Yliopisto


Kolme tilaisuutta tänään yhtä aikaa klo 17. Tässä ovat vaihtoehdot:

1) USAn politiikan tila ja presidentin vaalit. Tohtori Peter Miller luennoi Kaisa-talolla.

2)  Ympäristöhistorian oppihistoriaa. Prof Mikko Saikku luennoi Tieteiden talolla oppihistoriallisen seuran tilaisuudessa

3)  Rahapolitiikka ja kansainväkisen talouden näkymät. Suomen Pankin Samu Kurri luennoi Rahamuseossa.

Miksi menisin kuuntelemaan Peter Millerin näkemyksiä USAn politiikasta?

(lisää…)

Mainokset

Työväenkirjastossa keskusteltiin tulevaisuuden hallinnasta. Lopuksi päädyttiin pohtimaan median ja somen roolia. Esiin tuli kaksi vastakkaista linjaa:

1) Somessa kansalaiset voivat aidosti ilmaista itseään ilman median välitystä. Some on myönteinen ihmisten keskinäisen kommunikoinnin muoto. Siinä ihmiset rakentavat itselleen uusia välineitä. Tätä puolta korostivat Ismo Luimula ja Jouko Kajanoja. Vanha media ei raportoi mitään esim. kansalaiskeskustelusta Euroopassa.

2) Helsingin yliopiston entinen rehtori, kansleri ja filosofian professori Ilkka Niiniluoto näki somen ikävänä. Some antaa tilaa vihapuheelle, tutkijoita uhkaillaan. Somen vastakohta on valistunut henkinen tila. ”Itse uskon, että edustuksellisella demokratialla on tärkeä rooli, se on valistunut ja perehtynyt. Ajatelkaa, millainen olisi Trump-maailma. Oikeaa tapaa edustavat millennium-tavoitteet ja kestävän kehityksen tavoitteet”, sanoi Niiniluoto.

Sanoisin että tulevaisuus on enemmän Luimulan ja Kajanojan linjoilla. Nykysomessa on lastentauteja ja sivuhäiriöitä. Yksi tapa suhtautua lastentauteihin on jättää niihin turvautuvat vaille huomiota, antaa niiden kuihtua pois kuten huono tuote häviää markkinoilta. Kuulemma katupartiointikin on sammumassa. Vieläkö joku jaksaa lukea Halla-ahon, Immosen tai Luhtasaaren tekstejä?

Ilkka Niiniluodon ja kaltaisensa (yliopisto)sivistyneistön asenne someen on vaillinainen. He juuttuvat yhteen sivujuonteeseen, ehkä siksi että se hipaisee heitä itseään. Juuttuminen estää heitä näkemästä ja kuvittelemasta sosiaalisen median ’edistyksellistä’ roolia. Tilanne muistuttaa aikaa jolloin väiteltiin kansakoulujen, yleisen äänioikeuden tai peruskoulun käyttöönotosta ja vastaavista. Nykyinen (yliopisto)sivistyneistö – ei suinkaan kaikki – linnoittautuu puolustamaan asemiaan ja sen myötä sokaistuu.

Timo Soini on plokissaan kuulemma kirjoittanut (tarkemmin Sillanpään blogissa): ”Vihertuherruksella ja lässytyskristillisyydellä ei sieluja pelasteta.”

Puhuminen tuherruksesta ja lässytyksestä kertoo että edustuksellisen demokratian valistuneisuus, jota Niiniluoto kehuu, ei taida kaikenkattavaa olla.

 

Pasi Sillanpää: Somessa stara pilkkaa sivistystä

Valistuksen taisteluhuuto nousee, julisti Kari Enqvist vuonna 1999.

Huonosti on käynyt. Maailman täyttää epä-älyllisyys, politiikassa velloo populismi ja bisnesnationalismi, taloudessa moraalikato, eliitit pöyhistelevät, piikkilangat Euroopassa, ihmiset meren aaltoihin. Maailma vajoaa.

Tätäkö siis oli valistus, sivistys ja moderni viisaus.

Amerikassa on kerran vuodessa kaikille avoin tiedetapahtuma. Sen järjestää Amerikan tieteenedistämisseura AAAS, kävijöitä on tuhansittain.

Vuonna 2016 tapahtuman teemana oli global science engagement. Kaikkien osallistaminen tieteeseen, voinee suomeksi sanoa.

Tapahtuma oli nimensä mukainen. Tiedeväki ja yleisö keskustelivat tasaveroisesti. AAAS:n puheenjohtajan avausluento suuntasi katseen maan tasalle ja nosti esiin tutkijoita eri puolilta maailmaa.

Mistä AAAS-tapahtuman kansanläheinen ja maailmalle avautuva henki kumpuaa? Kuvastaako tämä USAn tiedemaailmaa yleisemminkin? Selittääkö tämä USA:n tiedemaailman vetovoimaa? Suomessa tiede alistetaan nousukasmaisesti palvelemaan kansallista etua, käpertyy.

