. EU määrittelee syrjäytymisen vain työttömyydeksi, ei kokemukseksi. Universaalioikeuksia murennettaessa työelämän ulkopuolisten asema heikkenee, eriarvoisuus kasvaa. Britanniassa Big Society tuottaa eriarvoa. Näin toimii sekä EU että Suomi, politiikkaa lietsovat Urpilainen, Katainen, Juhana Vartiainen, Sixten Korkman ja muut.

Politiikka synnyttää arvotyhjiön. Tyhjiön paikkaajaksi houkutellaan seurakuntia, kirkkoa ja uskontoa. Löytyykö kirkon sosiaalityöstä parempi arvoperusta Euroopalle? Vai onko kirkon toiminta pohjimmiltaan poliittisen vallan legitimointia?

Seurakunta kohtaa myös yhteiskunnan ulkopuolisia toisin kuin valtio tai talous. Seurakuntien arvoperusta on (ollut) universalismi, porukkaa ei jaeta. ”Paikallisen seurakunnan toiminnassa oli havaittavissa yhteiskuntauskonnon piirteitä yleisyyden, universaalisuuden ja yhteisen hyvän tavoittelun muodossa”, sanoo Lehtisen väitöskirja. Sosiaalirahaston hankkeissa seurakuntien vahvuutena on pidetty juuri arvoja, universaalia vastuuta, ihminen ei ole vain tuotantoväline.

Mikä on Lauri Ihalaisen ”yhteiskuntavastuun” alkujuuri?

Ministeri Ihalainen ja muut alkavat hokea yhteiskuntavastuu -sanaa, kun Metso tai muu yhtiö järjestelee toimintaansa. Mikä on tällaisen ”yhteiskuntavastuun” peruste, syntyjuuri tai syntymättömyys? Poliitikot ovat säätäneet tässä yhteiskunnassa toimivien orgaanien säännöt. Yksi keskeisimpiä, ellei keskeisin on osakeyhtiölaki. Kai Metsokin toimii jotakuinkin osakeyhtiölain määrittämällä tavalla. Osakeyhtiömenettelyjen ohi ei yksittäinen ulkopuolinen taho voi ”vastuuttaa”. Yksittäinen omistaja vaikuttaa yhtiösäännösten ja -elinten puitteissa.

Jos yhteiskuntavastuu on tästä yhteiskunnasta kadonnut, niin se on kadonnut silloin kun te ministerit ja edustajat sääditte osakeyhtiölain. Yhteiskuntavastuu pysyy poissa siksi että te annatte nykyisen osakeyhtiölain olla voimassa. Tehän kehutte, kuinka laki voidaan haluttaessa muuttaa päivässä tai kahdessa. Näyttäkää se nyt. Kumotkaa tai uudistakaa osakeyhtiölaki. Pelastakaa Metsolta irtisanottavat 600 ihmistä.

Valtion omistukset ja rooli on verhottu jopa moninkertaisen osakeyhtiömenettelyn taakse. Miksi perustettiin Solidium? Miksi valtion vähenevät osakeomistukset siirrettiin pelinappuloiksi Solidiumiin? Solidium oli ja on Häkämiehen ja ja kokoomuksen kuningashanke. Menikö se eduskunnassa läpi pienen pienenä budjettiasiana vai hymyiltiinkö vinosti? Mikä on Solidium tänään? Ketkä sitä johtavat? Entiset ja nykyisen pankkimaailman suurpelurit ja vastaavat. Häkämies virnuilee taustalla tyytyväisenä, eduskunnassa kinastellaan persuista, mikä sen parempi näille solideille.

Yksittäinen ihminen (esim. Metson työntekijä) on täysin voimaton ja vaikutusvallaton osakeyhtiöpelien melskeessä. Sympatiani ja myötätuntoni, mitä muuta minä voin.

Toisaalta ajattelen sitäkin mitä kaikkia elämänmuotoja, elinkeinoja, yrityksiä ja toimintoja tästä maasta on viimeisen sadan vuoden aikana hävitetty, työvoimaa on ”vapautettu” milloin mistäkin. Nyt sitä taas ”vapautuu”. Tämän päivän tapahtumat (metsot, ensot ja nokiat) ovat samaa jatkoa, ei sen kummempaa. 60-luvulla meni villateollisuus, onko paperin aika nyt ohi?  Näin se maailma kulkee?

 

Missä on kirjailijoiden Eurooppa?

Kaipaan näköalaa, perspektiiviä horisontin yli ja ali, Berliinin taivaan ylle, enkelin katsetta.

Eduskunnan Espanja-keskustelusta näköalaa oli turha etsiä: mutruavia käsiä, hymyttömiä naamoja. Janikin tunnusti: ei tämä herkkua ole. Mitä te jauhatte, eeveeämmät ja koopeet.

Risto Volasen kirjoituksessa oli perspektiiviä, edes yhdenlaista. 1500-luvun alussa Rooma myi aneita pitkin Eurooppaa ja maksatti uuden kirkkonsa rakentamisen saksalaisilla. Muuan Martti Luther nousi vastarintaan, heitti aneet Välimereen.

Keitä ovat aikamme anekauppiaat, rajattoman mutta tyhjän rahan luojat, piiloverottajat, kepulistit? Mario I ja Mario II. Toinen kävi juuri piispantarkastuksella suomen turussa, anesalkku mukana.

Volasella on 500 vuoden perspektiivi Euroopan vallan heilahteluihin. Ruotsilla, Tanskalla ja Norjalla on vuosisatojen koulima pelisilmä Euroopan asioihin, ovatko he siis aikamme lutherit.

Käteen osui dosentti Jyrki Loiman kirjoitus vuodelta 2006. Eurooppa tarvitsee uudenlaista ideaa, tarinaa ja historianäkemystä, ei vain sanelua ja anelua. USAsta ei ole esikuvaksi, se on antiikin Rooma, kansallisuudet elävät siellä alisteista ja valvottua kaksoiselämää. Kulttuurien rinnakkainelo Euroopassa voisi tarjota elintilaa arjelle ja ihmiselle, sanoi Loima siis jo 2006.

Millaista olisi hyvä scifi euron tulevaisuudesta, kysyy Markus Määttänen Aamulehdessä. Scifi ei ole pelkkää fantasiaa, se sisältää aina uuden idean, joka luo tarinaa, saa sen kehittymään. Scifi on uuden löytämisen iloa.

Suomessa on myös haikailtu uutta kiveä tai linnaa, kansallisen tarinan uuskertojaa. Miten lie, antaa olla, kenen tarina se olisi, ei ainakaan minun, tuskin sinunkaan. Tarinan on oltava eurooppaa – tai oikeastaan ei edes Eurooppaa vaan maailmaa. Maailma Tulimaasta nähtynä, uuden tulen kantajat.

Aatteen lomua, idean lentoa, uutta tarinaa, taidetta ja scifiä, santsopantsa kohti maailman meriä, tulimaahan.

Missä on kirjailijoiden Eurooppa? Missä Euroopan kirjailijat? Draghista olemme saaneet tarpeeksemme, nämä pankkien kirjanpitäjät, herrojen lahkeissa roikkujat, pismarkit.

Teija Tiilikainen vääntäytyi Montin vierailuisännäksi. Tiilikaisen Eurooppa ei kosketa, on etäinen, valheellinen. Mitä on Tiilikaisen demokratia: kaikki valta komissiolle. Me kansalaiset valvomme, annamme äänen kerran neljässä vuodessa. Yksi ja sama tällaiselle Euroopalle, se on rooma amerikassa. Haluamme koskettaa ja tulla kosketetuksi. Siihen ei ole EU-tutkijoista. Eurooppa tarvitsee herkempää mieltä, taiteilijaa ja kirjailijaa.

Marjo-Riikka Utriainen on tekaissut Tampereen yliopistossa opinnäytteen aiheesta ’Kirjallisuus haastaa Euroopan unionin identiteetin’. Näin Marjo-Riikka:

• Identiteettejä on katsottava muillakin kuin valtioiden tasolla.
• Kansainvälisyys ei ole pelkkää valtiotoimijuutta ja suurpolitiikkaa.
• Nyt jos koskaan tarvitaan kriittistä ja moniäänistä tulkintaa suomalaisuudesta ja eurooppalaisuudesta.
• Politiikan tutkimuksen aineistoksi tulevat kirjallisuus, kuvataide, elokuva, musiikki ja muut taiteet.
• Tätä esteettistä käännettä ei ymmärretä Eurooppa-tutkimuksessa.
• Kirjallisuus tuottaa vaihtoehtoisia ajattelutapoja sekä osoittaa miten instituutiot pitävät yksilöitä kielellisen verkon ansassa.
• Mielikuvituksen keinoin kirjallisuus tarjoaa mahdollisuuden vastarintaan.
• Eurooppalainen identiteetti ei perustu luonnolliseen yhteiseen historiaan, vaan sitä on rakennettu sosiaalisesti ja sanoilla.
• Euroopan unionia voisi ajatella kansallisvaltiot ohittaneena postmodernina yhteisönä.
• Erilaisia Eurooppa-käsityksiä tuottavaa taidetta ei tutkita.
• Veronica Pimenoff (erityiskohteena Marjo-Riikan opinnäytteessä) kirjoittaa kansallisuudesta, suomalaisuudesta ja eurooppalaisuudesta. Kansakunnan kirjailijaksi häntä ei silti ole nostettu.

Keitä olisivat Euroopan haastajat, aatteelliset pohjustajat aiemmin ja nyttemmin?

Karkotettu Dante, vivahteikas Ovidius. Boethiuksen Filosofian lohdutus, Cassiodoruksen kirjasto, Erasmuksen Tyhmyyden ylistys, Swiftin Vaatimaton ehdotus, aikamme Voltaire, kumousten oirehtija.

Jospa heitä sittenkin on, myös tässä ja tänään. Celati, kenttien ja tasankojen tarkkaaja, elämän vivahteiden merkitsijä. Magris, Tonavan kulkija. Sebald alakuloinen. Afrikka missä on tähtesi? Kuka säestää Amerikkaa? Kanadan teräs, onko teitä?

