( runoeltu maaliskuussa 2018 )

Saarijärven hallakansa
puhdasta ja kuuliaista
usko Herraan ylevöi
nöyryys heitä väkevöi
– runoeli ruuneperi, espan ylväs, kansan tönkkö.

Herttoniemen kadun varres’
leivän hakee, jonon päässä seisottain
muoviin käärii, kaappiin sulkee
puuron kanssa siivun pienen
aamul haukkaa, lopun jättää huomiseen
niukkaa leipää syö, vaimoineen ja lapsineen
rystyin kohta murenein, silmät vuotain samein, itkenein
ei ilo, onni meille suotu.

Kiirii tieto maailmalta,
mailta kaukaa Koreain, takaa merten myrenein,
kammareista ekonomein:
onnellisna elelette,
yllä kansain, maiden, manterein
kasvaa teillä vaihto tavarain, vaihto teille onnen tuo.

– Vaihto mikä, leivän kannikkain?
ei liiku raha, setelöi, siinä onni ekonomin, ehta tieto viisaloiden.

”mun sydämmein autuudest sykkyy
ja taivaana otsani loistaa.”

Paavon vaimo lausuu, tukkaa riistäin:
”Orpo meidät hylkäs, ei auta sampo terhokkain
ymmärrä ei sipiläin, vähin soini suulakkain
sauvaan tartu, katu kylmä, kolkompi on koti tää
kansi kolkkaa tyhjäin kattilain
Herra meidät hylkäs.”

Lausuu Paavo murjottain, äkeissään:
”Keitä puuro kylmimmäinen
pane puuroon kulho vettä, veteloi
onnellisna olkahamme
yli kansain, maiden kaikkein, manterein
usko heitä, mittareita viisaloita.”

Rintoihinsa lyöden Paavon vaimo lausuu:
”Kuollaan pois, jo Herra meidät hylkäs
masennus on seuranain, ilo poissa
kotini on vankilain, liesi kylmä, sisko poissa, isä, äiti
kohtalomme kullervoinen, miekkaan tartu, rintaan sorra
puukko murtui kiveloon, leivän sisään kätkettyyn.”

Jatkoi vaimo, kuulsi Paavo:
”Eläke jää tuhanteen
puolet ryöstää asuntoin
toisen puolen ryöstää veroherra, valtioin
leikkaa turvat, liiat lisät, indeksit he nurin kääntää
kikyjä ei meille suotu, palkat heille prosentein, meille miinusindeksein
kuulustavat, aktivoivat, tiedä mihin, ole nöyrä, pääsi paina
halla meille opin antoi.”

Herrat Suomen kauas karkaa
Portugalin aurinkoon, Rio Bravan sulomaan
eläkkeensä mukaan ottaa
meille tonni, heille kuusinkymmenin
verot meiltä puolen vie, vero heille vieras lie.

Lausuu Paavo murjottain, kerran viel:
”Kaksin verroin kaivoi ojaa isä
lampaat myi ja siement osti,
jonot kahta kauheammat, minä
jonotain, leivän haen, viikon vanhan, kuivakkain
velli keitä, puolet siihen vettä laita.”

Mun sydämmein autuudest sykkyy
ja taivaana otsani loistaa,
kosk’ mennyt on yö.

Oi, nöyrry, Paavo, nosta korkealle,
Pääs’ seppelöimä suurten muistojen.
Oi, nöyrry, Paavo, näytit maailmalle,
Sa että karkoitit orjuuden,
Ja ettet taipunut sa sorron alle,
On yösi alkanut, sa äitein maa.

Vaimon käteen tarttuin Paavo lausuu:
”Koettelee, vaan eipä hylkää aatos
eväät laita, piimän loppu purnukkaan, reppuun sulje
miekkaan tartun, porukkaan nyt astun, lataan, katsotaan:
kuinka hylkää herra,
ma että karkotan, orjuuden.”

Mut hylkäs herra, mannerheim
riviin käski veljen, kiväärin jo ojentain, ladatuin
maahan kaasi roskaväen, kapinoin
kasaan heitti ruumiit punatyttöin
puuta vastan ammuntoi, seinää vasten, pinoo vasten, kivee vasten
hiekkakuopan täyteen sai, umpeen loi
sama henki päälle jäi, tänään se on vastassain
yhä aina, uudestaan
siten hylkää herra.

Rotuopit eloissain
luuserit on nurkassain
onni meillä useimmilla, luuserit sen rumentaa,
tietää proffa hyvinvoinnin, Juho Saari Tampereen.
Ulos tulos tapuliin, Jämsän malliin Hennalan,
hiekkaan, saveen, männikköön
markka päästä poikasille.

Sipilät ja saareloiset:
data peliin, tekoäly paljastaa, ristiin leikkaa, kallon mittaa
kyvyttömät poistetaan, heikko aines katoaa,
Hetemäki kivahtaa, lisää, lisää, lisää vaan
sama aate sata vuotta
sata kertaa sata vuotta
mitään ei voi tehdä suotta.

Tukkaa riistäin Paavon vaimo lausuu:
”Kuollaan pois, jo Herra meidät hylkäs
tuska kuolla, tuskempi tok elää
ei tullut meille vieras onneloinen
laulamatta jäi joulun laulut meiltä.”

Ekonomit maailmalla meidät hylkäs,
pankkiherrat suomenmaassa käppyröissään piehtaroivat,
kertoimet ja koeffikientit
jakojäännös, pimee aine.

Onni kauas kantamoinen
Saarijärven salomaille,
hallan haltuun palajamme.

* * *

Jälkisanat

”Kansallisen kertomuksen tueksi luotiin yleviä köyhiä, Saarijärven Paavon kaltaisia raatajia. Tämä epärealistinen kuva voimisti vuoden 1918 pettymystä: köyhämme eivät olleetkaan puhtaita ja kuuliaisia.”

Noin sanoo Sirpa Kähkönen Historiallisessa Aikakauskirjassa numero 4/2017.

Meidät on määritelty moneen kertaan, kermaväen kulloistenkin etujen ja mielihalujen mukaan:

– luotiin ihannekuva runonlaulajista kun tosiasiassa luotiin paskaa navetassa ja paljain kynsin kiskottiin kuorta ropsin kyljestä
– luotiin ihannekuva herraa pelkäävistä nöyristä ja kuuliaisista (Saarijärven hallan kansa)
– luotiin mielikuva aktivoitavista laiskureista (aktiivimalli)
– luotiin mielikuva maailman onnellisimmasta kansasta

* * *
Saarijärven Paavon sanat (Runeberg, Cajander)