Suomeen palatessa kiiruhdin eduskunnan Tutkas-seminaariin, jossa tiedeväki pohti suomalaistieteen ylösnostoa. Vastakohtaisuus AAAS-tapahtumaan oli raju. Suomen tiedeväki puhuu vain rakenteista, yliopistojen vähentämisestä, opinalojen alasajosta, opintojen maksullistamisesta. Tiedeala halutaan alistaa kuriin. OKM:n Anita Lehikoinen kiitteli kun häntä kiiteltiin.

Ruotsissa tieteen hyvyyttä etsitään sisällöistä, ei ulkoisista rakenteista. Suomessa ja Tanskassa tiede, tutkimus ja osaaminen kytketään elinkeinoelämän etuihin.

Suomessa tiedemaailma hierarkisoidaan ja elitisoidaan. Yliopistolain myötä luotiin käsite sivistystyönantajat. Käsite on absurdi ja loukkaava. Sivistyksellä ei voi olla työnantajaa.

Valta yliopistoissa keskitettiin yliopiston hallituksille. Hallitukset miehitettiin mattialahuhdoilla, jyrihäkämiehillä, annebruniloilla ja ristomurroilla. Yliopistot identifioitiin sijoittajiksi, sitä varten ne pääomitettiin kansalta pakko-otetuin varoin.

Tällaista on siis valistuksen taisteluhuuto nyky-Suomessa – työnantajuutta, sijoittajuutta, pääomitusta, yliopistojen ja sivistyksen erottamista kansasta.

Tänään yliopistoissa onneksi leviää professorien kapinaliike yliopistolain kumoamiseksi.

Tieteessä tärkeintä on kysymisen sisältö, sanoi Bengt Holmström. Hyvän kysymyksen voi keksiä myös epäprofessionaali. Suomen tiedepolitiikassa kansalaisosallisuus torjutaan. Tieteen sisällä totuuden kriteeriksi riittää vertaisarviointi, mikä urauttaa ongelmien ymmärryksen ja tekee tieteestä sisäänlämpiävän (erityisesti taloustiede). Tiedeakatemiat ovat eristäytyviä ja pömpöösejä. Kansalle tiedettä vain ”viestitään”. Suomen Tieteenpäivien sävy on tietoa jakava.

 

Miksi sivilisaatiot romahtavat, miksi maat kaatuvat

Sivilisaatiot ovat kautta historian romahtaneet monimutkaisuuteen, sanovat Göte Nyman ja Timo Hämäläinen Kanava-lehdessä 7/2015. Myös nykymaailmaa on vaikea hahmottaa, sopivia tulkintakehyksiä ei ole, ollaan ymmällään ja hämillään.

Kaikki me ollaan ymmällään, sanoi Jaakko Kiander Tieteiden talolla 28.3.

Tiedon tuottamisen tavan on muututtava, sanovat Nyman ja Hämäläinen. Tarvitaan tiedollista hajontaa, kognitiivistä diversiteettiä. Analyysien oheen tarvitaan synteesejä, pelkkä palastelu ei toimi.

On suosittava yleistietäjiä, generalisteja ja ihmisten osallistamista. Hierarkioilla ei maailmaa eikä tiedettä johdeta. Tarvitaan epätavanomaisia kysymyksiä, ei vain epätavanomaista rahapolitiikkaa.

Tiedettä ja yliopistoja ei pidä koota suuriin yksilinjaisiin keskuksiin, sanovat Nyman ja Hämäläinen. On luotava monitieteisiä koostumuksia. On siis toimittava tasan päinvastoin kuin mihin elinkeinoelämä ja valtio yrittävät pakottaa vaatimuksillaan profiloinnista, strategioista ja opinalojen karsimisesta.

Tiedepolitiikka Suomessa on vähäymmärteistä ja kansanvastaista.


Tieteen tehtävä on kumota ”yhteinen tilannekuva”

Helsingin Tiedekulmassa keskusteltiin tieteen julkisuudesta ja luonteesta. Tieteen tulee nostaa moninaisia ja kummallisia näkökulmia. Tämä estää ihmisten manipuloinnin (Juha Sipilän ”yhteinen tilannekuva”).

Kriittisyys valtion strategista tutkimusta kohtaan kasvaa.

Älä ole uskollinen tieteesi sisäiselle ilmapiirille. Kysy toisinpäin. Luokittelu (kategorisointi) lokeroi, haasta se.

Yliopistoviestintä kalastelee ääniä, mielistelee rahoittajia. Helsinki Challenge -kilpailussa tavoiteltiin suosiota.