Missä on toiminnallisuus, ideoiden sysäykset, scifistit, liike? Ei etäiset eeveeämmät, vakauttajat, pysäyttäjät, seisottajat. Olisi edes yksi kirjailija joka sanoisi sisimmän: tehän olette pysäyttäjiä, jauhatte vakautusta, Euroopan vakausmekanismi EVM – ajatelkaa mitä tuo sana tarkoittaa. Siinä meidän intomme ja innostuksemme, pysähdy Eurooppa, vanhene, lahoa, vakaudu, pysy paikallasi. Siinä Suomen eduskunta, edustajat, mitä he edustavat, haudankaivajia.

Koskelan akseliko siis sittenkin, rovastille kuonoon, eduskunnan janeille.

Vai Aleksis Kivi, sysättyjen räätälöijä, tiilikaisten alentama.

Mutta yhdelle me käännämme selän: Pentinkulman seksistit, ministerin humalikot, yliopistojen markkinistit.

Lähteitä ja lukemistoa

Wim Wenders: Berliinin taivaan alla.
Risto Volanen: Montin ja Niinistön kohdatessa.
Markus Määttänen: Euro tarvitsee scifiä eikä fantasiaa. Aamulehti 21.7.2012.
Marjo-Riikka Utriainen: Kirjallisuus haastaa Euroopan unionin identiteetin. Tampereen
yliopisto 2011.
Jyrki Loima: Eurooppa jäämässä sivuun uudessa maailmanhistoriassa. HS 5.6.2006.
Teija Tiilikainen: Demokratia on asetettava etusijalle EU:ssa. HS 31.7.2012.

Pentinkulma-keskustelua:

Katriina Kajannes: Kotimaisen kirjallisuuden skandaaliproffa Sanna Karkulehto.
Juhani Kahelin: Seksin mediamarkkinat kirjallisuuden pääaiheena.
Keskisuomalaisen uutisointi.
Aamulehden uutisointi.

 

Eduskunnan matkat, palkkiot ja perustulo – puolueiden kohtuutalous

Outi Alanko-Kahiluoto, Harri Jaskari, Johanna Karimäki – mikä heitä yhdistää? Taivaallinen puhe perustulosta, viimeksi tänään K-infossa (kuulemaan en uskaltanut mennä).

Mutta mikä muu heitä yhdistää? 6020 – 5120 – 5120 euroa, valtionyhtiöistä saadut palkkiot. Maksajana Jaskarilla ja Karimäellä on Itella, Alanko-Kahiluodolla Veikkaus ja VR (kertoo Iltalehti 30.5.).

Palkkiot tulevat peruspalkan päälle, ei sentään vielä perustulon päälle. Lisäksi ulkomaanpäivärahat, kulukorvaukset, lounaat, timo-potun siemenet, ilmaislennot ja piristeet. Täysistunnossa viivähdätte pari minuuttia, Jaskari joskus pitempään.

Tänä keväänä eduskunnassa on nähty outo ilmiö: yksi ja sama edustaja voi olla viikkokausia yhteen menoon poissa istunnoista merkinnällä ’e’ (eduskuntatehtävissä). Mikähän tehtävä on kyseessä? Eduskunnan nettisivuilta vastausta ei löydy. Voisiko kyseessä olla sarja ulkomaanmatkoja (tämä on arvaus)? Kertokaa te, Karimäet ja Jaskarit, kun olette avoimia.

Matkustaako eduskunta salaa? Onko jossain koottua tietoa eduskunnan matkoista? Entä matkojen sisällöt, vaikutelmat, oppimiset? Eikö olisi kiva muunkin kansan kuulla vaikutelmia ja jopa kommentoida, harrastaa yhteistä oppimista, elävöittää politiikkaa, nauttia maailmoista.

Muuten, te samaiset edustajat, kun Suomeen sattumoisin palaatte, alatte saarnata maakuntien lentokenttien sulkemista, lentojen lopettamista, Finnairin ja Destian myyntiä. Samaan aikaan Heidi Hautala vaatii Euroopan suorien lentojen turvaamista, tippukoon Finnairin kurssi ja kärsiköön piensijoittajat.

Puoluekokouksissa ja blogeissa te julistatte kohtuutaloutta, ensin vihreät ja demarit, kohta kokoomus. En usko perustulopuheisiinne niin kauan kuin itse nostatte palkkioina 10 000 euroa kuukaudessa. Palauttakaa yhtiöpalkkionne, puolittakaa edustajan palkkanne, luopukaa verottomista kulukorvauksista, sen jälkeen tulen kuuntelemaan perustulopuheitanne. ”Kohtuutalouden” mukainen edustajan palkka on 3000 – 4000 euroa, ei tippaakaan yli. Sellainen palkka meillä muillakin on. Jotkut armolliset (joista te pidätte huolta ja kovasti välitätte) elävät 500 eurolla kuukaudessa, vähemmällä kuin yksi lounainen kokouspalkkionne.

Puoluekokouksissa te laulatte hurmoslauluja, asettaudutte eturiviin ylityytyväisin ilmein, suuntaatte katseenne kohti aurinkoa. Minä ehdin jo luulla, että hurmosliikkeet loppuivat lauri leeviin tai viimeistään nyrnbergiin, mutta ei, ne ovat täällä tänään.

Perustulopuheenne ovat huijausta, huijausta ja huijausta. Teille, eteville, ei riitä edes kymppitonni kuukaudessa.

* * *

Politiikan hienohelmojen hurskastelu ei ole ainoa mikä sieppaa. Tutkailin Tekesin toimintaa. Talouden yläluokka seurustelee keskenään, luo keskinäisen aatelistalouden ja ryövää kansakunnan varallisuuden. Toinen hyväkäs on Suomen Akatemia. Luin läpi Valta-tutkimushankkeen loppupaperit. Täyttä soopaa, täyttä soopaa, pelkkää soopaa. Eliitti selittää toisilleen, miksi vallankäytön käytännöt ovat juuri ne mitä ovat ja että niin kuuluu ollakin. Kauppalehti vitsailee ja rehvastelee tästäkin aiheesta.

Suomi ei ole ollut koskaan niin elitistinen kuin on tänään. Katsoin eilen televisiota: kansanjoukot Madridin kaduilla huusivat: sota, sota, sota.

Lukemistoa:

Kansanedustajilla muhkeita sivutuloja, Iltalehti 30.5.2012.
Valta Suomessa -tutkimusohjelma (2007-2010).
Kauppalehti 28.5.2012: ”Tutkija, ota suunta kohti rahoitusmarkkinoita” (käsittelee Valta-tutkimushanketta elitistisestä näkökulmasta).
Aamulehti 21.5.2012: ”Hallituksen työ on jumissa, samaan aikaan kansanedustajat matkustavat”.

(Linkkejä koko teksteihin ei taida enää saada mihinkään, tämäkin on yhdenlaista elitisoitumista. Me tavalliset kirjoitamme vielä ilmaiseksi, joskus jopa öisin.)

 

Euroopan vaihtoehdot – mikä puuttuu?

Kirjassaan Eurokriisin anatomia Heikki Patomäki nimeää Euroopalle kolme vaihtoehtoa:

• Uusliberaalin politiikan jatkaminen.
• Sosialidemokraattinen politiikka.
• Globaali keynesiläisyys.

Uusliberaali Eurooppa on seikkailupolitiikkaa kuten on koettu: pidäkkeiden puute, moraalikato, kuplat, kriisit, taantumat ja lamat. Yhteiskunnat hajoavat sosiaalisesti, seurauksena poliittisia kriisejä, sotia ja sodanuhkia.

Entä mitä olisi sosialidemokraattinen Eurooppa? EKP:n katteetonta rahan luontia ja omavaltaista jakoa pankeille. Talouden valtiollista elvyttämistä ja velkaantumista. Euron devalvoitumista, bensiinin hinnassa se jo näkyy. Mutta Brasilia syyttää jo nyt Eurooppaa valuuttasodasta kehittyviä maita vastaan, eikä varmaan aiheetta. Sosialidemokraattinen Eurooppa olisi eturyhmien itsekästä politiikkaa Euroopan sisällä ja suhteessa muuhun maailmaan. Ei suositella.

Keynesiläisyys, kansallinen tai globaali on kysynnän ja kuluttamisen pakonomaista kasvattamista. Onko tavaroiden kasvava rahtaus järkevää maapallopolitiikkaa ja kenelle se olisi järkevää? Maan ystävät ry näkee ylikuluttavan luokan globaalina ongelmana. Tämä näkemys yritetään vaieta, totta kai.

Patomäen vaihtoehdoista puuttuu jotain. Joku kiiruhtaa tarjoamaan ekologiaa ja luonnonvarojen rajallisuutta. Kenties, mutta silti: tiede ja teknologia ovat kekseliäitä ja pystyvät yhä vain puhkomaan rajoja.

Patomäen vaihtoehdoista puuttuu sosiaalis-humanistinen, sivistyksellinen, kansalaislähtöinen, demokraattinen Eurooppa. Mitä tämä merkitsisi Suomelle, Euroopalle, ihmiskunnalle ja maapallolle?

Brasilia: rahan lapioiminen kannibalisoi meidät

Ekonomisti: EKP:n järjestelmässä on kauhea vinoutuma

Saksaa jo hirvittää, Suomi maksaa mukisematta

Heikki Patomäki: Eurokriisin anatomia

Kommentissani (tässä linkki) otan kantaa EKP:n rahanjakopolitiikkaan sekä suomalaispoliitikkojen ja -ekonomistien suhtautumiseen.

 

Tiedon muruja Euroopasta – uutta ymmärrystä etsimässä

Missä on antiikin eurooppa-neito? Jos kuuntelemme talouden tutkijoita ja toimijoita, niin Euroopasta syntyy häkellyttävä kuva. Kulttuurisempi näkökulma antaa eväitä myös uuteen ymmärrykseen.

Syntyikö euro pelkoreaktiona?

Ekonomistit Kanniainen ja Korkman sanoivat EMUn syntyneen Saksan voimistumisen pelosta. Yhdistynyt Saksa piti sitoa ja siihen tarkoitukseen luotiin Euroopan valuuttaunioni. – Jos euro on synnyltään ja tavoitteiltaan poliittinen hätätoimi, niin voiko sen ennuste olla hyvä?

