Ihmiseen ei luoteta

Hallitusohjelma ei ole kansalaislähtöinen. Se rakentaa maailmaa ylhäältä alas. Hallitus uskoo järjestelmiin. Ylinnä on kansallinen innovaatiojärjestelmä kuin jumalat antiikissa.

Rivien välistä kuultaa ylenkatsova asenne ihmistä kohtaan. Ihmiseen ei luoteta, meitä pitää kannustaa ja ohjata. Ohjelmaa voisi sanoa ilottomaksi temppukannustamisen ohjelmaksi.

Hallitus julistaa kansallista eheyttä ja yhteisymmärryksen Suomea. Uhkansa hallitus nähnee ay-liikkeen suunnalla. Mutta jo ohjelmassaan hallitus jaottelee ihmisiä, rakentaa arvojärjestyksiä. Toisella puolella ovat innovaattorit, joiden johtoon hallitus asettaa itsensä. Toisella puolella olemme me “kannustettavat”, suorittajat vailla tahtoa ja luovuutta.

Järjestelmäkeskeisyys

Hallituksen innovaatiosanastoa:

innovaatiojärjestelmä, huippuosaamisstrategia, innovaatiostrategia, Suomen huippuosaamiskeskus SHOK, osaamisklusterit, osaamiskeskukset, huippuyliopisto, rakennerahastojärjestelmä, tulosohjausjärjestelmä, vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointijärjestelmä, kansallinen metsäohjelma, viestintäpoliittinen ohjelma, sektoritutkimuksen ohjausjärjestelmä, valtion tuottavuusohjelma, Paras-hanke, työeläkeyhtiöt, eläkerahastot, valtion ylijäämä.

Järjestelmilleen hallitus alistaisi tieteen, yliopistot, kulttuurin, koulutuksen, viestinnän, metsät, muodonannon (kauneuden), sosiaaliturvan. Ja tietenkin työvoiman eli sen mitä aiemmin ihmisiksi kutsuttiin. Hallitus (valtio) kokee ikäänkuin omistavansa tämän maan, sen ihmiset, laitokset, luonnon, sen hengen.
Hallitus julistaa:

maailman paras toimintaympäristö yrittäjyydelle ja innovaatiotoiminnalle, maailman kärkeen ulottuvia osaamiskeskittymiä, vahvistaa talouden innovaatiokapasiteettia, ennusteita vahvempi talouskasvu, vahva yrittäjyys, uudistetaan innovaatiojärjestelmää, lisätään merkittävästi sen voimavaroja.

Hallituksen välineitä:

osaamispanostukset valikoituihin kohteisiin, riskisijoitukset työeläkeyhtiöiden kanssa, huippuosaamisstrategia ja huippuosaamisen keskittymiä yrityssektorin kanssa.

Kenen Suomi?

Hallitusohjelma ei tunnista elämäntapojen, onnellisuuden, uupumuksen, työuupumuksen kysymyksiä. Hallitusta ei kiinnosta ihminen itsessään. Se puhuu Suomesta:

Suomen menestyminen. Suomi ottaa osansa. Suomesta on luotava. Yhteiskuntaa on rakennettava. Talouden innovaatiokyky ja kapasiteetti. Järjestelmien vakaus, kestävyys. Vakausohjelma.

Kenen Suomesta he puhuvat? Johtavien poliitikkojen näköala on rajautunut. Yrittäjä- ja liikemiesluokka on vuosikymmenien saatossa saanut haltuunsa tämän maan resurssit, kokee ne omakseen ja pyörittää niillä taloudeksi kutsuttua toiminnanpiiriä. Tämä luokka kokee olevansa Suomi. Heidän Suomensa on se todellisuus, johon meidän kaikkien pitäisi hallituksen ohjastamana kannustautua.

Estetiikkaa liiketoiminnasta

Teknologisten innovaatioiden lisäksi hallitus korostaa liiketoiminta-, muotoilu- ja organisaatioinnovaatioita. Lähtökohtana on yritysten liiketoiminnasta syntyvä kysyntä.

Jopa elämisen ja ympäristön muodonanto (kauneus, estetiikka) asetetaan yritysten liiketoiminnasta käsin määrittyväksi. Eikö muodonanto elämälle, ympäristöt, asuinympäristöt, maisemat, työt ja organisaatiot juuri ole ihmisen elämä, oikeus, sisältö ja olemus. Nyt hallitus alistaisi kaiken tämän yritysten liiketoimintakysynnästä määrittyväksi. Eikö tällainen ole luonnollisten oikeuksien vastaista ja loukkaavaa? Tällaiseenko ideologiaan pitää alistua?