MIT-yliopiston professori Christine Ortiz sanoutui irti virastaan ja aikoo perustaa uudenlaisen yliopiston. Ei tutkintoja, ei luentosaleja, painottuu tutkimukseen ja projektioppimiseen. Opiskelijat tulevat ja menevät projektien mukana. (HS 3.4.2016)

Todellakin, miksi meillä on valtiomääritteiset tutkinnot, valtiomääritteiset oppialat ja yliopistot. Hirvittävä valtiobyrokratia makaa sivistyksen päällä (piilo-ohjaajana elinkeinoelämä). Pois koko byrokratia, pois valtiomääritteiset tutkinnot ja kaikki muu. Siis oikeat byrokratiatalkoot. Kansalaisyliopisto. Sivistyksen taisteluhuuto.

Tiede 2.0 ja Yliopisto 2.0, ehdottavat Nyman, Hämäläinen ja Ortiz.

Ihmisten osallisuudelle on kysyntää. Kun studia generalian aiheena Helsingissä oli islam ja Jaakko Hämeen-Anttilan tutkimus, ei kaksikaan isoa salia riittänyt.

Tieteessä tapahtuu -lehdessä 2/2016 Suvi Huttunen kertoilee kuinka maallikot tai kansalaiset voisivat osallistua tieteen tuotantoon ongelman määrittelystä alkaen.

Tieteen ei tule julistaa vaan kysyä, kehitellä, pohtia ja keskustella. Näkemykseni mukaan Amerikan tiedetapahtumassa oli tällaista henkeä.

Ehdotelmat tiedelähtöiseksi politiikan neuvonnaksi (Kari Raivio) nojaavat naiviin tietokäsitykseen.


‘Syväfilosofinen’ perustelu

Suomeksi on ilmestynyt Jukka Korpelan kirja Länsimaisen yhteiskunnan juurilla. Kirjaa läpäisee kysymys onko yhteiskunta mukaanottava vai ulossulkeva. Keskiajalla ajattelu läntisessä Euroopassa irtautui sulkeutuneista instituutioista (mm. paavius, kirkko) ja suuntautui kohti yksilöä, tapahtumaa, hetkeä, ajallisuutta. Lopulta päädyttiin nominalismiin, yksilön, yksittäisen ja kansalaisen ensisijaisuuteen.

Tänään ulossulkevia instituutioita ovat tiede, tiedepolitiikka, ammatillinen politiikka ja talous. Meitä kahlehtii harhainen realismi, emme elä nominalismissa.

Tieteen ohjailu Suomessa ei osallista kansalaisia. Tiede ei avaudu maailmalle vaan sulkeutuu kansallisen edun, kilpailukyvyn ja sen sellaisen nimiin. Tiedettä strategioidaan, hyödynnetään, rajataan ja suljetaan.

Tosin perustuslaki sanoo, että tieteen vapaus on turvattu. Mutta tämä ei koske tiedepoliitikkoja, näitä lehikoisia. He ovat perustuslain yläpuolella kuten paavius ja linnanherrat keskiajalla.


Kansalaisyhdistys

Amerikan tiedetapahtuman järjestää yhdistys, American Association for Advacement of Science, AAAS. Samoin on Britanniassa. Suomessa Tieteenpäivät järjestää tieteen ja tiedepolitiikan establishmenttia edustavat tahot, yliopistot ja valtuuskunnat.

Suomessa tiedepolitiikan henki on ylätasoinen.

Leyhytköön MIT-professorin henki (Ortiz) myös Suomeen.

Kaikkien osallistaminen tieteeseen. Global science engagement.

 

Lukemisto

Kari Enqvist: Valistuksen taisteluhuuto nousee. HS 12.1.1999.
Amerikan tiedetapahtuma 2016, luentoja.
Timo Hämäläinen – Göte Nyman: Tiede 2.0 haastaa perinteisen tutkimuksen. Kanava 7/2015.
Suvi Huttunen: Osallistava tutkimusote ja tiedeviestintä, miten ne yhdistyvät. Tieteessä tapahtuu 2/2016.
Voiko tieteen popularisointi olla populismia? Keskustelu Tiedekulmassa, maaliskuu 2016.
Scientists Should Talk to the Public, but Also to Listen.
Academics can change the world if they stop talking only to the peers.
Jukka Korpela: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla.
Tutkas-seminaari

Yliopistotyöntekijä Sanna Ryynänen puhui Joukkovoima-mielenosoituksessa Helsingin Senaatintorilla. Sanna nosti esikuvaksi Kansalliskirjaston johtaja Kai Ekholmin, joka kieltäytyi irtisanomasta kirjaston henkilökuntaa vastoin yliopiston päätöstä. Lisää ekholmeja, sanoi Sanna.

Juha Suorannan ja Sanna Ryynäsen kirja Taisteleva tutkimus moittii yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, joka ohjautuu muusta kuin tavallisten ihmisten ongelmista. Tutkimusta on tehtävä yhdessä ihmisten kanssa. Yliopiston tehtävä on uuden sukupolven nahan luonti ja kriittisen toiminnan esiin tuonti. Kohti kamppailevaa yhteiskuntatiedettä.