Euroopan taloushistoria – moraalikatoa

Fysiikka tuntee leipurin muunnoksen: pintailmiöstä taaksepäin kerien päästään lähtökohtaan (Ekeland). Euron kriisistä voimme keriä taaksepäin Euroopan tarinaa. Miksi oli kaksi Saksaa – se oli sodan tuotos. Miksi oli sota – Saksan nöyryytys ensimmäisen maailmansodan jälkeen, superinflaatio, kansallissosialismi. Mikä johti maailmansotaan – kilpajuoksu siirtomaista, raaka-aineista ja markkinoista, talouden kuplat. Miksi oli kuplia – uusi tiede mahdollisti äkkirikastumiset: teräs, radat, sähkö, autot, öljy, osakeyhtiö, moraalikato. Mikä syövytti moraalin – pidäkkeiden puute taloudessa, yhtiöpeliksi muuttunut talous. Sivistys jauhautui barbaaritalouden alle.

Tällainen on siis Euroopan taival, viimeiset 200 vuotta. Mutta takaisin tähän päivään. Tänään jauhautuvat, ei vain kulttuuri vaan myös ihmiset. Katsokaa Kreikkaa, noita Sokrateen tallaamia katukiveyksiä.

Spekulaatiotaloutta rahavivulla

Vuosina 2000-08 rahan tarjonta (M3) kasvoi Euroopan rahaliitossa 91 %. 2007 ja 2008 vuotuinen kasvu oli 10-12 %. Luottoekspansiolla mahdollistettiin spekulatiivinen rakentaminen Irlannissa, Espanjassa, Kreikassa. Reaalikorot olivat negatiiviset (kuten nyt USAssa). EKP tulkitsi kasvun ylikeveän rahapolitiikkansa ansioksi. EKP:n rahapolitiikka on viritetty Saksan talouden näkökulmasta. (Kanniainen, kuva 1)

Saksa vivutti Euroopan

Euro siis luotiin Saksan pitämiseksi aloillaan. Euro mahdollisti saksalaispankkien rynnistyksen reuna-alueille, mikä päätyi nykykriisiin. 2010 Saksan johdolla oli valittavana kaksi vaihtoehtoa: maksattaa pankkiensa kriisi saksalaisilla veronmaksajilla tai kaikilla euromailla. Merkel valitsi jälkimmäisen. ”Siinä lensi taivaan tuuliin erinäisiä satoja miljardeja euromaiden veronmaksajien rahoja”, sanoo Wahlroos HS 12.2.2012.

– Aiotaanko Saksan eurovivutus todella maksattaa myös suomalaisilla jopa  vuosikymmeniä? Luvassa on kapina.

Rajaton rahan tarjonta pankeille – jälleen kerran  

”Ainoaa järkevää politiikkaa on rajaton rahan tarjonta pankeille, rajaton likviditeetti. Pelkkä säästäminen ei pelasta, mutta rahan syöttäminen pelastaa. Tosin EKP liikkuu harmaalla alueella” (siis omavaltaisesti).  – Tällaista viisautta meille jakaa Jaakko Kiander (kuva 2), hänen lisäkseen Korkman ja Puttonen.

Mitä on rajaton rahan tarjonta, vivutus ja kertoimet

Miksi rahaa pitää syöttää rajattomasti pankeille? Onko olemassa tieteellinen fakta, joka estää syöttämästä samaa rahaa toimeentulotuen tarvitsijoille (Suomessa heitä on 380 000, pankkeja pari kolme)? Mikä on tällaisen ”rajattoman sivilisaation” reaalinen perusta, kestävyys, horjuvuus, haavoittuvuus, vivutus, kerroin? Keynes keksi jo yhden kertoimen alistamaan kansat kuluttajiksi. Mihin kertoimeen meidät ripustetaan?

Vesa Kanniainen löysi jyvän  

Nousukaudella rahan tarjonnalle on asetettava rajoite, sanoo Kanniainen. Aikoinaan rajoitteista puhui myös Hobbes, yksinvallan rajoitteista. Parlamentti luotiin poliittisen vivutuksen (yksinvallan) pidäkkeeksi. Nyt rajoitteita tarvitaan talouteen. Kanniaisella on ajatuksen siemen toisin kuin Kianderilla, Korkmanilla ja Puttosella.

Devalvaatiohoukutus elää ekonomistien mielissä

Toivottavasti euro heikkenee, laulaa ekonomistien kuoro. Devalvaatio on utuista peliä yksien hyväksi ja toisten tuhoksi. Suomessa devalvaatioilla pelattiin vuosikymmenet. Kansa syrjäytettiin taloudesta sosiaalitukien varaan ja kuhnuttajiksi lähiöihin. Devalvaatioilla luotiin seikkaileva teollisuus. Nyt samat firmat murenevat ja siirtyvät imemään etelän maita (Enso, UPM, Nokia). Devalvaatio on moraalikadon maailma.

Korkmanin hevoskuuri

Korkman vaatii kansoille hevoskuuria (kuva 3). – Samaa huutavat Eloranta, kokoomus, Sailas ja VM.  Eikö hevoskuurin pikemminkin ansaitsisi spekulaatiotalous? Korkman jatkaa: pitää rakentaa siltaa niille jotka vielä voivat pärjätä ja selviytyä. – Entä ne, jotka eivät enää voi selviytyä, osa kreikkalaisista?  Suomen henkiseen ilmastoon on putkahtanut uusi asenne: kadotkoot toivottomat (kuin juutalaiset muinoin). Toivottomia ovat Kreikka, romanit, hautajaiskunnat Suomessa. Ulosheittäjiä ovat Korkman, Soininvaara ja muut. Heille kyseessä on taisteluhävikki, kun taloutta viritetään.

Inflaatiovero houkuttaisi myös

USA on valinnut velkojen inflatoimisen (rahan rajaton tarjonta). USAssa hyväksytään inflaation piilovero, mutta ei näkyviä veroja, myhäilee Varman Risto Murto Talouselämä-lehdessä.

On vaikea kuvitella, että hyvin informoituja sijoittajia (kuten eläkeyhtiöt) voitaisiin nykyoloissa huijata inflaatiolla, sanoo Antti Suvanto Kaleva-lehdessä.

Inflaatiovero ei tule avuksi. Luottojen kysyntä on heikkoa, tuotteilta puuttuu markkinat, tuottaviakohteita ei löydy, sanoo Kanniainen.

”Mutta johonkinhan ne rahat täytyy sijoittaa”, vaikeroi Vesa Puttonen. Polttaakohan liika raha.

Kansallissosialismin, maailmansodan ja ties euronkin synnytti inflaatio ja Saksan nöyryytys. Nyt nöyryytetään Kreikkaa ynnä muita. Mikä on tulema?

Talouden maailma on yhtä aikaa väsynyt ja pakkomielteinen.

Kianderin kyniikka kestää

Ei mitään uutta 30 vuoteen Euroopassa. Samanlaista työttömyyttä ja kriisiä on ollut joka vuosikymmenellä. Poliittista levottomuutta saattaa ilmetä, mutta mitäpä siitä, Ilmarisen ikkunasta on kiva katsella. Sekä ostella asuntoja. EU:n kunniahimoiset tavoitteet toki jäävät. Näin puheli Jaakko Kiander.

Lissabonin sopimus, EU 2020, ilmastojohtajuus. Euroopan oli määrä kohota maailman huipuksi. Nyt Eurooppa huiputtaa omaa väestöään. Kianderilla vino hymy.

Pankkipolitiikan federalisointi

Kalifornian kriisi ei USAssa leviä eikä aiheuta ketjureaktiota kuten tapahtuu Euroopassa. USAssa liittovaltio säätelee. Euroopassa valtio ja pankit ovat liimautuneet toisiinsa (Korkman). – EuroMemorandun tarjoilee toisenkinlaista lähestymistä, finanssien vallan vähentämistä ylipäänsä (alla).

Kulttuuri unohtuu EU:n uudistuksissa

Näin otsikoi Simo Häyrynen. Euroopan rakentamisen aloittaisin kulttuurista, on Monnet nyttemmin sanonut. Kulttuurin kääntäminen talousoppien kielelle johtaa samaan, mihin talousopit ovat vieneet talouden. Kansallisvaltioihin lukkiutumien sijasta Euroopassa tulee painottaa kulttuurista tilannetajua ja kansalaisyhteiskunnan osallisuutta EU-uudistuksiin. (Häyrynen)

Heikki Patomäki: etäisyyttä Eurooppaan

Patomäki ehdottaa etäisyydenottoa kuri-Eurooppaan ja tilalle globaalia keynesiläisyyttä. (Mutta mitä on keynesiläisyys: rääsää, rääsää, rääsää = kokonaiskysyntä.)

EuroMemo

Vasenlaitaisten ekonomistien ryhmä ehdottaa Euroopalle:

• korkeampia progressiivisia veroasteita
• varallisuusveroja
• tranaktioveroa
• debt audit
• eurobondeja
• budjettikuria ei kirjata perustuslakiin
• kaikki vakuutustoiminta julkisperustalle (työeläke Suomessa!)
• sijoitusjohdannaiset pääosin pois
• palkkojen osuutta suhteessa voittoihin nostettava
• rakennerahastoja high tech -investointien tueksi
• finanssien roolin vähentäminen
• osuuskuntia
• yhdistysten roolia lisättävä
• Rio 2012

Omia päätelmiäni ja ehdotelmiani

1. Kulttuurinen näkökulma lähtökohdaksi
2. EuroMemon listasta voi poimia jotain
3. Kanniaisen pidäkkeet

Kulttuurinen näkökulma ei tarkoita kulttuuria sektorina vaan koko sivilisaation perusrakennetta ja mentaliteettia. Nykyinen barbaarieurooppa on hylännyt vapaan tiedon, uteliaisuuden, kulttuurin, filosofian ja moraalin. Elinkeinoelämä alistaa itselleen kaiken, tiedon, yliopistot, materian ja toiminnot. Eurooppa tukahduttaa.