Työuupumus ei enää kiinnosta

Vaalihuuman nostatuksessa Katainen ja Niinistö puhuivat työuupumuksesta kansallisena epidemiana. Näillä puheilla haalittiin iso kasa väsyneitä ääniä. Masennus on yleisin kansantauti. Mielenterveys on työkyvyttömyyden yleisin syy. Vaalien jälkeen epidemiapuheet ovat kadonneet. Hallitusohjelmassa hoetaan yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Juuri nämä järjestöt ovat tupo-sopimuksillaan luoneet sen työelämän sääntöineen, mistä ihmiset nyt uupuneina etsivät pakotietä ulos. Eikö työelämä ole ihmisiä ja yhteiskuntaa yleensä koskettava asia? Millä oikeudella sen kehittäminen rajataan työmarkkinajärjestöille? Millä oikeudella ihminen, työelämässä olevat ja muu kansa jää sivustakatsojiksi omassa asiassaan? Uupumuksen, masennuksen, työelämän, työnilon ja työjärjestelyn kysymyksiä on alettava pohtia tyystin eri foorumeilla kuin tupossa ja työmarkkinajärjestöissä.

Katainen oli siis oikeassa sanoessaan työuupumusta kansalliseksi epidemiaksi. Niinpä onkin vastuuttomuutta pakottaa aina vaan lisää ihmisiä epidemian piiriin eli nykyiseen työelämään. Ihmisille täytyy luoda edellytykset vapautua nykyisestä työelämästä, päästä rakentamaan erilaisia elämisentapoja, organisaatioita ja ympäristöjä. Työllisyysasteen mekaaninen nostamistavoite on näköalattomuutta, ajattelukyvyttömyyttä ja vastuuttomuutta. Kertoipa Soininvaarakin TV:n Punaisessa langassa, että Lontoon City-ihmiset sanovat “tämä ei ole meidän elämäämme, nyt riitti”, lähtevät pörssisaleistaan merille tai puutarhaa hoitamaan.

Hallitus omistaa tieteen ja tutkimuksen

Hallitus alistaa tieteen ja yliopistot välineeksi itselleen ja elinkeinoelämälle. Hallitus pitää itsestäänselvyytenä, että valtio tulosohjaa yliopistoja. Verotuella hallitus usuttaa elinkeinoelämää lahjoituksiin, tutkimusta ohjaamaan.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tulosohjausjärjestelmässä painotetaan opetuksen ja tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Valtion tuottavuusohjelmaa tarkistetaan siten, ettei se heikennä yliopistokoulutuksen laatua sekä tieteen ja tutkimuksen vaikuttavuutta.

 

Tulos, laatu, vaikuttavuus – näiden käsitteiden sisällön määrittelisi valtio ja hallitus. Näillä käsitteillä voidaan tarkoittaa mitä ikinä halutaan. Esimerkiksi sitä että yhteiskuntakriittinen analyysi ansaitsee tuottavuusohjelman nimissä karsiutua yliopistoista pois, koska se ei ole yhteiskunnan (elinkeinoelämän) kannalta positiivisesti vaikuttavaa. Eikö historia ole pullollaan varoittavia esimerkkejä, miten käy, kun vallanpitäjät (kirkko, paavi, valtakunnankansleri, keskuskomitea) alkavat sanella tiedettä, tutkimusta ja kulttuuria. Suomessa hallitus, valtion ja elinkeinoelämän johto ylvästelee sillä kuinka se tulosohjaa ja hyödyntää tiedettä.

Tiedemaailmassa on vuosien ajan käyty laajaa keskustelua tulosohjauksen ja uuden palkkausjärjestelmän turmiollisuudesta tieteen merkitykselle ihmisten elämässä. Kaikki tämä keskustelu ja kritiikki mitätöidään hallitusohjelmassa kertaheitolla. Tämä on yhteiskunnallisen keskustelun aliarviointia, väheksyntää, ylimielisyyttä, totalitarismia.

Valtion sektoritutkimuksen ohjausjärjestelmä uudistetaan nopealla aikataululla valtioneuvoston määrittämiin aihepiireihin perustuvaksi. Tarvittavat tutkimuslaitoskentän rakenneuudistuksia koskevat päätökset tehdään vuoden 2008 loppuun mennessä.