Helsingissä oli myös politiikan tutkimuksen päivät. Muutama tutkija kysyi miksi politiikan teoria on hiljaa ja askartelee antikvaaristen ongelmien tai itseensä viittaavien ismien parissa muuttuen kommentaattorien kommentaattorien kommentoinniksí. Miksi meillä on köykäistä johtamis- ja innovaatioretoriikkaa? Onko utopioilla sijaa?

Kirjassa Länsimaisen yhteiskunnan juurilla Jukka Korpela kuvaa kuinka yliopistot aikoinaan syntyivät valtakeskusten ulkopuolella ja vastavoimana niille. Tätä kysymisen ja tutkimisen vapautta saa länsimainen yhteiskunta kiittää voinnistaan.

Senaatintorin laidan valtakeskukset – valtioneuvosto, maan hallitus, Helsingin yliopisto – tekevät tänään kaikkensa masentaakseen yliopistoväen ja sitoakseen tutkimuksen omia valtakäytäntöjään palvelemaan.

Olkoon tottelemattomuus maailman suunta.

Lisää ekholmeja.

Mielenosoitusviikko

Taisteleva tutkimus

Politiikan tutkimuksen päivät / politiikan teorian ajankohtaisuudesta

Jukka Korpela: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla

YLEn toimittaja Pirjo Auvinen on kirjoittanut osuvan kuvauksen tämän hetken poliittisesta tilanteesta. Vastakkain ovat kokoomus ja Hakaniemen AY, Auvinen tiivistää.  Tässä linkki YLEn juttuun.

Menossa on kokoomuksen jälkilypsy-yritys (ns. Suomen malli ja paikallinen sopiminen). On erittäin hyvä, että pienituloinen ay-kenttäväki sanoo kokoomuksen ja hallituksen jälkilypsylle ja samantien koko sopimusehdotelmalle ei.

Kokoomusta vastassa tuskin on koko AY kuten Ylen Auvinen pelkistää. Enemmänkin kyseessä on pienituloisten kapinaliike joka puhkesi ay-liikkeen sisältä. Toivotan kapinaliikkeelle parhainta menestystä. Ehkäpä siitä kehittyy tsunami joka pyyhkäisee laudalta ison liudan nykyisiä superpalkkaisia ay-johtajia, nämä Lylyt, Selinit, Elorannat ja monen muun.

Mitä on ”paikallinen sopiminen”?

Kymmenkunta vuotta seurasin yhden sortin ”paikallista sopimista” julkishallinnossa, peräti eduskunnan virastossa (VTV).  MIkä oli tulos? Palkoista tuli salatiedettä, paljonko johtajat maksavat itselleen palkkoja, sitä ei kukaan tiennyt, ei myöskään toistensa palkkoja, vaikutelmaksi muodostui mielivalta ja sekamelska, palkkaerot räjähtivät, työpaikan sosiaalinen ilmapiiri hajosi, ”direktiovalta” elämöi ja julisti valtaansa joka asiassa (piittaamatta yt-laista), vaiensi muut, porukka vetäytyi piiloihinsa, yritti päästä pakoon kuka mihinkin, työn sisällöstä katosi mieli, työn ”tuloksista” tuli väkinäisiä ja keinotekoisia. Tätä on ”paikallinen sopiminen” tyyliin Suomen eduskunta. Vastaavan käytännön kokoomus ja Sipilän hallitus nyt yrittää pakkolevittää koko maahan. Vastarinta nouskoon.

– PAMin kenttäväki, onnittelen teitä, te hoksasitte asian, toivotan teille parhainta menestystä.

Mistä kumpuaa vaihtoehto?

Vaihtoehto ei kumpua virallisesta ay-liikkeestä, paitsi jos liikkeen sisälle kasvaa pienituloisten kapinavyöry joka pyyhkäisee osan johtajistosta ulos.

Vaihtoehto ei kumpua nykypuolueista, ei myöskään demareista. On kuvaavaa seurata , millä innolla ay-johtajat ja osa demareista puolustaa nykyistä sopimusehdotelmaa. Mistä on kysymys? Sopimus turvaa nykyisen ay-eliitin yhteiskunnallisen valta-asetelman säilymisen, jopa sen kasvattamisen kaikkine etuineen, superpalkat, eläkeyhtiöiden hallinto, VVO:n tuotot ay-liikkeelle, verovähennys ja moni muu asia. Sopimusuehdotelmaa puolustaessaan ay-liikkeen johtokerros puolustaa omia etujaan sekä palkkaerojen ja muiden yhteiskunnallisten erojen säilyttämistä.

Vaihtoehto ei lähde liikkeelle nykyisestä työmarkkinavallasta, ei kolmikannasta, ei Hakaniemestä, ei hallituksesta eikä nykypuolueista.