Kanniaisen pidäkkeisiin on turvautuminen, ellei sama pyrkimys hoidu kulttuurin, moraalin, tiedon ja vapauden kautta. Rakennettakoon pidäkkeiden kautta muillekin sitä ”siltaa” jota Korkman tarjoilee vain selviytyjille. EuroMemon listasta voi poimia ja kehitellä käytännön politiikkatoimia. Muitakin toimia tarvitaan erityisesti kulttuurisen perusrakenteen alueella.

Lähteet

Tutkaksen seminaari 14.2.2012. Kriisitalous – katse menneeseen ja tulevaisuuteen.
Kapitalistin muotokuva (Björn Wahlroos). HS 12.2.2012.
Antti Suvanto: Inflaatiostako ratkaisu velkakriisiin? Kaleva 10.2.2012.
Simo Häyrynen: Kulttuuri unohtuu yhä EU:n uudistuksissa. HS 29.1.2012.
Saksan ruoska lannistaa kasvun. Talouselämä 5/2012. Risto Murron lausumat.
Heikki Patomäki: Eurokriisin anatomia.
Attacin seminaari 22.2.2012 Euroopan budjettikurisopimuksesta
EuroMemo Group.
Ivar Ekeland: Ennakoimattoman matematiikka. Oma ikivanha referaattini kirjasta.

Tulkinnat Vesa Kanniaisen, Sixten Korkmanin ja Jaakko Kianderin esityksistä ovat peräisin Tutkaksen seminaarista. Tulkinta Vesa Puttosen esityksestä on peräisin Eurooppa-tiedotuksen seminaarista K-infossa joulukuussa 2011. Mahdolliset tulkintavirheet ovat tämän kirjoittajan.

  Kuva 1. Vesa Kanniainen,Tutkas 14.2.2012.

  Kuva 2. Jaakko Kiander, Tutkas 14.2.2012.

  Kuva 3. Sixten Korkman, Tutkas 14.2.2012.

 

Sosiaalinen kriisi lähestyy Suomea

Jankkaus Euroopan talouskriisistä on tuudittanut unikuvaan: jylisköön ukkonen metsän takana, ei se tänne tule. Taitaa tulla sittenkin. Yhä useammin joutuu kysymään onko Suomen eduskunta täynnä löttäpöksyjä. Jos meiltä aletaan nyhtää miljardeja ja miljardeja, se merkitsee sosiaalista kriisiä myös Suomessa. Kataisen, Vanhasen, Kiviniemen, Ville Niinistön ja muiden retoriikka, että vaihtoehtoa ei ole tai että tämä on pahoista pienin, ei ole enää uskottava.

Viittaan pariin tämänpäiväiseen näkemykseen: Dublinin Trinity Collegen dosentti Gurdgievia sekä Björn Wahlroos.

Taloussanomat kertoo rahoituksen dosentin Constantin Gurdgievian näkemyksistä. Suosittelen koko jutun lukemista, tässä poimintoja:

– Pankkien velka on otettu valtion haltuun, ja julkista taloutta ajetaan samalla alas huimaa vauhtia.
– Julkisen sektorin leikkauspolitiikkaa tehdään tällä hetkellä siten, että palveluita ajetaan alas pankkien pitämiseksi pystyssä.
– Irlannin 80 miljardin euron pankkiveloista 30–40 miljardia on muissa Euroopan maissa sijaitsevien pankkien velkoja, jotka ovat siirtyneet irlantilaisten veronmaksajien maksettavaksi. Sitä velkaa me emme kykene maksamaan, eikä ole mitään moraalista velvoitetta, miksi meidän pitäisi se maksaa.
– Maan julkinen talous voi selviytyä veloistaan, jos pankkien annettaisiin kaatua. Niin toimi samankaltaisista ongelmista kärsinyt Islanti.
– Tie ulos kriisistä olisikin pankkien päästäminen markkinoiden armoille. Tuhoa tulisi, mutta se on Gurdgievin mukaan ainoa mahdollisuus. Mutta EU tukipakettisääntöineen estää Irlantia tekemästä tätä. (!!!)
– Keskittyminen julkiseen velkaan on vienyt huomion pois kotitalouksien kurjuudesta.
– Uuden katastrofin välttämiseksi resepti on selkeä: annetaan pankkien, yritysten ja kotitalouksien kaatua velkoihinsa, toteutetaan konkurssien kautta tarvittavat rakenneuudistukset ja luotetaan vientiin sekä kotimarkkinoiden elpymiseen.
– En suostu hyväksymään perussuomalaisten EU-vastaista propagandaa, mutta puolueen mukaantulo on silti tehnyt Suomelle hyvää. Nykyään Suomi kyseenalaistaa Ranskan ja Saksan linjauksia. ( Näin siis irlantilaisdosentti Gurdgievia )

Entä Björn Wahlroos, HS 12.2.2012:

– Saksan pankkijärjestelmä on läpimätä.
– Merkel teki keväällä 2010 väärän ratkaisun. Oli kaksi vaihtoehtoa: pankkeihin olisi pantu 30-40 miljardia veronmaksajien (tarkoittanee saksalaisten) rahoja ja annettu Kreikan ajautua maksukyvyttömäksi. Toinen vaihtoehto oli, että Merkel ryhtyi lobbaamaan kaikkia muita Euroopan maita mukaan antamaan rahaa Keikalle. Siinä lensi taivaan tuuliin satoja miljardeja euromaiden veronmaksajien rahoja.
– Eurokriisi ei ole euron kriisi vaan eurooppalaisen talouspolitiikan kriisi.

Wahlroosin mukaan Euroopan Keskuspankin toiminta on nyt ammattitaitoista: korko alas ja pankeille halpaa rahaa. Samaa ehdotteli Vesa Puttonen – jos oikein ymmärsin – joulun alla eduskunnan K-infossa.

Vaikka Wahlroosin-Puttosen linja ehkä pelastaisi talouden suurtoimijoita, niin yhteiskuntien sisäistä levottomuutta, poliittista hajoamista ja sosiaalista kriisiytymistä se ei hoida. Meitä ei pakoteta mihin tahansa.

Enää valtaisa konkurssiaalto voi pelastaa Irlannin. Taloussanomat 12.2.2012.

 

The Darwin Economy – darwinismin ohi ja yli

USAssa keskustellaan Robert Frankin kirjasta The Darwin Economy. Suomessa Stubb ja Katainen ylistävät darwinismia ja liberalismia. Ekonomisti Frank sanoutuu irti Adam Smithistä ja viitoittaa tietä darwinismista eteenpäin. Kuka kulkee edellä, keille syötetään näennäistiedettä?

Poimintoja Frankin kirjasta ja keskustelusta, lähteet jutun lopussa:

Adam Smithin näkymätön käsi ei toimi. Vuosisataisen kehityksen jälkeen on päädytty stagnaatioon, eriarvoisuuksiin ja ympäristövaurioihin. Smithin perusolettamus on kyseenalaistettava ja hylättävä.

Yksilö- ja yrityslähtöinen kilpailu on tuhoisaa yhteisölle pitkällä aikavälillä. Oman edun tavoittelu tekee yhteisöstä haavoittuvan. Yksilön ja yhteisön edut eroavat jopa jyrkästi. Eroa havainnollistaa biologinen analogia: uroshirven sarvien ylikasvu auttaa yksilöä kilpailussa naaraista mutta on lopulta tuhoisaa lajille. Eläimet toimivat näin, mutta ihmisillä on kyky toimia toisin.

Markkinavirheet (market failures) juontuvat kilpailun sisimmästä logiikasta. Kilpailussa merkitseviä ovat suhteelliset asemat, ei absoluuttiset tasot. Voittajat vievät kaiken rapauttaen yhteisen hyvän.

Smithiläisen kilpailun vaihtoehtoa Frank ei vasemmiston tavoin perustele oikeudenmukaisuudella, vaan tehokkuudella ja tuottavuudella. Frank käyttää esimerkkinä yhteistä takapihaa. Lähtien pieni-ja suurituloisten erisuuruisesta maksuhalukkuudesta sekä tiedon vastavuoroisudesta löydetään ’puolivälin’ ostopäätös, jossa yhteinen hyvä on suurempi kuin smithiläisessä kilpailussa ja kaikki saavat vielä ’kuluttajan ylijäämää’. Menettely pätee talouteen, yhteiskuntaan ja julkiseen valtaan. (tarkemmin: Thoman kirjoitus)

USA:ssa (ja Suomessa) yhteiskunta jakautuu yhä enemmän. Eriarvoistuminen ja kulttuurinen polarisaatio jakaa väestön kilpaileviin ryhmiin, joiden edut erkaantuvat yhä enemmän. Mahdollisuus kaikkia hyödyttäviin ratkaisuihin vähenee.

Veroprogression perusteena tehokkuus

Hallitusten tulee ohjata yhteiskuntia pois yksilöiden ja firmojen tuhokäyttäytymisestä. Ihmisillä on, toisin kuin eläimillä, kyky kesyttää Darwin-talous. Keinot Frankin mukaan löytyvät veroista. Rikkaiden progressiivista verottamista perustelee tehokkuus (toisin kuin Ben Zyskowiczin ajattelussa, jossa rikkaiden lisävero on ”vertauskuvallinen ele” / Keskisuomalainen 10.1.2011).

Villi talous kesytetään verottamalla korkeakulutusta ja haittakäyttäytymistä. Amerikkalaiskirjoittajien mukaan näin jopa vältetään julkinen velka, saadaan paremmat palvelut ja isompi kakku.

Kuluttamisen progressiivinen verotus

Nykytaloudessa kuluttamista kiihdyttää suhteellinen kulutuskilpailu. Sellaisesta auttaa eroon progressiivinen kulutusvero, jolla korvataan progressiivinen tulovero.

Progressiivinen kulutusvero ei ole nykyinen arvonlisävero, ei myöskään vihreiden ekologinen tasavero. Progressiivisen kulutusveron laskentaperusteena ovat tulot vähennettynä säästöillä (verotettava  kulutus). Paljonko kulutat vuoden aikana, tulot miinus säästöt, kannattaa siis säästää ja investoida ja vähentää kulutusta. Verotus toimii säästämis- ja investointikannustimena.