Hallitus ottaa tässäkin kaikkitietävän keskuskomitean roolin. Tutkimusaiheita, ongelmia, havaintoja, menetelmiä koskeva ymmärrys ja viisaus keskittyisi hallitukseen ja rajautuisi pois muilta, tutkijayhteisöltä ja kansalaisilta. Valtion sektoritutkimus käsittää mm. sosiaali-, kansanterveys-, ympäristö-, maatalous-, metsä-, vesi- ja elintarviketutkimusta. Näissä tehtävissä ja näillä aloilla työskentelevä tutkijajoukko on itsessään ideoiden, näkökulmien, havaintojen, innovaatioiden poreileva kenttä. Tämä poreilevuus, kehittelevyys, luovuus, kriittisyys näivettyy, kun aihepiirit annetaan ja rajataan ylhäältä, hallituksesta. Työ muuttuu tilaustutkimukseksi, etukäteen rajatuiksi selvityksiksi. Valtioneuvoston tavoittelema innovatiivisuus kääntyy itseään vastaan. Se näivettää ajattelua, havainnointia, keskustelua, yllätyksellisyyttä, luovuutta. Hallituksen pyrkimys kuvastaa kaikkitietävyyden ja ylimielisyyden asennetta.

 

Hallitus jatkaa toimia yrittäjyyskasvatuksen monipuolistamiseksi ja laajentamiseksi peruskoulussa ja lukiossa. Hallitus lisää mahdollisuuksia yrittäjyystietouden ja yrittäjyysvalmiuksien opiskelulle ammatillisessa koulutuksessa ja eri tieteenalojen korkeakoulutuksessa.

Hallitus alistaisi jopa tieteenalat yrittäjyystietouden oppimiselle. Televisiossa oli taannoin tosiharvinainen ohjelma, jossa kanadalaistutkijat pohtivat analyyttisesti, avoimesti, kriittisesti, mitä on yrittäjyys, mitä on osakeyhtiö jne. Tieteessä yrittäjyyttä ja yrittäjyystietoutta pitääkin lähestyä sen luonnetta ja mielekkyyttä kysyen, ei omaksuttavana asiana sellaisenaan. Tämä maa tarvitsee yrittäjyyden kritiikkiä, ei yrittäjyyttä. Tämä maa tarvitsee erilaisten elämän- ja toiminnantapojen vertailua, pohdintaa, kokeilua.

Kulttuuri ja luovuus – maanpakolaisia

Kulttuuripolitiikalla tuetaan taloudellista kasvua. Luovaa taloutta vahvistetaan ja kansantaloudellista merkitystä lisätään edistämällä kulttuurivientiä ja -yrittäjyyttä.

Mitähän sanoisi Erathosthenes, Ovidius, Dante, Erasmus, Agricola, Pico (Ihmisen arvokkuudesta) ja monet muut? Kulttuurin pohtijalle ja taiteeksi muokkaajalle annetaan käsitekehikko ja kehys ulkoa, niitä on teidän edistäminen. Kulttuuriviennin sijasta luova ihminen joutuu maanpakoon kuten kävi Ovidiukselle, Dantelle ja Picolle.

Hallinnon sisäinen pahoinvointi

Julkishallinnnon henkilöstöön hallitus suhtautuu käskettävänä, saneltavana, persoonattomana, epäinhimillisenä massana. Ikään kuin heillä ei olisi mitään älyllistä kapasiteettia, he ovat mekaanisia tahdottomia koneenpyörittäjiä, narreja. Tupo-koneiston ja ministeriöiden pakottamat johtamismenettelyt (uusi palkkausjärjestelmä, tulosjohtaminen ja muut) ovat levittäneet pahoinvointia, ilmapiirin tuhoutumista, sairastelua, masentumista, vetäytymistä, pakenemista, ties mitä. Miten hallitus tähän vastaa: “julkisen hallinnon tuottavuuden parantamiseksi kiinnitetään erityistä huomiota johtamis- ja esimiesosaamiseen”. Eli samoja lääkkeitä mitkä ovat olleet taudin syy. Ylimielistä. Soininvaara saa seuraa. Mikä ei tarkoita toimettomuutta.

Nettikulttuurista vaietaan

Liikenne- ja viestintä: Hallituksen tavoitteena on maan kilpailukyvyn edistäminen. Infrastruktuuria kehitetään kaupallisin ehdoin.