Syvempi vaihtoehto voi kummuta  ”roskaväen” ja ”älymystön” yhteistunnosta.  ”Roskaväellä” tarkoitan erittäin laveasti kaikkia huono-osaisia, pienituloisia, virallisten ”työmarkkinoiden” ulkopuolisia tai niihin löysästi sidoksissa olevia, itseyrittäjiä, reuna-alueita ja muuta tällaista.  Tietyllä tapaa kyse olisi paluusta Pariisin kevääseen 1968, jolloin puhuttiin työväen ja älymystön liitosta. Sellaista tarvitaan tänään.

Kiintoisa ja lupaava on lauantaiksi 12.3. organisoitu joukkomielenosoitus leikkauspolitiikkaa vastaan. Edellinen mielenosoitus elokuussa ei ollut vähäinen juttu, marssivaa porukkaa riitti tuntikaupalla.

”Kansanliike kertoo mielenosoituksen vastustavan hallituksen yhteiskunnan köyhimpiin kohdistamaa kurjistamis- ja leikkauspolitiikkaa sekä kannustamaan vaihtoehtojen etsimiseen.” Näin kertoo YLE (linkki).

Juuri tätä tarvitaan – kannustamista vaihtoehtojen etsimiseen. Tähän on panostettava. Näkemykseni on, että välttämätön osa tätä etsimistä on tieteellisperäinen (miksei myös taiteellisperäinen) analyysi ja mielikuvitus. Tähän viittasin sanalla ”älymystö”. Tämä puoli kumpuaa yliopistojen liepeiltä, yliopistoista ulospotkituista (Helsingin yliopiston 1000 irtisanottavaaä ja muut Laakkosen filosofit), kulttuuriväestä, bloggareista, maalareista ja kaikesta tällaisesta. Siellä muhii oppositio, ei eduskunnan kopperoissa.

* * *

Yksi esimerkki yhteiskuntasopimuspuheen salakielestä on ”veronkevennys”. Oleellinen kysymys on, mihin ”kevennys” suunnattaisiin. Siitä ei julkisuudessa puhuta halaistua sanaa. Varmaa on, että ns. neuvotteluissa suuntaamisesta on puhuttu ja varmaan on vallinnut piilevä yhteisymmärryskin. Tottakai kevennys suunnattaisiin ”työsektoriin”. Työsektoriin löysästi sidoksissa olevien on turha odottaa ”kevennyksiä”.  Nykyinen valtaestablishment ohjaa ”kevennykset” itselleen ja omilleen. Yhteiskunnan kahtiajako roskaväkeen ja mukatuottaviin kasvaa entisestään.

Sana ”yhteiskuntasopimus” on harhauttava ja valheellinen. Oikea sana on yhteiskunnan hajotussopimus.

Näkökulma: Viikonlopun jännitysottelu: Kokoomus – Hakaniemen AY. YLE  5.3.2016.

Joukkovoimaliike järjestämässä mielenosoitusta leikkauspolitiikkaa vastaan lauantaina. YLE 5.3.2016.

Juhani Kahelin: Juha Sipilän puheissa on sekavuuksia.

Juha Sipilä vakuutti TV:n ykkösaamussa 5.3., että yhteiskuntasopimuksella ei ole mitään tekemistä vallan ja vallankäytön kanssa. Tämä väite vei Sipilän puheilta kaiken uskottavuuden. Hetkeä myöhemmin Sipilä kertoi kuinka ns. yhteiskuntasopimukseen välttämättömiä osasia ovat  ’Suomen malli’ sekä paikallinen sopiminen.

Eivätkö ’Suomen malli’ ja paikallinen sopiminen ole valtakysymyksiä? Tämän tiiviimmin vallankäytöllisiä kysymyksiä ei maailmasta löydy. Jos Sipilä muuta väittää, niin hänen yhteiskuntatieteellinen ajattelunsa on äärettömän naivia.

’Suomen malli’ tarkoittaa että suomalaista yhteiskuntaa ohjataan vientiyritysten määrittelemistä näkökulmista käsin.  Vallankäytöllisesti yhtä relevantteja lähtökohtia olisi tarjolla pilvin pimein, esimerkiksi sivistyksellinen uudistuminen tai työkäytäntöjen silppuuntuminen.  Se että valitaan vain yksi näkökulma (’Suomen malli’), se nostetaan ylitse muiden ja nuo muut vaietaan kuoliaiksi, on mitä rajuinta yhteiskunnallista vallankäyttöä. Tähän vallankäyttöön syyllistyy Juha Sipilä, Alexander Stubb ja koko nykyhallitus puolueineen, samoin demarit.

Paikallinen sopiminen  (yhdessä ’Suomen mallin’ kanssa) tarkoittaa että  julkisen vallan ylösnostamat vientiyritykset maksavat hyviä palkkoja ja bonuksia, elelevät kaikin puolin leveästi ja muu yhteiskunta jätetään oman onnensa nojaan, kuihtumaan.  Suomeen jää lopulta jäljelle viennin ja hyväpalkkaisen työn ympärille rakentuva kapeahko sektori muun yhteiskunnan kuivettuessa pois kuten maaseudulle ja reunasuomelle on jo tapahtunut. Osa väestöstä pakenee ulkomaille, kuka minnekin.  Eikö tämä ole vallankäyttöä, Juha Sipilä ja Alexander Stubb?