Jälleen perusteena on parempi tuottavuus. Nykytalous on tehottomampi kuin Adam Smith oletusten pohjalta väitetään. Nykyverotus tuhoaa talouden tulevaisuuden.

Julkisen talouden (mahdolliset) leikkaukset on  kohdistettava kilpailulliseen kulutukseen. Säätelyn tai verojen vähentäminen ei ole ratkaisu darwinilaisessa nykymaailmassa.

Ovatko talouden tukipaketit virhe

Frankin kirjan pohjalta voidaan päätyä näkemykseen, että nykyiset tukipaketit yrityksille ja pankeille ovat maailmanlaajuinen virhe.

Oma kommentti: Eurooppa tuo jo nyt mieleen latinalais-amerikkalaisen kehitysmaan, jossa suurtilalliset (Euroopan pankit, yritykset ja poliitikot) häätävät asein tiluksiaan lähestyvät (meidät muut) säilyttääkseen omat etunsa ja asemansa (talouden toimijuus. tuloerot). Politiikan rakenteet ja sisältö on Frankin tavoin ajateltava läpeensä uusiksi.

Onko arvonlisäveron tasapaksu nosto hyvä

Frankin kirjan perusteella vastaus on ei. Nykyinen alv on tasavero, ei progressiivinen. Sama koskee vihreiden tyrkyttämiä ekologista verouudistusta ja energiaveroja.

Kannattaako ETLAa kuunnella

ETLAn analyysi ja politiikkasuositukset pohjautuvat smithiläiseen kilpailutalouteen. Arvonlisäveron (tasapaksu) nosto ja yhteisöveron alentaminen eivät käy yksiin frankilaisen politiikan kanssa. ETLAn ehdottama tuloveron alentaminen (esim. tasaprosentilla) supistaisi tuloverotusta, mutta pahentaisi talouden perustavia ongelmia, tuloeroja, yhteiskunnan jakautumista, ylikulutusta. ETLAa ei siis kannata kuunnella.

Mihin muuhun kilpailuspiraali johtaa?

Kilpailu ruokkii voittajaa pidäkkeettä kuten Frank esimerkeillään kuvaa: hirven sarvet, riikinkukon pyrstö. Kilpailulta katoaa pidäke, voittaja vie kaiken ja tuhoaa lopulta lajin, yhteisön, maan ja valtion.

Pidäkkeetön kehitys ei ilmene vain talouden nykykriiseinä vaan monessa muussakin. Poliittinen valta keskittyy pidäkkeettä. Kun väestöä haalitaan pienelle alueelle (Suomessa pääkaupunkiseutu), nykysääntöjen mukaan sen alueen poliittinen valta ylittää muiden vallan lopulta jopa yhteensä. Pieni alue voi tehdä muille mitä tahansa, kierre on pidäkkeetön, voittaja vie kaiken, eduskunta edustaa vain pientä plänttiä Suomessa. Ennen pitkää seurauksena on kriisi kuten taloudessa nyt. Myös ns. kuntauudistusta on tutkailtava tässä valossa.

 

Suomalaistieteen evolutionäärinen taso

Ei ole hyvää evoluutiota eikä huonoa evoluutiota, on vain evoluutiota (John Whitfield).

Suomessa Tieteenpäivien 2009 aiheena oli evoluutio (Darwin). Mieleen ei jäänyt ainoatakaan esitelmää, jossa Frankin tapaan olisi asetettu kysymys (sosiaali)darwinismin yläpuolelle kohottautumisesta, sivistymisestä, täysi-ikäistymisestä. Päiväkaupalla hoettiin evoluutiota, kilpailua ja luonnonvalintaa sellaisenaan, kaikkiin mahdollisiin asiayhteyksiin ängettynä.

Mikä selittää näin vaatimattoman kysymyksenasettelun Suomessa? Väittäisin, että eläimellisen evoluution suosioon Suomessa vaikuttaa hyväosaisen tiedeväen, tiedeinstituutioiden ja poliitikkojen (Stubb ja muut) oma suhteellinen  etu (Frankin perusargumentteja). Johtava tiedeväki on valmiiksi voittajia, heille nykyevoluutio on  kiva, todiste paremmuudesta. Kannattaa siis olla darwinisti. Sama koskee politiikan toimijoita. Tämä on yhteiskunnan tuhon tie kuten jo näkyy.

Onneksi USA:sta löytyy moraalisia ekonomisteja.

Robert H. Frank on professori Cornellin yliopistossa. Kirja ‘The Darwin Economy: Liberty, Competition and the Common Good’  ilmestyi 2011.

Keskustelua USA:ssa:

Robert H. Frank: Darwin, the Market Whiz, New York Times 17.9.2011.
Robert H. Frank: Charles Darwin, Economist, American Interest Magazine, Nov/Dec 2011.
Mark Thoma: The Great Economic Divide Makes Everyone Poorer, Fiscal Times 20.12.2011.
Belsky & Gilovich: What Darwin Can Tell Us About Black Friday, Time 30.10.2011.
The Darwin Economy and the Hamlet Problem of Economics, Wall Street Journal 12.10.2011.
The Darwin Economy, kirjaesittely
Ezra Klein: Robert Frank on ‘The Darwin Economy’, Washington Post 26.9.2011.
John Whitfield: Robert Frank’s The Darwin Economy, Slate.com 28.9.2011.
Ryan: The Darwin Economy, Swift Economics 9.1.2012.
Starve the Beast, Cornell Alumni Magazine 17.1.2012.
Has America Become an Oligarghy?, Peak Oil. 
Ronnie J. Phillips: The Darwin Economy.
Zyskowicz Ben: ”Suurituloiset talkoisiin”, Keskisuomalainen 10.1.2011.

 

Mikä kääntää länsimaisen tuhokierteen?

Toisen maailmansodan jälkeen länsimaiden johtajisto pelkäsi kommunismin leviämistä. Tartuntavaaraa vastaan luotiin kevyitä estoja, Suomessa mm. lapsilisä, kansaneläke, kouluja ja yliopistoja. Yhteiskunnassa vallitsi joltinenkin yhteistunne.

Parin viime vuosikymmenen aikana kehitys on kääntynyt ja revennyt täysin holtittomaksi. Yhteistunne ja vuorovaikutus kansanryhmien väliltä on kadonnut. Eliitit ovat käyneet tunnottomiksi, eivät näe etuuksiensa olevan uhattuja millään tavoin, he suorastaan rehvastelevat.

Politiikan toimijat on kytketty mukaan, tavallaan lahjottu: hyvät etuudet, politiikan ammatillistuminen, hämäävä retoriikka (”perusturvan korotus”) sekä raaka vallankäyttö (Kataisen hallituksen muodostaminen).

Yhteiskunnan rakenteet on säädetty betonoimaan eriarvoisuutta: palkkaerot, työeläkejärjestelmä, osakeyhtiön vastuurajat ynnä muuta. Ohessa pari kuvaa kehityksestä Suomessa 1990 alkaen.

USA:ssa The Economic Collapse -blogi on koonnut tilastoja, jotka kertovat amerikkalaisten putoamisesta köyhyyteen. Tässä Taloussanomien hyvä uutisointi blogin jutusta.

New York Times’n kolumni Our Fantasy Nation.

Ja vielä suomalaisnäkemyksiä siitä millä palkalla ’jungnerit’ arvioivat selviytyvänsä.

Kysymys kuuluu, mikä voima palauttaa takaisin aiempien vuosikymmenten sosiaalisen suhdanteen, joka loi yhteiskuntiin yhteistunnetta ja mukaanottavia rakenteita. Kataisen hallitukselta tätä on vuorenvarmasti turha odottaa.

Entä edustuksellisen politiikan oppositio tällä hetkellä? Ei hyvältä näytä. Timo Soinilta on kadonnut sosiaalisten kysymysten tunto, tosin sitä löytyy puolueen muutamilta muilta edustajilta. Keskusta on häilyväinen ja ajelehtiva, lipsahtaa herkästi kuri- ja kasvupolitiikan puolelle (Kiviniemen kolme koota).

Mikä on siis vastaus otsikon kysymykseen?

 

Kohti älyllistä autonomiaa

Hallitus lakkauttaa 871 kulttuuri- ja viestintäalan opintopaikkaa (kuva). Yliopistoista ajettiin alas kulttuurin, kirjallisuuden, humanismin ja filosofian tutkimus. Sosiaalista mediaa halvennetaan. – Tällaisilla toimilla nykypolitiikka estää älyllisen autonomian.

Millä oikeudella he näin tekevät? Mikä oikeus valtiolla on sanella mitä ihmiset saavat oppia ja tehdä?

klikkaa

Hyökkäily älyn autonomiaa vastaan kertoo itsessään hyökkäilyn syyn. Viestintä, kulttuuri, autonomia ja äly ovat aikamme poliittinen oppositio. Oppositio ei löydy eduskunnasta. Toisin- ja uusinajattelu muhii kulttuurissa ja viestinnässä. Poliittinen valta tukahduttaa tämän muhinnan. Kuunnelkaa Jukka Gustafssonin puheita, myös rivien välejä. Keskuskauppakamarin Penttilä hyökkää sosiaalista mediaa vastaan (HS 14.10.). Ruotsin EK vaati humanisteille pienempää opintotukea kuin muille. Joensuun autokauppias (Laakkonen) vaati filosofit ajettavaksi pois yliopistosta.

Vapauden saarekkeiden (taidekoulut, muotoilu, luonnonvara, kulttuurin tutkimus) lakkauttamisessa ei ole kyse vain yksittäisistä opinaloista. Kyse on elämänmuodon syvimmistä perusteista.

Oheiset kuvat auttavat hahmottamaan asiaa (Schwarz). Kuvat perustuvat tieteellisiin tutkimuksiin ympäri maailman siitä millaiset kulttuuriorientaatiot eri maissa ovat vallalla. Ulottuvuuksien vastapäitä ovat hierarkia vastaan tasa-arvo, autonomia vastaan juurtuneisuus, hallinta vastaan harmonia (sopeutuvuus).

klikkaa

Millainen kulttuuriorientaatio vallitsee Suomessa ja mihin suuntaan sitä nykypolitiikalla ohjataan? Suunta on kohti lisääntyvää hallintaa ja hierarkiaa. Nykypolitiikka etäännyttää meidät älyllisestä ja tunneautonomiasta, siinä ohessa myös tasa-arvosta. Nykypolitiikkaa on madaltavaa barbaaripolitiikkaa.