Ei mainintaakaan kansalaisjournalismista, kansalaisten keskinäisviestinnästä, open source –toiminnoista. Britanniassa konservatiivipoliitikko George Osborne näkee nettikulttuurissa uuden aikakauden avauksen. Suomessa valtio on kietoutunut muutamaan yhtiöön ja niitä hyödyttäviin innovaatioihin. Innovaatiopolitiikan nimissä valtio (Tekes) syytää rahaa viestintäyhtiöiden nettihankkeisiin. Valtion tuki syö elintilan kansalaisjournalismilta, estää sen kehittymistä. Eikö tämä ole kilpailun rajoittamista katsottuna kansalaistoiminnan kannalta? Valtion tukipolitiikkaa vastaan on tehtävä kantelu.

Hallituksen ontologia:

Ontologia: oppi siitä mitä on, mitä me olemme, ihmiskäsitys, yhteiskuntakäsitys.

Hallitus edustaa subjektia jossain toisaalla, ulkopuolella pyörivää koneistoa. Hallitus puhuu saatavuuksista, tarjonnasta koneistolle: työvoima, koulutus, innovaatiot, energia, liikenne, metsä, puu jne.

Me olemme saatava.

Lähimpien vuosien suurin uhka vahvalle talouskasvulle on työvoiman riittämätön saatavuus. Itse kukin tarjoutukoon saataville osaamisensa ja kykyjensä mukaan.

Entä vastattavat? Tili-ihmisen logiikalla hallitus pitäisi kai lukea vastattaviin. Asettaa vastaamaan ylenkatseesta sen suhteen, ettemme kykene ymmärtämään ja luomaan maailmaa itse.

Olemme käytettävä.

Suomen tuleva menestys edellyttää, että kaikki voimavarat saadaan nykyistä paremmin käyttöön.

Meitä kohdennetaan.

On parannettava kohtaantoa. Työvoima täytyy kohdentaa tehokkaasti. Aikaisemmin työelämään, myöhemmin eläkkeelle, työperäistä maahanmuuttoa. Suurin uhka talouskasvulle on työvoiman riittämätön saatavuus. Täytyy vahvistaa työvoiman tarjontaa. Työnteon kannattavuutta lisätään keventämällä työn verotusta ja uudistamalla sosiaaliturvaa. Työllisyyden tuntuva koheneminen, tuottavuuden kasvun nopeutuminen.

Mitä tarkoittaa kohdentaminen? Jotakin kohti? Mitä kohti? Miksi meitä kohdennetaan? Emmekö osaa valita suuntaamme itse? Onhan meillä silmät! Vai olemmeko sokaistuneet? Portugalilainen Nobel-kirjailija Saramago pani jo aiemmin merkille kansan sokaistumisen. Pikemminkin meitä voisi kohentaa. Tai antaa meidän kohentaa itse itseämme. Pitäähän nuotiotakin välillä kohentaa. Mutta voiko liekkiä kohdentaa? Universumin rakenne määrää liekin suunnan, ei maan hallitus. Vallantäyteyttä, ylimieltä.

Vastuu itsestä.

Tarvitsemme uutta yhteisöllisyyttä. Hallitus haluaa selkiyttää oman vastuun, yhteisen vastuun ja yhteiskunnan vastuun välistä suhdetta.

Millaisilla resursseilla ja millaisessa toimintaympäristössä ihminen voi ottaa vastuuta itsestään? Hallituksen vastaus on sosiaaliturvauudistus:

Tavoitteena on työn kannustavuuden parantaminen.. Työnteon kannattavuutta lisätään keventämällä työn verotusta ja uudistamalla sosiaaliturva.. Työ on paras keino syrjäytymisen ehkäisemisessä ja köyhyyden torjumisessa.

Kuulostaa viattomalta, itsestäänselvältä. Kuitenkin tässä asetelmassa kansakunnan enemmistö (työvoima) asetetaan työtorpparin asemaan. Talouselämä, yritykset, työnantajat, isännät on annettuna olemassa. Ihminen tarjoutuu heille, anelee. Ongelmaksi määritellään työvoiman saatavuus talouselämälle. Jotta ihminen voisi oikeasti ottaa vastuuta itsestään, politiikan tehtäväksi tulisi määritellä resurssien saatavuus ihmiselle, resurssien käytettävyys, omaehtoinen luovuus, erilaisten elämänympäristöjen ja elämäntapojen kehittely. Sosiaaliturvauudistus saa tyystin eri sisällön.