TV:n toimittaja tivasi Sipilältä vähintään 10 kertaa mitä hallitus aikoo tehdä tai tekemättä jättää. Selvyyttä ei Sipilän vastauksista tullut. Paitsi lopulta se että yhteiskuntasopimuksen välttämättömiä liitännäisiä ovat ’Suomen malli’ ja paikallinen sopiminen.  Nämä kuulostavat kokoomuksen vaatimuksilta.

Epäuskottavasti lupaillut veronalennukset (nekin suunnattaisiin ns. työsektorille) tai leikkausten perumiset ovat osa sopimuspakettia. Kuka tekisi sopimuksen jonka sisältö on arvailujen varassa? En ainakaan minä. PAM:n väki ja muut, pitäkää päänne, älkää menkö halpaan.

Olennaisin havainto tässä kaikessa on se kuinka äärettömän heppoisin yhteiskuntatieteellisin perustein ja taidoin tätä maata yritetään johtaa. Nykypolitiikasta ja johtamisesta puuttuu alkeellisinkin yhteiskuntatieteellinen analyysi ja ymmärrys.

Suomea ei pidä ikinä jättää tällaisten insinöörien varaan. On aika nostaa Suomen johtoon ne viisauden rakastajat (filosofit), jotka autokauppias Laakkonen ajoi ulos yliopistoista

* * *

Vallankäytöllisesti kiintoisa yksityiskohta se, että lomarahoja leikattaisiin vain julkiselta sektorilta, ei muilta. Mieleen nousee perustuslain yhdenvertaisuuspykälä. Ihmettelen JHL.n myönteistä kantaa. Luottamukseni JHL:ää kohtaan ei enää koskaan palaa. Itse asiassa tässäkin on kyse vientiteollisuuden ulkopuolisen yhteiskunnan alasajosta, siis mitä kovimmasta vallankäytöstä. ”Tällä ei ole mitään tekemistä vallan kanssa”, väittää Juhan Sipilä.

Viisauden talo, kirjan etukansi.

Viisauden talo, kirjan etukansi.

Ehdotan Jonathan Lyonsin kirjaa Viisauden talo lahjaksi Sipilälle, Stubbille ja muille. Kirja avaa näkymiä nykypolitiikan ja maailman tunkkaisuuteen.

Lyonsin kirja kertoo arabialais-islamilaisen kulttuurin kukoistuksesta keskiajalla. Noihin aikoihin Eurooppa oli takapajuinen reuna-alue. Tiedollinen, älyllinen, sosiaalinen ja poliittinen kehitys Euroopassa oli sammunut – tämä kuulostaa miltei nykyajalta.

Arabikulttuuri oli avautuvaa, uteliasta, etsivää, kehittelevää, kokeilevaa. Se avautui maantieteellisesti itään (Kiina, Intia, Persia), länteen (antiikin Kreikka) ja etelään (mm. Egypti). Euroopasta ja pohjoisen suunnasta saatavaa ei ollut.

Arabikulttuuri oli avaramielinen uskonnon ja tietämisen suhteen. Se avautui myös sosiaalisesti. Julkisiin tehtäviin pääsi älyllisten näyttöjen perusteella eli esiintyi sosiaalista nousua. Myös poliittisesti arabikulttuuri avautui; kilpailtiin kirjallisuuden, kirjastojen, tieteen ja taiteen suosimisella. – Vertaa tätä aikamme Suomeen: tutkijoita ja tiedettä pilkataan, poliitikot rmäärittävät tieteen kysymykset, filosofia, kirjallisuus, humanismi ja tiedeväki ajetaan ulos yliopistoista ja maasta. Olemme palanneet Euroopan pimeään keskiaikaan.

Mistä kumpusi arabikulttuurin älyllinen nousu miltei vuosituhannen ajaksi? Miksi kulttuurit ylipäänsä kukoistavat tai taantuvat? Näitä kysymyksiä on pohdittu useissa kirjoissa, muun muassa näissä:

  • Viisauden talo (Jonathan Lyons)
  • Verkottunut ihmiskunta (McNeill)
  • Tykit, taudit ja teräs (Jared Diamond)
  • Miksi maat kaatuvat / Why Nations fail  (Acemoglu ja Daron)
  • Niall Fergusonin teokset

McNeill ja Diamond korostavat luonnonoloja. Lähi-Itää on kutsuttu hedelmälliseksi puolikuuksi. Vanhat mantereet kasvi- ja eläinlajeineen leikkaavat vaaka- ja pystysuunnassa, mikä mahdollistaa vuorovaikutuksen kaikkiin ilmansuuntiin toisin kuin Amerikan mantereella joka on pystysuora ruikula ja keskeltä poikki. Välimeren pohjukoissa ihmisten ajatukset, keksinnöt ja ideat pääsivät kohtaamaan ja ruokkimaan toisiaan. Parhaimmillaan tästä kumpusi avaramielinen vuorovaikutus, uteliaisuus, kohtaaminen, liikkuvuus, leikkisyys ja kokeilevuus.