Vapaa kulttuuri ja viestintä (ml. sosiaalinen media) ovat älyllisen autonomian ja tunneautonomian mahdollistajia. Juuri näitä Suomen valtio nyt kuristaa. Pitäisi toimia päinvastoin: laajentaa autonomian alueita, yhteiskuntaa läpäiseviksi asti. Suomen ja Euroopan talouskriisinkin syyt ja ratkaisut löytyvät autonomian puutteesta ja sen uudelleen elvyttämisestä. Nykyinen talouspolitiikka on tuhon politiikkaa.

Autonomian sanastoa ovat: laajakatseinen, vapaa, luovuus, utelias, jännittävä elämä, elämästä nauttiva, monipuolinen elämä, mielihyvä (katso kuvio). Tasa-arvo on mekaanisempi ja manipuloinnille altis. Ovatko tasaprosenttiset palkankorotukset ja veronalennukset tasa-arvoa? Olkoon katseemme siis autonomiassa, vapaudessa, ihmisarvossa sinänsä (das Ding an sich)).

klikkaa

Palikoitu ja rehvakas valta – koulutuksen ohjailu

Menossa oleva hyökkäily autonomiaa vastaan on poliittinen näytelmä. Miten spektaakkelin käsikirjoitus on laadittu? Valtio katsoo oikeudekseen mestaroida ihmisten oppimista ja jopa ylintä tutkimusta. On säädetty nippu lakeja: peruskoulu, lukio, ammatillinen, yliopistot. Lakeihin on ripoteltu pykäliä, miten valtio luvittaa tai ei-luvita oppimista. Täytäntöönpanosta annetaan asetus, lukee lakien lopussa. Palikoinnin kirkkain kruunu onkin tämä: asetus koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta (987/1998). Siis asetus, huomatkaa. Asetuksen nojalla hallituspuolueet kylmän harkitusti tuhoavat vuosikymmenten mittaan Suomeen syntyneitä vapauden saarekkeita. Operaatiosta tehdään valtaisa spektaakkeli, joka lannistaa yksittäiset toimijat ja ihmiset.

Eduskunnan erityiskeskustelu kesu-suunnitelmasta vaikutti olevan ennalta laaditun käsikirjoituksen osa. Autonomian näkökulmasta keskustelu oli suorastaan haitallinen. Yhteen ainoaan sivulauseeseen oli livahtanut sanat ”opiskelija saa myös itse määrätä, mitä hän elämällään tekee”.

Kaksi edustajaa tivasi työelämäennakoinnin pohjatietoja (”musta laatikko”) myös eduskunnalle kerrottavaksi. Ministeri Gustafssonilta ((sd) ei pohjatietoja herunut, sen sijaan hän sanoi rehvakkaasti: ”Suomi on sillä tavalla, miten minä sanoisin, tuttu maa, esimerkiksi ministeriön virkamiehille, meille yhteiskunnallisille toimijoille, poliitikoille, kyllä me aika hyvin nämä alueelliset vahvuudet tiedämme”.

Nykysuomi on salatun virkamies- ja poliitikkovallan temmellystä. Valtapiirinsä levittämisen he kätkevät erityisesti sanaan ”työelämä”. Jokaisesta olisi tultava teiskolainen metallinkäpristäjä.

Sisäsiittoinen, itseriittoinen, suljettu äly

Nykyvaltio kaventaa älyllisen autonomian etujoukkojensa yksinoikeudeksi. Muun väestön osaksi jää ”oikeus työllistyä” (Gustafsson)). Valtio on asettanut työryhmät investointien houkutteluksi (Eloranta), viennin kasvattamiseksi (Alahuhta) ja pääomarahoitukseen (Stadigh). Eduskuntaan putkahti start up -tiimi. Periaatteessa se voisi olla jopa kansalaislähtöisen autonomian asialla, mutta käytäntö viittaa muuhun: verovapaus bisnesenkeleille, verottoman pääoman sisäsiittoinen kierto, ilmeisesti veroparatiisi. Entä ketä starttaa Aalto-yliopisto – Sanomayhtiötä. Kehä kiertyy umpeen: valtio tuhoaa koulutuspolitiikallaan kansalaisviestinnän, samaan aikaan Aalto ja valtio syöttävät ideoita ja tukeaan sosiaalimedian toiselle tuhoajalle, Sanomayhtiölle. Barbaaripolitiikkaa.

Autonomiaverkosto?

Voisiko Suomeen syntyä autonomia-verkosto? Ensityönään se voisi koota valtakunnallista tukea valtion nyt uhkaamille taidekouluille ja vastaaville, syventää itsepuolustuksen perusteluja. Nyt poliittinen valta ohjaa nämä opinahjot puolustautumaan yksin ja erikseen, jopa toisiaan vastaan.

Löytyisikö autonomiahenkeä eduskunnasta:

Demarit: kun kuuntelee Gustafssonia, Tuppuraista, Peltosta ja Kantolaa, niin toivoa ei ole, pelkkää teatteria ja työelämää.
Perussuomalaisten puheista huokuu ajoittain älyä, moraalia ja tunnetta: Mäntylä, Juvonen, ties tulkoon Kivelä, Heikkilä, Turunen, Joutsenlahti.
Kokoomus: ylenkatseellista ivailua vailla poikkeusta, synnyttää pakokauhun.
Keskustassa vilpittömiä (ylenkatsottuja) ajattelijoita: Puumala, Kalmari, Vehkaperä.
Vasemmisto(liitto) on mennyt pelehtimiseksi, syö jopa omat lapsensa.
Vihreät: kadotettu tulevaisuus, vetovoima herrojen lahkeissa roikkumiseen on liian vahva.
Mustajärvi: järkevä ajattelija.

Tiivistäen

• kulttuurinen orientaatio ymmärryksen lähtökohdaksi
• kulttuuri ja sosiaalinen viestintä on aikamme poliittinen oppositio
• nykypolitiikka ohjaa yhteiskuntaa kohti hierarkiaa ja hallintaa, etäännyttää älyllisestä autonomiasta sekä tunneautonomiasta
• politiikan (myös valtion) lähtökohdaksi on asetettava ihmisten autonomia, edellyttää hallituksen vaihtumisen.

Lähteitä, lukemistoa:

Shalon H. Schwartz: Kulttuuriset arvo-orientaatiot. Limor kustannus 2011.
Koulutus ja tutkimus vuosina 2011-2016. Kesu-suunnitelma.
Poliitikot taidekoulutuksen tiennäyttäjänä. Taide 2/2011.
Eduskunnan keskustelu koulutuksen ja tutkimuksen kehittämisestä 20.10.2011.

 

Miten hahmotamme tulevaisuutta?

Kaikkien sota kaikkia vastaan – tällaiselta näyttää läntinen maailma taas tänään. Raunioille pitäisi valaa uudet peruskivet. Kilpailevia ehdotelmia vyöryy ylitsemme. Miten jäsentää, koota ja arvioida niitä? Oheinen kuva on ehdotelmani.

Erotan kaksi yhteiskunnan ja talouden perustyyppiä: viettymyksen maailma ja hillinnän maailma. Sanat ovat pelkistettyjä. Hillintä voi tarkoittaa myös kohtuutta, vastuuta, ymmärrystä, vakautta, tasapainoa, jatkuvuutta. Viettymys tarkoittaa myös oravanpyörää, pakkokannustamista, piilopakkoja, rajatonta kasvua, laajenemisvimmaa.

Miten viettymys tai hillintä ilmenee taloudessa, entä politiikassa? Mitä seuraamuksia niistä aiheutu?

Asettamalla samaan kuvioon viettymyksen ja hillinnän, talouden ja politiikan saamme neljä erilaista tulevaisuuskuvaa.

Maailma 1: hillitön talous, paperistuminen, rahallistuminen, rahanluonti yli reaalin, velallistuminen, finanssi-illuusiot, talouskuplat, roskavelat, kriisit, oravanpyörä, osakeyhtiö, keinotekoinen kysyntä (paperiraha, elvytys tai keynesiläisyys).

Maailma 2: politiikan edustuksellisuus, etääntyminen, narsistuminen, ammatillistuminen, viehtymys  valtaan, ay-liike.

Maailma 3: kohtuutalous, ymmärrysperusteisuus, paikallisen ja maapalloisen vastuun taju, degrowth, leikkisyys.

Maailma 4: kohtuupolitiikka, kansalaisuusperusteisuus, osallisuus, suora demokratia, sosiaalinen media, vuorovaikutteisuus, kuuntelevuus, keskustelevuus, luottamus, legitimiteetti.

Mikä näistä maailmoista miellyttää?

Uuden ajan alussa Hobbes puhui pidäkkeistä. Kuinka mainiosti sana istuisikaan meidän aikaamme! Poliittinen demokratia vaaleineen ja edustuselimineen kehittyi vuosisatojen mittaan yhdeksi pidäkkeeksi.

Talouden alueella kehitys on kulkenut vastakkaiseen suuntaan, pidäkkeistä irtautumiseen. Dramaattisin askel oli osakeyhtiö. Se antoi harvoille toimijoille voimavarat ja valtaa monin verroin enemmän kuin mitä yksilöllä sinänsä olisi ollut. Sen sijaan vastuun osakeyhtiö rajasi osakepääomaan, murto-osaan yhtiön toiminnallisesta vallasta. Tämä mekanismi muunsi läntisen maailman peliksi, vastuusta irtautumiseksi. Irtautumisen tiellä on tultu tämän päivän kriiseihin. Väestön enemmistö on syrjäytynyt, talous on ohentunut petolliseksi rahojen, finanssien ja pääomien peliksi. Kansa taistelee tätä peliä vastaan juuri nyt Chilessä, Israelissa, Ateenassa, Lontoossa.

Talouden irtautuminen on ollut niin raju, että politiikan pidäkejärjestelmä on menettänyt merkityksensä. Poliittiset järjestelmät ovat mahoja, voimattomia, sivusta seuraavia pikkulapsia.