Totalitarismi:

Mitään kuntaa ei jätetä ulkopuolelle. Kuntien avustukset kytketään kunnan rakenteiden ja palvelutuotannon uudistamisprosesseihin. Kaikki voimavarat saadaan käyttöön. Ketään ei jätetä yksin. Kehityspoliittinen johdonmukaisuus. Kohtaanto. Kehys. Vakausohjelma. Voimavarojen yhteen kokoaminen. Yhdyskuntarakenteen eheys. Nivelvaiheet ja integrointi. Tuloksellisuusrahoitus. Yhteiskunnan kokonaisetu. Keskittymät. Työmarkkinaosapuolten kanssa. Yhteiskunnan rakentaminen. Kansallinen menestys. Johtamis- ja esimiesosaaminen. Räätälöinti yritysten tarpeisiin. Ohjausryhmät.

Olio, todellisuus, vapaus:
Hallitusohjelman perussanoma ihmiselle: yhteiskunta on olio. Ainoa ja oikea todellisuus on tämä olio (Niiniluoto kai sanoisi: totuudenkaltainen). Todellisuus en ole minä etkä ole sinä. Todellisuuteen kuuluvat (toki) olion virittäjät: hallitus, hallitusohjelma, elinkeinoelämä, tietämisen määrittäjät eli ekonomistit, työmarkkinajärjestöt, virkamiehet. Muut ihmiset ovat tahdottomia suorittajia. Heillä ei ole oikeutta eikä mahdollisuutta etsiä saati määrittää erilaista todellisuutta, elää ja olla sinänsä.

Filosofit, silloin kun heitä vielä oli, kutsuivat tieteelliseksi realismiksi oppia, jonka mukaan todellisuutta ovat yläkäsitteet, laitokset, järjestelmät, instituutiot, elinkeinoelämä, työelämä jne. Hallitusohjelma on järjestelmien, instituutioiden, yläkäsitteiden ilotulitusta, mutta ihmiselle iloton. Herätköön nominalismin ja realismin kiista henkiin, tänään se on ajankohtaisempi kuin koskaan.

Jos luotettaisiin suoraan ihmisiin:
Kuten sanottu, hallitusohjelma rakentaa yhteiskuntaa ylhäältä alas, ei luota ihmiseen. Hallitus uskoo järjestelmiin. Hallituksen mukaan me emme ole itsessämme luovia, keksiviä, innovoivia. Meidät ohjataan elinkeinoelämälähtöiseen innovaatioputkeen. Suomessa on temppukannustamisen hallitus.

Tarvitaan vaihtoehtoinen hallitusohjelma. Kansalaislähtöinen.

Syntyykö vaihtoehto-ohjelma eduskunnasta?

En usko. Tämänhetkinen politiikka rakentuu 1) viettelylle, 2) turhauttamiselle, 3) hukuttamiselle ja 4) näivettämiselle.

Viettely syntyy poliitikkojen hyvistä eduista: palkka, muut rahaedut, matkat, seurustelu, näyttäytyminen.

Turhauttaminen syntyy siitä että paikkoja on rajallisesti: 200 edustajaa, 20 ministeriä. Suuri joukko pettyy aina. Pettymisillä, turhautumisilla, lohdukkeilla, pikkupalkitsemisilla porukka pysyy juuri niissä uomissa kuin ohjaaja verhon takana haluaa.

Hukuttaminen syntyy siitä että silppuasiaa on tuhoton määrä: valiokuntakokouksia, pykälä- ja direktiivimuutoksia, lausuntoja, kuulemisia, kutsuja. Poliitikon päähuoli on näyttää ymmärtävältä silpun suhteen. Poliitikolle ei juolahda mieleen pohtia ihmiskunnan, historian ja kulttuurin suuria kaaria ja mihin suuntaan me noita kaaria oiomme tai väännämme. Eduskunnan sfääri on niin alisteinen vallitseville tietomuodoille, että se imaisee sisäänsä viattomimmankin tyttö- tai poikalapsen, edustajat laidasta laitaan. Toisenlaisen maan luojille ei eduskunnassa jää elintilaa, aineksia eikä virikkeitä.

Näivettäminen on sitä, että todellisuus näyttää koostuvan vain tuosta silpusta ja siihen liittyvästä informaatiosta. Aikaa, tarmoa ja kiinnostusta ei jää sen pohtimiseen, voisiko maailma olla jotain muuta. Vaihtoehdot näivettyvät ituasteella.

***
23.4.2007
Juhani Kahelin

Mainokset