Jonathan Lyonsin kuvaus arabikulttuurista on runsas ja monipuolinen. Tiivistäisin sen seuraavasti:

  • maantieteellinen liikkuvuus
  • älyllinen liikkuvuus (uteliaisuus, avaramielisyys, kokeilevuus)
  • sosiaalinen liikkuvuus
  • poliittinen liikkuvuus (heimohierarkiat murenivat)

Mikään kulttuuri ei kehity eristyneenä, tyhjiössä. Kulttuurit syntyvät toistensa vaikutteista ja avoimuudesta. Antiikin Kreikka sai vaikutteensa idästä. Arabikulttuuri imi vaikutteita takaisin, käänsi antiikin Kreikan kaikki kirjat arabiaksi. Espanjan kautta arabien tuotos alkoi tihkua Eurooppaan (käännösliike ja tienraivaajat mm. Abelard). Miten on tänään? Islam nähdään pelkkänä pahuutena, rajat ja portit suljetaan, vuorovaikutus on päättynyt. Nykymaailma on tunkkaisista tunkkaisin.

 

Näin Jonathan Lyons kuvailee arabikulttuuria:

Tietoa ja oppineisuutta arvostettiin. Hallitsijat kilpailivat tieteilijöiden kutsumisella, kirjastojen suuruudella, taiteen suosimisella. Uskonnon ja tieteen vuoropuhelua suosittiin, oppineet ajateltiin profeettojen perillisiksi. Tieteellinen kirjasivistys oli jopa uskonnollinen velvoite päinvastoin kuin Euroopassa, jossa oppineisuus oli halveksittua ja kiellettyä (mm. kirkkoisä Augustinus).

Arabikulttuurin levittäytyminen kolmen maanosan alueelle loi tilaisuuden löytää ja omaksua perimätietoa ja kulttuureita jotka muuten olisivat jääneet eristetyiksi. Sivistysten välille palautui yhteydet, tietämykset sulautuivat. Arabikeskukset olivat ajatusten, uudistusten, oppimisen ja kulttuurivaihdon maailmanlaajuinen markkinapaikka. Oppineet vaihtoivat ajatuksia ja oppeja keskenään. Etsikää tietoa vaikka Kiinasta. Merkittävä käännekohta oli intialaisten oppineiden kutsuminen. Kehittyi älyllinen liike, jossa oppiminen ja tieteenteko nähtiin dynaamisena prosessina, yksi askel oli materiaalia seuraavalle. Arabit käänsivät kaikki kreikkalaiset tieteelliset ja filosofiset teokset. Tätä jatkui satojen vuosien ajan keskeytymättä. Tiedollinen kokonaisuus käsitti fyysiset tieteenalat ja metafysiikan. Antiikin lähteitä käytettiin lähtökohtina, ei omaksuttavina päämäärinä, niitä kommentoitiin ja muokattiin.

Lyonsin mukaan hallinnon virkoihin pääsi älyllisten saavutusten perusteella. Tämä ja kaupunkien synty murensi vanhan hierarkiajärjestelmän. Vallitsi sosiaalinen liikkuvuus ja älyllisten mahdollisuuksien tasa-arvo – vertaapa tätä taas meillä tänään.

Valtaeliitti tuki kirjailijoita ja perusti kirjastoja. Bagdadin Viisauden talo oli tieteellinen ja älyllinen keskus sekä suuri kirjasto. Tietoa välitettiin eikä pantattu. Moskeijoissa luennoitiin ja keskusteltiin. Syntyi uudenlainen kaupunkikulttuuri. Bagdad suunniteltiin Eukleideen geometristen oppien mukaan – vertaa Helsingin nykyinen kaupunkisuunnittelu.

Arabikulttuurin keksimää tai muualta välittämää olivat muun muassa: Maapallon ympäryksen mittaaminen aavikolla auringon varjon ja kulman avulla (Erastotheneen kokeen toisto), tulos oli erinomainen. Numerot ja kymmenjärjestelmä, maailma äärettömästä äärettömään voitiin ilmaista kymmenellä merkillä. Irrationaali luku, trigonometriset funktiot. Arvoitukseksi jäi paralleeli. Nolla ja paikkamerkinnän rooli laskennassa.  Kehiteltiin algebra, numerolaskenta (mikä tuottavuusloikka). Paikan, tilan, sijainnin, suunnan ja navigoinnin kekseliäisyys. Ympyräkaupungin idea Eukleideen pohjalta.

Onko nykyisellä ”länneksi” kutsulla maailmalla oikeus ylenkatsoa arabikulttuuria ja islamia, ainakaan historian valossa?