Kestävän maailman uusi tienviitta löytyy ruudusta 4 eli kohtuupolitiikan alueelta. Politiikan käytäntöjä on hajautettava alaspäin, ei ’huiputettava’ ylöspäin. EU-liittovaltio tai maailmanhallitus olisivat etääntynyttä ylhäältä hallintaa. Edustuksellisuus muotoutui vuosisatojen kuluessa, mutta nykykatsannossa edustuksellisuus näyttäytyy vanhakantaisena, kömpelönä. On hakeuduttava kohti kansalaisperusteisuutta, osallisuutta, suorempaa demokratiaa, sosiaalista mediaa, digikulttuuria, sivistyksen palautumista väestölliseksi.

Talouden ja pörssien kriisejä ei hoideta ohutsääntelyllä ylhäältä (Ville Niinistön keppihevonen). Politiikalla on avattava talouden perusteet, yhtiö- ja yhteisömuodot, vastuiden ja valtuuksien tasapainot, vallan tasa-arvo.

 

Poliittinen syrjäytyminen purkautuu vaalien alla ja vaalien jälkeen

Sauli Niinistö ja Mari Kiviniemi tuomitsevat vaalikiihtymyksen. He eivät kysy, mistä ärtymys kumpuaa. Ihmiset kokevat itsensä poliittisesti syrjäytyneiksi. Miten käy vaalipettymyksen jälkeen, kun mikään ei muutu ja ”kestävyysvajetta” aletaan hoitaa? Tilanne on herkkä ja herkemmäksi käy.

Päättyneellä vaalikaudella on tehty röyhkeitä poliittisia temppuja, esimerkkeinä yliopistojen ryöstö ja nuorten toimeentulotuen leikkaus. Ne ovat röyhkeydessään ainutlaatuisia kautta aikain.

Yliopistolaista vaikeneminen, vastareaktio nousemassa

Eri puolueita edustava yliopistoväen ryhmittymä julkaisi 12.4. kannanoton ”Vapaan ja kriittisen yliopiston puolesta”. He kutsuvat uutta yliopistolakia itsenäisyyden ajan huonoimmaksi ja tiedevihamielisimmäksi yliopistolaiksi.

Mitä arvoa on ”vaalikeskustelulla”, jossa ei lausuta kertaakaan sanaa yliopisto? Päättäjät vain naureskelevat ja esiintyvät mainoksissaan taivaallisina leivosina. Raivostuttavaa

Vihreiden perustulopetos

Espoon markkinoilla sain Uudenmaan vihreiden vaalilehden ja henkilöesitteitä. Ville Niinistö ja Johanna Karimäki ylistävät vihreiden perustulomallia. Kuinka se työllistää, vapauttaa, tasapainottaa julkisen talouden, korjaa huoltosuhteen, on valtiolle ja kunnille kustannusneutraali ja kustannustehokas, vaikka mitä vaikka mitä.

Kun vihreiden mallia pöyhii, useimmat väitteet paljastuvat jotakuinkin höpö höpöksi. Vihreiden perustulomallissa jokainen – toimitusjohtaja Matti Alahuhdasta alkaen – saa 500 euroa kuukaudessa käteen ja tämä nimenomaan verottomana kaikille.

Perustulon päälle ansaittua tuloa verotetaan vihreiden ehdotelman mukaan 5000 euron kuukausituloon asti 39 % ja siitä ylöspäin 49 %.

Nykyään ylin marginaalivero on 56 %. Matti Alahuhdan 2 miljoonan euron tuloilla nykyveroksi tulisi kai reilu miljoona, kenties 1,1 miljoonaa (riippuu veroportaikosta ja mikäli he ylipäänsä tuloveroa maksavat). Vihreiden perustulomallissa Alahuhdan tuloveroksi tulisi 974 000 euroa. Toimitusjohtajan verot laskisivat karkeasti 100 000 euroa vihreiden mallin ansiosta. Ja päälle 6 000 euroa verotonta perustuloa.

Sen sijaan tulottoman ihmisen bruttotulon lisäys olisi yhtä kuin perustulo eli 6000 euroa vuodessa, tosin siitä suurin osa kuluisi vihreiden ympäristöveroina pois. Alahuhdan nettolisäys olisi karkeasti 20-kertainen tulottoman (brutto)lisäykseen verrattuna.

– Toki olen voinut ymmärtää osittain väärin, vihreiden malli ei ole selkeä, mutta, arvoisat vihreät, kun kerran käytätte sitä vaaliaineistona, niin kirjoittakaa niin että kaikki ymmärtää. Perustulo -sanan kevyt heittely harhauttaa monta äänestäjää, mikä lieneekin tarkoitus.

Jatkatte: ”perustulolla korvataan kaikki sosiaaliturvan vähimmäisetuudet” ja kohta perään: usein tarvitaan asumistukea ja muita tukimuotoja tai sairauspäivärahaa. Mitä siis oikeasti tapahtuu? Eikö tämä ole sillisalaattia? Jos kaikki vähimmäisetuudet korvataan kaikille maksettavalla perustulolla, niin eikö erityistuen tarvitsijan asema suhteessa muihin heikkene radikaalisti?

Perustulo on keino jakaa yhteistä vaurautta, sanotte. Kenenkä yhteisestä vauraudesta te puhutte?

Miljardi euroa lisää ympäristöveroja

Vihreät asettavat perustulon ehdoksi miljardin euron uudet ympäristöverot. Näin perustulo kuulemma saadaan kustannusneutraaliksi valtiolle ja kunnille. – Tässä pelataan epäuskottavan karkeilla napeilla.

MTV3:n tentissä Anni Sinnemäki huusi, kuinka meidän on pakko, ”meidän on pakko” nostaa ympäristöveroja. – Ei ole mitään pakkoa. Maapallon ekologian hoitamiseksi on parempiakin toimia kuin ympäristöverot.

Jos perustulon ehtona on vihreiden ekologinen verouudistus, niin toteutukoon se vain minun ruumiini ylitse.

Huoltosuhteen vääristäjät, ikärasismi

”Yhteiskunnan suurimpia ongelmia on huoltosuhde”, sanotaan vihreiden perustulopaperissa.  Tällaista puhetta pidän loukkaavana ikärasismina. Yhdestä kansanryhmästä tehdään ongelma ja syyllinen. Koko huoltosuhteen käsite on mekaanista viisastelua. 100-vuotias mies Impivaarasta on parempi työntekijä ja huoltaja kuin Anni Sinnemäki tai Ville Niinistö.

Perustulolla työtä tarjoamaan

”Perustulon avulla työssäkäyvien määrää voitaisiin nostaa”. Hetemäen verotyöryhmä puolestaan kertoi, että tuloveroja alentamalla työn tarjonta kasvaa. Osa tutkijakuntaa tyrmäsi sen väitteen. Työkäyttäytyminen näyttää kelpaavan yhden jos toisenkin liberaalin vaalimössöksi.

Järjestelmien ja byrokraattien kieltä

Vihreiden perustulopaperi on järjestelmien kieltä, byrokraattien kieltä, yläviistoisten eliittien kieltä. – Eikö pitäisi lähteä yksittäisen ihmisen tasolta ja ihmisten keskinäisyydestä? Näin olen perustulon parhaimman puolen mieltänyt. Vihreiltä se on kadonnut.

Leikkaamalla aktivointi

”Tarvitaan aktivointilisiä jotta tavoitettaisiin syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ohjausresurssien piiriin” (vihreiden perustulopaperi).

– Pyhäkoulutädit ohjaavat meitä,  tavoittavat meidät, puuttuvat meihin, meidät aktivoidaan, hyväntahtoisesti he katsahtavat korkeuksista alas. Kiitos riittää. Riittää, kun aktivoitte itsenne.

Kuinka aktivoitte päättyneellä vaalikaudella? Leikkasitte ei-aktivoituvien nuorten toimeentulotukea 20 – 40 %. Työelämävaliokunnassa asian päällä istui Johanna Karimäki, sosiaali-ja terveysvaliokunnassa Outi Alanko-Kahiluoto ja Johanna Karimäki. Ainoatakaan kriittistä sanaa ette lausuneet eduskunnassa ettekä muualla. Ryhmänne julisti tukeaan sinivihreälle hallitukselle. Nyt vaaliesitteenne ovat täynnä ”heikoimpien puolesta”, kas näin:

…heikoimpia ei saa unohtaa … perusturvaa on parannettava nostamalla pienimpiä etuuksia  … vähäosaisista huolehditaan … ekologista verouudistusta on jatkettava … heikoimmista huolehtiminen … kaiken kauniin säilyttäminen…

– Näin lupaa vaaliesitteessään henkilö, jolta pari kuukautta aiemmin ei eduskunnassa löytynyt yhtään moittivaa sanaa nuorten toimeentuloturvan leikkaamisesta (Karimäki).

Mistä vaaliärtymys siis johtuu

Vaaliärtymys ja kiihtymys johtuu (muun muassa) siitä että eduskuntaan mennään lirkuttelemalla. Jatkamaan yliopistojen ja tieteen ryöstöä, jatkamaan toimeentulon kiristyspolitiikkaa.

Ainoa mitä Helsingistä, Espoosta ja Turusta muuta maata kohtaan kuuluu on impivaarasyytökset, ylenkatse ja ivanauru.

Tilanne on herkkä ja herkemmäksi käy.

Vapaan ja kriittisen yliopiston puolesta (raportti 14 s), ryhmän blogi,  adressi
Vihreiden perustulomalli

 

Vaalien jälkeen kansanrintama ja uusi köyhyyspolitiikka

http://www.essee.net

Tuskin koskaan on Suomessa ollut sellaista umpikujan tunnetta kuin tänään. Miljoona vähäosaista ja syrjittyä on vailla näköalaa. Virallinen Suomi suhtautuu heihin kustannuselättinä. Vaalien jälkeen on rakennettava uusi kansanrintama. Politiikka on jalkautettava ihmisen tasolle, rakennettava elämän sisällöistä käsin.

Vaalikeskustelu on lohduttomuuden evankeliumia. Nimikkeitä heillä riittää: kaikkein heikoimmat, pienituloiset, köyhät, tulottomat, aktivoitavat, työllistettävät, perusturvan varassa eläjät, köyhyysvajeiset, paperittomat, toimeentuloleikatut, masentuneet, työkyvyttömät, kansaneläkeläiset, kuritettavat, varhaispuututtavat, takuupalkatut, indeksittömät, kestävyysvaje, köyhyysloukku, työttömyysloukku, aktivointiaste, työllisyysaste.

Kaksi on ylitse muiden: Martti Hetemäen köyhyystutkimus (VM) ja THL:n perusturvaselvitys.

Perusturvaeläjät: uusi pysyvä luokka (THL)

150 000 ihmistä elää pelkällä perusturvalla. Määrä on kaksinkertaistunut 90-luvun alusta. Pääosin perusturvalla elää puoli miljoonaa. Suurin osa näistä ei yllä minimikulutukseen. THL on keksinyt hyvän sanan: köyhyysvajeiset.

Perusturvalla elävien tulot (asumismenojen jälkeen) ovat laskeneet kahden vuosikymmenen ajan. Samaan aikaan heidän verotustaan on peräti kiristetty: päivärahan vero on 16,5 % , samansuuruisen palkan vero 7,5 % (kuva). Ero on suorastaan revennyt. Tämä on kansanosan tietoista köyhdyttämistä, nykymuotoista orjayhteiskuntaa. Kansa ajetaan ”työmarkkinain käyttöön”, kansa ei ole oman maailmansa rakentaja.

Ihminen on kolmoisloukussa, valtio tukiloukussa (Hetemäki)

Asumismenot vievät toimeentulotuesta puolet. Se on köyhyyden ydin Hetemäen ajattelussa. Ruokakunnan tulot ennen asumistukea olivat 737 euroa, siitä asumismenot vievät 68 % eli valtaosan. Asuminen on vähävaraisen ainoa elämäntehtävä, ihminen on kuin lintu, kesä kuluu pesää rakentaessa.

1960-luvulla alkoi ajanjakso, jolloin pesän rakentaminenkin riistettiin ihmisiltä. Rakentaminen on keskittynyt muutamalle firmalle, väestö on syrjäytetty kuluttajiksi ja maksajiksi. Firmat ja valtio pitävät yllä korkeita hintoja, vaikka (osin) muuta puhuvat. USAssa, Espanjassa ja Irlannissa asuntojen hinnat laskivat taantumassa puoleen tai alle. Suomessa elvytettiin ja luotiin ”välimalleja”, joiden turvin taaleritehtaat ja rakentajat pitivät hinnat ja tuottonsa yllä. Köyhyyden syyt eivät ole köyhissä, syyt löytyvät poliittisen eliitin päätöksistä. Köyhyys on politiikalla tuotettua.

Vähävaraisilla ihmisillä on kaksoisloukku (Hetemäki). Työttömyys(tuki)loukussa oleva ei voi mennä töihin. Työssä mutta köyhyysloukussa oleva pysyy köyhänä palkankin noustessa. Valtio itse on tukipolitiikan loukussa: asumistuki valuu vuokriin ja vuokranantajille, tukimenot kasvavat, vuokralainen lukittuu vuokraloukkuun. Lienee ollut kokoomus asialla, toivon tuoja.

Valtiokasarmit
Hetemäen ehdottama ratkaisu on valtiokasarmit. Asumistukea saavat pakataan valtion tukemiin halpataloihin (näinhän tehdään jo asunnottomille). Segregaation eli slummiutumisen Hetemäki kuittaa tutkimustiedolla: ”asuinalueiden monimuotoisuutta lisäävät toimet näyttävät vähentävän työllisyyttä ja hyvinvointia pienituloisimpien joukossa”.  – Kuulostaako erikoiselta?

Nettikommentit kuvastavat pelkoa: ”Tuloerojen kasvattamisen jälkeen seuraava vaihe on ghettojen rakennuttaminen ja seuraavaksi pakkotyö. Pakkosiirroiksi menee. Verohelpotukset rikkaille aiheuttavat köyhyyden. Takuueläke leikkautuu pois. Köyhyyden syitä on alettava pöyhiä tarkemmin.”

Vaalien jälkeen uusi sisältöpolitiikka kansanrintaman avulla

Umpikujayhteiskunnalle on haettava uusia avauksia. Perustuslain mukaiseen ihmisarvoiseen elämään kuuluu tunne siitä että aurinko nousee ja taivas punertuu. Kansaa ei saa mieltää elätiksi ja kustannuseräksi. Kansa on maailman kohottaja, ihminen on maailman rakentaja.

On haettava ratkaisua kahteen kysymykseen yhdessä: toimeentulo ja elämän sisällökkääksi kokeminen. Nämä kuuluvat yhteen. Ei riitä, että puhutaan vain perusturvasta, kompensaatiomuruista milloin millekin uudelle verolle, hinnannousulle tai herrojen optioille. Suurin ongelma on ihmisten syrjäytyminen omasta elämästään ja yhteiskunnasta. Heitä ei ole miljoona, heitä on kaksi.

Toimijuus, itsellisyys, omakätisyys, omamielisyys – toimeentulon on rakennuttava näistä käsin. Nämä kaksi on ratkaistava yhdessä. Ei riitä sekään, että ihmisille ”annetaan” työtä, työnantajuus on orjaisännän mentaliteetti. Ihmisen on voitava tuntea itsensä itselliseksi toimijaksi, ”työllistyä” itse, omin ehdoin, omin käsin, omin teoin, yhteistuumin.

Köyhyyden, syrjäytymisen ja toimeentulon ratkaisuja on lähdettävä etsimään nykyisistä ”sektoripolitiikoista”: koulutus ja sivistys, tieto, tietäminen ja luova toiminta, terveydenhoito, asumisrakentaminen, elinkeinojen rakenne, alue- ja yhdyskuntarakenne, elinkeinorakenne, maailman omistajuudet, kattosäännöt.

Puolueet, mitä tarjoatte?

Demareiden täky on 100 euroa perusturvaan. Tällainen rahatäky ei tunnista ”turhuuden” tuntoja, toimijuudesta syrjäytymistä, erikseen otettuna pikemminkin pahentaa näitä. Pikkukompensaatiot ovat myös haihtuvia. Isotuloisten maailma, ay-johtajista alkaen pakenee kaukana, kaukana, kaukana.

Vasemmisto(liito)n paketti: 750 euroa perusturvaksi, 10 euron minimipalkaksi, 10 000 euroa verottomaksi, 600 euron terveyskatoksi. Ihailtavan tasalukuinen paketti! Hyviä tavoitteita, sitä parempi mitä enemmän todeksi muuttuvat. Mutta vasemmistoliittoa vaivaa alistuneisuus ”työnantajuudelle”, heille riittää kun vikistään palkollisen roolissa, ollaan ay:tä. – Askel eteenpäin, hyvä vasemmisto, ihmisten itsellisen toimijuuden suuntaan, työmarkkinat on lyötävä hajalle, ei ihminen ole toisten työvoimaksi syntynyt.

Vihreiden perustulomallin seuraukset ovat vaikeasti hahmotettavia. Malli on tulonjaollisesti ja ihmisten toimijuuden kannalta epäilyttävä. Malli pitänee sisällään valtaisat verovähennykset suurituloisimmille (tasavero, maksimiprosentti, kaikille veroton perustulo), tätä vihreät piilevästi ajavatkin vaikka eivät suoraan sano. Malli kääntyy ihmisten hoputtamiseksi ”työmarkkinoille”. Heikko uskottavuus, eivät vihreät oikeasti siihen itsekään usko, kunhan vaalien alla höpöttävät. Vihreät ovat kovia ”aktivoimaan” ja leikkaamaan, laki perusturvan ehdollistamisesta (Soininvaara) oli kaikkea muuta kuin sattuma. Järvenpäässä Heikki Hiilamo kutsui lain kritiikkiä ”turhaksi poruksi” ja sanoi, että pitäähän ihmisiä heidän oman etunsa nimissä hoputtaa. Ja kun nykyvihreät eivät ole sopuisia impivaaralaisten kanssa, niin ei taida heistä olla kansanrintaman jäseniksi.

Keskustan anti. Ennen oli maaseutuköyhyys, nyt kaupunkiköyhyys. Helsingin seutu on vetokeskus: köyhyys, asunnottomuus, yksinäisyys, masennus, heitteillejätöt, ruuhkat, pöly, kaasut, uinuva elämä. Suomen asuttumista pitää katsoa köyhyysnäkökulmasta eikä osittaisesti ilmastosta. Miksi kaikki ajettaisiin köyhyyden sumppuun? Uutta ryhtiä on haettava Jukolan pojilta impivaaran takaa.

Perussuomalaiset. Eduskunnan tulonjakokeskustelussa Ruohonen-Lerner esitti köyhyysohjelman luomista vaalien jälkeen. Itse asiassa siinä se on, vaalien jälkeen ensimmäinen ja tärkein tehtävä.

Kattopolitiikka. Viime kauden surkuhupaisin tapahtuma eduskunnassa oli eläkekatto. Eläketurvakeskuksen Mikko Kautto teki kiiruusti ”tutkimuksen” saaden tulokseksi että eläkekatto on Suomessa mahdoton (vaikka se muissa maissa on mahdollinen). Voi sitä Hyssälän hyssyttelyä, hallituspuolueiden hykerrystä, vihreillä ei mitään sanottavaa, ei löydy vaaliohjelmasta, hehän ovatkin liberaaleja. Demarit vaikenee, leikkautuisi Ihalaisenkin eläke. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta kirjoitutti ”Tulevaisuuden voittajat”, siinä väitettiin että kansa ei kannata eläkekattoja. Taisi olla valhe, ainakin jos uskomme samanaikaista väitöskirjaa. Näin helppoa on valehtelu Suomessa, eduskunta tuottaa ja jakaa itselleen.

Eläkekaton ohella yhteiskatto lääkkeille ja terveydenhoidolle (esim. 600) sekä asiakasmaksujen poistaminen (koska niitä ei ole työterveydessäkään) ovat köyhyyspolitiikan majakoita.