Missä on Viisauden talo tänään? Ei ainakaan Suomessa, ei eduskunta, ei hallitus, ei Akatemian strateginen tutkimusneuvosto. Entä yliopistot, aalto ja hooyy? Tai internet? Piilaakso? Cern, niin miksei, viisauden suuntaan.

Missä on uteliaisuus, avaramielisyys, vuorovaikutus? Tähänkö on tultu valistuksen ja modernin tiellä? Mihin ihmisen äly ja kulttuuri kadonnut? Täällä huudetaan: rajat kiinni, ulos maasta, veri verestä. Suomi on maailman takapajula, eikä vain Suomi.

Miksi maat kaatuvat -kirjan perussanoma on, että valtiot menestyvät tai kaatuvat sen mukaan miten sisäänottavia (inklusiivisia) tai ulossulkevia (eksklusiviisia) niiden instituutiot ovat.  Kummanlainen on nykysuomi ja nykymaailma? Kaikkea elitisoidaan, taloutta, politiikkaa, tiedettä, yliopistoja, kaikkea rakennetaan suljettujen professioiden ja mukahuippujen varaan. Hiljainen kansa pakenee nurkkiin, alkoholiin tai uskonliikkeisiin kuten keskiajalla Euroopassa. Meillä on väärä hallitus ja väärä politiikka. Stubbille ja Sipilälle pitää antaa luettavaksi Lyonsin kirja tai kirja Miksi maat kaatuvat.

Sivistystä kaiken maailman johtajille.

Lyonsin kirja antaa ymmärtää, miksi Eurooppa pysyi tuhannen vuoden ajan takapajuisena sekä miten ja mistä käynnistyi vähittäinen nousu. Eurooppaa jumitti moni asia, aluksi Rooman luhistuminen, sitten katolinen kirkko, älyllinen pysähtyneisyys juuri kirkon takia, feodaalinen jäykkyys ja sosiaalisen liikkuvuuden puute. Eurooppa oli hierarkioiden varaan rakentunut eliittien kehto.

Katolinen kirkko loi jyrkän kahtiajaon omien oppiensa ja kansanelämän välille, kansa pakeni lahkoliikkeisiin tai kuoli ruttoon. Opillinen kahtiajako ja kirkon vallankäyttö jähmetti älyllisen kehityksen Euroopassa vuosituhanneksi, ties pariksi. Kumman anti, islamin vai kristinuskon on historian valossa ihmiskunnalle ollut suurempi? Ristiretket olivat paavien veristä valtapolitiikkaa, ei mitään muuta. Kirkko ei kyennyt parempaan kuin kohdistamaan harhautuneen laumansa ja sen väkivallan idän vääräuskoisiin, sanoo Lyons. – Millä oikeudella te siis tuomitsette islamin ja suitsutatte kristinuskoa?

Mistä ja miten valtahierarkian murtumat alkoivat? Aluksi yksittäisten älykköjen toimesta. Abelardia Lyons erityisesti kehuu. Abelard sanoutui irti Euroopan älyllisestä umpiosta, meni tutkimaan arabien tiedettä paikan päälle ja välitti sitä Euroopalle. Kirjallisuuden käännösliikkeet olivat olennaisen tärkeitä; ensin arabit käänsivät kreikasta arabiaksi, sitten Euroopan älyköt arabiasta latinaksi tai kansankielille. Euroopan kulttuurinen nousu käynnistyi yhteiskunnan reunoilta, syntyi kiltoja, yliopistoja (kirkon katedraalikoulut jäivät toiseksi), feodaaliorjia pakeni kaupunkeihin, kaupalle avautui väyliä itään. Kirkon kiellot, pullat ja pannat, ulosajot yliopistoista tai poltot eivät enää tehonneet.

Nykykielellä sanoen  ”dosentit” pohjustivat Euroopan nousun.

Päätelmiä ja opetuksia nykypolitiikalle:

  • Kaiken perusta on maailman eri kulttuurien vuorovaikutus, keskinäinen hyväksyvyys, liikkuvuus, sisäänpäästävyys.
  • Kaikkien ihmisten älylliselle uteliaisuudelle ja toiminnalle on avattava portit.
  • Hierarkiat työelämästä, yritysmaailmasta ja muualta yhteiskunnasta on purettava.
  • Tiedepolitiikan ”huippuajattelu” on poistettava.
  • Valtioiden, elinkeinoelämän ja valtaapitävien tiedeohjaus on purettava.
  • Sosiaalinen liikkuvuus on avattava. Instituutiot muutettava sisäänpäästäviksi, väylät auki.
  • Politiikan monopolien ja professioiden ( = edustuksellisuuden) tilalle avautuvuutta, osallisuutta, digitalisaatiota, nettiä.

Viisauden talo

Into-kustannus, kirjan esite

« Edellinen sivuSeuraava sivu »